OPETTAJAN AINEISTO Dialogi - WordPress.com › 2009 › 03 › dialogi-3... · 2014-12-02 · 4. luvun pääteemat: maailma, globalisaatio, talous ja luonto – maailma yhteisönä

26494601Dial_ope_ka.fh8 16.6.2005 09:52 Page 2

Dialogiyks i l ös tä j a yh te isö is tä

Tuukka Tomperi

TA M M I

O P E T T A J A N A I N E I S T O

YHTEISKUNNALLISEN OPETUKSENAINEISTO

Ulkoasu: Riitta PiuvaTaitto: Eira Rantanen© Tekijä ja Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2005

KopiointikieltoTämän teoksen valokopioiminen on tekijänoikeuslain nojalla kielletty, ellei valokopiointiinole hankittu erillistä lupaa. Tällaisesta luvasta ovat Kopiosto ry ja Suomen valtio sopineetkoskien valokopiointia opetustarkoituksiin eräissä opetusministeriön alaisissa oppilaitoksissa.Lisätietoja antaa Kopiosto ry.

Tämän teoksen kopiointi opetustarkoituksiin on sallittu. Teoksen muu kopioiminen taitallentaminen digitaaliseen muotoon on ehdottomasti kielletty.

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:422

3

Sisällys

Johdanto 4Oppikirjan ideasta ja kurssin rakentamisesta 5Opettajan aineiston käytöstä 7

Apuvälineitä 7

Yksilöstä yhteisöön 9Yksilöllisyys 10Sielu ja ruumis 10

Minättömyys 11Suhteita – minuuden dialogisuus 11Tunnustussuhteet 12

Kungfutselaisuuden kosminen järjestys 12Merkitykselliset toiset 13Roolit ja näyttämöt 13

Kohtaamisetiikka 14Yhteisöllisyys 15Perhemuotoja 16Sosiaalisuus 16

Oma vai yhteinen tunto? 16Ryhmät ja yhteisöt 17

Yhteisöjen dynamiikka 17Ryhmien tyyppejä 17Normit 19Vastuu ja johtajuus 20

Yhteenkuuluvuus 21Sosialisaatio ja kasvatus 21Kasvatuksen paradoksi 21

Kasvatuksen etiikka 21

Modernin yhteiskunnan ja yksilönjäljillä 24Yhteiskunta – rakenne ja muutos 25Gemeinschaft ja Gesellschaft 26Sosiologian lähtökohtia 28

Yhteiskuntatutkimuksen kehitys 28Biologia vai yhteiskunta? – Émile Durkheim 29

Modernin yksilön ja yhteiskunnan synty 29Uskontoelämän alkeismuodot 30

Materiaalinen perusta – Karl Marx 32...vai uskonnollinen henki? – Max Weber 34

Puritaaninen itsevalmennus 36Klassikoiden merkitys 37Yhteiskunnan tulevaisuus? 37

Sosiologia tänään: funktionalismia vaikriittisyyttä? 37Myöhäismodernia yhteisöllisyyttä 39

Habitus ja distinktio 39Rakenne ja subjekti: miten maailma muuttuu 40Rakenteiden valta 40Monen toimijan voima 41

Valhe, emävalhe, tilasto? 42

Poliittinen todellisuus 43Poliittiset aatteet ja ihanteet 44Republikanismi: tasavaltainen kansalaisuus 45

Hallintomuotojen sykli 45Kansalaishyveet 45

Liberalismi: porvaristo nousee 48Vapaudet ja kansalaisoikeudet 48Sekularismi ja valtio 50

Sosialismi: kansa vaatii oikeuksiaan 51Yhteisomistus ja yhdenarvoisuus 51Oikeudenmukaisuus 52

Yleismaailmallisten ihmisoikeuksien esihistoria 55Ihmisoikeuksien julistus 55Konservatismi: perinteet kunniaan 56Aatteet tänään 57

Poliittisen katsomuksen rakentuminen 57Valta ja vaikutuskeinot 59

Mitä on demokratia? 61Yhteiskunnalliset liikkeet ja yksityiset identiteetit 62

Puolueet kartalle 62Valtio ja kansalaisyhteiskunta 64Valtiollinen valta 64

Valtiollisen vallan rajat? 64Valtio sotakoneena: onko oikeutettuja sotia? 69

Rauhanaatteen historiaa 71Nationalismi: valtio ja kansakunta 72

Valtioiden tulevaisuus 72Valkoisen vallan lähettiläät 72

Politiikka mahdollisen taiteena 74Utooppinen ajattelu 74

Dystopiat ja konkreettiset utopiat 74Näkymättömiä kaupunkeja 76

Ideologioiden merkitys 77

Rajallinen vai rajaton maailma? 78Globalisaatio 80Globaali kokemus ja kulttuurien kohtalo 80Talous 83Talouspoliittiset aatteet: ”yhteismaan tragedia” 84Työyhteiskunta 86

Työn lopun utopia 86Askeetti ja hedonisti 88

Kansalainen vai kuluttaja? 88Maailma yhtiöiden vallassa? 90Globaali oikeudenmukaisuus 92Luonto 95Kestävä kehitys 96

Syväekologinen julistus 98Elonkehän kansalaisuus 99

Osallisuus – luonto yhteisönä 99Ympäristöetiikan tasot 99Puiden kohtaaminen 101

Kenen tulevaisuus 102Tulevaisuus on tahdon asia 102

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:423

DIALOGI YKSILÖSTÄ JA YHTEISÖSTÄ • OPETTAJAN AINEISTO4

JohdantoDialogi yksilöstä ja yhteisöistä – opettajan aineisto tu-kee samannimisen oppikirjan käyttöä. Vaikka ai-neisto etenee oppikirjan sisällysluettelon mukaises-ti, ne eivät ole suoraviivaisesti toisiinsa sidottuja.Uuden opetussuunnitelman myötä kurssiin tullei-den muutosten vuoksi oppikirjan sisällöllistä taus-toitusta on enemmän kuin yksittäisiä opetusideoitatai -materiaaleja. Aineisto ei kuitenkaan pyri ohjaa-maan opetusta tietylle uralle vaan virittämään ope-tuksen aiheeseen: yksilön yhteiskunnallisuuteen.Tästä syystä sitä voi kutsua yleisemminkin yhteis-kunnallisen opetuksen aineistoksi.

Oppikirja lähestyy ihmisen yhteisöllisyyttä laajenevis-sa kehissä, kuten voi todeta jo lukujen nimistä. Liik-keelle lähdetään yksilöllisyydestä, jonka jälkeen pereh-dytään yhteisöllisyyden piirteisiin lähimmissä suhteis-sa (perhe, pienryhmät ja -yhteisöt), sitten yhteiskun-nassa, valtiossa ja politiikassa, taloudessa sekä globaa-listi koko maailman mittakaavassa. Lopuksi pohditaanihmisen asemaa luonnossa.

Luontoa voi ajatella laajimpana kehänä, jonka sisäl-lä toteutuvat kaikki muut osallisuuden muodot. Laa-jin kehä palauttaa samalla alkuun: luonto on yleisintämutta yleisyydessään välittömintä. Se on kaikkein lä-heisin, koska luontoa ei ole vain ympärillämme vaanitsessämme – me olemme luontoa.

Ihminen onkin moniulotteinen olento: paitsi luon-nollinen ja yhteiskunnallinen myös tajunnallinen ja it-setietoinen. Itsetietoisuutemme ansiosta kykenemmepohtimaan oman luonnollisuutemme ja yhteisöllisyy-temme merkityksiä. Tuskin mistään seikasta ihmisentoiminnan selittämisessä on niin pitkään ja toistuvastikäyty kiivaita väittelyitä kuin siitä, millainen osuus se-lityksissä pitää antaa luonnolle ja yhteiskunnalle.

Epäilemättä ihmistoimintaa tarkasteltaessa tarvi-taan tietoa niin luonnosta kuin yhteiskunnastakin. Sa-malla vaikuttaa todennäköiseltä, ettei kiistan lopetta-vaa vastausta löydy siksikään, että jokainen ihminen jahänen toimintansa on ainutkertainen ja ainutlaatui-nen. Jos olisi kaikkiin tilanteisiin soveltuva toimintaaselittävä laskentamalli, silloin toimintaa ei voitaisi ai-noastaan selittää vaan myös ennustaa. Kuitenkin par-haatkin biologiset tai sosiaaliset ennusteet pohjautu-vat vain todennäköisyyksiin.

Ennusteet voivat antaa yksilöille välineitä arvioidatoimintansa mahdollisia seurauksia: runsas eläinrasvo-jen käyttö lisää verisuonitautien todennäköisyyttä ja tu-pakointi syövän riskiä. Liikunnalla sekä laajalla sosiaa-lisella verkostolla on tavallisesti myönteinen vaikutusmielialan vireyteen. Kukaan ei kuitenkaan voi tietääennakolta, minkä vaihtoehdon ihminen yksittäisessä

teossaan valitsee, eikä kukaan pysty jälkeenpäin laske-maan, mitkä tekijät johtivat juuri tuohon ratkaisuun.

Opiskelijoita voi muistuttaa elämän yllätyksellisyy-destä ja siitä, miten yllätyksellisyys sopii yhteen ihmi-sen vapauden kanssa. Jos toimintamme yksilönä taiyhteisöllisesti olisi laskettavissa ja ennustettavissa, oli-si vaikeaa puhua aidosta tahdonvapaudesta. Katso-musopetuksessa oletetaan, että ihminen voi kehittääomaa itsemääräämiskykyään. Tällöin ei ajatella, ettäyhteiskunta ja luonto erikseen tai jossakin suhteessamääräävät koko ihmisen toimintaa. Ne vaikuttavat toi-mintaamme ja rajaavat mahdollisuuksiamme joskusjyrkästikin – mutta ihmiselle itselleen jää varaa tietoi-sesti valita toimintatapansa tai olla toimimatta.

Oppikirjan saatteessa (s. 6–7) mainitaan yhteiskun-tatieteille annettuja tehtäviä: ne kuvaavat, selittävät,ymmärtävät tai kritisoivat sosiaalisia ilmiöitä. Tehtä-vät ovat hieman erilaisia, ja joskus ne perustuvat eri-laisille oletuksille tutkimuskohteen luonteesta. Ihmis-ten toimintaa voidaan kuvata ottamatta kantaa kysy-mykseen siitä, mikä ihmistä ohjaa. Sen sijaan selittävätutkimus voi pyrkiä vastaamaan juuri tuohon kysy-mykseen. Toiminnan selittämisen ohella voidaan toi-saalta yrittää ymmärtää niitä merkityksiä, joita ihmisettoiminnalleen yksilöinä ja yhteisöinä antavat. Mitämerkitystä on merkityksillä? Miten ne vaikuttavat toi-mintaamme? Miten me itse toimijoina ymmärrämmetoimintamme? Tällöin oletetaan, että ihminen liittäätietoisesti toimintaansa merkityksiä, kehittää arvos-tuksia, asettaa tavoitteita ja ihanteita eikä ole biologiantai sosiaalisen ympäristön ohjaama kone.

Yhteiskuntatieteen tehtävä voidaan ymmärtää myösvapauttavaksi. Yhdessä ymmärtävän ja kriittisen tut-kimusotteen kanssa toiminnan kuvaamisen ja selittä-misen ei tarvitse kaventaa ihmisten vapautta, vaan nevoivat lisätä sitä. Vapautuminen on mahdollista, kunnäemme omat juurtuneet käytäntömme uudessa va-lossa ja havaitsemme, miten ne ovat kehittyneet nykyi-seen muotoonsa. Vakiintuneiden ennakkokäsitystenmurtuessa voi käydä niin, että ihmiset huomaavatkinitsensä vapaammiksi, kuin luulivat olevansa.

Oppikirjan saatteen loppuun liitetty lainaus sosio-logi Bourdieulta muistuttaa juuri tästä: jos tunnemmeparemmin niitä tekijöitä, jotka maailman menoon jaitseemme tällä hetkellä vaikuttavat, meillä on parem-mat mahdollisuudet vastaavasti vaikuttaa asioihin jamuuttaa vallitsevia ”totuuksia”. Toimintakykymme li-sääntyy, eli ”valtaudumme”. Tälläkin tavalla yhteiskun-nallinen tieto voi olla valtaa.

Valitettavasti nämä toimintakykymme ja aktiivi-suutemme kannalta keskeiset yhteiskunnalliset aiheetovat heikosti edustettuina suomalaisessa koulussa.

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:424

5

Harvoissa lukioissa valitaan innokkaasti yhteiskunta-opin syventäviä kursseja. Keskeiset yhteiskuntatieteetjäävät yleensä yhden yhteiskuntaopin kurssin varaan,joka sekin on perinteisesti käsitellyt pikemmin valtionhallintojärjestelmää kuin yhteiskunnallista elämää.Sosiologian koulukohtaiset kurssit ovat harvinaisia,sosiaali- tai kulttuuriantropologiasta puhumattakaan.Kouluopetuksen ja teini-ikäisten kannalta psykologiansisällöistä monet hyödyllisimmät löytyisivät sosiaali-psykologian puolelta, mutta sillekään ei ole varattuomaa syventävää kurssia opetussuunnitelman perus-teissa, joskin muutamia sen perusteemoja on lisättykaikille pakolliseen psykologian kurssiin. Yhteisölli-syyteen ja yhteiskuntaan keskittyvä elämänkatsomus-tiedon kurssi toteuttaa tärkeää tehtävää täyttäessäänmittavaa aukkoa opetussuunnitelmassa.

Oppikirjan ideasta ja kurssinrakentamisesta

Opettaja voi rakentaa kurssin kirjan avulla usealla eritavalla, mutta kaksi selkeintä tapaa ovat varmasti seu-raavat: voidaan edetä joko kirjan osoittamassa järjes-tyksessä yhteisöllisyyden kehissä tai sitten poimimallaosioita teemoittain opetussuunnitelman nimeämiensisältöalueiden mukaisesti. Uudet opetussuunnitelmanperusteet kuvaavat kurssin seuraavasti:

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003

YKSILÖ JA YHTEISÖ (ET3)Kurssilla pohditaan yksilöä, yhteisöllisyyttä, yhteiskuntaaja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Kurssilla perehdytäänoikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien ja demokratiantoteutumiseen.

TAVOITTEETKurssin tavoitteena on, että opiskelija– ymmärtää yhteisöllisyyden merkityksen ihmisyydelle ja

yksilölliselle identiteetille– oppii arvioimaan omaa asemaansa yksilönä yhteisöis-

sä ja yhteiskunnassa, kansalaisena valtiossa ja toimi-jana talousjärjestelmässä

– oppii tarkastelemaan yksilöiden, yhteisöjen ja instituu-tioiden toimintaa osana yhteiskunnallista vallankäyttöä

– oppii arvioimaan poliittisia keinoja ja päämääriä sekäkasvattaa kykyään ja haluaan rakentavaan yhteiskun-nalliseen osallistumiseen

– ymmärtää ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeuden-mukaisuuden merkityksen hyvän yhteiskunnan ja tu-levaisuuden kannalta.

KESKEISET SISÄLLÖT– ihminen sosiaalisena olentona, yksilöiden vuorovaiku-

tus ja yhteisöllisyys, yksityinen ja julkinen– vallan käsite, vallan muodot ja valtasuhteet sekä eri-

laiset vaikuttamiskeinot– teorioita yhteiskunnan rakenteesta ja muutoksesta– hyvä kansalainen suomalaisena, eurooppalaisena ja

maailmankansalaisena– ihmisoikeudet ja niiden historia– poliittiset ihanteet, ideologiat, utopiat ja demokratian

muodot– oikeudenmukaisuus yhteiskunnallisena, maailmanlaa-

juisena ja ekologisena kysymyksenä

On hyvä muistaa, että opetussuunnitelman ydin onoikeastaan tavoitteissa. Niissä on kuvattu se, mitäkurssin on tarkoitus saavuttaa. Opetussuunnitelmannimeämät sisällöt tulkitaan tavoitteiden valossa. Pe-rusteissa luetellaan sananmukaisesti vain keskeisiä si-sältöjä, eli sellaisia aiheita, joiden on tavalla tai toisellatultava kurssilla esille. Tapa ja syvyys, jolla ne käydäänläpi, sekä etenemisjärjestys ovat kuitenkin opettajanpäätettävissä.

Opetussuunnitelma ei sellaisenaan sovellu kurssi-rungoksi, koska monet teemoista ovat ristikkäisiä japäällekkäisiä. Näitä ovat selvästi luettelon kohdista en-simmäinen (ihmisen yhteisöllisyys ja yksilöllisyys, yk-sityinen ja julkinen), toinen (valta ja vaikuttaminen),neljäs (kansalaisuus), kuudes (ihanteet) ja viimeinen(oikeudenmukaisuus). Niitä on käsiteltävä useiden eriteemojen yhteydessä: esimerkiksi vallan ja vaikuttami-sen aihelma läpäisee kaikki yhteisöllisyyden muodot jatasot, joten se voi tulla esiin yhtä hyvin ihmissuhteista,yhteiskunnasta, valtiosta ja politiikasta kuin maailmas-ta ja luonnosta puhuttaessa.

Dialogi yksilöstä ja yhteisöistä -oppikirja perustuu kolmeenrakenteelliseen ideaan.1) Yhteisöllisyyttä esitellään laajenevina kehinä.2) Yksilön ja yhteisöjen vuorovaikutusta tarkastellaan kai-

killa tasoilla.3) Läpäisyteemoina kaikissa luvuissa ovat läsnä

a) valta ja vaikutuskeinotb) ihanteet ja oikeudenmukaisuus.

Kun huomaa nämä rakenneosat oppikirjassa, voi ha-vaita, miten opetussuunnitelma on purettu niidenavulla kirjan muotoon. Oppikirja tarjoaa yhden mah-dollisen jäsennyksen opetussuunnitelman tavoitteistaja sisällöistä.

Yhteisöllisyyden kehät oppikirjassa1. luvun pääteemat: yksilöllisyys ja yhteisöllisyys– yksilöllisyys ilmiönä (sielu ja ruumis, minuus), yksilölli-

syyden kehittyminen läheissuhteissa (minuuden dialo-gisuus, tunnustussuhteet)

JOHDANTO

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:425


– yhteisöllisyys ilmiönä, primaari- ja pienyhteisöt sekäryhmät (perhe, koti, parisuhde), yhteisöjen muodostuk-sen yleiset piirteet (normit ja valta)

– yhteisöllisyyden välittyminen, sosialisaatio, kasvatus2. luvun pääteema: yhteiskunta– yhteiskunta, yhteisön ja yhteiskunnan ero– modernin yhteiskunnan synty ja moderni yksilöllisyys– tavat selittää yhteiskunnan rakennetta ja kehitystä

(sosiologian klassikot)– yhteiskuntaa tutkiva sosiologia tieteenä– yhteiskunnan rakenteiden ja yksilösubjektien suhde3. luvun pääteemat: poliittinen yhteiskunta ja valtio– poliittisen yhteiskunnan peruskysymykset– poliittisten yhteisöjen muodostuminen (valtiot, liikkeet,

puolueet)– poliittiset aatteet, arvot ja ihanteet– poliittinen valta ja vaikuttaminen– valtio ja valtiollinen vallankäyttö– kansallisvaltiot, valtio ja kansakunta– ideologiat ja utopiat4. luvun pääteemat: maailma, globalisaatio, talous ja luonto– maailma yhteisönä (globalisaatio, maailmankansalaisuus)– talous, taloudellinen vuorovaikutus ja yksilön asema

(työ, kuluttaminen, vaikuttaminen), talouden instituutiot(talousyhteisöt, yritykset)

– luonto ja yhteiskunta, luonto yhteisönä, luonto ihmisessä– tulevaisuuteen vaikuttaminen

Yksilön asema ja yksilöllisyys saavat erilaisia merkityk-siä riippuen siitä, millaisen yhteisöllisyyden näkökul-masta yksilöä katsellaan. Yksilön mahdollisuudet toi-mia ja vaikuttaa vaihtelevat yhteisöstä toiseen. Kaikis-sa luvuissa käsitellään paitsi yhteisöjä myös yksilöä erinäkökulmista.

Lukujen näkökulmat yksilöllisyyteen1. luku– yksilöllisyyden käsite ja historia sekä yksilön kehitys-

psykologinen synty– yksilö suhteiden osapuolena (äiti, isä, lapsi, ystävä, lä-

himmäinen, seurustelukumppani, puoliso jne.)– yksilö ryhmien tai yhteisöjen jäsenenä (esim. perheen-

jäsen, ystäväpiirin jäsen, urheilujoukkueen jäsen, ryh-män oppilas jne.)

2. luku– modernin yksilöllisyyden synty historiassa– ihminen yksilönä yhteiskunnassa– ihminen toimijana yhteiskunnallisissa rakenteissa3. luku– yksilö poliittisen vallan käyttäjänä ja vaikuttajana– yksilö kansalaisena valtiossa ja poliittisessa yhteis-

kunnassa– yksilö osallistujana liikkeissä, aatteissa ja ihanteissa4. luku– yksilö maailmankansalaisena

– yksilö taloudellisena toimijana, kuluttajana ja työntekijänä– yksilö luonnonyhteisöjen osallisena– yksilö aktiivisena tulevaisuuteen vaikuttajana

Edellä mainittiin kaikkia lukuja läpäisevät teemat: yk-silöllisyyden ja yhteisöllisyyden vuorovaikutus, valta javaikutuskeinot sekä ihanteet ja oikeudenmukaisuus.Teemoilla on läheinen suhde. Tämä todetaan myöskirjan saatteessa (s. 7): ”Elämänkatsomuksen kannaltaon tärkeää pohtia sitä, miten ihmisten tavoitteellisuus,ihanteet, valta ja vaikutuskeinot käyvät yhteen. Vainniiden yhdistyessä maailma muuttuu ihanteidemmesuuntaan.” Yhteydet ilmenevät monin tavoin, esimer-kiksi:– Yksilö on sekä ihanteissaan että vallankäytössään

riippuvainen yhteisöstä.– Ihanteiden tavoittelu ja tehokas vaikuttaminen

edellyttävät yleensä yksilöiden yhteistoimintaa.– Ihanteet ilman valtaa ovat voimattomia, mutta val-

lankäyttö ilman ihanteita on kyynistä.

Myös elämänkatsomustiedon opetus sitoutuu opetus-suunnitelman mukaan tiettyihin ihanteisiin. Kurssinalussa voidaan yhdessä lukea opetussuunnitelmaa jakeskustella, mihin se tähtää.

Kolmoskurssissa kolme ihannetta, periaatetta tai ar-voa nostetaan yli muiden. Ne ovat oikeudenmukaisuus,demokratia ja ihmisoikeudet. Kirjan läpäisyteemoja voiajatella punaisina lankoina, jotka yhdistyessään saavataikaan kyseisten ihanteiden vahvistumista reaalitodel-lisuudessa. Kun ihmisten tavoitteellisuus, ihanteet sekävalta ja vaikutuskeinot ovat käyneet yhteen, on saavu-tettu demokraattisempaa vallankäyttöä, ihmisoikeuksienvahvistumista ja oikeudenmukaisempia käytäntöjä (esi-merkiksi tasavertaisuutta ihmisten ja ihmisryhmienvälillä). Nämä kolme ovat kuin Ranskan vallankumouk-sen ihanteet hieman uudistetuilla nimillä:– vapaus (demokratia)– sisaruus ja veljeys (ihmisoikeudet)– tasavertaisuus (oikeudenmukaisuus).

Puhuttaessa ihmisten sosiaalisuudesta ja vuorovaikutuk-sesta yleisesti tai esimerkiksi pienyhteisöissä katso-musopetuksen näkökulmaan kuuluu muitakin moraali-käsitteitä. Keskeisiä kurssin aikana pohdittavia eettisiäkäsitteitä, jotka kannattaa eri yhteyksissä nostaa keskus-teluun ja aika ajoin palauttaa mieleen, ovat esimerkiksiluottamus, kunnioitus, vastuu ja välittäminen tai huolen-pito. Yhdessä voidaan etsiä niiden ydinmerkityksiä sosi-aalisuuden eri tasoilla ja tilanteissa.

Ihanteiden lisäksi kurssin alussa voi muistuttaa siitä,miten kattavaa ja moninaista ihmisten yhteisöllisyyson. Jokainen tilanne, jossa ihminen on tekemisissätoisten kanssa, vaatii yksilötason ylittäviä tarkastelu-

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:426

7

tapoja. Näin on jo kahden ihmisen kohdatessa, ystä-vyyssuhteessa tai parisuhteessa. Kukaan ei ole täysinsama ”yksilö” suhteesta toiseen, koska suhteen osapuo-let vaikuttavat toisiinsa ja jokaisessa suhteessa onomanlaisensa dynamiikka. Parisuhdetta ei voi ymmär-tää laskemalla yhteen 1 + 1. Jo pelkkä tietoisuus tois-ten läsnäolosta muuttaa ihmisen tapaa käyttäytyä. Yh-teisöt eivät katoa myöskään ollessamme yksin. Niidennormit ja arvot, maailmankuvat ja -katsomukset ovattulleet kasvussa ja sosiaalistumisessa osaksi yksilön sy-vintä minuutta.

Opiskelijat voi virittää pohtimaan yhteisöllisyydenmerkitystä kokoamalla alustavasti listan kaikista mie-leen tulevista yhteisömuodoista. Aivoriihi voidaantehdä ryhmissä, tai kukin voi vuorollaan käydä taulul-la lisäämässä listaan yhden yhteisöllisyyttä kuvaavankäsitteen. Listasta tulee pitkä, koska sanojen kertyessäedelliset tuovat aina mieleen uusia. Siinä voivat esiin-tyä esimerkiksi

koti, kotitalous, perhe, suku, (maa)tilayhteisö, heimo,klaani, kylä, kunta, kaupunki, yhteiskunta, valtio, valtioyh-teisö (esim. EU), kansa, kansakunta, ihmiskunta, ystävä-piiri, seurapiiri, ryhmä, joukko, jengi, ihmismassa, koulu,kirkko(kunta), seurakunta, lahko, kultti, sekti, puolue, yh-distys, seura, liitto, järjestö, yhtiö, yritys, perheyritys, kor-poraatio, organisaatio.

Listan avulla voi lyhyesti pohtia käsitteistöä esimerkiksietymologisesti tai vertailemalla sitä muihin kieliin. Suo-messa tietyt perussanat erottuvat muiden sanojen poh-jana tai osina: esim. yhteinen-sanan johdannaiset (yhtei-sö, yhteis-, yhtiö, yhdistys, yhdys-) sekä kunta ja seura. Sa-moin ranskassa ja englannissa ja muutamissa muissaeurooppalaisissa kielissä erottuvat mm. latinan kielencommunitas- ja societas-sanojen johdannaiset.

Lista voidaan säilyttää ja siihen voidaan palata kurs-sin varrella, kun käsitteet tulevat vastaan. Kurssin lo-pussa voidaan vielä kerrata, mitä käsitteistä on opittuja millä tavoin. Samoin voidaan havaita, onko kurssinaikana löytynyt vielä lisää yhteisömuotoja.

Opettajan aineiston käytöstä

Aineisto on laajempi kuin kurssilla ehditään käsittele-mään – ja niin lienee oppikirjakin. Aineisto taustoit-taa kirjaa ja herättää ideoita, mutta opettajalle jää suu-ri vapaus valita, miten eri aihelmia painottaa. Tämänkurssin kohdalla valinnanvapaus on tärkeää myös sik-si, että oppilasryhmillä on vaihtelevia valmiuksia aihei-den käsittelyyn. Joissain tapauksissa he ovat ehtineetjo ennen tätä opiskella yhteiskuntaoppia, ja monet ovatehkä päässeet myös yhteiskuntafilosofian valinnaisellekurssille. Opettajan kannattaa ehdottomasti aloittaa

kartoittamalla opiskelijoiden tietoja. Kurssin yhteis-suunnittelu on paikallaan. Kertaus on opintojen äiti,mutta liiallista päällekkäisyyttä opiskelijoille tuttujenasioiden kanssa kannattaa jo motivointisyistä välttää.Aineisto ei esitäkään valmiita tuntisuunnitelmia vaanrunsaasti muunneltavissa olevia ideoita, joiden avullavoi kehitellä toteutustavat.

Katsomusopetuksen luonteeseen olennaisesti kuu-luva dialogisuus ei saisi syrjäyttää uuden tiedon raken-tumista. Jos opiskelu koostuu vain mielikuviin ja mie-lipiteisiin pohjautuvasta keskustelusta, ei voida puhuauuden oppimisesta – ja opiskelijatkin kyllästyvät en-nen pitkää. Toisaalta myöskään tiivis opettajajohtoi-suus ei ole perusteltua, koska katsomuksellisuuden kä-sittely on juuri omien ajatusten virittelyä ja oman ää-nen etsimistä. Erityisen selvää tämä on yhteiskunta-aiheisessa kurssissa, jonka tavoitteena on kannustaaaktiiviseen kansalaisuuteen, kannan ottamiseen ja vai-kuttamiseen. Dialoginen keskustelu opetusmenetel-mänä sopii elämänkatsomustietoon todennäköisestiparemmin kuin mihinkään muuhun oppiaineeseen.Oppikirja ja opetusaineistot ovat tärkeitä taustatiedonrakentajia ja keskustelun virittäjiä dialogia varten.

Oppikirjan jaksojen luettaminen kotona ennen nii-den käsittelemistä tunnilla on yksi tapa rakentaa poh-jaa keskusteluille. Opettaja voi ohjata oppikirjan itse-näiseen lukemiseen kysymyksillä tai tehtävillä. Lisäksivoi antaa opastusta itsenäisen lukemisen taitoihin taikäyttää ryhmätyöskentelyä itsenäisen lukemisen kan-nustimena. Näitä ja muita opetuksen tukena käytettä-viä keinoja on esitelty Dialogi tiedosta ja maailmankuvista-opettajan aineiston didaktisissa vihjeissä.

Aineiston luvut etenevät kirjan päälukujen mukai-sesti. Taustoituksessa tarjotaan lisätietoa, perusteita jasyventäviä näkökulmia oppikirjan aiheisiin. Niidenlomassa esitetään ideoita opetuksen toteutuksesta.Loppuun on koottu opetusaineistojen osuus. Kurssinkommentoitu kirjallisuusluettelo löytyy InternetistäDialogi-oppikirjan sivuilta:http://www.tammi.net/dialogi/.

Apuvälineitä

Seuraavassa lueteltavia kirjoja ja Internet-lähteitä voipitää opettajan kannalta laajasti hyödyllisinä. Ne mai-nitaan myös myöhemmin aineistossa, mutta aineistos-sa mainittujen lähteiden runsauden vuoksi ne kannat-taa nostaa esiin myös erikseen.– Anu Kantola ym. (toim.): Maailman tila ja Suomi– Juha Sihvola: Maailmankansalaisen etiikka– Olli Tammilehto: Maailman tilan kootut selitykset– Yleisradion Kansalaisen ABC -verkko-oppimateriaalit:

www.yle.fi/opinportti/kansalaisenabc/– Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön Kansalaisopin-

not-kouluttajien tukimateriaali:

JOHDANTO

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:427


vsop-php.vsy.fi/opinto/kansalaisopinnot/ (Materi-aali on laaja ja hieman sekava mutta sisältää paljonhyödyllistä aineistoa, yhteenvetoja ja valmiita oppi-mistehtäviä, joten sitä kannattaa selailla käyttäenesim. sivukarttaa.)

– Nuorten vaikuttamishanke Valtikka:www.valtikka.fi/

– Nuorten osallisuushanke: www.edu.fi/(→ Hankkeita → Nuorten osallisuushanke) jawww.valtikka.fi/osallisuus/

– Allianssin Nuorisotiedon talon linkkilista:www.alli.fi/tieto/nuorisotyo/vaikuttaminen.html

– Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa:www.kepa.fi (Ks. myös → Teemat → Raportit)

– Kepan kansainvälisyyshanke: www.kansainvalisyyskasvatus.net

– Ihmisoikeudet.net-sivusto: www.ihmisoikeudet.net– Oneworld-verkosto: www.maailma.net– Open Democracy-foorumi:

www.opendemocracy.net– Euroopan Neuvoston Education for Democratic

Citizenship -projekti: www.coe.int/edc

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:428

YKSILÖSTÄ YHTEISÖÖN 9

Yksilöstä yhteisöön

Ota kantaa!

Päälukujen alussa esitettyjä väitelauseita voi käyttää ope-tuksessa monin tavoin. Niillä voi virittää tuntikeskustelu-ja tai aloittaa uuden asian käsittelyn. Yhtä hyvin väittei-siin voi palata, kun teema on ensin käsitelty, ja käyttääväitteen arviointia tai debatointia asian yhteenvetona.Osa lauseista sopii väittelyiden aiheiksi. Niiden tarkaste-lu voi olla oppimispäiväkirjan tai muun itsenäisen kirjoi-tuksen tehtävänanto. Aineistossa on esitetty taustaksijoitain oletettavia polkuja, joita pitkin keskustelu saattaaedetä.

Jokainen on oman onnensa seppä. Kuten monissa len-tävissä lauseissa, tässäkin voi piillä totuuden siemen,joka kuitenkin kasvaa rajaamattomana liioitteluksi. Ääri-muodossaan lauseella on perusteltu jyrkkää individualis-mia, itse itsensä menestykseen nostavan yksilön sanka-ritarinaa. Ihminen kykenee kuitenkin vain rajallisesti vai-kuttamaan kohtaloonsa. Jo aika, paikka ja asema, joihinihminen syntyy, vaikuttavat rajusti mahdollisuuksiin. Toi-saalta jokaiselle jää aina joitain valintoja, joiden kauttavoi vaikuttaa onnensa muodostumiseen. Keskustelua voikohdentaa yhteiskunnallisten olosuhteiden merkityk-seen: Kuinka hyvin lause pitää paikkansa esimerkiksiSuomessa, Siperiassa tai Sudanissa? Entä onko seenemmän tai vähemmän totta riippuen siitä, mihin ase-maan tai luokkaan ihminen syntyy? Opiskelijoita voi muis-tuttaa, että latinan sana fortuna sekä sen johdannaiseteri kielissä tarkoittavat niin ’sattumaa’, ’onnea’, ’kohta-loa’ kuin ’omaisuuttakin’! Sanan ulottuvuuksien pohtimi-nen tuo esiin, miten monimutkaisesta asiasta onnemmeetsinnässä onkaan kysymys.

Ihmisen ja sanan sisältö syntyy suhteessa toisiin. Kir-jassa puhutaan minuuden dialogisuudesta eli siitä, mitenihmisen minuus ja persoona muodostuvat suhteissa toi-siin ihmisiin. Aineistossa (nro 1) on puolestaan ote venä-läisen kielitieteilijän ja filosofin Valentin Volo‰inovin teok-sesta Kielen dialogisuus. Hän esittää kirjassaan laajastihyväksytyn väitteen, jonka mukaan yksityistä kieltä ei voiolla: kieli on sosiaalinen ilmiö, joka on olemassa vain ih-misten välisenä toimintana. Kielen perusta on yhteisölli-nen ja dialoginen. Toisekseen sanojen dialogisuus tarkoit-taa sitä, että niiden merkitys selittyy vain toisten sanojenkautta. Ajatellaan vaikka sanakirjaa, jossa jokaisen sananmerkitys on loputtomassa merkitysten verkostossa riip-puvainen toisten sanojen merkityksistä, joilla tuo ensim-mäinen sana selitetään – ja niin edelleen. Mikä muu kuintämä riippuvuus toisista yhdistää sanoja ja ihmisen mi-nuutta? On väitetty, että kieli ja minuuden kokemus ovatmyös toistensa ehtoja.

Seura tekee kaltaisekseen – etenkin hiihtoseura. Väi-

te johdattaa pohtimaan tuttua ja selviönä pidettyä ajatus-ta, jonka mukaan ihmiset saavat vaikutteita yhteisöis-tään. Kuten hiihtoseuran mainitseminen muistuttaa, suo-men kieli on täynnä sosiaalisuuteen liittyviä käsitteitä, ei-vätkä kaikki yhteisöt selvästikään vaikuta yhtä vahvastijäseniinsä. Opiskelijat voivat pohtia, millaiset seurat te-kevät enemmän kaltaisikseen kuin toiset (tässä voidaanmennä myös kirjan sivulle 33, jossa luokitellaan erilaisiaryhmiä). Entä onko väite liioittelua ja kykeneekö ihminensäilyttämään oman kantansa ja persoonansa kiinteässä-kin yhteisössä? Hiihtoseuran poliittisesta merkityksestävoi löytää hauskoja valokuvia presidentti Kekkosen valta-kauden Lapin matkoilta. Kuvista voi huomata, että peräs-sähiihtäjät alkoivat joskus muistuttaa peesattavaa jopaulkonäöltään.

Joukossa tyhmyys tiivistyy ja vastuu haihtuu. Sosiaa-lipsykologiassa katsotaan, että usein tyhmyys tiivistyy sik-si, että joukossa voidaan toimia anonyymisti. Ensinnä-kään kukaan ei ota vastuuta yhteisestä toiminnasta, jatoisekseen massaan uppoamalla voi väistää vastuunsajopa yksilöllisestä toiminnastaan. Opiskelijat voivat etsiäesimerkkejä massailmiöstä. Usein mieleen nousee nega-tiivisia tai väkivaltaisia esimerkkejä: urheiluhuliganismi jamellakat. Ei anonyymiys silti johda aina negatiivisiin seu-rauksiin. Yhtä hyvin ilmiö toimii esimerkiksi karnevaalihen-gessä, kun ihmiset irrottautuvat jäykistä käyttäytymisnor-meista yhteiseen hauskanpitoon. Opiskelijoiden haalarijuh-lat ovat yksi karnevaalin muoto, jossa tarkoituksella tue-taan anonyymisyyttä yhdenmukaisella pukeutumisella.

Päinvastaisena esimerkkinä joissain heimoyhteisöissätai suvuissa jäsenet kantavat yhteisen vastuun myös yk-sittäisten jäsenten toiminnasta (ks. oppikirja s. 27, jossapuhutaan mm. moraalisesta kollektivismista). Silloin eikyseessä ole enää joukko vaan yhteisö. Voidaan pohtia,miten ihmismassa tai joukko eroaa ryhmästä tai yhteisös-tä. (Ks. myös aineisto nro 12.) Entä miksi myös tiimityötäja -organisaatiota on kritisoitu siitä, että vastuu katoaahajaantuessaan? Käykö näin koulun ryhmätöissä?

Ihmiset tekevät jumalan toistensa kuvaksi. Sanonta-väännös viittaa useaan suuntaan: yhtäältä Raamattuun,joka kertoo, miten ihminen tehtiin Jumalan kuvaksi, toi-saalta kirjassa myöhemmin (s. 54) mainittavaan Durk-heimin sosiologiseen näkemykseen, jonka mukaan us-konto kehittyi tukemaan ja kunnioittamaan ihmistenomaa yhteisöllisyyttä. Samalla väite palauttaa mieleenkreikkalaisen filosofin Ksenofaneen tunnetun fragmentin,joka kuuluu: ”Etiopialaiset kuvittelevat jumaliensa olevanmustia ja lyttänenäisiä. Traakialaisten jumalat ovat puna-hiuksisia ja sinisilmäisiä.” Ksenofanes korosti, että myös

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:429


uskonto on yhteisöllinen instituutio, joka ei ole riippuma-ton sitä harjoittavista yhteisöistä. Fragmentti on ohessahieman laajempana aineistona (nro 2). Sen pohjalta voiavata keskustelua uskontojen yhteisöllisestä ja kulttuuri-sesta merkityksestä.

Yksilöllisyys (s. 8–12)

Sielu ja ruumis (s. 11)

Näkemykset yksilöllisyydestä ovat osa yleisiä ihmiskä-sityksiä. Niitä voi palauttaa mieleen, jos haluaa taus-toittaa keskustelua. Ihmiskäsityksiä on tarkasteltuedellisissä Dialogeissa (ks. Dialogi hyvästä elämästä s.30–41 ja opettajan aineisto s. 21 sekä Dialogi tiedostaja maailmankuvista opettajan aineisto s. 44–45).

Ihmisen yksilöllisyys ja yksilöllinen elämä maini-taan ykköskurssin opetussuunnitelmassa, joten aihettaon saatettu käsitellä jo ennen tätä kurssia. Jos teemanottaa esille tässä kurssissa, se kannattaa jäsentää suh-teessa yhteisöllisyyteen ja yhteiskunnallisuuteen. Liik-keelle pääsee yksinkertaisista yksilöllisyyden yhteisöl-lisistä ilmentymistä, kuten vaikka ihmisen nimestä.(Nimeäminen ja kasterituaali mainitaan kirjan sivulla34.) Mitä ihmisen nimi merkitsee yksilöllisyydelle?Miksi toiset haluavat vaihtaa nimensä? Entä miksi yh-teiskunta normittaa nimistöä siten, että nimilautakun-ta päättää hyväksyttävistä ja hylättävistä nimiehdotuk-sista? Pohjaksi voi hakea esimerkkejä nimitoimistonhyväksymistä ja hylkäämistä nimistä. Onko nimelläjokin suhde ihmisen persoonaan?

Teeman yhteydessä voi myös pysähtyä pohtimaanuskontojen tapaa suhtautua yksilöllisyyteen. Eräs ra-janveto liittyy ruumiin ja sielun suhteeseen. Jos niidenvälille tehdään ero (ja oletetaan ne toisistaan erillisik-si), tällöin voi kysyä, millä tavoin kumpikin niistä mää-rittää ihmisen yksilöllisyyttä ja persoonaa. (Samalla voimuistuttaa, ettei sielun ja ruumiin erottelua aina tar-vitse tai pidä tehdä, vaikka se on ollut tyypillinen län-simaiselle filosofialle ja useimmille uskonnoille.)

Kirjassa on sivulla 11 esitetty kysymyksiä, joihinvastaaminen on tuottanut vaikeuksia uskonnoille ja fi-losofialle. Keskiajan skolastikot tunnetaan moistenparadoksien käsittelystä. Yksi paradokseista nouseeesiin, kun huomataan, että jos sielu on fyysistä ruumis-ta pysyvämpi eli kuolematon, sen pitäisi olla myös syn-tymätön. Onko sielu (tai jonkinlainen astraaliruumis)jo olemassa ennen kuin se liittyy fyysiseen ruumiiseen?Toisissa uskonnoissa ajatellaan näin, mutta esimerkiksikristinusko on torjunut ajatuksen sielujen kierrosta jäl-leensyntymissä. Lisääntyykö sielujen määrä siis jatku-vasti? Entä mistä ne tulevat?

Toisaalta kristinuskoon kuuluu kaikesta huolimattaajatus ruumiin ylösnousemuksesta – ei vain sielun siir-

tymisestä tuonpuoleiseen. Vaikka henkisyys on tär-keintä ja lihallinen olemassaolo nähdään vajavaiseksi,Raamattu kuvaa ylösnousemuksen silti tilaksi, jossaihmiset ovat fyysisinä olentoina läsnä. Millainen ruu-mis ihmisille oletetaan ylösnousemuksessa? Mikä onihmisen fyysinen ikä ylösnousemuksen jälkeen? Jokai-nen vanhempi on aikanaan ollut lapsi, ja useimmatlapset saavat aikanaan omia lapsia; missä fyysisessä iäs-sä he kohtaisivat toisensa kuoleman jälkeen? Miten hetunnistaisivat toisensa? Voi kuvitella, että tuntuisi ou-dolta, jos kaikki näyttäisivät olevan samassa fyysisessäiässä.

Selitykseksi on pyritty antamaan esimerkiksi se, ettäihmisillä ei olisikaan varsinaista fyysistä ikää, vaan jo-kaisella olisi iätön fyysinen hahmonsa, joka olisi erään-lainen kooste ihmisen persoonasta ja kaikista ikäkau-sista. Koska fyysinen ruumis on konkreettinen ja ais-tein havaittavissa, on vaikea hahmottaa, mitä selitysoikeastaan tarkoittaa ja millaisena toiset ihmiset täl-löin havaittaisiin.

Yhtä kiinnostavaa on hahmottaa sielunvaellustaruumiillisen yksilöllisyyden kannalta. Mitä minuudes-tamme, identiteetistämme ja yksilöllisyydestämme jääjäljelle, jos siitä poistetaan ruumiillisuus? Ruumiillisetpiirteemme sekä se, miten toiset ihmiset meidät ruu-miillisena olentona havaitsevat, puhumattakaan ruu-miillisista tuntemuksista ja elämyksistä, ovat keskeinenosa minuuttamme. Se, millainen keho ihmisellä on, onratkaisevasti vaikuttanut hänen kehitykseensä. Uskon-tojen ja filosofian ydinongelma on tässä: voinko edesajatella omaa minuuttani ilman ruumiin merkitystä?Onko olemassa ainuttakaan persoonallisuuden piirret-tä tai vaikkapa opittua taitoa, joka ei olisi edellyttänytruumiillisuutta ja jonka kehittymiseen ei olisi vaikut-tanut se, millainen oma ruumiini on?

Pohdinnan voi siirtää nykypäivään ottamalla esimerkiksiInternetin, sähköpostin, keskustelupalstat ja muut vies-tinnän muodot, joihin osallistumme ilman, että muut voi-vat nähdä fyysistä hahmoamme. Voiko verkkotodellisuu-dessa luoda itselleen uuden minuuden? Millaisia mahdol-lisuuksia tai riskejä tämä tuo mukanaan? (Pohdinta liittyysuoraan kirjan loppuluvun tehtävään 1 sivulla 180.)

Jos opetusta voi toteuttaa oppimisympäristössä tun-tien välillä tai atk-luokassa tunnilla, tällöin tilanteen voijopa demonstroida. Opiskelijoiden tehtävänä on keksiä it-selleen roolihahmo ja osallistua keskusteluun sen näkö-kulmasta. Roolihahmoa voi pitää yllä läpi kurssin käytä-essä verkkokeskustelua eri aiheista. Hahmo voi olla kek-sitty historiasta tai nykypäivästä, se voi edustaa tiettyäihmisryhmää tai aatesuuntausta – mielikuvitus on katto-na. Samalla opiskelijoiden tehtävänä on pohtia, mitä roo-lihahmona esiintyminen edellyttää ja miten vuorovaikutusmuuttuu. Roolileikkiin saa lisää jännitettä pitämällä sa-lassa, kenelle kukin roolihahmo kuuluu.

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4210


Minättömyys (s. 12)

Minäkeskeisen ja individualistisen kulttuurin vasta-kohta on uskonnollinen tai muu ihanne, jossa minuuskokonaan liukenee pois ja samastuu johonkin suurem-paan kokonaisuuteen. Minättömyyden tai subjektitto-muuden ajatus esiintyy paitsi tietyissä uskonnoissamyös esimerkiksi filosofisissa teorioissa ja runoudessa.Aineistossa (nro 3) on otteita suomalaisen Aaro Hel-laakosken ja saamelaisen Nils-Aslak Valkeapään runois-ta. Molemmat kuvaavat luontokokemusta tai eränkäyn-tiä minuuden yhtymisenä ympäröivään. Näitä runoili-joita tarkastelee filosofi Tere Vadén kirjassaan Ajo ja jäl-ki, jonka teemana on ns. subjektimetafysiikan kritiikkija suomalaisen paikallisen ajattelun omalaatuisuus.

Sulautumisessa kaikkeuteen yksilöllisyyden ja yh-teisöllisyyden käsitteet muuttuvat merkityksettömik-si. Uskonnollisissa tai muissa harjoitusperinteissä to-detaankin usein, ettei tapahtumaa voi käsittein kuva-ta: se on käsitteitä perustavampaa ja niitä edeltävää,esi- tai ei-käsitteellistä.

Vadénin ohella muutamat muutkin suomalaiset fi-losofit ovat esittäneet, että suomen kieli voi ilmaistasubjektitonta kokemusta, toisin kuin indoeurooppalai-set kielet, joiden kieliopillisessa rakenteessa subjekti–objekti-jako on lähtemättömästi sisällä. Esimerkeiksivoi ottaa suomen erikoiset passiivin verbimuodot, ku-ten ’ollaan’, ’koetaan’ ja ’ajatellaan’, jotka ovat subjek-tittomia ja objektittomia. Runo-otteiden jälkeen ai-neistossa (nro 4) on ote lainaus Vadénin kirjasta, jossakuvataan suomen kielen erityislaatua. Artikkeleita ai-heesta ovat mm. Vadénin ”Mitä on paikallinen ajatte-lu?” (Niin & näin -lehti 1/2004) sekä Pauli Pylkön”Suomen kieli on vetäytymässä ja jättämässä meidätrauhaan toisiltamme” (Niin & näin 1/1998).

Suhteita – minuudendialogisuus (s. 13–21)

Kehityspsykologia tutkii minuuden muodostumistalapsuudessa. Koska lukion psykologian ensimmäinensyventävä kurssi (PS2) on omistettu kehitysteemalle,voi olla, että aihe on joillekin tuttu. Heidän tietojaanvoi käyttää keskustelun resurssina.

Yhteispeli biofyysisen, sosiaalisen ja tietoisen välillänäkyy hyvin yksilönkehityksessä, joten aihelmaa voi-daan avata tässä. Syntymästä saakka sekä biologia ettäympäristötekijät vaikuttavat niin fyysiseen kuin psyyk-kiseen kehitykseen. Kaikkein vahvimmillaan biologianvaikutus on fyysisessä olemuksessa, joka kehittyy ge-neettisen koodin eli genotyypin mukaan vuorovaikutuk-sessa ympäristön kanssa tuon koodin ilmiasuksi eli feno-tyypiksi.

Psyykkisessä kehityksessä ei ole yhtä vahvassa mie-

lessä kehitystä ohjaavaa ja hallitsevaa koodia esimer-kiksi persoonallisuuden, identiteetin tai moraalinmuotoutumisessa. Esimerkit ihmisyhteisöstä eriste-tyistä ja eläinlaumassa kasvaneista lapsista osoittavattämän. Myös monet fyysisen kehityksen vaiheet ovatriippuvaisia ympäristön virikkeistä: esimerkiksi puhe-taidon kehittyminen tai pystyssä käveleminen ja tasa-painoaisti.

Psykologian oppikirjoja voi vilkaista tausta-aineis-tona. Niissä selvitetään muun muassa oppikirjassamainittua peilisuhteen käsitettä. Dialogista tai dialek-tista vuorovaikutussuhteisiin perustuvaa teoriaa mi-nuudesta ovat kehitelleet monet tutkijat, mm. psyko-logi Margaret Mahler sekä sosiologi Charles HortonCooley. Psykologian lapsitutkimusten kautta tiedetäänmyös, että oman peilikuvan havaitseminen on merkkiitsetietoisuudesta aivan konkreettisestikin: pieni lapsioppii tarkkailemaan omaa peilikuvaansa 5–10 kuukau-den ikäisenä, eli samassa ikävaiheessa, jossa hänen kä-sityksensä omasta erillisyydestään ja kehollisuudestaanherää.

Myös muita eläinlajeja on tutkittu pyrkien selvittä-mään, kuinka ne reagoivat peilikuvaansa. Osa nisäk-käistä ja ilmeisesti myös jotkin lintulajit näyttävät ky-kenevän tunnistamaan peilikuvansa. Erityisen selvästipeilikuvansa tajuavat simpanssit, mitä on pidetty todis-teena niiden kehittyneestä itsetietoisuudesta. Osittainkyse on myös näköaistin luonteesta, koska tiedetään,etteivät kaikki nisäkkäät aistin rakenteen vuoksi kykeneseuraamaan kaksiulotteiselle pinnalle muodostuvaa ku-vaa. Näille eläimille voitaisiin periaatteessa simuloidapeilikuva hologrammina tai muuten kolmiulotteisena,mutta tällaisia tutkimuksia on vasta suunniteltu.

Peilivertauskuvalla voi muutenkin havainnollistaasosiaalisuuden merkitystä. Peili ei yksinään tuota kuinaistihavainnon. Olennaista on, miten se tulkitaan.Edes silloin, kun arvioimme ulkomuotoamme, palaut-teen antaja ei ole peili sinänsä. Tulkinta, jonka peili-kuvastamme teemme, tukeutuu uskomuksiimme sosi-aalisista ja kulttuurisista ihanteista ja mieltymyksistä.Katselemme itseämme toisten silmin myös peiliä käyt-täessämme.

Oppilaille voi antaa tehtäväksi miettiä, millaisia eroja ih-misten minäkuvan muodostumisessa nykyaikaan verrat-tuna he voivat kuvitella olleen aikana, jolloin peilejä ei vie-lä ollut olemassa tai yleisessä käytössä. Myös ihmisiäesittävien kuvien määrä on länsimaissa kasvanut valtai-sasti esimerkiksi verrattuna keskiaikaan, jolloin kuvia oliennen kaikkea kirkollisissa yhteyksissä, tai antiikkiin, jol-loin ihmisen kuvia oli lähinnä koristeissa, patsaissa jaruukkumaalauksissa. Miten tämä on vaikuttanut minäku-van muodostumiseen? Entä miten länsimaiseen kulttuu-riin vertautuu islamilainen maailma, missä uskonto rajoit-taa kuvien käyttöä? Ero on suuri suhteessa länsimaisen

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4211


kulttuurin kuvatulvaan. Ihmis- tai minäkuva tarkoittaa tie-tysti paljon muutakin kuin visuaalista kuvaa, mutta nyky-aikana kuvat ovat vahvoja ihmisihanteiden välittäjiä.

Ihmiskuvan ihanteista ei ole puutetta, mutta millaisiinroolimalleihin ihanteet vievät ja miten ne minäkuvaammevaikuttavat? On toisinaan raskasta verrata itseä todelli-siin toisiin ihmisiin, mutta vielä musertavampaa on itsenvertaaminen lehtien ja television epätodellisiin, digitaali-sesti ja visuaalisesti muokattuihin ihmiskuviin. Luokkaanvoi tuoda lehtiä tai niistä ja mainoksista poimittuja kuviakatseltaviksi ja arvioitaviksi. Kaikkien lehtien kansikuvatovat paitsi lavastuksen, valaistuksen ja ehostuksen avullaaikaansaatuja myös vahvasti digitaalisesti muokattuja. Neeivät ole fotorealistinen otos kohteestaan. Mitä kuvatkertovat yhteiskuntamme ihmisihanteesta? (Ks. ihmisku-vista ja media-analyysista myös Dialogi tiedosta ja maail-mankuvista opettajan aineisto, s. 44–45 ja 124–125.)

Vaikutteet voivat sisäistyä minäkuvaan, mutta yhtä lail-la otamme niihin etäisyyttä ja hylkäämme eli ulkois-tamme varhaisempien ikävaiheidemme piirteitä. Mi-nuutta voi kutsua dialogiseksi myös siksi, ettei vaiku-tuksia omaksuta yksisuuntaisesti. Ihminen valikoi,omaksuu tai torjuu vaikutteita mutta samalla siirtääniitä eteenpäin ja vaikuttaa puolestaan toisiin ihmisiin.Jokainen vaikuttaa toisiin esimerkillään paljon tai vähän.

Elämänkatsomusta rakennettaessa on olennaistaoppia arvioimaan kriittisesti omaksuttuja vaikutteita jasosiaalisen ympäristömme virikkeitä. Osuvasti (itse)-reflektio ja reflektiivisyys viittaavat jo sanoina (takai-sin) heijastumiseen. Sosiaalinen ympäristö tarjoaa lo-puttomasti peilejä, jotka pyrkivät kertomaan, mitä ih-misen pitäisi ajatella itsestään. Itsetietoinen ajattelu onkuitenkin sekin kuin peili, joka voi kääntyä itseäänkohti ja ryhtyä arvioimaan itseään.

Tunnustussuhteet (s. 14–15)

Kungfutselaisuuden kosminen järjestys (s. 17)

Luvun alussa viitataan Descartesin käsitykseen tietoi-sen minän ensisijaisuudesta. Tämän näkemyksenvuoksi kartesiolaista epäilyä on kritisoitu solipsistiseksi(itseensä sulkeutuneeksi). Metodisessa epäilyssäänDescartes pitää ajattelevan tietoisuuden (res cogitans,’tiedostava’) olemassaoloa ilmeisempänä kuin toistentietoisuuksien tai aineellisten kappaleiden ja ruumii-den (res extensa, ’ulottuva’). Descartes mm. toteaa, ettävoisimme periaatteessa kuvitella toiset ihmiset jousi-koneiksi, koska emme voi suoraan tavoittaa heidän ta-juntansa olemassaoloa samaan tapaan kuin voimmetutkia omaa tajuntaamme.

Monen muun tapaan Hegel sen sijaan pitää virhee-nä tietoisuuden abstraktia tarkastelua, jossa tiedosta-mista pohditaan irrallaan siitä todellisuudesta, jonka

osana tietoisuus ja subjekti todellistuvat ruumiillisena jasosiaalisena olentona. Hegelin mukaan Descartesinmetodisen epäilyn asetelma on virheellinen. Tietoisuuttavoi tarkastella vain konkreettisena tietoisuutena, joka onaina suhteessa todellisuuteen ja toisiin ihmisiin.

Hegelin mukaan suhteiden perusmuotona on sub-jektin halu kukistaa, sulauttaa itseensä ja saada val-taansa ympäröivää todellisuutta. Tällainen halu on esi-merkiksi itsesäilytyspyrkimys. Elottoman luonnonmuokkaaminen asumukseksi suojaa säältä, ja elollisenluonnon kanssa ”kamppailemme” saadaksemme ravin-toa. Hegel väittää kuitenkin, etteivät pelkän fysikaali-sen tai ei-itsetietoisen elollisen todellisuuden objektitvoi tehdä subjektia tietoiseksi itsestään. Tämä edellyt-tää oppikirjassa mainittua tunnustamisen kamppailuksikutsuttua kohtaamista. Toisen subjektin kohdatessaansubjekti itse tulee ensimmäistä kertaa kohteeksi toisenhaltuunottopyrkimykselle. Subjektien kamppailu johtaatoisen hallintaan. Tätä Hegel kutsuu kuuluisalla ver-tauskuvallaan ”herran ja rengin suhteeksi”. Hegelinmieskeskeinen kielikuva voi opiskelijoista vaikuttaa vie-raalta, mutta sen tiivistämät ideat ovat ymmärrettäviä.

Hegelin mukaan– ihminen on ihminen vain suhteessa toisiin ihmisiin ja

näiden suhteiden määrittämänä; ihmisen omasta aika-kaudesta ja yhteiskunnasta, hänen konkreettisesta kas-vu- ja henkilöhistoriastaan sekä sosiaalisista suhteis-taan riippumatonta minuuden ydintä ei ole olemassa

– kaikki suhteet ihmisten välillä ovat tavalla tai toisellavaltasuhteita.

Ensimmäisen väitteen voi liittää kysymykseen numero 5oppikirjan sivulla 41. Monet ajattelevat ehkä, että ihmi-sen minuudella on jonkinlainen ydin tai että ainakin tietytminuutemme osat ovat syvempiä tai pinnallisempia. Tätämieltä ovat myös Hegel ja monet muut teoreetikot, muttaheidän mukaansa minuuden syvemmätkin ytimet ovatkehittyneet vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Opiskeli-joiden kanssa voidaan keskustella, mikä on syvempää jamikä pinnallisempaa ja onko minuudessa osia, jotka ovatriippumattomia sosiaalisista suhteista. Miten on geneet-tisten ja biologisten tekijöiden laita?

Jälkimmäiseen väitteeseen valtasuhteista herää var-masti vastaväitteitä. Nykyään kuulostaa kyyniseltä väit-tää, että kaikkeen liittyisi valtaa. Varmaankin opiskelijoi-den mielestä on paljon suhteita, joissa vallalla ei ole mer-kitystä. Tämä kertoo myös yhteiskunnan ja normien muu-toksesta. Kungfutsen nimeämät auktoriteettisuhteet(esim. opettaja–oppilas, vanhempi–lapsi) olivat selviöitähänen Kiinassaan tai Hegelin ajan Euroopassa. Miten onnyky-Suomessa? Millaiset suhteet olisivat vapaita vallasta?

Tunnustussuhteiden merkitystä elämänkatsomuksenkannalta tarkastelee filosofi Jussi Kotkavirta artikke-

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4212


lissa ”Mitä elämänkatsomustieto voisi olla?” (teokses-sa Hyvän elämän katsomustieto). Pekka Kuusela esitte-lee G. H. Meadin kompaktisti teoksessa Sosiaalipsy-kologian suunnannäyttäjiä. Laajempia mutta edelleenselkeitä esittelyjä ovat Klaus Weckrothin Mustaval-koista sosiaalipsykologiaa ja Ari Sutisen Kasvatus ja kas-vu. Molemmat tarjoavat runsaasti muitakin virikkeitäyhteisöllisyyttä käsittelevälle opetukselle.

Merkitykselliset toiset (s. 17–18)

Luvun alun lainaus on yllämainitusta Weckrothinteoksesta. Lainaus tähdentää oppikirjankin taustaideaa:yksilö määrittyy yhteisöstä riippuen. Yksilön asemiinkannattaa suhtautua tarkkaavaisesti eikä samastaa nii-tä toisiinsa. On esimerkiksi tyypillistä yleistävästi olet-taa, että jokainen Suomen kansalainen on myös kult-tuurisesti suomalainen tai katsomukseltaan luterilainen.Mitä monikulttuurisemmaksi Suomi muuttuu, sitäenemmän kohtaamme erilaisia identiteettien paketteja.

Mahdollisia toisia on oikeastaan rajattomasti. Yh-teiskunta, yhteisöt ja ryhmät ovat toisiinsa limittynei-tä, ja osallistumme aina samanaikaisesti useaan vuoro-vaikutuksen rakenteeseen: parisuhde, perhe, suku, yh-teiskuntaluokka, yhdistys, puolue, ystäväpiiri, kansal-lisuus, katsomus, kulttuuri ja niin edelleen. Kaikki vai-kuttavat omalla tavallaan siihen, miten itsemme mää-rittelemme ja koemme. Opiskelijat voi ohjata pohti-maan omakohtaisesti sitä, mitkä yhteisöt tai viiteryh-mät ovat heille tärkeimpiä. Samalla voidaan miettiä,millä keinoilla tulemme toimeen erilaisiin viiteryh-miin kuulumisen aiheuttamien sisäisten ristiriitojen(dissonanssin) kanssa.

Kerätään ryhmissä, yksin tai pareittain lista niistä ryhmis-tä, joihin opiskelijat mielestään kuuluvat. Näitä voidaankirjata taululle. Huomataan, että osa ryhmistä yhdistääuseita opiskelijoita, ja joihinkin niistä he kuuluvat kaikki.Mitkä ryhmät vaikuttavat opiskelijoiden mielestä muitavoimakkaammin heidän minuuteensa? Millaisia yhteisö-jen hierarkioita voi rakentaa? Entä millaisia ristiriitoja vii-teryhmien välille voi syntyä ja miten opiskelijat niihin suh-tautuvat? (Ks. oppikirjan s. 18.) Voidaan keskustellamyös siitä, millä tavoin kokemukset ryhmäjäsenyyksistäja ryhmäidentiteetistä ovat aikojen kuluessa muuttuneet.Millainen olisi voinut olla vastaava tyypillinen samanikäisennuoren lista 30 vuotta, 100 vuotta tai 300 vuotta sitten?

Keskustelusta voi siirtyä sosiaalisen verkoston piir-tämiseen tai jälkimmäinen voidaan tehdä erikseen ja kes-kustella sen pohjalta (ks. tehtävä numero 3 oppikirjan s.41). Aineistossa (nro 5) on valmis graafinen pohja sosiaali-sen verkoston piirtämistä varten.

Roolit ja näyttämöt (s. 19)

Roolin käsite voidaan helposti liittää ajatukseen mer-kityksellisistä toisista ja viiteryhmistä. Ihmiset käyt-täytyvät ja näyttäytyvät eri tavalla kontekstista riippu-en; heillä on erilaisia rooleja eri ryhmissä. Perhejuhlis-sa pukeudutaan ja esiinnytään toisin kuin perjantai-iltaisin pop-konsertissa ystävien kanssa. Ovatko jotkutrooleistamme muita vahvempia tai todempia, enem-män ihmistä itseään?

Goffmanin mukaan roolin esittäminen korostuu vi-rallisissa vuorovaikutustilanteissa, kun taas yksityisyy-dessä rentoudutaan: ”Näyttämöllä on etuja takatilan-sa, kuten esiintymistila ja pukuhuone, myymälän kas-sa ja toimistotila tai luokkahuone ja opettajanhuone.Näyttämöllä onnistumisen ratkaisee yleisölle esiinty-minen; on kontrolloitava ulkoasua, puhetapaa ja ilmei-tä, kun taas takatilassa, jossa valmistaudutaan esityk-siin ja rentoudutaan niiden jälkeen, vaikutelman hal-linta ei ole yhtä säädeltyä.”

Tutkimusryhmänsä kanssa Goffman teki kokeita,joissa pyrittiin rikkomaan tavanomaisen sosiaalisen ti-lanteen rooliesitys ja odotukset. Tutkijat ryhtyivät ar-kitilanteissa pahaa aavistamattomien koehenkilöidenedessä toimimaan vastoin odotuksia, vaikkapa sopi-maan treffejä kaupan kassalla. Huomattiin, että ihmi-set pyrkivät aktiivisesti ylläpitämään tietyn näyttämönja roolin piirteitä sekä suojelemaan toisten kasvoja.Tutkijoiden normirikkeitä oltiin kuin havaitsematta jaheille tarjottiin mahdollisuuksia korjata virheensä.Sosiaalisuus onkin meille niin tärkeää, että pyrimmeyhdessä ylläpitämään sosiaalista harmoniaa ja olemaanloukkaamatta toisten itsekunnioitusta kömmähdystensattuessa. Vahingoniloa paheksutaan. Tässä on yksitärkeimmistä sosiaalisuuteen liittyvistä moraalisistaulottuvuuksista: pyrkimys toisten kasvojen kunnioitta-miseen.

Goffmanin mukaan moraali kuuluu esittäytymiseenmyös siksi, että yksilön toisille antama vaikutelma si-sältää moraalisen lupauksen, että hän todella on anta-mansa vaikutelman takana eli kykenee toteuttamaan,minkä lupaa. (Ks. myös jakso ”Vastuu ja johtajuus”myöhemmin.) Lääkärintakkiin pukeutuneen luotam-me tekevän asiantuntevia diagnooseja, ja opettajan us-komme tuntevan aiheen, josta hän puhuu. Roolit jaesittäytymiset synnyttävät luottamusta. Sosiaaliseenesittäytymiseen kuuluu kuitenkin aina myös ripauskaksinaismoraalia. Annamme monesti vaikutelmia,jotka tiedämme suotuisiksi, vaikka samalla tajuamme,ettemme loppuun saakka voisikaan täyttää antamaam-me vaikutelmaa: joskus viittaaminen kannattaa, vaik-ka muistaisi asian vain sinne päin. On inhimillistä, ettäsosiaalisen vaikutelman suotuisuus ja oma hyväksyn-tämme toisten silmissä koetaan usein tärkeämmäksikuin moraalinen viesti, joka vaikutelmiin sisältyy. Oma

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4213


lukunsa ovat huijarit, joiden toiminta perustuu har-hauttavalla tavalla uskottavaan esittäytymiseen eliluottamuksen luomiseen: huijaria tarkoittava englan-ninkielinen sana onkin ’con-man’ eli ’confidence man’.

Goffman korosti tutkineensa vain oman aikansaangloamerikkalaiselle yhteiskunnalle tyypillistä vuoro-vaikutusta eikä väittänyt väitteiden soveltuvan täysinmuihin aikoihin ja yhteiskuntiin. Esimerkiksi sosiaa-lisen harmonian ylläpitämistä ei ehkä pidetä enää niintärkeänä, kuten opiskelijatkin voivat vastaväitteeksiesittää. Yhdessä voi pohtia, miksi näin on. Samoinvoidaan keksiä sosiaalisia tilanteita, joiden tarkoituk-sena on ristiriitojen esiintuominen: millaisella näyttä-möllä konflikteja ja riitoja esitetään?

Opiskelijoiden kanssa voi etsiä esimerkkejä siitä, millai-set piirteet määrittävät tuttuja roolitilanteita. Millaisetodotukset hallitsevat koululuokkaa? Millaiset virheet taikömmähdykset voivat rikkoa tilanteen? Mitä sitten tapah-tuu, miten harmonia palautetaan? Mitä tarkoittaa toisenkasvojen kunnioittaminen koulussa ja millaisia esimerk-kejä siitä voi keksiä?

Aineistona olevaa tekstiä (nro 8) voi käyttää apuna japyrkiä soveltamaan Goffmanin väitteitä. Miten Goffmaninkuvausta voi soveltaa opettajanhuoneen ja opettajien toi-mintaan koulussa tai lääkärien kierrokseen sairaalassa?Jos haluaa kokeilla draaman käyttöä opetuksessa, tässäon siihen oiva kohta. Opiskelijoille voi antaa tehtäväksikeksiä ja dramatisoida erilaisia tilanteita. Lisäohjeeksi voiantaa sen, että tilanteisiin pitää sisällyttää jokin normi,jota rikotaan, tai moraalinen jännite, jota roolihahmot jou-tuvat käsittelemään. Vielä pidemmälle voi edetä toteut-tamalla Goffmanin tutkimustapaa jäljitteleviä kokeita to-dellisissa sosiaalisissa tilanteissa, vaikkapa koulussa,riippuen siitä miten pitkälle muiden opettajien huumoririittää.

Brasilialainen Augusto Boal on kehittänyt samaan ideaanperustuvan katuteatterin muodon, jota hän kutsuu ”näky-mättömäksi teatteriksi”. Sen tarkoituksena on käsitelläsosiaalisia ilmiöitä ja ongelmia rikkomalla normeja ja kat-somalla, miten sivustakatsojat reagoivat. Usein vastanormin rikkominen tuo normin näkyviin, koska suurin osaodotuksistamme on ääneen lausumattomia. Boalin yh-teiskuntakriittisestä ”sorrettujen teatterista” ja hänenkehittelemistään teatterimuodoista on enemmän esimer-kiksi osoitteessa www.theatreoftheoppressed.org. (Boa-lista löytyy hakusanalla paljon muutakin aineistoa Inter-netistä.) Näkymätöntä teatteria yhtenä kansalaistoimin-nan muotona kuvataan Olli Tammilehdon toimittamassakirjassa Kun edustajat eivät riitä (myös osoitteessanetti.nic.fi/~otammile/kt-opas/).

Näkymätön teatteri tai muut tavat tuoda normiodotuk-sia näkyviin eivät tietenkään ole itsetarkoitus. Opetukses-sa tavoite on, että normien havaitsemisen jälkeen niistävoidaan keskustella ja niiden moraalista tai sosiaalista

perustelua voidaan miettiä. Elämänkatsomustietoon hy-vin sopivia aiheita ovat normien lisäksi muut alussa mai-nitut eettiset teemat, kuten luottamuksen synty, toistenkunnioittaminen ja moraalinen vastavuoroisuus.

Tiivistäen Goffmanin teorian ydinajatuksia ovat, ettäkaikkea vuorovaikusta määrittää– yksilöiden pyrkimys esittävään itseilmaisuun, jossa

he antavat muille vaikutelmia itsestään– yksilöiden pyrkimys hallita muille antamaansa vai-

kutelmaa– ihmisten jatkuva pyrkimys tehdä tilanneanalyysejä

vuorovaikutustilanteesta sekä päätelmiä ja tulkinto-ja toisten antamista vaikutelmista.

Näillä yksinkertaisilla ohjenuorilla voidaan tarkastellamitä tahansa vuorovaikutustilannetta. Goffmanin teo-riaa on tässä selitetty siksi, että sitä voidaan käyttäätaustatukena sosiaalisuudesta puhuttaessa, kuten esi-merkiksi alaluvuissa ”Sosiaalisuus”, ”Ryhmät ja yhtei-söt” sekä ”Yhteenkuuluvuus” (s. 25–35).

Aineistona (nro 9) on tekstikatkelma, jossa kuvataanGoffmanin näkemystä sosiaalisista tulkinnoista ja tul-kintakehyksistä. (Aihe on yhteydessä myös Dialogi tie-dosta ja maailmankuvista -kirjassa ja aineistossa esitel-tyyn teemaan tulkinnan viitekehyksistä, ymmärtämisenja maailman havaitsemisen kontekstuaalisuudesta.)

Sosiaaliseen esittäytymiseen ja siitä tehtäviin päätel-miin viittaa myös tehtävä 4 oppikirjan sivulla 41. Aineis-tona (nro 7) on lainaus Goffmanin teoksesta Arkielämänroolit, jossa hän kuvaa tällaista kohtaamistilannetta. Ai-neistolainausta voi käyttää tehtävien käynnistämiseen.

Kohtaamisetiikka (s. 21)

Insertissä kuvattu Levinasin näkemys on saanut vai-kutteita Hegeliltä. Levinasin mukaan subjekti pyrkiitarpeitaan toteuttaessaan ottamaan maailman haltuuntiedollisesti tai vallankäytöllä. Tätä hän nimittää yri-tykseksi totalisoida kohtaamamme todellisuus osaksiitseämme ja maailmankuvaamme. Kavahdamme sitä,mikä jää ymmärryksemme ja maailmankuvamme ulko-puolelle.

Toisen ihmisen kohtaamisessa pyrimme myös tota-lisointiin mutta sillä erolla, että se vääjäämättä epäon-nistuu. Äärimmäiseksi toisen haltuunottamisen yri-tykseksi Levinas kuvaa murhan. Samalla käy selväksi,että yritys epäonnistuu: murhassa se toinen, jonka ha-lusimme omistaa, katoaa lopullisesti. Elottomat koh-teet voimme ottaa haltuun, mutta toinen ihminen pa-kenee hallinta- ja määrittely-yrityksiämme. Tämäntunnustaminen voi Levinasin mukaan synnyttää eetti-sen asenteen, jossa hyväksymme toisen toiseuden.(Raamattuun viitaten Levinas käyttää toiseudestamyös termiä lähimmäinen.)

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4214


Levinasin tapa puhua etiikasta ensimmäisenä filoso-fiana on viittaus Aristoteleen vastaavaan termiin, jollatämä puolestaan tarkoitti sitä, mitä nykyään kutsutaanmetafysiikaksi (tai ontologiaksi). Pitkään eurooppalai-sen ajattelun valtavirta lähti siitä, että todellisuudenolemassaolon laatu on ensisijainen filosofinen ongel-ma, jonka jälkeen vasta voidaan tarkastella muita. Uu-den ajan filosofit, ja lopulta etenkin Immanuel Kant,asettivat kuitenkin etusijalle ihmisen tietokyvyn prob-lematiikan eli tietoteorian (epistemologian). Levinaskritisoi näitä näkemyksiä ja asettaa ensimmäiseksi fi-losofiaksi etiikan.

Levinasin näkemys on konkreettinen ja käytännöl-linen, sillä hän ei viittaa etiikan teoriaan vaan todelli-seen elämään toisten ihmisten kanssa. Levinas on mi-nuuden dialogisuuden kannalla: olemme olemassavain toisten kautta ja heidän ansiostaan, joten suh-teemme toiseuteen edeltää minän itsenäisyyttä. Yksi-lön autonomia (itsenäisyys ja itsetoteutus) on toissi-jaista vastuuseen (velvollisuuksiimme) nähden. Tois-ten ihmisten moraalinen kohtaaminen on välittömintietoisen maailmasuhteen muoto. Kysymykset olemas-saolon luonteesta tai tiedon mahdollisuuksista seuraa-vat vasta sen jälkeen, kun jo olemme maailmassa tois-ten kanssa. Levinas ei pyrkinyt rakentamaan etiikanteoriaa vaan selvittämään etiikan merkitystä eli senpaikkaa ihmisen kokemuksessa.

Levinasin ajatteluun vaikutti merkittävällä tavallase, että hän oli (Martin Buberin tavoin) juutalaistasyntyperää ja joutui kotimaassaan Liettuassa koke-maan juutalaisvastaisuuden voimistumisen. Hänenvanhempansa ja kaksi hänen veljistään surmattiinjoukkotuhoissa. On sanottu, että Levinasin filosofianperuskysymys oli, voiko etiikkaa vielä olla Auschwit-zin ja holokaustin jälkeen.

Levinasin etiikka on kehittynyt näiden henkilökoh-taisten kokemusten kautta. Natsivaltakunta tuhosisekä yksittäisten saksalaisten että juutalaisten ihmistenainutkertaisuuden pitämällä heitä vain tietyn ryhmäntai rodun edustajina. Levinasin vankileiriaikaan kuu-luvan anekdootin mukaan vartiokoira Bobby oli Sak-san viimeinen ”kantilainen”: vain se tervehti jokaistatulijaa yhdenvertaisesti ihmisenä. Levinas ei kuiten-kaan pitänyt eettisesti riittävänä myöskään Kantinuniversaalisuusperiaatetta, jossa kaikkia kohdellaanyhdenvertaisesti ihmisinä yleensä. Jokainen on kyettä-vä kohtaamaan ainutkertaisena. Kultainen sääntö eisilloin riitä: en voi tehdä toiselle kuten tahdon itsellenitehtävän, koska en voi tietää onko hän samanlainen.On tehtävä, kuten toinen tahtoo itselleen tehtävän.Toisen halun on oltava oman haluni edellä.

Levinasin etiikka on hyvin vaativaa ja suorastaan uhrauk-sellista sen epäsymmetrisyyden vaatimuksen vuoksi.Opiskelijoilta voi kysyä, voisivatko he ottaa eettiseksi ohje-

nuorakseen sen, mitä Levinas suosittelee: ”Olemme kaik-ki vastuullisia kaikesta ja kaikista kaikkien edessä, ja minäenemmän kuin kaikki muut.” Mitä vaatimus tarkoittaa?

Keskustelussa voi pohtia ihmisyyttä egoismi–altruismi-ulottuvuudella. Mukaan voi tuoda myös maailmanlaajui-sen tilanteen: meillä on mahdollisuus tietää toisista jaheidän elinoloistaan enemmän kuin koskaan aiemmin.Ihmisten kärsimyksiä maailmassa voi olla mahdotontavähentää, ellemme ryhdy altruistisiksi ja toimi tuntemat-tomien kaukaisten toisten ihmisten hyväksi odottamattaheiltä vastavuoroisuutta. Onko maailmankansalaisen etii-kan oltava tässä mielessä pyyteetöntä etiikkaa?

Levinasilta on suomennettu keskusteluteos Etiikka jaäärettömyys. Tommi Walleniuksen kirja Filosofian toi-nen: Levinas ja juutalaisuus on uusi tiivis kokonaisesit-tely Levinasista. Levinasin etiikkaa esittelee selkeästiMarika Tuohimaa artikkelissa ”Emmanuel Levinas javastuu Toisesta” (Niin & näin 3/2001). Kohtaamis-etiikka tulee uudelleen esiin lyhyessä insertissä oppi-kirjan sivuilla 173–174 puhuttaessa luonnon kohtaa-misesta eettisesti.

Yhteisöllisyys (s. 22–35)

Lukujen jäsentämiseksi voi ajatella, että luvussa ”Suh-teita – minuuden dialogisuus” lähestytään aihetta yk-silön näkökulmasta ja luvussa ”Yhteisöllisyys” enem-män kokonaisuuden eli yhteisön näkökulmasta. Mo-net asiat ovat toki limittäisiä. Esimerkiksi edellisenluvun puhe rooleista voisi yhtä hyvin kuulua yhteisö-jen dynamiikkaa käsittelevään jaksoon, kun muiste-taan, että roolit eivät ole vain yksittäisen ihmisen eri-laisia sosiaalisia ilmiasuja eri konteksteissa vaan myösjokaisessa sosiaalisessa tilanteessa ja ryhmässä tarvitaanmonia erilaisia rooleja yhteisön dynamiikan vuoksi.

Käypää taustatietoa ja opetusideoita lukuihin löy-tää sosiologian ja sosiaalipsykologian oppi- ja johdan-tokirjoista. Suositella voi myös Tampereen yliopistonsosiaalipsykologian verkko-opintokokonaisuutta:www.uta.fi/tyt/avoin/verkko-opinnot/sosiaalipsykologia/.

Antti Eskolan teokset Sosiaalipsykologia, Vuorovai-kutus, muutos ja merkitys sekä Persoonallisuustyypeistäelämäntapaan ovat yliopistotasoisia johdatuksia aihe-piiriin. Sosiologiaa voi kerrata esimerkiksi Sulkusenkirjoistaö Sosiologian avaimet ja Johdatus sosiologiaan taiAllardtin teoksesta Sosiologia. Sosiaalipsykologian jasosiologian rajaa on vaikea vetää. Roolit, normit, valtaja monet muut peruskäsitteet kuuluvat molemmille.Joskus esitetään, että sosiaalipsykologia painottuu sii-hen, miten yksilö kokee sosiaaliset tilanteet ja rakenteet,kun taas sosiologia tutkii asiaa rakenteiden näkökul-masta, mutta tämäkin jako on veteen piirretty. Toisinaan

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4215


tehdään myös jako mikro- ja makrososiologiaan. Siihenverraten oppikirjan ensimmäisessä pääluvussa liikutaanlähinnä mikrososiologian puitteissa ja toisessa pääluvus-sa esitellään makrososiologian klassisia kysymyksiä.

Dialogi tiedosta ja maailmankuvista -kirjassa ja-aineistossa on myös käsitelty ilmiöitä, jotka ovat yh-teydessä aihepiiriin. Näitä ovat erityisesti maailman-kuvan rakentuminen ja lähteet (Dialogi 2:ssa s. 20–27),kulttuurien välinen ymmärrys (s. 45–55) sekä arkitieto,kieli ja valta (s. 74–88).

”Yhteisöllisyys”-luvussa muistutetaan ihmiskunnanesihistoriasta. Käsittelyä voi syventää integroimalla ai-hetta biologiaan. Katsomusopetuksen näkökulmastaselkeitä ja tiiviitä esittelyjä luonnontieteellisen ihmis-tutkimuksen merkityksestä tarjoaa esimerkiksi teosKulttuurieläin – ihmistutkimuksen biologiaa (toim.Kamppinen, Laihonen & Vuorisalo).

Perhemuotoja (s. 23–25)

Monesti niin yhteisöjen kuin yleisemmin ihmiselämänpiirteitä pohditaan nykynormeja kyseenalaistamatta.Eräs vakiintunut oletus – lähes yhtä vahva kuin yksilöl-lisyys – on ihmisten ”parillisuus”. Romeon ja Julian taiTitanicin kaltaisista romanttisista (ja monesti traagisis-ta) kertomuksista välittyy ajatus, että kukin on maail-massa lähinnä tarkoituksenaan etsiä itselleen ”se oikea”toinen puolisko (kuten termi ”puoliso” hyvin osoittaa).

Aineistona (nro 10) on poiminta Platonin dialogista”Pidot” (Teokset III), missä selvitellään rakkauden(eros) luonnetta. Pidoissa muun muassa kerrotaan eri-laisia versioita ihmisten välisen rakkauden ja vetovoi-man alkuperästä. Dialogi on viihdyttävää luettavaa, jasiitä voi monistaa laajempiakin otteita, jos kurssillahaluaa käsitellä kysymystä parisuhteista. (Kokonaisuu-dessaan teema sopii paremmin ensimmäiseen kurssiin.)

1800-luvulla vauhdittunut antropologinen tutki-mus aiheutti monia järkytyksiä eurooppalaiselle maa-ilmankuvalle ihmisyhteisöjen perhemuotojen ja seksu-aalisten tapojen suhteen. Antropologiset kenttätutki-mukset osoittivat, että vaihtelu olikin paljon suurem-paa kuin oli kuviteltu. Eurooppalaiset tavat olivat nor-mittuneet ja jäykistyneet tuohon vuosisataan mennes-sä, ja esimerkiksi keskiajan ja renessanssin avoimempija rehevämpi suhtautuminen ihmisen ruumiillisuuteenoli jäänyt taakse. ( Jälkimmäisestä kertoo esim. filosofiMihail Bahtinin kirja Rabelais – keskiajan ja renessans-sin nauru.)

Suomalaiseen antropologiin Edward Westermarck-iin viitataan oppikirjan sivulla 50 ja aineistossa myö-hemmin s. 30. Hän tuli tunnetuksi teoksista, joissa sel-vitettiin moraalin mutta myös muiden sosiaalieettisteninstituutioiden, kuten avioliiton, alkuperää. Wester-marck johti avioliiton ihmisen biologisista vaistoista,mutta moni antropologi katsoi yhteisöissä esiintyvän

vaihtelun osoittavan, ettei biologia johda mihinkääntiettyyn perhemuotoon.

Länsimaissa näkyvimmät kiistat perhe- ja seksuaa-limoraalista ovat koskeneet homoseksuaalisuuden hy-väksymistä sekä suhtautumista joidenkin uskonto- taikulttuuriperinteiden noudattamaan moniavioisuuteen.Ensin mainittua kiistaa käytiin Suomessa mm. pari-suhdelain käsittelyn yhteydessä. Parisuhdelain vastus-tajat hakivat näkemyksilleen perusteluja Raamatusta(sekä Vanhan testamentin Mooseksen laista että Uudes-ta testamentista Paavalin kirjeistä). Teologi Martti Nis-sinen on kuitenkin osoittanut Raamatun kulttuuri- jakäsitehistoriaan kohdistuvassa tutkimuksessaan Ho-moerotiikka Raamatun maailmassa, ettei kielessä ollutRaamatun kirjoittamisen aikaan samanlaisia seksuaa-lisuuden kategorioita kuin nykyään. Samaa biologistasukupuolta olevien ihmisten välinen seksuaalisuustunnettiin, mutta ihmiset eivät luokitelleet toisiaan ei-vätkä itseään seksuaalisten mieltymysten perusteellasamalla tavoin kuin nyt.

Vanhan testamentin viittaukset miesten väliseen sek-siin liittyivät Välimeren ja Lähi-idän kulttuuripiirienkäytäntöön nöyryyttää voitettuja vihollisia ja vieraitaulkomaalaisia. Kysymyksessä on siis raiskaus, ei rakkaus.Juuri tästä kertoo Nissisen mukaan myös homoseksu-aalisuuden vastustajien usein käyttämät tarinat Loo-tin perheestä ja Sodoman ja Gomorran kaupungeista.Siinä on pikemmin kyse epävieraanvaraisuuden jamuukalaisvihamielisyyden tuomitsemisesta kuin ih-misten seksuaalisuudesta.

Raamatun pohjalta on joka tapauksessa vaikea teh-dä päätelmiä nykyajan seksuaalimoraalista. Vanhastatestamentista löytyy nimittäin myös hyvin myönteinenmiesten välisen rakkauden kuvaus: kertomus kuningasSaulin pojan Jonatanin ja tulevan kuninkaan Daavidinystävyysliitosta. Toisaalta useat Vanhan testamentinhenkilöt syyllistyvät vakaviin seksuaalinormien rikko-muksiin ilman säädettyjä seuraamuksia. Loot teki ras-kaaksi kaksi tytärtään, ja Ruuben sekaantui yhteenisänsä Jaakobin vaimoista. Moniin Vanhan testamentinkulttuureihin kuului myös moniavioisuus, joka nykyääntuntuu paljon vieraammalta kuin homoseksuaalisuus.

Sosiaalisuus (s. 25–26)

Oma vai yhteinen tunto? (s. 27)

Oppikirjassa ja aineistossa on edellä todettu, että tarveliittyä toisiin ihmisiin on biologinen ja minuutemmealkuperä on sosiaalinen. Mutta miksi hakeudummejatkuvasti toisten seuraan myös myöhemmällä iällä,kun lapsuus on jo takana ja perusturvallisuutemme jaminuutemme monin tavoin muotoutuneet? Aivankaikki eivät teekään näin. Jotkut valitsevat yksinäisyy-den ja vetäytymisen tai jopa askeesin ja erakoitumisen.

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4216


Mutta pääseekö erakkokaan irti sosiaalisista suhteista?Ensinnäkin hän voi omaksua toisten luoman kult-

tuurisen mallin, kuten esimerkiksi uskonnollisen erak-koelämän perinteen. Toiset ihmiset myös seuraavatmukana ajatuksina, muistikuvina ja sisäisen dialoginosapuolina. Lisäksi erakoituminen on itsessään yhden-lainen suhde toisiin, tapa jäsentää sosiaalisuutta. Erak-kokin voi olla erakko vain suhteessaan muihin.

Ihmisen sosiaalisuuden tarkastelu eri näkökulmista onkurssin ydintavoitteita. Joko tässä tai jo kurssin alussavoidaan tarkastella yleisellä tasolla, mitä sosiaalisuus tar-koittaa. Tässä yhteydessä voi koota aiemmin mainittua lis-taa yhteisöllisyyden muodoista. Samoin voi antaa seuraa-van ajattelukokeen tehtäväksi: Kun heräätte aamulla, ryh-tykää listaamaan paperille asioita, joita ette voisi tehdä,ellei toisia ihmisiä olisi olemassa. Koettakaa kirjoittaa ylöskaikki mitkä havaitsette. Jatkakaa oppituntiin asti.

Tunnilla listoja tarkastellaan yhdessä. Niissä saattaavaihdella mm. se, kuinka kukin on laskenut esineistöm-me mukaan: esineet ja rakennettu ympäristö edellyttävättoisten ihmisten olemassaoloa, mutta ne ovat käytös-sämme myös, vaikkei näitä toisia ihmisiä enää olisi. Toi-set opiskelijat olettavat, että tehtävässä tarkoitetaankaikkea, mitä ei ylipäätään olisi olemassa ilman toisiaihmisiä; toiset taas merkitsevät asioita, joissa ollaan ny-kyhetkessä ja kanssakäymisessä muiden kanssa.

Tehtävää voi jatkaa jäsentelemällä havaintoja käsite-verkostoksi. Keskiöön laitetaan esimerkiksi termi sosiaa-lisuus ja siitä jatketaan ulospäin jäsentäen sosiaalisuu-teen liittyviä ilmiöitä laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Näi-tä voivat olla esimerkiksi oma biologinen olemassaolo (enolisi syntynyt ilman toisia), esineet ja rakennettu ympäris-tö, jokapäiväinen vuorovaikutus (lähimmäiset), yhteiskun-nalliset instituutiot (kuten raha, työ, koulutus), yhteiskun-nalliset palvelut ja järjestelmät (joukkoliikenne, kauppa),muoti (vaatetus, musiikki), katsomukset, arvot ja normit(joiden lähteenä on sosiaalinen ympäristömme, kulttuurija yhteiskunta) jne. Näitä kategorioita voidaan jakaa edel-leen käsitekarttaa hyödyntäen. Tuotetun kartan voi säilyt-tää ja sitä voi käyttää kurssilla myös muiden aiheidenkäsittelyä käynnistämässä.

Ihmisten sosiaalisuudesta puhuttaessa keskustelun ai-heeksi voi ottaa kirjassa mainitut kulttuurierot. Ei näy-tä olevan yksittäistä selitystä sille, miksi toiset kulttuu-rit ovat esimerkiksi individualistisempia kuin toiset.Oppikirjassa mainitaan muun muassa uskonnon ja siir-tolaisuuden vaikutus. Opiskelijoille voi antaa tehtäväksimiettiä esimerkkien valossa (vaikka vertaillen kahta yh-teiskuntaa keskenään), millaisia selityksiä asialle voikeksiä. Keskustelu on yhdistettävissä edelliseen teemaanperhemuodoista: kollektivistisemmissa kulttuureissa ontavallista pitää perheen käsitettä laajempana (kuin esi-merkiksi Suomessa) ja kokea sukuyhteydet tiiviiksi.

Samoin opiskelijoille voi olla tuttua, että luontevak-si koettu ihmisten välinen fyysinen etäisyys vaihtelee.Suomessa ja Japanissa seistään melko kaukana puhe-kumppaneista. Etelä-Euroopassa fyysinen kontakti-kaan ei ole runsaan elehdinnän lomassa outoa. Toisaal-ta eri asemissa olevien ihmisten (johtaja–alainen, opet-taja–oppilas jne.) välinen kontakti on Suomessa verra-ten epämuodollista ja tasavertaista, kun taas statukseenliittyvä virallinen etäisyys on suurempi Etelä-Euroo-passa ja hyvin suurta Japanissa. On siis vaikea yleistää,koska eroja ilmenee niin monella tasolla.

Suhtautuminen taloudelliseen eriarvoisuuteen taihalukkuus maksaa veroja, joista myös toiset hyötyvät,voivat toimia toisenlaisena vertailukohteena. Pohjois-maissa hyväksytään korkea verotus, tulojen tasaaminenja taloudellisen tasavertaisuuden ajatus. Yhdysvallois-sa ja vaikkapa Venäjällä sen sijaan suhtaudutaan suo-peammin suuriin tuloeroihin ja yksilöiden taloudelli-seen menestykseen. Vaihtelu individualististen ja kol-lektivististen kulttuurien välillä ei selvästikään selitäasiaa. Sosiaalisen dynamiikan ohella asiaan vaikutta-vat jaetut arvot ja esimerkiksi näkemys yhteiskunnal-lisesta oikeudenmukaisuudesta, jonka merkitys käsite-tään varsin eri tavoin eri maissa. Yhteiskunnan normitja sosiaalietiikka eivät suoraan riipu yksilöllisyyttä jakollektiivisuutta koskevista kulttuurisista käsityksistä.

Lopuksi pitää muistaa, että nyky-yhteiskunnat eroa-vat jo kooltaan ratkaisevasti vanhoista heimoyhteis-kunnista, joten yhden yhteiskunnan piiriin mahtuumonia alakulttuureja ja yhteisöllisyyden muotoja.Niinpä ei ole mahdollista tehdä kattavia yleistyksiäniiden sosiaalisesta dynamiikasta. Leikkimielisesti voikuvailla ”tyypillistä suomalaista sosiaalisuutta” tai senpuuttumista, mutta vakavoituessaan jokainen tietää,ettei voi esittää ainuttakaan yleistystä, joka pätisi kaik-kiin tuntemiimme suomalaisiin ihmisiin tai ryhmiin.Sama pitää paikkansa muista kulttuureista ja maista –mikä on hyvä muistaa, jotta voi välttää kulttuurija kan-sallisuustarkasteluihin helposti iskostuvat stereotypiat.

Ryhmät ja yhteisöt (s. 26–32)

Yhteisöjen dynamiikka (s. 29)Ryhmien tyyppejä (s. 33)

”Ryhmät ja yhteisöt” -jakson lyhyissä alaluvuissa käsi-tellään yleisesti ryhmien ja yhteisöjen piirteitä. Teemaaon luontevaa lähestyä esimerkiksi opiskelijoiden omienkokemusten, ryhmien tai kouluyhteisön kautta.

Jos opettaja haluaa, aihe tarjoaa hyvän tilaisuudenkäsitellä koulun tai opetusryhmän sosiaalista dyna-miikkaa tai havaita mahdollisia pinnanalaisia ongel-mia ja puuttua niihin. Tämä ei tarkoita, että opettajaryhtyisi ryhmäterapeutiksi. Opettaja on kuitenkin ase-mansa puolesta aina myös ryhmänohjaaja, jonka on

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4217


hyvä olla tietoinen ainakin sellaisista sosiaalisista on-gelmista, jotka haittaavat yhteistoimintaa ja opiskeluasekä tekevät joidenkin koulukokemuksesta kielteisentai joihin sisältyy jopa henkistä väkivaltaa. Jo se, ettähavaitaan jumiutuneita tilanteita ja kärjistyneitä on-gelmia, joiden olemassaolo on ollut heikosti tiedostet-tua, saattaa avata tilanteen ja käynnistää ongelmanpurkautumisen.

Ryhmädynamiikan käsittelyn käynnistää yleensäryhmän aloitus eli ns. ryhmäyttäminen. Kurssimuotoi-sessa lukiossa opetusryhmät muodostuvat kurssikoh-taisesti eivätkä opiskelijat ehkä siksi tunne toisiaankovin hyvin. Ryhmäyttäminen voi rentouttaa tunnelmaakurssin alussa. Toisaalta elämänkatsomustietoa opiskel-laan useissa kouluissa yhdistetyissä ryhmissä yli vuosi-kurssirajojen, jolloin opiskelijat saattavat olla samassaryhmässä läpi lukion, koska rinnakkaisia ryhmiä ei muo-dostu. Tällöin ryhmäyttäminen elämänkatsomustiedonkursseilla voi tuottaa pitkäjänteisempääkin hyötyä.

J. L. Morenon kehittämä sosiometria on yksi tapa tutkiaryhmän sisäisiä suhteita ja vaikuttaa niihin. Sosiometriatoimii monessa muodossa: ulkopuolisen tutkijan tekemä-nä, ryhmän itsensä toteuttamana, graafisesti esitettynätai toiminnallisesti toteutettuna.

Graafisen sosiogrammin piirtäminen käy siten, ettäopiskelijoita pyydetään kirjoittamaan paperille esimerkik-si 1–5 parhaan ryhmään kuuluvan koulukaverinsa nimi.(Muita mahdollisia kysymyksiä: Kenen/keiden ryhmäänkuuluvan/kuuluvien kanssa vietät aikaasi oppituntien ul-kopuolella? Keneen ryhmässä luotat? Keneltä ryhmässäpyytäisit apua koulutehtävissä?) Opettaja kerää paperitja piirtää niiden pohjalta sosiogrammin, jossa yksittäisiäopiskelijoita edustavat ympyrät ja valintoja kuvaavat nuo-let niiden välillä.

Sosiogrammia voi käyttää joko kuvaamaan ryhmän dy-namiikkaa yleisesti tai sitten nimien kanssa, niin ettäkaikki näkevät myös oman paikkansa kokonaisuudessa.Nimien sijasta opettaja voi käyttää numerokoodeja apu-naan piirtäessään kuvion. Päätös on opettajan, sillä so-siometristen valintojen vaikutusta ryhmään on arvioitavaennen niiden tekemistä. Ryhmän jäsenet voivat kokea nevoimakkaasti.

Sosiometrisia valintoja voidaan tehdä myös toiminnal-lisesti, jolloin valinnat näkyvät välittömästi. Tällöin kaikkiilmaisevat valintansa samanaikaisesti menemällä valitse-mansa henkilön luo ja laittamalla käden olkapäälle. Syn-tyy fyysinen verkostokuvaus. Alla on muutamia esimerk-kejä valintatehtävistä.

Uutta ryhmää käynnistettäessä:– ”Nouskaa ylös ja kävelkää hetki vapaasti. Laittakaa

käsi sen henkilön olkapäälle, jonka olette tuntenut pi-simpään.”

Vaihtoehtoisia tai jatkokysymyksiä:– ”Kenen kanssa olette eniten tekemisissä?”– ”Kuka muistuttaa sinua eniten?”– ”Keneen haluaisit tutustua?”

Valinnan jälkeen opettaja pyytää kertomaan valinnas-ta ja sen perusteista muille. Näin ryhmän sisäiset suh-teet tulevat tutummiksi.

Kurssin edetessä ja ryhmän oltua jo jonkin aikaa yh-dessä voidaan tehdä uusia valintoja esim. seuraavilla ky-symyksillä:– ”Kuka on samanlainen/erilainen kuin sinä?”– ”Kenellä on eniten valtaa ryhmässä? Ketä kuunnellaan

eniten?”– ”Keneltä haluaisit oppia jotain?”

Samat valinnat voidaan tietenkin tehdä myös paperillepiirtäen.

Ryhmädynamiikan kuvausta mutkistaa se, ettei mis-tään yhteisöstä tai ryhmästä ole olemassa yhtä objek-tiivista totuutta, vaan ryhmäkokemukset vaihtelevat.Toiset kuvaavat ilmapiiriltään avoimeksi tilanteen,joka jonkun mielestä tukahduttaa hänen mielipiteen-vapautensa. Ero johtuu ainakin kahdesta seikasta: ryh-män jäsenillä on kullakin oma asemansa tai roolinsa,josta katsottuna ryhmä näyttäytyy erilaisena, ja toisaal-ta kukin tulkitsee ryhmädynamiikan ja ryhmän suh-tautumisen omien aikaisempien kokemustensa ja per-soonallisuutensa valossa.

Ryhmän ilmapiiriä voi tunnustella ilmapiirikyselyillä. Eräsyksinkertainen kysely on aineistona nro 11 (siinä on myösavoimia kohtia, jos halutaan lisätä muita piirteitä). Opet-taja jakaa monisteet, joissa tiedustellaan esimerkiksi ryh-män demokraattisuutta (vs. autoritaarinen), tasavertai-suutta (vs. hierarkkinen), viestinnän avoimuutta (vs. tor-juva), sallivuutta (vs. jyrkkänorminen), rentoutta (vs. jän-nitteinen) tai muita vastaavia ominaisuuksia asteikolla 1–10. Tämän jälkeen opettaja laskee vastauksista keskiar-vot ja piirtää niistä diagrammin, jonka pohjalta ilmapiiris-tä voidaan keskustella.

Sosiometrian tai ilmapiirikyselyiden avulla ryhmänjäsenet voivat huomata, ettei kaikkien ryhmäkokemusole samanlainen. On helppo kuvitella ryhmä, jonka il-mapiiri on sen mielipidejohtajan mielestä mitä avoi-min, vaikka hän johtajuudellaan samalla estää eriävienkantojen esittämisen. Rennossa ja epäautoritaarisessa-kin ryhmässä on statukseltaan eli arvoasemaltaan ylem-pien tai pidempään ryhmään kuuluneiden helpompisanoa sanottavansa kuin uusien jäsenten. Ja lisäksi jo-kainen tuo ryhmään liittyessään mukanaan yksilöllisentapansa osallistua. Kuten kirjassa (s. 32) muistutetaan:”Yhdenkin uuden jäsenen liittyminen tai vanhan pois-tuminen voi vaikuttaa ryhmädynamiikkaan.”

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4218


Oppikirjassa mainitaan usein tehty erottelu ryhmän kak-soistavoitteista:– asiatavoite eli tehtävätavoite (mitä tarkoitusta varten

ryhmä on olemassa)– tunnetavoite eli koossa pysyminen (yhdessä viihtymi-

nen ja kiinteys).Kaksoistavoitteen olemassaolo on opiskelijoille tuttua

koulumaailmasta. Missä määrin viihtymis- tai tunnetavoi-te vaikuttaa samaan suuntaan kuin asiatavoite koulussa?Voivatko ne olla vastakkaisia tai haitata toisiaan?

Pienryhmädynamiikan lisäksi voidaan pohtia suurtenjoukkojen tai massojen dynamiikkaa. (Ks. myös neljäsväitelause luvun alussa.) Teemaa käsiteltiin sosiolo-giassa ja kulttuurifilosofiassa paljon 1800-luvun lopul-ta eteenpäin. Taustalla oli suurten kansanjoukkojentulo politiikan tekijöiksi lakkojen, mielenosoitusten jamuiden mielenilmaisujen keinoin. Osa teoreetikoistakoki ilmiön uhkaavana, ja syntyi useita massayhteis-kunnan teorioita. Niistä varhaisin ja hyvin tunnettu onGustave Le Bonin kirjassa Joukkosielu. Sen kuvausjoukkotoiminnasta on etupäässä kielteinen. Perusnäke-myksenä on, että joukko tai massa toimii irrationaalis-ten ja tunteenomaisten, kollektiivisten viettivoimienjohdattamana.

Monet massayhteiskunnan kriitikot eivät kuiten-kaan nykyperspektiivistä katsoen osanneet tehdä eroaväkivaltaisten ja demokraattisten joukkoliikkeiden vä-lille. Kuten mm. Le Bonille, monille heistä myös de-mokratian vahvistamiseen pyrkineiden poliittistenjoukkoliikkeiden olemassaolo oli kielteinen ilmiö, jahe vastustivat esimerkiksi yleistä äänioikeutta. Jouk-koihin kohdistuneen huolen taustalla olikin useinalempien sosiaaliluokkien täysivaltaisen kansalaisuu-den herättämä huoli. Koko sanalla demokratia (kreikansanasta demos, tavallinen kansa, rahvas) oli antiikin Krei-kasta pitkälle 1800-luvulle asti negatiivinen sävy.

Massaliikehdinnän pohdintaa on sisältynyt myöstutkielmiin väkivaltaisten ääriliikkeiden kehityksestäesimerkiksi rasismin, ulkomaalaisvihan, natsismin jafasismin muodossa. Kansallissosialismin kehittymistäpohti mm. kirjailija Elias Canetti teoksessaan Joukkoja valta. Canettin kirjaa käsittelee kirjan suomentajanMarkus Långin artikkeli ”Väkivallan ruumiinavaus”(Niin & näin 2/98). Ks. myös verkkoaineisto:www.uta.fi/tyt/avoin/verkko-opinnot/sosiaalipsykologia/(→ Ryhmät sekä esim. → Historiakatsauksen lopussasyventävät aineistot, joissa myös Le Bonin esittely).

Myöhemmin on suhtauduttu kriittisemmin oletuk-seen, että joukkotoimintaa määrittäisivät mitenkäänolennaisesti erilaiset piirteet kuin pienempien ryhmi-en dynamiikkaa. Totalitarismillekin on etsitty muitaselityksiä kuin massaliikehdintä. Esimerkiksi kuului-sassa Theodor Adornon tutkimusryhmässä Yhdysval-loissa selvitettiin ns. autoritaarisen persoonallisuuden

merkitystä totalitaarisen yhteiskunnan synnylle.Eräänä erityispiirteenä voi kuitenkin pitää sitä, että

toisinaan joukkokokemuksessa voi keskeisen sijan saa-da anonyymisyys ja deindividuaatio eli epäyksilöllisty-minen. Yksilön minäkokemus jää taka-alalle, ja hänentunnistettavuutensa joukon osana heikkenee. Koke-mus voi johtaa niin positiivisiin kuin negatiivisiin seu-rauksiin. Negatiivista olisi käyttäytymisen muuttumi-nen vastuuttomaksi ja vahingolliseksi. Positiivisia piir-teitä voivat sen sijaan olla yhteenkuuluvuuden koke-minen ja vapautumisen tunne, jossa ahtaat sosiaalisenkäyttäytymisen normit antavat tilaa sellaiselle itse-ilmaisulle ja kokemukselle, jotka eivät muuten olisimahdollisia. Ratkaisevaa onkin, millaisten normipai-neiden madaltumiseen joukkokokemus johtaa. Sovin-naisuussääntöjen ja tapanormien heikkeneminen voiolla tyystin harmitonta tai jopa hyödyllistä, mutta pe-rustavien moraalinormien heikkeneminen sen sijaanantaa tilan esimerkiksi väkivallalle.

Joukkokokemukset ovat erilaisia, joten ne voivatsekä rajoittaa että vapauttaa. Ne voivat vapauttaa jäy-kistyneistä rooleista ja odotuksista sekä johdattaa etsi-mään niistä poikkeavaa omaa kokemusta. Joukkotoi-minta voi kuitenkin olla myös yhdenmukaistavaa jatorjua erilaisuutta. Opiskelijoiden kanssa voi pohtiakertyneitä kokemuksia erilaisista joukkotilanteista.

Oheiseen aineistoon (nro 12) on koottu ryhmän jajoukon ominaispiirteiden erottelu luetteloksi. Ryhmänmuodostuessa kiteytyy tiettyjä piirteitä, jotka erotta-vat ryhmän satunnaisesta joukosta. Kirjassa (s. 26)mainitaan niistä muutamia.

Normit (s. 29–31)

Normit voivat olla opiskelijoille tuttu aihe elämänkat-somustiedon ykköskurssilta (ks. Dialogi hyvästä elä-mästä s. 46–51 sekä kirjan opettajan aineisto) tai yh-teiskuntaopin, filosofian tai psykologian pakolliseltakurssilta. Ne voidaan tällöin sivuuttaa nopeasti tai kä-sitellä vain kertaamisen vuoksi, jotta havaitaan niidenkeskeisyys yksilön ja yhteisöjen vuorovaikutuksessa.

Sosiologiassa normin käsitettä käytetään usein ra-jatusti, siten että sosiaalisten sääntöjen joukko on laa-jempi ja säännöistä ovat normeja vain ne, joiden yhden-mukaista seuraamista ”valvotaan palkinnoin ja ran-gaistuksin” (joita yhteisesti kutsutaan sanktioiksi). Esi-merkiksi Sulkusen mukaan (Sosiologian avaimet) onolemassa paljon yhdenmukaiseen käyttäytymiseenkohdistuvia odotuksia, joista poikkeaminen ei tuotapalkkioita tai rangaistuksia edes paheksuntana tai hy-väksyntänä, eikä hän siksi kutsu niitä normeiksi. Näis-tä odotuksista hän mainitsee esimerkkinä sen, mitennuoret aikuistuttuaan tavallisesti menevät naimisiin japerustavat perheen.

Oppikirjassa nimetään kuitenkin kaikki vastaavat

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4219


säännönmukaisuudet normeiksi. On nimittäin vaikeavetää tarkkaa rajaa odotusten välille sen suhteen, tuot-tavatko ne sanktioita vai eivät (esimerkiksi paheksun-nan tai hyväksynnän muodossa). Juuri pariskunta, jokasitkeästi kieltäytyy odotusten vastaisesti menemästänaimisiin tai hankkimasta lapsia, voi olla hyvä esimerk-ki siitä, miten näennäisesti harmittomatkin säännön-mukaisuuksien ja odotusten rikkomukset voivat aiheut-taa paheksuntaa.

Aineistona (nro 13) on kaavio, jonka avulla voi opiskelijoi-den kanssa jäsennellä normien tyyppejä asteikkoon. Ryh-mä keksii erilaisia normeja, jotka merkitään sopivaankohtaan koordinaatistoon. (Paikkoja voi joutua muutta-maan, joten pyyhittävä kalvokynä toimii parhaiten.) Nor-mien virallisuus lisääntyy vaaka-akselilla ja normien voi-makkuus pystyakselilla.

Esimerkkejä: ”Luokassa ei saa pitää lakkia päässä”on melko virallinen, jos se esiintyy kirjoitetuissa järjestys-säännöissä mutta lähes yhtä virallinen, jos vain opetta-jan käsky (suullinen). Se on myös voimakkaampi kuinesim. normi ”Nenää ei saa kaivaa tunnilla”, joka on epä-virallinen. Entä ovatko edelliset vahvempia vai heikompiakuin normi ”Toista ei saa loukata nimittelemällä”, joka ontavallisesti epävirallinen?

Jäsentely luo kuvaa normien monimuotoisuudesta.Normit säätelevät sosiaalista toimintaa koulunkäynnistämusiikki- ja vaatemakuun eli muoteihin. Tärkeää on poh-tia, kuinka vahvoina normit koetaan. Millainen normihie-rarkia kouluyhteisössä tai yhteiskunnassa vallitsee? Sii-tä voi olla erimielisyyttä, jolloin huomataan, etteivät nor-mit tule tulkituiksi yhdenmukaisesti. Samoin voi herätäkritiikkiä yhteiskunnan tai koulun normihierarkiaa koh-taan. Toisia loukkaava kielenkäyttö (joka on usein suku-puolista vallankäyttöä, kuten ”homottelu” ja ”huorittelu”)on valitettavan levinnyttä koulumaailmassa. Siihen saa-tetaan kuitenkin puuttua heikommin kuin paljon vähem-män toisia loukkaavaan käytökseen (kuten juuri lakkiinsisätiloissa). Mistä tämä johtuu?

Teemaa voi avata myös vallankäytön suuntaan. Kukaasettaa normeja? Millaista vallankäyttöä (autoritaarista,demokraattista jne.) normien olemassaoloon liittyy? Mi-ten normeja voi muuttaa tai vastustaa? Onko kukaanselvästi vastuussa normeista, tai mistä normeista jokuon vastuussa? (Ks. myös oppikirja s. 62–64 ja s. 39.)

Usein normien määrittelyvalta on epätasaisesti ja-kaantunutta: ne, joilla on valtaa määritellä ja valvoa nor-meja, ovat vähiten valvonnan kohteena, ja taas niillä, joi-hin valvonta eniten kohdistuu, on vähiten valtaa määritel-lä normeja. (Hyvänä esimerkkinä on aikuisten ja nuortensuhde.) Tälläkin yleistyksellä on rajansa. Normeja valvo-via auktoriteetteja voidaan myös normittaa muita voimak-kaammin: poliiseille ja tuomareille asetetaan korkeitavaatimuksia laillisuudesta ja nuhteettomuudesta yksityis-elämässä; pappien yksityistä moraalia seurataan tavalli-

sia ihmisiä tiukemmalla seulalla jne. Keskustelunaiheek-si voi ottaa, miten ihmisen yhteiskunnallinen asema vai-kuttaa tai sen pitäisi vaikuttaa hänen moraaliinsa.

Suhtautumisessa poikkeavuuksiin ja erilaisuuteen val-ta ja sen käyttäjät paljastuvat selkeimmin. Normien kaut-ta tapahtuvaa vallankäyttöä voi kutsua kontrolliksi taikontrollivallaksi. Eri yhteiskuntien vallankäytössä ja valta-rakenteissa on eroja esimerkiksi siinä,– missä menee poikkeavan käyttäytymisen raja (ja kuin-

ka pitkälle poikkeavaksi luokiteltua käyttäytymistä su-vaitaan)

– miten tarkkaa ja kattavaa normien valvonta on– millä tavalla normeista poikkeavia kohdellaan.

Nämä näkökulmat vievät keskustelun jo kysymyksiinhyvästä yhteiskunnasta.

Vastuu ja johtajuus (s. 31–32)

Edellä on jo mainittu joitain tämänkin luvun aiheista.Opiskelijoita voi johdattaa pohtimaan erityisesti vas-tuun perusteita. Mitä tarkoittaa, että joku kantaa vas-tuun? Käsite liittyy moneen sosiaalietiikan keskeiseenlähtökohtaan. Yksilön näkökulmasta vapaus, valta javastuu näyttävät olevan läheisessä suhteessa: vastuutavoi ottaa vain jos on vapaus valita, miten toimii; valtatuo vapauksia mutta ollakseen moraalisesti kestävää,vallankäyttöön kuuluu myös vastuunottaminen. Ulko-puolelta katsoen, yksilön sosiaalisten suhteiden näkö-kulmasta, luottamus ja vastuu ovat vastavuoroisessasuhteessa: toisten ihmisten minuun kohdistama luot-tamus motivoituu paljolti siitä, että toiset uskovat mi-nun ottavan vastuun siitä, minkä lupaan tehdä ja mil-lainen esitän olevani (vrt. roolit).

Mitä vastuu tarkoittaa auktoriteetin tai johtajuudenkohdalla? Mitä merkitsee johtajan tai poliitikon ilmoitussiitä, että hän kantaa vastuun? Entä miten rajautuu lääkä-rin tai opettajan vastuu asiantuntijana ja auktoriteettina?

Aineistossa (nro 14) on joukko väitelauseita vastuusta.Mitä mieltä niistä ollaan? Havaitaan, ettei ole yksiselit-teistä tapaa määrittää vastuun sijaintia. Perusteet vaih-televat suuresti, samoin se tapa, jolla vastuun voi kan-taa. Keskustelun voi johdattaa pohtimaan vastuun rajojayleisesti: mitä tarkoittaa esimerkiksi ’yhteisvastuu’? Seon selvästikin hyvin erilainen kokemus yhteisöstä kuinjoukko, jonka kasvottomuudessa yksilöiden oma vastuukatoaa. Entä miksi hyvinvointiyhteiskunnan kriitikot väit-tävät, että valtiolliset järjestelmät voivat ”holhota” yksi-löitä niin, että he lakkaavat ottamasta vastuuta toimin-nastaan? Jos jokainen olisi vastuussa vain itse itsestään,ei enää olisi myöskään yhteiskunnallisen yhteenkuuluvuu-den tunnetta eikä puhetta yhteisvastuusta.

Vaihtoehtoisesti voi luettaa keskustelun pohjaksi ai-neistona (nro 15) olevat lehtileikkeet, joissa on esimerk-ki kirjan mainitsemasta ohikulkija-tilanteesta. Auttamista

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4220


sosiaalisena ilmiönä kuvataan lisäksi Sosiaalipsykologianperusteet -oppikirjasta otetulla jaksolla (aineisto nro 16).Katkelmassa tulevat esiin paitsi normit ja vastavuoroisuu-den periaate sosiaalietiikan perustalla, myös oppikirjas-sa mainittu (s. 25) sosiaalisen vaihdon teoria. Lisäksisiinä viitataan oppikirjan seuraavassa alaluvussa (s. 35)mainittuun skenaarioon yhteiskunnan yhteenkuuluvuu-den heikkenemisestä varallisuuserojen kasvaessa.

Yhteenkuuluvuus (s. 34–35)

Sosiaalipsykologiassa puhutaan sisä- ja ulkoryhmistä.Edellisillä tarkoitetaan niitä ryhmiä, joihin yksilö kat-soo kuuluvansa ja jälkimmäisillä sellaisia, joihin hän eikuulu. Kyseessä on siis tyypillinen me ja muut -asetel-ma: oman jalkapallojoukkueeni kannatusjoukko muo-dostaa minusta katsoen sisäryhmän, kaikkien muidenjoukkueiden fanikerhot ovat minulle ulkoryhmiä. (Ks.myös mitä asetelmasta ja ryhmäkokemuksesta osanamaailmankatsomustamme sanotaan Dialogi 2:n opet-tajan aineistossa s. 55.)

Rituaalit, symbolit, tyyli ja tunneviestintä ovat ryh-mien ja yhteisöjen tapoja viestiä sekä sisälle että ulos-päin oman ryhmän rajoista. Aihetta voi lähestyä anta-malla opiskelijoiden jäsennellä omia ryhmäidentiteet-tejään ja kuvata (esimerkiksi nuorisokulttuurien) eriryhmille tyypillisiä erottautumistapoja.

Yhteen ryhmään identifioituminen on samalla toi-sista erottautumista. Ryhmien välillä on myös yhteis-kunnallisia luokka- tai statuseroja. Tästä puolesta erot-tautumisen sosiaalisessa mekanismissa puhutaan sitätutkineen sosiologi Bourdieun kautta oppikirjan sivul-la 67. Keskeinen moraalinen kysymys on, mitenmyönteistä ryhmäidentiteettiä voidaan pitää yllä, il-man että se merkitsee vihamielistä suhtautumista mui-hin ryhmiin tai koko yhteiskuntaan. Hyvä elämä epäi-lemättä edellyttää sitä, että identifioidumme joihinkinryhmiin toisia voimakkaammin, tunnemme yhteen-kuuluvuutta ja omaksumme yhteisiä arvoja. Mitentämä voidaan yhdistää laajempaan yhteiskunnalliseenyhteenkuuluvuuteen ja suvaitsevaisuuteen muita ryh-miä kohtaan?

Tässä teemassa lähestytään jo laajoja yhteisöllisyy-den kehiä. Kolmannessa pääluvussa tarkastellaan mm.nationalismia ja ulkomaalaisvihaa (s. 119–123). Vii-meisessä pääluvussa (s. 140) puolestaan kysytään,voimmeko tuntea paikallisuudesta ja kulttuurieroistahuolimatta kosmopoliittista yhteenkuuluvuutta kokomaailman kanssa. Sivulla 35 mainittua luottamustaedellytetään joka tapauksessa. Mitä epäluuloisempiaolemme toisten ihmisten ja ryhmien aikeiden suhteenja mitä vähemmän luotamme heihin, sitä heikommak-si käy tunteemme yhteenkuuluvuudesta.

Yhteenkuuluvuuteen, luottamukseen ja sosiaalisiin ver-kostoihin liittyy olennaisesti sosiaalisen pääoman käsite,jota on yhä ahkerammin viime vuosina tutkittu myös Suo-messa. (Ks. myös tehtävä 3 oppikirjan s. 74.) Käsitteelläon pyritty kuvaamaan sosiaalisten suhteiden ja luotta-muksen myönteistä merkitystä yksilölle ja yhteiskunnal-le. Ohessa on aineistona (nro 6) sitä koskeva tiivistelmäja pohdintatehtävä.

Sosiaalisesta pääomasta puhuttaessa on olennaistamiettiä, tarkoitetaanko luottamusta jonkin pienyhteisönsisällä vai koko kansalaisyhteiskuntaan ulottuvaa yhteen-kuuluvuuden tunnetta. Yksilön näkökulmasta sosiaalinenpääoma rakentuu monien pienyhteisöjen kautta (ystävä-ja harrastuspiirit, suku, koulu, työ, yhdistykset jne.). Joskuitenkin luottamus rajoittuu vain erillisiin yhteisöihin eikäyllä kaikkien kansalaisten välille, yhteiskunnasta voi tullatoisiaan vastaan kamppailevien ryhmien ja keskinäisenepäluulon kilpakenttä. Tällöin sosiaalista pääomaa onkoko yhteiskunnan tasolla vähän, ja niin demokratia, tur-vallisuus kuin talouselämäkin rappeutuvat. Tilastokeskuson koonnut sivuilleen tietoa ja indikaattoreita, joilla sosi-aalista pääomaa pyritään tutkimaan: www.stat.fi/tk/el/sospaaoma_etusivu.html. Suomen Akatemian monialai-sesta aihetta käsittelevästä tutkimusohjelmasta saa tie-toa sivulta www.agora.jyu.fi/soca/.

Ilmosen ja Jokisen kirja Luottamus modernissa maail-massa antaa hyvän yleiskuvan aiheen tutkimuksesta erielämänalueilla, rajatummin sosiaalista pääomaa käsitte-levät esimerkiksi Sosiaalinen pääoma – globaaleja ja pai-kallisia näkökulmia (toim. Kajanoja & Simpura) ja Sosiaa-linen pääoma ja luottamus (toim. Ilmonen). Sosiaalisenpääoman myönteistä vaikutusta terveyteen selvittää mmMarkku Hyyppä teoksessa Elinvoimaa yhteisöistä – sosi-aalinen pääoma ja terveys.

Sosialisaatio ja kasvatus(s. 37–40)

Kasvatuksen paradoksi (s. 38–39)

Kasvatuksen etiikka (s. 40)

Yhteiskunnallisten sisältöjen ja yhteiskuntatieteidenohella myös kasvatus ja kasvatustiede ovat valitettaval-la tavalla syrjässä opetussuunnitelmista. Kasvatustiedetietysti läpäisee koko koulujärjestelmän opetusmene-telmien, koulutuspolitiikan ja esimerkiksi kasvatus-etiikan muodossa, mutta ei ole kovin tavallista, ettäopiskelijat pohtisivat koulussa kasvatuksen kysymyk-siä, vaikka se on yksi tärkeimmistä elämänalueista.Oppikirjaan on sisällytetty lyhyt jakso aiheesta, vaikkasitä ei kurssin opetussuunnitelmassa mainita. Sosiali-saatio ja kasvatus sen erityismuotona ovat olennainenosa yksilön ja yhteisöjen suhdetta, joten aihetta voi

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4221


halutessaan käsitellä paljon laajemminkin tällä kurssilla.Tietyt kasvatuksen erityiskysymykset ovat katso-

musopetuksen kannalta tärkeitä yli muiden. Näitä ovatmuun muassa– kasvatuksen ja koulun vaikutus maailmankuvan ja

-katsomuksen muovautumiseen– kasvatuksellinen valta ja vaikuttaminen sekä esim.

indoktrinaation ongelma– kasvatusetiikka ja moraalikasvatus– sivistyksen tai valistuksen idea ja mahdollisuus– katsomusopetus ja uskonnonopetus koulussa– koulutussosiologia– tietyt kasvatuksen erityistavoitteet, kuten kulttuu-

rikasvatus, monikulttuurisuus- ja kansainvälisyys-kasvatus, rauhankasvatus, ympäristökasvatus ja tä-män kurssin osalta erityisesti koulun yhteiskunnal-linen kasvatus, jossa pyritään tukemaan aktiivistakansalaisuutta.Jos haluaa kurssilla käsitellä kasvatusta enemmän

kuin kirjassa on esillä, voi suuntautua vaikka johonkinyllämainituista aiheista.

Yleisiä perus- ja johdantotasoisia kirjoja kasvatuk-sesta löytyy runsaasti, samoin kasvatusetiikkaa käsit-televiä kirjoja. Sopivaa tausta-aineistoa voi etsiä esi-merkiksi näistä kirjoista: Juha Suoranta, Kasvatuksel-lisesti näkeväksi ja Kasvatus mediakulttuurissa, Veli-Matti Värri, Hyvä kasvatus – kasvatus hyvään, MikaOjakangas Pietas – kasvatuksen mahdollisuus, SinikkaHirsjärvi, Johdatus kasvatuksen filosofiaan, Kasvatuksenetiikka (toim. Pitkänen), Kasvatus ja sosialisaatio (toim.Siljander), Kasvatus ja sivistys (toim. Siljander) ja Kas-vatussosiologian teoreetikoita (toim. Aittola). Kurssinteemojen kannalta hyvin kiinnostava on modernisaa-tion ja myöhäismodernin yhteiskunnan viitekehykses-sä koulua, kasvatusta ja nuoruutta tarkasteleva ThomasZiehen Uusi nuoriso – epätavanomaisen oppimisen puo-lustus. Kannattaa vilkaista myös, mitä Dialogi tiedostaja maailmankuvista -oppikirjassa sanotaan koulusta jakoulutiedosta (s. 113–121).

Kasvatuksen ja sosialisaation erottelusta ei ole olemas-sa yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Esimerkiksiseuraavia väitteitä on tehty:– Sosialisaatio on (rakenteellinen) prosessi, mutta kas-

vatus on (subjektien) toimintaa.– Sosialisaatio kohdistuu kaikkiin ja on kasvotonta,

mutta kasvatuksessa on erotettavissa kasvattaja jakasvatettava.

– Sosialisaatio on enimmäkseen tiedostamatonta, mut-ta kasvatus on tietoista ja tavoitteellista.

– Sosialisaatio ulottuu kaikkiin ihmisen ikäkausiin, mut-ta kasvatus käsittää lapsuuden ja nuoruuden.

– Sosialisaatio toteutuu kaikissa yhteiskunnan järjestel-missä, mutta kasvatus rajautuu erityisiin instituutioi-hin, kuten perheeseen, päiväkotiin ja kouluun.

Jokaiseen kohtaan voi kuitenkin esittää vastaväitteen jaetsiä vastaesimerkin, joka osoittaa, ettei ero ole yksise-litteinen. Kyse on sopimuksenvaraisesta määritelmästä.Toisekseen sosialisaatiota voi tarkastella eri tasoilla, laa-jasta suppeaan, ja erottaa tällöin eri tieteiden tutkimus-kohteita.– Antropologia: ihmisen kehittyminen ihmiseksi edellyt-

tää ihmisten yhteisyyttä.– Sosiologia: sosialisaatio on ihmisen kehittymistä tie-

tyn yhteiskunnan tai yhteisön jäseneksi ja mm. sennormien sisäistämistä.

– Psykologia: sosialisaatio on ihmisen yksilöllistä kasvuavuorovaikutussuhteissa toisten ihmisten kanssa.

Oppikirjan alusta asti on puhuttu sosialisaatiosta sen erimuodoissa: yksilön kehityksestä, vuorovaikutussuhteis-ta, rooleista, normeista jne. Sosialisaation perusta onnäissä luvuissa tullut opiskelijoille tutuksi. Aineistona (nro17) on kalvopohja, jossa kerrataan yhteisön elementtienvälittymistä sosialisaatiossa.

Kasvatusta ja sivistystä elämänkatsomustiedon ope-tuksen näkökulmasta ovat käsitelleet mm. Peltonen jaHeikkinen artikkelissa ”Elämänkatsomustiedon ope-tus pedagogisena toimintana” (teoksessa Arvot, hyveetja tieto). Peltola käsittelee vastaavanlaisella tavallamyös sosialisaation ja kasvatuksen suhdetta teoksessaKasvatus ja sosialisaatio. Kirjoittajat korostavat, ettäelämänkatsomustieto on suorastaan tyyppitapaus ”pe-dagogisesta paradoksista”, jota he kuvaavat näin: ”Toi-saalta oppilas olisi oletettava elämänkatsomustiedonopetusta suunniteltaessa ja toteutettaessa sivistysky-kyiseksi toimijaksi, joka itse pystyy muotoilemaan elä-mänkatsomustaan ja kriittisesti valikoimaan niitä ai-neksia, joita haluaa siihen sisällyttää. Toisaalta taasoppilaan elämänkatsomuksen muotoutumiseen yrite-tään kuitenkin juuri elämänkatsomustiedon opetuksenja sen kontekstina toimivan koulun avulla tietoisestivaikuttaa.” Kasvatuksen päämäärän (sivistymisen ja it-senäistymisen) ja kasvatuksen prosessin (kasvatetta-vaan ulkopuolelta vaikuttamisen) välillä on siis erään-lainen ristiriita.

Kirjoittajien kanta on, että paradoksiin ei ole selvääteoreettista vastausta vaan se voi ratketa vain käytän-nössä, pedagogisessa toiminnassa. Tämä edellyttääkahta periaatetta: sivistyksellisyyttä ja vaatimusta itse-näisestä toiminnasta. Sivistyksellisyys tarkoittaa, ettätunnustetaan kasvatettavan kyky muodostaa itsenäi-sesti omaa elämänkatsomustaan, mutta samalla ymmär-retään, miten se voi kehittyä vain kasvatuksen tuella.Vaatimus itsenäisestä toiminnasta viittaa puolestaansamaan kuin Antti Eskolalta otettu lainaus oppikirjas-sa (s. 39). Kasvatettavaa voidaan vaatia realisoimaanpotentiaalinsa kriittisyyteen, joka kohdistuu sekä ulkoatarjottuihin ajattelumalleihin että omaan jo sisäistet-

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4222


tyyn maailmankatsomukseen – vaikkei siihen ketäänvoikaan pakottaa.

Sivistävään kasvatukseen kuuluu siis olennaisesti se,että uudella sukupolvella on mahdollisuus ylittää val-litsevat normit, viedä eteenpäin sitä, mikä on tässä yh-teiskunnassa parasta, ja jättää taakseen se, mikä on va-hingollista ihmisen, yhteiskunnan tai luonnon kannal-ta. Tässä on yksi sosialisaation ja kasvatuksen mahdol-linen ero. Jos edellinen uusintaa ja ylläpitää yhteiskun-nan rakenteita ja toimintoja, kasvatuksen tavoitteeksiilmaistaan usein niiden kehittäminen tai muuttaminen,uudistaminen ja parantaminen.

Kasvatuksen paradoksin ja sivistymisen ideaalin voi jä-sentää kasvatettavaan vaikuttamisen ja kasvatettavan it-senäistymisen kaksinaisuudeksi. Opiskelijoiden kanssavoidaan käydä keskustelu siitä, missä iässä kasvatetta-vien ymmärrys ja vastuullisuus alkaa kehittyä niin, ettäheillä on kykyä myös kyseenalaistaa kasvattajan päämää-riä. Mistä tällaisen iän saavuttamisen voi tunnistaa? Voi-ko sitä tunnistaa ulkoapäin?

Keskustelua voi jäsentää sukupolvitarkastelulla. Vii-meistään 1950-luvulta asti on puhuttu sukupolvikonflik-teista nuorten ja aikuisten välillä – eli siitä, että nuoretkollektiivisesti rikkovat joitain vakiintuneita vanhemmansukupolven normeja. Opiskelijat voivat etsiä joitain esi-merkkejä tyypillisistä nuorten ja aikuisten välillä toisinaanesiintyvistä mielipide- tai katsomuseroista. Mistä erot taikonfliktit kertovat? Mikä niiden alkuperä on? Miksi osa-puolten näkökulmat eivät kohtaa?

Antti Eskolan lainauksesta on poistettu keskeltä pienipätkä, joka kuuluu: ”Milgramin saamat tulokset anta-vat kuitenkin aiheen kysyä...” Eskola viittaa StanleyMilgramin 1960-luvulla tehtyyn tunnettuun sosiaali-psykologiseen tottelevaisuuskokeeseen, jota referoi-daan useissa psykologian oppikirjoissa. Koehenkilötluulivat olevansa apulaisina tutkimassa rangaistustenvaikutusta oppimisen tehokkuuteen. Kokeen johtajat(tutkijat itse) ohjasivat heitä antamaan yhä voimak-kaampia sähköiskuja toisille koehenkilöille, joidentehtävänä oli oppia rangaistusten uhalla ulkoa sanalis-toja. Tietysti sähköiskut olivat vain simuloituja ja jäl-kimmäiset koehenkilöt näyttelijöitä, joille oikeat koe-henkilöt luulivat antavansa oikeita sähköiskuja. Oh-jaajan käskystä yli puolet koehenkilöistä oli valmiitaantamaan hyvin voimakkaan shokin aiheuttavia ran-gaistuksia vääristä vastauksista. Koetta on pidetty esi-merkkinä auktoriteettiuskon voimasta. Koejärjestelyävoidaan käyttää pohdittaessa auktoriteetin, vallankäy-tön ja johtajuuden teemoja.

Lopuksi aineistona (nro 18) on myös ote artikkelis-ta, jossa käsitellään sosiobiologiaa ihmisen sosiaalisenkäyttäytymisen selittäjänä. Se liittyy aineiston ja kir-jan alussa todettuun kädenvääntöön biologisten ja so-siaalisten vaikutteiden välillä. Kasvatukseen se liittyymuistuttamalla siitä, että olipa näkemys näiden keski-näisestä suhteesta mikä tahansa, moraaliset päämäärätliittyvät aina tietoisiin yrityksiin vaikuttaa mm. juurikasvatuksen keinoin tulevaisuuden kehityssuuntiin.Kasvatuspäämäärien ja yhteiskunnallisten utopioidenvälillä on aina jonkinlainen suhde, johon voidaan palatauudelleen oppikirjan kolmannen pääluvun lopussa.

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4223


Modernin yhteiskunnan ja yksilön jäljillä

kertoo paljon nyky-yhteiskunnasta, että sen esittäminenon yleensä mahdollista ja ihmiset jopa miettivät vastaus-taan. Hyvinvointiyhteiskunnan kansalaisten kannattaamuistaa, että meille pienet rahasummat voivat muille ollaomaisuuksia. Kun taloudellinen eriarvoisuus maailmas-sa on riittävän suurta, järkyttävän hyväksikäytön mahdol-lisuudet moninkertaistuvat. Ihmiskauppa, prostituutio,orjuus ja elinkauppa ovat esimerkkejä tästä.

Kurjuudesta vie kolme tietä: baariin, kirkkoon tai ku-moukseen. Heikoimmassa asemassa olevilla ihmisillä onollut eri aikoina erilaisia keinoja tulla toimeen tilanteensakanssa tai yrittää parantaa sitä. Sietämisen keinoistaunohtaminen ja todellisuuspako ovat olleet olemassakaikkina aikoina. Tähän voi viitata vaikka juuri baari, jos-sa arjen huolet voi hukuttaa, vaikka ne samalla oikeas-taan lisääntyvät. Marxin ja monien yhteiskuntakriitikoidenmielestä myös kirkko ajoi samaa asiaa: köyhien passivoi-mista ja totuttamista omaan asemaansa tarjoamalla to-dellisuuspakoa (lupauksen tuonpuolisesta) ja anteeksian-non oppia (vääryyden sietämistä). Kirkot ja uskonnot ovatkuitenkin reagoineet yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteenvaihtelevasti. Reformaattoreista Latinalaisen Amerikan”vapautuksen teologian” kautta nykyisiin suomalaisiin pap-peihin löytyy paljon esimerkkejä siitä, että kirkko on myöskritisoinut yhteiskunnallisia epäkohtia ja osallistunut muu-tosliikkeisiin. Suomen seurakunnissa juodaan reilun kau-pan kahvia ja pyritään lisäämään suomalaisten tietoisuut-ta globaalista eriarvoisuudesta ja kotoisista ongelmista.

Kirkon ja yhteiskuntakriitikoiden yhteisenä huolena on,että heikoimmassa asemassa olevat eivät jaksa puolus-taa itseään tai toimia poliittisesti asemansa parantami-seksi. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömät muodostavatsuuren ryhmän, mutta heillä ei kuitenkaan ole määrään-sä nähden vastaavaa painostusvoimaa. Monet ovat niinpettyneitä yhteiskuntaan, etteivät edes äänestä. Yhteis-kunnallisen muutoksen avainkysymyksiä onkin, miten ih-misiä voitaisiin kannustaa tuomaan äänensä esiin jaosallistumaan politiikkaan rakentavalla tavalla, joka eijäisi vain satunnaisiksi protestiääniksi. Voi myös miettiä,onko mainittujen kolmen lisäksi muita teitä. Vaihtoehdottuovat esiin hieman erilaisia ihmis- ja yhteiskuntakäsityk-siä. Miten listaa voitaisiin jatkaa? Kotiin, koulunpenkille,harrastuksiin, ystävien seuraan, verkostomarkkinointi-kurssille...?

Ihminen on evoluution ja yhteiskunnan tuote. Mitä tar-koittaa että ihminen on tuote? Tarkoitetaanko lauseessaihmislajia vai yksittäistä ihmisyksilöä? Biologisesti suun-tautunut tutkija toteaisi, että myös yhteiskunta on evoluu-tion tuote. Sosiologi puolestaan voisi väittää, että evoluu-tion myötä kehittynyt biologia on vain perusta, jonka pääl-le muodostuu monenlaisia yhteisömuotoja. Yhteiskunta

Ota kantaa!

Ihminen olisi ihmiselle susi – ellei olisi lakeja ja poliisia.Sanonnan alkuosa (joka kulkee usein latinankielisessäasussaan homo homini lupus) tulee näytelmäkirjailija Plau-tukselta mutta tunnetaan parhaiten Hobbesin teoksestaLeviathan. Se liittyy luvun alussa mainittavaan Hobbesinväitteeseen, jonka mukaan ihmiset kamppailevat luonnon-tilassa keskenään hengissä pysymisestä. On kuitenkinmelko jyrkkä väite, että vain järjestysvalta voi taata rauhanihmisten välille – ilman että esim. myötätunto, yhteinen etu,moraali tai muut vastaavat tekijät näyttelevät osaa.

Hobbesin näkemystä ihmisluonnon raakuudesta vas-tustivat Rousseau, jonka mukaan luonnontilassa ihminenon hyvä ja toimii spontaanisti sopusoinnussa muidenkanssa, sekä Ferguson, jonka mukaan mitään puhdastaluonnontilaa ilman järjestäytyneitä yhteisöjä ei ole ollutolemassa: ihminen on syntyjään sosiaalinen eläin. Josajatus luonnontilasta on mahdoton, voi tehdä toisenlai-sen ajatuskokeen: Kuvitelkaa, että kaikki lait ovat yhtäk-kiä kadonneet, poliisi, oikeuslaitos ja armeija lakkautet-tu. Televisio ja radio kertovat, että sama on tapahtunutkaikkialla maailmassa. Mitä tekisitte ensimmäiseksi?Entä pidemmällä aikajänteellä? Mitä tavoittelisitte ja mi-ten toimisitte aivan konkreettisesti? Kertooko ajatuskoemitään ”ihmisluonnosta”?

Lainattu sanonta kertoo ainakin luonto-väitteiden on-gelmallisuudesta ja ennakkoluuloista asettaessaan su-den lajina outoon valoon. Suden sosiaalisesta luontees-ta kertoo esimerkiksi susituntemusta edistämään perus-tettu Internet-sivusto www.tunturisusi.com.

Jokaisella on hintansa – ja kaiken voi ostaa. Eräs nä-kemys yhteiskunnasta väittää, että ihmiset toimivat viimekädessä omaa etuaan laskelmoiden. Tällöin niin ystävyys-kuin rakkaussuhteetkin perustuvat sille, että yksilö kokeesaavansa niistä riittävästi vastinetta panostukselleen.Lähtemisen tai jäämisen mittana on, onko saavutettu hin-ta–hyöty-suhde tasapainossa! Voi myös ajatella, että mo-derni yhteiskunta on perustunut välineellisille instituuti-oille ja rahataloudelle (kuten Weber ja Marx esittivät), jol-loin voi yleistyä käsitys, että kaikki voidaan asettaa jolla-kin välineellisellä mitalla, kuten rahalla, mitattavaksi. Josnäin olisi, jokaiselle ihmiselle ja ihmissuhteelle voitaisiinlaskea rahallinen arvo aivan kuten kaikelle muullekin –palveluille ja tavaralle – ja ihmissuhteet perustuisivat”omistamiselle”.

Rahan kaikkivoipuutta voi testata sillä, mihin asti ihmi-set ovat valmiita menemään riittävän suurista rahasum-mista. Mihin hintaan myisit toisen munuaisesi tai silmä-si, tekisit vuoden pakkotyötä tai luopuisit omaisistasi?Kysymyksen sisältämä ajatus on kauhistuttava, mutta

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4224

MODERNIN YHTEISKUNNAN JA YKSILÖN JÄLJILLÄ 25

on hänen mukaansa kehittynyt historiallisesti, edeltävienyhteisömuotojen kautta. Molemmat voisivat olla kuiten-kin samaa mieltä siitä, että sekä evoluutioon että yhteis-kuntaan liittyviä tekijöitä tarvitaan selitettäessä nykyihmi-sen toimintaa. Katsomusopetuksessa olennaista on kui-tenkin kannustaa opiskelijoita pohtimaan, missä määrinja millaisissa asioissa ihminen on enemmän kuin evoluu-tion ja yhteiskunnan tuote. Mikä on esimerkiksi vapaantahdon, moraalin, politiikan, tieteen ja taiteen paikkaasiassa? Onko ihminen enemmän toimija kuin tuote?

Luonto on nimitys sille osalle kulttuuria, joka tuntuuitsestään selvältä. Väite liittyy esimerkiksi oppikirjan sa-noihin rakenteiden merkityksestä toiminnalle: ”Kannat-taa tiedostaa, että usein kaikkein ’luonnollisimmalta’ tun-tuva onkin itse asiassa kaikkein ’keinotekoisimmin’ ai-kaansaatua.” (s. 71). Jokainen omaksuu kyseenalaista-matta oman aikansa kulttuuria, sosiaalisia suhteita jakatsomuksia, eli hyväksyy sen, että maailma on sellainen,miltä vaikuttaa. Kulttuuri, katsomukset ja sosiaaliset suh-teet ovat kuitenkin muotoutuneet satojen vuosien kulu-essa nykyiselleen. Koska yksilön elämänhistoria on tähänprosessiin verrattuna hyvin lyhyt ja hän syntyy ikään kuinvalmiiseen maailmaan, tulee oletetuksi, että maailma onluonnostaan nykyisellä mallillaan. Monissa perustavissaasioissa on vaikea nähdä vaihtelun mahdollisuutta.

Historiaa voi käyttää havainnollistajana. Aikanaan oliluonnollista ajatella, että lapset ovat pieniä aikuisia, joil-ta voi edellyttää samanlaista moraalista ymmärrystä jatyöpanosta kuin aikuisilta. (Näin ei ajateltu siksi, että oli-si pidetty tätä lasten sosiaalisena roolina vaan oletettiin,että lapset todella ovat itsessään ja luonnostaan tätä.)Nykyään on tavallista ajatella, että lapset ovat luonnos-taan monin tavoin aikuisista poikkeavia tarpeiltaan ja ky-vyiltään ja tiettyyn ikään saakka edesvastuuttomia sekäsuojelun tarpeessa. Ennen oli luonnollista (ja edelleenkinnäin on tietyissä kulttuureissa, esim. Aasiassa ja arabi-maissa), että tytöt naitettiin nuorella iällä perheen valit-semalle ehdokkaalle. Nykyään Suomessa on luonnollis-ta ajatella, että kenelläkään ei ole oikeutta päättää toi-sen puolesta hänen aviopuolisostaan tai elämänkumppa-nistaan. Pitkälle 1900-luvulle asti homoseksuaalisuuttapidettiin luonnonvastaisena, mutta nykyään se on länsi-maissa vakiintunut seksuaalinen osakulttuuri, jota lääke-tiede ei pidä poikkeavana käyttäytymisenä ja jota yhäharvemmat paheksuvat. Tietysti myös sukupuoliroolit jakaikki muu sukupuolisuuteen liittyvä on ollut voimakkaanluonnollistamisen kohteena.

Opiskelijoiden kanssa voi etsiä oman aikamme ”luon-nollisuuksia”, jotka ehkä asettuvat uuteen valoon tulevai-suudessa ja joiden luonnollisuus huomataan silloin yhdenaikakauden kulttuurin ja historian tuotteeksi. Pohdinnas-sa on tärkeä moraalinen ulottuvuus: se antaa yksilöillemahdollisuuden havaita, että mahdollisuuksia on enem-män kuin ensin ajatellaan. Luonnollistamista kritisoinutfilosofi Michel Foucault totesikin, että hänen historiallis-

ten tutkimustensa yhtenä tehtävänä oli osoittaa ihmisil-le, miten ”nämä ovat todellisuudessa vapaampia kuinkuvittelevat olevansa”. Samankaltainen ajatus sisältyyoppikirjassa lainattuun otteeseen sosiologi Bourdieulta(s. 7).

Yhteiskunta – rakenne jamuutos (s. 42–48)

Yhteiskuntasopimusteoriat liitetään tavallisesti politii-kan tutkimukseen, valtio-oppiin ja yhteiskuntafiloso-fiaan. Hobbesin, Locken ja Rousseaun aikakaudella eikuitenkaan vielä ollut syntynyt erottelua politiikan tut-kimukseen, sosiologiaan ja yhteiskuntafilosofiaan,vaan kysymykset olivat osa filosofien ja esseistien yh-teiskunnallisia pohdintoja. Yhteiskuntasopimuksenidea mainitaan modernia yhteiskuntaa käsittelevänpääluvun alussa, koska juuri sosiologiaa kiinnostaa ky-symys yhteiskunnan alkuperästä.

Aineistoina on otteet sekä Hobbesilta (nro 19) Fer-gusonin pääteoksesta (nro 20), jossa hän esittää oppi-kirjassa (s. 44) mainitun päätelmänsä. Myöhemminutilitaristi Jeremy Bentham torjui sopimusteorian jaluonnontilan ajatuksen samoin perustein epähistorial-lisena kuvitelmana. Hän halusi korvata yhteiskunnal-lista hyvää ja pahaa koskevat spekulaatiot mielestääntieteellisemmällä hyödyn eli utiliteetin käsitteellä. Tus-kan välttäminen ja mielihyvän tavoittelu ovat yleisin-himilliset, kaikkialla pätevät pyrkimykset, joiden pe-rustalle hyvä hallinto ja oikeusjärjestelmä voidaan ra-kentaa: mahdollisimman suuri onni mahdollisimmanmonille oli päämäärä, jota kohti hallitsijoiden ja lain-säädännön piti yhteiskuntaa ohjata. Yhteiskuntasopi-muksen ideaan palataan vielä myöhemmin (s. 90–91)esiteltäessä lyhyesti Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaa.(Ks. aineisto s. 45.)

Toisen pääluvun alkupuoli voi tuntua opiskelijoistateoreettiselta siksi, että siinä yhteiskuntaa lähestytäänmakrososiologian näkökulmasta, joka ei ole lukiolai-sille entuudestaan tuttu. Luku on silti pyritty kirjoit-tamaan niin, että se olisi myös itsenäisesti luettavissa.Yhdessä voidaan keskittyä vaikeiden kohtien selkeyt-tämiseen. Luku jäsentyy sosiaalisen muutoksen tari-naksi. Keskiössä ovat sosiologian klassikot, jotka yrit-tivät kukin tavallaan antaa kuvauksen muutoksesta. Josopettaja kokee aiheen vaikeaksi, on tietysti mahdollis-ta jättää historiallinen katsaus (Durkheim, Marx jaWeber) käsittelyn ulkopuolelle ja siirtyä vaikka sivulta 47suoraan sivulle 62, jossa liikutaan nyky-yhteiskunnassa.

Toisaalta modernisaatio on niin lähellä meitä, etteisen vaikutusten arkisiakaan esimerkkejä tarvitse erik-seen etsiä. Asian voi tiivistää kolmeen sanaan: talous,byrokratia (valtio) ja kaupunki. Jos saa opiskelijat poh-timaan näiden kolmen merkitystä elämäntavalle, ajat-

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4225


telulle ja katsomuksille, modernisaation käsittelyntavoite on täytetty. Oppikirjassa on katsottu, että eu-rooppalaisen modernisaation ymmärtäminen on vält-tämätöntä nykytodellisuuden piirteiden ja probleemienhahmottamiseksi. Se on vaikuttanut enemmän vallitse-viin elämänmuotoihin ja katsomuksiin kuin mikäänmuu eurooppalaisen historian vaihe. Sosiologialla ontässä yhteydessä merkitystä paitsi yleisesti yhteiskuntaatutkivana päätieteenä myös erityisesti modernin yh-teiskunnan synnyn selittäjänä. Modernisaatio on sekäsosiologian historiallinen lähtökohta että sen tärkeintarkastelukohde.

Gemeinschaft ja Gesellschaft (s. 47)

Tönniesin erottelu tulee yleensä esiin, kun perehdy-tään sosiologian alkeisiin. Käsitys useiden yksilöidenja pienyhteisöjen muodostamasta yhteiskunnasta saat-toi syntyä vasta kun yhteinen poliittinen valta (valtio)ja yhteinen talous olivat yhdistäneet suuria ihmisjouk-koja kokonaisuudeksi. Modernin yhteiskunnan, kau-pungistumisen, rahatalouden, teollistumisen, työnjaonja palkkatyöläisyyden sekä keskittyneen hallintojärjes-telmän kehittymiseen liittyy kiinteästi myös kehkey-tyvä ajatus kansallisvaltioista ja kansallisesta kulttuu-rista (ks. oppikirjassa s. 119–121). Historiallinen muu-tos ei muokannut ainoastaan yhteisöllisyyttä. Kutenkaikki luvussa esitellyt klassikot ajattelevat, se muuttiperusteellisesti sitä, mitä ihmiset omasta yksilöllisyydes-tään ajattelevat ja miten he sen kokevat. Ihmisten erilli-syys ja yksilöllisyys tulivat vahvoina kokemis- ja käsitys-tapoina mahdollisiksi vasta hitaasti tämän muutoksenmyötä. Nyt paluuta entiseen ei ole, ja on vaivan arvois-ta miettiä, mikä johti näin perustavaan mullistukseen(eurooppalaisessa) elämänmuodossa.

Tönniesin erottelu on otsikossa ja tekstissä esitettymyös saksankielisillä termeillä, koska ne ovat tulleetkuuluisiksi yli kielirajojen. Tönniesin termeillä on ra-jattu viittaussuhde. Suomeksi on tavallista puhua vaik-kapa kreikkalaisesta tai keskiaikaisesta yhteiskunnas-ta, mutta Tönniesille Gesellschaft tarkoitti juuri moder-nia yhteiskuntaa. Keskiajalla yhteiskuntaa ei ollut ole-massa samassa mielessä kuin modernina aikana. Ihmi-set elivät osana perhettään, sukuaan ja kyläänsä muttaeivät kokeneet itseään osaksi laajempaa yhteisöä –paitsi hengellisessä yhteydessä, kirkon ja uskonnonkautta.

Historiallinen siirtymä on tietysti tapahtunut hyvineritahtisesti. Nopean teollistumisen maissa ja kaupun-kikeskuksissa työväestö on saattanut jo toistasataavuotta varhaisemmin elää tilanteessa, joka esimerkiksiSuomen maatalousvaltaisessa elinkeinorakenteessa al-koi hitaasti yleistyä vasta 1800-luvun loppupuolella.Mikään historiallinen muutos ei kosketa koko väestöäyhtenäisesti ja samaan aikaan. Myös individualismin

kokemuksen ilmaisut taiteessa ja tieteessä edeltävättavallisen kansan elämänmuodon muutosta. Kulttuu-rin, kirjallisuuden ja taiteen tekijät aavistelevat muu-toksia aikaisemmin, kuin väestön enemmistö kokee nearjessaan.

Sosiologien mukaan modernin yhteiskunnan piir-teenä on yhä pidemmälle menevä erikoistuminen jayksilöllistyminen sekä työnjaossa että muissa sosiaalisis-sa suhteissa. Uusia toiminnan alueita ja instituutioitakehittyy, ja ne vakiintuvat hoitamaan yhteiskunnalli-sia tehtäviä. Yksilöt voivat sekä sulautua massaan ettäpyrkiä erottautumaan siitä korostamalla omaa yksilöl-lisyyttään vaatteilla, aatteilla ja elämäntapavalinnoilla.Ihmisten liikkuvuus kasvaa: synnyinpaikka, sääty, van-hempien asema ja uskonto eivät enää ehdottomastimäärää ihmisen mahdollisuuksia.

Tutkijat ovat yksimielisiä myös siitä, että yhteiskuntaon Euroopassa modernisoitunut vähitellen 1400-luvul-ta 1900-luvulle tultaessa. Joihinkin muihin maailman-kolkkiin modernisaatio on tullut rajulla hyppäykselläeurooppalaisten tuotua elämänmuotonsa sinne hyväl-lä tai pahalla. Vieraiden kulttuurivaikutteiden tuoma,liian nopea muutosprosessi on monien kehitysmaidenongelmien taustalla – mikä säännönmukaisesti unoh-tuu, jos kuvitellaan nykyeurooppalainen elämänmuotoselviöksi eikä muisteta sen pitkää historiaa.

On tarjottu erilaisia selityksiä sille, mikä sai Euroo-passa muutoksen alun perin liikkeelle. Miksi vastaavamuutos ei toteutunut aikaisemmin muualla, esimer-kiksi Kiinan tai Intian korkeakulttuureissa? Vastauk-sia on haettu talousjärjestelmästä eli kapitalismista.Marxin tapaan toiset etsivät syntyjuurta materiaalises-ta perustasta, tekniikan kehityksestä tai taloudellisistasuhteista, toiset antavat Weberiä mukaillen enemmänselitysvoimaa ihmisten aatteille, mentaliteeteille ja tie-toisesti tai tiedostamatta omaksumille päämäärille.Molempien mielestä juuri Euroopassa oli erityisiä olo-suhteita, jotka sysäsivät prosessin liikkeelle. Seurauk-sena oli globaali muutos, joka on peruuttamattomastimuokannut uudeksi myös planeetan elinympäristönä.Muutoksen mittakaavan tajuamiseksi riittää, kunmiettii globaalia tilannetta ja muutoksen hitautta ennenmodernisaatiota ja vertaa sitä viimeiseen 300 vuoteen.

Opiskelijoiden kanssa voi pohtia, millaisia edellytyksiätarvittiin, jotta tunne pienyhteisöjä yhdistävästä yhteis-kunnasta saattoi syntyä: yhteisiä normeja, lakeja, oikeus-järjestelmä, yhteinen hallinto, julkisuus ja viestintää (pai-notaidon keksiminen ja massalevikkisten kirjojen ja sa-nomalehtien ilmaantuminen), yhteisiä kieliä, laajaan talou-delliseen erikoistumiseen perustuva rahatalous jne. Apu-na voi käyttää käsiteverkkoa, jossa keskiöön laitetaan”modernin yhteiskunnan synty” ja sen ympärille kootaanpiirteitä laajenevaan rihmastoon. Ohessa on aineistoesi-merkkinä (nro 21) yksi mahdollinen käsiteverkko.

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4226


Aikaisemmin jokaista ihmistä oli yksilöön katsomattavoimakkaasti määrittänyt hänen taustansa, josta ei voi-nut irtautua katolisen kirkonkaan mukaan kuin vastakuolemassa. Tietenkin ihmiset ovat ajasta ja yhteisös-tä riippuen myös ennen olleet vaihtelevassa määrin yk-silöllisiä, mutta ajatus omasta kohtalostaan vastaavas-ta ja oman elämänsä (tai moraalinsa) luovasta indivi-dualistisesta yksilöstä alkaa kehkeytyä vasta 1600-lu-vulta eteenpäin.

Jos aihetta haluaa syventää, sitä voi havainnollistaataidehistorian tai kirjallisuuden kautta. Uuden ajantaiteessa ryhdytään hengellisen, antiikkisen tai symbo-lisen kuvaston sijaan yhä enemmän kuvaamaan merk-kihenkilöitä yksilöinä: ensin kuninkaita ja aatelisia, sit-ten lisääntyvässä määrin rikasta porvaristoa. Vaurau-den merkit ovat teoksissa näkyvästi esillä, mikä heijas-telee sekä taloudellista muutosta että yksityisomistuk-selle annettua, aikaisempaa merkittävästi suurempaaarvoa.

Esimerkkeinä voi käyttää Rembrandtia, Halsia ja muitahollantilaisia muotokuvamaalareita, joiden työkenttänä olikaupankäynnin keskuksena toiminut, nopeasti kasvavanporvariston protestanttinen valtio. Oppimateriaalipalve-luista saa lainaksi diakuvasarjoja kuvataiteen varhaises-ta porvarillisesta realismista barokin aikakaudelta. Sa-moin voi etsiä maalaustaiteen esimerkkejä teollistumi-seen ja kaupungistumiseen reagoineesta 1800-luvun yh-teiskuntakriittisestä realismista (esim. Gustave Courbet,Honoré Daumier).

Vastaava esimerkki löytyy proosakirjallisuudesta, jossa1500-luvulle asti hallinnut eepos alkaa lajityyppinävaihtua moderniin romaaniin 1600-luvulla. Ensim-mäisenä modernina romaanina usein pidetty Cervan-tesin kaksiosainen Don Quijote (ilmestynyt 1605 ja1615) on osuva ajankuva. Siinä esiintyy koominen (taitragikoominen) sankari, joka ihailemiensa ritariro-maanien (romanssit ja eepokset) kautta haikailee men-nyttä eeppisten ihanteiden aikakautta ja kieltäytyy ha-vaitsemasta yhteiskunnallista muutosta. Cervanteskinkirjoittaa vielä perinteisessä muodossa siinä mielessä,ettei hän tunkeudu tai vie lukijaansa henkilöiden päänsisälle seuraamaan näiden yksilöllistä psyykkistä elä-mää ja ajattelua. Toiminta kuvataan ulkopuolelta, jalukijan käsitys henkilöiden ajattelusta perustuu heidänpuheeseensa ja tekoihinsa.

Varsinainen minämuotoinen kerronta ja psykologi-nen individualistinen romaani saa alkunsa 1700-luvunns. porvarillisessa romaanissa. Esimerkiksi HenryFieldingin ja Samuel Richardsonin romaaneissa ku-vattiin jo läheltä yksilöiden yksilöllistä elämää ja ajat-telua. Hieman myöhempi esimerkki on Goethen Nuo-ren Wertherin kärsimykset, jossa romanttinen indivi-dualismi saa varhaisen henkilöitymänsä (ks. Dialogi

2:n opettajan aineisto, s. 148–149). Maailmaa jäsen-netään sisältä yksilöstä käsin eikä enää ulkoa yleisestänäkökulmasta henkilöitä kuvaten. Samalla joihinkinromaaneihin ilmestyy persoonallinen sisäiskertoja,joka ikään kuin omana henkilönään ohjaa kertomuk-sen kulkua toisin kuin aikaisemman romaanimuodonneutraali kertojaääni.

Vielä eräs ”porvarillisen romaanin” piirre kannattaamuistaa: yksilöllisyyden aikakausi asettaa yksilöidentunteet, rakkaussuhteet ja seksuaalisuuden uuteen va-loon. Kehittyy ajatus ihmisen yksityisyydestä, privaatis-ta ja intiimistä alueesta, joka hänen oletetaan pidättä-vän itsellään (tunteet, seksuaalisuus, koti jne.). Tunteis-ta ja privaatista elämästä tulee pysyvä kiinnostuksenkohde taiteelle, joka yrittää päästä kurkistamaan yksi-tyisyyden verhon taakse. Samalla käsitys ihmisten per-heestä ja lähipiiristä supistuu ja laaja heimo tai suku vii-tekehyksenä karsiutuu vähitellen ydinperheen kokoon.

Maalaustaiteen tavoin 1800-luvun kirjallisuudessaleviää realismin toinen haara: yhteiskuntakriittinenhavainnointi, johon voi tutustua esim. CharlesDickensin, Honoré Balzacin ja Victor Hugon teoksis-sa. (Dialogi 2:n aineistossa verrataan myös romantiik-kaa ja realismia toisiinsa Goethen ja Balzacin kirjalli-suusotteiden kautta, s. 144–145.)

Olipa pohjana jokin aikakausien maalaustaiteen tai kirjal-lisuuden esimerkki tai vapaa keskustelu, voi yksilöllisty-misen suhdetta modernin yhteiskunnan kehitykseen jä-sentää esimerkiksi taulukolla, jonka vasempaan sarak-keeseen kootaan todettuja yhteiskunnallisen muutoksentekijöitä ja oikealle niiden vaikutuksia yksilön elämässä,kokemuksessa ja katsomuksissa. Aineistossa (nro 22)on esimerkki yhdestä mahdollisesta avauksesta taulu-koinnissa.

Tehtäväksi voi antaa myös pohtia yksilöiden sosiaali-sen verkoston muutosta esimodernista moderniin. Josedellisillä tunneilla on tehty sosiaalisen verkoston piirtä-mistehtävä tai käytetty verkostoa esimerkkinä muuten,voi nyt koettaa kuvitella, millainen olisi ollut esimerkiksi1500-luvulla tai 1800-luvulla eläneen suomalaisen so-siaalinen verkosto. Sitä voidaan verrata opiskelijoidenverkostoihin ja etsiä eroja. Tämänkin pohdinnan yhteen-veto voidaan tehdä taulukoimalla vierekkäin esimoderninyhteisön (tai maalaiskylän) ja modernin yhteiskunnan(kaupungin) elämänmuodollisia eroja. Jotkin eroista ovatvieläkin olemassa.

Suomessa elinkeinorakenteen muutos (agraarisuudestaindustrialismiin) ja kaupungistuminen laajassa mitassaovat tapahtuneet varsin myöhään 1900-luvun kulues-sa. Siksi väitetään usein, ettei meillä vielä ole Keski-Eurooppaan verrattavaa kaupunkikulttuuria tai ettäsiirryimme suoraan agraaritaloudesta palvelu- tai jopatietotalouteen.

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4227


Suomalaisen yhteiskunnan rakenteita ja muutoksia1900-luvulla kuvaa tuore ja uudenlaisiin sosiologisiinnäkökulmiin mm. arjen ja kulttuurin alueella pyrkiväkokonaisesitys, Jokisen ja Saariston Suomalainen yh-teiskunta. Helsingin yliopiston valtiotieteen verkko-oppikirjassa käsitellään pääosin poliittisia rakenteitamutta myös yhteiskunnallista taustaa:www.valt.helsinki.fi/vol/opiskelu/ (→ Suomen poliitti-nen järjestelmä -verkko-oppikirja).

Sosiologian lähtökohtia(s. 48–61)

Yhteiskuntatutkimuksen kehitys (s. 48)

Sosiologia ei ehkä ole opiskelijoille täysin vieras tiede,koska sitä esitellään hiukan joissain yhteiskuntaopinkirjoissa ja opetussuunnitelmissa. Sosiologia esiintyymyös Dialogi 2 -oppikirjassa, jonka luvussa ”Tieto yh-teiskunnassa” on hyödynnetty tiedonsosiologiaa (ks.erityisesti s. 78).

Oppikirjassa sosiologia rinnastetaan filosofiaan,joka sekin on opiskelijoille uusi tieteenala lukiossa. So-siologiset teoriat voivat tuntua yhtä abstrakteilta kuinfilosofian teoriat. Ne koettavat kuitenkin kuvata kai-kille tuttuja asioita: sosiaalisia suhteita, yhteiskuntaarakenteineen ja yhteiskunnallista muutosta historialli-sesti. Historiallisesta selittämisestä sosiologia eroaayleensä siten, että se liikkuu yleisemmällä ja rakenteel-lisemmalla tasolla ja on myös tästä syystä historianoppiainesta teoreettisempaa. Toisaalta sosiologia voituntua myös läheiseltä, koska se pyrkii kertomaanmyös nykyisestä sosiaalisuudesta – kenen tahansa elä-mästä – toisin kuin historia, joka suuntautuu aikakau-temme ulkopuolelle.

Vinkkejä hyödyllisestä taustakirjallisuudesta löytyyDialogin kotisivun valikoimabibliografiasta. Sosiologistatutkimusta ja teoriaa käsittelevistä Internet-lähteistä voimainita esimerkiksi– Yhteiskuntatieteiden tietoarkiston sosiologian osion:

www.fsd.uta.fi/tietovarannot/sosiologia/– Jyväskylän yliopiston virtuaalikirjaston linkit:

www.jyu.fi/library/virtuaalikirjasto/ (→ Sosiologiaja sosiaalipsykologia)

– Amsterdamin yliopistossa ylläpidetyn mittavan So-cioSiten, joka verkottuu kaikenlaiseen yhteiskunta-tutkimukseen: www2.fmg.uva.nl/sociosite/

– Social Science Information Gatewayn eli SOSI-Gin: sosig.esrc.bris.ac.uk/.

Sosiologian syntyä historiallisena tarinana ja käsi kä-dessä modernin yhteiskunnan kanssa esitellään useis-sa hyvissä perusteoksissa. Ne tukeutuvat tavallisestimuutamaan ”kantaisään”, perustavaan klassikkoon,

joista useimmin ovat esillä kirjassakin käytetyt Tön-nies, Durkheim, Weber ja Marx. Tällaisia johdantojaovat mm. Tötön Sosiologia teoriana modernista yhteis-kunnasta, Alasuutarin Erinomaista, rakas Watson jaRandellin Sosiologian peruskurssi. Artikkelikatsauksinaperustajahahmot esitellään teoksessa Gronow, Noro &Töttö, Sosiologian klassikoita. Sen sijaan Sulkusen uu-tena laitoksena ilmestynyt Johdatus sosiologiaan orien-toi temaattisesti sosiologian ydinkysymyksiin. Selkeätiivistelmä modernisoitumisesta sosiologian tutkimus-kohteena löytyy Tampereen avoimen yliopiston sosio-logian verkkokurssilta: www.uta.fi/tyt/avoin/verkko-opinnot/sosiologia/. (Ks. luku 1.)

Opiskelijoille historian kursseilla kertynyttä tietoamodernin Euroopan murroksesta kannattaa hyödyn-tää. Aiheen pitäisi olla ainakin lukion toisen ja kol-mannen luokan opiskelijoille tuttu, joten oppiaineidenyhteyksien virittely on paikallaan. Myös yhteiskunta-tutkimuksen luonnetta erittelevät käsitteet tai kiistat(esim. puhe positivismista) voivat olla tuttuja niille,jotka ovat opiskelleet tieteenfilosofiaa valinnaisellakurssilla. Tieteenfilosofisia teemoja käsitellään myösDialogi 2 -oppikirjassa, jossa mainitaan (s. 104) posi-tivismi ja Comte.

Jos opettaja muuten kokee mielekkääksi ekskursiontieteenfilosofiaan, voidaan tässä yhteydessä esitelläeräs ihmis- ja yhteiskuntatutkimuksen peruskiista:metodologinen monismi vs. metodologinen pluralis-mi. Hienon kuvauksen tästä 1700-luvulta 1900-luvul-le yltäneestä filosofisesta debatista tarjoaa Juntusen jaMehtosen Ihmistieteiden filosofiset perusteet. Kirja tuomyös hyvin esiin oppikirjan alussa mainitut yhteiskun-tatieteiden tehtävät: toiminnan selittämisen ja ymmär-tämisen sekä emansipoivan yhteiskunnallisen kritiikin.

Positivismiin liittyy metodologinen monismi. Oletuk-sena on, että kaikkien tieteiden tutkimusmenetelmätja metodologiset kysymykset ovat pohjimmiltaan sa-manlaisia. Positivistien metodologisena ihanteena oli-vat luonnontieteen empiiriset menetelmät ja matemaat-tinen, määrällinen ja eksakti mitattavuus. Ihmis- ja yh-teiskuntatieteiltä vaadittiin samanlaista tutkimustapaa,tai muuten ne eivät saavuttaisi tieteellisyyden tasoa.

Toisinaan metodologinen monismi yhdistyy ontolo-giseen monismiin eli näkemykseen, jonka mukaan onolemassa jokin perustava ilmiötaso, jolta perimmäisetselitykset löytyvät. Näin ajattelevat katsovat, että onolemassa jokin todellisuuden perustaso, johon kaikkiilmiöt viime kädessä palautuvat. Tällaista asennettakutsutaan reduktivismiksi (tai reduktionismiksi). Esi-merkiksi fysikalistisella reduktivismilla tarkoitetaannäkemystä, jonka mukaan koko todellisuus selittyy ai-neellisen olemassaolon yksinkertaisimmalta tasoltakäsin (esim. hiukkaset ja niiden vuorovaikutus). Täl-laista näkemystä ovat viime aikoina pitäneet esillä mm.suomalaiset fyysikot Kari Enqvist ja Esko Valtaoja.

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4228


Yhteiskunnallisessa selittämisessä positivistit ovatusein edustaneet reduktivismia mutta harvoin fysika-listisessa muodossa. Positivismia lähellä liikkunut JohnStuart Mill esitti, että kaikki yhteiskunnalliset ilmiötvoidaan viime kädessä palauttaa ihmisen psykologiaaneli tarkemmin ottaen1) ihmisluonteen yleisiin piirteisiin2) kasvatuksen ja kehityshistorian sattumien kautta

muotoutuneen yksittäisen ihmisen persoonallisuu-teen.

Millin mukaan näitä koskevat systemaattiset havain-not osoittavat psykologisia lakeja ja säännönmukai-suuksia. Vasta niihin perustuvaa yhteiskunnallista se-littämistä voidaan pitää tieteellisenä. Comten tapaanmyös Mill katsoi, että ihmis- ja yhteiskuntatieteentehtävä on etsiä keinoja, joilla inhimillisiä päämääriäeri elämänalueilla voidaan toteuttaa. Näin syntyy link-ki utilitarismiin, josta Mill filosofian oppikirjoissa pa-remmin tunnetaan: tieteen tehtävä on viime kädessäosoittaa keinoja, joilla voidaan edistää kaikkein yleisin-tä inhimillistä päämäärää eli onnellisuutta.

Metodologista pluralismia ovat puolestaan kannatta-neet hyvin eritaustaiset tieteilijät. Heitä yhdistää nä-kemys, jonka mukaan todellisuuden katsotaan jakau-tuvan useampiin erilaisiin tasoihin (ontologisiin tasoi-hin), joita ei voi palauttaa (redusoida) toisiinsa. Tarvi-taan useita erilaisia tieteitä, joilla on omat menetel-mänsä ja perusolettamuksensa.

1800-luvun lopulta eteenpäin näkemys esitettiinerityisesti niiden saksalaisten filosofien, mm. uuskan-tilaisten (Windelband, Rickert) ja hermeneutikkojen(Dilthey, myöhemmin Gadamer) piirissä, jotka tutki-vat ns. hengentieteiden (Geisteswissenschaften, ihmis-ja kulttuuritieteet) luonnetta. Positivisteja kritisoitiinmm. siitä, etteivät nämä tehneet eroa selittämisen jaymmärtämisen päämäärien välille. Luonnonilmiöt ei-vät ole tietoisia, toisin kuin ihminen, joka toimii pää-määriä tavoitellen (intentionaalisesti). Vaikka luontoaselitettäisiin syy–seuraus-suhteilla (kausaalisuus), ih-misten kohdalla on otettava huomioon myös intentio-naalisuuden eli päämääriin pyrkimisen merkitys (te-leologia). On selvitettävä, miten ihmiset itse ymmär-tävät tekojensa merkityksen ja millaisia kokemuksiaheillä on. Pelkkä ulkoinen tarkkailu ja seuraussuhtei-den etsiminen eivät voi tuottaa relevanttia tietoa ihmi-sen toiminnasta.

Saman kritiikin mukaan luonnontieteet nomoteetti-sinä tieteinä voivat etsiä toimintaa selittäviä lakeja, jot-ka toistuvat kaikissa ilmiöissä samanlaisina, mutta hu-manististen ja yhteiskuntatieteiden olemuksena onidiografisuus eli ainutkertaisten historiallisten tai sosiaa-listen ilmiöiden ymmärtäminen ilman oletusta niitäkaikkia määräävistä lainomaisuuksista. Ainutkertaisiamenneisyyden tapahtumia tutkivaa historiatiedettä

pidettiinkin tyyppiesimerkkinä luonnontieteistä poik-keavasta metodologiasta. Mainittuja käsitteitä onkoottu aineistoon nro 23. (Ks. myös kirjan tehtävä 2 s.74.)

Sosiologian klassikoista erityisesti Weber oli ym-märtävän tutkimuksen kannalla ja Durkheim lähinnäpositivismia ja pyrkimystä selittää inhimillistä toimin-taa ulkopuolisen tarkkailijan tekemien säännönmukai-suuksia etsivien yleistysten keinoin (samalla hän eroaaselvästi monista positivisteista antireduktivismillaan).

Biologia vai yhteiskunta?– Émile Durkheim (s. 50–54)

Modernin yksilön ja yhteiskunnan synty (s. 51–52)

Vaikka Edward Westermarck onkin nykyään tieteenulkopuolella melko heikosti tunnettu, hän oli aikanaankansainvälisesti tunnetuin suomalainen tieteilijä, jokavaikutti niin sosiologiassa, antropologiassa kuin filo-sofiassakin. Suomalaisten sosiologien yhdistys onkinnimeltään Westermarck-seura. Mittavalla urallaanWestermarck teki mm. kenttätutkimuksia Pohjois-Afrikassa sekä toimi London School of Economicsinsosiologian professorina ja Åbo Akademin ensimmäi-senä rehtorina. Hän oli myös 1905–14 vapaa-ajatteli-joiden yhdistyksen Prometheuksen puheenjohtaja.

Laajat katsaukset Westermarckin elämään ja tutki-mukseen löytyvät teoksista Salmela, Suomalaisen kult-tuurifilosofian vuosisata sekä Ihanus, Kadonneet alku-perät – Edvard Westermarckin sosiopsykologinen ajattelu.

Internetissä voi lukea professori Juhani Pietarisen Tie-teessä tapahtuu -lehdessä (7/97) ilmestyneen esittelyn,”Edvard Westermarck – moraalifilosofian dinosauri”:www.tieteessatapahtuu.fi/797/PIETARIN.pdf.

Artikkelista on pitkä katkelma aineistona (nro 24). Senvoi luettaa opiskelijoilla syventävänä materiaalina keskus-telun pohjaksi. Ote valaisee Westermarckin tutkimustenkeskeisiä piirteitä ja on kiinnostava myös siksi, että siinäkäsitellään eettisen relativismin (eri yhteisöissä vallitse-vien moraalikäsitysten vaihtelun) aihelmaa. Juuri Wester-marckin kaltaiset eri kulttuureita tutkineet antropologitnostivat moraalikäsitysten yhteisölliset erot ja eettisenrelativismin 1900-luvun alun kiihkeäksi puheenaiheeksi.Samaan aikalaisyhteyteen kuuluu kristinuskon ensisijai-suuden kyseenalaistuminen Euroopassa ja neutraalim-man uskontotieteen synty. Westermarck liittyy myös tä-hän aiheeseen, kuten tekstiotteesta käy ilmi.

Durkheimin ja Westermarckin vastakkaisuutta on op-pikirjassa tuotu esiin didaktisesta syystä, mutta todel-lisuudessa kumpikin oli tietoinen eri näkökulmienoikeutuksesta. Westermarck ei varsinaisesti halunnutpalauttaa eli redusoida sosiaalisia ilmiöitä biologiseen

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4229


tai psykologiseen alkuperään. Hän ei väittänyt, ettäkaikki sosiaalisessa elämässä olisi heijastumaa biologiastaeikä kiistänyt sosiaalisten tapojen vaikutusta takaisinpsyykeen ja vaistojen hallintaan.

Tuohon aikaan redusointi joko biologiaan tai psy-kologiaan oli kuitenkin tavallista. Nykyään vastaaviatavoitteita on ns. sosiobiologisella ja evoluutiopsyko-logisella tutkimuksella. Biologiseen reduktivismiinnojautunut sosiaalidarvinismi oli myös suosittua 1900-luvun alussa, jolloin rotuopit ja eugeniikka nousivatjulkisuuteen. Niiden kritiikkiä on Durkheimin tapapainottaa itsenäisen sosiaalisen todellisuuden olemas-saoloa:– Sosiaalinen todellisuus ei ole ihmisten aikaansaama

keinotekoinen taso, jota edeltäisi jokin muu vaiheihmisen historiassa (kuten yhteiskuntasopimusteo-riassa ajatellaan), vaan sosiaalisuus on luonnollinen,ihmisen yhteiselämään alkuperäisesti kuuluva piirre.

– Sosiaalisuutta ei voi selittää tyhjentävästi ihmisyk-silön (tai -lajin) biologisten tai psykologisten omi-naisuuksien kautta.

Durkheimin suomennettuja teoksia ovat mm. hänenpääteoksensa Sosiaalinen työnjako sekä Sosiologian me-todisäännöt, jossa hän esittelee oppikirjassa (s. 50) mai-nittuja perusnäkemyksiään, ja Itsemurha, jonka havain-not ovat esillä oppikirjan sivulla 51.

Jaksossa voi vertailla erilaisia yhteiskunnallisia selitys-malleja. Westermarckin ja Durkheimin rinnalle voi ottaapsykologisesti orientoituneen tutkijan, kuten J. S. Millintai Freudin, joka korosti psyykkisten viettien merkitystä.Yhtä hyvin voidaan ilman teoreetikoihin tukeutumista kek-siä selitystapoja valituille yhteiskunnallisille instituutioil-le esim. niin, että jakaannutaan ryhmiin, joista kukin kes-kittyy ensin yhteen kolmesta näkökulmasta.

Miksi koulu on olemassa? Esimerkiksi:– Biologia. Esim. evoluution suunnalta selitystä etsivät:

Lisätessään kasvavan sukupolven tietoja ja taitojakoulu vahvistaa heidän kykyään tulla toimeen luonnos-sa ja yhteiskunnassa sekä kehittää edelleen ihmisyh-teisön tietoja ja taitoja. Näin se pohjautuu itse- ja lajin-säilymisen tavoitteelle. Perustalla on siis itsesäilytys-vaiston ohjaama pyrkimys hankkia eloonjäämisen kan-nalta tärkeää tietoa.

– Psyyke. Psykologista selitystä etsivät: Yksilöillä onluonnostaan psykologinen tarve ja halu tutkia ympäris-töään sekä lisätä tietämystään siitä. Koska tarve onerityisen voimakas lapsuudessa, koulu tarjoaa sillevalvotun ja turvallisen paikan. Koulu tyydyttää tiedon-hankkimisen psykologista tarvetta ja tuottaa oppimi-sesta ja osaamisesta syntyvää psyykkistä mielihyvää.

– Yhteiskunta. Sosiaalisen suunnasta selitystä etsivät:Koulu palvelee yhteiskunnan kokonaisuudessa tiettyäfunktiota eli sosialisaatiota, jossa uusi sukupolvi kas-

vatetaan yhteiskunnan arvoihin ja normeihin sekä työn-jakoon ja sen edellyttämiin taitoihin. Koulu yhtäältäkvalifioi uuden sukupolven eli varustaa heidät(työ)yhteiskunnan edellyttämillä valmiuksilla ja toisaal-ta lujittaa yhteisön normatiivista kiinteyttä ja emotio-naalista yhteenkuuluvuutta. Samalla koulua tarvitaanpaikkana, johon työvoiman ulkopuolella oleva lasten januorten suuri joukko kootaan (”varastoidaan”) siksiajaksi päivästä, jolloin aikuisten on tehtävä työtä.

Samaan tapaan voi ottaa tarkastelun kohteeksi minkätahansa sosiaalisen instituution (uskonto, tiede, taide).Selitysten ei tarvitse olla mitenkään todenperäisiä, sil-lä tarkoitus on leikitellä erilaisilla ideoilla ja ajatella yh-teiskuntaa useista näkökulmista. Tehtävää voi jatkaamyös väittelynä.

Luvussa mainitaan myös myöhemmin esiintyvä vie-raantuminen, jonka Durkheimin mukaan synnyttää ih-misten erillisyys ja irrallisuus toisistaan ja yhteiskunnas-ta. Moderni yhteiskunta on monimutkainen kokonai-suus, jossa ihminen voi jäädä harhailemaan löytämättäpaikkaansa sen paremmin työelämässä kuin ihmissuh-teissakaan. Marx käytti vieraantumisen käsitettä laa-jemmin ja kuvasi sillä koko työväestön tilannetta. Häntarkoitti sillä tilaa, jossa ihminen ei kykene hallitsemaanomaa työtään eikä sen vuoksi omaa elämäänsäkään.

Nykypuheessa on tavallista käyttää sanaa syrjäyty-minen, joka ei kuitenkaan ole täysin sama asia. Opis-kelijoiden kanssa voi pohtia näiden yhtäläisyyksiä jaeroja. Syrjäytymisestä puhutaan usein tiettyjen ulkois-ten kriteerien valossa. Vieraantuminen viittaa vahvem-min ihmisen omaan kokemukseen ja mentaliteettiin.Toisaalta syrjäytymiseen liitetään myös subjektiivinenulottuvuus, ja vieraantuminen voi Durkheiminkinmukaan johtaa sosiaaliseen ulkopuolisuuteen tai anti-sosiaalisuuteen ja rikollisuuteen. Kirjallisuudessa onrunsaasti kuvauksia vieraantumisesta, joka ei estä ih-mistä toimimasta funktionaalisesti osana yhteiskuntaa.Näitä havainnollistuksia kaunokirjallisuudesta taivaikka elokuvista voi etsiä esimerkiksi eksistentialis-teilta tai ranskalaisilta ja saksalaisilta romaanikirjaili-joilta (Sartrelta, Camus’lta, Frischilta, Handkelta).

Uskontoelämän alkeismuodot (s. 54)

Insertti Durkheimin uskonnonsosiologiasta perustuuhänen neljänteen suomennettuun kirjaansa Uskonto-elämän alkeismuodot. Uskontoon voi tehdä ekskursionjoko tässä tai jossain muussa kurssin kohdassa, jossaaihe nousee esiin. Historiallisesti ja antropologisestiuskonto on ollut pitkäaikaisimpia ja merkittävimpiäyhteisöllisiä instituutioita, joten sen tarkastelu onpaikallaan.

Durkheimin näkemys on yksi tulkinta uskonnolli-suuden alkuperästä. Durkheimille uskonto merkitsee

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4230


pyhän käsitteellisen kategorian syntyä (esim. erotte-luissa arki/pyhä, profaani/pyhä). Hän piti uskontoa(erityisesti juuri pyhän käsitettä) keskeisenä osana yh-teisön normijärjestystä ja kiinteyttä säilyttävänä voi-mana, jopa välttämättömänä sellaisena. Sekularisaatioherättää vielä nykyäänkin välillä keskustelua siitä, joh-taako uskonnon vaikutuksen heikkeneminen yhteis-kunnalliseen sekasortoon ja moraalin häviämiseen.Opiskelijoiden näkemystä aiheesta voi kysyä.

Väitteen ongelma on itse asiassa jo se, ettei ole yksi-selitteistä tapaa määrittää, millainen ajattelu-, katsomus-tai uskomusperinne varsinaisesti muodostaa uskonnonja millainen jää kategorian ulkopuolelle. Uskontotie-teilijä Veikko Anttonen kuvaa uskonto-käsitteen syn-tyä ja ongelmallisuutta seuraavasti: ”Yleiskäsite ’us-konto’ on länsimaisessa puhekielessä varsin myöhäi-nen luomus. Suomen kieleen käsite tuotiin vasta 1840-luvulla Suometar-lehden perustajiin kuuluneen ja senpäätoimittajanakin toimineen Paavo Tikkasen toimes-ta vuonna 1848. Yleiskäsitteen pohjana ovat nomina-tiivi ’usko’ ja verbi ’uskoa’, jotka olivat jo Suomen en-simmäisen luterilaisen piispan ja kirjasuomen perus-tajan Mikael Agricolan käytössä. Länsimaisen uskon-to-sanan juuret palautuvat latinan kielen termiin reli-gio, jonka käyttö levisi roomalaiskatolisen kulttuurinvaikutuksesta. Uskontohistorioitsijat ovat yrittäneettavoittaa uskonnon ”alkuperäistä” merkitystä selvittä-mällä religio-termin käyttöä. Sen sanahistoriasta onvakiintunut kaksi kilpailevaa etymologiaa. Ciceronteokseen De natura deorum viitaten indoeurooppalais-ten kielten tutkijat ovat esittäneet, että sana juontaajuurensa verbistä legere ’koota’. Tämän mukaan religiomerkitsi toimenpiteitä, joilla kootaan uudelleen yhteen(re-legere) kaikki se, mitä tarvitaan jumalten palvontaavarten. Kristitty kirjailija Lactantius sen sijaan perustitulkintansa verbiin ligare ’sitoa’: religio tarkoittaa sidet-tä, joka yhdistää uudelleen (re-ligare) ihmiset jumaluu-teen. – –

Erityiskysymyksen yleismaailmallisesti pätevän us-konto-käsitteen ongelmallisuudessa muodostaa senteistinen tulkintatapa. Ajatus uskonnosta monoteis-miin tai polyteismiin perustuvana kulttuurijärjestel-mänä on ongelmallinen siksi, että uskonto-käsite ra-jataan koskemaan vain sellaisia inhimillisen ajattelunja käyttäytymisen muotoja, joissa esiintyy jumalaksinimetty yli-inhimillinen toimija. Hindu, joka lukeeesimerkiksi uskontotieteilijä R. C. Zaehnerin uskon-totieteellisen analyysin perinteestään, hyväksyy terminuskonto, koska englanninkielessä ei ole muuta dhar-ma-käsitettä yhtä adekvaatisti ilmaisevaa sanaa. Dhar-ma sisältää sekä lain että uskonnon käsitteet muttavaatii elämänkatsomuksen kokonaisvaltaisuuden ni-missä myös viittausta länsimailla filosofiaksi kutsut-tuun ajatusjärjestelmään siksi, että dharman käsittee-seen ei välttämättä liity teististä konnotaatiota. Viita-

tessaan Tiibetin perinteisiin eräs intialainen kirjoittajatoteaa uskonto-käsitteen merkityssisällöstä, että tiibe-tiläisessä kontekstissa sopivin termi olisi dharmokratia.

Uskonto-nimekkeellä ei ole olemassa mitään kult-tuurisista aineistoista suoraan määräytyvää yleismaail-mallista sisältöä, joka velvoittaisi sen tietynkaltaiseenymmärtämiseen. Uskonto-käsitteen tarkoite ja katealamäärittyvät kunkin puhekulttuurin merkitysjärjestel-män pohjalta. Vaikka uskontotieteilijät pyrkivät identi-fioimaan kulttuurista toiseen toistuvia, uskontoa luo-via tunnuspiirteitä ja osoittamaan niiden muodostu-misen mentaalisia ja kulttuurisia mekanismeja, uskon-to on uskontotieteilijälle kategoriana avoin. Tämä tar-koittaa käytännössä mahdottomuutta osoittaa empii-risesti pitävin perustein, mitkä ovat ne välttämättömätja riittävät ehdot, joiden pohjalta ilmiön tai asian kuu-luvuus uskonnon kategoriaan on määritettävissä.”(Lainauksesta poistettu lähdeviitteet. Anttosen artik-keli löytyy luentomateriaalina Internetistä osoitteestawww.utu.fi/hum/uskontotiede/rajat/kirja/veikko.htm.Anttonen on myös kirjoittanut kiinnostavan artikke-lin kulttuuriantropologiasta elämänkatsomustiedontaustatieteenä kokoelmaan Arvot, hyveet ja tieto.)

Uskonnon käsitehistoriasta voi tehdä saman ha-vainnon kuin omantunnon käsitteestä. Agricolan uskouskonnon pohjana korostaa yksilön henkilökohtaistasuhdetta, asennetta ja tuntemusta, siinä missä useidenindoeurooppalaisten kielten latinalaisperäisen religionjohdannaiset viittaavat myös ihmisten yhteisyyteen jayhteyteen. Samaa vaihtelua voi pitää vieläkin uskonto-sosiologiassa tärkeänä: ymmärretäänkö uskonto yksilönelämyksistä käsin, vai onko uskontoa varsinaisesti vastauskonnon harjoittaminen eli se, että osallistutaan tietynuskonnollisen yhteisön perinteisiin ja rituaaleihin.

Näiden aspektien lisäksi monet muut tekijät vaikuttavatsiihen, millainen uskonto yksilön ja yhteiskunnan kannal-ta on. Aihetta voi jäsennellä tuntikeskustelussa esimer-kiksi seuraavien osa-alueiden kautta:– uskon sisältö (mitä uskotaan, uskonnon osuus maail-

mankuvassa ja -katsomuksessa)– elämyksellisyys (miten yksilö kokee uskontonsa)– rituaalisuus (mitä uskonnollisia tekoja yksilö tekee us-

kontoa harjoittaessaan)– yhteisöllisyys (osallistuminen seurakunnan tai vastaa-

van yhteisön toimintaan)– vaikutus muuhun elämään (mitä uskonnosta seuraa

arjen ja muun elämän tekojen suhteen).

Uskonnoissa on suuria eroja sen suhteen, miten nämäosa-alueet painottuvat. Siten uskonnot vaikuttavat arkeenja yhteiskuntaan hyvin eri tavoin.

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4231


Useimmissa tapauksissa kulttuurin ’uskontoa’ vastaa-va käsite on rajautunut tarkoittamaan vain kyseisessäkulttuurissa harjoitettua uskontoa (joissain tapauksis-sa muutamaa sellaista). Näin esimerkiksi arabian sanadin on alun perin viitannut vain Islamiin ja kiinan kie-len tsung chiao yhdistää kungfutselaisuuden, taolaisuu-den ja buddhalaisuuden. Tämäkin kertoo, miten voi-makas historiallinen sidos kulttuurin, uskonnon ja kie-len välillä on ollut. Monina aikoina ja monissa yhteis-kunnissa eronteko yhteiskunnan ja uskonnon välillä onollut mahdoton. Yhteisön normit ja valtahierarkia ovatolleet yhtä uskonnon normien ja valtahierarkian kans-sa. Toisaalta eurooppalaista uutta aikaa ja erityisesti1900-lukua on pidetty sekularisaation aikakautena,jossa nämä kaksi yhä selvemmin ja peruuttamattomam-min ovat irtautuneet toisistaan (ks. oppikirja s. 85).

Koska uskonnon rajaaminen on vaikeaa, on myös vaikeaayleistää mitään kaikille uskonnollisille yhteisöille yhteisiäpiirteitä. Tietysti uskonnollisten yhteisöjen elämää jäsen-tävät aivan samanlaiset sosiaalipsykologiset ja normatii-viset piirteet yhteenkuuluvuudesta valtasuhteisiin kuinmissä tahansa yhteisössä. Niinpä uskonnollisia yhteisö-jä voi käyttää havainnollistamaan yhteisön dynamiikastalähes missä tahansa ykkösluvun jaksossa.

Eräs tapa lähestyä mahdollisia erityispiirteitä on tukeu-tua niihin käsitteisiin tai ilmiöihin, joilla on keskeinen ase-ma useiden, vaikkei kaikkien uskontojen yhteisöllisyydes-sä. Näitä ovat esimerkiksi– pyhä, pyhyys (pyhän kokeminen, pyhät paikat, oliot ja

esineet)– myytit, mytologia (alkukertomukset, ”syväkertomuk-

set” jotka pohjustavat oppia)– riitit, rituaalit (yksityiset tai yhteiset, esim. rukoilu)– seremoniat (yhteiset, esim. jumalanpalvelus)– dogmit (ylläpidetty oppi, doktriini, opillisuus, opin seu-

raaminen ja tulkitseminen).

Kurssilla voi yhtä hyvin käsitellä nykyisiä suomalaisiauskonnollisia yhteisöjä kuin pohtia yleisesti uskonnol-lisen yhteisöllisyyden piirteitä. Nyky-uskonnollisuu-desta saa varsin kattavasti kuvaa Internetistä.– Tutkija Tuomas Martikaisen ylläpitämä Uskonnot

Suomessa -sivusto on hyvä suomenkielinen portaa-li aiheeseen: www.abo.fi/~tmartika/suomiuskonto/uskonto.html.

– Uskonnonopettajien liiton resurssisivuilta löytyylaajasti jatkolinkkejä: www.suol.fi/raamattunet/.

– Myöhäismodernin ”uususkonnollisuuden” tutkija-verkoston sivut ovat osoitteessa www.uta.fi/~tbrusiin/uususkonnot/.

– Liian kiinteäksi muodostuvien uskonnollisten yh-teisöjen ongelmista tiedottaa Uskontojen uhrientuki ry: www.uskontojenuhrientuki.fi.

– Eduskunnassa toimiva Tutkijoiden ja kansanedus-

tajien seura (Tutkas) on julkaissut Internetissä se-minaariraportin Uskonnot ja yhteiskunta:www.eduskunta.fi/fakta/tutkas/julk0302.pdf.

Maailmanuskonnoista on runsaasti englanninkielisiäsivustoja:– Virginian yliopiston uskontotutkimuksen sivut:

religiousmovements.lib.virginia.edu/– Rutgersin yliopiston uskontotutkimuksen sivut:

religion.rutgers.edu/vri/– laajin uskontotilastoja ylläpitävä sivusto Adherents:

www.adherents.com.

Suomenkielisestä kirjallisuudesta hyödyllisiä lähteitäovat mm. Pentikäisen toimittama, etupäässä tunnettu-jen ulkomaisten tutkijoiden artikkeleiden suomennok-sista koostuva Uskonto, kulttuuri ja yhteiskunta, Keto-lan (ym.) kokoelma Näköaloja uskontoon sekä Kivivuo-ren yhteiskuntaa, psykologisoitumista, valtaa ja uskon-toa tarkasteleva Psykokirkko. Suomalaista nyky-uskon-nollisuutta kuvaa Kääriäisen, Niemelän ja Ketolan(toim.) Moderni kirkkokansa. Tämän kurssin muiden-kin aiheiden kannalta voi suositella artikkelikokoel-maa Rahan teologia ja Euroopan kirkot – lopun ajansosiaalietiikka (toim. Hallamaa), jossa käsitellään eu-rooppalaisten kirkkokuntien yhteiskunnallisen ope-tuksen ja vastuun sosiaalieettisiä kysymyksiä historias-sa sekä nykyajassa. Nimeään laajemmin kirja käsitte-lee kirkkokuntien ja uskontojen vaikutusta yhteiskun-nalliseen kehitykseen yleisestikin.

Materiaalinen perusta – Karl Marx(s. 54–56)

Marxin ja Weberin teorioita kuvaavissa luvuissa puhutaankapitalismin synnystä. Mikä on selitys koko eurooppalai-sen (ja siirtomaavallan kautta maailmanlaajuisen) talous-muodon massiiviselle muutokselle, joka mullisti myöselämäntapaa, mentaliteetteja, aatteita ja katsomuksia?

Selostus modernin yhteiskunnan synnystä Durk-heimin mukaan (s. 51–52) on helppo rinnastaa Tön-niesin käsite-erotteluun (s. 47) sekä Marxin ja Engel-sin tekstikatkelmaan ja kuvaukseen vieraantumisestateollisuusyhteiskunnassa (s. 54–55) ja edelleen Webe-rin kuvaukseen modernisoitumisesta (s. 56–58). Kokojakso sosiologian klassikoineen asettuu modernisaationsateenvarjoteeman alle.

Myöhemmin oppikirjassa Marx tulee esiin poliittis-ten aatteiden kohdalla (s. 86–87) sekä taloutta ja työtäkäsiteltäessä (erityisesti s. 147–148), joten aiheet limit-tyvät toisiinsa, ja kannattaa vilkaista mitä aineisto noil-ta osin sisältää. Weberillä puolestaan on paikkansaDialogi 2 -oppikirjan jaksoissa, joissa puhutaan ratio-naalisuuden muodoista ja välineellisyydestä (s. 60–63ja aineisto s. 88–89).

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4232


Marxia käsitellessä voi viitata muutenkin ns. histo-rianfilosofiaan eli teorioihin historian etenemisestäjoidenkin kehityslakien mukaisesti. Historianfilosofisiaesityksiä tunnetaan jo kreikkalaisilta (esim. Polybiuk-sen teoriaa hallintomuodoista oppikirjan s. 79 voidaanpitää sellaisena), mutta kuuluisin niistä lienee Hege-liltä. Myöhemmin 1900-luvulla suosittuja olivat esi-merkiksi Arnold Toynbeen teokset ja erityisesti Os-wald Spenglerin teoria sivilisaatioiden kukoistuskau-sista ja rappiosta kirjassa Länsimaiden perikato, jossaennakoitiin eurooppalaisen sivilisaation iltaruskoa jahistorian hengen siirtymistä muualle.

Hegel käytti kreikan kielessä keskustelua tai väitte-lyä tarkoittanutta dialektiikan käsitettä kuvaamaan fi-losofisen järjestelmänsä perusmekanismia ja myös nä-kemystään historian kehityslaista. Hegelin mukaanhistoria edistyy kohti Järjen (tai Hengen) täydellisty-mistä. Kulku käy aatteiden tai käsitteiden vastakkai-suuden kautta. Aate (teesi) saa vastaansa toisen (anti-teesin), ja niiden kamppailu ratkeaa molemmat ylittä-väksi aatteelliseksi synteesiksi. Synteesi on uusi teesi,jolle jälleen ilmaantuu vastaväite, antiteesi. Tällä kol-mivaiheisella dialektiikalla maailmanhenki täydellis-tyy. Etenemistä voi verrata siihen, miten näkemyksetjatkuvasti kehittyisivät keskustelun kuluessa argument-tien keskinäisessä vastakkainasettelussa ja vertailussa.

Marx sanoi kääntävänsä Hegelin ”jaloilleen”. Ma-teriaalinen perusta tulee ennen aatteita. Materiaalisel-la perustalla Marx ei viitannut vain fysikaaliseen ole-massaoloon vaan myös ihmisten sosiaalisiin suhteisiinja yhteiskunnallisiin käytäntöihin. Perustavimpia ovattaloudelliset suhteet, ja käytännöistä tärkein on työ,koska niiden kautta ihmiset toteuttavat fyysiset perus-tarpeensa. (Ks. aineistossa myöhemmin työtä käsitte-levä jakso.) Marxin näkemys yhteiskunnan rakentees-ta pelkistetään usein taloudellisiin suhteisiin ja niidenmäärittämiin luokkaristiriitoihin: yhteiskunta raken-tuu luokkien materiaalisten suhteiden ja niissä vallit-sevan kamppailun varaan.

Esimerkiksi kreikkalainen yhteiskunta perustui or-jien tekemään työhön, jota ilman kaikki antiikin filo-sofian saavutukset olisivat jääneet tekemättä. Kukaanei silti muistanut kiittää orjia eikä myöhempiäkäänperustan ylläpitäjiä. Tuotantovoimien eli erityisestiteknologian kehitys tuottaa kuitenkin aika ajoin muu-tospaineita, jotka purkautuvat tuotantosuhteissa omis-tajien ja työläisten välisenä kamppailuna. Näin siirry-tään uuteen tuotantomuotoon ja yhteiskunnalliseen vai-heeseen sekä uudenlaiseen luokkaristiriitaan. (Ks. kä-sitteistöstä aineisto nro 26.) Dialektisten ristiriitojenlopullinen purkautuminen tapahtuu proletariaatin japorvariston konfliktissa, joka johtaa synteesiin kommu-nismissa. Teoria tunnetaan dialektisena materialismina.

Marxin mukaan modernisaatio oli ratkaisevaa his-torian kehitykselle, koska vasta teollistuminen ja ka-

pitalismi toivat mukanaan dynamiikan ja jatkuvan yh-teiskunnallisen muutoksen: ”Porvaristo ei voi olla ole-massa mullistamatta jatkuvasti tuotantovälineitä, senseurauksena tuotantosuhteita ja edelleen kaikkia yh-teiskunnallisia suhteita. Sitä vastoin kaikkien aikai-sempien tuotannollisten luokkien olemassaolon en-simmäinen edellytys oli vanhan tuotantotavan säilyt-täminen muuttumattomana.” (Kommunistinen mani-festi, s. 40.)

Aina kapitalismiin asti eriarvoiset suhteet olivat säi-lyneet, mutta kapitalismin tuottamassa jatkuvassamuutoksessa ja epävakaudessa piili sen oman häviönsiemen. Työväestö nousisi vallankumoukseen, ottaisituotantovälineet (koneet, tehtaat ja maan) ensin val-tion omistukseen (vaiheessa jota Marx ei kutsunut ter-millä sosialismi vaan proletariaatin diktatuuri), ja siir-tyisi siitä kommunismiin ja yhteisomistukseen. Kom-munismi oli Marxin näkemys vieraantumattomastaelämänmuodosta, Tönniesin käsitteistöllä oikeastaanpikemmin yhteisö kuin yhteiskunta. (Vrt. oppikirja s.128.) Toisinaan kommunismia pidetään Marxin ”uto-piana”, mutta hän itse sanoutui voimakkaasti irti uto-pismista ja esimerkiksi Kommunistisessa manifestissatermi ’utopistisosialisti’ esiintyy syytöksenä muutamiamuita kirjoittajia kohtaan (Saint-Simon, Fourier).

Aineistossa (nro 25) on kalvopohja yhteiskunnankehitysvaiheita kuvaavasta Marxin teoriasta. Marx eikuitenkaan ajatellut, että kehitys olisi vääjäämätön.Ristiriidat voivat ratketa kahdella tapaa: joko positii-visesti, laukeamalla uuden tuotantotavan tuomaansynteesiin, tai negatiivisesti, tuhoten koko yhteiskun-nan. Siirtymä feodalismista kapitalismiin ei ollut vält-tämätön, mutta vaihtoehtona ei ollut esimerkiksi pa-laaminen aikaisempaan vaan koko yhteiskunnan tu-houtuminen luokkien välisessä kamppailussa.

Lähes poikkeuksetta Marxia katsomusopetuksessakäsiteltäessä tuodaan esiin materialistinen näkemys,jonka mukaan kulttuuri ja katsomukset ovat toissijai-nen ylärakenne (tai päällysrakenne) ensisijaiseen ai-neelliseen perustaan nähden. Marxin tuotannossa tee-ma esiintyy moniulotteisesti. Niinpä esimerkiksi teo-riaa materiaalisten ehtojen ja yhteiskunnallisten suh-teiden suorasta heijastumisesta kulttuurin ja aatteidenmuodostamaksi ideologiaksi on kutsuttu pikemminvulgaarimarxilaiseksi kuin marxilaiseksi – se on siiskarkea yksinkertaistus. Sama pätee ajatukseen, jonkamukaan ihmisen yhteiskunnallinen asema (status jaluokka, omistajuus, työläisyys, varakkuus, köyhyysjne.) määräisi suoraan sen, millainen on hänen tietoi-suutensa eli aatteensa ja käsityksensä yhteiskunnasta.Marxin kritiikin motivoi kuitenkin ajatus, jonka mu-kaan kunkin aikakauden hallitseva luokka (esim. feo-daaliaateli ja kuningas tai porvaristo) saa aikakautensaaatteista, uskonnosta ja kulttuurista (taiteet, kirjalli-suus) riittävän ideologisen tuen omalle ylivallalleen. Ai-

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4233


kakauden hallitsevat aatteet ja ajattelutavat tukevatvallitsevia valtasuhteita esimerkiksi kuvaamalla nevälttämättömiksi, perinteisiksi tai luonnollisiksi.

Aiheesta on aineistona (nro 26) kuuluisa lainausteoksesta Poliittisen taloustieteen kritiikki. Lainaus voi-daan ymmärtää kritiikkinä tiettyjä aikalaisnäkemyksiäkohtaan sekä tietysti vastauksena Hegelin idealismille,jossa juuri aatteet tai henki (uskonto, filosofia ja taide)olivat maailmanhistorian moottorina. Marx halusipäinvastoin korostaa, että muutoksen moottorina ovatihmisten tuotannolliset suhteet ja ettei minkään aika-kauden taidetta, aatteita tai katsomuksia voida irrottaatarkasteltavaksi irrallaan saman aikakauden yhteiskun-nallisesta perustasta. (Ks. myös oppikirjan s. 60 ja 68–69.)

...vai uskonnollinen henki? – Max Weber(s. 56–58)

Weberin tutkimukset ovat loistavia uskontoja yhteis-kuntahistoriallisia tutkimuksia. Nauttiakseen niidenoivalluksista ja Weberin lukeneisuudesta ei tarvitse ollayhtä mieltä kaikista päätelmistä. Weberin tutkimuksethaarautuvat moneen suuntaan, ja monet niistä liitty-vät muihinkin oppikirjan teemoihin.

Weber ei ollut kapitalismin kriitikko samassa mie-lessä kuin Marx. Katsomukseltaan hän oli pikemminkonservatiivi ja suhtautui kristinuskoon Marxia myön-teisemmin. Tältä pohjalta hän kuitenkin loi illuusiot-toman kuvauksen nyky-yhteiskunnan sidonnaisuudes-ta tiettyyn talousmuotoon ja mentaliteettiin. Teokses-sa Politiikan teorian moderneja klassikoita (toim. Kaner-va) Weber mainitaan ”porvariston Marxina”, ts. kapi-talismikriitikkona, jolle hallinnon ja talouden rationa-liteetin ja sen määrittämien instituutioiden kehityslänsimaissa oli ollut pääoman ja rahan itseisarvon le-viämistä. Pääomien kasvusta oli tullut päämäärä ylimuiden – moraalisten – päämäärien, ja juuri tätä tar-koitti (päämääriä pohtivan) arvorationaalisuuden hä-viö väline- eli tavoiterationaalisuudelle:

”Ennen kaikkea tämän ’etiikan’ summum bonum –hankkia rahaa ja yhä enemmän rahaa ja välttää kaik-kea viatontakin nautintoa mitä ankarimmin – on täy-sin riisuttu kaikista eudaimonistisista ja hedonistisistanäkökohdista. Se on ajateltu niin puhtaasti itsetarkoi-tukseksi, että se näyttää joltakin yksistään yksilön ’on-neen’ tai ’hyötyyn’ nähden kokonaan tuonpuoliselta jayksinomaan irrationaaliselta. Ihminen on yhteydessäansaitsemiseen elämänsä tarkoituksena, ei enää keino-na materiaalisten elämäntarpeidensa tyydyttämiseksi.Tämä viattomalle tunteelle yksinomaan mieletön, sa-noisinko ’luonnollisen’ asiantilan nurin kääntyminenon ilmeisesti yhtä ehdottomasti kapitalismin johto-aate, kuin se on vieras ihmisille, joita kapitalismin hen-gähdys ei ole koskettanut.”

Tunnetuin suomennettu teos, jonka ajatuksia oppi-

kirjassa esitellään, on Protestanttinen etiikka ja kapita-lismin henki (ilmestynyt alun perin 1904–05), jostaedellinen lainaus on otettu (s. 38). Weber teki laajaavertailevaa tutkimusta eri sivilisaatioiden ja uskontojenvälillä. Näistä tutkimuksista on suomennettu Maail-manuskonnot ja moderni länsimainen rationaalisuus, jo-ka antaa ehkä vielä paremman kuvan Weberin näke-myksistä. Talousjärjestelmän ja byrokratian ohella kol-mas modernisaation erityispiirre on Weberinkin mu-kaan kaupungistunut massayhteiskunta, jota käsitteleekolmas suomennettu teos Kaupunki. Weberin tuotan-toa esitellään mm. artikkelikokoelmassa Aiheita Webe-ristä ja Tapani Hietaniemen tutkimuksessa Max We-ber ja Euroopan erityistie. Internetistä löytyy tutkijaRauno Huttusen tiivistelmä Weberistä osoitteestawww.cc.jyu.fi/~rakahu/weber.html.

Weber korostaa uskonnon merkitystä yhteiskunnanja politiikan rakenteelle. Hänen kapitalismitulkintan-sa ydin on, että juuri juutalais-kristillinen uskonto oliainoa mahdollinen perusta talousmuodon kehittymi-selle – vastaava prosessi ei ollut mahdollinen Intiassa,Kiinassa tai muualla, koska missään ei ollut vastaavaauskonnollisen mentaliteetin otollista maaperää.

Vaadittiin ensinnäkin, että uskonto alkaa rationali-soitua: maagiset, taianomaiset elementit häivytetäänsiitä vähitellen. (Tätä Weber kutsuu kuuluisalla termil-lä Entzauberung, ’maailman taikuudesta/lumosta pääs-täminen’.) Hylätään ajatus, jonka mukaan ihmisen eri-tyistaidoilla, taikakeinoin tai manauksin voitaisiinmuokata todellisuutta, vaikuttaa jumalten tahtoon taihankkia pelastusta. Kehityksen panee alulle juutalais-kristillinen uskonto jo varhaisvaiheissaan torjuessaanmagian muodot uskonnon harjoittamisesta ja myöhem-min omaksumalla rationaalisuuden ihanteita kreikkalai-sesta filosofiasta. Vielä myöhemmin rituaalit ja uskon-nolliset menot alkavat yksinkertaistua ja kirkon merki-tys heiketä reformaation myötä, kun liiallisessa seremo-niallisuudessa nähdään taikauskon piirteitä.

Toisekseen edellytettiin, ettei uskonto ole elitisti-nen vaan kansanomainen. Laajan ja vaikutusvaltaisen,uskonasioihin vihkiytyneen ja niitä kansalle selittävänpappisluokan olemassaolo teki Weberin mukaan yh-teiskunnasta staattisen, mistä hän piti parhaana esi-merkkinä hindulaista kastijärjestelmää. Jotta uskon-nollisella mentaliteetilla voisi olla yhteiskunnallistamuutosvoimaa, sen piti koskettaa henkilökohtaisellatasolla suurta ihmisjoukkoa. Henkilökohtaista uskon-suhdetta korostanut reformaatio täytti tämänkin ehdon.

Weber laskee tutkimansa askeettisen protestantti-suuden edustajat neljään ryhmään:

1) 1600-luvun länsieurooppalainen kalvinilaisuus2) pietismi3) metodismi4) kastajaliikkeestä periytyneet lahkot.

Jaosta huomaa, että tutkitut suuntaukset vaikuttivat

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4234


kapitalismin leviämisen ydinalueilla, Saksassa, Alan-komaissa, Englannissa ja sittemmin Yhdysvalloissa.Liikkeissä levisi jyrkkä ja tahdonlujuutta korostanutuskonnontulkinta, jossa Weber kiinnittää huomiotauseisiin piirteisiin predestinaation ohella:– Ihminen ei voi pelastuakseen turvautua mihinkään

tekoonsa eikä toisiin ihmisiin, vaan hän joutuu koh-taamaan ikuisen elämän ja kadotuksen kysymyksentäysin yksin, ilman uskonauktoriteettien (vrt. esim.katolisen kirkon rippi-isät) tuomaa lohdutusta javakuutusta Jumalan yhteydestä.

– Ei ole olemassa sellaista välitöntä yhteyttä Juma-laan, jonka kautta omasta pelastumisesta voisi saa-da ilmoituksellisen varmuuden.

– Mikään hyvä, mitä maailmaan ilmaantuu, ei oleihmisen omaa tekoa vaan Jumalan työtä hänessä jahänen kauttaan.

– Lisäksi kaikki hyödyllinen työ on ’in majorem glo-riam dei’ eli Jumalan suuremmaksi kunniaksi, jatyön menestyksellisyydessä paljastuu Jumalan tahto.

Kun uskonnosta oli karsittu ritualistiset piirteet, sere-moniallisuus, kirkon ulkoinen mahti ja hierarkkisuus,luostarilaitos ja monet muut katolisuuteen kuuluneetseikat, jäi uskonnollisen tunteen tavoittamisen alueeksiensisijaisesti maallinen työ. Ajatus kutsumuksesta jaaskeettisuudesta siirtyi hengellisistä instituutioistamaalliseen ammattityöhön – samasta yhteydestä pe-riytyy ajatus kutsumusammateista. Työssä menestymi-nen ja ahkeruus valoivat itsevarmuutta siihen, että ih-minen kuului valittuihin – ja käänteisesti itsevarmuu-den puuttuminen oli osoitus uskonheikkoudesta.Opiskelijoille voi muistuttaa, että asketismi ei ensisijai-sesti ole tarkoittanut maailmasta vetäytymistä (kutenarkiymmärrys sen nykyään tajuaa) vaan kilvoittelua.Kreikan sana askesis viittasikin mm. urheilijoiden har-joitteluun. Weberin väitteenä on, että tietyssä euroop-palaisuuden vaiheessa kilvoittelu siirtyi henkisiltä jahengellisiltä areenoilta työn, talouden ja rahan maalliseenmaailmaan – eikä mikään olisi voinut enempää muut-taa yhteiskuntaa, ihmisihanteita ja katsomuksiamme.

Weber hakee esimerkkinsä mm. puritaanisesta us-konkirjallisuudesta, ja yksi kaikkein laajimmalle levin-neistä kristillisistä kirjoista, Bunyanin Kristityn vael-lus, on hänen mukaansa hyvä havainnollistus puritaa-nisuuteen liittyvästä lähes pakkomielteisestä suhtautu-misesta omaan pelastumiseen: ”Kun Kristitty on käsit-tänyt elävänsä ’turmeluksen kaupungissa’ ja saanutkutsun lähteä viipymättä pyhiinvaellukselle taivaiseenkaupunkiin, vaimo ja lapset riippuvat hänessä kiinni.Mutta hän tukkii sormin korvansa, syöksyy matkaanja huutaa: ’Life, eternal life!’ – – Vasta kun Bunyaninkristitty itse on turvassa, hän ajattelee, että nyt olisimukavaa, jos myös perhe olisi läsnä.” (Protestanttinenetiikka, s. 77.)

Tätä äärimmäistä yksinäisyyttä, jossa kehenkään,edes lähimmäisiin, ei voi luottaa, Weber vertaa renes-sanssin humanistien sosiaaliseen ihmisihanteeseen,jossa hyveenä on suuntautuminen yhteisten asioidenhoitamiseen ja ”rakkaus kotikaupunkiin oli suurempikuin pelko omien sielujensa pelastuksesta”. Puritaani-nen itsevalmennuksen ja kilvoittelun askeettinen asen-ne on tässä mielessä vastakkainen tasavaltalaisille kan-salaishyveille, joissa kokonaisuuden etu (perhe, suku,kotikaupunki, valtio) tulee toisinaan ennen yksityistäetua (ks. oppikirja s. 80–81).

Pitää kuitenkin muistaa, että Weberin mukaan us-konnollisten ihanteiden syvä perusta on jo aikaa sittenunohtunut, joten puritanismin tai ammattikutsumuk-sen tarkastelusta ei voi suoraan päätellä sitä, millaisianykyihmiset ovat. Vain tuon eetoksen seuraukset jat-kavat kulkuaan. Ne stimuloivat aikanaan uutta talous-muotoa riittävästi, jotta se saattoi nousta menestyk-seen, mutta nyttemmin kapitalismi ”lepää mekaanisel-la perustalla”: ts. muutokset ovat kiteytyneet massiivi-siksi instituutioiksi, joiden muuttamiseen ei ehkä enääkukaan pysty. Nämä valtion ja talouden instituutiot janiiden toimintalogiikka (eli rationaliteetti) määräävätnykyistä elämänmenoa ja muokkaavat nykyihmistenpersoonallisuutta. (Ks. myös Dialogi 2 -oppikirja s. 60–63 ja aineisto s. 88–89.) Onkin katsottava tarkemmin,miten ja millaiseen suuntaan instituutiot muokkaavatihmisen persoonaa, sillä vasta näin selviää, millaisialuonnetyyppejä on kehittynyt protestanttisen asketis-min seuraajaksi. ’Sisäisen sankarin’ ihanne on yksi täl-laisista tyypeistä (oppikirja s. 59). ’Askeetin’ ja ’hedo-nistin’ ristiriita on toinen esimerkki (s. 148–150).

Tässä yhteydessä voi ottaa esimerkkejä myös oppikirjanja aineiston työtä käsittelevästä jaksosta. Weberin väit-teitä voi pohtia sen valossa, millaisia havaintoja opiskeli-joilla on nyky-yhteiskunnan ja ihmisten persoonallisuudenvastaavuuksista. Millainen on nykyajan ihanteellinen ihmis-tyyppi talouden, työelämän, koulutuksen tai byrokratiannäkökulmasta? Kehitelkää ryhmissä stereotypioita ihmi-sistä, jotka vastaavat saumattomasti jonkin tällaisen jär-jestelmän odotuksia. (Ks. myös seuraava alaluku.)

Puhuttaessa elämismaailman tai yksityisyyden koloni-soimisesta (s. 58), tunnetaan huolta siitä, että moderni-saation myötä syntynyt yksityinen eli privaatti ja intii-mi elämänalue kapenee liiaksi järjestelmämaailman eliinstituutioiden puristuksessa. (Alun perin termiä onkäyttänyt Jürgen Habermas.) Sinne tunkeutuvat sekäväestönhallinnon järjestelmät että viihde ja kaupalli-suus. Erilaiset viranomaiset huolehtivat, että syömme,liikumme, työskentelemme ja kasvatamme lapsia oi-kein. Vielä enemmän vapauttamme kaventavat mai-nosten, markkinoinnin ja median valmiit esimerkit javirikkeet, joiden jälkeen on vaikea erottaa, mikä on

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4235


omaa järkeilyämme, tavoitteellisuuttamme ja mieliku-viamme ja mikä puolestaan kaupallisen kulttuurin vai-kutteista omaksuttua (ks. myös oppikirja s. 142–143).

Toisaalta on selvää, että viranomaisten on johonkinrajaan saakka hyväksyttävää esimerkiksi valvoa, mitäperheiden yksityisyydessä tapahtuu, mm. heikompiensuojelemiseksi ja rikosten torjumiseksi (ks. myös op-pikirja s. 106 sekä 109–113, missä palataan yksityisenja julkisen rajanvetoon). Samoin näyttää siltä, että kau-pallinen ja teollinen tavara- tai palvelutuotanto onmyös helpottanut tai rikastuttanut elämäämme. Järjes-telmät ovat monin tavoin hyödyllisiä, elämää helpot-tavia ja yhteiskunnan järkiperäistä organisoimistaedesauttavia, kuten niihin liittyvä välineellinen järki-kin. Jos ne kuitenkin saavat hallitsevan merkityksen,katoaa elämän mielekkyys.

Opiskelijoiden kanssa voi keskustella, millaisia puoliaasiasta he ovat panneet merkille. Yksi esimerkki yksityi-syyden kaventumisesta voi olla ajankäytössä. Onko per-heiden tai läheissuhteiden aika kaventunut siksi, että vie-tämme yhä enemmän päivästämme joko julkisten insti-tuutioiden piirissä (esim. koulussa ja työssä) tai kaupalli-sen viihteen äärellä (televisio, Internet, tietokonepelit)?Ovatko yhteiset ateriat kadonneet erillään syötävien ei-nesten tieltä?

Kysymys on moniulotteinen, ja se tulee suomalaisellemieleen viimeistään, kun kritiikki ulotetaan hyvinvointi- jahoivapalveluihin. Olisiko ajateltavissa, että myös Suomes-sa lapset ja nuoret lähtisivät kesken koulupäivän ja aikui-set kesken työpäivän kotiin nauttimaan yhteistä ateriaa?Pitäisikö vanhukset hoitaa kotona? Pitäisikö lapsia hoi-taa kotona? Missä kulkee se raja, jossa järjestelmienhyödyllisyys muuttuu elämismaailman kolonisaatioksi?

Kasvatustakin on käytetty esimerkkinä. Väitetään, ettämonien vanhempien tuntema riittämättömyys ja kas-vatuskriisi ovat seurausta siitä, että kasvatusasiantun-tijoiden (lääkärit, psykologit, neuvolat jne.) ja kasva-tuksen kaupallistumisen (opaskirjat, lehdet ja muumedia, välineet, virikkeet) seurauksena vanhemmateivät enää osaa luottaa omiin luonteviin reaktioihinsaja sukupolvien ketjussa kertyneeseen arkiviisauteen. Jajälleen asialla on myönteinen kääntöpuolensa: ime-väiskuolleisuus on jatkuvasti laskenut, ja vanhemmatymmärtävät monia lasten kehityksen vaiheita nyt pa-remmin kuin aikaisemmin. Mitään yksiselitteistä vas-tausta yksityisen elämismaailman ja julkisen tai kau-pallisen järjestelmän rajanvedon ongelmaan ei ole.

Puritaaninen itsevalmennus (s. 59)

Weber käyttää Franklinia esimerkkinä siitä, millainenkeskinäinen sidos vallitsee ihmisen psyyken tai persoo-nan ja yhteiskunnan välillä. Samoin ajattelee Marx.

Välissä on painotusero: Weber korostaisi, että kapita-lismille otollinen persoonallisuustaipumus on jo ole-massa, kun kapitalismi instituutiona alkaa syntyä.Marx katsoisi, että kapitalismi (porvarillinen ideolo-gia) tuottaa itselleen soveltuvan persoonallisuustyypin.Niin tai näin, Franklinin omaelämäkerta on hyvä esi-merkki säntillisestä, ahkerasta ja työlle omistautunees-ta persoonallisuustyypistä, jota uusi talousmuoto tar-vitsi kehittyäkseen.

Aineistona (nro 27) on ote elämäkerran jaksosta, jossaFranklin esittelee tavoitteekseen asettamansa hyveet sekäpäiväaikataulunsa. Hyveidensä saavuttamiseksi Franklinloi lisäksi taulukon, jonka sarakkeissa olivat ristiintaulukoi-tuna viikonpäivät ja hyveet. Sarakkeisiin hän merkitsi rik-komuksensa määrät kunakin päivänä pitääkseen kirjaaedistymisestään. Opiskelijoiden kanssa voi pohtia, millai-sesta persoonallisuudesta syntyy kuva. Onko puritaaninenhenki jo kokonaan kadonnut nykyajasta, vai miltä opiske-lijoista tuntuisi ryhtyä vastaavaan itsensäkehittämiseenja tottumuksiensa tarkkailuun hyvetaulukon avulla? Vaa-ditaanko sitä meiltä? Onko koulu esimerkki puritaanises-ta instituutiosta, itsetarkkailusta ja kilvoittelusta?

Ihmiselle on lajityypillisesti ominaista suuri mukautu-vuus. Myös psyyke ja persoonallisuus ovat muokatta-vissa monenlaisiin muotoihin. Tätä koskeva psyko-historiallinen tai psykososiaalinen tutkimus on viimevuosina tullut suosituksi, ja Suomessa sitä edustaa mm.historioitsija Juha Siltala. Kunkin aikakauden ja yh-teiskunnan viesteistä, normeista ja symboleista suuriosa on sellaisia, jotka tarkoituksella (tai tarkoittamat-ta) vaikuttavat siihen, millaiseksi omaa persoonaam-me muokkaamme. Tämä on ilmeistä jo peiliminän jasosialisaation käsitteissä: oma kuvamme reaalisesta jaihanteellisesta minästämme muodostuu ympäristöm-me peilien kautta.

Oman itsemme ja psyykemme muokkaamiseen ke-hottavaan kirjallisuuteen kannattaa suhtautua kriitti-sesti. Kuitenkin eräänlaista itsen muokkausta ovat ol-leet myös moraalifilosofian tutkimukset ja oppaat ainaKreikasta ja Roomasta lähtien samoin kuin uskonnol-linen kirjallisuus ja elämänohjeet. Harva kiistänee nii-den moraalisen merkityksen. Olennaista onkin eritel-lä sitä, mistä oppaiden esittämät persoonan tai moraa-lin kehittämisen vaatimukset tulevat ja mihin niillätähdätään. Aristoteles esimerkiksi piti luonteenhyvei-tä tienä kokonaisuudessaan hyvään elämään. Tämäkaikkein korkein päämäärä ja hyvä (lat. summum bo-num), ihmisen tai kansalaisen hyvä elämä, antoi hy-veille niiden arvon. Menestysoppaissa ei kuitenkaanpuhuta ensisijaisesti hyvästä elämästä vaan menestyk-sestä, rahasta, vaikutusvallasta ja muista välineellisistäarvoista.

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4236


Hyvä pohdinnan aihe olisi, millaiseen persoonallisuus-tyyppiin nyky-yhteiskunta johdattaa. Millainen persoonal-lisuus pärjää parhaiten nykyisen yhteiskunnan ja taloudenedellytyksissä – altruistinen vai egoistinen, askeettinenvai hedonistinen, yhteistyöhakuinen vai individualistinen,konsensushakuinen vai aggressiivinen, narsistinen vaivaatimaton, perhe- vai työorientoitunut? Keskusteluunvoidaan edetä myös ottamalla analysoitavaksi media-aineistoja (esim. musiikkivideoita, aikakauslehtiä) ja niidenihannoimia kuvia yksilöstä. Millaisia kuvia kokonaisuudes-saan hyvästä elämästä nyky-yhteiskunnassa liikkuu?

Klassikoiden merkitys (s. 60)

Kattava otos historioitsijoiden käymästä keskustelustakapitalismin synnystä ja Euroopan historian murrok-sesta löytyy artikkelikokoelmasta Uuden maailmansynty. Yhdistävänä piirteenä on sen tähdentäminen,ettei murros ollut nopea ja läpikäyvä vaan monien ajal-listen ja paikallisten erojen leimaama, hidas ja sattu-manvarainenkin prosessi. Samoin monet muistuttavat,että kapitalismin historiantutkimusta on liiaksi lei-mannut Länsi-Eurooppa-keskeisyys.

Murroksen osatekijöistä sosiologi Matti Peltonennostaa teoksessa esiin ns. manufaktuurien muodostu-misen. Hänen mukaansa niin Marx, Weber kuin esi-merkiksi Michel Foucault ovat yhtä mieltä siitä, ettäsiirtyminen erillään olevien pientuottajien kauppajär-jestelmästä keskitettyihin tuotantolaitoksiin muuttaayhteiskuntaa. Työrytmin, -kurin ja -mentaliteetinmuutokselle on olennaista, että esimerkiksi tekstiilikä-sityöläiset kerätään ensimmäistä kertaa yhteisiin tuo-tantolaitoksiin, joissa koko tuotanto- ja työprosessiavoidaan tarkkailla. Aikaisemmin kauppiaat olivat os-taneet yksityisiltä lisäansioita hankkineilta talonpojil-ta käsityöt edelleen myytäväksi. Anakronistisin käsit-tein voisi siis sanoa, että manufaktuurien ja sittemminteollisuuslaitosten synty oli ”yksityisyrittäjinä” elänei-den talonpoikien ja käsityöläisten siirtymistä palkka-työläisiksi keskitettyihin tuotantolaitoksiin. Tämänkoko yhteisö- ja perherakenteen mullistaneen sosiaa-lisen muutoksen (industrialismin) eri puolet ovat var-masti opiskelijoille tuttuja historian tunneilta, jotenasiaa voi palautella mieleen. Kannattaa huomata, ettävastaavanlainen prosessi on parhaillaan käynnissä ns.kehitysmaissa. Se on halpatyövoiman taustalla ja ai-heuttaa samoja ongelmia kuin aikanaan Euroopassa.

Yhteiskunnan tulevaisuus? (s. 61)

Oppikirjan sivun 61 kuuluisa ja mahtipontinen laina-us Weberiltä on sekin teoksen Protestanttinen etiikkaja kapitalismin henki viimeisiltä sivuilta. Lainaus onlaajempana ohessa aineistona (nro 28), koska se tuohyvin esiin Weberin näkemyksen siitä, miten askeetti-

suuden, kutsumuksen ja omistautumisen ihanne siir-tyy hengellisestä elämästä maalliseen työelämään. Sa-malla siitä näkyy, millaisia vaihtoehtoja Weber tarjosiyhteiskunnan tulevaisuudelle. Lainauksessa mainittuRichard Baxter (1615–1691) oli englantilainen kir-konmies ja teologi, episkopaalisesta valtakirkosta etäi-syyttä ottanut ja presbyteeristä kristillisyyttä lähelläollut opettaja.

Weberiä voi pitää pessimistinä, ja teos onkin kirjoi-tettu vuosisadan vaihteessa, jolloin pessimistinen mie-liala vallitsi yleisesti Euroopassa. Marxin historian-filosofia liittyy omalla tavallaan utooppiseen perintee-seen. Sen sijaan Weberiä voi varauksin lukea dystoo-pikkona, joka pikemmin varoitteli negatiivisista tule-vaisuudennäkymistä kuin visioi käännettä parempaan.Aihelman voi yhdistää oppikirjan jaksoon utopioista jadystopioista (s. 125–131).

Sosiologia tänään:funktionalismia vaikriittisyyttä? (s. 62–67)

Kirjassa mainittu käsite kollektiivinen tietoisuus on pe-räisin Durkheimilta, ja sitä on käytetty monissa yhte-yksissä myöhemmin. Vaikka Durkheim vastusti sosi-aalisen selittämisen psykologisoimista, hän käytti osinpsykologista käsitteistöä kuvaamaan yhteiskuntaa ko-konaisuuden näkökulmasta. Kollektiivisen tietoisuu-den sisältöjä hän kutsui kollektiivisiksi representaatioiksi.Ne eivät ole riippuvaisia yksittäisistä yksilöistä, vaan neuusiutuvat sosialisaation myötä ja vaikuttavat yhdenmu-kaistavasti yksilöiden tietoisuuteen. Voi ajatella, ettäyhteisön jakama maailmankuva ja -katsomus ovat hei-dän kollektiivisten representaatioittensa kokonaisuus.

Yhteisö luo näkyviä symboleja, riittejä ja rituaalejavahvistamaan yhteenkuuluvuuttaan ja viestimään kol-lektiivisista representaatioista. Nämä näkyvät muodotvaikuttavat yksilön tietoisuuteen ja vahvistavat sen si-dosta kollektiiviseen. Aineistona (nro 29) on kaavioDurkheimin teoriasta.

Uskonnonsosiologiassaan (ks. edellä) Durkheimtutki totemismia uskonnollisen ilmaisun muotona.Yhteisön toteemi oli näkyvä symboli, joka antoi hah-mon yhteisön jakamalle uskonnolliselle tunteelle jaedelleen vahvisti kunkin yksilön omaa tunnetta. Kan-sallisvaltiossa samaa asiaa ajavat esimerkiksi lippu jakansallislaulu, joiden tuottama yhteisöllisyyden tunnesaa toisinaan uskonnollisen tai hurmiollisen luonteen.Yhteisön jatkuvuus edellyttää lojaalisuutta ja kohee-siota tuottavia symboleja ja riittejä. Edellisen pääluvunjakso ”Yhteenkuuluvuudesta” (s. 34–35) kuvaa tätä il-miötä. Samoin luvun monet muut teemat (mm. roo-leista, normeista ja sosialisaatiosta) voi nähdä yhtey-dessä kollektiivisten representaatioiden ideaan.

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4237


Eräs suuri kiista on koskenut sitä, kuinka jäsentyykoko yhteiskunnan suhde siinä oleviin alaryhmiin (ala-kulttuurit, pienyhteisöt). Kuinka voimakasta koko yh-teiskunnan kattavaa yhteenkuuluvuutta ja normijärjes-tystä tarvitaan? Kuinka paljon poikkeamia siitä voi olla?Millaisessa suhteessa ovat yksilön lojaalisuus omaapienryhmäänsä ja toisaalta koko yhteiskuntaa kohtaan?

Historiallisen havainnollistuksen voi hakea nuori-so- ja alakulttuurien läpimurron vuosikymmeniltä.Funktionalistisen yhteiskuntatutkimuksen valtakau-della (etenkin 50- ja 60-luvulla Yhdysvalloissa, mitäselittää myös ns. kylmän sodan aikakausi) alakulttuu-reihin suhtauduttiin hyvin kriittisesti, koska niissänähtiin uhka koko yhteiskunnan olemassaololle. Näinreagoitiin valtakulttuurin taholta mm. populaarimusii-kin ympärille kehittyneisiin alakulttuureihin sekä 60-luvun hippiliikkeeseen. Samoin poliittinen liikehdin-tä (esim. 60-luvulla mustien kansalaisoikeusliike tainaisliike) herätti suurta epäluuloa oletetun yhteiskun-tavastaisuutensa ja yhteistä arvomaailmaa rappeutta-van vaikutuksensa vuoksi.

Mainittu jako (yhteiskunnan yhtenäisyys vs. ala- jaosakulttuurien oikeutus) heijastui koko Yhdysvaltainkulttuuriseen ja poliittiseen elämään ja vaikuttaa edel-leen. Se näkyy mm. konservatismin ja liberalismin vä-lisenä kiistana: onko ihanteena vahvasti yhteinen ar-vomaailma (esim. kansalliset tai uskonnolliset perin-teet jne.) vai sallitaanko suuri yksilöllinen vaihtelu elä-mäntavoissa ja arvomaailmassa? (Ks. myös oppikirja s.98.) Puoluepoliittisesti tämä kulttuurihistoriallinenerimielisyys selittää jopa monia kaukaa katsoen outojakiistoja republikaanien ja demokraattien välillä – ku-ten konservatiivisten republikaanien presidentti Clin-tonin ”löyhään seksuaalimoraaliin” kohdistamaa varsinankaraa paheksuntaa.

Funktionalistit tutkivat mm. nuorisoa ja rikollisuut-ta ja argumentoivat, että yksilöiden sitoutuessa ala-kulttuurin normijärjestykseen yhteiskunnan yhteisiänormeja voimakkaammin ajaudutaan helposti yhteis-kunnan ulkopuolelle ja vastakkainasetteluun sen kans-sa. Kapinalliset nuorisokulttuurit ja rikollisliigat (ku-ten mafia) ovat esimerkkeinä tästä luodessaan omanpienoisyhteiskuntansa normeineen ja tapoineen. Myö-hemmin on tuotu kuitenkin esiin ongelman kaksipuo-lisuus: yhteiskunnan ulkopuolelle tai ristiriitaan valta-kulttuurin kanssa on sitä helpompi joutua, mitä tiu-kempi ja sallimattomampi on sen normijärjestys –aivan kuten tuon ajan Yhdysvalloissa. 1950- ja 60-lukujen tilannetta voi verrata nyky-yhteiskuntaan jaseuraavan alaluvun myöhäismoderniin yhteisöllisyy-teen, missä alakulttuureita ja vaihtoehtoisia elämänta-poja on monin verroin enemmän – eivätkä ne enäätunnu uhkalta yhteiskunnan kokonaisuudelle.

Parsonsin funktionalistinen jako yhteiskunnan toiminnal-lisiin osa-alueisiin on ohessa kalvopohjana (aineisto nro30). Sitä voi käyttää myös myöhemmin pohdittaessa,millaisia vallan muotoja yhteiskunnassa esiintyy (oppikir-ja s. 101–103). Samoin se voi olla lähtökohtana, kunmietitään, millaisia yhteiskunnallisia eliittejä eri alueillaon. Ketkä muodostavat Suomessa talouden eliitin, jollaon enemmän valtaa kuin muilla ohjailla normeja ja käytän-töjä talouden puitteissa? Ketkä muodostavat kulttuuri-eliitin? Kenellä on valtaa vaikuttaa mediasisältöihin ja me-dian välittämiin normeihin sekä ihmis- ja maailmankuviin?

C. Wright Millsin huomio eliittien keskeisestä ase-masta on tärkeä, koska se tuo mukanaan valtatematii-kan. Jos oletetaan Durkheimin ja Parsonsin tapaan,että yhteiskunnassa yksinkertaisesti vallitsee jokin kol-lektiivinen normijärjestys, voi jäädä kysymättä, mistäse on peräisin. Mills muistuttaa, ettei se vain vallitse,vaan joku tai jotkut voivat myös aktiivisesti tuottaanormijärjestystä ja pitää sitä tietynlaisena. (Ks. myösedellä aineistossa normeista ja normivallasta s. 21.)

Millsin kritiikki Parsonsia kohtaan löytyy suomen-netusta teoksesta Sosiologinen mielikuvitus, joka on pal-jon sosiologian kysymyksiä laajemmalle kurottava yh-teiskunnallinen puheenvuoro ja 1900-luvun sosiaali-tieteiden hienoimpia klassikoita. Kirjan alkuosassa kir-joittaja käy debattia oman aikansa yhteiskuntatutki-muksen kanssa. Etenkin sen loppuosaa voi lukea ilmanmitään ennakkotietoja sosiaalitieteistä. Mills kirjoittaamoraalis-poliittisista kysymyksistä, vallasta ja uto-pioista sekä aikalaiskritiikistä. ”Sosiologinen mieliku-vitus” on sitä ymmärrystä, jota yhteiskuntatieteiltä onsyytä odottaa: ”Tämän mielikuvituksen ensimmäinenhedelmä – ja sitä ilmentävän yhteiskuntatieteen en-simmäinen opetus – on ajatus, että yksilö voi ymmär-tää omaa kokemustaan ja arvioida omaa kohtaloaanainoastaan sijoittamalla itsensä aikakauteensa, että hänvoi oppia tuntemaan omat mahdollisuutensa elämässävain tulemalla tietoiseksi kaikkien samoissa olosuh-teissa elävien ihmisten mahdollisuuksista.” (Sosiologi-nen mielikuvitus, s. 9.) Katkelma kuvaa hyvin paitsi yh-teiskuntatieteen tehtävää myös keskeistä ulottuvuuttatämän kurssin tavoitteissa. Aineistona (nro 31) on tii-vistelmä Millsin mukaan tärkeimmistä yhteiskunta-tutkimuksellisista kysymyksistä. Samassa yhteydessäon tekstiote, jossa Mills ilmaisee näkemyksensä yhteis-kuntatutkimuksen merkityksestä hieman samaan ta-paan kuin Bourdieu ja Foucault.

Mills oli perinteinen humanisti, jonka mukaan yh-teiskunnan tutkiminen motivoituu siten, että parem-malla tiedolla ja lisääntyvällä järjenkäytöllä voidaan li-sätä ihmisten vapautta ja yhteiskunnan oikeudenmu-kaisuutta. Tieto ja järjenkäyttö lisäävät tietoisuutta sii-tä, keitä olemme ja millaisessa maailmassa elämme.Instituutioiden rationaalisuus (vrt. Weber) ei kuiten-

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4238


kaan ole tae siitä, että ihmisistä kasvaa järkeään käyt-täviä ajattelijoita. Myös Mills katsoo teoksessaan, ettäjärjestelmien (talouden, byrokratian, teknologian) vä-linerationaalisuus voi uhata kykyämme arvorationaa-liseen ajatteluun. Aineistossa viitataan myös Millsinkäsitykseen yhteiskunnallisesta vapaudesta ja sen uh-kakuvista. (Ks. s. 51 ja aineisto nro 32.)

Myöhäismodernia yhteisöllisyyttä(s. 64–66)

Myöhäismodernin piirteitä on käsitelty Dialogi 2 -op-pikirjan lopussa (s. 140–152) ja sen aineistossa (s. 130–141). Tässä yhteydessä voi hyvin käyttää Dialogi 2:naineistoja, joissa esimerkiksi moraalisuuden muutos jayksilöllisten identiteettien joustavuus ovat keskuste-lunaiheina. Niissä viitataan useasti sosiologi ZygmuntBaumaniin, jolta myös oppikirjassa käytetyt ”pyhiin-vaeltajan” ja ”turistin” metaforat ovat peräisin. Aineis-tona (nro 33) on ote tekstijaksosta, jossa metaforatmainitaan. Jos myöhäismodernin elämän teemaa ei oleammennettu kakkoskurssissa, on tässä kurssissa perus-teltua käsitellä sitä pidempäänkin.

Bauman on tietysti ironinen ja kriittinen suhteessapostmoderniin elämään, jossa pyritään irti pitkistä jasyvällisistä sitoumuksista. Opiskelijoita voi haastaamiettimään, missä määrin he itse kokevat elävänsä täl-laista ”teflonelämää”. Vaikka postmodernista yhteis-kunnasta usein puhutaan ikään kuin se koskisi kaikkia(joskin väitteet ovat kovin kärjistettyjä), jokainen tun-nistaa itse parhaiten, miten elämänsä kokee.

Yhteiskunnan kuvauksiin pitää suhtautua kriittises-ti. Ne koskevat yhteistä todellisuuttamme eivätkä jo-tain täysin meistä riippumatonta. Siksi ne eivät vainkuvaa objektiivisesti vaan myös vaikuttavat näkemyk-siin itsestämme ja yhteiskunnastamme. Tutkimuksetvoivat toimia hiukan kuin gallup-kyselyt (vrt. oppikir-ja s. 74), jos ne saadessaan meidät uskomaan omaankuvaukseensa myös muuttavat meitä ja yhteiskuntaakuvauksen suuntaisesti.

Erinomaisia virikkeitä postmodernin elämän tar-kasteluun saa teoksesta 2000-luvun elämä (toim.Hoikkala & Roos).

Habitus ja distinktio (s. 67)

Bourdieu’lta on suomennettu useita teoksia, tosin lä-hinnä essee- tai artikkelikokoelmia hänen laajojenranskalaiseen yhteiskuntaan keskittyvien tutkimusten-sa sijasta. Teorioista ja sosiologin varsin monimutkai-sesta ajattelusta saa kuvan esimerkiksi kokoelmistaSosiologian kysymyksiä ja Refleksiiviseen sosiologiaan,josta oppikirjan johdannon lainaus on otettu. Suo-meen Bourdieun ajattelua ovat tuoneet mm. mainit-tujen teosten toimittajat, professorit J.-P. Roos sekäMuhammed Sabour.

Suorasanaisempaa ja helpommin lähestyttävää si-sältöä löytyy Bourdieun yhteiskunnallisista pamfle-teista ja puheenvuoroista, joista on suomennettu pole-miikki television ja journalismin valtaa vastaan nimel-lä Televisiosta sekä kokoelma uusliberalismia kritisoi-via esseitä nimellä Vastatulet. Parin vuoden takaiseenyllättävään kuolemaansa saakka hän oli aktiivinen yh-teiskunnallinen keskustelija.

Habituksen ja distinktion käsitteiden taustalla on nä-kemys siitä, että yhteiskunnallisista asemista kamp-paillaan monenlaisia ”pääomia” keräämällä. Bourdieuhalusi uudistaa vanhakantaista ajattelua, jossa huomiokiinnittyi vain taloudellisten pääomien merkitykseen.Hänen mukaansa yhteiskunta jäsentyy lukuisiksi eri-laisiksi toimintakentiksi, joilla on vastaava pääomanlaatunsa. Näin kielenkäyttöön on tullut mm. kulttuu-ripääoman käsite.

Esimerkiksi tieteessä on oma arvojärjestelmänsä,jonka sisällä asemista kamppaillaan. Akateemisillaportailla taloudellinen pääoma ei ratkaise. Sama päteetaiteeseen ja kaikkiin kulttuurin alueisiin. Ihmiset ke-räävät parhaansa mukaan toimintakentällään arvostet-tua pääomaa vaikka eivät ole välttämättä tietoisia, ettätoimivat näin. Pääoma ilmenee arvostettuina tapoinaja tottumuksina, oikeana makuna, tyylinä ja pukeutu-misena, oikeana puhetapana, harrastuksina – ylipää-tään elämäntavan, tottumusten ja esiintymis- sekäesittämiskyvyn kokonaisvaltaisena muokkaamisena.Tätä kokonaisuutta Bourdieu kutsuu habitukseksi(taipumusten järjestelmäksi), joka siis vastaa tietynkentän arvostamaa pääomaa ja joka on hieman erilai-nen kullakin kentällä.

Toimintakentillä on ääneen lausumattomat sään-tönsä, joita taitavimmin noudattavat saavat eniten ar-vostusta. Bourdieun mukaan esimerkiksi arvostetuinfilosofi tai taiteilija ei ole arvostetuin siksi, että olisiobjektiivisesti paras ajattelemaan tai taiteilemaan joi-denkin yleispätevien kriteerien valossa, vaan siksi ettäon osannut taitavimmin esiintyä filosofina tai taiteilija-na. Filosofin kohdalla ei tietenkään tärkeää ole pukeu-tuminen tai tyyli vaan esimerkiksi sopivan filosofinen,kriittinen ja koukeroinen ilmaisutapa, joka luo kuvanälykkyydestä, lukeneisuudesta ja innovatiivisuudesta.

Tietysti kenttien välillä on myös paljon yhteyksiä,ja suurella todennäköisyydellä taloudellinen varallisuusmyötäilee menestystä eri kenttien erityisen pääomankasaamisessa. Habituksen ja distinktion käsitteet voiyhdistää edeltäviin huomioihin yhteiskunnallisistaeliiteistä. Teoria voi tuntua kyyniseltä väittäessään, ettäjokainen on eräänlainen teeskentelijä tai pelin sääntöi-hin sopeutunut kiipijä, mutta oikeastaan Bourdieuntutkimusten eräs tarkoitus on pikemmin auttaa ihmi-siä huomaamaan, millaisten yhteiskunnallisten ja so-siaalipsykologisten mekanismien kautta statusasemiinnoustaan. Hän halusi antaa tavallisille ihmisille keinon

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4239


tunnistaa ja kritisoida eliittien tapaa hankkia valtaa. Jospukeutuminen, musiikkimaku tai puhetyyli vaikuttaa(joillakin kentillä ja joissain piireissä) voimakkaasti sii-hen, miten muut yksilöön suhtautuvat, on tästä hyvätulla tietoiseksi. Muussa tapauksessa habituksen mer-kitys on vain asiaan vihkiytyneiden tiedossa.

Bourdieu on haastatteluissa kuvannut asiaa myöshenkilöhistoriallisesti. Synnyttyään ja käytyään kou-lunsa Etelä-Ranskan maaseudulla, hän koki, mitenpelkkä syntyperä ja väärä puhetapa tekivät mahdotto-maksi päästä Pariisin yliopistopiirien ytimeen. Kirjal-lisilla ja koulutuksellisilla saavutuksilla ei ollut merki-tystä, ellei tulija osannut imitoida pariisilaisälymystöntapoja ja esiintymistä. Habitus on kuin salakieli, jonkatoiset sisäistävät luonnostaan syntyperänsä ja sosiaali-sen ympäristönsä kautta, siinä missä hyväuskoiset ku-vittelevat saavutusten, taitojen tai koulutuksen ratkai-sevan ihmisen menestyksen.

Jos oletetaan, että kaikilla kulttuurin kentillä on oma pää-omansa, millainen olisi tällöin koulutuksen kentällä arvos-tettu habitus ja ketkä muodostaisivat koulutuseliitin. Mil-lainen arvohierarkia esimerkiksi koulujärjestelmän sisäl-lä vallitsee, ja voiko sen tunnistaa habitusten perusteel-la? Entä millainen habitus on suosiossa koulussa – opet-tajien tai opiskelijoiden keskuudessa? Vai onko koulunsisällä kilpailevia distinktion järjestelmiä?

Koska lapset sosiaalistuvat kotonaan vanhempiensa il-mentämään habitukseen, kulttuuripääomat siirtyvätsukupolvelta toiselle. Nuorten kohdalla tämä on olen-naista juuri koulutuksen osalta, koska sitä on pidettysosiaalisen liikkuvuuden mahdollistajana. Sitä koulu-tus on myös merkittävällä tavalla ollut lähihistorias-samme, 60- ja 70-lukujen koulutusekspansion aikana.Suomessakin on jouduttu pohtimaan, miksi nykyäänyliopistotutkinnon suorittaneiden vanhempien lapsetjatkavat yliopistoon muita selvästi todennäköisemminja miksi koulutuksellinen eriarvoisuus näyttää periyty-vän siitä huolimatta, että koulutus on ilmaista, eivätkäerot kyvyissä täysin selitä systemaattisia koulutusero-ja. Kotoa omaksuttu habitus, asenteet, taipumukset,arvostukset ja odotukset näyttelevät selvästi suurtaroolia. Opiskelijoita voi johdatella keskustelemaan sii-tä, mistä koulutus- ja uravalintamme ovat peräisin:vanhemmilta, omista mielikuvista, tiedostamattomis-ta odotuksista?

Rakenne ja subjekti: mitenmaailma muuttuu (s. 68–74)

Rakenteiden valta (s. 70–71)

Luku vetää monin tavoin yhteen aiempien kappalei-den teemoja. Yksilön ja yhteiskunnan suhdetta on va-lotettu jo useasta suunnasta. Yhteiskunnan ja sen ra-kenteiden vaikutus yksilöiden toimintaan ja persoo-nallisuuteen on ollut esillä. Samoin on ollut puhettaihmisen toiminnan selittämisestä ja ymmärtämisestä.Olennaiseksi tulee sen miettiminen, miten yksilö voitiedostaa itseensä vaikuttavia tekijöitä ja vapautua ajat-telemaan itse.

Oppikirjan tärkein sanoma on tiivistetysti tässä jak-sossa: opetuksen on valettava uskoa opiskelijoidenoman tavoitteellisuuden ja ihanteiden merkitykseensekä heidän mahdollisuuksiinsa vaikuttaa maailmaanihanteidensa suuntaisesti. Vapautuminen, kriittisyys javaikutusmahdollisuuksien havaitseminen edellyttävättulemista tietoiseksi yhteiskunnallisista olosuhteista.

Yksilön ja yhteiskunnan dialektiikka on jäsennetty aineis-tossa (nro 34) yksinkertaiseksi kuvioksi. Kuviossa näkyymyös subjektin käsitehistoriallinen kahtalaisuus:– Nykyään se yleensä tarkoittaa yksilöllistä, itsenäistä

toimijaa.– Keskiajalle saakka se tarkoitti vallankäytön ja toimin-

nan kohdetta, jollekin toiselle alisteista, kuten esim.hallintosubjekti hallintoalamaista (termin alkuperänmukaisesti, sillä latinan subiectum on ’alle asetettu’),toisin sanoen samaa mitä nykyään tarkoitetaan taval-lisesti objektilla.Toisaalta olemme jatkuvasti yhteiskunnallisen vallan ja

vaikuttamisen alaisena ja olemme voineet kehittyä per-sooniksi vain sosialisaation kautta. Toisaalta yhteiskun-nan rakenteet ovat olemassa vain oman toimintammeylläpitäminä. Yksilön ja yhteiskunnan välillä on siis lakkaa-maton vuorovaikutteinen vaikutuskehä.

Kuten kirjassa sanotaan, kuvion avaimeksi voi ajatel-la, että yksilöt ovat sitä vapaampia ja toimintakykyisem-piä, mitä tietoisempia he ovat niistä tavoista, joilla yh-teiskunta heihin vaikuttaa. Kun yhteiskunnan rakenteistatullaan tietoiseksi, niitä voidaan myös tietoisesti muuttaa.

”Rakenteiden valtaa” käsittelevä alaluku kuvaa sitä pe-riaatetta, jonka kautta yhteiskunnalliset rakenteet ki-teytyvät ja muuttuvat luonnollisiksi. Usein puhe ra-kenteista jää abstraktiksi ja vaikeatajuiseksi. Opiskeli-joiden on hyvä huomata, että rakenteet ovat päinvas-toin monesti konkreettisia ja näkyviä. Kaikki infra-struktuurin rakentamisen ratkaisut ovat esimerkkejäjonkin yhteiskunnallisen käytännön rakenteistamises-ta. Ne ohjaavat yhteiskunnallista toimintaa, ja niistätulee melko pian täysin luonnollinen osa elämää. Au-

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4240


tot ja tieverkko ovat hyvä esimerkki, koska on täysinmahdollista kuvitella yhteiskuntia, joissa valta-asemanolisivat saavuttaneet toisenlaiset liikkumisen muodot– mutta nyt autot ovat olemassa, ja on melkein mah-doton kuvitella elämää tässä yhteiskunnassa ilman nii-tä. Sama pätee kaupunkeihin ja viemäri- tai vesiver-kostoon sekä puhelin- ja dataverkkoon.

Infrastruktuurista näkyy sekin, millä tavoin raken-teet muuttuvat. Eräs voimakas tekijä on teknologia,joka avaa uusia mahdollisuuksia ja toisaalta edellyttäävankkaa infrastruktuuria, jotta sitä voidaan hyödyntää(autot, junat, puhelimet, tietokoneet, televisio jne.).Teknologinen muutos voi asettaa konkreettisia raken-teita uuteen valoon, kuten on selvästi käymässä perin-teiselle puhelinverkolle viestinnän muuttuessa langat-tomaksi. Samalla teknologian kiinnittyminen tiettyynrakenteeseen voi tuoda mukanaan ennakoimattomiaongelmia. Autoilun alkuvaiheessa ei osattu kuvitella,että autojen määrä kasvaisi niin, että niistä tulisi paitsiyleisin väkivaltainen kuolinsyy (Suomessa nykyään n.400 kuolemaa vuosittain, 60–70-lukujen vaihteessatavallisesti jopa 1 000 henkeä) myös merkittävä saaste-ongelma. Tällä hetkellä osa tutkijoista varoittelee lan-gattoman teknologian lisäävän säteilyaltistusta, muttaverkkojen rakentamisen tahti on niin nopea, että mah-dolliset ongelmat paljastuvat lopullisesti vasta myö-hemmin, kun käyttöaika ja tutkimukset lisääntyvät.

Sekä autot että digitaalinen tiedonsiirto ovat esi-merkkinä myös taloudellisesta vallasta, joka on merkit-tävä rakenteisiin vaikuttava tekijä. Taloudelliset laskel-mat (joissa ei koskaan saada näkyviin kaikkea, kutenesimerkiksi ympäristövaikutuksia tai sosiaalisia vaiku-tuksia) ohjaavat usein yhteiskuntasuunnittelua. Suuril-la taloudellisilla toimijoilla on väistämättä enemmänpainoarvoa näissä laskelmissa.

Erityisen kiinnostavaa on rakenteiden vaikutusajatteluumme. Weberin ja Marxin näkemykset raken-teiden vaikutusvallasta ihmisten katsomuksiin ja per-soonaan ovat makromittakaavan esimerkki asiasta.Yksittäisen käytännön ja rakenteen kohdalla vaikutus-suhdetta kuvaa kirjan (s. 71) kehäkaavio. Rakenteetohjaavat tapaamme mieltää asioita esimerkiksi rajoit-tamalla käsitystämme mahdollisuuksien avaruudesta(ks. kirjan s. 164).

Samalla infrastruktuuriratkaisut ovat niin mittaviaja vaikeita peruuttaa, että yksilö yksinään harvoin voiyltää muuhun kuin protestiääneen halutessaan toimiatoisin. Yksin ei voi muuttaa rakenteita. Niiden muutta-minen edellyttää monien ihmisten koordinoitumistatoimimaan samalla tavoin rakenteita ja tottumuksiakyseenalaistavasti.

Monen toimijan voima (s. 71–72)

Kontrafinaliteetin käsitettä käyttää mm. filosofi Jean-Paul Sartre selittäessään, mikseivät yksityinen ja yhtei-nen etu useinkaan välittömästi yhdisty. Sartre antaa”yhteismaiden tragediaa” läheisesti vastaavan esimer-kin: jos kukin maankäyttäjä tähtää oman etunsa mak-simoimiseen, seurauksena voi olla kaikkien etujen vas-tainen tilanne. (Ks. oppikirja s. 144–146.) Kun kukinvaikkapa hakkaa metsää peltojensa tieltä liikaa, seuraaeroosio, ja kaikki häviävät. Tai kun kukin hankkii yhälisää lehmiä yhteistä laidunmaata syömään, laidun eh-tyy ja kaikkien lehmät jäävät ilman ruokaa.

Toinen mallitapaus on filosofi ja matemaatikko deCondorcet’n paradoksi, jolla tutkitaan äänestyskäyt-täytymistä (aineisto nro 35). Jos valitsijoina on kolmehenkilöä ja äänestettävänä kolme vaihtoehtoa, voi käy-dä niin, että preferenssijärjestykset menevät täydelli-sesti ristiin. Mielekkääseen lopputulokseen ei tällöinpäästä, ellei joku luovu kannastaan tai koko asialistaajärjestellä uudelleen. Tällaisissa tapauksissa politiikkaon tyypillisesti konsensuksia ja kompromisseja. Vaadi-taan siis keskustelua, ”kaupankäyntiä”, useiden asioi-den niputtamista yhteen, valintojen painoarvon arvi-ointia, sopimuksia, liittoutumista toisten kanssa jakompromisseihin taipumista. Tämä on parlamentaa-risen politiikan olemus.

Muita vastaavia ajatuskokeita on useita, ja tunne-tuimpia niistä on Dialogi 2 -oppikirjassa (s. 68–71) esi-tetty ”vangin dilemma”, jota voi myös hyödyntää asiankäsittelyssä. Sen kohdalla esitetyt päätelmät ovat sa-mat kuin tässä oppikirjassa: yksityisen ja yhteisen, yk-silön ja kokonaisuuden etujen yhteneväisyyttä voidaantavoitella vain tilanteessa, jossa on olemassa keskinäis-tä luottamusta ja kommunikaatiota. Niitä voi itse asias-sa pitää yhteisön olemassaolon perustavimpina ehtoi-na. Yhteisen kielen ja luottamuksen esiintymistä onkäytetty myös vasta-argumenttina eettistä relativismiakohtaan. On tiettyjä moraalisia arvoja, jotka kaikissayhteisöissä oletetaan, yksinkertaisesti siksi, että ilmanniitä yhteisö tuhoutuisi. Aineistona (nro 36) olevanfilosofi Martti Kuokkasen runon mukaan mm. sopi-misen mahdollisuus sekä lupauksen ja luottamisen kä-sitteet ovat olemassa kaikissa yhteisöissä, ja jokainenjärkevä yksilö preferoi niitä mieluummin kuin tilan-netta, jossa niitä ei olisi. Runon kautta palataan näinhieman uudella tavalla luvun alkuun eli sopimusteori-oiden kysymyksenasetteluun.

Luvun lopussa on suora siirtymä seuraavaan päälu-kuun (poliittisen yhteiskunnan kysymyksiin), kunmainitaan yhteiskunnalliset liikkeet ja aatteet, jotka toi-mivat toiminnan kollektiivisen koordinoinnin muo-toina. Päättyvä pääluku on käsitellyt modernin yhteis-kunnan ja yksilön syntyä sekä elämää nyky-yhteiskun-nassa. Eräs sen piirteistä on poliittisen toiminnan

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4241


muotoutuminen. Ihmisten paljous, tästä seurannuthallinnon tehostamisen tarve ja hallintojärjestelmienkehittyminen, koulutuksen lisääntyminen, aatteidenmoninaistuminen, tiedotusvälineiden ja julkisuudenkehittyminen ja leviäminen ovat edesauttaneet poliit-tisen yhteiskunnan syntyä. Siihen kuuluvat yhtä olen-naisesti edustuksellinen demokratia hallintomuotonakuin ihmisten vapaa yhteiskunnallinen keskustelu jaliikehdintäkin.

Valhe, emävalhe, tilasto? (s. 73–74)

Loppuinsertissä mainittuihin tutkimuksiin voi tutus-tua myös Internetissä. Nuori kansalainen -tutkimus oliosa laajaa kansainvälistä IEA-Civics-tutkimusta, jon-ka suomalaisen osuuden Internet-sivut tutkimustulok-sineen löytyvät osoitteesta www.jyu.fi/ktl/civics.htm.

Tutkimuksen tuloksissa on monta kiinnostavaa jayllättävääkin kohtaa, joiden tulkintaa ja selityksiä voitestata opiskelijoiden kanssa. Tutkimuksessa todettiinmm. että verrattuna muihin maihin– suomalaisten nuorten tiedot ja taidot ovat korkealla

tasolla– kiinnostus politiikkaa ja muuta yhteiskunnallista

osallistumista kohtaan on vähäistä– usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin koulussa on

vähäistä– erityisesti pojat suhtautuvat maahanmuuttajiin

varauksellisesti– valtioon ja valtion laitoksiin luotetaan vahvasti.

Opetuksen kannalta tutkimuksen kiinnostavuus syn-tyy osin siitä, että tutkimus tekee väitteitä juuri nuo-rista itsestään. Näin voi samalla pohtia yhteiskuntatut-kimuksen merkitystä yksilöille ja sitä, miten tutkimuk-set mahdollisesti vaikuttavat tutkimaansa yhteiskun-taan. Luokka voidaan jakaa pienryhmiin, joista jokai-selle voi antaa tehtäväksi tutkimuksen jonkin luvun taiaihealueen referoimisen muulle luokalle. Ryhmät voi-vat pitää raporttinsa miniesitelminä ja liittää niihinomia tulkintojaan siitä, miten tulokset selittyvät.

Kirjassa mainittu Helsingin Sanomien uutinen liit-tyi sen sijaan vain tavanomaiseen Suomen Gallupinpuhelinkyselyyn aiheesta ”Nuorten suhde järjestöihinja globalisaatioon”. Sen tiivistelmä löytyy opetusminis-teriön sivuilta osoitteesta www.minedu.fi/julkaisut/jarjestotutkimus.html.

Muita nuorisoasioita ja nuorten kansalaisuutta kar-toittavia toimijoita ja sivustoja ovat esimerkiksi– Opetusministeriön nuorisoasiain osasto:

www.minedu.fi/opm/nuoriso/index.html (Ks. esim.linkistä raportti Nuoruus Suomessa, jossa on yhteen-vetoa nuorisopolitiikasta ja nuorten asemasta.)

– Opetusministeriön nuorisoasiain neuvottelukuntaNUORA: www.minedu.fi/nuora/ (Ks. erityisestivuodesta 1994 asti tehdyt Nuorisobarometrit nuor-ten asenteista ja odotuksista, sekä muita avoimestiluettavina olevia tutkimuksia linkistä ”Julkaisut jatutkimukset”. Linkistä löytyvät myös nuorten elin-oloindikaattorit tilastoina.)

– Suomen nuorisoyhteistyöjärjestö Allianssi:www.alli.fi

– Nuorisotutkimusseura (ja samasta yhteydestä löytyväNuorisotutkimusverkosto):www.nuorisotutkimusseura.fi/.

Kun halutaan käyttää yleisesti suomalaista yhteiskun-taa koskevia tilastollisia aineistoja keskustelun avaaji-na tai lisätiedon antajina, niitä löytyy kaikkiin kuvitel-tavissa oleviin tarpeisiin Tilastokeskuksen ja Stakesinsivustoista:– Tilastokeskus: www.stat.fi (Ks. myös linkki ”Verk-

kokoulu”, jonka takana on perusteellinen opiskeli-joille tarkoitettu johdatus tilastojen lukemiseen.)

– Stakes: www.stakes.info– asennetutkimuksista ja niiden kriittisestä lukutai-

dosta myös Avoimen yliopiston sosiologian perus-kurssi: www.uta.fi/tyt/avoin/verkko-opinnot/sosiologia/ (→ luku 3).

26494601_Dialogi_2_42 16.6.2005, 09:4242

43POLIITTINEN TODELLISUUS 43

Poliittinen todellisuus

toriassa ihmisiä on kannustettu taistelemaan ja anta-maan henkensä jonkin aatteen tai uskonnon puolesta.Esimerkkejä voi hakea niin antiikin Kreikan kaupunkivalti-oiden sodista tai uskontojen ristiretkistä kuin moderninajan vallankumouksista, nationalismista ja uskonnollisis-ta itsemurhaiskuista. Vastaväitteen mukaan jokainen ih-minen yksilönä on arvokkaampi kuin mikään aate, ja aat-teellinen kiihkoilu on pahin esimerkki massakäyttäytymi-sestä tai -psykoosista.

Toisaalta aatteensa vuoksi taistelevat ovat voineet aja-tella, etteivät he ole valmiita kuolemaan symbolien puo-lesta vaan konkreettisten toisten ihmisten vuoksi. Aat-teen puolesta kuoleminen voikin tarkoittaa pyrkimystäpuolustaa omia maanmiehiä, perhettä ja lähimmäisiä,oman yhteisön hyvinvointia tai koko ihmiskunnan parem-paa tulevaisuutta. Ei ole itse asiassa kovin yksinkertais-ta selvittää, mitä tarkoittaakaan jonkin aatteen puolestataisteleminen – mikä on aatteen käytännöllinen sisältö.Se näyttää vaihtelevan suuresti aatteesta toiseen. Onkoperusteltavissa, että yksilön voi olla mielekästä antaa hen-kensä jonkin merkittävän pahan torjumiseksi tai hyvänsaavuttamiseksi? Opiskelijoiden kanssa voi keskustellamyös siitä, millainen mentaliteetti ja millaiset sosiaalisetolosuhteet vaaditaan aatteen puolesta kuolemiseen.

Kaikki valta kasvaa kiväärin piipusta. Nojaavatkokaikki vallan muodot viime kädessä jonkinlaiseen väki- taipakkovaltaan? (Vrt. oppikirja s. 114.) Poliisi, armeija jaoikeusjärjestelmä (joita toisinaan kutsutaan yhteiskun-nan väkivaltakoneistoiksi) takaavat väitteen mukaan lo-pulta yhteiskunnallisen vallankäytön mahdollisuuden: josoppilas ei kunnioita opettajan auktoriteettia ja koulujär-jestelmän sääntöjä, edetään rangaistusvallan portaillayhä ylemmäs ja lopulta joudutaan tekemisiin oikeuslaitok-sen ja poliisin kanssa; jos yksilö uhmaa valtion verotusoi-keutta, käy samoin; jos kieltäytyy menemästä armeijaanja siviilipalvelukseen, päätyy vankilaan; jos kieltäytyy mak-samasta vuokraansa, vuokranantaja hakee oikeudeltahäätöpäätöksen.

Onko silti olemassa vallan muotoja, jotka eivät perus-tu pakkovaltaan? (Vrt. oppikirja s. 101–103.) Itse asiassasellaisia näyttää olevan yhä enemmän. Sanonnan ajatusperiytyy ajalta ennen nykyisenlaista kulttuuria, mediaa, tie-dettä ja asiantuntijakäytäntöjä. Nykyvallankäyttö on useinpikemmin suostuttelevaa ja vakuuttelevaa (markkinointia,mielipidevaltaa, asiantuntijavaltaa, ohjaus- ja neuvonta-käytäntöjä, kuten terveydenhuollossa ja psykiatriassa)kuin pakottavaa. Tämä oli myös filosofi Michel Foucault’nvaltateorian väite (ks. Dialogi 2 -oppikirja, s. 86–88).

Lisäksi väitteen voi kääntää toisinkin päin: armeijan taipoliisin toiminta ja vallankäyttäjän mahdollisuus turvau-tua niihin edellyttävät toisia vallan muotoja. Käskyjä

Ota kantaa!

Valta turmelee – sekä käyttäjän että kohteen. Vastaa-via sanontoja tiedetään jo vuosisatojen takaa, mutta tun-netuin muotoilu kuuluu: ”Vallalla on taipumus turmella jaabsoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti.” Näin lau-sui brittiläinen historioitsija ja poliitikko, lordi John Acton(1834–1902), jonka mukaan ihmisen heikkous ja egois-mi johtavat siihen, että vallankäyttäjät korruptoituvat –ellei suojana ole vahvaa oikeusjärjestelmää ja parlamen-tarismia. Usein sanonnalla perustellaan kyynistä näke-mystä politiikasta ja joskus samalla väitetään, ettei idea-lismi koskaan pidä kurssiaan vaan sekoittuu itsekkäisiinpyyteisiin.

Jos valtaa ajatellaan vuorovaikutuksena, joka vaikut-taa sekä vallankäyttäjiin että sen kohteisiin, voi myös ku-vitella tapoja, joilla valta turmelee vallan alamaisia: esi-merkiksi mieli- tai pakkovaltana tai johtaessaan alamais-ten mielistelevään käytökseen, jolla pyritään vallankäyt-täjän suosioon. Mutta jos valtaa on kaikkialla eikä yhteis-kuntaa voi kuvitella ilman sen vaikutusta, ovatko kaikkisilloin turmeltuneita? Jos kaikki suhteet ovat valtasuhteita(vrt. kungfutselaisuus luvussa 1), ovatko kaikki ihmissuh-teet turmeltuneita? Entä turmeleeko opettajan valta myöshänet tai vanhempien auktoriteetti heidän kasvatusperi-aatteensa? Vai onko sanonnassa aimo annos liioittelua?

Sota etsii aina oikeutuksensa. Sodan erilaisista teo-rioista (oppikirja s. 114–117) tämä sanonta lienee lähim-pänä ns. realismia, jonka mukaan sodassa eivät pädetavalliset moraaliset periaatteet. On turha kysyä sodanoikeutusta, koska sota ei nojaa oikeusperiaatteisiin. Sotaalkaa reaalipoliittisista syistä, ja syyt ovat aina enemmäntai vähemmän raadolliset. Raadollisuus on kuitenkin hy-väksyttävä, koska sota kuuluu ihmiskunnan luonteeseen.Sota on sotaa, vaikka sille usein keksitäänkin oikeutuk-seksi näennäisiä perusteluja.

Vastaan voi väittää huomauttamalla, että viime vuosi-satoina on kuitenkin pyritty luomaan pelisääntöjä sotimi-sellekin. Yleisesti ajatellaankin jo, etteivät kaikki sodatole oikeutettuja. Ongelmana on tietysti, että sodan aloit-tava osapuoli vetoaa aina sodan oikeutukseen eikä oleolemassa yhtä yksiselitteistä järjestelmää, joka voisi ar-vioida vetoomuksen pätevyyden. Toisen maailmansodanjälkeen YK:n Turvallisuusneuvosto perustettiin tällaisek-si järjestelmäksi, mutta kriitikot ovat syyttäneet sitä vainsuurvaltojen edunvalvontamekanismiksi. Opiskelijoidenkanssa voi tarkastella ajankohtaisia sotatilanteita maail-malla ja miettiä niiden syntytaustaa ja sitä, miten ne onpyritty oikeuttamaan.

Aatteen puolesta kuoleminen on huonoin tapa käyt-tää elämänsä. Lukemattomia kertoja ihmiskunnan his-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4443


toteuttavien poliisien tai sotilaiden on suostuttava toimi-maan käskyjen mukaan, ja he tekevät näin esimerkiksisiksi, että heille maksetaan (taloudellinen valta) ja he pi-tävät käskyjä legitiimin auktoriteetin antamina. Jos käs-kyketjun uskottavuus tai käskettävien lojaalisuus käski-jää kohtaan katoaa (kuten on käynyt lukemattomille dik-taattoreille), katoaa myös pakkovalta itse.

Ihmiskunnan mahtavimmat voimannäytteet ovat kas-vaneet joukkotyperyydestä. Kyseessä on Samuli Paro-sen aforismi. Filosofi ja kulttuurikriitikko Walter Benjami-nin lausahduksista yksi puolestaan sanoo, että ”jokainenkulttuurin saavutus on samalla barbarian monumentti”.Ja tanskalainen elokuvaohjaaja Lars von Trier totesi TV-sarjansa Valtakunta jaksojen lopussa: ”Ei mitään niin hy-vää ettei jotain pahaakin.” Sanonnoilla on erilainen lähtö-kohta, mutta yhteistä niille on kiistää mustan ja valkoi-sen selkeän erottelun mahdollisuus. Asioilla on kääntö-puolensa, eikä edistys ole yksiselitteistä.

Parosen sanonta väittää, että usein suurimmat histo-rialliset tapahtumat ovat vaatineet massojen mobilisoi-mista, mikä ei toteudu ilman jossain määrin sokeaa mas-sakäyttäytymistä. Mitä tällaisia opiskelijat keksivät? Toi-saalta voi kyseenalaistaa, mitä tarkoitetaan ”voimannäyt-teellä”. Eivätkö pitkän ja hitaan kehityksen kautta aikaan-saadut, miljoonien elämään vaikuttaneet yhteiskunnalli-set uudistukset ole suurempia saavutuksia kuin hetkelli-set mullistukset tai näkyvät monumentit. Eikö ihmisoi-keuksien julistus ole mahtava voimannäyte? Entä työaika-lainsäädäntö? Yleinen äänioikeus? Tasa-arvo? Hyvinvoin-tivaltio? Mitkä ovatkaan merkittäviä saavutuksia histo-riallisessa mittakaavassa?

Utopiat ovat kuolleet. Filosofi Jean-Francois Lyotardinteosta Tieto postmodernissa yhteiskunnassa mukaillenpostmoderniin ajatteluun on usein liitetty väite ”suurtenkertomusten kuolemasta”. Lyotard tarkoitti sitä, miteneurooppalaiseen valistukseen ja historianfilosofiaan liit-tyneiden edistyskertomusten (valistus, Hegel, Marx jne.)uskottavuus on kärsinyt 1900-luvulla. Suuret edistysker-tomukset eivät enää innoita poliittista päätöksentekoa jatieteilijöiden hankkeita.

Filosofi Francis Fukuyama esitti hieman myöhemmintoisenlaisen väitteen, jonka mukaan ”historia on päätty-nyt” eli historian kehitys on saapunut päätepisteeseen.Tavallaan hegeliläiseen historianfilosofiaan nojannut Fu-kuyama katsoi, että kylmän sodan ”voittajaksi” jäänyt län-simainen liberaalin demokratian ja markkinatalouden yh-distelmä on kehityksen loppupiste, jonka jälkeen ei enäätule (eikä tarvita) mitään uutta ja mullistavaa. Lyotardinkriittisessä sävyssä esittämä väite kääntyi Fukuyamallapositiiviseksi: länsimainen yhteiskunta on jo saavutettuutopia, ihanteellinen hallinto- ja talousmuoto, eikä uusiautopioita tarvita. Historia ei kuitenkaan päättynyt, vaankylmää sotaa seurasivat uudet konfliktit, ja globaali tilan-ne maailmassa saattaa olla sekavampi ja rauhattomam-pi kuin aikaisemmin.

Harva on myöskään Fukuyaman kanssa samaa mieltänyky-yhteiskunnan ihanteellisuudesta ihmisen tai luonnonkannalta. Ovatko utopiat sittenkään kuolleet? Mitä ihmi-sen tavoitteellisuudesta jäisi jäljelle, jos utopioita ei enääolisi? Olisiko politiikkakaan mahdollista – paitsi byrokraat-tisena hallintotoimena – ellei yhteiskunnan parhaastatulevaisuudesta olisi kiistanalaisia näkemyksiä? FilosofiErnst Bloch muistutti kriittisesti, että jos utopioiden an-netaan kuolla, jäljelle jää vain epätoivo.

Poliittiset aatteet ja ihanteet(s. 77–101)

Luvun alussa mainittu Margaret Thatcherin kuuluisatoteamus tiivistää uuskonservatiivisen asenteen: poliit-tisessa yhteiskunnassa ja valtiossa on jotain epäilyttä-vää, ja niiden valtaa pitää vähentää sallimalla ihmisilleja perheille enemmän vapautta hoitaa elämänsä kutenparhaaksi katsovat. Kritiikin kohteena on holhoavaksiväitetty sosiaalivaltio, joka ei aktivoi ihmisiä toimi-maan oman terveen itsekkyytensä motivoimina. Per-heinstituutiota puolustetaan yhteiskunnan moraalise-na selkärankana.

Thatcherin uusliberalistisessa mutta uuskonserva-tiivisessa ajattelussa vallitsee paradoksi, josta on useinhuomautettu: toisaalta vaaditaan yksilökeskeisyyttä jataloudellisen toiminnan vapautta; toisaalta vedotaankonservatiivisiin perinnearvoihin ja edellytetään ih-misten elämäntavan yhdenmukaisuutta. Silloin yksi-lön vapaus tarkoittaa enemmänkin vapautta ansaitarahaa haluamallaan tavalla kuin vapautta valita elä-mäntapansa. Toinen paradoksi syntyy siitä, että vapaataloudellinen toiminta on yksi globalisoitumisen ja pe-rinnearvojen heikkenemisen tärkeimpiä syitä.

Thatcherin väitteen perusteella yhteiskuntaa pitäisiajatella vain yksilöiden (ja perheiden) kautta. Väitteensisältämä metodologinen individualismi on siis vastak-kainen Durkheimin metodologiselle kollektivismille,jossa ryhmä tai yhteisö on aina enemmän kuin jäsen-tensä summa. Ihminen on yhteisöllinen olento, ja per-he on vain yksi (toki keskeinen) esimerkki laajenevistasosiaalisuuden verkostoista ja kehistä, jotka yhdessämuodostavat perustan niin ihmisen sosiaalistumisellekuin yksilöitymiselle.

Mutta väitettä olikaan tuskin tarkoitettu käsitettä-vän kirjaimellisesti. Poliittinen debatti edellyttää reto-riikkaa ja mieleenpainuvia kärjistyksiä. Kärjistyksilläon kuitenkin taipumus imeytyä myös maailmankuvaanja yhteiskuntakäsityksiin. Poliittisille aatteille on tyy-pillistä, että jos ne painottavat voimakkaasti tiettyänäkökulmaa, samalla jotain muuta katoaa näköpiiristä.Aatteet ovat ideologioita (ks. oppikirja s. 137), eli netarjoavat usein kokonaisvaltaisen näkökulman yhteis-kuntaan. Ne vaativat kannattajaansa hyväksymään

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4444


paitsi edustamansa arvot myös esittämänsä kuvauksensiitä, millainen yhteiskunta todella on. Joskus kärjis-tyksiin takertuminen voi olla tuhoisaa.

Aatteisiin ja katsomuksiin suhtautumisessa näyttääyleistyvän kaksi linjaa (vrt. myöhäismoderni, oppikirjas. 64–65). Toisille yhteiskunnan lisääntyvä monimut-kaistuminen ja moniarvoistumien merkitsee yhä vä-häisempää halua sitoutua aatteisiin tai edes osallistuapolitiikkaan. Toiset kokevat juuri päinvastoin ja etsi-vät sekavaan tilanteeseen selkeyttä ja järjestystä katso-musten kautta. Voimakas sitoutuminen johonkin kat-somukseen voi antaa turvallisuudentunnetta kaootti-selta tuntuvassa maailmassa. Maailmanlaajuisesti tämäon merkinnyt sitä, että poliittisten aatteiden suosio onheikentynyt, kun taas uskonnollinen fundamentalismion lisääntynyt.

Uskonnollinen katsomus on kokonaisvaltainen ja kä-sittää usein kaikki elämän puolet. Näin on esimerkiksiIslamissa tai hindulaisuudessa, jotka ulottuvat antamaanohjeita myös maallisen elämän järjestämisestä. Uskon-not ovat myös toisensa poissulkevia. Ne eivät ole perin-teisesti muodostaneet yhteistä keskustelualuetta, vaanjokainen uskonto on itseriittoinen. (Ekumenia ja maail-manuskontojen konferenssi ovat toki koittaneet yhäenemmän luoda tällaista keskustelukenttää).

Poliittisten aatteiden laita on toinen. Ne ovat ole-muksellisesti suhteessa toisiinsa, ja aatteiden ja näke-mysten vuoropuhelu on ollut demokraattisen politii-kan perusluonteena. Ne eivät myöskään yleensä pyriselittämään koko todellisuutta vaan kuvaavat yhteis-kunnallista olemista. Poliittinen aate voi vain poik-keustapauksissa (esim. totalitaariset ideologiat) laajetasellaiseksi kokonaisvaltaiseksi maailmanselitykseksi,joka haihduttaisi epäilyt ja maailman epävarmuuden.Poliittisiin aatteisiin kuuluu tavallisesti suhteellisuus jaepävarmuus, joten ne eivät ole voineet yhtä hyvin kuinuskonnot toimia varmuuden ja lohdun lähteinä myö-häismodernissa maailmanmenossa.

Jos aatteisiin kohdistuvan kiinnostuksen heikkene-misestä seuraa muunkin yhteiskunnallisen osallistumi-sen lopahtaminen, sillä on huolestuttavia poliittisiaseurauksia. Katsomusopetuksen haasteena on saadaopiskelijat etsimään osallistumisen reittejä kärjistyk-siin takertuvan fundamentalismin ja täydellisen aat-teellisen välinpitämättömyyden välimaastossa.

Aatteiden kenttä on nyt paljon harmaampi kuin1800-luvulla tai 1900-luvun alkupuolella. Poliittistenaatteiden nimilaput eivät kerro kovin paljon itse sisäl-löstä. Yhdysvalloissa liberaali tarkoittaa konservatiivi-en puheissa usein vasemmistolaista ja ainakin vahvanhyvinvointivaltion kannattajaa. Euroopassa taas libe-ralistiset puolueet kallistuvat yleensä oikealle ja kriti-soivat mielestään liian vahvaa hyvinvointiyhteiskuntaa.Käsitteiden sisällöt vaihtelevat järjestelmästä toiseen,koska esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunta tai sosiaali-

turva tarkoittavat erilaisia asioita eri maissa. Myös sa-man aikakauden ja yhteiskunnan sisällä ne, jotka kat-sovat kannattavansa jotakin aatetta, voivat määritelläsen sisällön vaihtelevasti. Syynä on sekin, että eri toi-minta-alueilla käsitteet saavat erilaisen sisällön: kult-tuuriliberaali voi hyvin olla vahvan valtion kannattajapäinvastoin kuin se, joka kannattaa taloudellista uus-liberalismia.

Tämän monimutkaisuuden vuoksi kirjassa on valit-tu historiallinen etenemistapa, joka liittää aatteidensynnyn aikakauteensa ja muistuttaa siitä, että niidensisältö muuttuu ajan myötä. Sen tueksi voi etsiä läh-demateriaalia yleisen historian kirjoista, kuten esimer-kiksi Maailman historian pikkujättiläisestä, ja aatteidenvaikutuksia käsittelevistä historiikeista.

Republikanismi: tasavaltainenkansalaisuus (s. 78–81)

Hallintomuotojen sykli (s. 79)Kansalaishyveet (s. 80–81)

Republikanismi on käsitteenä tuttu englannin kielestäja yhdysvaltalaisesta puolueesta, mutta sanan alkuperäon Roomassa ja latinan kielessä (res publica, julkisetasiat). Siihen ei kannata liittää sisältöä Yhdysvaltainpoliittisen kentän perusteella. Republikaanisia eli ta-savaltalaisia puolueita on monissa maissa, ja ne edus-tavat politiikan eri laitoja. Esimerkiksi Ranskan pie-net republikaaniset puolueet sijoittuvat poliittisellakartalla vasemmalle mutta muutamissa entisten sosia-listimaiden uusissa demokratioissa taas keskustaan.

Nykyään käsitettä ei aina poliittisten aatteiden jou-kossa mainita, mutta kannattaa muistaa, että historianvarrella poliittisista kysymyksistä kaikkein tärkeimmätovat olleet– hallintovallan jakaantuminen: joko yhdelle, harvoil-

le, monille tai kaikille– kansalaisen oikeudellinen ja poliittinen asema sekä

kansalaisuuden merkitys.

Yhden hallitsijan malli (esim. itsevaltias, kuningas,keisari, tsaari) ja kansalaisten ehdoton alisteisuus hal-lintovallalle on ollut historiallisesti yleisin perinne, jo-ten sitä vastustaneella ja mullistaneella tasavaltalaisel-la aatteella on ollut mittaamaton merkitys. Republika-nismia voi myös pitää muiden modernien poliittistenaatteiden alkujuurena, koska niin liberalismi kuin so-sialismikin tukeutuvat tasavaltaisuuden, demokratianja oikeusvaltion periaatteisiin.

Moderni ajatus yleisen äänioikeuden demokratias-ta on verraten nuori. Paljon sitä vanhempi on ajatuskyvykkäiden ja aktiivisten kansalaisten yhteishallin-nosta. Se periytyy tietysti muutamista antiikin Kreikankaupunkivaltioista (etenkin Ateenasta) ja tasavaltalai-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4445


sesta Roomasta, jossa kuitenkin jo kaupungin koon javäenpaljouden vuoksi syntyperän ja varallisuuden mer-kitys korostui suuresti. Republikanismi sai erityistäpontta renessanssissa, jolloin humanistit hakivat in-noituksensa monessa asiassa antiikista. Republikanis-mia onkin kutsuttu myös termillä kansalaishumanis-mi tai maallinen humanismi (civic humanism), jokaerottaa maallisen yhteiskunnan kehittämiseen suun-tautuneen humanistisen virtauksen sekä uskonnolli-sesta humanismista että platonilaisesta vetäytyvästähumanismista. Renessanssissa platonilaista ja kon-templatiivista humanismia haastoi (uus)aristoteelinentoimintaan positiivisesti suhtautunut ajattelutapa. Re-toriikan ja reettorien arvostus kohosi filosofian rinnal-le, koska retoriikka (julkinen puhe ja argumentaatio)oli poliittisen toiminnan avaintaito ja välttämättömyystoimintaan suuntautuvalle kansalaiselle. Aristoteleenteoksista Politiikka, Retoriikka ja Nikomakhoksen etiik-ka tuli tärkeitä lähteitä puhuttaessa ihmisen yhteis-kunnallisen toiminnan arvosta hyvän elämän kokonai-suudessa.

Joko tässä tai muualla kurssissa Aristoteleen Politiikkaon hyvä alkuperäisteksti yhteistä syventelyä varten. Kir-jassa on ajatuksia herättäviä jaksoja monista yhteisöelä-män puolista. Oman aikansa tekstinä se voi provosoidamuun muassa käsityksillä orjien ja naisten asemastayhteiskunnassa, mutta Aristoteles tekee myös paljonedistyksellisiä avauksia, joista poliittinen filosofia am-mensi pitkään virikkeitä. Useat teoksessa asetetuistaperuskysymyksistä ovat edelleen asian ytimessä, jotenPolitiikan jaksojen yhteinen lukeminen voi toimia keskus-telunavauksena monissa kurssin teemoissa. Politiikanensimmäisessä kirjassa käsitellään etenkin taloutta (ti-layhteisöä eli oikonomiaa) ja orjia sekä perhettä ja nais-ten asemaa ja yleisesti yhteiskunnallisia valtasuhteita.Toinen kirja on paljolti Platonin Valtion ja Lakien sekämuiden kreikkalaisten valtiokäsitysten kritiikkiä.

Kolmas kirja on valtioteoreettisesti kiinnostavin. Siinäpyritään ensin määrittelemään, mikä on valtio ja mitä onkansalaisuus (1.–5. luku). Tämän jälkeen ryhdytään luo-kittelemaan valtioita niiden hallintotavan perusteella jaesitellään Polybiukselta tutut kuusi valtiomuotoa (6.–7.luku).

Kirjat IV–VI sisältävät valtiomuotojen ja hallinnon jär-jestämisen yksityiskohtaista analyysia ja kirjat VII–VIIIkäsittelevät ihanteellista valtiota, hyvän kansalaisen ihan-netta sekä kasvatusta kansalaisuuteen. Aristoteles an-taa hyvin yksityiskohtaisia ohjeita muun muassa kansa-laisten terveyden ylläpitämisestä tai liikunnan ja musiikinkäytöstä kasvatuksessa. Aineistossa nro 37 ja 38 onkaksi otetta Politiikasta.

Teoreettisesti eksplikoidussa muodossaan republikaa-ninen aate tunnetaan 1600-luvun brittiläisiltä politii-

kan teoreetikoilta, kuten James Harringtonilta (1611–1677). Liberalismin ja sosialismin ideologioiden vas-takkainasettelun vuoksi republikanismi sai pitkäänmelko vähän huomiota osakseen, mutta brittiläisetpoliittisen historian tutkijat (mm. Quentin Skinner jaJ. G. A. Pocock) ovat renessanssiin ja 1600-luvun po-litiikan teoriaan kohdistuneilla tutkimuksillaan tuo-neet sen uudelleen esiin. (Internetin Stanford Encyclo-pedia of Philosophysta löytyy republikanismin käsitettäselvittävä Philip Pettitin essee, joka tosin painottaavahvasti Pettitin omaa tulkintaa republikanismin va-pauskäsityksestä: plato.stanford.edu/entries/republicanism/.)

Teemaa voi lähestyä esimerkiksi aatehistoriallisestitai pohtien sitä, mitä aktiivinen kansalaisuus nykyääntarkoittaa. Edellistä varten aineistoina (nrot 39 ja 40)on otteet Ciceron ja Machiavellin teksteistä. Ensim-mäinen on Ciceron esseestä Velvollisuuksista (De offi-ciis, n. 44 eaa.). Lainaus tuo esiin keskeisiä ihanteita:– yhteisiin asioihin suuntautumisen tärkeimpänä hy-

veenä ja hyvän elämän osana– oikeudenmukaisuuden hyveellisyyden ytimenä– luottamuksen ja luotettavuuden oikeudenmukai-

suuden perustana– hyveettömyyden paitsi väärinä tekoina myös teke-

mättä jättämisenä, kun olisi velvollisuus toimia– ahneuden sekä maineen- ja vallanhimon turmele-

van vaikutuksen (vrt. lordi Actonin lentävä lause)– keisariuden eli yksinvaltaisuuden kritiikin. (Aiem-

min ihailemaansa Caesaria Cicero kritisoi jyrkästitämän ryhdyttyä tekemään itsestään itsevaltiasta.)

Lisäksi Cicero kritisoi filosofeja, jotka vetäytyvät yk-sityisiin hankkeisiinsa ja jättävät valtion asiat muidenhoidettavaksi. Kritiikin kohteena ovat tietyt Platoninnäkemykset ja ehkä erityisesti (ääneen lausumattoma-na) kyse voi olla esimerkiksi Sokrateen puolustuspu-heesta sekä ”Kriton”-dialogista, joissa Sokrates perus-telee omaa vetäytymistään ja vähättelee yhteiskunnal-lisen elämän arvoa filosofille.

Lainauksessa näkyy myös hyveen alkuperäinen ety-mologinen merkitys (kreik. arête, lat. virtus, ital. vir-tù), joka viittasi kuntoisuuteen, kansalaiskuntoon taikunnon mieheen (lat. vir, mies) ja usein vielä erityi-sesti rohkeuteen eli sotakuntoisuuteen. Hyveellisyystoteutui yhteisöllisissä velvollisuuksissa, joista yksi olivaltion puolustaminen sotatilanteessa.

Toisena aineistona on otteita Machiavellin teoksis-ta Ruhtinas (1513) ja Valtiollisia mietelmiä (1531).Ruhtinaan ohjeet hallitsijalle ovat moniulotteisempiakuin stereotyyppisissä ”machiavellismin” esittelyissä,sillä ne on kirjoitettu rajattua tarkoitusperää varten.Machiavelli oli huolissaan sekä Italian niemimaanpienten kaupunkivaltioiden hajanaisuudesta että nii-den sisäisistä ja keskinäisistä ristiriidoista vallanhaluis-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4446


ten ylimyssukujen kamppaillessa keskenään. Ulkoa-päin uhkasivat Ranskan ja Espanjan suuret kuningas-vallat, liikehtivät barbaarit ja paavin maallisen vallanlisääntyminen. Machiavelli toivoi sellaisen poliittises-ti taitavan ruhtinaan ilmaantumista, joka voisi lopet-taa ylimyssukujen valtakamppailut ja yhdistää hajanai-set pikkuvaltiot. Tällainen ruhtinas voisi vihdoin luodarauhan, yhteiskunnallisen tasapainon ja taata lakienkunnioittamisen – ja tämän jälkeen julkisen toiminnankehittyminen olisi mahdollista. Ylimysten valtakamp-pailun lakkauttava ruhtinas veisi kohti toimivaa valtio-ta, joka antaisi kansalaisilleen mahdollisuuden tuodakykynsä esiin yhteisten asioiden hoitamisessa. Ma-chiavelli ei siis viime kädessä kaipaa diktaattoriavaan republikanististen ihanteiden mukaista yhteis-kuntaa. Ruhtinaalle (”yksi”) suunnatuista ohjeista voihuomata, ettei niissä yleensä kuvailla keinoja kansa-laisten (”monien”) alistamiseksi vaan kamppailemisek-si toisia ylimyksiä (”harvat”) vastaan. Machiavelli ta-vallaan toivoi, että ”yksi” ja ”monet” yhdistyisivät ”har-voja” vastaan tavalla, joka olisi hyödyksi koko valtiolle.Valtiotaidon ohjeissaan Machiavelli etsi realismia: tär-keämpää olisi nähdä yhteiskunnallisen muutoksen to-delliset edellytykset ja mahdollisuudet kuin kuvitellaolemattomia ihannevaltioita. Ruhtinaan tulisi olla tar-vittaessa häikäilemätön ja ovela tavoitteitaan edistäes-sään, sillä hyvillä aikeilla ja naiiviudella voidaan saadapaljon pahaa aikaan.

Suorasanaisemmin republikanistisia Machiavellinnäkemykset ovat hänen pääteoksenaan pidetyssä Val-tiollisissa mietelmissä, jossa esitellään Rooman tasaval-taa ihannevaltion perikuvana. Machiavellia arvostivat-kin suuresti niin Britannian, Ranskan, Saksan kuinItaliankin myöhemmät valistusaikakauden kumouk-selliset, joiden tavoitteena ei ollut nostattaa uusia ruh-tinaita vaan kaataa vanhoja.

Republikanismissa pohdittiin, miten estää hallin-non korruptoitumista. Miten torjua hyveellisten kan-salaisten turmeltuminen vallanpitäjinä ja estää tai hi-dastaa hallintomuotojen sykliä? Järjestelmän tulisi pal-kita ansioista yhteisten asioiden hoitamisessa ja esi-merkiksi valtion puolustamisessa. Kansalaishyveillä olihumanistien mukaan monia positiivisia seurauksia:1) Valtion eli isänmaan (patria) kukoistus. Kyvykkäät

toimijat ja rohkeat sotilaat kouliintuvat oikealla kas-vatuksella, hyvillä laeilla ja poliittisella kilvoittelulla,jossa menestyviä palkitaan. Mitä enemmän hyveelli-siä kansalaisia on, sitä elinvoimaisempi on valtio.

2) Luottamus ihmisen kykyyn tehdä oma kohtalonsaja muokata itse omaa luonnettaan ja persoonalli-suuttaan. Luonteen hyveet ovat hankittuja taipu-muksia, eivät synnynnäisiä kykyjä.

3) Luottamus ihmisen kykyyn muuttaa olosuhteitaan.Yhtäältä tämä näkyi renessanssissa kasvaneena kiin-nostuksena luonnontieteeseen ja teknologiaan sekä

luonnontaitoihin eli magiaan. Toisena puolena olityön arvostuksen lisääntyminen. Machiavellin mu-kaan ihmisten työteliäisyys sekä maanviljelijöiden,käsityöläisten ja kauppiaiden menestys oli valtionvauraudelle ja elinvoimalle tärkeää. Jo humanisteillaorastaa uusi työetiikka, mutta se perusteltiin eri ta-voin kuin myöhemmin protestanttisessa eetoksessa.

Ciceron ja Machiavellin sekä muiden tasavaltalaistenmielestä tärkeintä yhteiskunnan ja kansalaisten hyväl-le oli vapaus. Sillä tarkoitettiin vapautta hallitsijanmielivallasta ja ulkoisten valloittajien vaarasta sekä la-kien suojaa kansalaisille. Vapauden puuttuminen onriippuvaisuutta toisen vallasta eli alamaisuutta.

Kansalaisten vapauden takeeksi tarvitaan sellainenhallintomuoto, jossa mikään yhteiskunnan instanssi eipääse rajoittamatta puuttumaan toisten vapauteen.Tähän pyritään tekemällä vallanjaosta intressien tasa-paino (vrt. myös oppikirjan s. 109–111 valtiollisen val-lan oikeutuksesta). Valta pitää jakaa usealle ryhmälletai instituutiolle, jotka valvovat toinen toisiaan. Rat-kaisu oli monien tasavaltalaisten mielestä sekoitettu taiyhdistetty hallintomuoto (mixed government, ks. ”Hal-lintomuotojen sykli”). Aristoteleen Politiikan lisäksikuvaus Polybiukselta periytyvästä hallintomuotojensyklistä löytyy myös Machiavellin Valtiollisten mietel-mien ensimmäisen osan toisesta luvusta. Jakso on vainmuutaman sivun mittainen ja helposti kopioitavissalisälukemistoksi.

Samassa yhteydessä Machiavelli kuvailee, mitenRooman tasavallassa oli kehittynyt yhdistelmähallin-to hallitsijan, senaatin (ylimysten) ja kansan keskinäi-siä valtasuhteita tasapainottamaan. Sama valtatasapai-non ajatus periytyi sittemmin esimerkiksi Yhdysval-tain perustuslakiin (presidentti, senaatti, edustajain-huone) sekä Britannian ja myöhemmin Ranskan hal-lintomuotoon (monarkki/pääministeri, ylähuone/se-naatti, alahuone). Ajatuksesta sai vaikutteita myös pa-roni Charles de Montesquieu (1689–1755), joka täy-densi vaatimusta vallanpitäjien tasapainosta vallan kol-mijako-opillaan eli jaolla lainsäädäntö-, toimeenpano-ja tuomiovaltaan.

Republikanismi-jaksoa koskeva keskustelu voi edetä ”hy-vän kansalaisen” käsitteen kautta. (Ks. myös tehtävä 4oppikirjan s. 134.) Virikkeenä voi käyttää Aristoteleen,Ciceron ja Machiavellin tekstejä.

Yhtä hyvin lähtökohdaksi voi ottaa jonkin ajankohtai-sen tekstin tai uutisen, jossa käsitellään kansalaisuutta.Monissa poliittisissa puheenvuoroissa esitetään näke-myksiä tai vaatimuksia siitä, miten kansalaisten tulisitoimia ja millaisia olla. Vaatimukset voivat liittyä opiske-luun, työntekoon, kuluttamiseen, poliittiseen toimintaanjne. Tuttuja ihanteita ovat esimerkiksi itseohjautuva opis-kelija, yritteliäs taloudellinen toimija (”Työllistäkää itse it-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4447


senne”) ja valistunut kriittinen kuluttaja (”Ostakaa koti-maista”). Mitä muita hyvän kansalaisen odotuksia esiin-tyy? Onko nykypäivänä vallitsevaa käsitystä kansalaishy-veistä? Vai liitetäänkö hyvyys ja hyveellisyys mieluumminyksityiselämään?

Opiskelijoilta voi kysellä heidän omia ihanteitaan. Mil-laiseksi he kuvaisivat hyvän kansalaisen nykytodellisuu-dessa? Mitä olisi osattava, mihin olisi pyrittävä? Millaisiahyveitä hyvällä kansalaisella olisi?

Käsittelyn voi käynnistää pyytämällä opiskelijoita tuo-maan tunnille lehtileikkeen, kuvan tai vaikka esineen, jokaheidän mielestään kuvastaa aktiivista kansalaisuutta.Jokainen voi vuorollaan esitellä esimerkkinsä tai ne voi-daan laittaa näytteille luokan seinille ja liittää kuhunkinlyhyt otsikko ja esittely. Lopuksi voidaan äänestää siitä,mikä niistä parhaiten kuvaa hyvää kansalaista esimerkiksi

a) hallituspolitiikan näkökulmastab) talouselämän näkökulmastac) opiskelijoiden itsensä mielestä.

Liberalismi: porvaristo nousee (s. 82–85)

Vapaudet ja kansalaisoikeudet (s. 83–84)

Oppikirjassa mainituista filosofeista John Lockelta onsuomennettu Tutkielma hallitusvallasta ja John StuartMilliltä Vapaudesta (käännös on tosin vanhahko) sekäUtilitarismi. Juuri J. S. Mill kiteytti Jeremy Benthaminja isänsä James Millin hahmottelemalle moraaliteori-alle nimityksen utilitarismi (eng. utilitarianism) ja ke-hitteli sen yksityiskohtaisemmaksi. Paras suomenkie-linen kokonaisesitys liberalismista on Kari Saastamoi-sen teos Eurooppalainen liberalismi. Liberalismi löytyymyös Stanford Encyclopedia of Philosophyn hakusanois-ta: plato.stanford.edu/entries/liberalism/.

Tunnettujen liberalistien lista filosofiassa on pitkä,koska edeltäjiin voi lukea Hobbesin ja Locken kaltai-set oikeusajattelun pioneerit, liitännäisiin Rousseaunja Kantin kaltaiset ihmisen autonomian korostajat javarsinaisiin liberalisteihin Millin tapaan suurimmanosan utilitaristeista ja useimmista muista angloamerik-kalaisen moraali- ja poliittisen filosofian teoreetikois-ta. Tällä vuosisadalla liberalisteiksi ovat ilmoittautu-neet esimerkiksi monet yhdysvaltalaiset pragmatistitJohn Deweysta Richard Rortyyn.

Käytännön politiikassa liberalismi on saanut niinmonenlaisia muotoja, ettei yhteisiä lähtökohtia olehelppo tiivistää. Seuraavia on kuitenkin ehdotettu.(Näitä voi verrata myöhemmin esiteltäviin konserva-tismin ja sosialismin vastaaviin kantoihin.)1) Liberalismi luottaa muutoksen mahdollisuuteen ja ih-

misen kykyyn muuttaa yhteiskuntaansa paremmaksi.2) Samoin luotetaan ihmisen järkeen ja järkiperäisyy-

teen muutoksen oppaana.

3) Valtiovaltaa halutaan rajoittaa, mutta sitä voi käyt-tää yksilöiden hyvinvoinnin parantamiseen ja erityi-sesti ihmisten vapauden laajentamiseen.

4) Ihmisten luontainen aktiivisuus ja aloitteellisuus ontärkeää (esim. yritteliäisyys).

5) Yksilöiden vapaus on tärkein yksittäinen arvo.

Kuten edellä todettiin, liberalismin hajanaisuutta se-littää osin se, että vapaus tulkitaan eri tavoin: yksille seon taloudellisen toiminnan vapautta, toisille elämän-tavan, katsomusten ja monikulttuurisuuden vapautta jakolmansille poliittisen toiminnan vapautta. Usein seon toki samalla kaikkia näitä, mutta joskus niiden vä-lille syntyy myös ristiriitoja.

Nykyisin käytetään usein G. R. MacCallumin jaIsaiah Berlinin tekemää jakoa negatiiviseen ja positii-viseen vapauteen. Jako ja siihen liittyvä käsitteenmää-rittely ei kuitenkaan ole aina kovin selkeä. Lisäksi seon kietoutunut aiempiin aatehistoriallisiin ja filosofi-siin kiistoihin tavalla, joka vaatisi perusteellisen tarkas-telun. (Hyvä katsaus aiheeseen on Quentin Skinnerinessee Kolmas vapauden käsite.) Berlinin käsitejakoa voihalutessaan käyttää, sillä se mainitaan varsin usein va-paudesta puhuttaessa.

Esseessä ”Kaksi vapauden käsitettä” (suomennettuteoksessa Vapaus, ihmisyys ja historia) Berlin erottaaseuraavat vapauden käyttötavat:1) Vapaus esteettömyytenä, ulkoisten esteiden puuttu-

misena: ”Jos muut estävät minua toimimasta siten,kuin haluan toimia, olen siltä osin epävapaa”; ”Mitälaajempi on alue, jolla muut eivät puutu tekemisii-ni, sitä vapaampi olen”. Tätä Berlin kutsuu negatii-viseksi vapaudeksi.

2) Vapaus yksilön kyvykkyytenä toteuttaa oma ole-muksensa, omat perimmäiset päämääränsä, hallitaelämäänsä kauttaaltaan eli olla ns. oman elämänsäherra: ”Haluan ennen kaikkea tiedostaa itseni ajat-televaksi, tahtovaksi ja tuntevaksi olennoksi, jokakantaa vastuun valinnoistaan ja kykenee selittämäänne viittaamalla omiin ajatuksiinsa ja tavoitteisiinsa.Jos tämä toiveeni toteutuu, tunnen olevani vapaa;jos joudun huomaamaan sen jäävän toteutumatta,tunnen olevani orja.” Tätä Berlin kutsuu positiivi-seksi vapaudeksi. Kyse ei ole pelkästä esteettömyy-destä vaan siitä, että ihmisen tulisi myös voida käyt-tää mahdollisuuksiaan parhaita kykyjään vastaavasti.(Palaan myöhemmin asiaan, mutta jo aluksi voimainita, että sekavuutta on tuonut mukanaan usei-den nykykirjoittajien taipumus sekoittaa jako nega-tiivisen ja positiivisen oikeuden käsitteisiin. Tämä eiole Berlinin tarkoitus.)

Berlinin oma näkemys on selvä: vain ensimainittu, ns.negatiivinen merkitys on vapauden todellinen ja libe-ralistisen tradition mukainen sisältö. (Positiivista ja

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4448


negatiivista ei siis tässä pidä sekoittaa arvoarvostel-miin, sillä Berlin pyrkii kumoamaan edellisen ja puo-lustamaan jälkimmäistä.) Positiivinen vapaus ilmaiseetiettyjä muita ihanteita, mutta olisi Berlinin mukaankäsitteellinen virhe nähdä se vapauden muotona.Kaikki eivät käytä mahdollisuuksiaan optimaalisesti javie parhaita kykyjään eteenpäin edes vapaudessa, mut-ta tätä ei voi kutsua vapauden puutteeksi vaan esimer-kiksi tahdon heikkoudeksi tai puutteelliseksi järjen-käytöksi.

Positiiviseen vapauteen, sellaisena kuin Berlin senkuvaa, sisältyy aina ajatus jostain ihmiselämän, yhteis-kunnan tai historian päämäärästä. Vapaus on tällöintämän päämäärän hyvyyden tajuamista ja siihen suun-tautumista. Esimerkiksi Kantille todellinen vapaus onjärjen täysi-ikäisyyttä, jolloin ymmärrämme moraali-lain velvoittavuuden ja tulemme vapaiksi noudatta-malla sitä järkemme ohjaamina. Rousseaulle vastaa-vasti yhteiskunnallinen vapaus on yhteistahdon kä-sittämistä ja sille alistumista. Hegelille vapauden mää-ritteenä on hengen itsekehitys historiassa ja Marxillatietysti se, että proletariaatti saa oman työnsä ja elä-mänsä hallintaansa. Berlinin mukaan vaarallisinta on,että tällainen vapauskäsitys vaatii tavallisesti kaikkiamuitakin myöntämään saman päämäärän hyvyyden –jolloin yhteiskunnallisten ja katsomuksellisten ristirii-tojen olemassaolo kielletään.

Moisesta ajattelusta Berlin kritisoi muiden muassaniin stoalaisia, Spinozaa, Kantia, Rousseauta, Hegeliäkuin Marxiakin. Jos tiedämme, mitä todellinen vapauson, tällöin ihmisiä voidaan myös ohjata ulkopuoleltasitä kohti (mm. kasvatuksella): esimerkiksi tunteiden-sa johdattamaa ihmistä voidaan koulia järjenkäyttöönkoska häntä pidetään epävapaana ilman sitä. Jos vapa-us ei ole pelkästään esteettömyyttä ja omien halujen(järkevien tai järjettömien) toteuttamista, silloin jon-kun on tiedettävä muita paremmin, mitä se ”todella”on. Berlin pitää utopismia ja totalitarismia muunnel-mina tällaisesta monismista, jossa oletetaan yksi totuusyli muiden ja vaaditaan kaikkia ajattelemaan samoin.(Vrt. Dialogi 2 -oppikirja s. 42, jossa esitellään Berlininesseessään tarkastelema yksikantainen maailmankuva.)

Berlinin mukaan todellinen vapaus on päinvastoinaina yhteydessä pluralistiseen arvomaailmaan, jossaristeilevät useat ristiriitaiset käsitykset hyvästä elämäs-tä ja yhteiskunnasta: ”Pluralismi, johon liittyy negatii-visen vapauden vaatimus, on mielestäni aidompi jahumaanimpi ihanne kuin niiden ihmisten päämäärät,jotka etsivät suurista, ankaran säännönmukaisista, au-toritaarisista järjestelmistä yhteiskuntaluokkia, kanso-ja tai koko yhteiskuntaa koskevaa itsensä hallitsemi-sen positiivista ihannetta. Pluralismi on aidompi ihan-ne, koska siihen sisältyy sen tosiseikan tunnustaminen,että ihmisillä on useita päämääriä, jotka kaikki eivätole yhteismitallisia ja jotka jatkuvasti kilpailevat kes-

kenään.” (”Kaksi vapauden käsitettä”, s. 96.)Ihmisten on annettava vapaudessaan tehdä myös

typeryyksiä tai toimia oman etunsa vastaisesti, eikä ul-kopuolelta voida ohjata ihmistä vapauteen. Berlininmielestä esimerkiksi Kant kirjoittaa autonomiastaikään kuin se olisi yhtä yksilön vapauden kanssa, mut-ta näitä ei pidä samastaa toisiinsa. Negatiivinen vapa-us (esteiden puuttuminen) ei välttämättä tarkoita, ettäihminen toimisi autonomisesti.

Berlinin kritiikki on aiheellista, mutta hän yksin-kertaistaa vaihtoehtoisia näkemyksiä liiaksi. QuentinSkinner toteaa edellä mainitussa esseessään myös osu-vasti, ettei vapauden kaltaisilla käsitteillä ole tiettyäylihistoriallista ja oikeaa sisältöä vaan ne tulkitaanvaihtuvasti eri aikoina. Kritisoidessaan Berlinin ana-lyysia Skinner tuo esiin liberalismia edeltäneen repub-likanistisen vapauskäsityksen, jota kuvattiin jo edellä:3) Vapaus ymmärrettynä riippumattomuudeksi toisten

vallasta tai mielivallasta: ”Kuninkaan valtaoikeuksienkriitikot alkoivat väittää, että siinä määrin kuin hei-dät oli velvoitettu elämään kuninkaan vallasta riip-puvaisina, ja sen seurauksena myös luottamaan hä-nen hyvään tahtoonsa heidän oikeuksiensa ja vapa-uksiensa säilymisen suhteen, he elivät orjuudessa.Toisin sanoen he väittivät kivenkovaan, että vapaut-ta ei rajoita ainoastaan varsinainen estäminen taisen uhka vaan myös silkka tietoisuus siitä, ettäelämme riippuvaisina muiden ihmisten hyvästä tah-dosta. – – Tietoisuus siitä, että voimme toimia taiolla toimimatta ainoastaan siksi, että joku muu onpäättänyt olla pysäyttämättä meitä, alentaa meidätorjuuteen.” (Kolmas vapauden käsite, s. 23.)

Tämä vapauskäsitys poikkeaa esimerkiksi Locken nä-kemyksestä siten, että jälkimmäisen (tai Berlinin) li-beralistinen vapauskäsitys (esteiden puuttuminen) voitoteutua myös monarkiassa tai valistuneessa itsevaltai-suudessa (kunhan hallitsija noudattaa lakeja eikä har-joita aktiivista sortoa). Skinnerin tutkiman republika-nistisen ajattelun mukaan todellinen vapaus on mah-dollinen vain tasavaltaisessa poliittisessa järjestelmäs-sä. Esteettömyys ei riitä vapauden määritteeksi, vaantarvitaan takeet riippumattomuudesta, eikä ainoastaannyt vaan myös tulevaisuudessa. Republikanistista va-pauskäsitystä voi kutsua yhteiskunnalliseksi vapaudek-si: se edellyttää koko poliittisen järjestelmän vapautta.Berlinin liberalistinen vapauskäsitys on siihen verrattu-na individualistinen: se tarkastelee vain yksilön esteet-tömyyttä ja voi päteä myös yhteiskunnassa, jossa vainosa ihmisistä on vapaita ja osa toisista riippuvaisia.

Negatiivisen vapauden tulkintaa voi kritisoida myöstoisella tapaa, jolloin tullaan lähemmäksi positiivisenvapauden ajatusta. Voiko nimittäin tietämättömyys,propaganda tai indoktrinaatio tehdä ihmisen epäva-paaksi, vaikkei mitään varsinaisia esteitä toiminnalle

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4449


olisikaan? Vaikka yhteiskunnassa ei olisi mitään poliittis-ta koneistoa, uhkaa, taloudellista sidonnaisuutta tai muu-ta konkreettista estettä yksilön vapaudelle muttei myös-kään tasapuolista informaatiota, valpasta mediaa, kel-vollista koulutusta ja vireätä tieteenharjoittamista, voi-siko ihmisiä pitää vapaina? Jos ihmisen ainoita tiedon-lähteitä ovat fundamentalistiset ja dogmaattiset opetuk-set tai vaihtoehtoisesti pelkkä kaupallinen viihde, jokatäyttää ihmisen koko arjen, voidaanko tällä tavoin so-siaalistuneen ihmisen tekemiä valintoja pitää vapaina?

Berlin ehkä vastaisi, että asian ratkaisee se, voivatkoihmiset halutessaan etsiä käsiinsä parempaa informaa-tiota tai vaikka muuttaa ulkomaille – onko toisin sa-noen mitään estettä tilanteen parantamiselle. Muttaperimmäinen kysymys onkin se, mitä ihmiset osaavattai voivat haluta ja mitä eivät. Jos vaihtoehdoista ei oletietoa tai jos vallitsevan ideologian vetovoima on hy-vin suuri, miten yksilöiden voisi olettaa voivan edeshaluta etsiä muita näkökulmia?

Sanonta väittää ihmisiä toisinaan mainosten orjik-si. Jos väite ainakin joskus pitää paikkansa, silloin onmyönnettävä, että vapauteen tarvitaan enemmän kuinpelkkää konkreettista esteettömyyttä toimia. Sekoi-tuksena republikanistista yhteiskunnallista vapauskä-sitystä ja positiivisen vapauden varovaisia tulkintoja,vapauteen ilmeisesti tarvitaan ensinnäkin vapaa ja de-mokraattinen yhteiskunta (vrt. oppikirja s. 104). Toi-sekseen edellisen pääluvun lopussa (oppikirja s. 69)päädyttiin seuraavaan toteamukseen: ”Mitä paremminyksilö tiedostaa oman aikansa ja yhteiskuntansa piir-teet, sitä kyvykkäämpi hän on ajattelemaan ja toimi-maan itsenäisesti.” Jos toteamus pitää paikkansa, seedellyttää itsenäisyyden perustaksi valistunutta tietoi-suutta yhteiskunnallisista olosuhteista ja mahdolli-suuksista. Väite on vapauden kannalta vaativa, koskase perää yhteiskunnallisen vapauden lisäksi yhteiskun-nallista valistuneisuutta ja tietoisuutta itseen kohdis-tuvan vaikuttamisen muodoista. Tätä voisi kutsua po-sitiiviseksi tai kriittiseksi yhteiskunnalliseksi vapaus-käsitykseksi.

Aineistoon (nro 41) on koottu yllämainittujen vapauskäsi-tysten määritelmiä. Lisäksi mukana on pieni tyypittelyvapauden ihanteen muodoista (aineisto 42). Berlinin va-pauskäsitystä voi myös verrata lähes täsmälleen samaanaikaan (1959) esitettyyn C. Wright Millsin vapauskäsityk-seen (aineisto nro 32).

Kansalaisuuden käsitteen tapaan (ks. yllä) vapaus-teeman käsittelyssä voi edetä myös ajankohtaisia esi-merkkejä tarkastellen. Vapaus saattaa olla (demokratianohella) kaikkein taajimpaan poliittisessa retoriikassaesiintyvä käsite. Ainakin maailmanpolitiikassa se esiintyynykyään tiuhaan, joten ei tuota vaikeuksia löytää sitä kos-kevia väitteitä mediasta. Näitä voidaan koota ja tyypitellämiettien käsitteen sisältöä eri yhteyksissä. Ketkä puhu-

vat vapaudesta ja miksi? Mitä sillä tarkoitetaan? Mitenvapaus perustellaan arvokkaaksi?

Muita jaksossa mainittuja teemoja ovat klassisen libe-ralismin talousajattelu, porvarillisen julkisuuden syntysekä valistusajan uskontokritiikki. Nämä voi helpostiyhdistää esimerkiksi Locken ja Millin nimeämiin va-pauden osa-alueisiin. Ensimmäinen tähtäsi taloudel-lisen toiminnan vapauteen, toinen ilmaisun ja mieli-piteen sekä yhdistymisen ja kokoontumisen vapauteenja kolmas ajattelun ja omantunnon vapauteen. Mihintahansa niistä voi tehdä syventävän ekskursion. (Klas-siseen liberalismiin viitataankin myöhemmin kirjassaja aineistossa taloutta käsiteltäessä).

Habermasin massiivinen tutkimus vapaan julkisuu-den historiasta on hiljattain suomennettu nimellä Jul-kisuuden rakennemuutos. Siinä ei tutkita vain kommu-nikaation julkisuutta vaan yhteiskunnan kannalta pe-rustavaa julkisen ja yksityisen elämänpiirin välistä ja-koa, joka tunnettiin jo kreikkalaisilla termeillä polis jaoikos ja roomalaisessa oikeudessa termeillä publicus japrivatus. Jako on ollut tärkeä osa poliittisen ajattelunhistoriaa ja näkyy kielessä edelleen, kuten voi huoma-ta paitsi jo termistä politiikka myös siitä, että sitä sa-notaan yhteisten eli julkisten asioiden (res publica) hoi-tamiseksi. (Aihe liittyy näin myös julkisen ja yksityi-sen rajanvetoon sekä mm. Habermasin kritiikkiin yk-sityisyyden ”kolonisaatiota” vastaan, ks. oppikirja s. 58ja s. 109–112.)

Siinä missä sana ”yleisö” viittaa ihmisjoukkoon vies-tinnän vastaanottajina (katsojat, kuuntelijat, lukijatjne.) kirjan suomentaja Veikko Pietilä on kehittänytuusiosanan ”julkiso” kuvaamaan yksityisten kansalais-ten keskinäistä vapaata julkista keskustelua ja järjen-käyttöä. Aineistossa (nro 43) on lainaus Habermasinteoksesta sekä filosofi Benthamilta. Benthamin mu-kaan valistunut julkinen mielipide on ylin lainsäätäjä.Toinen utilitaristi J. S. Mill puolestaan kritisoi myö-hemmin Benthamin käsitystä siitä, että se voi antaatilan enemmistön mielivallalle (ks. myös oppikirja s.110). Samaa kritiikkiä esitti Alexis de Tocqueville(1805–1859), jolta aineistossa on neljäs lainaus. Vii-meinen lainaus on jälleen Habermasin yhteenvetoaihanteellisen porvarillisen ”julkison” rapistumisestakulttuuria kuluttavaksi ja massaviestintää vastaanotta-vaksi yleisöksi. Katkelmissa puhutaan valistuneestajulkisuudesta ja yleisestä mielipiteestä, joten niidenpohjalta voi pohtia, mitä yleinen mielipide nykyääntarkoittaa ja miten valistunut keskustelu toteutuu.

Sekularismi ja valtio

Valtion ja uskonnon suhteen tiiviydestä voi erottaakarkeasti kolme tasoa:– Teokratia: uskonnollinen ja maallinen valta ovat

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4450


yhtä, hallitsijoina esim. pappisluokka; uskonto sisäl-tää runsaasti sääntöjä ja lakeja yhteiskunnallisenelämän ohjaamiseksi.

– Valtionuskonto: on olemassa uskonnonvapaus,mutta valtio on sitoutunut yhteen tai muutamaanuskontoon tai kirkkokuntaan ennen muita; osa val-tiollisista menoista ja symboleista voi tulla kyseisenuskonnon perinteestä.

– Sekularistinen valtio: valtio ja uskonnot sekä kirkotovat selvästi toisistaan erotettuja.

Periaatteellinen tai perustuslaillinen ratkaisu ei välttä-mättä kerro, miten uskonnon ja politiikan suhde käy-tännössä jäsentyy. Hyvä esimerkki on Yhdysvallat, jos-sa valtio ei ole sitoutunut mihinkään uskontokuntaan,mutta käytännössä poliittisessa ja oikeudellisessa sym-boliikassa ja rituaaleissa sekä poliittisissa puheissa etu-sijalla on monoteistinen, kristillis-juutalainen uskon-tokäsitys – joka lisäksi tuodaan voimakkaammin esiinkuin esimerkiksi valtionuskontomallia noudattavassaSuomessa.

Tapio Lampisen väitöskirjassa Uskonto ja politiikkatarkastellaan sekularisaation oletusta ja erityisesti us-konnon ja politiikan suhdetta neljässä maassa: Japanis-sa, Kreikassa, Norjassa ja Yhdysvalloissa. (Länsimaisiayhteiskuntia havainnoimalla voi huomata, ettei oleyksiselitteistä, missä määrin sekularisaatio pitää paik-kansa.) Teoksen johdannossa käsitellään yleisesti us-konnon yhteiskunnallisuutta. Katso myös aineistonmuista uskontoon liittyvistä aiheista ja kirjallisuudesta.

Valtion ja uskonnon suhde on ajankohtainen, kos-ka uskonto on palannut poliittiseksi ja politisoituneek-si aiheeksi. Monin paikoin uskonnolla on suurta mer-kitystä myös ryhmien ja yksilöiden identiteettipolitii-kan kannalta, ja sitä on käytetty yhteishengen luomi-seen etnisissä vastakkainasetteluissa. Aiheesta voikinkeskustella esimerkiksi monikulttuurisuuden teemankautta. Tällöin ääripäinä toimivat erot salliva monius-kontoinen yhteiskunta ja vain yhden uskonnon har-joittamisen salliva fundamentalistinen teokratia.

Valistusajan deisteistä, libertiineistä ja vapaa-ajatte-lijoista on kirjoittanut muun muassa Timo Kaitaro,”Ranskalainen valistus ja järjen kritiikki” (teoksessaKorkman & Yrjönsuuri, Filosofian historian kehityslin-joja) ja ”Valistus ja järjenkäytön julkisuus: 1600-luvunoppineet libertiinit ja 1700-luvun klandestiinikirjalli-suus” (historian verkkolehdessä Ennen ja nyt, ks.www.ennenjanyt.net/3-02/). Aiheesta löytyy lisätieto-ja myös useimmista aatehistorian yleisesityksistä.

Sosialismi: kansa vaatii oikeuksiaan(s. 86–91)

Yhteisomistus ja yhdenarvoisuus (s. 89)

Sosialismi ja kommunismi ovat olleet sekä reaalipoli-tiikassa että poliittisissa teksteissä helposti sekoittuviatermejä. Niiden käyttö on vaihdellut ajasta ja paikastariippuen. Angloamerikkalaisessa kielenkäytössä kom-munismilla on viitattu sekä kaikkiin reaalisosialistisiinvaltioihin että kommunistisiksi itseään nimittäviinKiinan ja Pohjois-Korean kansantasavaltoihin. Sosia-listiseksi on sen sijaan voitu nimittää valtiota, jossa onvahva sosialistinen tai sosialidemokraattinen puolue jakattava hyvinvointijärjestelmä – kuten Pohjoismaissa.Euroopassa puolestaan Neuvostoliittoa ja sen etupii-riin ja vallan alle kuuluneita valtioita kutsuttiin lähesaina sosialistisiksi. Kommunismi toimi kyseisten mai-den virallisen politiikan aatteellisena päämääränä, jo-hon edettäisiin sosialistisen järjestelmän kautta – vaik-ka käytännössä tietenkään mitään sensuuntaista eitehty. Tärkeimmäksi tavoitteeksi niin Neuvostoliitos-sa kuin Kiinassakin nousi puoluevallan säilyttäminensekä taloudellinen ja aseteollinen kilpailu länsivaltojenkanssa.

Nykyäänkin termien käyttö on sekavaa, ja useinkannattaa kysyä keskustelukumppanilta, mitä hän itseoikeastaan sanoilla tarkoittaa. Sanana sosialismi selvi-si kylmästä sodasta kommunismia paremmin. Kom-munismiin jäänyt negatiivinen leima on pitänyt huoltasiitä, ettei Euroopassa juuri ole parlamentaarisesti me-nestyviä vasemmistopuolueita, joiden nimessä termi yhämainittaisiin – sen sijaan monet sosialistiset puolueetovat vahvoja, eivätkä ne ole menettäneet asemiaan.

Marxin ja myöhempien teoreetikoiden teksteissätermeillä oli rajattu merkitys. Reaalisosialismi oli teo-reettisesti esitettynä vallankumouksen jälkeinen en-simmäinen järjestäytynyt siirtymävaihe, eikä Marxkutsunut sitä sosialismiksi vaan proletariaatin dikta-tuuriksi. Vaiheelle olisi ominaista– pääomien sosialisoiminen valtion omistukseksi– pääoman omistajien eli porvariston uudelleenorien-

toiminen työväestöksi ja liittäminen proletariaattiin– luokkajärjestelmän katoaminen ja yhteiskunnallisen

tasavertaisuuden lisääntyminen– tuotannon voimakas tehostaminen– suunnitelmatalous, jossa valtio kontrolloisi koko

talousjärjestelmää– hyödykkeiden jako tehdyn työn perusteella (työn

arvostaminen ihmisen yhteiskunnallisena velvolli-suutena) ja töiden lisääntynyt tasavertaisuus (palk-kaerojen kaventaminen).

Keskeinen asema muutoksen edistämisessä oli puolu-eella (myöh. Neuvostoliiton kommunistisella puolu-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4451


eella), josta tuli erityisesti Leninin kirjoitusten ja käy-tännön politiikan kautta vallankumouksen ja kokosyntyneen valtion ydin. Ratkaisevaa oli vallankumoustavalmistelleen Venäjän sosialidemokraattisen työväen-puolueen jakaantuminen vähemmistöön eli men‰evik-keihin ja Leninin johtamaan enemmistöön elibol‰evikkeihin. Jälkimmäisillä oli autoritaarisempi jaelitistisempi versio puolueen rakenteesta ja myös jyr-kempiä näkemyksiä vallankumouksesta.

Leninin mukaan puolueen ytimeksi piti saada op-pineista ja älymystöstä koostuva etujoukko, joka voisikasvattaa puolueen kautta työväestöä vallankumouk-seen. Tästä puolue-eliitistä muodostuisi ammattimai-nen ja pysyvä keskuskomitea. Lenin väitti, että vallan-kumousta voitiin Venäjän oloissa edistää vain, jos puo-lue saataisiin vahvaksi eikä sen johdon tarvitsisi jatku-vasti vaihtua jäsenistön vaihtuvien mielipiteiden vuok-si. Siinä missä muualla Euroopassa marxilaiset ajatuk-set levisivät ennen kaikkea työväenliikkeen ja ammat-tijärjestöjen kautta – kuten Marx itse oli visioinut – oliVenäjän tilanne hyvin erilainen maatalousvaltaisuudenja heikosti kehittyneen teollisuuden vuoksi. Reaali-sosialismin kohtaloon vaikuttikin lopulta paljonenemmän Leninin puoluekäsitys kuin Marxin talou-delliset ja poliittiset kirjoitukset. Selkeä esittely Leni-nin näkemyksistä, puoluejärjestelmästä ja aikalaista-pahtumista on kokoelmassa Politiikan teorian moder-neja klassikoita (toim. Kanerva).

Täyden kommunismin piirteitä olisivat Marxinmukaan esimerkiksi– yhteiskuntaluokkien katoaminen kokonaan– valtion katoaminen tarpeettomana– hyödykkeiden jako tarpeiden mukaisesti (”jokaiselle

tarpeensa mukaan”)– taloudellinen yltäkylläisyys– suunnitelmatalous, jota johtavat tuottajien itsehal-

linnolliset yhteenliittymät– pitkälle menevä mutta ei täydellinen tasavertaisuus

(Marxin mukaan yksilöiden välillä on ja kuuluu ollaeroja, joita yhteiskunta ei voi pyyhkiä pois, muttaniiden ei pidä vaikuttaa yksilöiden arvoon eikä hei-dän taloudelliseen asemaansa.)

– yksilöiden vapaus valita työnsä ja toimensa eli mah-dollisuus suuntautua omien kykyjen ja halujen mu-kaisesti ja vaihtaa tarvittaessa ammattia

– henkisen ja ruumiillisen työn jakaantuminen kaikilletasaisesti. (Jokainen jakaisi aikansa henkisten ja ruu-miillisten töiden välillä ja osallistuisi molempiin.)

Täysi kommunismi lienee vaikuttanut neuvostososia-lismin toteuttajista yhtä utopistiselta, kuin se näyttäänyt kylmän sodan jälkeen. Nyt erityisen utooppiseltavoi tuntua se, että yksilöiden halut suuntautuisivatvalistuneesti elämän laatua lisääviin asioihin ja omanajan mielekkääseen käyttöön uusien tavaroiden halu-

amisen sijasta – mikä mahdollistaisi kaikkien tarpeidentyydyttämisen ja rahatalouden vähittäisen lakkaamisen.

Valtion katoaminen tarkoittaisi myös sitä, ettei tar-vittaisi rajoja, ulkopolitiikkaa eikä armeijaa: vallanku-mouksen olisi oltava maailmanlaajuinen. Ursula LeGuinin tieteisromaani Osattomien planeetta on kiin-nostava allegoria vallankumouksellisista, jotka perus-tavat kommunistisen yhteiskuntansa kapitalististen jasosialististen kansallisvaltioiden hallitsemaa planeettaakiertävään kuuhun.

Sosialismi viittaa nykyään lähinnä kahteen paino-tukseen: tavoitteeseen antaa valtiolle vahvempi roolitaloudessa ja yhteiskunnassa sekä työväenliikkeen pe-rinteeseen liittyvään politiikkaan, joka ajaa palkansaa-jien etuja ja toimii usein yhteydessä ammattiyhdistys-liikkeeseen. Aikanaan revisionistiseksi (eli ei-vallan-kumoukselliseksi) kutsutun ajattelun mukaisesti ta-voitteena on lisätä yhteiskunnallista oikeudenmukai-suutta ja parantaa työväestön asemaa yhteistyössäkaikkien mahdollisten tahojen kanssa itse järjestelmänperustaa muuttamatta.

Oikeudenmukaisuus (s. 89–91)

Oppikirjassa luetellaan erilaisia oikeudenmukaisuudenkäsitteelle annettuja merkityksiä. Oikeudenmukaisuu-desta voi puhua yksilön ominaisuutena ja hyveenä,teon piirteenä, kosmisena tai metafyysisenä lakina,hyvän yhteiskunnan määreenä ja koko yhteiskuntaamäärittävänä tilana tai jonkin yhteiskunnan yksittäi-sen instituution tapana kohdella yksilöitä. Tässä kurs-sissa kiinnostavia ovat kaksi viimeistä merkitystä.

Monia sosiaalisia instituutioita, rakenteita tai sään-töjä sekä yhteiskunnallista vallankäyttöä ja yksilöihinkohdistuvia päätöksiä voi kutsua oikeudenmukaisiksitai epäoikeudenmukaisiksi. Lait ovat tällaisia, samointietysti rangaistukset ja oikeudenkäyttö ylipäätään, ve-rot, hyödykkeiden jako ja koko talousjärjestelmä, työ-elämän ja koulutuksen rakenteet jne. Yhteiskunnanoikeudenmukaisuus kokonaisuudessaan on eräänlai-nen kooste kaikkien tällaisten osa-alueiden yhteisvai-kutuksesta. Alueita joissa yhteiskunnan oikeudenmu-kaisuuden arviointi on erityisen tärkeää ovat

1) sääntöjen oikeudenmukaisuus2) yksilöiden välinen tasavertaisuus3) sanktioiden ja hyödykkeiden jako.

Yllämainitut puolestaan jakaantuvat erityiskysymyk-siin, joista joissain ne myös yhdistyvät toisiinsa. Eri ai-koina eri yhteiskunnissa painotukset ovat vaihdelleet,joten ei ole ylihistoriallista yhteenvetoa siitä, mitkäkaikki kysymykset ovat relevantteja oikeudenmukai-suudesta puhuttaessa. Nykyisen länsimaisen yhteis-kunnan oikeudenmukaisuuskäsityksen voi kuitenkinkatsoa tarkastelevan seuraavia asioita:

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4452


1) muodollista yhdenvertaisuutta (samanlaisia tapauk-sia on kohdeltava samalla tavoin)

2) mahdollisuuksien tasavertaisuuden tukemista3) sanktioiden suuntaamista eli rikkomuksista rankai-

semista ja ansioiden palkitsemista sopivalla tavallaja tasolla

4) tiettyjen positiivisten perusoikeuksien ja -hyödyk-keiden takaamista riippumatta siitä, miten yksilönonnistuu käyttää mahdollisuuksia hyväkseen.(Tässä jaossa sääntöjen oikeudenmukaisuus liittyykohtiin 1 ja 3, yksilöiden tasavertaisuus kohtiin 1, 2 ja4, ja sanktioiden ja hyödykkeiden jako kohtiin 3 ja 4.)

1) Ensimmäinen periaate, jota kutsutaan myös for-maaliksi (muodolliseksi) tai proseduraaliseksi (me-netelmälliseksi) oikeudenmukaisuudeksi on selkeäja toimii esimerkiksi oikeusjärjestelmän ja tuomioi-den punaisena lankana. Ilman sitä mikään muukaanoikeudenmukaisuuden merkitys ei olisi mahdolli-nen: jos oikeudenmukaisuuden formaalia periaatet-ta ei noudateta, jäljelle jää vain mielivaltaa.

2) Toinen periaate on mutkikkaampi, kuten oppikirja-kin toteaa. Miten paljon mahdollisuuksia pitää ta-sata ja minkä kaikkien yhteiskunnan instituutioidenavulla? Hyvinvointiyhteiskunnassa koulutusta pide-tään usein tärkeänä mahdollisuuksien tasaajana,koska koulutuksen kautta yhteiskunnallisiin ase-miin voi edetä periaatteessa perhetaustasta riippu-matta. Monissa Euroopan maissa on sen vuoksikaikkien asteiden opinnot haluttu pitää maksutto-mina. Lisäksi opintotuki antaa taloudellista turvaa,jotta opintoihin voisi keskittyä ilman vanhempienrahoitusta. Silti on selvää, että yksilöiden opiskelu-mahdollisuudet eivät ole täysin samanlaiset, eikäniistä voi sellaisia tullakaan: asuinpaikka, perhe, va-rallisuus, aikaisempi koulutus, jopa ystäväpiiri ja lu-kemattomat muut seikat vaikuttavat asiaan.

3) Rangaistusten määrääminen ja ansioista palkitsemi-nen ovat varmaankin useimmin kiisteltyjä teemoja.Edellinen näkyy kiistoissa siitä, millainen rangais-tus mistäkin rikoksesta on kohtuullinen ja oikea.Jälkimmäinen taas ilmenee spekulaationa eri am-mattien palkkatasosta, työtehtävien vaativuudestasekä tuloeroista ylipäätään. Samoja aiheita on poh-dittu ainakin kreikkalaisesta filosofiasta lähtien.Niitä tutki myös John Stuart Mill teoksessa Utili-tarismi, jonka viimeinen luku koskee oikeudenmu-kaisuuden käsitettä. Kirjasta on aineistoon otettukaksi otetta. Ensimmäinen (aineisto nro 44) käsit-telee työtehtävien palkitsemista ansioiden mukaanja toinen (aineisto 62) liittyy rangaistusten oikeu-denmukaisuuteen. Molempiin on liitetty kysymyk-siä, joista keskustelun voi avata.

4) Positiivisten oikeuksien (ks. käsitteen tarkennus jäl-jempänä) ja tiettyjen hyödykkeiden jakamisesta kiis-

tellään myös jatkuvasti. Mitä kaikkea hyvän ja oikeu-denmukaisen valtion kuuluu jokaiselle kansalaiselletaata: ruokaa, suojaa, turvallisuutta, koulutusta, so-siaalipalveluita, kirjasto, uimahalli, oopperatalo jne.

Jos tuloerot ovat huimia, ja köyhyyttä on paljon, eikä yh-teiskunta suuremmin subventoi palveluita, voivat vaik-kapa taidenäyttelyiden tai uimahallien hinnat olla köy-himpien ulottumattomissa. Voi sanoa, että he ovat vapai-ta menemään uimahalliin, mutta he eivät silti kykene sii-hen, koska se on liian kallista. Samaan tapaan jokainensuomalainen on vapaa menemään Floridaan talvehti-maan mutta ei kykene siihen rahan puutteen vuoksi.

Vaikka nämäkin esteellisyyden muodot (kykenemät-tömyys, resurssien puute) toisinaan käsitetään epävapau-deksi, Berlin kritisoi juuri tällaisia tulkintoja vapaudenkäsitteen liiallisesta venyttämisestä. Jos käsitettä venyte-tään liikaa, kaikki ovat epävapaita: esimerkiksi epävapai-ta menemään kuuhun, koska resurssit puuttuvat.

Vapauden käsitettä ei ole syytä venyttää näin kauas,jottei se menetä sisältöään. Sen sijaan voi muistaa, et-tei vapaus ole ainoa tärkeä yhteiskunnallinen arvo: tur-vallisuus, tasavertaisuus, oikeudenmukaisuus, moni-kulttuurisuus ja monet muut vastaavat voivat olla ar-voja tai ihanteita, joiden vuoksi vapauden alaa on syy-tä rajoittaa. Oikeudenmukaisen yhteiskunnan kannal-ta pitää siis kysyä: mitä mahdollisuuksia, resursseja jatoimintoja on taattava kaikille heidän yhteiskunnalli-sesta asemastaan riippumatta? Kysymys voidaan il-maista myös oikeuksien käsitteistöllä: mitä positiivisiaoikeuksia kaikille ihmisille tulisi taata?

Edellä jo todettiin, että on hyvä välttää negatiivisiaja positiivisia vapauksia sekä negatiivisia ja positiivisiaoikeuksia koskevien määritelmien sekoittumista. Mo-nissa kuvauksissa ja oppikirjoissakin puhutaan positii-visista vapauksista ja tarkoitetaan itse asiassa positiivi-sia oikeuksia. Berlinin käsitejako sekoitetaan usein javirheellisesti (negatiivisten) vapausoikeuksien ja positii-visten oikeuksien jakoon. Vapausoikeuksien ja positii-visten oikeuksien sisällöstä saa kuvan esimerkiksi ih-misoikeuksien jaosta kahteen kategoriaan: kansalais-ja poliittisiin oikeuksiin (perinteiset liberalistien nime-ämät vapausoikeudet ja poliittiset oikeudet) sekä talo-udellisiin ja sosiaalisiin (ja ns. sivistyksellisiin) oikeuksiin(oikeus koulutukseen, toimeentuloon, terveydenhuol-toon jne.). (Ks. oppikirja s. 93–94.) Negatiiviset oikeu-det valtio takaa pidättäytymällä niiden riistämisestä javalvomalla, etteivät myöskään yksilöt riistä niitä toi-siltaan. Positiiviset oikeudet nimeävät asioita, joita yh-teiskunta ei voi taata vain ulkoisia esteitä poistamallavaan joita on aktiivisesti pyrittävä tarjoamaan kansa-laisille.

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4453


Negatiivisten ja positiivisten oikeuksien ero voidaan il-maista formaalisti näin:

Kun A:lla on negatiivinen oikeus X:ään,1) A:lla on lupa X:ään2) kaikilla muilla on velvollisuus olla puuttumatta hänen

X:n tekemiseensä (tai tekemättä jättämiseensä,tä pi-tämiseensä tai saamiseensa).Kun A:lla on positiivinen oikeus X:ään,

1) A:lla on negatiivinen oikeus X:ään2) jollakulla muulla (valtio tms.) on velvollisuus auttaa

häntä saavuttamaan X (tai olemaan tekemättä, pitä-mään tai saamaan).

Eräs ajatusmenetelmä asian selvittämiseksi on kirjassamainittu Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria. Rawlsinvuonna 1971 ilmestynyt kirja on jäsentänyt yhteiskunta-teoreettista keskustelua pitkään sen jälkeenkin. Oikeuden-mukaisuusteoria on myös suomennettu, mutta Rawlsinperinpohjaisen etenemistavan vuoksi siitä on vaikealöytää yksittäisiä kohtia opiskelijoiden luettavaksi. Ai-neisto-otteena (nro 45) on sen sijaan filosofi Juha Räi-kän tiivistelmä Rawlsin periaatteista. Räikän kirjaOikeudenmukainen yhteiskunta on muutenkin hyödyllis-tä ja opetusideoita herättävää taustalukemista. Räikkänäyttää ajattelevan, että pohjoismaiset hyvinvointivaltiot,erityisesti Ruotsi tietyssä vaiheessa, pääsivät kaikkeinlähimmäksi Rawlsin ideaa oikeudenmukaisuudesta.

Rawlsin teoriaan yhdistetään tavallisesti ns. reiluuden pe-riaate tai oikeudenmukaisuus reiluutena (justice as fair-ness). Tällöin oikeudenmukaisen yhteiskunnan nyrkki-sääntönä pidetään min–max-periaatetta: ”Yhteiskunnalli-set erot (eriarvoisuus) ovat hyväksyttäviä vain siihen mit-taan saakka, missä ne hyödyttävät eniten huonoimmas-sa asemassa olevia.” Periaate liittyy läheisesti taloudelli-siin eroihin, koska oletetaan, että vaurauden kasvun kan-nalta tietty määrä tulo- ja varallisuuseroja on tehokkaam-paa kuin niiden poistaminen kokonaan. Tiettyyn mittaansaakka tuloerojen oletetaan lisäävän myös heikoimmas-sa asemassa olevien hyvinvointia. Opiskelijoiden kanssavoi käynnistää keskustelun siitä, toimiiko mikään nyky-yhteiskunta tai talous tämän periaatteen mukaan. Entäkoko maailma globaalina yhteiskuntana?

Oikeudenmukaisuusteorian valitsijaksi (”tietämättö-myyden verhon” taakse) ei ajatella todellista ihmistäluonnollisessa tilassaan (impulsseineen, tunteineen,motiiveineen) vaan eräänlainen ideaali: harkintakykyi-nen, objektiivisuuteen ja rationaalisuuteen pyrkivä eikähetken yllykkeistä toimiva minuuden osa. Tarkoitus onselvittää, millaiseen kompromissiin hyvästä yhteiskun-nasta järkevä ihminen päätyisi vakaasti asiaa harkitse-malla. Valitsijan ideaali on jonkinlainen ihmisen kes-kiverto, joka ottaa harkinnan asiaan kuuluvalla vaka-vuudella. Riskinottokyvyn ei ole tarkoitus kuulua

harkintaan. (esim. ”Haluan luoda yhteiskunnan, jossa10 % ihmisistä on muiden orjia ja tekee kaiken työn,koska 90 %:n todennäköisyydellä en kuuluisi heihin...”)

Tämäkään ei ehkäise kulttuurin, maailmankuvantai ideologian vaikutusta. On selvää, että kulttuuri jamaailmankuva joihin olemme kasvaneet ovat jo voi-makkaasti muokanneet käsityksiämme vapaudesta, oi-keudenmukaisuudesta, tasavertaisuudesta, hyvästä elä-mästä jne. On mahdotonta kuvitella, että kukaan voisiirtaantua näistä sosialisaatiossa muotoutuneista tul-kinnoista täysin neutraaliin tarkastelutapaan. Niinpäon ilmeistä, että Rawlsin asetelman näennäisestä neut-raaliudesta huolimatta eri kulttuureissa elävien ihmis-ten valinnat ovat erilaisia.

Lisäongelma on, ettei Rawls ota huomioon sisällöl-lisiä arvostuksia vaan ainoastaan sopimuksenkaltaisetpelisäännöt. On täysin mahdollista väittää vastaan, et-tei oikeudenmukaisuutta voi kuvata vain formaaleinapelisääntöinä. Ajatus, että näin voidaan tehdä, voi ollatyypillisen länsimainen. Ajatuskoe tukeutuu tavallaanrationaaliseen egoismiin: rationaalinen oman edun ar-viointi oletetaan luontaiseksi taipumukseksi – ja perus-tetaan alkutilanteessa tapahtuva laskelmointi sille. Toi-senlainen ajattelutapa ja toisenlaiset ajatuskokeen osal-listujat voisivat korostaa vaikkapa kasvatuksen merki-tystä: hyväksi ja oikeudenmukaiseksi yhteiskunnaksikuvattaisiin yhteisö, jossa kasvatuksella luotsataan ih-misiä altruistisiksi eikä egoistisiksi. AjatuskokeenaRawlsin teoria voi kuitenkin tarjota lähtökohdan eri-laisten yhteiskuntaihanteiden vertailulle. (Ks. myö-hemmin jakso utopioista.)

Hyvän yhteiskunnan luonnetta voi lähestyä myös yksinker-taisesti niin, että pyytää opiskelijoita yksin tai ryhmissäkirjaamaan ylös tärkeimmät arvot (3–5), joita yhteiskun-nan heidän mielestään pitäisi toteuttaa. Tämän jälkeenne voidaan koota yhteen, tyypitellä arvoluokkiin ja ryhtyäpohtimaan niiden välillä mahdollisesti esiintyviä ristiriitoja.Miten ristiriitoja voi sovitella yhteen? (Ks. myös seuraavajakso ihmisoikeuksista.) Oikeudenmukaisuutta pohdittaes-sa voi lähteä liikkeelle myös positiivisten oikeuksien käsit-teestä ja ihmisoikeusjulistuksesta. Ihmisoikeudet perustu-vat lukuisiin erilaisiin arvoihin ja oletuksiin hyvästä yhteis-kunnasta. Erilaisten arvojen suhteuttamista toisiinsa voitutkia näin ollen myös ihmisoikeuksien luettelon avulla.

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4454


Yleismaailmallisten ihmisoikeuksienesihistoria (s. 92–93)Ihmisoikeuksien julistus (s. 93)

Ihmisoikeuksien perusteet lienevät tässä vaiheessa elä-mänkatsomustiedon opiskelijoille varsin tuttuja. Täs-sä yhteydessä niitä voi käsitellä syventävästi ja esimer-kiksi seuraavien teemojen kautta:– ihmisoikeuksien historia ja aatehistoria– ihmisoikeudet suhteessa poliittisiin aatteisiin (libe-

ralismi, sosialismi)– vapausoikeudet ja positiiviset oikeudet– ihmisoikeudet ja katsomusvapaus– ihmisoikeuksien toteutuminen käytännössä– ihmisoikeudet ja globaali oikeudenmukaisuus.

Erinomainen solmukohta Internetissä on tuoreihmisoikeudet.net-sivusto: www.ihmisoikeudet.net/. Ky-seessä on valtion rahoittama ja ihmisoikeusjärjestöjentuottama laadukas opetussivusto. Se tarjoaa kaikentarpeellisen ihmisoikeusteeman käsittelyyn yhtä hyvinitsenäisenä opiskeluna kuin oppitunneilla. Opettajilleon kerätty laaja paketti luentopohjia, kalvoja, toteutus-ideoita ja yhteystietoja, joiden avulla toteuttaisi koko-naisen ihmisoikeuskurssin (ks. osio ”Opettajalle”).

Muita hyödyllisiä osoitteita ovat esimerkiksi:– Suomen YK-liitto: www.ykliitto.fi/– YK:n omat sivut: www.un.org/ (ihmisoikeussopi-

muksille omistettu osuus: www.un.org/rights/)– Suomen edustusto YK:ssa: www.finlandun.org/fi/.

Aiheen voi limittää liberalismin ja sosialismin teemoihin,koska edellisissä jaksoissa nousevat esiin vapauden jaoikeudenmukaisuuden arvot sekä negatiiviset ja positiivi-set oikeudet, joita voi tarkastella rinnan ihmisoikeuksienkanssa. Ihmisoikeuksien luettelo on laajempi kuin useinmuistetaan, ja se muodostaa voimakkaasti velvoittavannormiston, jota ei tarkkaan ottaen mikään valtio täysinnoudata. Oikeudet on koottu kalvopohjaan (aineisto 46).Oikeuksia voidaan käsitellä esimerkiksi niin, että pienryh-mittäin tai yksittäin valitaan Ihmisoikeuksien julistuksestayksi artikla, perehdytään sen sisältöön syvemmin (esim.yllä olevan ihmisoikeudet.net-sivuston ja sen lähteidenavulla) ja arvioidaan kyseisen oikeuden toteutumista ny-kypäivänä. Tulokset voi koota esitelmäksi tai esseeksi.Yhtä hyvin toteutus voi olla pohdintatehtävä pienryhmis-sä. Jokainen ryhmä valitsee yhden oikeuden (tai artiklan)ja kirjaa pohdintansa seuraavista kysymyksistä:– Millä tavoin kyseistä oikeutta/artiklaa voidaan perustel-

la? Miksi se on mielestänne kirjattu ihmisoikeudeksi?– Mitä oikeuden/artiklan toteutuminen edellyttäisi?– Miten se toteutuu tai ei toteudu tänään? Missä se to-

teutuu tai ei toteudu?– Millaisia ongelmia tai esteitä sen toteuttamisessa on?

Miksi se ei toteudu kaikkialla?

Ihmisoikeuksista puhuttaessa voi muistuttaa, että vaik-ka ne usein yhdistetään Ihmisoikeuksien julistukseen, onjulistus yksi elementti laajemmassa kansainvälisessäihmisoikeusjärjestelmässä. Järjestelmä koostuu suures-ta joukosta toimijoita sekä useista kansainvälisistä sopi-muksista. Nykyään vallitsevat tulkinnat ihmisoikeuksistaja keskeisten oikeuksien kuvaus eivät suoraan löydy pel-kästään vuoden 1948 julistuksesta.

Ihmisoikeuksien perustelu on tunnetusti mutkikasongelma. Filosofiassa on etsitty monenmoisia perus-teluja, mutta niistä ei vallitse yksimielisyyttä. Tyypil-listä on sitoa oikeudet ajatukseen ihmisarvosta, jokakuuluu nimenomaan ihmisille muista olennoista jaeläimistä poiketen. Ihmisarvon perustaksi on esitettymuun muassa inhimillisen elämän pyhyyttä tai arvok-kuutta eli digniteettiä (kristillinen ajattelu), ihmisenpersoonuutta tai ihmisarvon mittaamattomuutta.Tämä ei kuitenkaan poista ongelmaa, koska silloinpuolestaan pyhyys, digniteetti, persoonuus tai vastaa-vat käsitteet joudutaan perustelemaan. Oikeuksienperusteluja valottaa yleistajuisesti filosofi Matti Häyrykirjassa Hyvä elämä ja oikea käytös – historiallinen joh-datus moraalifilosofiaan. Kirjasta on tekstin selkeydenvuoksi helppo kopioida otteita opiskelijoille.

Antiikin filosofiassa ihmisarvo liitettiin ihmisenrationaalisuuteen ja kristinuskossa sielullisuuteen, muttayleismaailmallisten ja kaikille kuuluvien ihmisoikeuk-sien perustelu ei voi riippua ihmisten rationaalisuudenkyvystä tai uskonnosta. Tavallinen argumentti (mm.utilitarismissa) on myös ollut perustelun liittäminenihmisen tuntoisuuteen, kykyyn tuntea tuskaa ja kärsi-mystä sekä käänteisesti mielihyvää. Tästä kuitenkinvoi seurata (kuten joidenkin klassisten utilitaristienmm. Benthamin ja monien nykyfilosofien mukaan),että oikeuksia ja arvoa pitäisi olla myös muilla eläimil-lä, jotka voivat tuntea tuskaa tai mielihyvää.

Ihmisoikeuksien julistuksessa ei pyritäkään anta-maan mitään yksittäisiä perusteita oikeuksille, jotka seyksiselitteisesti toteaa kaikille ihmisille kuuluviksi.Ajatuksena on, ettäa) asiasta vallitsee yksimielisyys, jonka pohjustukseksi

ei tarvita laajaa argumentaatiotab) julistuksen tai kansainvälisen sopimuksen allekir-

joittaja ilmaisee hyväksyvänsä tämän yksimielisyy-den omalla sopimusoikeudellisella teollaan, liitty-mällä sopimukseen.

Siinä, missä ennen katsottiin välttämättömäksi etsiämoraalille ehdoton perustelu, sopimusetiikka on prag-maattisempaa, jopa postmodernimpaa: toimijoidenkeskustelu (YK:n sisäinen, valtioiden välinen, virka-miesten, tutkijoiden ja poliitikkojen käymä) tuottaavähitellen yhteisymmärrystä siitä, millaista oikeusajat-telua pitää edistää. Oikeuksia ei pyritä perustelemaan

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4455


minkään tietyn uskonnon varassa, koska niiden on so-velluttava kaikille uskonnoista riippumatta. Oikeuk-sista käytävä rationaalinen keskustelu ei voi myöskäännojata mihinkään kiistatta todistettuihin moraalisiinpremisseihin, koska sellaisia ei ole tieteessä eikä etii-kan tutkimuksessa. On tyydyttävä siihen, mitä on: rau-hanomaiseen, monenkeskiseen ja rationaaliseen kes-kusteluun, jossa punnitaan mahdollisimman moniaerilaisia tulkintoja oikeasta ja väärästä ja pyritään tasa-painottamaan eri valtioiden, kulttuurien ja katsomus-ten moraalisia lähtökohtia. Käytännössä ei tietenkäänole yhtä keskusteluyhteisöä eikä keskustelu etene ihan-teellisella tavalla, mutta vajavaisissakin puitteissa onkuitenkin saavutettu varsin paljon.

Keskustelussa edetään erilaisia kantoja punnitsemalla jasovittelemalla, joten eettisten ihanteiden ja arvojen kon-fliktit ovat vääjäämättömiä. Aineistoina (nrot 47–51) onviisi tapaus- eli case-esimerkkiä, joissa on kysymys tär-keinä pidettyjen yhteiskunnallisten arvojen törmäyksestä.Niitä voi käyttää monissa kurssin jaksoissa: esimerkiksiyksilön ja yhteisön, kansalaisen ja valtion, yksityisen jajulkisen suhteista puhuttaessa, valtiollisen vallankäytönrajoja etsittäessä, poliittisten aatteiden ja ihanteidenluonnetta käsiteltäessä, käytännön politiikkaa ja nykyistäaatekenttää arvioitaessa ja niin edelleen.

Isaiah Berlin kuvaa mainitussa esseessään erilaistenarvojen väistämättömiä törmäyksiä yhteiskunnassa. Täs-tä on aineistona (nro 52) katkelma, jolla voidaan motivoi-da tapausesimerkkien käsittelyä.

Konflikteja ratkottaessa on koetettava käyttää dialoginja arviointikyvyn taitoja. Dialogin taitoja esitellään Dialogihyvästä elämästä -oppikirjassa ja opettajan aineistossa,arviointikykyä puolestaan Dialogi tiedosta ja maailmanku-vista -kirjassa ja aineistossa. Dialogin sijaan voi edetäväittelyn kautta, ja siihen tarjotaan käytännön vihjeitä Dia-logi 2:n opettajan aineistossa. Keskustelun kohteiksi poi-mitut tapausesimerkit toimivat tavallisen tuntikeskuste-lun, tutkivan dialogin, pienryhmätyöskentelyn, väittelyn taiitsenäisen kirjoitelman aiheina.

Konservatismi: perinteet kunniaan(s. 95–96)

Konservatismi ei ole esiintynyt historiallisesti yhtä kiin-teänä perinteenä kuin liberalismi ja sosialismi, mutta useatpolitiikan filosofit ja poliitikot ovat nimittäneet itseäänkonservatiiveiksi. Konservatismi on pikemmin asennevallitsevaa yhteiskuntaa kohtaan kuin tietty ihanne par-haasta mahdollisesta yhteiskunnasta, joten konservatiivi-suus vaihtelee ajasta ja paikasta toiseen. Konservatisminpiirteitä on kuitenkin yritetty tiivistää seuraavasti:1) muutosvastaisuus2) perinteiden kunnioittaminen ja varauksellinen suh-

tautuminen järkeä kohtaan

3) epäluulo aktiivista valtiollisen vallan käyttöä kohtaan4) yksilöiden vapauden arvostaminen mutta tiukem-

missa rajoissa kuin liberalismissa5) antiegalitaarisuus ts. oletus ihmisten luontaisesta ja

synnynnäisestä erilaisuudesta.

Poliittisia vastustajia ovat kaikki, jotka vaativat voima-kasta yhteiskunnallista muutosta – yhtä hyvin liberaa-lit kuin sosialistitkin ovat olleet konservatiivien vasta-pelureita.

Siinä missä marxismi ja sosialismi pitävät yhteis-kunnallisia konflikteja historian moottorina ja kon-fliktien esiintuomista yksilöiden aseman parantamisenkannalta välttämättömänä, konservatismiin kuuluukonfliktien karsastaminen. Konservatismin näkökul-masta hyvässä yhteiskunnassa jokainen on itselleensopivimmassa asemassa, luokassa, statuksessa ja työs-sä, ja tämän vuoksi yhteisö on staattinen. Niinpä aat-teen varhaisena edustajana pidetään joskus Platonia,jonka ihanneyhteiskunta oli hierarkkinen ja staattinen.

Platonia ja konservatismia yhdistää meritokratia,jossa toivotaan yhteiskunnan osoittavan kullekin ihmi-selle hänen kykyjensä mukaisen paikan ja tehtävät.Toisin kuin Platon, konservatiivit eivät yleensä pyrikuvaamaan, millainen moinen yhteiskunta olisi. Peri-aatteena on kuitenkin, että yksilöt ovat toisiaan kyvyk-käämpiä tai heikompia (mitkä kriteerit tämän missä-kin yhteiskunnassa ja ajassa ratkaisevat, se vaihtelee)ja heidän kuuluu saada asemansa sen mukaisesti. Klas-siseen konservatismiin (esim. Burke) kuului aristokra-tian ihannointi, sanan alkuperäisen merkityksen mu-kaisesti (kreik. aristos, hyvä, paras, ylhäinen): parhai-den valta. Tavallisen kansan (kreik. demos, rahvas)enemmistön kykyihin hallita itse itseään suhtauduttiinepäluulolla.

Konservatismin suhde järkeen on ambivalentti.Toisaalta Burken kaltaiset teoreetikot ovat katsoneet,että järki opettaa ihmisen toimimaan varovaisesti elikonservatiivisesti, mutta samalla monet konservatiivitasettavat perinteet ja asioiden vallitsevan tilan ennenkaikkia uudistuksia, joita pelkän järjen perusteella yh-teiskunnalle tarjotaan. Konservatiivit vastustivat valis-tuksen näkemystä ihmisen ja yhteiskunnan täydellis-tymisestä järjen avulla ja samoin kaikkia utopioita.Konservatiivisessa teoriassa on ollut tavallista kuvatayhteiskuntaa organismiksi: se toimii omien luonnollis-ten lakiensa mukaisesti ja etsii oman tasapainotilansa,kunhan sitä ei liiaksi pyritä ohjailemaan.

Sama ambivalenttius vallitsee suhteessa valtioon jayksilöiden vapauteen. Jos valtio toimii staattisesti japyrkii puuttumaan suhteellisen vähän asioiden perin-teiseen ja luontaiseen kulkuun, vahva valtio voi ollahyväksikin. Sen sijaan sellaisella valtiollisen vallan käy-töllä, jolla tähdätään jatkuvaan ohjailuun ja muutok-siin, voidaan saada aikaiseksi enemmän pahaa kuin

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4456


hyvää. Vapaus puolestaan on tavallisesti hyödyllinentila, jos yksilöt saavat valtiollisesta ohjailusta vapaanajärjestää elämänsä ja asiansa omissa yhteisöissään pe-rinteidensä mukaisesti. Konservatiivit kokevat kuiten-kin ongelmalliseksi sellaisen vapauden käytön, jossayksilö kyseenalaistaa vallitsevat yhteiskunnalliset pe-rinteet ja vallanpitäjät. Niinpä konservatismi useinkorostaa auktoriteettien kunnioittamista ja selkeitäauktoriteettisuhteita (perheessä, koulussa, työssä, val-tiossa). Tämä on yhteydessä paitsi perinteiden arvoon,myös orgaaniseen yhteiskuntakäsitykseen. Koska val-ta on paremmilla eli kyvykkäillä ja viisaus vanhemmil-la, on syytä kunnioittaa heitä. Auktoriteetit ovat an-sainneet asemansa.

Orgaaniseen yhteiskuntakäsitykseen kuuluu jon-kinasteinen pessimismi ihmisluonnon suhteen: ihmi-nen ei ole niin hyvä, taitava ja viisas, että hän voisi hel-posti päästä eroon yhteiskunnallisista ongelmista.Päinvastoin aggressiivisuus, varkaudet, epäluulo, kateusja muut negatiiviset ominaisuudet kuuluvat ihmisluon-toon, joten on hyvä asettaa auktoriteetteja valvomaanyksilöiden toimintaa. Konservatiiveille on tyypillistäajatella, että yhteiskunta on niin hyvä kuin ihmiset an-saitsevat, joten sitä on turha yrittää väkisin muuttaa.

Poliittisessa filosofiassa on ollut paljon vähemmänkonservatismin teoreetikoita kuin esimerkiksi sosialis-teja tai liberalisteja. Burken jälkeen sellaisina on pidet-ty mm. yhdysvaltalaisfilosofi George Santayanaa jamyöhemmin politiikan teoreetikko MichaelOakeshottia. Tavallisimmin konservatiivisuudesta pu-hutaan politiikassa, missä termi esiintyy taajaan.

Konservatiivisten puolueiden ideologiaa ei voi ku-vata suoraan yllä esiteltyjen piirteiden kautta, muttatiettyjä yhtäläisyyksiä on olemassa. Nykyisessä arvo-konservatismissa tunnetaan usein huolta siitä, että yh-teiskunnan pirstoutuessa ja yksilöiden erkaantuessatoisistaan arvoiltaan ja elämäntavoiltaan myös yhteinenmoraali murtuu. Seurauksiksi oletetaan sekasorron jarikollisuuden kasvu, yleisen välinpitämättömyyden li-sääntyminen ja yhteiskunnan kiinteyden rappeutumi-nen. Tämä yhdistetään usein myös sekularisaatioon,yhteiskunnan maallistumiseen. Uskontoa ja kirkkoapidetään tärkeimpinä arvoperinteitä säilyttävinä insti-tuutioina, ja niinpä valtion ja kirkon täydelliseen erot-tamiseenkin suhtaudutaan epäillen. Tätä taustaa vas-ten voi asettaa myös Euroopan muutamat suuret kris-tillisdemokraattiset puolueet (kuten Saksassa), jotkaovat nykyisen konservatiivisen aatteen ylläpitäjiä.

Arvokonservatiiveille on esitetty vasta-argumentiksi,että moraalikäsitysten hajaantumisessa on kaksi ulot-tuvuutta:– käsitykset hyvästä elämästä– käsitykset oikeasta toiminnasta.

Yhteisöelämän kannalta ei ole välttämättä lainkaan

ongelmallista, että käsitykset hyvästä elämästä ja ta-voista pyrkiä siihen erkaantuvat toisistaan, jos samaanaikaan vallitsee vahvasti jaettuja käsityksiä siitä, mikäon oikeaa ja väärää toimintaa toisia ihmisiä kohtaan.Tällöin elämäntapojen eriytyminen ei tuota uhkaa toi-sille. Se toki muuttaa yhteiskunnan moraalijärjestystä,ja se voidaan kokea sen vuoksi uhkaavana. Tällaisenauhkana pidettiin esimerkiksi naisten siirtymistä työ-elämään.

Toinen esimerkki löytyy sukupuolisuuden alueelta.Avioliitto-oikeuden ulottaminen samaa sukupuoltaoleville pareille on edelleenkin harvinaista maailmas-sa. Ei voi väittää, että tällainen parinmuodostus olisisuora uhka sitä vastustaville ihmisille. Kysymys on sii-tä, että homoseksuaalisuus loukkaa heidän arvomaail-maansa tai uskonnollisia käsityksiään tavalla, joka koe-taan ahdistavaksi. Ahdistuksen tunteen perusteella eikuitenkaan pitäisi päätellä, että yhteiskuntarauha olisiuhattuna.

Aatteet tänään (s. 96–101)

Poliittisen katsomuksen rakentuminen (s. 99–101)

Aatteet ovat nykyään reaalipolitiikassa taka-alalla.Etusijalle nostetaan päivänpoliittisia kysymyksiä, jausein vielä väitetään, ettei niitä koskevissa päätöksissäole valinnanvaraa. Talous sanelee politiikan reunaeh-dot ja tärkeimmät poliittiset kysymykset (ulkopolitiik-kaa lukuun ottamatta) näyttävät liittyvän valtion bud-jettiin, yritys- ja teollisuuspolitiikkaan, veroja finans-sipolitiikkaan sekä tulopoliittisiin neuvotteluihin.

Aatteet eivät ole kuitenkaan kadonneet. Vaikka erotovat pienentyneet ja konsensus laajentunut, on paljonaiheita, joissa puolueet ovat erimielisiä. Näillä eroillaon suuria vaikutuksia ihmisten arkiseenkin elämään.Pienten poliittisten ratkaisujen heijastusvaikutuksetvoivat olla mittavia. Kuten oppikirjassa todetaan, opis-kelijoita voi kannustaa etsimään eroja tarkkaavaisestiuseista lähteistä. Poliittinen lukutaito on juuri erotte-lukyvyn kehittymistä sekä aatteiden ja reaalipolitiikanyhteyksien havaitsemista.

Seuraavassa on lueteltuna joukko perinteisiä aatekäsit-teitä, jotka voivat tulla kurssin aikana esille. Yleisimmätniin filosofien kuin reaalipoliitikkojen puheissa vilahtele-vista aatenimityksistä lienevät– liberalismi– uusliberalismi– libertarianismi, libertarismi– kommunitarismi– sosiaalidemokratia– sosialismi– kommunismi– konservatismi

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4457


– traditionalismi– radikalismi– anarkismi– nationalismi– individualismi– kollektivismi.

Oppilaille voi antaa tehtäväksi itsenäisesti tai ryhmis-sä etsiä ja koota lyhyet määritelmät kullekin sanalle. Sa-malla pitää muistaa, että kaikki aatteet eivät suinkaanesiinny ”ismeinä” tai vastaavina nimikkeinä. Esimerkiksivihreä liike ja ympäristömyötäinen ajattelu eivät uusinatulokkaina esiinny perinteisissä aatenimityksissä. Samapätee moniin muihin uudempiin poliittisiin liikkeisiin. Toi-saalla uskonnon ja politiikan yhdistyminen tuottaa mo-nenmoisia ajattelutapoja, joita ei myöskään voi suoraanyhdistää tuttuihin aatteisiin.

Nykyinen poliittinen maasto on aiempaa sekavampisekä poliittisen filosofian että reaalipolitiikan ja puo-lueiden osalta. Niin oikeistossa kuin vasemmistossakinon sekä individualistisesti että kollektivistisesti ajatte-levia. Yhteisöllisyyttä korostavia oikeistolaisia nimite-tään usein sosiaalikonservatiiveiksi ja vasemmistolai-sia kommunitaristeiksi. Molemmat joka tapauksessakorostavat, että yhteiskunnassa tarvitaan ihmisten vä-listä sosiaalista ja kollektiivista yhteisvastuuta, jota val-tion anonyymit ja byrokraattiset suojaverkot eivät voikorvata.

Poliittisen filosofian debateissa, etenkin englan-ninkielisessä maailmassa, on siirrytty ainakin osittainuudenlaiseen asetelmaan. Aikaisemmin kiistaa käytiinkylmän sodan reaalipolitiikan akselilla sosialismi–liberalismi. Edelliset puolsivat suhteellisen vahvaa val-tiota, jälkimmäiset taas yksilöiden vapautta ja suhteelli-sen heikkoa valtiota. Liberalismille ilmaantui kuitenkinhaastaja sosialismin ulkopuolelta – tai pikemminkin li-beralistisen teorian sisältä käydyistä keskusteluista.1970-luvulla useat teoreetikot ryhtyivät pohtimaan yk-silöllisyyden rajoja. Moni ajatteli, että individualismi jakulttuurinen pirstaloituminen oli edennyt liian pitkälle.

Kommunitaristisen näkemyksen mukaan yksilöi-den erillisyyden ja individualistisen vapauden korosta-minen ei ole suotuisaa hyvän elämän kannalta. Äärim-mäinen individualismi tuottaa yksilöiden irrallisuutta,vieraantumista ja merkityksettömyyden tunnetta: jot-ta hyvästä elämästä ylipäätään voisi puhua, pitää ollajoitain yhteisöllisiä perinteitä ja jaettuja moraalisia nä-kemyksiä, joista lähteä liikkeelle. Yksilöt eivät tee itseitseään, vaan he syntyvät ja kasvavat yhteisöissä, jotkaratkaisevasti vaikuttavat heidän käsityksiinsä yksilölli-syydestä, vapaudesta ja hyvästä elämästä. Yhteisöllisyystäytyy tunnustaa ja sille pitää antaa arvoa. Yhteisölli-syydellä tarkoitetaan tällöin esimerkiksi kansalaisyh-teiskunnan yhteisöjä, perhe- ja työyhteisöä, ystäväpii-riä, katsomuksellista tai uskonnollista yhteisöä, kansa-

laistoiminnan yhteisöjä jne. Tällaisten yhteisömuoto-jen ajatellaan tuovan ihmisen elämään perimmäisenmielekkyyden. Asiaan kuuluu valtion epäpersoonallis-ten, byrokraattisten, välineellisten ja etäisten koneis-tojen kritiikki – tai näin ne kommunitaristisessa filo-sofiassa usein kuvataan.

Individualismin kritiikki on samalla arvorelativis-min kritiikkiä. Oikeistolaisempi, sosiaalikonservatiivi-nen ajattelu asettaa sitä vastaan perinteiden (mm. us-konnon) ja perhearvojen tärkeyden. Lähempänä va-semmistoa oleva kommunitarismi korostaa yhteisölli-syydestä itsestään kumpuavia arvoja: myötätuntoa,solidaarisuutta, kunnioitusta, luottamusta ja niin edel-leen. Molemmissa katsotaan, etteivät yksilöiden iden-titeetti ja moraali rakennu individualistisesti vaanyhteisöllisesti.

Kommunitarismiin liitettyjä filosofeja ovat olleetesimerkiksi Charles Taylor, Amitai Etzioni, MichaelSandel ja Alasdair MacIntyre. MacIntyren teos Hyvei-den jäljillä (After Virtue) hämmensi moraalifilosofistakeskustelua 80-luvulla. Teos pyrkii palauttamaan uu-delleen arvoonsa aristoteelisen hyve-etiikan, jossa hy-veiden merkitys asettuu hyvästä elämästä käsin ja pe-rusteltu käsitys hyvästä elämästä on puolestaan mah-dollinen vain jonkin vahvan arvoyhteisön puitteissa.Kritiikki on suunnattu oikeastaan koko modernisaati-ota kohtaan. Taylorin Autenttisuuden etiikka (joka osinperustuu hänen laajempaan tutkimukseensa Sources ofthe Self) on samoin kommunitaristinen puheenvuoro.Siinä kritisoidaan ääri-individualistisia moraalifiloso-fioita, joissa ajatellaan yksilön voivan luoda itse itsensäja moraalinsa sekä toisaalta taloudellisten ja byrokraat-tisten instituutioiden välineellistä rationaalisuutta,joka tekee myös sosiaalisista suhteista välineellisiä (vrt.Weber). Taylor painottaa solidaarisuutta, ihmisten vä-listä kunnioitusta sekä mahdollisimman monien osal-lisuutta poliittisessa päätöksenteossa hyvän yhteisöntukipisteinä.

Mikään perinteinen jako ei enää tunnu tavoittavannykyisiä poliittisia kantoja, mutta aineistona (nro 53)on yritys hahmotella kenttää jakamalla näkemyksiä ja-noille viidessä laajassa poliittisessa periaatteessa. Voi-daan kuvitella, että kukin poliitikko tai kansalainenasettuu kannanotoissaan johonkin kohtaan jokaisellajanalla. Janoilla ei voi olettaa enää olevan suoraa vas-taavuutta oikeisto–vasemmisto-akselin mukaisesti. Ja-nojen kuvaamista aateakseleista muodostunee yllättä-viä yhdistelmiä. Puolueiden samankaltaistuminen jaaatteiden (näennäinen) katoaminen politiikasta voiolla myös seurausta politiikassa käsiteltävien kysymys-ten mutkistumisesta.

Poliittisia aatteita voi tunnilla käsitellä ajankohtaisten esi-merkkien kautta. Jos käynnissä ovat vaalit, voidaan kes-kittyä niihin. Opiskelijoita voi pyytää tuomaan päivän sa-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4458


nomalehti mukanaan. Niistä voidaan etsiä poliittisia lau-sumia ja leikellä, esitellä sekä arvioida niitä. Opettaja voinauhoittaa sopivan uutislähetyksen tai ajankohtaisohjel-man, jota voidaan katsella poliittisten aatteiden näkökul-masta. Tukena voi käyttää aineistossa esitettyjä aatteel-lisia janoja. Keskustelun voi liittää poliittisiin valintoihineli alalukuun poliittisen katsomuksen rakentumisesta.Mistä opiskelijat arvelevat erilaisten kannanottojen (me-diassa esitettyjen, poliitikkojen lausumien tai vaikka omi-en näkemystensä) olevan peräisin: arvoista, perinteistä,intresseistä, ihmisten taustasta – vai kaikista näistä.Miksi politiikassa ylipäätään on erimielisyyksiä?

Yksi vaihtoehto on jonkin Internetistä löytyvän aate- taipolitiikkatestin tekeminen. Vaalikoneet ovat oma lukun-sa, ja niistä löytynee paljon keskusteltavaa paitsi ehdok-kaiden ja opiskelijoiden vastauksista myös vaalikoneidenkysymysten kriittisestä arvioinnista: Mitä kysytään ja mitäei? Kuinka selkeitä tai erottelukykyisiä kysymykset ovat?Tuovatko ne aatteellisia eroja esiin? Mitä olennaisia kysy-myksiä vaalikoneet jättävät kysymättä?

Internetissä on myös poliittisia asenteita kartoittaviatestejä. Testejä ei tietenkään voi yksinään pitää luotetta-vina, mistä opiskelijoita kannattaa muistuttaa: ne yksin-kertaistavat ja kärjistävät, tekevät ongelmallisia oletuksiaja monesti myös sisältävät virheellistä tietoa. Seuraavatesti on (huumoristaan huolimatta) tehty huolellisemminkuin useimmat: www.politicalcompass.org/.

Ongelmia voi siinäkin tuottaa joidenkin kysymysten vai-kea muotoilu sekä englannin kieli, joka ei ehkä kaikilleavaudu. Tällöin testin voi tehdä yhdessä atk-luokassa,jotta kysymyksiä voidaan yhdessä suomentaa. (Tai opet-taja voi kopioida kysymykset edeltä käsin, ja niiden suo-mennokset voidaan näin varmistaa tunnilla sekä käydäalustavaa keskustelua valinnoista, vaikka jokainen teki-sikin testin omalla ajallaan.)

Testit eivät ole itsetarkoituksia. Hedelmällisintä onkeskustelu, joka niiden pohjalta käynnistyy, liittyypä se yk-sittäisiin kysymyksiin ja periaatevalintoihin tai koko tes-tiin. Tällöin testejä ei pelkästään tehdä, vaan samalla taitestin jälkeen keskustellaan yhdessä kysymyksistä. Opis-kelijoita voi esimerkiksi pyytää poimimaan mielestäänkiinnostavimman kysymyksen, tai opettaja voi testin te-kemisen jälkeen valita jonkin muihin kurssin aiheisiin liitty-vän testikysymyksen tarkemman tarkastelun kohteeksi.

(Lisää testejä löytyy esimerkiksi osoitteestaedweb.sdsu.edu/webquest/matrix.html.)

Valta ja vaikutuskeinot(s. 101–107)

Ei ole olemassa yhtä oikeaa vallan määritelmää tai val-tateoriaa. Opiskelijoista voi olla hämmentävää törmä-tä yhä uusiin vallan määritelmiin ja luetteloihin siitä,mitä valta on ja missä sitä esiintyy. Valta saattaa olla

kaikkein useimmin analysoitu yhteiskunnallinen käsi-te. Yksi vallan määritelmä ei kuitenkaan välttämättäkumoa toisia, vaan tässäkin asiassa tarvitaan useitanäkökulmia.

Jos joku opiskelijoista kiinnostuu aiheesta, hän voisyventyä siihen vaikka perehtymällä esitelmää vartenjohonkin teoriaan, mutta muuten lukiokurssin yhtey-dessä riittää, että saadaan keskustelun tueksi jokin oteilmiöstä. Moderneja (liberalistisia, hegeliläisiä ja mar-xilaisia) sekä myöhempiä valtakäsityksiä (mm. MichelFoucault’ta) esittelee mm. Tuija Pulkkinen kirjassaanPostmoderni politiikan teoria. Valtateoriat ovat esilläusean erillisartikkelin voimin myös Suomen filosofi-sen yhdistyksen kollokviojulkaisussa Mitä on valta?(toim. Räikkä & Wennberg).

Eräs tunnetuimmista määritelmistä tulee Weberiltä: ”Val-ta tarkoittaa kaikkia mahdollisuuksia saada oma tahtoläpi sosiaalisen suhteen sisällä vastarinnankin edessä”.Englanninkielisessä analyyttisessä filosofiassa, joka yleen-sä toimii liberalistisen poliittisen filosofian kehyksessä, onusein seurattu Weberin määritelmää, kuten esimerkiksiseuraavissa muotoiluissa:– A:lla on valtaa B:hen siinä määrin, kuin hän saa

B:ntekemään jotakin, mitä B ei muuten tekisi.– A käyttää valtaa B:hen, kun A vaikuttaa B:hen hänen

intressiensä vastaisesti tai hänen vapauttaan louka-ten/rajoittaen.

Näillä määritelmillä voi päästä melko pitkälle. Niidenongelmana on kuitenkin se, että mitä mutkikkaam-maksi toiminta ja sen ympäristö muuttuvat, sitä vai-keampi on tavoittaa vallan luonnetta yksittäisten toi-mijoiden suhdetta kuvaavilla määritelmillä. Toinenongelma on niiden negatiivisuus: valta nähdään hel-posti kohdettaan alistavana. Tämä voi olla seuraustaWeberin ja liberalismin valtiokriittisyydestä (valta lii-tetään tällöin valtiollisiin instituutioihin ja auktori-teettiin).

Jo eri kielten käsitteet vaihtelevat, ja niiden myötävaihtelevat käsitteiden viittaussuhteet. Englannin po-wer ja saksan Macht eroavat selvästi suomen vallasta.Miten esimerkiksi pitäisi ymmärtää demokratiassakeskeinen kansanvallan käsite? Kenen intressejä vas-taan kansa valtaa käyttää? Kansanvalta kai tarkoittaasitä, että kansa hallitsee itseään, on hallintovallan var-sinainen haltija ja käyttää valtaa suhteessa itseensä –eikä kenenkään intressien vastaisesti.

Entä mitä Francis Bacon tarkoitti sillä, että ”tieto javalta käyvät yhteen” ja luonnontieteen tehtävä on ”ih-misen valtapiirin laajentaminen suhteessa luontoon”?Tässäkään tapauksessa vallalla ei voida tarkoittaa yh-den toimijan valtaa toisen yli. Enemmänkin se viittaakykyyn saada aikaan haluttuja seurauksia.

Jos vallankäyttöä ajatellaan aina alistavana suhtee-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4459


na, miten olisi mahdollista ymmärtää muun muassakasvatusta ja koulutusta? Valtaa voi tällöin pitää huo-lehtivana suhteena: vanhemmalla on valtaa (ts. kykyä)sekä suojella lasta että auktoriteettia kasvattaa tätä lap-sen parasta ajatellen. Alistavan valtakäsityksen valossaon vaikea ymmärtää kasvatuksen vallankäyttöä. Eikökasvatuksen ole tarkoitus auttaa kasvavaa kohti itsenäi-syyttä ja vapautta sen sijaan, että se olisi este vapaudelle?

Ongelmaan liittyy kiista valtasuhteen osapuoltenluonteesta. Yllä olevissa määritelmissä puhutaan eril-lisistä, tietoisista toimijoista, joista toinen rajoittaa val-lallaan toisen vapautta. Toisenlaisessa valtakäsitykses-sä lähdetään siitä, että valtasuhde on itsessään osa toi-mijoiden identiteettiä. Valta ei ole vain ulkoista vaanmyös sisäistä; se vaikuttaa siihen, mitä ja keitä olem-me. Tällainen näkemys on oppikirjassa esillä Hegelinja Kungfutsen yhteydessä (s. 14–17). Esimerkiksi kas-vattajan ja kasvatettavan identiteetit ovat osittain tu-losta siitä valtasuhteesta, joka heidän välillään on. Nä-kemyksen mukaan ei voi olla olemassa mitään alkupe-räisesti erillisiä toimijoita (subjekteja), jotka asettuisi-vat valtasuhteeseen: kaikki subjektit ja yhteiskunnalli-set ilmiöt on tuottanut yksi tai toinen vallan muotosuuressa verkostossa. Ei ole olemassa jotakin alkupe-räistä ”vallatonta” tilaa, jossa yksilöllisyys ja vapaus oli-sivat omimmassa muodossaan. Vapautta ei voi ajatellailman vallan vaikutuksia.

Foucault tutki muun muassa seksuaalisuutta koske-vien käsitysten ja kokemusten historiaa siitä näkökul-masta, miten myös seksuaalisuuden kulloisetkin toteu-tumat ovat vallan tuotetta (kolmiosaisessa teoksessaSeksuaalisuuden historia). Tällainen tuottavan vallanteoria ei ensisijaisesti pohdi, kenellä valtaa on, vaansitä, millä tavoin vallan erilaiset mekanismit tekevätmeistä sen, mitä olemme. Valtaa on kaikkialla, jotenon syytä tulla paremmin tietoiseksi, millaisin tavoin sevaikuttaa meihin muokaten persoonaamme, halujam-me, ihanteitamme ja niin edelleen.

Vallan tematiikkaa voi lähestyä historiallisesti esimerkik-si pohtimalla mitkä vallan alueet ja muodot ovat olleet eriaikakausien yhteiskunnissa tärkeitä. Tällöin havaitaanvaihtelua esimerkiksi uskonnollisen, sotilaallisen, poliitti-sen ja taloudellisen vallan välillä. Poliittinen valta on itseasiassa voinut olla kokonaan jotakin mainituista muistavallan muodoista eikä lainkaan niistä erillään.

Useat valtateoreetikot ja sosiologit ovat osoittaneethistoriallisia muutoksia eurooppalaisissa vallan muo-doissa. Eräs näkökulma on, että vallankäytön ja sosi-aalisten tapojen muutos on tapahtunut yhtä jalkaa.Aihetta on Foucault’n ohella tutkinut muun muassasivilisaatiohistorioitsija Norbert Elias. Keskiajalla jarenessanssissa sosiaalisen säädyllisyyden rajat olivatvielä paljon laveammat kuin myöhemmin: tarpeiden

toimittaminen julkisesti keskellä katua ei ollut erikois-ta. Samaan aikaan rangaistusmuodot olivat nykynäkö-kulmasta hämmästyttävän raakoja. Julmia kuoleman-rangaistuksia edeltäneet kidutusnäytelmät eivät olleetpoikkeuksellisia, ja niitä kerääntyi katsomaan suuriaihmisjoukkoja.

Niin sanottu sivilisoituminen, säädyllisyys ja tapo-jen kurinalaisuus ovat keskeinen osa modernia yksilöl-listymistä: ihmisen tietoisuus omasta minuudestaankorostuu, ja minän tietoinen hallinta saa entistä tär-keämmän merkityksen. Kurinalaisuus nousee huip-puunsa konservatiivisella 1600-luvulla, jolloin esimer-kiksi absoluuttinen kuninkaanvalta Ranskassa on voi-makkaimmillaan. Samalla – eikä suinkaan sattumalta– leviää Euroopassa luonnontieteellinen ajatus ihmi-sen vallasta yli luonnon. Tekniikka kehittyy, eikä luon-non valjastaminen tuotantovälineissä ja voimalaitok-sissa herätä enää pelkoja siitä, että ihminen ylittäisioman valtapiirinsä rajat toimimalla luontoa vastaan.

Agricolan omaksitunnoksi nimeämä henkilökoh-tainen moraali syrjäyttää klaani- ja sukuyhteisöjen ul-koiseen tarkkailuun perustuvan yhteismoraalin ja ve-rikoston perinteet. Vähitellen itsetarkkailu ja sisäistet-ty kuri tulee niin voimakkaaksi, että väkivallan uhallaylläpidetyn ulkoisen kurin tarve vähenee. Yhteiskun-nallista järjestystä ei tarvitse enää säilyttää rangaistus-mahdilla uhkaamalla ja sitä julkisissa näytöksissä esit-telemällä. Yhteiskunnallisesta vallasta tulee pehmeäm-pää, käskyjen ja kurituksen tilalle tulevat ohjeet, opas-tukset, valistus ja suostuttelu. Poikkeavaa käytöstä eienää ajatella kurittomuutena tai syntinä vaan epänor-maaliutena ja psyykkisenä häiriötilana. Poliisin tilalletulee psykiatri ja pampun tilalle pilleri. Valta ei enäävaikuta meihin ulkoisesti vaan sisäistyneesti eli omik-semme kokemiemme affektien, halujen, maun jamuun vastaavan kautta.

Näin nämä kolme vallan aluetta kehittyvät yksin as-kelein: yksilön valta itseensä nähden itsekurina, poliit-tis-yhteiskunnallinen valta ja ihmisen valta suhteessaluontoon. Tämäkin historiallinen tulkinta kertoo, mi-ten monin tavoin vallasta voidaan puhua. Vaikka toi-sinaan lasketaan mukaan vain keskimmäinen maini-tuista eli poliittis-yhteiskunnallinen valta, vallan käsitelaajenee, jos sitä ajatellaankin voimana vaikuttaa asioi-hin ja ilmiöihin tai kykynä hallita (itseä, toisia, luontoa).

Oppikirjan jakso muistuttaa vallan ja vaikutuskeinojenmonista muodoista. Usein vaikutusmahdollisuuksienpuuttumisen kokemukseen liittyy kapea käsitys siitä, mitävalta on. Ellei havaita, miten valta on diffuusia, kaikkiallelevittäytyvää, ei myöskään synny kuvaa siitä, että vaikut-taa voi hyvin monin tavoin. Aineistoiksi (nrot 55–59) onkerätty luetteloita vallan ulottuvuuksista. Niitä voi täyden-tää edelleen, koska luettelot eivät voi olla täydellisiä.Samoin voi täsmentää vallankäytön tai vaikuttamistapo-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4460


jen sisältöä. Samalla voi muistuttaa siitä, että useissamuissakin kirjan luvuissa puhutaan vallankäytöstä. (Ks.myös lopussa aineisto nro 83.)

Aihetta voi olla osuvinta lähestyä käytännön analyyse-ja tehden. Siinä voi tukeutua Robert Dahlin kehittämäänvalta-analytiikkaan. Dahl perustaa analyysin kuuteen ky-symykseen:– Kuka käyttää valtaa? (vallan käyttäjä)– Millaisissa asioissa hän voi käyttää valtaa? (vallan

alue)– Ketkä ovat kohteena? (vallan kohde)– Miten valtaa käytetään? (vallan lajit)– Millaisia resursseja vallankäyttäjällä on käytössään eli

mihin valta perustuu? (valtaresurssit)– Millaisia mahdollisuuksia ja keinoja on vallankäytön

vastustamiseksi? (vastavalta tai -rinta)Opiskelijat voivat valita jonkin analyysikohteen omas-

ta elämänpiiristään (koulu, harrastukset, koti, työ) taiyhteiskunnasta, talous- tai valtioelämästä. Tämän jälkeenrakennetaan analyysi yllä olevien kysymysten vastauksi-na. Opiskelijat tai ryhmät esittelevät analyysinsa muilleja niistä voidaan debatoida.

Eräs kriittinen valtateoria koskee vallan hierarkkisuut-ta nyky-yhteiskunnissa. Siinä lähdetään oletuksesta,että valtaa esiintyy monella alueella ja sitä käytetäänmonessa muodossa, mutta tyypillistä on vallan hierar-kioiden muodostuminen kaikilla kentillä. Olipa kysy-mys mistä vallan muodosta tahansa, joku kykeneekäyttämään sitä enemmän ja joku toinen vähemmän:kun näin on kaikilla elämänalueilla (politiikassa, hal-linnossa, uskonnossa, koulutuksessa, taloudessa, jne.),yhteiskunnasta tulee ulkoa katsoen kuin vuoristojono.

Valtahierarkiat ovat tuttuja instituutioista, joissa onselkeä komentoketju. Äärimmäinen valtahierarkiaesiintyy totalitaarisissa valtioissa, joissa diktaattori taipuolue on pyramidin huipulla. Totaalinen valta onkinvallan kaikkien muotojen keskittymistä yhteen järjes-telmään. Totalitaarisissa valtiossa on vain yksi pyrami-din huippu, joka kattaa kaiken (politiikan, oikeuden,talouden, armeijan, poliisin jne.).

Valtapyramidia pidetään yllä monin keinoin. Ylem-pänä olevat voivat käyttää keppiä ja porkkanaa, ran-gaista ja palkita alempana olevia. Näin voidaan tehdämyös alemmalla portaalla olevien keskinäisen lojali-teetin murtamiseksi, koska nämä joutuvat kamppaile-maan toisiaan vastaan vallankäyttäjien suosiosta. Sa-moin alamaisten keskinäisen kommunikaation ja liit-toutumisen mahdollisuuksia yritetään kaikin keinoinestää ja lietsoa epäluuloa heidän välillään.

Pelolla ja epäluulolla säilytetty valtapyramidi voi ro-mahtaa kuin korttitalo. Romanian diktaattori Ceau-sescun tapauksessa näin kävi yhden ainoan juhlapu-heen aikana, kuten tapahtumaa kuvaavat TV-nauhoi-tukset näyttävät. Paikalle kerääntynyt väkijoukko kan-

toi vielä mukanaan johtajansa kuvia, mutta ensim-mäisten buuauksien jälkeen protestimieliala levisi pianmuihin. Paikalla olevat kansalaiset alkoivat uskoa mui-den vihaavan järjestelmää ja sen johtajaa yhtä paljonkuin he itse. Kävi ilmi, että itse kukin oli sattunut pai-kalle protestimielessä – ja loppu onkin historiaa.

Nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa valtahie-rarkioita on monia, ja ne ovat rinnakkaisia ja ristikkäi-siä. Vaikka tämä tuottaa vallan tasapainoa, se ei siltikriitikoiden mukaan poista hierarkkisuudesta syntyviäongelmia. Hierarkkisen vallan kritiikkiä ovat esittä-neet etenkin anarkistit, joiden mukaan hierarkkinenvalta on aina sosiaalisia suhteita vahingoittavaa eikähierarkioista päästä eroon kuin purkamalla keskitettyvaltiomuoto ja siihen liittyvät instituutiot.

Mitä on demokratia? (s. 104)

Insertissä esitetty demokraattisen järjestelmän piirtei-den luettelo on peräisin politiikan ja oikeuden tutki-joiden kansainvälisen Tampere Klubi -keskusteluyh-teisön tapaamisista. Lista löytyy klubin ensimmäisenkokoontumisen dokumentoivasta teoksesta The Futu-re of Democracy. Demokratian nykytilan kaksinaisuuttakäsittelee osuvasti Susanna Marks esseessä ”Democ-ratic Celebration, Democratic Melancholy” (The Fin-nish Yearbook of International Law, Vol. IX).

On kuitenkin liioiteltua väittää oppikirjan tapaan,että äänestysprosentit olisivat laskeneet ennennäke-mättömän alhaisiksi. Länsimaisissa demokratioissaäänestysprosentti oli alhaisimmillaan järjestelmien al-kuvaiheessa, kun suurella osalla kansalaisista ei vieläollut käytännön mahdollisuuksia äänestämiseen taitietoisuutta poliittisista oikeuksistaan. Äänestyspro-sentit nousivat 1970- tai 80-luvulle asti, minkä jälkeenlähes kaikkialla on koettu niiden tasainen lasku.

Demokratiakäsityksiä on yhtä paljon kuin erilaisiademokratian versioita hallintomuodoissa. Eräs keskei-nen jako on liittynyt siihen, kuinka laaja-alaisena demo-kratian käsitettä pidetään. Sosialismissa on vaadittudemokratian piiriin tuotavaksi myös sosiaalista ja talou-dellista elämää. Liberalismiin on taas kuulunut demo-kratian rajoittaminen vain poliittisen järjestelmän toi-mintaa koskemaan. Talouden on haluttu pysyvän enim-mäkseen itsenäisesti ohjautuvana, ja valtion puuttumis-ta yksityisten ihmisten sosiaalisiin suhteisiin on karsas-tettu. Liberalismin näkökulmasta sosialismin vaatimusottaa sosiaalinen ja taloudellinen elämä osittain poliitti-sen järjestelmän kontrolliin demokratian nimissä lähes-tyy totalitarismia. Toisaalta myös kaikissa länsidemo-kratioissa talous ja sosiaalinen elämä ovat käytännössäolleet enemmän tai vähemmän valtion ohjauksessa javalvonnassa eli demokratian piirissä. Tällä hetkellä suu-rimmat kiistat koskevat sitä, pitäisikö talous saattaa ny-kyistä enemmän demokraattiseen ohjaukseen (esimer-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4461


kiksi globaalisti) – ja onko se enää edes mahdollista.Demokratiakäsityksiä voi vertailla myös sen suh-

teen, millaisena ne näkevät kansalaisuuden ja kansalais-toiminnan merkityksen. James Tarrant (Democracy andEducation) on tehnyt demokratiakasvatusta tarkastel-lessaan nykyisiin demokratia-argumentteihin kohdis-tuvaa käsiteanalyysia. Tarrant jakaa länsimaisen demo-kratian kahteen haaraumaan, jotka ovat1) moraalidemokratia (osallistava malli, laajan kansa-

laisosallistumisen ihanne)2) markkinademokratia (elitistiset ja ekonomistiset

versiot).

Tarrantin mukaan markkinademokraattiset elitistitodottavat kansalaisilta minimaalista osallistumista po-litiikkaan, mikä tarkoittaa lähinnä valintaa eri puo-lueiden väliltä äänestystilanteessa. Heille demokrati-an ydin on tässä menetelmällisessä ja muodollisessamahdollisuudessa vaihtaa edustajia ja hallitusta. Eko-nomistisesti ajattelevat haluavat rajoittaa valtiollistavaltaa, mutta katsovat myös, ettei äänestäjäkunta yksi-nään ole riittävän kykenevä tätä tekemään. Äänestäji-en ja valtion väliin on luotava keskeinen asema korpo-ratiivisille toimijoille (esim. työmarkkinaosapuolet,yritykset), jotka voivat tuoda työ- ja talouselämän nä-kökulmasta olennaisia vaatimuksia esiin.

Moraalinen demokratiamalli korostaa sen sijaanlaaja-alaista poliittista kansalaisuutta, jossa kansalais-ten toimijuus ei rajoitu muodolliseksi vaan siitä tuleeolennainen osa inhimillistä autonomiaa ja moraalia.Kansalaisosallistumisella katsotaan olevan moraalistaarvoa sekä yhteiskunnan että yksilön hyvän elämänkannalta. Kansalaisaktiivisuus toteutuu monilla yh-teiskunnan alueilla parlamentarismin lisäksi ja siihenkannustaa demokraattinen kulttuuri, jossa osallistu-mista pidetään arvossa. Moraalidemokratia muistuttaaaktiivisen tasavaltaisen kansalaisuuden ihanteita.

Usein demokratiasta puhuttaessa ajatellaan vain valtiol-lista tasoa. Joskus muistetaan myös kunnallisvaalit jakirkollisvaalit sekä nyttemmin eurovaalit. Demokratian voikuitenkin ajatella minkä tahansa yhteisön toimintaperi-aatteeksi, kunhan keksii, missä muodossa se toimii.Osallistuvat demokratia tarkoittaakin usein juuri lähi- japaikallisdemokratiaa, osallisuutta asuinympäristön suun-nitteluun, asunto-osakeyhtiön toimintaan, yhdistystenkokouksiin, työyhteisön päätöksentekoon, oppilaskunnantoimintaan ja niin edelleen. Mitä näissä tapauksissa tar-koittaisi ”mahdollisimman tasavertaisten vaikutusmah-dollisuuksien yhteisö”? Opiskelijat voivat ensinnä luette-loida demokratialle mielestään kuuluvia piirteitä ja arvo-ja. Sen jälkeen voidaan pohtia niiden sovellettavuutta eri-laisiin yhteisöihin: perheeseen, työpaikalle, kouluun, har-rastusyhteisöön. Opiskelijat voivat myös visioida mieles-tään ihanteellisen kouludemokratian.

Yhteiskunnalliset liikkeet ja yksityisetidentiteetit (s. 105–106)

Puolueet kartalle (s. 107)

Toimiminen kansalaisjärjestöjen kautta on tärkeä vai-kuttamistapa. Kun useimmat yhteiskunnalliset uudis-tukset tasavaltalaisuudesta ja demokratiasta työaika-lainsäädäntöön ja yhtäläisiin kansalaisoikeuksiin ovatedenneet kansanliikkeiden kautta, voi tätä pitää jopahistoriallisesti merkittävimpänä vaikutuskanavana.Myös puolueet ovat alun perin syntyneet ruohonjuu-ritason ja kansalaisten organisoitumisen kautta, ja niil-lä on edelleen tämä luonne myös lainsäädännöllisesti.

Puolueiden luonne järjestöinä tosin unohtuu usein,ja niitä ajatellaan ikään kuin osana valtiokoneistoja.Suomessa puolueiden laitostuneeseen mielikuvaanvaikuttaa se, että valtapuolueiden asema on säilynytpitkään samanlaisena. Vilkaisu entisiin sosialistimai-hin osoittaa, miten nopeasti puolueiden asema voimuuttua ja miten uusia puolueita voi syntyä kansan-liikkeiden kautta. Suomalaista politiikkaa ja kansalai-saktiivisuuttakin elävöittäisi se, että äänestäjäkuntaliikkuisi enemmän.

Kansalaisjärjestöt, liikkeet ja yhdistykset ovat myösareena aktiivisen kansalaisuuden toteuttamiseen. Mo-nille vapaa-ajan harrastustoiminta jonkin yhdistyksentai muun sosiaalisen toiminnan puitteissa on hyvänelämänkokonaisuuden kannalta keskeisellä sijalla.Harrastuksista haetaan mielekkyyttä, jonka koetaantoisinaan olevan työelämästä kadoksissa. Joillekin ontoiminnan mielekkyyden kannalta olennaista, että sil-lä on myös eettinen tai poliittinen päämäärä.

Osassa suomalaista politiikkaa, julkisuutta ja mediaakansalaisaktiivisuuteen suhtaudutaan vieläkin epäluu-loisesti. Kesti pitkään ennen kuin kansalaisjärjestöthyväksyttiin neuvottelukelpoiseksi ja kuuntelemisenarvoiseksi osapuoleksi esimerkiksi kuntien asuinympä-ristöä koskevissa ratkaisuissa. Myös mielenosoitustentai muiden kansalaismielipiteen ilmaisujen uutisointion usein edelleen vähättelevää. Mielenosoitus periytyykuitenkin tavallaan vanhimmasta kansalaisvaikuttami-sen muodosta. Asiasta kiinnostuneiden kokoontumi-nen torille mieltään ilmaisemaan oli antiikin demokra-tian esimuoto, ja joskus erot kansankokousten, mielen-osoitusten ja antiikin Ateenan torikokousten välilläovat veteen piirrettyjä. On tärkeää, että niin mielen-osoittaminen kuin muutkin laillisen suoran kansalais-toiminnan muodot nauttivat Suomessa vahvaa perus-tuslain suojaa.

Myös kunnat ovat havainneet Internetin käyttökelpoisuu-den. Kurssilaiset voivat selvittää, onko omassa kunnas-sa kunnallisdemokratian tukena toimivaa kansalaisten

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4462


keskustelufoorumia. Tällaisia ovat esimerkiksi– Mansefoorumi Tampereella: mansetori.uta.fi/foorumi/

(Tällä hetkellä paras esimerkki toimivasta foorumista.Sivuilta löytyy myös hyvää johdatusta kansalaisvaikut-tamiseen yleisesti.)

– ProKaupunki Helsingissä: www.prokaupunki.net/– Helsingin kaupunginosayhdistykset:

www.kaupunginosat.net/– Joensuun Kansalaistalo: kansalaistalo.jns.fi/– Vantaan Nettilä: www.nettila.net/– Turun Aluekumppanuus: www.turku.fi/palvelu/

aluekumppanuus.html.

Useat kunnat ovat integroineet kansalaisfoorumin omiinpääsivuihinsa, joten niitä voi etsiä kunnan kotisivuilta.Valtionhallintoakin varten on perustettu keskustelufooru-mi: www.otakantaa.fi/.

Yhtenä ideana voi käyttää jonkin käytännön vaikutus-kanavan linkittämistä kurssiin. Pienimuotoisesti tämä voitarkoittaa vaikka vain mielipidekirjoituksen muotoilua yh-dessä valitusta aiheesta tai osallistumista jonkin Interne-tin kansalaisfoorumin keskusteluun.

Tämän kurssin kannalta tärkeitä ovat hankkeet, joissaon pyritty tuottamaan erityisesti nuoria aktivoivia tai vai-kutustaitoja kehittäviä Internet-solmuja. Opettajan kan-nattaa tutustua niihin ja katsoa voisiko niitä suoraan hyö-dyntää kurssin opetuksessa. Näitä ovat ainakin– Opetusministeriön rahoittama ja Allianssin toteuttama

Valtikka: www.valtikka.net/– hämeenlinnalainen Vaikuttamo: www.vaikuttamo.net/– Nuorten Ääni Helsingissä: nk.hel.fi/hna/– Pohjois-Karjalan Nuorten foorumi: www.ponu.net/– EU:n nuorisofoorumi Generation Europe:

www.generation-europe.eu.com/.

Kannattaa katsoa myös Allianssin Nuorisotiedon talon link-kilista: www.alli.fi/tieto/nuorisotyo/vaikuttaminen.html.

Pallon voi heittää opiskelijoille ja pyytää heitä ideoi-maan, miten lapset ja nuoret saisivat äänensä kuuluviinpäätöksenteossa. Nuorten kohdalla ideoita voi olla hel-pompi keksiä kuin lasten, mutta myös heidän osallisuu-tensa olisi tärkeää. Miten lapset voisivat esimerkiksi vai-kuttaa elinympäristön rakentamiseen, kaupunkisuunnitte-luun ja muihin vastaaviin kunnallisiin päätöksiin? Mitenlasten tarpeita ja toiveita voitaisiin selvittää? Onko las-ten kansalaisosallisuus mahdollista?

Vastaavasti opiskelijat voisivat ideoida aihetta omas-ta näkökulmastaan. Miten lukiolaisten ääni kuuluisi pa-remmin kunnassa? Entä miten opiskelijat voivat vaikut-taa omassa koulussaan? Millaisia kanavia he haluaisivatluoda, jos koulun hallinnon uudistamiseen annettaisiin va-paat kädet?Kaikki liikkeet eivät suinkaan järjesty järjestöiksi, mikäunohtuu, jos liikkeitä käsitellään vain kansalaisjärjes-töjen kautta. Suuret historiallisesti merkittävät kan-

sanliikkeet ovat yhdistäneet ihmisiä yli kansankerros-ten. Liikkeessä on silloin kysymys jostain muodollisenjärjestäytymisen dynamiikkaa vahvemmasta. Dyna-miikkaa on koitettu kuvata monissa tutkimuksissa, en-nen etenkin marxilaisen teorian kautta mutta nykyäänpääsääntöisesti muilla tavoin. Monesti tutkijoilla onollut omakohtainen tuntuma liikehdintään.

Suomessa aktiivista keskustelua on käyty mm. 70-luvun taistolaisesta vasemmistolaisuudesta, 70- ja 80-luvun taitteen elämäntapaliikkeistä sekä ympäristö-liikkeestä. Pohdinnoissa kysytään myös, mikä motivoiyksilön mukaan liikkeeseen. Osallistumisen perusteitavoi penkoa samaan tapaan kuin poliittisen katsomuk-sen rakentumista ja puoluevalintoja (ks. oppikirja s.99–101). Liikkeistä voi tulla tärkeä osa yksilön identi-teettiä siten, että niihin osallistuminen viestittää muil-le, mitä yksilö pitää arvossa ja millainen maailmankat-somus hänellä on.

Sosiologiassa liikkeitä on tarkasteltu usein yhteis-kunnan kokonaisuuden näkökulmasta. Eräässä teo-riassa liikkeen väitetään etenevän vaiheiden kautta yhämuodollisemmin organisoituneeksi, aineistona (nro54) olevan tiivistelmän mukaisesti. (Kyseessä on Ott-heim Rammstedtin teoria, jota on tässä hieman muun-nettu). Vaiheittaisuutta on kritisoitu yksinkertaistami-sesta, ja lienee vaikea löytää yhtään liikettä, joka olisiedennyt täsmälleen mallin mukaan. Joidenkin liikkei-den historiaa sen valossa voi silti tarkastella.

Tärkeimmät suomalaisen kansalaisaktivismin his-toriaa käsittelevät tutkimukset ovat Risto Alapurontoimittama Kansa liikkeessä sekä Matti Virtasen Fen-nomanian perilliset. Matti Hyvärisen Alussa oli liike onteoreettinen perustutkimus liikkeistä ja järjestäytymi-sestä (yllämainittu Rammstedtin teoria esitellään sii-nä). Nopeita katsauksia merkittävimpiin suomalaisiinkansalaisliikkeisiin löytyy Ilmosen ja Siisiäisen toimit-tamasta artikkelikokoelmasta Uudet ja vanhat liikkeet.Elävämmässä muodossa kiinnostavia väläyksiä kansa-laistoiminnasta saa kirjasta Ruohonjuurista elämän-puuksi – suomalainen vaihtoehtoliikehdintä, jossa liik-keitä (mm. undergroundrockista avantgardetaiteeseenja ympäristöliikkeisiin) kuvaavat niiden entiset ja ny-kyiset aktiivit yhteensä 32 lyhyessä tekstissä.

Käytännössä kaikki merkittävät liikkeet ovat pyrki-neet julkaisutoiminnalla kommunikoimaan sisäisestisekä myös ulospäin yhteiskuntaan. Monien liikkeidenympärille on syntynyt vireätä pien- ja aikakauslehdis-töä. Opettajalle tämä kulttuurija mielipidelehdistötarjoaa erinomaisen lähteen syventäviksi materiaaleiksija taustoitukseksi ja opiskelijoille puolestaan helponreitin tutustua kansalaistoimintaan. Lehtikentän laa-juudesta (Suomi on paitsi yhdistysten myös lehtienluvattu maa) saa hyvän kuvan tutustumalla Kulttuuri-ja mielipidelehtien liiton Kultti ry:n nettisivuihin:www.kultti.net.

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4463


Kansalaisjärjestöihin voi tutustua helposti Interne-tissä, koska monille netin mahdollistama näkyvyys javerkostoituminen on tärkeää. Oppikirjan Internet-vihjeistä (s. 178) löytyy useita kansalaisjärjestöjä, ja si-vujen linkkilistojen kautta tavoittaa lisää yhdistyksiä.Opiskelutehtäväksi voi antaa valittuun kansalaisliik-keeseen ja siihen kuuluviin järjestöihin tai yhteen yh-distykseen tutustumisen. (Ks. myös tehtävä 6 oppikir-jan s. 135.)

Opiskelijalähtöisesti voi edetä antamalla opiskelijoidenesitellä järjestöjä, joihin he osallistuvat. Niistä voi pitääesitelmiä, tai yhdessä voidaan kerätä luettelo kaikistayhdistyksistä, joihin opiskelijat kuuluvat. Yhdistyksiä voisen jälkeen ryhmitellä niiden tyypin mukaan. Kaikkein laa-jinta suomalaisen nuorison (10–29-vuotiaat) yhdistystoi-minta on urheiluseuroissa, joihin kuuluu noin neljännesnuorista. Toiseksi yleisintä on kuuluminen opiskelija- taikoululaisjärjestöihin, ja kolmantena tulevat ammattiyhdis-tykset. (Ks. edellä s. 43 aihetta tilastoivista tutkimuksis-ta ja nettisivuista.) Opiskelijoilta voi kysellä perusteita jä-senyydelle: Mikä on osallistumisen motivaatio? Mitä jä-senyydestä koetaan saatavan? Millainen osa identiteettiäjäsenyys on? Entä millaisia vaikutuksia osallistumisella onyhteiskuntaan kokonaisuudessaan? Kaikkien yhdistystentoiminnasta voi löytää joitain yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Vapaan sivistystyön kansalaisopinnoissa puolestaanesitetään seuraava toiminnallinen idea: ”Jaa opiskelijatpienryhmiin ja pyydä heitä ryhmittäin tekemään kartoitussiitä, minkälaisia kansalaistoiminnan ja aktiivisen kansa-laisuuden mahdollisuuksia opiskelupaikkakunta lähiym-päristöineen tarjoaa. Kun kartoitus on tehty mm. hyödyn-täen Internetiä, pyydä ryhmiä valitsemaan yksi tutustu-miskohde. Huolehdi siitä, että kohteet esittelevät alueenkansalaisyhteiskuntaa monipuolisesti. Opiskelijoiden teh-tävänä on valmistaa pieni esitelmä kohteestaan tekemäl-lä vierailun ja tutustumalla monipuolisesti kohteeseensa.Kannusta ryhmiä valmistelemaan kysymyksiä etukäteen,jotta he saavat tutustumiskäynnistä mahdollisimmanpaljon irti. Pitäkää seuraavalla oppitunnilla 10 minuutinesitelmä / ryhmä ja jakakaa kokemuksianne. Arvioikaa:Onko paikkakunnan kansalaistoiminta vireää? Miten pe-rustelette väitteenne?” (Ks. vsop-php.vsy.fi/opinto/kansalaisopinnot/.)

Valtio ja kansalaisyhteiskunta(s. 109–123)

Valtiollinen valta (s. 109–111)

Valtiollisen vallan rajat? (s. 111–113)

Kansalaisyhteiskuntaa kutsutaan toisinaan myös kol-manneksi sektoriksi, etenkin puhuttaessa siellä tehtä-västä työstä ja tuotettavista palveluista. Vaikka (kutenkirjassa todetaan) voi olla monesti vaikeaa vetää selväärajaa valtion, yritysten (”markkinoiden”) ja kansa-laisyhteiskunnan välille, niiden erottaminen on mah-dollista yksilön näkökulmasta. Yksilö osallistuu kol-mannen sektorin toimintaan tyypillisimmillään järjes-töissä, yhdistyksissä ja harrastuksissa. Myös katsomus-ja seurakuntia voi pitää osana kolmatta sektoria.

Talouden, valtion ja kansalaisyhteiskunnan kolmi-jako jäsentää ihmisten elämänpiirejä, ja jakoa voi hyö-dyntää muuallakin kurssin aikana. Kolmijaosta poik-keaa tunnetulla tavalla Hegelin kaksijakoinen, dialek-tinen yhteiskuntakäsitys, jossa kansalaisyhteiskuntaanluetaan myös työ sekä kauppa ja tuotanto, joiden vas-takohtana ovat valtio ja politiikka. Hegelille ihmisetovat kansalaisyhteiskunnassa epävapaita – tai ainakaanvapaudesta ei ole takeita – ja toistensa armoilla, muttavaltio antaa heille mahdollisuuden tavoitella yhdessävapautumista. Kaksijakoisen julkisen yhteiskunnanvastapoolina toimii Hegelille perheen yksityinen elä-mä. Oppikirjan kolmijaossa yksityisyys voidaan nähdäjoko osana kansalaisyhteiskuntaa tai sitten erottaa kol-mijako kokonaan julkisuuden alueeksi, jolloin yksityi-syys (kuten perhe-elämä) jää sen ulkopuolelle. Silloinihmisen yhteiskunnallisen elämän aspektit jakaantuvatneljään:1) valtio, hallintokoneistot ja byrokratia2) markkinat ja talous3) kansalaisyhteiskunta ja vapaat yhteenliittymät4) yksityisyys, läheissuhteet, koti ja perhe.

Valtion suhde kansalaisyhteiskuntaan ja yksityisyyteensekä valtiollisen vallan rajat herättävät jatkuvasti kes-kustelua. Edellä mainitut tapausaineistot (47–51) voi-vat toimivat luokkakeskustelun avauksina. Lisäksikaikki julkisen vallan ja kansalaisuuden suhdetta kos-kevat erityiskysymykset asettuvat valtio-opin klassisenydinkysymyksen alle: miten valtiovalta saa oikeutuk-sensa kansalaisilta? Juuri tätä yhteiskuntasopimusteo-riat pohtivat. Nykyaikana kysymys tiivistyy valtioidenperustuslakeihin.

Valtion perustuslaissa määritellään, miten vallanjako ontoteutettu ja perusteltu. Perustuslait ovat saaneet paljonvaikutteita poliittisesta ajattelusta, mm. juuri republika-nistisesta ja liberalistisesta perinteestä sekä Hobbesil-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4464


ta, Lockelta ja Rousseaulta. Käsittelyssä voi käyttää Suo-men perustuslaista katkelmaa, jossa todetaan, että ”Val-tiovalta Suomessa kuuluu kansalle”. Eduskunta ainoas-taan edustaa kansan tahtoa. Muotoilu muistuttaa Rous-seaun kansansuvereniteetin periaatetta, koska valtaa eiluovuteta vaan vain delegoidaan kansalta ulkoiselle tahol-le. Aineistoon (nro 60) on liitetty Perustuslain kolme en-simmäistä pykälää. Koko laki löytyy valtion sähköisestätietokannasta, missä kaikki lait ja valtion sopimuksetsekä esitykset ovat nähtävillä: www.finlex.fi/.

Toisessa aineistossa (nro 61) on politiikantutkija Mik-ko Lahtisen kommentti kansalaisten asemasta perustus-laissa. Sen ja perustuslain pohjalta voi edetä kysymyksiinhyvästä kansalaisesta sekä kansalaisten ja valtiovallan suh-teesta. Lainaus sopii myös demokratiasta ja sen tulkinnois-ta puhuttaessa tai vallan eri muotoja käsiteltäessä.

Perustuslakiamme voi myös verrata muihin. Muutamis-sa valtioissa ei ole kirjoitettua perustuslakia, vaan sensijaan on olemassa kokoelma perustuslain luonteisinapidettyjä sopimuksia tai julistuksia sekä niiden jälkeenkertynyt oikeuskäytäntöjen perinne (esim. Iso-Britannia jaUusi-Seelanti). Kirjoitetuista kuuluisimpia ovat suoras-taan myyttisiin mittoihin nousseet Yhdysvaltain perustus-lakiasiakirjat, jotka löytyvät yhdessä Itsenäisyysjulistuk-sen ja muiden keskeisten dokumenttien kanssa Kon–gressin kirjaston nettisivuilta thomas.loc.gov/ (→ Histori-cal Documents).

Vanhahtavaan ja monin paikoin myöhemmin muunnel-tuun tekstiin perehtyminen vaatii jo jonkin verran aikaa.Helppolukuisempi on sen sijaan vuonna 1949 luotu ja1990 täydennetty Saksan perustuslaki, joka löytyy Liittopäi-vien arkistosta: www.bundestag.de/ (kieleksi voi valita myösenglannin → Information Counter → German Basic Law).

Erittäin selkeä ja kiinnostava on vahvalla symboliikallaladattu Ranskan perustuslaki, jonka ensimmäisessä ar-tiklassa todetaan tasavallan sekulaarisuus ja toisessaluetellaan tasavallan keskeiset symbolit eli ranskan kieli,trikolori, kansallislaulu Marseljeesi, sen tunnus ”Vapaus,veljeys, tasa-arvo” sekä sen periaate ”gouvernement dupeuple, par le peuple et pour le peuple” eli ”governmentof the people, by the people and for the people”:www.assemblee-nat.fr/ (→ Connaissance de l’Assemblée→ Constitution; sama myös englanniksi).

Vertailukohteeksi voi etsiä entisten sosialistimaidennykyisiä perustuslakeja, joiden kiinnostavuutta lisää nii-den tuoreus.– Puolan eduskunnan sivut: www.sejm.gov.pl/ (→ kielek-

si englanti → Constitutional Law)– Unkarin perustuslakituomioistuimen sivut:

www.mkab.hu/ (→ englanti → Acts)– T‰ekkien parlamentti: www.psp.cz/ (→ englanti → Do-

cuments → Charter ja Constitution).

Maantieteellisen seikkailun tehtävästä voi tehdä anta-malla opiskelijoiden valita kohteekseen minkä tahansa

haluamansa valtion. Lähes kaikkien itsenäisten valtioi-den perustuslailliset asiakirjat löytyvät Richmondin yli-opiston sivujen kautta: confinder.richmond.edu/.

Euroopan unionin Perustuslaillisen sopimuksen yhtey-dessä on Suomessakin käyty keskustelua valtiollisensuvereniteetin määrittelystä. Keskustelussa on viitattusiihen, että Perustuslaillisen sopimuksen hahmotelmaei selvästi ilmaise suvereniteetin asemaa eikä myös-kään eri valtioiden kansalaisten suhdetta sopimuk-seen. Toiset ovat pitäneet sopimusta Suomen perus-tuslain vastaisena, koska siinä valta luovutetaan poiskansalaisilta toisin kuin omassa perustuslaissamme.Toiset puolestaan pitävät tätä liian pilkuntarkkana tul-kintana perustuslain merkityksestä ja sanamuodoistaja katsovat, ettei sopimus muuta merkittävällä tavallasen paremmin valtion suvereniteettia kuin kansalais-ten asemaakaan. Keskustelu muistuttaa Yhdysvallois-sa tuttua debattia perustuslain sanankäänteistä sekäyksittäisten osavaltioiden ja niiden kansalaisten suh-teesta liittovaltioon.

Yhdysvaltain poliittisessa kulttuurissa onkin tyypil-listä ilmaista epäluuloa keskusjohtoista valtiota koh-taan. Osittain tämä periytyy vallankumoussodastaBritannian hallintovaltaa vastaan, osittain hyvin kir-jaimellisesti otetuista perustuslain ihanteista, joissavalta kuuluu luovuttamattomasti kansalle ja joissa yk-silöiden vapausoikeuksia pidetään tärkeinä.

Valtiota vastustavat libertaristiset sekä anarkistiset ryh-mät eivät ole yleensä järjestäytyneet puolueiksi, koskane vastustavat julkista valtaa ja sen instituutioita (kutenparlamentarismia). Sen sijaan ne ovat hyvin esillä Inter-netissä, joten niiden kartoittamisesta saa helposti itse-näisen tiedonhakutehtävän itsenäisesti tai ryhmissä teh-täväksi. Sivuja löytyy myös suomen kielellä sopivia haku-sanoja käyttämällä runsaasti.

Oma tapauksensa ovat äärimmäisen valtionvastaisetjärjestöt Yhdysvalloissa. Ne ovat usein sekoitus ”valkoi-sen ylivallan” ideologiaa, antisemitismiä, protestanttistakristillisyyttä, äärioikeistolaista politiikkaa ja väkivaltaisiaihanteita. (Vapaa aseenkanto-oikeus on yksi vaalituistaoikeuksista.) Myös nämä järjestöt esittäytyvät näyttäväs-ti Internetissä.

Posse Comitatus -järjestö on pitkään edustanut oma-peräistä perustuslain tulkintaa, jonka mukaan jotkut kan-salaiset ovat itse suvereeneja eikä valtiolla ole oikeuttapuuttua heidän toimintaansa esimerkiksi verotuksella.Asiaan kuuluu myös kieltäytyminen sosiaaliturvatunnuk-sista ja muusta sääntelystä. Järjestö katsoo perustuslail-liseksi kansalaisoikeudekseen jopa rangaistusvallan pi-dättämisen itsellään: www.posse-comitatus.org/.

Christian Identity -liike, johon myös Posse Comitatususein lasketaan, on yksi tärkeimmistä sateenvarjoideolo-gioista yhdysvaltalaiselle uusnatsismille, rasismille ja

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4465


antisemitismille. Liikkeen alku juontuu 1800-luvulle jakonservatiiviseen protestantismin brittiläis-israelistiseenideologiaan, jonka mukaan valkoinen anglosaksinen rotuon Jumalan ja Israelin valittu kansa. Liike houkutteli vähi-tellen yhä radikaalimpia järjestöjä, ja vaikka sillä on edel-leen maltillinen teologinenkin haara, se on suurimmaksiosaksi äärioikeistolaisten järjestöjen suosiossa. Esimer-kiksi protestanttipastori William Simmonsin 1915 uudel-leen käynnistämä Ku Klux Klan lasketaan usein juuriChristian Identity -liikkeeseen.

Christian Identity -liikkeeseen kuuluvia järjestöjä ovatesimerkiksi– American Promise Ministries: amprom.org/– Kingdom Identity Ministries: www.kingidentity.com/– Aryan Nations: www.aryannations.org/. (Saman nimen

alla kulkee useita äärioikeistolaisia liikkeitä, muita net-tisivuja löytää käyttämällä nimeä hakusanana.)

Ulkopuolista lisätietoa liikkeestä saa mm. seuraaviltasivuilta:– Religious Movements:

religiousmovements.lib.virginia.edu/nrms/identity.html– Religious Tolerance Org:

www.religioustolerance.org/crident.htm.– Monien rasististen liikkeiden toiminnasta kerää tietoa

internet-sivuilleen Southern Poverty Law Center:www.splcenter.org/.Identity-liike on läheisesti linkittynyt myös monien Mili-

tia Movement -järjestöjen kanssa. Viimemainittu viittaapuolisotilaallisiin liittovaltion ja keskushallinnon vastai-siin, itsevaltaisiin äärioikeistolaisiin järjestöihin, joita syn-tyi useita 1990-luvun aikana ja jotka nousivat julkisuu-teen 1995, kun kävi ilmi, että Oklahoma Cityn virastota-lon pommitukseen syylliset Timothy MacVeigh ja TerryNichols kuuluivat Michiganin militiaan. Kaikkein tunnetuinon ollut Montana Freemen -järjestö, joka oli pariinkin ot-teeseen piiritystaistelussa poliisia vastaan.

Militia-järjestöjen sivuja:– Militia of Montana: www.militiaofmontana.com/– Michigan Militia: www.michiganmilitia.com/– Connecticut Militia: ctmilitia.homestead.com/.

Muitakin militia-linkkejä löytyy runsaasti sopivilla hakusa-noilla. Luetellut liikkeet ja järjestöt keräävät toisinaankannatusta myös maltillisemmilta valtiovaltaa tavalla taitoisella vastustavilta järjestöiltä, kuten aseenkanto-oikeutta puolustavalta Kansalliselta kiväärijärjestöltä(NRA) sekä useilta erilaisilta verotusta vastustavilta liik-keiltä (Tax Protesters), joilla on Yhdysvalloissa pitkät pe-rinteensä ja tällä hetkellä myös kasvava suosio.

Siinä missä libertaristit (tai libertarianistit kuten vai-keampi termin muunnelma kuuluu) ovat tavallisestipoliittisesti oikealla, useimmat anarkistiset liikkeet(kreik. an arkhe, ilman alkua, periaatetta, hallitsijaa)

ovat vasemmalla. Jotkut niistä ovat olleet sekä historialli-sesti että nykyään lähellä kommunismin joitain muotoja,koska molemmissa voidaan vaatia, että valtio on puretta-va ja siirryttävä yhteisomistukseen. Yhteisomistus voikoskea joko kaikkea tai, kuten tavallista, vain maata japääomia, kuten koneita, laitoksia ja rakennuksia, jolloinyksityinen henkilökohtainen omaisuus sallitaan.

Anarkisteista kirjassa mainitaan ranskalainenProudhon (s. 86) sekä venäläinen Bakunin (s. 111).Näiden lisäksi tunnettuja anarkismin teoreetikoitaovat kaksi muuta venäläistä, Piotr Kropotkin (1842–1921) sekä kristillinen ajattelija ja kirjailija Leo Tols-toi (1828–1910), jota pidetään joko anarkismin taikansalaistottelemattomuuden klassikkona. Kaikkiaanarkistisia suuntia yhdistää valtiokriittisyys, ei kaikis-sa tapauksissa täydellinen valtionvastaisuus, mutta ai-nakin hierarkkisten ja keskitettyjen hallintojärjestel-mien kritiikki. Suomeksi anarkismi esittäytyy kirjassaVäärin ajateltua – Anarkistisia puheenvuoroja herruu-dettomasta yhteiskunnasta (toim. Ahonen, Termonen,Tirkkonen & Vehkaluoto), mihin on suomennettumittavasti lähinnä uudempia alan tekstejä. (Ks. arviokirjasta lehdessä Niin & näin 4/01, myös Internetis-sä.) Mihail Bakuninin ajattelua ja anarkismin aikalais-kontekstia esitellään teoksessa Politiikan teorian mo-derneja klassikoita (toim. Kanerva).

Anarkismi, syndikalismi ja anarkosyndikalismi olivat1800-luvun loppupuolella kehittyneitä työväenliikkeenmuotoja, jotka toimivat rinnan tai kilpailivat marxilai-sen ja sosialistisen työväenliikkeen kanssa. Syndikalis-mi tarkoitti työväestön itsehallinnollisia yhteenliitty-miä, jotka verkostona korvaisivat keskitetyn valtion.Anarkosyndikalismi oli monien ammattiliittojen aate-perusta. Monissa maissa liikkeillä oli merkittävä asema,joka sittemmin sosialististen vallankumous-ten jälkeenheikkeni sekä vallankumouksen tehneissä maissa ettämuualla. Vallankumouksen maissa näin kävi siksi, ettävallan ottaneet kommunistiset ja sosialistiset ryhmätpyrkivät harkitusti tuhoamaan aatteellisina kilpailijoinapitämiään vastustajia. Jälkimmäisissä heikkenemisensyynä oli poliittisen vainon lisäksi ainakin osin puolue-järjestelmän vakiintuminen, jonka ulkopuolelle valtio-kriittiset liikkeet olivat luonnollisesti jättäytyneet.

Anarkismi on tavallaan Hobbesin yhteiskuntasopi-musteorian vastakohta. Siinä missä Hobbesille ihmi-set ovat luonnontilassa erillisiä yksilöitä sodassa toi-siaan vastaan, anarkistien mielestä ihmiset elävät ainaspontaanisti keskenään yhteisöinä. Niinpä valtion pe-rustaminen ja yhteiskuntasopimus, jossa vallankäyttödelegoidaan hallitsijoille, mikä Hobbesille tarkoittaarauhan takaamista, tarkoittaa anarkisteille alkuperäi-sen rauhan tuhoamista ja alistavan auktoriteetti- javäkivaltakoneiston luomista.

Esimerkiksi Bakuninin mukaan hierarkkinen valtatuhoaa sekä hallittujen että hallitsijan vapauden. Kaik-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4466


ki vallan delegointi kansalaisten ulko- ja yläpuolellejohtaa vääjäämättä epävapaaseen ja turmeltuneeseentilanteeseen. Vapaus tulkitaan anarkismissa kuitenkintoisin kuin individualistisessa libertarismissa. Bakuni-nin mukaan ihminen voi tulla vapaaksi vain yhteiskun-nassa ja kollektiivisen toiminnan kautta: ”En halua ollaminä, haluan olla me.” Ihmisten yhteistyölle annetaankorkein sosiaalinen merkitys, ja oletuksena on, ettäjokainen antaa panoksensa sekä materiaalisessa työssäettä yhteisön hallinnossa. Miten tämä käytännössä ta-pahtuu, siitä Bakunin kirjoittaa vähän, lukuun otta-matta ehdotuksia järjestää hallinto keskitetyn valtionsijasta itse- ja paikallishallinnollisiksi yksiköiksi.

Vaikka anarkistisessa valtakritiikissä on useita tär-keitä huomioita ja sen ihanne aktiivisessa yhteistyössätoimivista, valtaa yhteisesti käyttävistä kansalaisista onjonkinlainen osallistuvan demokratian ihannemalli,aate kohtaa suuria ongelmia käytännössä. Anarkistejaon kritisoitu lähinnä kahdesta näkökulmasta. Näke-mystä ihmisten luontaisesta positiivisesta sosiaalisuu-desta on pidetty liian idealistisena. Anarkistit näyttä-vät ajattelevan (toisin kuin Hegel ja Kungfutse), ettäihmisten keskinäiset suhteet voivat olla kokonaan va-paita vallasta. Näkemys voi olla idealistinen paitsi olet-taessaan ihmisiltä enemmän altruismia ja yhteistyö-tahtoa, kuin näillä on, myös ajatellessaan, että nykyi-senkaltaisia laajoja ja teknologisia yhteisöjä voitaisiinhallita vallan tasajaon periaatteella. Miten kaikki voi-sivat osallistua laajan yhteisön hallintaan, miten siihenolisi edes aikaa? Voimakkaasti on kritisoitu myös anar-kismin teoreetikoiden kärjekästä retoriikkaa, ”spontaa-nia kumouksellisuutta” ja ”luovan tuhon” ihannointiaja muita hävityksen mieli- ja kielikuvia, joita esimer-kiksi Bakunin käyttää. Vaikka niillä on ollut rajattumerkityksensä teoreetikoiden ajattelussa, ne saavat hy-vin toisenlaisen sävyn, kun ne tulkitaan irrallaan teo-riasta ja otetaan käytännön ohjenuoraksi.

1900-luvun lopussa anarkismi heräsi jälleen eläväksipoliittiseksi aatteeksi joidenkin teoreetikoiden ja kan-salaisjärjestöjen voimin. Muutamat pienehköt osat1990-luvulla vahvistuneista poliittisista protestiliik-keistä (mm. globalisaatiokritiikissä) havaitsivat perin-teisen anarkismin ihanteet ja toimintamuodot itselleensopiviksi. Yhteyttä selittää se, että anarkismi ja syndi-kalismi eivät ole tulleet puoluepolitiikan läpäisemiksi,joten niissä on nähty puoluepolitiikasta kadonnuttaspontaanisuutta ja ruohonjuuritasolta lähtevää aitoutta.

Kuten yllä todettiin, anarkismin kartoittamisesta saa opis-kelijatehtävän, joka on riittävän kompakti yhteenvetoja jaesitelmiä varten. Valtiokriittisten suuntausten tutkiminenvoi toimia myös niin, että pyytää opiskelijoita vertaile-maan libertaristisia ja anarkistisia aatteita ja liikkeitä.– Anarkistinen kirjasto linkittää nettijulkaisuihin ja muu-

hun asiaan liittyvään: cc.joensuu.fi/~jnsoa/ak/.

– Uudehko suomalainen anarkistien solmukohta onosoitteessa www.anarkismi.net/. (Aihetta käsitteleviäpienpainatteita löytää linkistä Tasajako.)

– Pitkäikäisin suomenkielinen anarkistinen lehti on luet-tavissa osoitteessa www.anarkismi.net/kapis/.

– Lisäksi voi vilkaista Megafonia, joka ei ole anarkismiinsitoutunut mutta käsittelee sitäkin ja on muodoltaanmelko anarkistinen verkkojulkaisu:http://megafoni.kulma.net/.

Nykyisistä poliittisista filosofeista esimerkiksi tunnettuyhdysvaltalainen toisinajattelija, MIT:n lingvistiikan ja kie-lifilosofian professorina toimiva Noam Chomsky on kirjoit-tanut anarkismin teoriasta. Chomskyn maltillista tapaajatkaa anarkismin poliittista teoriaa voi seurata useistasuomennetuista kirjoista sekä Internetistä Chomskyntekstejä arkistoivilta sivuilta. Suurin osa teksteistä sisäl-tää tosin kansainvälisen politiikan ajankohtaisten kysy-mysten kommentointia:– www.chomsky.info/– poliittiseen keskusteluun erikoistuneen Z-Magazinen

sivut: www.zmag.org/chomsky/– suomeksi: www.rauhanpuolustajat.fi/chomsky/.

Kansalaistottelemattomuus on monien anarkististenliikkeiden yksi toimintamuoto, mutta kansalaistotte-lemattomuuden puoltajat eivät välttämättä ole anar-kisteja. Tottelemattomuuteen ei tarvitse liittyä valtionvastustamista yleisesti, jos sitä käytetään keinona jon-kin asian muuttamiseksi. Tällaista ajattelua edustaaoppikirjassa mainittu filosofi Thoreau, jonka esseeKansalaistottelemattomuudesta on myös suomennettu.Käytännön kansalaistottelemattomuuden kuuluisin esi-kuva, joka myös kirjoitti aiheesta, oli Intian itsenäisty-miskamppailun johtajaksi noussut Mohandas Gandhi.Kirjassa hänet mainitaan pasifisminsa vuoksi (s. 115).Gandhin esimerkki muistuttaa, että kansalaistottele-mattomuus voi olla laitonta, mutta perinteisessä muo-dossaan se on ollut aina väkivallatonta. Gandhilta onsuomennettu kokoelmat Tottelemattomuudesta sekäRauhan ja rakkauden tie. Gandhin ajattelua esitelläänkokoelmassa Politiikan teorian moderneja klassikoita(toim. Kanerva). Tottelemattomuuden periaatteita esi-tellään Outi Lauhakankaan toimittamassa kirjassaKansalaistottelemattomuudesta (suomennoksissa mm.Thoreauta).

Kriitikko ja tutkija Olli Tammilehto on kirjoitta-massaan kansalaistoiminnan oppaassa jäsennellyt tot-telemattomuutta mm. seuraaviin toimintatapoihin:– yhteistyöstä kieltäytyminen (kaikkein laajin toimin-

ta-tavoista, pitää sisällään hyvin erilaisia asioita,esim. viranomaisen käskyn noudattamatta jättämi-sen, lakon, verojen maksamatta jättämisen)

– istunta eli jonkin paikan rauhallinen valtaaminen japoistumiskehotuksen noudattamattomuus

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4467


– sulku tai piiritys (edelliseen verrattava, mutta tar-koituksena estää muita menemästä jonnekin tai te-kemästä jotain)

– valtaus (paikan tai rakennuksen pidempiaikainenvaltaaminen).

Vaikutuskeinon historiasta hän toteaa: ”Kansalaistot-telemattomuutta ovat käyttäneet menestyksellisestimitä erilaisimmat liikkeet. Tunnetuin tapaus lieneeIntian itsenäisyystaistelu vuosina 1919–47. Hollannin,Tanskan ja Norjan vastarinnassa toisen maailmanso-dan aikana näytteli kansalaistottelemattomuus kes-keistä osaa. Varhaiskristittyjen kamppailu vainoja vas-taan ei olisi onnistunut pelkästään alistumalla. Yhdys-valtain mustat ovat onnistuneet saamaan monia oi-keuksia kansalaistottelemattomuuskampanjoiden avul-la. Työväenliike ei ole parantanut asemaansa yksin lail-lisilla lakoilla. Aseistakieltäytyminen vankilatuomionuhallakin on yksi laajimmalle levinneistä sodan vastus-tamisen muodoista.”

Ote on Tammilehdon tunnetusta kirjasta Kun edus-tajat eivät riitä – kansalaistoiminnan opas, jonka sisältöon myös vapaasti luettavana Internetissä: netti.nic.fi/~otammile/ (→ Kun edustajat eivät riitä – kansalais-toiminnan opas).

Kansalaistottelemattomuus nostaa esiin ikuisuuskysy-myksen: Miksi lakeja pitäisi noudattaa? Aiheesta saaneemonipuolisen keskustelun opiskelijoiden kanssa. Millätavoin lait eroavat muista normeista? Mikä on niiden suh-de moraaliin? Pitääkö mielestään eettisesti kestämättö-miä lakeja noudattaa? Mihin perustuvat kansalaisvelvol-lisuudet? Entä mistä syntyy valtion oikeus rangaista jakäyttää tarvittaessa väkivaltaa yksilöitä kohtaan?

Keskustelun voi aloittaa pohtimalla, mistä lait tulevateli mikä on niiden perustelu. Perinteisesti on muunmuassa vedottu lakien ja moraalin yhteyteen. Joko aja-tellaan, että lait ovat yhteiskunnan moraalinormienkiteytymä tai jopa niin, että lait ja moraali ovat yhtä.Lakien rikkominen on silloin moraalisesti väärin taivaikkapa syntiä.

Tavallisempaa on pitää lakeja väljemmässä muodos-sa yhteiskunnan normijärjestyksestä kumpuavina: neovat jatkuvasti muokkaantuva kompromissi yhteis-kunnassa vaikuttavien moraalikäsitysten moneudesta.Niiden luomiseen vaikuttavat monet muutkin tekijätkuin moraalinormit, ja niiden tekoprosessi itsessäänvaikuttaa lopputulokseen. Vaikka lait olisivat epätäy-dellinen kompromissi yhteiskunnassa vaikuttavistamielipiteistä, moraalisuus on yksilöllistä, eikä lakientarvitse vastata kenenkään yksittäisen ihmisen moraa-likäsityksiä. Moraalin ja lakien välillä on siis selvä ero.

On silti selvää, että yhteiskunnalliset konfliktit voi-mistuvat, jos keskimääräiset moraalikäsitykset alkavat

olla ristiriidassa lakien kanssa. Järjestystä voidaan sil-loin pitää yllä vain yhä voimakkaammilla väkivaltako-neistoilla. Oikeusoppineet muistuttavat realismistamyös demokraattisissa valtioissa: ei kannata säätää la-keja, joita kukaan ei noudattaisi, koska silloin niitä eiehditä valvoa. Seurauksena olisi lakien arvovallan vä-heneminen yleisestikin. Jo oppikirjassa lainattu Bec-caria totesi: ”Sellaista lakia ei tule säätää, jota on mah-doton soveltaa tai jonka olosuhteet tekevät tehotto-maksi. Ihmismieliä hallitsee yleinen mielipide, johonlainsäätäjä voi vaikuttaa epäsuorasti ja vähitellen mut-ta ei suoraan tai mullistavasti. Samaten hyödyttömätlait, joista ihmiset eivät piittaa, vähentävät terveelli-sempien säädösten kunnioitusta, ja niitä aletaan pitäävoitettavina esteinä eikä yhteishyvän turvapaikkana.”(Beccarian teoksen ohella voi vilkaista Pia Mänttärinesittelyä siitä Niin & näin -lehdessä 4/2002.)

Toinen näkemys korostaa lisäksi sitä, että lakeja te-kevät valistuneet asiantuntijat (sellaisiksi voi laskeapaitsi oikeusoppineet, joita lakeja tehdessä kuunnel-laan, myös valmistelevat virkamiehet ja kansanedusta-jat tai ministerit). Näin lakien luomiseen vaikuttaayleisen moraalin ohella jonkinlainen etulinjan valistu-nut moraali: laeilla ei pyritä suoraan myötäilemäänyleistä mielipidettä vaan olemaan hiukan sen edellä.Juuri näin ajattelee Beccariakin. Käytännön esimerk-kinä on pidetty kuolemanrangaistuksen lakkauttamis-ta, mikä on tapahtunut monessa maassa jo ennen kuinenemmistön mielipide lakkauttamista kannatti.

Vaikka tiedettäisiin, miten lait syntyvät, tämä ei vie-lä vastaa siihen, miksi niitä pitää noudattaa. Perin-teikäs perustelu, sekin Beccarialta tuttu, etenee yhteis-kuntasopimuksen käsitteen kautta, kuten valistusaika-na oli tapana. Yhteiskuntasopimus on syntynyt suoje-lemaan yksilöitä luonnontilalta ja toisiltaan. Se takaakansalaisten turvallisuuden. Sen vuoksi yksilöt luopu-vat osasta vapauttaan: tehdään lait, jotka määrittelevätvapauden rajat. Niinpä lakien noudattaminen on samaasia kuin yhteiskuntasopimuksen kunnioittaminen.Vallanpitäjä edustaa kansan tahtoa ja yhteiskuntasopi-musta, ja hänellä on oikeus rangaista niitä, jotka hor-juttavat sopimusta lakeja rikkomalla. Koska sopimuson yhteisön olemassaolon perusta ja sen korkein hyvä,on oikeutettua rangaista sitä uhmaavia yhteisen hyvännimissä.

Vieläkin voi kysyä, millä perusteella juuri rangais-tuksia tarvitaan. Eikö riittäisi, että lait ovat olemassaja kansalaiset enimmäkseen noudattavat niitä. Rikko-muksista heitä voidaan ehkä nuhdella ja huomauttaalain olemassaolosta. Miksi pitää rangaista?

Retributiivinen teoria (eng. retribution, kosto, ran-gaistus) toteaa, että rangaistus on ansaittu: on oikeinantaa takaisin rikkomuksen tekijälle. Arkaainen versiotästä näkemyksestä on tietysti Hammurabin laki: sil-mä silmästä, hammas hampaasta. Oikeutus perustuu

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4468


tällöin oletettuun moraaliin ja lakien olemukseen. Onmoraalisesti oikein rangaista ansion mukaan (eli kos-taa), ja lakien koko olemus on juuri siinä. Ongelmasyntyy siitä, ettei moraali välttämättä kuitenkaan oleyhtä kuin laki, eikä lain rikkominen tarkoita automaat-tisesti moraalista rikkomusta. Monet eivät myöskäänhyväksy lakeja, jotka perustuvat koston oikeutukseen,eivätkä moraalia, joka koston oikeuttaa.

Peloteteorian näkökulmasta kysymys on sen sijaansiitä, että rangaistukset ehkäisevät rikkomuksia. Juri-diikassa puhutaan yleisestävästä ja erityisestävästä pe-lotteesta: yhden rangaistuksen esimerkki toimii pelot-teena muille kansalaisille (yleinen) ja samalla rangais-tulle itselleen (erityinen), ettei tämä uusisi rikostaan.Beccaria on tätä mieltä: ”Rangaistusten tarkoitus voisiten olla vain estää syyllistä tekemästä lisää vahinkoamuille kansalaisille ja ehkäistä muita tekemästä sa-manlaisia rikoksia.” Peloteteoria on täten yhteydessäyhteiskuntasopimusteoriaan. Pelotteen on tarkoitusylläpitää yhteiskunnallisen normijärjestyksen kunnioi-tusta. Se ehkäisee ihmisiä rikkomasta toistensa vapauk-sia. Näin on mahdollista ajatella – ja valtaosa oikeusfi-losofeista ajatteleekin – myös ilman mitään kiinnitty-mistä yhteiskuntasopimusteoriaan: yhteiskuntarauhaapidetään arvona, jonka säilyttämiseksi yksilöiden ran-kaiseminen on oikeutettua.

Peloteteorian mukaisesti on nykyään tavallista aja-tella lakeja välineenä, jolloin niiden noudattaminen eivoi olla itsetarkoituksellista. Lakien välineluonne jät-tää auki mahdollisuuden, että ne eivät aina parhaallatavalla vastaakaan korkeampia päämääriä, joihin niilläpyritään tai joihin yhteiskunnan pitäisi pyrkiä. Näinvoi perustella laitonta kansalaistottelemattomuutta,mutta ikuiseksi tulkintaongelmaksi jää, koska lakienrikkomisen haitta on merkittävämpi kuin niiden rik-komiselle annettu eettinen perustelu. Tähän ei oleyleistä vastausta.

Rangaistusten oikeutusta pohditaan aineistona (nro 62)olevassa otteessa J. S. Milliltä. Mill kysyy, millä tavoinrangaistuksia voi perustella oikeudenmukaisessa yhteis-kunnassa. Lainaus kannattaa luettaa vasta kun aiheestaon ensin keskusteltu, koska opiskelijat todennäköisestituottavat samoja näkemyksiä, joita Mill tiivistää.

Pohdittaessa, millainen rangaistus on kohtuullinen ri-kokseen nähden, tarvitaan oikeudenmukaisuuden arvioin-tia. Tällöin on harkittava erilaisten oikeuksien painoarvoa:onko fyysinen koskemattomuus vahvempi oikeus kuinomaisuuden suoja? Kysymys nousee esiin aika ajoin ver-rattaessa väkivalta- ja omaisuusrikoksista annettaviarangaistuksia keskenään. Keskustelua eri oikeusastei-den antamista ratkaisuista suhteessa kansalaisten oi-keustajuun käydään jatkuvasti mediassa. Nyt näyttää sil-tä, että etenkin henkirikoksista, pahoinpitelystä, raiskauk-sista ja lasten hyväksikäytöstä haluttaisiin jossain määrin

kovempia rangaistuksia, kuin tuomioistuimet nyt antavat.Osa kyselyihin vastaavista myös Suomessa kannattaa

jopa kuolemanrangaistusta ja kidutusta. Beccarian niitäkohtaan vuonna 1764 suuntaama kritiikki on kuitenkinajankohtaista edelleen. Kuolemanrangaistusta tai kidu-tusta koskevat muutaman sivun jaksot voi Beccarian kir-jasta hyvin kopioida luettavaksi, jos teemoja halutaankäsitellä. Lisäksi voi keskustella siitä, mitä Beccarianoppikirjan lainauksessa luettelemat kriteerit oikeutetullerangaistukselle tarkoittavat käytännössä? Mitkä niistävaativat eniten tulkintaa ja harkintaa?

Valtio sotakoneena: onko oikeutettujasotia? (s. 114–117)

Hobbes ja muut uuden ajan politiikan teoreetikot ajat-telivat, että koska valtion oikeutus perustuu ihmistenelämän ja turvallisuuden suojaamiseen (luonnontilas-ta sopimustilaan siirryttäessä), ei kansalaiselta voidavaatia tekoja, joissa hänen henkensä vaarantuu – paitsivielä suurempien vaarojen torjumiseksi. Niinpä kansa-lainen voidaan velvoittaa sotaan vain, jos jokin uhkaakoko valtion turvallisuutta ja alamaisten henkeä.

Periaate herättää kaksi pysyvästi kiistanalaista jat-kokysymystä: miksi kansalainen olisi tähän velvoitet-tu, ja millaiset uhat ovat riittävän suuria? Ei ole selvää,mitä uhkalla tarkoitetaan. Francis Bacon puolsi kuu-luisaa Englannin ja Espanjan välistä merisotaa sillä pe-rusteella, että Espanjan katolisen kuningaskunnan vi-hamielisyys ja hyökkäysaikeet protestanttista Englan-tia kohtaan olivat niin ilmeiset, että niihin voitiin puo-lustuksellisesti vastata jo ennen varsinaista hyökkäys-tä. Vastaavan doktriinin on omaksunut Yhdysvaltainhallitus varaamalla oikeuden ennakoivaan tai ennalta-ehkäisevään puolustukseen. Kansainvälisen oikeudenasiantuntijat ovat kritisoineet doktriinia vaarallisenepämääräiseksi.

Kansainvälisten oikeusperiaatteiden noudattami-sessa on kuitenkin koitettu edistyä myös sotien torjun-nassa. On pidetty tärkeänä sitä, että valtiot julkilausu-tusti sitoutuvat oikeusperiaatteisiin, vaikka niiden rik-komuksiakin tapahtuu. Velvoite on tällöin tunnustet-tu, ja sillä on sekä symbolista arvoa että kansainvälisenyhteisön arviointiin johtavaa merkitystä. Valtiot eivätole vapaita toimimaan täysin kuin itse haluavat.

Sotien oikeusteorian klassikko on Michael Walze-rin Just and Unjust Wars, jossa esitellään oppikirjassaluetellut periaatteet. Hyvä johdatus aiheeseen löytyyInternetistä, professori Lawrence Hinmanin ylläpitä-miltä sivuilta: ethics.acusd.edu/ (→ War, Peace andTerrorism). Sivujen linkkien takaa löytyy tarkempiakuvauksia sodan oikeutusteorioista sekä pasifismista jarealismista, käytännön tapausesimerkkejä pohditta-vaksi sekä luentoja ja muuta materiaalia aiheesta. Oi-keutusteorioita käsitellään hyvin myös Juha Sihvolan

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4469


teoksessa Maailmankansalaisen etiikka ja Mikko Yrjön-suuren Irakin sotaa pohtivassa kirjassa Roistovaltion rau-nioilla, joka tarjoaa nimeään ja teemaansa laajemminhyödyllistä taustoitusta kurssin aiheisiin. Sotia taustoite-taan myös teoksessa Miksi soditaan? (toim. Männistö),joka sisältää 11 arvovaltaisen tutkijan selkeät ja tiiviit nä-kökulmat sotien taustoihin, resurssikiistoista nationalis-miin ja uskonnollisiin ristiriitoihin. (Kirja liittyy Yleis-radion samannimiseen opetusohjelma-sarjaan.)

Sodan oikeutusta voi pohtia jonkin opiskelijoille tutun his-toriallisen tai ajankohtaisen esimerkin kautta. Minkä pe-riaatteiden valossa sota oli/on oikeutettu tai ei? Millätavoin sota perusteltiin kansainväliselle yhteisölle? Mil-laisia syitä sodan syttymiselle oli?

Toisena teema-alueena ovat kansalaisen ja valtionsuhteen kysymykset: Voidaanko yksilöltä vaatia aseellistatoimintaa ja toisiin kohdistuvaa väkivaltaa siksi, että hänon syntynyt tiettyyn maahan? Mitä perusteita vaatimuksel-le annetaan? Millä perusteilla yksilö voi kieltäytyä?

Siviilien kärsimykset nousevat keskiöön sotaa kritisoi-taessa. Toisaalta myöskään monet sotilaat eivät ole voi-neet valita osaansa. Maissa, joissa on yleinen asevelvol-lisuus ja reserviarmeija, periaatteessa kuka tahansa ar-meijan käynyt kansalainen voi joutua sotimaan. Sotilai-den ja siviilien ero ei ole samalla tavoin selvä kuin am-mattiarmeijoissa. Toki sotilaista osa on aina ammattilaisia,joiden voi katsoa valinneen asemansa tietoisena seurauk-sista. Voidaanko katsoa, että sama pätee asevelvollisiin?Tarkoittaako armeijan suorittaminen sodan hyväksymistä?

Suomessa ja useimmissa länsimaissa asevelvollisuudenrinnalla on siviilipalvelus, jonka syntyminen osoittaamoraalikäsitysten muuttumista. Se on Suomessa ly-hintä ja keskimääräistäkin aseellista palvelusta pidem-pi (13 kk), mitä on pidetty poliittisena realismina: pal-velusajan pituudella pyritään ehkä vähentämään sivii-lipalvelukseen hakeutuvien määrää, vaikka julkilausu-tuissa perusteissa näin ei suoraan sanotakaan.

Ase- ja siviilipalvelun yhteismitattomuus on johta-nut protesteihin sekä ollut yhtenä syynä totaalikieltäy-tyjien ratkaisuun. Suomessa kieltäytyminen kaikestapalveluksesta johtaa verraten pitkään vankeustuomioon,ja tästä syystä myös Amnesty on ottanut käytännöntarkkailuunsa. Totaalikieltäytyjien perusteena on pasi-fismin ohella voinut olla se, että armeijan käskyhierar-kiassa alempana olevalla ei ole mahdollisuutta omaanharkintaan, jolloin toimintavelvollisuus perustuu valta-hierarkiaan. Yksilö ei tällöin voi moraalisesti arvioidatilannetta ja sodan oikeutusta vaan on asemansa puo-lesta velvoitettu toimimaan toisten harkinnan varassa.Kritiikkiä on aiheuttanut sekin, ettei siviilipalvelus-miesten sodanaikaista asemaa ole tarkasti määritelty:ovatko he komentoketjulle alisteisina velvoitettuja so-tatoimiin?

Suomessa on herätelty ajatusta yleisestä kansalais-palvelusta, johon kaikki sukupuoleen katsomatta oli-sivat velvoitettuja mutta josta vain yksi palveluhaarasuuntautuisi aseelliseen palvelukseen muiden keskitty-essä esim. ympäristöasioihin (ympäristöongelmien tai-katastrofien torjunta), väestönsuojeluun (onnetto-muuksien ja joukkotuhojen pelastustyöt, hengenpelas-tus) ja ulkomaalaistyöhön (pakolaisten vastaanotto jaintegroiminen). Ehdotusta on perusteltu sillä, että turval-lisuusuhat ovat muuttuneet ratkaisevasti aikaisemmasta.

Aika ajoin Suomessa herää myös keskustelu asevel-vollisuuden muuttamisesta palkka-armeijaksi, kutenuseimmissa Länsi-Euroopan maissa on jo tehty.Machiavellin ajatteluun ja yleisesti republikanismiinkuului asevelvollisuusarmeijan puoltaminen palkka-armeijan sijasta. Perusteena oli luotettavuus: omaa val-tiotaan ja sitä kautta sukuaan, perhettään ja itseäänpuolustaneet kansalaiset olisivat parempi turva kuinvain rahasta taistelevat palkkasotilaat. Tuolloiset palk-ka-armeijat olivat itsenäisiä joukko-osastoja, joiden olihelppo myydä palvelunsa eniten tarjoavalle ruhtinaal-le. Heillä ei ollut kansallisuussidoksia maksajiinsa.Nykyään palkka-armeija tarkoittaa valtion omistakansalaisista palkattuja sotilaita, joten se muistuttaakansanarmeijaa.

Joillain valtioilla on kuitenkin lisäksi myös eri kan-sallisuuksista tulevista sotilaista koostuvia armeija-osastoja (näistä kuuluisin on Ranskan Muukalais-legioona). Erityisen huomion kohteena ovat olleet yri-tysmuotoiset ja valtioista riippumattomat turvallisuus-tai palkkasotilasfirmat, joita on käytetty sekä Afganis-tanin että Irakin sodan erityispalveluissa. Niiden käy-tön on katsottu heikentävän oikeusperiaatteita, koskatoiminta ei enää ole suoraan palkkaavan valtion ase-voimille ja sitä kautta poliittiselle vallalle alisteista eikäsen vastuulla. Palkkasotafirmoja eivät myöskään sidoperinteisen sotaoikeuden periaatteet vaan siviilioikeus,joka kuitenkin on sotatilassa olevissa maissa käytän-nössä voimaton.

Ajankohtainen keskustelunaihe on tietysti terrorismi. Seon helppo motivoida ja käynnistää valikoitujen sanoma-lehti- tai tv-uutisten kautta. Samalla voidaan pohtia sodankäsitettä. Missä mielessä terrorismin vastainen sota onsotaa? Mistä nimitys tulee?

Toinen avainkysymys on terrorismin määrittely. Venäjäkutsuu terroristeiksi niitä, jotka pitävät itseään T‰et‰e-nian vapaustaistelijoina, samoin Kiina Tiibetin vapaustais-telijoina itseään pitäviä. Onko terrorismin määritelmäaina kiinni näkökulmasta?

Usein terrorismiksi määrittyy sellainen poliittinen väki-valta, joka ei ole valtion harjoittamaa ja joka on siksi lai-tonta. Valtio varaa itselleen oikeuden laillistettuun väki-valtaan. Tämä määrittely on kuitenkin aina sidottu valtionnäkökulmaan.

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4470


Joitain tyypillisiä terrorismiin liitettyjä piirteitä ovatseuraavat:– väkivaltaisuus– laittomuus– kohdistuminen pelkästään tai sotilaiden ohella si-

viileihin– tavoitteena kohteen poliittisiin, uskonnollisiin tai

sotilaallisiin ratkaisuihin tai yleiseen moraaliinvaikuttaminen

– pyrkimys vaikuttaa julkisuuden kautta herättämälläyleistä pelkoa

– tekijöinä ei-sotilaalliset tai ilman virallista sotilaal-lista asemaa olevat joukot

– lähes aina heikomman osapuolen käyttämän väki-vallan muoto, joskin puhutaan myös valtioterroris-mista, joka täyttää osan mainituista piirteistä muttaon valtioiden laittomasti ja salaa harjoittamaa.

On ollut hyvin vaikeaa päästä kansainvälisesti jaettuunterrorismin määritelmään, ja usein keskustelu loppuutoteamukseen tarkan määritelmän mahdottomuudes-ta. Tällä on myös haittapuolensa: määrittely jää tällöinvaltioiden itsensä tehtäväksi, ja ne voivat joustavastikäyttää hyväksi itse valitsemiaan määritelmiä toimin-taansa oikeuttaessaan.

Rauhanaatteen historiaa (s. 118)

Rauhanliike on Suomessakin perinteikäs esimerkkiaikanaan laajoja kansanryhmiä yhdistäneestä kansa-laisliikkeestä. Rauhanliikkeen myöhempi käännekoh-ta oli kylmän sodan päättyminen. Perinteisen rauhan-liikkeen näkyvyys heikkeni sen jälkeen, koska suurinjännite maailmanpolitiikasta katosi, eikä tärkeimpänäteemana siihen saakka ollut ydinaseiden vastainen työvaikuttanut enää yhtä kiireelliseltä. Ydinaseisiin liitty-vät riskit eivät välttämättä kuitenkaan vähentyneet,eikä kansainvälinen tilanne ole osoittautunut har-moniseksi, vaan uudenlaiset konfliktit ovat nousseetnäköpiiriin.

YK on yhä edelleen kansainvälisellä tasolla korvaa-maton toimija. Aineistoon (nro 63) on kerätty tär-keimmät YK:n ja kansainvälisen yhteistyön keinot,joilla pyritään ehkäisemään sotia. Keskustelu humani-taarisesta interventiosta sai pontta Balkanin kriisin yh-teydessä ja Kosovon sodassa albaanien suojelemiseksitoteutettujen pommitusten aikaan. Tutkija TapaniHietaniemi kirjoittaa (humanitaarista interventiota jaKosovon pommituksia puoltavassa artikkelissaan)kansainvälisen oikeuden vahvistamisesta seuraavasti:”Seuraavan vuosisadan yksi suurimpia haasteita on sel-laisen turvallisuusjärjestelmän perustaminen, jossakansanmurhapolitiikka tehdään ensi kertaa mahdotto-maksi. Tähän pyrkivää liikettä voidaan kutsua poliitti-

seksi pasifismiksi tai oikeuspasifismiksi. Sen ideana onsellaisen väkivallan monopolin luominen, jossa hyök-käyssota ja kansanmurha tehdään kansainvälisen oikeu-den rikkomuksiksi ja niillä on myös kansainvälisetsanktiot. Kylmän sodan aikana ydinaseiden täystuhoavastaan suuntautunut pasifismi esitti oikeutetun vaa-timuksen ’ei enää sotaa’ absoluuttisen ydintuhon mah-dollisuuden edessä. Nyt olemme uudenlaisessa histo-rian vaiheessa. Kylmän sodan jälkeen rauhanpolitiik-ka on ajateltava uudelleen tilanteessa, jossa paikallisetsodat ja kansanmurhat ovat jälleen mahdollisia, ikäväkyllä. On luotava oikeudellinen kosmopoliittinen jär-jestys, joka asettuu perinteisen valtionsuvereenisuudenyli. Tämän järjestyksen tehtävänä on suojella kansalai-sia myös oman valtionsa harjoittamalta mielivallalta.Silloin ihmisoikeusrikkomuksia voitaisiin käsitellä ai-van kuin rikollisia toimia valtiollisen oikeusjärjestyk-sen puitteissa.” (Viridis-verkkolehti, kesä 1999;www.kaapeli.fi/viridis/).

Oppikirjassa mainittu Immanuel Kantin suomen-nettu kirjanen Ikuiseen rauhaan on varsin lyhyt ja Kan-tin tekstiksi helppolukuinen (joskin käännös on van-hahtava). Kant esittää periaatteet, joilla hänen mu-kaansa maailmanrauhaa voitaisiin tavoitella. Kirjastasaa hyvän esitelmän aiheen, tai siitä voi poimia Kantinesittämät periaatteet tai tekstiotteen tunnilla luetta-vaksi, etenkin jos Kantin moraalifilosofia on opiskeli-joille entuudestaan tuttua. Juha Sihvola tarkasteleeKantin näkemyksiä selkeästi kirjassa Maailmankansa-laisen etiikka.

Suomennoskokoelmassa Väkivallan loppu (toim.Heffermehl) on 28 lyhyttä puheenvuoroa rauhanpoli-tiikasta. Kirjoittajina on kansalaisjärjestöjen toimijoi-ta, tutkijoita ja poliitikkoja, kuten Nelson Mandela,Dalai Lama, Mihail Gorbat‰ov ja Jostein Gaarder.Mittansa ja sisältönsä puolesta puheenvuorot sopivatopiskelijoille jaettavaksi lisälukemistoksi. Vilho Har-len Hyvä, paha, ystävä, vihollinen on kiinnostava tut-kimus viholliskuvien ja vihollisuuden käsitteen histo-riasta varhaisista uskonnollisista ajattelutavoista (juu-talaisuus, zarathustralaisuus, islam, kristillisyys) ainanykyisiin eurooppalaisiin puhetapoihin asti. Suoma-laisen rauhanliikkeen historiaa kertaa Kalevi Kale-maan Suomalaisen rauhanliikkeen juuria.

Alan aikakauslehtiä ovat rauhanpoliittinen Ydinsekä Suomen rauhan- ja konfliktintutkimusyhdistyk-sen Kosmopolis, jonka kotisivuilta pääsee lukemaanjoitain arkistoituja artikkeleita: www.helsinki.fi/lehdet/kosmo/. Verkko-osoitteista kannattaa katsoaedellä ihmisoikeuksien jaksossa mainitut YK-aiheisetosoitteet. Kirjassa mainitun Kansainvälisen rikostuo-mioistuimen osoite on www.iccnow.org/.

Nykyisistä suomalaisista rauhanjärjestöistä kaikkeinvirein on Suomen Rauhanpuolustajat, joka muunmuassa julkaisee yhteistyössä kustantamo Liken kans-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4471


sa kirjasarjaa (Pystykorvakirjat) sekä kustantaa Voima-lehden toimintaa.– Rauhanpuolustajien julkaisut ja muun toiminnan

tavoittaa osoitteesta www.rauhanpuolustajat.fi/.– Vuonna 1920 perustettu Suomen Rauhanliitto –

YK-yhdistys löytyy osoitteesta www.rauhanliitto.org/.– Rauhanliitto ylläpitää Helsingin Pasilassa Rauhan-

asemaa, jossa toimii muitakin alan järjestöjä:www.rauhanasema.org/.

– Verkosta löytyy Sadankomitean ja Rauhanliitonyhteinen jäsenlehti Pax, jonka arkistosta pääsee lu-kemaan artikkeleita viime vuosilta: www.pax.fi/.

– Tutkimuspuolella vaikuttaa Tampereen yliopistonRauhan- ja konfliktintutkimuslaitos: www.uta.fi/tapri/.

Nationalismi: valtio ja kansakunta(s. 119–123)

Valtioiden tulevaisuus (s. 121–122)Valkoisen vallan lähettiläät (s. 123)

Nationalismia käsittelevän kirjallisuuden tärkeimmätuudet tutkimukset ovat kirjassa mainitun BenedictAndersonin Imagined Communities, Ernest GellnerinNations and Nationalism sekä Eric Hobsbawmin Na-tionalismi. Jälkimmäistä voi suositella siksikin, että seetenee kronologisesti, tekee yhteenvetoa aiemmastatutkimuksesta ja on silti varsin helppolukuinen histo-riikki.

Kansallisen identiteetin teemaa Suomen kannaltalähestyvät esimerkiksi maantieteellistä argumentaatio-ta ja suhdetta Venäjään sekä Ruotsiin tarkastelevaHarlen ja Moision Missä on Suomi? Kansallisen identi-teettipolitiikan historia ja geopolitiikka, suomalaisenidentiteetin historiaa ja nykypäivää artikkeleissa esit-televä Elävänä Euroopassa. Muuttuva suomalainenidentiteetti (toim. Alasuutari ja Ruuska) sekä Alasuu-tarin ja Ruuskan Post-Patria? Globalisaation kulttuuriSuomessa, joka käsittelee nimensä mukaisesti 1990-lu-vulla käytyä keskustelua itsenäisyydestä ja kansallises-ta kulttuurista globalisaation aikakaudella. Lähinnäkielellisen identiteetin kautta asiaa lähestyy Moniää-ninen Suomi. Kieli, kulttuuri ja identiteetti (toim.Laihiala-Kankainen ym.). Suomalaisen kulttuuri-identiteetin muovautumisen vaiheet selviävät mitta-vista Suomen Kulttuurihistoria -sarjan kirjoista, joistaviimeisin ilmestyi vuosina 2001–2003.

Historian opetuksesta huolimatta ajatus kansallis-valtioiden luonnollisuudesta on edelleen vahvasti elos-sa (vrt. boksi oppikirjan s. 123). Nationalismin tutki-joiden joukossa ei liene ketään, joka ei yhtyisi seuraa-vaan Gellnerin tiivistelmään: ”Kansakunnat luonnol-lisina, jumalan määräämänä tapana luokitella ihmisiä,perittynä – – poliittisena kohtalona ovat myytti; natio-

nalismi, joka joskus muuttaa aiemmin olemassa olleetkulttuurit kansakunniksi, joskus keksii niitä ja useinhävittää aikaisemmat kulttuurit: se on todellisuutta.”Historian tutkimus (ja ylipäätään kansallisten historia-tieteiden synty) on ollut itse keskeinen osa kansakun-tien luomista ja nationalismin historiaa. Kuten rans-kalainen esseisti Ernst Renan totesi kuuluisassa luen-nossaan ”Mitä kansakunta on?”: ”Oman historian vää-rintulkinta on osa kansakuntana olemista.”

Kansallinen identiteetti ja samastuminen kansa-kuntaan on edelleen mitä vahvin tunne. Se on mones-sa tapauksessa muita ryhmäidentiteettejä vahvempi sa-mastumisen muoto, joskin tämä vaihtelee paljon mait-tain, alueittain ja yhteiskunnittain. Identiteetit ovatkuitenkin tilannesidonnaisia. Riippuu kontekstista,kokeeko ihminen itsensä ensisijaisesti luterilaiseksi,suomenruotsalaiseksi, turkulaiseksi, TPS:n kannatta-jaksi, opiskelijajärjestöaktiiviksi, kokoomuslaiseksi vaisuomalaiseksi.

Päällekkäisiä ryhmäidentiteettejä on koko joukko,ja niiden vahvuudesta voi kysellä opiskelijoiden tunte-muksia. Mitä ryhmää olisimme valmiita puolustamaanasein toisten hyökkäyksiä kohtaan? Kriittinen vastausvoi tietysti olla, ettei mitään mainituista. Moni armei-jan käynyt ajatellee, ettei olisi sotatilanteessakaan puo-lustamassa kansakuntaa tai tiettyä valtiota vaan esi-merkiksi yleistä turvallisuutta, yhteiskunnallista tasa-painoa, oikeus- ja poliittista järjestelmää, hyvinvointia,normaalielämän jatkuvuutta, lähimmäisiään tai ylipää-tään joitain kansakuntaa konkreettisempia asioita.Myöhäismoderniin yhteiskuntaan kuuluu ryhmäiden-titeettien joustavuus ja elävyys. Uskonnon ja kansa-kunnan kaltaiset perinteiset identiteetit ovat menettä-neet vetovoimaansa muun yhteisöllisyyden ja vapaaksikoetun yksilöllisyyden edessä.

Ei ole kuitenkaan vaikea löytää esimerkkejä, joissaeri puolilla maailmaa yksilöt joutuvat tekemään valin-nan esimerkiksi valtiotaan, kansaansa ja uskontoaankohtaan tuntemansa lojaliteettien välillä. Joidenkinarabi-islamististien pan-arabistinen nationalismi ylit-tää uskonveljien välisen lojaliteetin ja oikeuttaa sodanei-arabitaustaisia muslimeja kohtaan (näin on mm.Sudanin sisällissodissa). Joillekin toisille taas päinvas-toin islamin puolesta käyty taistelu merkitsee hyökkä-yksiä omaa arabivaltiota kohtaan (kuten Saudi-Arabi-assa tai Egyptissä). Sosialistisissa arabimaissa sosialis-tista aatetta, vallankumousta ja puoluetta kohtaan tun-nettu uskollisuus on taas voinut olla vahvempaa kuinarabinationalismi tai uskonto.

Nationalismin synty sijoittuu Eurooppaan 1700–1800-luvuille. Täältä se omaksuttiin muualle etenkin1900-luvulla siirtomaavallan purkautuessa, sillä siirto-maat saivat omasta nationalismistaan voimaa irtautu-mishankkeisiinsa. Sitä lietsoi edelleen kylmän sodanaika, jolloin suurvallat hakivat pysyviä poliittisia

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4472


kumppaneita ja pyrkivät massiivisella taloudellisellatuellaan väkisin vakiinnuttamaan sillanpääasemikseenmyös monia dysfunktionaalisia hallituksia ja valtioita.Maailma onkin yhä täynnä esimerkkejä siitä, miten il-man rauhallista kehitystä ja kulttuurista pohjustustatapahtunut kansallisvaltiollistaminen voi johtaa vaka-viin konflikteihin.

1800-luvun Euroopassa prosessin katsotaan eden-neen kolmessa vaiheessa.1) Ensin kehittyi folkloristinen kiinnostus kansoja,

tapoja ja kulttuureita kohtaan. Siihen vaikutti op-pikirjassa mainitun Herderin ja muiden kansallis-romantiikka, kiinnostus tavallisen kansan perintei-tä, taidetta, esineistöä, runoutta ja muuta vastaavaakohtaan. Kiinnostukseen ei vielä liittynyt kansalli-sia tavoitteita tai poliittista ajatusta kansakunnastaja kansallisvaltiosta.

2) Toisessa vaiheessa kansallisromantiikasta kiinnostuipienehkö poliittinen etujoukko ja kulttuurieliitti,jotka ryhtyivät joko vilpittömästä uskosta kansalli-seen henkeen tai sitten poliittisten intressien vuok-si edistämään ajatusta yhtenäisestä kulttuurista jakansakunnasta.

3) Vasta kolmannessa vaiheessa alkaa syntyä tavallisenväestön keskuudessa laajempaa kannatusta kansal-lisuusaatteelle. Hobsbawm toteaa, että useimmitenkolmas vaihe seuraa vasta valtion luomisen jälkeeneikä se ole näin valtion synnyttäjänä. Suomi edustaapäinvastaista esimerkkiä, jossa kansallisuusaate ehtilevitä ainakin jossain määrin populaariksi ajatteluksi,joka edisti valtiollisen itsenäisyyden vaatimusta.

Kansallisuusaatteen kiteytyminen tapahtui Euroopas-sa varsin nopeasti. Hobsbawm käyttää esimerkkinäitse sanan (esim. nation, nación) nopeaa muutosta. Esi-merkiksi espanjan kielessä ennen vuotta 1884 sananación tarkoitti vain ’provinssin asukkaiden kokonai-suutta, maata tai kuningaskuntaa’ ja oli puhtaasti geo-poliittinen määre ilman kulttuurisen, kielellisen taimuun yhtenäisyyden oletusta. Vuoden 1884 sanakir-jassa termi määriteltiin ’valtioksi tai poliittiseksi yhtei-söksi, joka tunnustaa yhteisen hallituksen ylimmänkeskusvallan’. Siitä oli tullut hallinnollinen ja poliitti-nen sana. Tämä olikin sanan merkitys sen ensimmäi-sissä merkittävissä ilmentymissä, Yhdysvaltain itsenäi-syysjulistuksessa ja Ranskan vallankumouksessa.Kummassakaan ei vaadittu muuta kansallista yhtenäi-syyttä kuin halua olla poliittisen yhteisön jäsen.

Vuonna 1925 Espanjan Akatemian sanakirjan mää-rittely oli kuitenkin muuttunut jo lopulliseen nationa-listiseen muotoonsa, jossa kansakunta on ’samaa etnis-tä alkuperää olevien ja, yleisesti ottaen, samaa kieltäpuhuvien ja yhteiset perinteet omaavien henkilöidenkollektiivi’. Etnisyys, kieli ja perinteet (kulttuuri, tavat)olivat tulleet kuin tyhjästä kansakunnan määreiksi. Ju-

listuksenomaisesta määritelmästä huolimatta mikäänetninen tausta, kieli, uskonto tai kulttuuriperinne eiyhdistänyt kaikkia Espanjan valtion kansalaisia. Ku-vaavaa nationalismin kannalta on, että Espanjan his-toriassa muun muassa galicialaisten, baskien, katalaa-nien ja muutamien muiden alueiden kielellisiä ja kult-tuurisia perinteitä on vainottu useissa vaiheissa. Kult-tuurista valloitusta harjoitettiin näin myös kansallis-valtioiden sisällä, missä usein jokin valtakulttuuri alis-ti muut alueelliset, etniset tai kulttuuriset perinteetkansallisen yhtenäisyyden nimissä.

Suomessa kansakunnan yhtenäisyys tuntuu luon-nollisemmalta kuin kielten ja kulttuurien pirstomassaKeski- tai Etelä-Euroopassa. Kuten opiskelijat muis-tanevat historian kursseiltaan, Suomen historiaa ovatkuitenkin leimanneet samanlaiset yhtenäisyyden ra-kentamisen vaiheet kuin muissa kansallisvaltioissa.Tästä aiheesta ja yleisemmin kansallisuudesta ryhmä-identiteetin muotona voi katsoa Dialogi 2:n opettajanaineistosta (s. 55 ja 60) löytyvän virikeaineiston ja teh-täväideat. Kansakunnan käsitteen houkuttelevuus onsamanlaista kuin muissa essentialistisissa käsitteissä:on helpompaa ajatella maailmaa selkeiden ja pysyviksioletettujen olemusten kuin harmaan väriasteikon jahistoriallisen muutoksen kautta.

Teeman käsittelyn voi käynnistää aineistossa (nro 64)olevalla otteella Hobsbawmin teoksesta. Opiskelijoidentehtävä on etsiä vastauksia ongelmaan. Yhdessä voidaanjohtaa keskustelu nykypäivään ja yksilöiden arkikokemuk-seen. Samassa yhteydessä voi tuoda esiin vaikka Durk-heimin näkemyksen kollektiivisista representaatioista(ks. edellä s. 38 ja aineisto nro 29). Juuri sellaisiin viittaaAndersonin käsite ”kuviteltu yhteisö/mielikuvayhteisö”(imagined community). Durkheimin näkökulmasta kansal-lisvaltio ei poikkea muista yhteisömuodoista: kaikkien nii-den ylläpito edellyttää jaettuja mielikuvia yhtenäisyydes-tä. Niitä vahvistetaan symboleilla ja rituaaleilla. Suoma-laisen kollektiivisen identiteetin kiteytymien havaitsemi-nen ei tuota vaikeuksia: kieli, lippu, kansallislaulu, sau-na, metsien ja järvien symbolimerkitykset, talviurheilu,Nokia. Näiden jälkeen voidaan keskustella siitä, mitä yh-tenäisyyden mielikuvien kääntöpuolelta löytyy. Entä mitäseuraa, jos kaikkien Suomen kansalaisten tai täällä asu-vien todella oletetaan ylläpitävän mainittuja symboleita,puhuvan suomea, olevan samaa ihonväriä, kuuluvan lu-terilaiseen kirkkoon ja niin edelleen?

Suomessa nationalismi ei ole sosiaalinen ongelma,mutta esimerkkejä siitä ei tarvitse etsiä kaukaa. Joiden-kin entisten sosialistimaiden nationalismista on todet-tu, että kyseessä on ”hajoavan yhteiskunnan korvikekoossapitäville voimille”. Nationalismi poliittisenaaatteena on tällöin tiiviin ryhmäidentiteetin tuottaja jayhteisöllisyyden korvike sekä uskonnollisen funda-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4473


mentalismin tapaan toimiva katsomus, joka luo selkeyt-tä kaoottiseksi koettuun maailmaan.

Vaikkei nationalismi olisi täällä ongelma, Suomes-sa on keskusteltu monikulttuurisuudesta ja suhtautu-misesta ulkomaalaisiin. Epäluulo erilaisuutta kohtaanei ole Suomessa uusi ongelma, sillä torjuva suhtautu-minen on tuottanut läpi historian ongelmia saamelai-sille ja romaneille ja heidän pyrkimyksilleen pitää ylläomaleimasta ryhmäkulttuuria. (Ks. myös myöhemminaineiston s. 81–84.) Esimerkkinä ulkomaalaisvihamie-lisistä, rasistisista ja natsipropagandistisista virtauksis-ta Suomessa voi käyttää propagandaa, esseitä, uutisiaja keskustelupalstoja ylläpitävää verkkosivuawww.kansallissosialismi.com/.

Monikulttuurisuutta ja erilaisuutta käsittelevästäkirjallisuudesta voi mainita tuoreen esseekäännöstenantologian Erilaisuus (toim. Lehtonen ja Löytty). Kar-mela Liebkindin toimittama Monikulttuurinen Suomion yhteenveto maahanmuuttajia ja kulttuurivähem-mistöjä koskevasta tutkimustiedosta Suomessa. Katta-va aineistoluettelo monikulttuurisuudesta löytyy Alli-anssin Nuorisotiedon kirjastosta: www.alli.fi/kirjasto/video.html.

Edellä mainitun ihmisoikeus.net-osoitteen lisäksisuvaitsevaisuuden ja myönteisen monikulttuurisuudenteemaa käsitellään kattavasti esim. seuraavilla sivuilla:– Suvaitsevaisuus-projekti: www.lyseo.edu.ouka.fi/

suvaitsevaisuus/– Allianssin monikulttuurisuusprojektin verkkoai-

neisto ”Kaikki erilaisia – kaikki samanarvoisia”:www.alli.fi/monikulttuurisuus/kasikirja/

– Kepan kansainvälisyyskasvatussivujen aineistojamonikulttuurisuuden käsittelyyn:www.kansainvalisyyskasvatus.net/ (→ Verkkoaineis-tot → Monikulttuurisuus)

– digitaalisena aineistona vapaasti ladattava Oulunyliopiston tuottama opas Interkulttuurinen opetta-jankoulutus (toim. Räsänen ym.):www.kirjasto.oulu.fi/ (→ Palvelut → Acta Universi-tatis Ouluensis → Series E → Sarjan elektronisetjulkaisut→ Nro. 30, Räsänen ym.).

Monikulttuurisuus johtaa oppikirjassa kysymykseen, mil-lainen poliittinen ryhmäidentifikaatio voisi mahdollistaayhteisöllisyyden tunteen kansallisvaltioideologian jälkeen.Millainen ja minkäkokoinen voisi olla aktiiviseen kansa-laisuuteen kannustava poliittinen yhteisö, jos kansallis-valtio ei enää toimi sellaisena?

Kirjassa mainittu filosofi Taylor esittää näkemyksensäpienempien poliittisten yhteisöjen hyödyllisyydestä suo-mennetussa kirjassaan Autenttisuuden etiikka. Kyseisenkirjan loppuluvusta ”Sirpaloitumista on vastustettava” onpoimittu tekstiote (aineisto nro 65), jota voidaan käyttää,jos keskustelu etenee pohtimaan kansalaisyhteisön ko-koa ja monikulttuurisuutta. Koska otteessa on puheena

aktiivisen kansalaistoiminnan mahdollisuus tänään, sesopii hyvin myös moniin aikaisempiin jaksoihin. Samoinsitä voidaan käyttää myöhemmin, jos kirjan viimeistä lu-kua käsiteltäessä puheeksi tulee yksilöiden poliittisenryhmäsamastumisen mittakaava.

Taylorin esittämät kysymykset ovat osuvia, mutta hä-nen ehdotuksessaan on ongelmansa. Hän kirjoittaakanadalaisena selvästi Pohjois-Amerikan kontekstissaeikä näytä ottavan huomioon, että jotkin valtiot ovathuomattavasti pienempiä. Federalismi Kanadassa taiYhdysvalloissa tarkoittaa Suomen valtiota suurempiapoliittisia kokonaisuuksia. Tästä syystä Taylorin esit-tämä epäluulo valtiota kohtaan voi tuntua Suomessaoudolta: valtionhallinto ja poliitikot eivät täällä ole lo-pulta kovin etäisiä.

Kriittisesti voi ajatella myös Taylorin väitettä, jonkamukaan avain olisi vain kansalaisten sitoutumisessayhteiseen tavoitteeseen tai uskollisuuden kohteeseen.On tavoitteita, joiden voi toivoa yhdistävän yhä useam-pia ihmisiä ja jotka opiskelijat saattavat nostaa esiin.(Esimerkiksi voi ottaa myös tämän kurssin nimeämäteettiset tavoitteet: ihmisoikeudet, jaettu hyvinvointi,myönteinen monikulttuurisuus, globaali ja ekologinenoikeudenmukaisuus, kestävä kehitys.) Toisaalta onmuistettava, että poliittista dialogia voidaan pitää ar-vona sinänsä. Vaikka se johtaisi vain kompromisseihineikä tietyn yhteisen tavoitteen löytämiseen, on erimie-lisyyksien rauhanomainen käsittely ja ratkaisu, keskus-teluyhteyden kunnioittaminen, jo sinällään omiaan yl-läpitämään yhteisöllisyyden tunnetta.

Lisäksi Taylor kirjoittaa vain ison mittakaavan po-liittisesta demokratiasta. Lähidemokratian puolesta-puhujat muistuttavat pienyhteisöissä toteutuvan osal-listumisen tärkeydestä: kaupunginosissa tai kortteleis-sa, kouluissa ja työpaikoilla etenevä demokraattisuuson omiaan vahvistamaan tunnetta sosiaalisten suhtei-den mielekkyydestä.

Politiikka mahdollisen taiteena(s. 125–134)

Utooppinen ajattelu (s. 125–128)

Dystopiat ja konkreettiset utopiat (s. 130–131)

Tunnetuista kirjallisista utopioista on käännetty suo-meksi Thomas Moren Utopia, Francis Baconin UusiAtlantis, Campanellan Aurinkovaltio ja David HumenTäydellisen valtion idea (josta on ote kirjassa s. 129).Kolme jälkimmäistä ovat ilmestyneet teoksessa Mat-koja utopiaan, johon sisältyy myös laaja johdatusutooppisen ajattelun historiaan. Utopioista ei ole suo-meksi kirjoitettu kovin paljon. Edellisten ohella tär-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4474


keimmät lähteet ovat lähinnä kaunokirjallisia utopioi-ta tarkasteleva Raoul Palmgrenin Toivon ja pelon uto-piat sekä sosiologi Keijo Rahkosen lyhyehkö ja nyky-sosiologian keskusteluihin suuntautunut Utopiat jaanti-utopiat. Nettilähteistä kannattaa katsoa esimerkiksi– Society for Utopian Studies, joka majailee Toron-

ton yliopiston sivuilla (ks. laajat linkkilistat):www.utoronto.ca/utopia/

– tutkija Heli Paalumäen linkkikokoelma:users.utu.fi/helpaa/tulevaisuus.html

– Utopia on the Internet -linkkilista:users.erols.com/jonwill/utopialist.htm.

Aineistossa (nro 66) on tyypiteltynä utopiakirjallisuu-den ja sen edeltäjien kehitystä ja lajeja. Utopian edel-täjinä on sekä maallisia että uskonnollisia ihanteelli-sen paikan kuvitelmia.

Antiikin mytologiaan liittyi olennaisesti ajatus ajal-lisesta taantumisesta, koska vaurauden ja hyvien ih-misten kulta-ajan katsottiin jääneen menneisyyteen.Kristinuskossa paratiisi esiintyy sekä alussa (Eedeninpuutarha Genesiksessä) että loppupäässä ( Jumalan lu-vattu tuhatvuotinen valtakunta). Tämän lisäksi kirjal-lisuudessa on ollut monenmoisia kuvauksia harmoni-sesta yhteisöstä (esim. antiikin ja renessanssin pasto-raali- eli paimenidyllit, joissa ihmiset elävät rauhaisanluonnon helmassa) tai yltäkylläisyyden maailmasta,jossa kenenkään ei tarvitse tehdä työtä. Jälkimmäisiäovat tarinat niin sanotusta Cockaygnen maasta, keski-aikaisen karnevalistisesta laiskureiden paratiisista, jos-sa järvet ovat viiniä ja maitoa, kukkulat sokerikakkujaja lintupaistit lentävät paahdettuina suoraan lautasel-le, kuten aihetta kuvaavassa Pieter Brueghelin maa-lauksessa Laiskurien maa (1567).

Ensimmäiseksi varsinaiseksi utopiaksi lasketaanvaihtelevasti joko Platonin Valtio tai Moren Utopia.Platonin teos on dialogin muodossa esitetty kuvausihanteellisesta valtiosta (ja myöhempi dialogi Lait ku-vaus ”toiseksi parhaasta” valtiosta). Maallisen utopianaihelma vireytyi antiikin jälkeen vasta renessanssissa.Aina 1700-luvulle eli valistuksen aikakaudelle ja aika-käsityksen muuttumiseen saakka utopiat kirjoitettiinselvästi nykytilanteesta poikkeaviksi. Pyrkimys oli kri-tisoida, ei esittää mahdollista kuvausta tulevaisuudesta.

Tilanne muuttui kuitenkin yhteiskunnallisten mul-listusten ja poliittisen teorian osoitettua, että muutok-sia voi tapahtua. Jo 1600-luvulla oli perustettu useitaprotestanttisia yhteisökokeiluita, joissa noudatettiintasavertaisuuden, kansanpappeuden, demokratian jayhteisomistuksen ihanteita. Tällaisista kokeiluista tu-livat tunnetuksi erityisesti kveekarit, levellerit ja digge-rit, joiden yhdyskunnat hakivat elintilaa Pohjois-Amerikasta, kuten myös hutteriitit ja ranskalaiset hu-genotit. Protestanttisten lahkojen utopistisuutta ja yri-tyksiä pyrkiä uuteen maailmaan uutta yhteiskuntaa pe-

rustamaan selittää vainottu asema monissa katolisissamaissa. Näistä historiallisista lahkoista ja liikkeistälöytyy varsin hyvin tietoa, joten niiden taustoihin tu-tustumisesta voi kehittää opiskelijoille itsenäisen työntai ryhmätehtävän.

Valistuksen aikakaudella utopismi liittyi usein tasa-valtalaisuuteen ja kumouksellisuuteen. Tasavaltalaisenutopian tärkein klassikko on englantilaisen filosofinJames Harringtonin (1611–1671) Oceana, joka onomistettu Oliver Cromwellille, oman lyhytaikaisentasavaltansa Britanniassa perustaneelle kapinallisken-raalille. David Humen Täydellisen valtion idea mukai-lee Oceanaa. Molemmat poikkeavat aikaisemmistautopioista realistisuutensa vuoksi, ja niissä keskity-täänkin ennemmin hallintomuodon kuvailuun ja val-lankäytön aspektien hiomiseen kuin kaunokirjalliseenfantasiointiin.

Ensimmäisenä aikautopiana (ns. eukronia) pidetäänLouis-Sebastien Mercierin (1740–1810) romaaniaL’An 2440 (Vuonna 2440) vuodelta 1771. Sitä on pi-detty myös ensimmäisenä kertomuksena aikamatkus-tuksesta. Päähenkilö päätyy tulevaisuuden Pariisiin japerehtyy aikakauden elämään, joka on kaikin tavoinMercierin omaa aikaa paremmalla mallilla. Yhteiskun-takuvaus on haettu Rousseaun ja muiden tasavaltais-ten ranskalaisfilosofien teoksista, joten sisällöllisestiutopiaa ei voi pitää omaperäisenä. Merkittävä ajanku-va se on valistuksessa heränneen edistysoptimisminilmaisuna. Mercier näyttää uskovan rajattomaan edis-tykseen tulevaisuudessa: vaikka kaikki on tavattomanpaljon paremmin kuin 1700-luvulla, eivät edes vuoden2440 ihmiset usko olevansa kuin korkeintaan edistyk-sen puolessa välissä. (Mercierin utopiaa ja aikalaiskes-kustelua käsitellään Forströmin ja Toppolan artikke-leissa Niin & näin -lehden numerossa 4/2002, jossa onutopia-aiheinen teemakokonaisuus.)

Vallankumousten aikaan myös sosialistiset ja kom-munistiset yhteisomistuksen ihanteet yleistyivät. Tä-hän vaikuttivat 1800-luvun alussa ”utopistisosialistei-na” tunnetut teoreetikot Charles Fourier, Henry Saint-Simon ja Robert Owen. (Tosin kirjoittajat itse torjui-vat nimityksen, koska utopismi oli alkanut muuttuapejoratiiviseksi sanaksi.) Utopismisosialismiin kuuluiindustrialismin ja suurkaupunkien kritiikki. Useinihanteena pidettiin luonnonläheistä pienyhteisölli-syyttä, esimerkiksi autonomisten kyläyhteisöjen yh-teiskuntaa. Tässä voi nähdä nostalgiaa menetettyynyhteisöllisyyteen aikana, jolloin oli edetty yhä suurem-pien yhteisöjen moderniin yhteiskuntaan – samaa tee-maa sosiologit pohtivat modernisoitumista tutkiessaan.Ajattelutapa on jatkunut yhtenä utopian lajityypinhaarana näihin päiviin asti, ja sillä on esikuvansa myöskaupunkisuunnittelussa ja arkkitehtuurissa. Esimer-kiksi arkkitehti Ebenezer Howardin (1850–1928)puutarhakaupunki-ihanne eli Garden City Movement

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4475


tunnetaan hyvin vieläkin, kuten noilla hakusanoilla voiInternetistä huomata. Sekä edistysaate että utooppi-nen ajattelu ovat usein innoittaneet arkkitehtuuria jakaupunkisuunnittelua, joissa tarjoutui mahdollisuusrakentaa sosiaalinen tila ihanteiden mukaan uudelleen.Tästä ovat esimerkkinä Brasilia Cityn ja Washingto-nin kaltaisten pääkaupunkien klassista tai funktiona-listista harmoniaa tavoitelleet asemakaavat. Muutamatsosialistit onnistuivat myös perustamaan ihanteidensamukaisia yhteisöjä, jollainen oli esimerkiksi RobertOwenin New Lanark Skotlannissa.

1800-luku ja 1900-luvun alku olivat utopiakirjalli-suuden kulta-aikaa. Varsin monia kirjoista on myössuomennettu: Edward Bellamyn Vuonna 2000, Niko-lai T‰erny‰evskin Mitä on tehtävä? ja William Morri-sin News from Nowhere (suom. Ihannemaa) muidenmuassa. Vähitellen raja utopian lajityypin ja tieteiskir-jallisuuden välillä muuttui häilyväksi ja kuuluisuuteennousivat sellaiset runsaasti suomennetut kirjailijat kuinJack London, H. G. Wells ja Jules Verne. Samalla,kuten juuri heidän teoksissaan, utopiaa tyypillisem-mäksi alkoi tulla dystooppinen eli antiutopistinen tu-levaisuudenkuvailu.

Tärkein 1900-luvun filosofi, joka toi utopian positii-visen merkityksen jälleen keskusteluun (seuraavassa lu-vussa mainittavan Karl Mannheimin ohella), oli saksa-lainen Ernst Bloch (1885–1977). Blochin pääteoksiaGeist der Utopie ja Das Prinzip Hoffnung ei ole suomen-nettu, mutta parin lyhyemmän tekstin kokoelmasta Uto-pia, luonto, uskonto saa hyvän kuvan Blochin ajattelusta.

Utopiaan tutustuminen onnistuu parhaiten yleisen johdat-telun jälkeen menemällä itse asiaan eli kehittelemälläutopioita. Voidaan etsiä mediasta, poimia kirjallisuudes-ta tai keksiä itse jokin vakavaksi tarkoitettu mutta radi-kaalia yhteiskunnallista muutosta merkitsevä utooppinentulevaisuudenkuva. Asiallisuutta lisää, jos kukin koittaaetsiä utopian, jota myös kannattaa.

Jokainen esittelee valitsemansa utopian muille. Tä-män jälkeen järjestetään äänestys, jossa valitaan kaik-kein mahdollisin ja kaikkein epätodennäköisin utopioista(omaa ehdotustaan ei saa äänestää). Sitten analysoi-daan yhdessä tai pienryhmissä sekä mahdollisin ettäepätodennäköisimmältä tuntunut utopia niin sanotullaSWOT-analyysilla. Analyysin ideana on arvioida heikkouk-sia (strengths), vahvuuksia (weaknesses), mahdollisuuk-sia (opportunities) ja uhkia (threats). Analyysin ja keskus-telun jälkeen pohditaan, ovatko kaikki vielä samaa mieltäutopioiden mahdottomuudesta ja mahdollisuudesta, vaimuuttuvatko käsitykset. SWOT-analyysia käytetään orga-nisaatioiden, tilanteiden tai skenaarioiden analyysissa taivaikka oppimisen itsearvioinnissa, kuten sivullawww.avoinyliopisto.fi/neuvonta/swotmalli.html.

Menetelmää käytetään usein tulevaisuudentutkimuk-

sessa, joten aiheen voi liittää seuraavan pääluvun alkuun.Yksinkertaisemmin tehtävänä voi olla vain utopian et-

siminen ja sen esittely muulle ryhmälle. Haastetta lisää,jos tehtävänä on etsiä utopia, jonka puolesta joutuu ar-gumentoimaan muiden pyrkiessä esittämään kumoaviavastaväitteitä.

Yksi käytännön etenemistapa on myös se, että luetaansama utopia ja arvioidaan sitä. Käsittelyn voi liittää johon-kin kurssin muista teemoista, jos kehottaa opiskelijoitakiinnittämään huomionsa johonkin erityispiirteeseen (hal-lintoon, demokraattisuuteen, kulttuuriin, oikeuteen, talou-teen, luontoon) utopiaa lukiessaan. Muutamat utopiat(kuten Campanellan Aurinkovaltio ja Baconin Uusi Atlan-tis) ovat kohtuullisen lyhyitä. Tieteiskirjallisuus saattaaolla opiskelijoille tuttua, ja sen piiristä löytyy useita kiin-nostavia kirjoja (esim. Ursula Le Guinin Osattomien pla-neetta tai Pimeyden vasen käsi tai Iain M. Banksin ns.Kulttuuri-sarja). Vielä nopeampaa on tutustua johonkinelokuvana esitettyyn utopiaan, joskin valinnanvaraa löy-tyy huomattavasti enemmän dystopioiden puolelta. Vaih-toehtoisesti yllämainitut tehtävät voikin toteuttaa koko-naan antiutopioita ja niiden tulevaisuudenkuvien toden-näköisyyttä käsitellen.

Utopian teeman voi niveltää esimerkiksi Rawlsin oikeu-denmukaisuusteoriaan tai seuraavan pääluvun alun tulevai-suudentutkimukseen. Myös oppikirjan s. 151 vastaan tule-va ”työn lopun utopia” liittyy asiaan (ks. aineisto s. 87–89).

Näkymättömiä kaupunkeja (s. 132)

Italialaisen modernistisen kirjailijan Italo Calvinonteokset ovat usein allegorisia. Muutamissa niistä ku-vataan modernia yhteiskuntaa lyhyillä absurdeilla ker-tomuksilla (Marcovaldo eli vuodenajat kaupungissa,Tämä vaikea elämä), joten ne sopivat hyvin kurssin tee-moihin. Kirjassa lainattu Näkymättömiä kaupunkeja onCalvinon kokeilevia teoksia. Se koostuu yhden taimuutaman sivun mittaisista tarinoista, joissa nyky-yhteiskunta, talous, kulttuuri, kaupunkielämä tai muusosiaalisen elämän muoto esitetään tavalla tai toisellavieraannutetusti: rottien perspektiivistä, verkostona,jätteiden kuvauksena, peilikuvana tai muuten kääntei-sesti ja niin edelleen. Väljänä kehyksenä on MarcoPolon ja Kublai Khanin fiktiivinen kohtaaminen, jos-sa Marco kuvailee matkoillaan näkemiään kaupunkejatai muuta asiaan liittyvää, kuten oppikirjan otteessa.Otteessa on kysymys tietysti antiutopioista, ja kaupun-git tai kansat, joiden nimiä luetellaan, tulevat kirjalli-suuden historiasta: Enoch ja Babylonia (Raamattu),Yahoo (Gulliverin matkat, Swift), Butua (Aline et Val-cour, de Sade), Brave New World (Uljas uusi maailma,Huxley). Calvinolle on omistettu varsin hyvä Internet-sivu osoitteessawww.emory.edu/EDUCATION/mfp/cal.html.

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4476


Näkymättömien kaupunkien allegoriset kuvaukset ovatlyhyen mittansakin takia oivia oheislukemistoja. Niistä voivalikoida muutamia, jotka tunnilla ehditään hyvin lukea.Keskustelu käynnistyy luontevasti, koska jokainen joutuulukiessaan vähintäänkin tulkitsemaan, mitä kaupunkiku-vauksissa itse asiassa tarkoitetaan. Allegorioiden pohjal-ta voi johdatella keskustelua monissa kurssin aiheista.

Ideologioiden merkitys (s. 132–134)

Oppikirjassa mainittu Karl Mannheim esittää tulkin-tansa ideologian ja utopian käsitteistä samannimisessäpääteoksessaan Ideologie und Utopie (1929, myös eng-lanniksi samalla nimellä). Sitä pidetään ensimmäisenävarsinaisena tiedonsosiologisena klassikkona. Jo paljonennen (etenkin marxilaisessa ideologia-käsitteessä) oliajateltu, että aatteet eivät ole irrallaan käytännöllisistäintresseistä. Marxilaisen teorian ulkopuolella Mann-heim pyrki ensimmäisenä systematisoimaan tätä näke-mystä, antamaan sille laajemman tulkinnan ja osoitta-maan konkreettisia suhteita, joita yhteiskunnan intressi-ryhmien ja aatteiden välillä on.

Ideologia ohjaa hänen mukaansa tapaamme nähdäyhteiskunta, joten se ei ole marxilaisessa teoriassa ku-vattu porvarillinen hämäys tai ”pimennysverho” vaanlinssi, jota ilman ei nähtäisi mitään. Se tuo joitain asi-oita etualalle ja siirtää toisia taakse tai syrjään sekä ar-vottaa niitä. Havaintomme yhteiskunnasta olisi pelk-kää kaaosta, ellei jokin ideologinen linssi jäsentäisi sitä.Ideologialla on kuitenkin taipumus näyttää maailmastaattisena ja vakiinnuttaa vallitsevaa yhteiskuntaa jasen valtasuhteita. Utopiaksi Mannheim kutsui niitähavaitsemisen tapoja, jotka osoittavat muutoksenmahdollisuuksia ja synnyttävät muutosvaatimuksia.

Ideologioiden suhde utopioihin tai esimerkiksi seu-raavan pääluvun aloittavaan tulevaisuudentutkimuk-seen on se, että siinä, missä vallitseva ideologia omallatavallaan rajaa käsityksemme yhteiskunnassa mahdolli-sesta, on utopioiden tehtävänä ollut avata silmät jolle-kin uudelle, ennen havaitsemattomalle. Utopiat tai tu-levaisuusskenaariot laajentavat käsitystämme siitä, mikäon mahdollista, ja avartavat näin toiminnan vapautta.

Ideologian merkitystä on luontevaa havainnollistaa rin-nastamalla se Dialogi 2 -oppikirjassa maailmankuvan ja -katsomuksen kohdalla käsiteltyihin havaintokehään japerspektiivisyyteen ja niitä kuvaaviin graafeihin. Myös sii-nä yhteydessä käytetään linssin metaforaa (ks. Dialogi 2,s. 20–24).

Ideologiaa voi kutsua maailmankuvan ja -katsomuksenyhteen osa-alueeseen (yhteiskuntaan) kohdistuneeksilinssiksi: se kertoo, millainen yhteiskunta on ja millainenolisi hyvä yhteiskunta. Ideologioissa on tässä suhteessaeroa: toiset ovat hyvin laajoja ja luovat yhteiskunnan lisäk-si kuvaa myös ihmisestä tai luonnosta. Niihin voi liittyätietynlainen ihmiskäsitys (kuten esim. sosialismiin, libe-ralismiin, konservatismiin ja uusliberalismiin), joka pyrkiikertomaan, millainen ihminen on, mitä hän tavoittelee jamikä hänelle on hyväksi. Toisinaan niihin liittyy myös kä-sitys luonnosta sekä historian kulusta (kuten marxilaises-sa materialismissa).

Pohdittaessa ideologioiden vaikutusta politiikkaan voi-daan etsiä esimerkkejä historiasta tai tästä päivästä: sii-tä, miten usein uusi asia, ilmiö tai ehdotus vaikuttaa en-sin epäilyttävältä ja mahdottomalta (vallitsevan yhteiskun-nallisen tulkinnan eli ideologian läpi nähtynä), sitten mah-dolliselta, sitten hyväksyttävältä ja lopulta saa osakseenjopa yleisen mielipiteen suosion. Näin siitä voi tulla vähi-tellen uusi hallitseva eli hegemoninen käsitys. Mitä esi-merkkejä tästä prosessista opiskelijat keksivät?

Destutt de Tracyn varhaisemmasta ideologian käsit-teestä saa kuvan käännösotteesta sekä Timo Uusitu-van artikkelista ”Ideologia ensimmäisenä tieteenä”.(Niin & näin -lehti 2/2002, jossa on laaja teema Rans-kan 1800-luvun ajattelusta ja politiikan filosofiaan liit-tyviä tekstejä, kuten käännös feministi Jennyd’Héricourtin dialogista ”Vapautunut nainen” vuodel-ta 1860.) Antonio Gramscilta on puolestaan suomen-nettu kaksiosainen Vankilavihkot, jotka hän kirjoittiMussolinin hallituksen langettaman vankilatuomionsaaikana 1929–1935. Myöhempään politiikan teoriaanpaljon vaikuttaneissa kirjoituksissaan Gramsci kritisoija tulkitsee uudelleen etenkin Marxia varhaisempienitalialaisten teoreetikoiden, kuten Machiavellin kirjoi-tusten valossa.

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4477


Rajallinen vai rajatonmaailma?Ota kantaa!

Huonoimmissa talousohjelmissa otetaan huomioon vaintalous. Tämäkin lausahdus on peräisin Samuli Parosenaforismikokoelmasta Maailma on sana. Tavallaan juuritästä kriitikot ovat syyttäneet suuria talousjärjestöjä (WTO,IMF jne.): ne pitävät talouden tehokkuuden mittarina ta-loutta itseään. Osa ekonomisteista onkin sitä mieltä, ettätalouden indikaattorit osoittavat parhaiten talouden kas-vusta. Talouden tehostuessa ja kansantuotteen kasvaes-sa yleinen hyvinvointi lisääntyy. Kansantuotteen kasvus-ta tihkuu jotain myös alimman tulosentiilin väestölle.

Vasta-argumentti on, että vasta seurattaessa taloudenvaikutuksia suhteessa sosiaaliseen, poliittiseen, kulttuu-riseen ja ekologiseen todellisuuteen tiedetään, toteuttaa-ko talous tehokkaasti toivottuja päämääriä vai ei. Muunmuassa kestävän kehityksen mukaan talouden toiminta-kykyä on arvioitava talouden ulkopuolisilla mittareilla. Ta-loutta ei esimerkiksi voi pitää tehokkaana, jos se käyttääluonnonresursseja tuhlailevasti. Toivottava ei olisi myös-kään sellainen talous, joka tuottavuuden ohella kasvat-taa elintasokuilua ihmisten ja maiden välille. On myösmuistutettu siitä, ettei ole selvää, mitä kaikkea otetaanhuomioon taloudesta puhuttaessa: aivan tavallisesti epä-virallinen rahatalous sekä kaikki ilman rahaa tehtävätvaihdot ja työ jäävät talousmittareiden ulkopuolelle. Mo-nissa niin sanotuissa kehitysmaissa suurin osa taloudel-lisesta toiminnasta on virallisen bruttokansantuotteenulottumattomissa.

Rahalla ei ole isänmaata, mutta sen äidinkieli on eng-lanti. Suomessakin on noussut pieniä kansanliikkeitäpuolustamaan symboliarvoltaan tärkeinä pidettyjä suo-malaisia tuotteita (Turun sinappia, Koskenkorvaa, Valionpingviinejä), kun niiden valmistajille on ilmaantunut ulko-mainen ostaja. Mistä huoli kertoo, ja mihin se perustuu?Yleensä on vastustettu esimerkiksi määräysvallan siirty-mistä ulkomaille ja pelätty kyseisten tuotemerkkien lopet-tamista. Taustalla lienee myös ajatus, että toisessamaassa sijaitsevassa pääkonttorissa ei ymmärretä pai-kallisia perinteitä ja arvoja. Mutta mitä oikeastaan halu-taan puolustaa, kun puolustetaan kansallisia symbolei-ta? Kiinnostavaa on kaupallisten tuotemerkkien kohoami-nen kansallisiksi symboleiksi saunan ja sisun rinnalle.

Yritysten tilannetta kuvastaa, ettei esimerkiksi Nokianmaailmanlaajuinen menestys liity mitenkään suomalai-seen kulttuuriin: yli 95 prosenttia myynnistä ja yli puolethenkilöstöstä ja omistuksesta on ulkomailla, yrityskiele-nä on englanti, eivätkä Nokian tuotteet yhdisty mieliku-viin suomalaisuudesta. (Suunnittelun lähtökohtana onpäinvastoin välttää paikallisesti rajautuneita mielikuvia,

jotka haittaisivat markkinointia). Harva Nokian tuotteitakäyttävä tietää, mikä on yrityksen kotimaa. Mitä väliä siisTurun sinapillakaan on?

Toinen ja perinteikkäämpi esimerkki talouden ja kan-sallisen kulttuurin sidoksesta on ollut kansallisissa raha-yksiköissä. Oma valuutta kuului pitkään itsenäisyydenmerkkeihin. Kaikille siirtyminen euroon ei sopinutkaan, jamm. britit pitivät puntansa ja ruotsalaiset kruununsa.Valuuttaankin liitetään perinne- ja tunnearvoja. Taskustavoi kaivaa euroseteleitä ja tutkailla, millaista symboliik-kaa niihin on haluttu ikuistaa.

Yksi talouden globaalistumisen tuoma piirre on eng-lanninkielisyys. Kyse ei ole vain kaupallisesta viihde- jamediakulttuurista tai tietokoneista ja Internetistä, joidenhallitseva kieli englanti on. Esimerkiksi yhä uudet ammat-tinimikkeet vaihtuvat englanninkielisiksi. Omistussuhtei-den ja ulkomaisen kaupan vuoksi yhä useammat työteh-tävät edellyttävät englannin käyttöä. Kielellinen muutoskoskettaakin tuotemerkkejä ja valuuttoja paljon syvempiäkulttuurisia kerrostumia.

On sanottu, että ”välttävästä englannista” on tullut ai-noa maailmankieli. Opiskelijoiden keskuudesta voi ottaatilaston kielivalinnoista. Liittyminen Euroopan unioniin eiole vaikuttanut englannin ylivoimaiseen asemaan ensim-mäisenä vieraana kielenä. Pitäisikö asiasta huolestua? Vaionko vain hyvä, että jokin kieli yhdistää yli kulttuurirajojen?

Länsimaiden syrjäytyneetkin voivat liian paksusti ka-pinoidakseen. Pitkään eriarvoisuudesta puhuttiin lähinnätarkastellen yksilöitä saman yhteiskunnan puitteissa. Onkuitenkin selvää, että suurimmat eriarvoisuuteen liittyvätongelmat vallitsevat maiden ja maanosien välillä. Yksilöei voi valita syntyperäänsä, joten köyhässä maassa, rau-hattomissa oloissa, toistuvien luonnonkatastrofien alueil-la ja heikon demokratian valtiossa kasvavalla ihmisellävoi olla hyvin vähän tai ei lainkaan mahdollisuuksia vai-kuttaa omaan hyvinvointiinsa. Tilanne on toinen kuin län-simaissa, joissa vallitsee ainakin periaatteellinen mahdol-lisuuksien tasavertaisuus ja poliittinen demokratia. Tie-tenkin periaatteelliset mahdollisuudetkin ovat joskus vainnäennäisiä.

Passivoiko länsimaiden syrjäytyneitä elintaso vai ehkäsittenkin epäusko omiin mahdollisuuksiin toimia? Joskyse on elintasosta, voi jatkaa kysymällä, kuinka paljonsyrjäytyneet voisivat kurjistua, ennen kuin kapinoita syt-tyisi. Synnyttäisikö suurempi kurjistuminen yhteiskunnal-lista liikehdintää? Näin on ainakin näyttänyt käyvän histo-riassa joinain aikoina. Voisiko yhteiskunnallisia muutok-sia seurata siitä, että ihmiset kapinoisivat avoimesti jär-jestelmää vastaan – vai johtaisiko se vain lakien koventa-miseen ja poliisien lisäämiseen? Globaalisti tärkein eettis-poliittinen kysymys on kuitenkin se, ovatko ihmiset valmii-ta protestoimaan ja toimimaan myös toisten ihmisten hy-vinvoinnin vuoksi.

Nisäkkäiden tappaminen ravinnoksi on eettisesti ar-veluttavampaa kuin kalojen tai äyriäisten. Kasvissyöjis-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4478

79RAJALLINEN VAI RAJATON MAAILMA? 79

tä osa on vegaaneja, jotka eivät käytä mitään eläinkun-nan tuotteita. Osa hyväksyy eettisesti kohennetun hyöty-eläinten kasvatuksen (esim. luomumaidon, -voin ja ka-nanmunat) vaikka torjuukin lihansyönnin. Monet ovat va-likoivia lihansyöjiä, jotka eivät syö nisäkkäitä ja lintujamutta hyväksyvät vaikkapa kalat ja äyriäiset. Näkemyserottelee eläimet mm. hermoston ja tuntoisuuden, älyk-kyyden tai ruuantuotannon ekologisten vaikutusten perus-teella. Ekologisesti ajatteleva voi torjua vaikkapa kalan-kasvatuksen tai kaukaa rahtina tuotavan kalan muttahyväksyä paikallisen kalastuksen. Myös lihansyöjä voirajoittua vain luomukarjaan tai riistaan ekologisista syis-tä. On siis monia eettisiä, poliittisia, terveydellisiä ja eko-logisia kriteereitä, joiden varassa harkintaa tehdään, jajokainen piirtää rajansa jollain tavalla.

Joka tapauksessa valintojen perusteena on yhä useam-min eettinen harkinta: ruuasta on tullut uusi arvokeskus-telun areena. Arvolajeja ovat mm. ekologiset arvot, elä-män mahdollinen itseisarvo, kärsimyksen ehkäisemisel-le ja tuntevien olentojen hyvinvoinnille annettu arvo (esim.utilitarismi), terveysarvot, ruokaperinteisiin liittyvät kult-tuuriarvot jne. Toisinaan arvoista seuraa myös sosiaali-sia törmäyksiä esimerkiksi nuorten ja aikuisten välillä.Kun eettiset kysymykset tulevat hyvin lähelle arkea ja va-kiintuneita elämäntapoja kritisoidaan, se myös närkästyt-tää monia. Toisaalta ruokakeskustelu on jo kauan ja va-kiintuneesti nivoutunut etiikkaan terveysarvojen kautta(ravintoympyrä jne.) sekä monien uskontojen opeissa.Muutamat utilitaristiset eetikot ovat esittäneet, että ruu-an ajattelu terveysarvojen kautta on pohjimmiltaan egois-mia (perustumista omaan etuun) mutta eläinten oikeuk-sien tai ekologisten arvojen kautta utilitarismia (kokonais-hyvään perustumista).

Koskematon luonnonmaisema on arvokkaampi kuinkaupunkimaisema. Ympäristöestetiikka tutkii luonnolli-sen ja rakennetun ympäristön maisema-arvoja. Onko mai-semaa ilman näkijää? Entä onko arvokkuus silloin kiinnitarkastelijan näkökulmasta vai onko olemassa yleisiä kri-teereitä, joiden kautta kauneusarvoja arvioidaan? Jokatapauksessa myös subjektiivisista elämyksistä voidaankeskustella ja väitellä, esittää perusteita puolesta ja vas-taan. Onko jokin tuntemus toista perustellumpi ja paina-vampi arvoltaan?

Ehkei väite viittaakaan esteettisiin arvoihin vaan muu-hun luonnontilaisen ja rakennetun ympäristön vertailuun.Onko luonnontila joidenkin arvojen valossa rakennettuaarvokkaampi? Suomessa on mm. laki ympäristövaikutus-ten arvioinnista (YVA), joka vaatii selvittämään luonnollekoituvat seuraukset ennen suurten rakennushankkeidentoteuttamista (kuten moottoritien rakentaminen). Kysy-myksen kautta voi motivoida pohdinnan siitä, kuinkamonella eri tavalla nykyihmiset arvottavat luontoa ja senkäyttöä. Herää myös kysymys, onko (enää) olemassa kos-kematonta luontoa vai ulottuuko ihmisen toiminnan vaiku-tus kaikkialle.

Oppikirjassa mainittu Kasvun rajat -raportti herättiaikanaan maailmanlaajuista huomiota, ja Roomanklubi vakiintui instituutioksi. Klubiin kuuluu nykyisinsata jäsentä 30 eri maasta. Suomea klubissa edustavatTulevaisuuden tutkimuskeskuksen johtaja MarkkuWilenius sekä myös tulevaisuudentutkijana tunnetuksitullut professori Pentti Malaska. Presidentti MaunoKoivisto on klubin kunniajäsen. Vuoden 2004 loka-kuussa klubi kokoontui ensimmäisen kerran Suomes-sa teemalla ”Limits to Ignorance: The Challenge ofInformed Humanity”. Klubin Suomen yhdistyksenkotisivut ovat osoitteessa www.roomanklubi.fi ja kan-sainväliset pääsivut osoitteessa www.clubofrome.org.

Tulevaisuudentutkimus on nuorimpia tieteenaloja.Monitieteisenä alana se soveltuu erinomaisesti katso-musopetuksen käyttöön, sillä ihmisen ja yhteiskunnantoiminnassa aina projisoidutaan katsomuksellisesti tu-levaisuuteen. Varhaiskristillisistä milleniaalisista odo-tuksista aivan arkisiin laskelmiin valtion tai yritystenbudjeteissa ihminen on ollut jatkuvasti tulevaa enna-koiva olento. Tulevaisuudentutkimuksen yhteys esi-merkiksi utopiapohdintoihin on ilmeinen. Aineistona(nro 67) on tieteenalalle perusteita luoneen WendellBellin näkemys siitä, millaisten indikaattorien avullatulevaisuuden mahdollisia ja todennäköisiä kehitys-kulkuja voidaan yrittää kartoittaa eli miten tulevaisuu-desta saadaan mahdollista tietoa.

Tulevaisuudentutkimusta käsitteleviä resurssejaovat esimerkiksi:– Tulevaisuuden tutkimuskeskus: www.tukkk.fi/tutu/

(ks. linkkejä)– Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia:

www.tukkk.fi/tutu/tva/– kirjallisuusluettelo sekä hyvä johdanto tulevaisuu-

dentutkimuksen menetelmiin Opetushallituksensivuilla: www.oph.fi (→ Kehittämishankkeet → En-nakointi → Ennakoinnin tietopalvelu ENSTI →Ennakoinnin välineet ja menetelmät).

Tulevaisuusskenaarioiden käyttöä esitellään mainituil-la sivuilla monipuolisesti. Niiden ideaa kuvataan mm.seuraavasti: ” – – skenaariot ovat uskottavantuntuisia,osuvia, vaihtoehtoisia kertomuksia, jotka koskevat pi-kemminkin strategista ajattelua ja erityisesti ajattelunlaatua kuin strategista suunnittelua... Skenaariot pyr-kivät laajentamaan näkemystä rajoittuneiden ajattelu-tapojemme ja -malliemme ohi ottamalla huomioonsen, että erilaisten mahdollisten tulevaisuuksien toteu-tuminen on riippuvainen hyvin laajoista joukoista ih-misiä ja että heidän maailmankuvansa poikkeavatomastamme.”

”Skenaariot ovat vaihtoehtoisten tulevaisuudenkä-sitysten tyypiteltyjä kuvauksia, jotka on luotu käsite-kartoista tai malleista. Nämä käsitekartat ja mallit hei-jastavat erilaisia näkökulmia menneisyyden, nykyhet-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4479


ken ja tulevaisuuden kehityskulkuihin. Parhaimmil-laan skenaarioiden tulisi olla sisällöllisesti johdonmu-kaisia, uskottavia ja tunnistettavia kertomuksia, jotkatutkivat tulevaisuuteen johtavia polkuja... Siten ainoamerkityksellinen kysymys, johon skenaariot voivatvastata, ei ole se, tapahtuuko jokin asia tulevaisuudes-sa vaan se, mitä me voisimme tehdä, jos se tapahtuu.”

Tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä on monen-laisia. Skenaarioiden rakentaminen on vain yksi niis-tä, joskin hyvin suosittu. Tieteenala on kehittänyt usei-ta metodeja skenaarioiden rakentamiseen, mutta poh-jimmiltaan skenaario on yksinkertaisesti mahdollistentapahtumien horisontti: kuvaus jostakin mahdollises-ta tulevaisuuden tilanteesta sekä prosesseista, joidenkautta tästä voidaan päätyä sinne. Tässä mielessä ske-naarioiden rakentaminen on versio utopioiden ja dys-topioiden hahmottelusta. Parhaassa tapauksessa se onkeino viedä eteenpäin konkreettisia utopioita, joidentoteuttamisen edellytykset voidaan analysoida vallitse-vasta tilanteesta käsin.

Skenaarioajattelua voi hyödyntää opetuksessa monin ta-voin. Yksi vaihtoehto on antaa itsenäisen tai ryhmätyönaiheeksi jonkin skenaarion hahmotteleminen. Se voi ollahyvin yleinen (maailma/Suomi vuonna 2050/2100 jne.),tiettyyn aihepiiriin kohdennettu (sodankäynnin luonne /uskontojen tila ja merkitys / kansallisvaltioiden tilannevuonna X jne.) tai tarkkaan rajattu (esim. millaista on elä-mä opiskelijoiden omalla asuinalueella vuonna X). Tunti-keskustelun kannalta voi olla hedelmällistä antaa kaikil-le sama skenaarioaihe, jotta tuloksia voidaan vertailla.Skenaarioiden rakentelun pohjaksi voi antaa Bellin luet-telon tutkimuksen lähtökohdista tai edellyttää lisätiedonetsimistä. Tietopohjaa skenaarioille saa tietysti mistätahansa: muista oppikirjoista, mediasta, tietokirjoista,Internetistä.

Toinen vaihtoehto on etsiä valmiita skenaariokuvauk-sia opiskelijoiden tutustuttavaksi. Kullekin ryhmälle voi-daan antaa yksi sellainen ja tehtäväksi sen esittely ja us-kottavuuden arviointi muulle luokalle pidettävässä esitel-mässä. Esimerkiksi World Future Societyn nettisivulla onpienimuotoisemmin tarkasteltavaksi kiinnostavia poimin-toja tuoreista tulevaisuuden kehityssuunnista esitetyistätrendeistä, ennusteista ja ehdotuksista: www.wfs.org(etusivu → Future Survey Picks).

Globalisaatio (s. 139–143)

Globaali kokemus ja kulttuurien kohtalo(s. 141–143)

Sosiologi Ulrich Beckin näkemyksistä voi lukea enem-män perusteellisesta teoksesta Mitä on globalisaatio?Beckin sosiologista teoriaa myöhäismodernista yhteis-kunnasta käsittelevät myös kirja Riskiyhteiskunnanvastamyrkyt ja yhdessä Giddensin ja Lashin kanssakirjoitettu Nykyajan jäljillä. Globalisaation teemastalähteitä ovat esimerkiksi Väyrysen Globalisaatiokritiikkija kansalaisliikkeet (Väyryseltä on ilmestynyt myös kak-si muuta globalisaatioaiheista kirjaa) sekä Patomäen jaTeivaisen Globaali demokratia. Globalisaation histo-riasta on kirjoitettu paljon. Tuoreen näkökulman ai-heeseen tarjoaa Meiksins Woodin Pääoman imperiu-mi, jossa tarkastellaan myös teoreetikoiden ja filosofi-en panosta globaalin taloushistorian kehityksessä. Da-vid Heldin ja Anthony McGrew’n Globalisaatio onhyvä ajankohtainen katsaus ilmiön eri puoliin. Vielätiiviimpi esitys on tutkija Jussi Raumolinin artikkeli”Mitä globalisaatio on?”: www.ykliitto.fi/maapyora/raumolin.htm.

Vuosituhannen vaihde tuotti suorastaan boominkirjoja, joissa yritettiin antaa kokonaiskuva uudestamaailmanjärjestyksestä. Suurimpaan osaan tästä kir-jallisuudesta voi suhtautua varauksellisesti. Monissakirjoissa on myös poliittinen päämäärä, kuten Hun-tingtonin kirjassa Kulttuurien kamppailu ja uusi maail-manjärjestys. Huntingtonin perusväitteet sivilisaatioi-den törmäyksestä on tarkemmissa empiirisissä kat-sauksissa osoitettu epämääräiseksi populaaritieteeksi,mutta kirjalla on ollut vaikutusvaltaa. Teoksen heik-kouksia käy läpi esim. Anssi Kullberg Historiallisenyhdistyksen nettijulkaisussa www.ennenjanyt.net/(→ Historiallisia arvosteluja, kirja-arviot 2004).

Globalisaatiota tai maailman tilaa kartoittavia net-tisivuja ovat esim.– Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston global.finland

-sivut: global.finland.fi/. Sivuilta löytyy mm. hyö-dyllinen kouluille suunnattu osio (etusivulta linkkiOikopolut, kouluille). Osiosta kannattaa kokeillaerityisesti Keskellä konfliktia -kokonaisuutta, jossaon laajasti tietoa maailman konfliktialueilta sekäyleisiä informaatio-osioita (ks. esim. globalisaatio-osio, jossa on ilmiön historiaa ja esittely Tobinin ve-rosta, joka mainitaan oppikirjassakin).

– Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen kattava sivus-to: www.kepa.fi.

Hyödyllisiä kansalaisjärjestöjen sivuja ovat esimerkiksi– www.oneworld.net sekä sen suomenkielinen sivus-

to maailma.net (ks. esim. Kansainvälisyyskasvatus→ Tietopaketit)

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4480


– Suomen YK-liitto: www.ykliitto.fi– Institute for Global Communications:

www.igc.apc.org.

Kulttuurien moninaisuus ja niiden elinvoimaisuudensäilyminen on erityinen globalisaatioon kuuluva kysy-mys, jota ei aina muisteta tarkastella taloudellisten japoliittisten teemojen saadessa päähuomion. Katso-musopetuksessa se on erityisen tärkeä, koska kulttuu-rit ja kulttuurien kohtaaminen ovat monin tavoin ope-tuksen ydinaluetta. Kulttuurinen rikkaus tukee katso-muksellista rikkautta, mutta erot pakottavat myös ky-symään, mitä yhteistä kosketuspintaa kulttuureilla jakatsomuksilla on yhteiselon perustaksi esim. etiikassaja yhteiskuntakäsityksissä.– Kulttuuriperinnön merkitystä maailmanlaajuisesti

pyrkii edistämään YK:n alajärjestö Unesco:portal.unesco.org/ (→ Culture). Sivujen kautta löy-tyy mm. Unescon julistus ”Universal Declaration ofCultural Diversity”.

– YK:n kehitysjärjestö UNDP on puolestaan julkais-sut vuosiraporttinaan 2004 kulttuurista vapauttatarkastelevan katsauksen Cultural Liberty inToday’s Diverse World: hdr.undp.org/ (→ HumanDevelopment Report 2004).

– Raportin yhteenveto löytyy suomeksi osoitteestawww.fi.undp.dk (→ Human Development Report2004).

Mainittu raportti käy läpi ongelmia ja haasteita. Sekäsittelee myös poliittisen vallan (valtioiden) ja kult-tuurisen moninaisuuden suhdetta, kulttuurien suhteitasekä valtioiden sisällä että niiden välillä ja kulttuurien,talouden ja kehityksen globaaleja kytkentöjä. Rapor-tissa kumotaan ”5 myyttiä”, joilla on vastustettu mo-nikulttuurisuutta, ja esitellään avaimia kestävällä taval-la monikulttuurisen yhteiskunnan rakentamiseen.Näistä näkemyksistä on koottu tiivistelmä aineistoon(nro 68). Monikulttuurisuuden vastaisia viittä myyttiäraportti kritisoi seuraavasti:1) Monikulttuurisuus ei heikennä kansalaisten sitou-

tumista valtioon ja yhteisten asioiden hoitamiseen.Ihmisillä on joka tapauksessa monitahoinen identi-teetti, jonka osia ovat mm. tietyn valtion kansalaisuusja kuuluminen johonkin etniseen tai kulttuuriryh-mään. Näiden ei tarvitse olla keskinäisessä ristiriidas-sa. Monikulttuurisuuden hyväksyminen (vastakoh-tana nationalismille ja yhtenäiskulttuurin myytille)päinvastoin helpottaa niiden yhteensovittamista.

2) Monikulttuurisuus ei heikennä rauhaa ja turvallisuut-ta eikä synnytä lisää konflikteja kulttuuriryhmienvälillä. Identiteettipolitiikka on tietysti tullut osaksikonflikteja, ja kulttuurista identiteettiä käytetäänpoliittisessa retoriikassa vihamielisyyden lietson-nassa. Kuitenkin vain hyvin harvoin konfliktien

syynä ovat arvoja kulttuurierot, sillä taloudelliset,alueelliset ja yhteiskunnalliset syyt ovat tavallisem-pia. Monikulttuurisuuden hyväksyminen on päin-vastoin omiaan ehkäisemään kulttuurista funda-mentalismia, joka lietsoo kulttuurikonflikteja.

3) Monikulttuurisuus ei tarkoita sen hyväksymistä,että kulttuuriset perinteet pyhitetään ihmisoikeuk-sia tai demokratiaa tärkeämmiksi tai ne nostetaanesteeksi ihmisten (esim. miesten ja naisten) tasaver-taiselle asemalle yhteiskunnassa. Kulttuuriset perin-teet eivät ole muuttumattomia, vaan ne ovat jat-kuvassa liikkeessä. Perinteiden muuttumattomuus eiole itseisarvo. Monikulttuurisuus tuo näkyville kult-tuurien arvostukset ja tekee niistä yhteisiä moraalis-poliittisia keskustelunaiheita. Tätä kautta moni-kulttuurisuus pyrkii antamaan ihmisille lisää va-pautta ja liikkumavaraa.

4) Monikulttuurisuus ei hidasta demokratian, talou-den tai hyvinvoinnin kehitystä yhtenäiskulttuuri-seen valtioon verrattuna. On toki monia maita(esim. Afrikassa), joissa etniset ristiriidat ovat po-liittisen muutoksen esteenä, mutta juuri sellaisiamaita ei voi pitää monikulttuurisina, koska niissävallasta kamppailevat etniset ryhmät eivät suo toi-silleen yhdenveroista asemaa valtiossa. Monikult-tuurisuuden hyväksyminen on tällöin ratkaisu eikäongelma.

5) Kulttuurien välillä ei ole pysyviä eroja niiden sisäi-sen muutoskyvyn tai demokraattisuuden suhteen.Kaikissa kulttuuriperinteissä on mahdollisuus sekärajoittuneeseen ja autoritaariseen hallintoon ettäavautumiseen demokratialle ja ihmisoikeuksien to-teuttamiselle. Ei ole olemassa kulttuurista determi-nismiä, joka määräisi mihin suuntaan kulttuuripe-rinne kehittyy. Ei myöskään ole mekanismia, jossakulttuuri ohjaisi suoraan politiikan ja valtion kehi-tystä. Samat kulttuuriset ja uskonnolliset perinteetovat elinvoimaisia mitä erilaisimmissa poliittisissajärjestelmissä, joten suoraa yhteyttä kulttuurin japolitiikan välillä ei ole. On monien historiallistenyhteensattumien tuotetta, että demokratia on vah-vempaa yhtäällä kuin toisaalla. Näiden yhteensattu-mien vaikutukset voivat myös kääntyä. Jokainenkulttuuri on muuttunut läpi historian, usein pientenja satunnaisten sysäyksien voimalla, ja näin tapahtuumyös tulevaisuudessa. Kulttuurien suopeutta demo-kratialle ja ihmisoikeuksille on mahdollista tukea.

– Kulttuurista diversiteettiä käsittelee laajasti Hollan-nin valtion rahoittama mutta myös englanniksikäännetty sivusto www.powerofculture.nl/uk/. Senkautta pääsee käsiksi osittain verkossa julkaistuunUnescon raporttiin ”Our Creative Diversity” kult-tuuridiversiteetistä ja -politiikasta (valitse linkitCultural diversity → Our creative diversity).

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4481


– Kulttuuriperintöopetusta voidaan pitää keskeisenäkatsomusopetuksen aihealueena. Sitä edistää Suo-men Tammi -hanke, jonka Internet-osoite onwww.edu.fi/projektit/tammi/. (Sivuilta löytyy ope-tusvihjeitä sekä tietoa hankkeen aikana julkaistuistamateriaaleista kulttuuriperintöopetusta tukemaan.)

Kielet ovat elimellisessä yhteydessä kulttuurin perustaan,joten kielten tilanne kuvaa hyvin erilaisten kulttuurien jaelämänmuotojen kohtaloa. Unescon sivuilla esitetäänglobalisaatiosta ja kulttuurien kohtaamisesta mm. seu-raavia tilastotietoja:– Maailmassa on n. 6 000 kieltä, joista monet ovat hyvin

pieniä: 96 prosenttia maailman väestöstä puhuu 4prosenttia olemassa olevista kielistä.

– Puolta maailman kielistä uhkaa näin ollen katoaminen– 90 prosenttia maailman kielistä ei ole lainkaan läsnä

Internetissä.Opiskelijoille voi antaa tehtäväksi jonkin suomen su-

kukielen tilanteen selvittämisen tai yhteisesti voidaan ku-vitella tulevaisuutta, jossa suomen kieli on kadonnut.Mikä maailmassa on muuttunut vai onko mikään? Muu-tamien filosofien kuten Martin Heideggerin ja Ludwig Witt-gensteinin mukaan kieli kantaa mukanaan kokonaista elä-mänmuotoa. Mitä opiskelijoiden mielestä tarkoittaa hei-dän väitteensä, että kieli on kulttuurin tai ajattelun ”koti”?

Oppikirjassa mainitun antropologi Sarmelan puheen-vuoro aiheesta ilmestyi 1989 kirjana nimeltä Rakenne-muutos tulevaisuuteen. Postlokaalinen kulttuuri ja Suo-mi. (Vielä kriittisempi on Sarmelan Hiidenkivi-leh-dessä julkaistu esitelmä, jonka lyhyempi versio löytyyInternetistä: www.finnica.fi/seminaari/99/luennot/sarmela.htm.)

Postlokaalisella Sarmela tarkoittaa paljolti samaakuin globaalilla, mutta hän arvottaa sen negatiivisesti.Paikallisuuden jälkeinen aika on aikaa, jolloin kulttuu-riperinteet ja elämänmuodot eivät enää ole aidosti si-doksissa mihinkään lähtökohtaan. Niiltä katoaa perus-ta ja perustelu. Sarmelan mielestä globaali, paikatonkulttuuri esim. viihdetuotannon ja digitodellisuudenverkoissa ei ole kirjaimellisestikaan mistään kotoisin.

Varsinaisessa työssään Sarmela on tullut tunnetuksisekä suomalaisten perinteiden että Kaakkois-Aasiantiettyjen alueiden tutkijana. Molemmissa paikoissahän katsoo tutkimustensa selvästi osoittavan, että mo-dernisaatio ja sen jälkeinen globalisaatio ovat heiken-täneet omaperäisten paikallisten kulttuurien elinvoi-maa. Tällöin seurauksena ei ole rikas monikulttuuri-suus vaan kulttuuriperinteiden heikkeneminen ja latistu-minen. Jotta voisi olla monikulttuurisuutta, pitää senperustalla olla vahvojen itsenäisten kulttuurien moneus,josta yhteiseen iloon voidaan kulttuurisia vaikutteitaammentaa. Nykyhetken kohtalonkysymys on, millä ta-valla tätä kulttuurista moninaisuutta voidaan tukea ja

edistää vastavoimana kaupalliselle kulttuurituotannolle.Monikulttuurisuus on kuitenkin jännitteinen käsi-

te, jota käytetään eri merkityksissä. (Ks. aineisto nro69, jossa käsitettä on jäsennelty ao. perusteella.) Yh-täältä sillä tarkoitetaan erilaisia etnisiä, kansallisia taikulttuurisia perinteitä ylläpitävien ryhmien eloa sa-massa yhteiskunnassa. Tässä merkityksessä voidaanpuhua esimerkiksi Suomen monikulttuuristumisestamaahanmuuttajien lisääntyessä. Osin puhetapa onharhaanjohtava, sillä omaksi kulttuuri- tai kieliryh-mäkseen itsensä lukevat eivät ole Suomessa uusia tu-lokkaita: saamelaiset ovat maan alkuperäiskansaa, jaromaneilla on hyvin pitkä historiansa täällä, samointietysti ruotsin- ja venäjänkielisillä vähemmistöillä.Suomalaisen kulttuurin historia ja mainitut ryhmätusein unohdetaan puhuttaessa monikulttuurisuudestatuoreena ilmiönä.

Monikulttuurisuuden toinen merkitys viittaa eri ih-misryhmien sijasta kulttuuristen vaikutteiden moninais-tumiseen. Myös tämä puhetapa johtaa usein harhaan,sillä helposti unohtuu, että suomalainen kulttuuri onollut aina moninainen. Ei ole yhtä alkuperäistä suoma-laista kulttuuria vaan sekoitus mitä erilaisimpia kult-tuurisia vaikutteita – joista on kansallisvaltion luomis-prosessissa keitetty kokoon uudenlainen soppa. Vastatuon kerrostumisen jälkeen 1900-luvulla on vallinnutvaltakulttuurin osalta jossain määrin yhtenäinen tilan-ne. Se on nyttemmin murroksessa.

Nykyisistä kulttuurivaikutteista voimakkaimpia ei-vät suinkaan ole vähemmistöinä elävien ryhmien Suo-meen tuomat kulttuuriperinteet. Pikemmin voi väit-tää, että suomalainen yhteiskunta on varsin tietämä-tön (ja välinpitämätön) vähemmistöryhmien perin-teistä. Valtakulttuuriin kohdistuvista ja sitä muuttavis-ta vaikutteista vahvimpia ovat sen sijaan Eurooppaanja Yhdysvaltoihin suuntautuva (usein englanninkieli-nen) tiede- ja sivistysvaihto, yleislänsimainen korkea-kulttuuri (taide, kaunokirjallisuus, klassinen musiikkijne.) sekä ylikansallinen kaupallinen kulttuurituotan-to, joka on paljolti angloamerikkalaista.

Vaikutteiden yhdensuuntaisuuteen voi suhtautuakriittisesti myös ilman Sarmelan pessimististä visiotakulttuurien kuolemasta. Asiaan liittyy toinenkin piir-re, joka on kohtalokas globalisaation aikakaudella:maailmankuvamme ja empatiakykymme kaventumi-nen. Vähemmistöjen tai muuten eroteltujen ihmisryh-mien syrjintä kaikkina aikoina on liittynyt näitä ryh-miä koskevaan puutteelliseen, kärjistettyyn tai valheel-liseen informaatioon. Yhtä vakavaa voi olla, ettei yk-sinkertaisesti ole mitään kulttuurista kosketusta: tietytryhmät, yhteiskunnat, perinteet ja kokonaiset maail-mankolkat pysyvät pimennossa. Media- ja populaari-kulttuuri on viestintää, jossa meille välittyy kuvia elä-mästä eri puolilla. Mitä läheisemmiksi koemme tietytkulttuurivaikutteet, sitä läheisemmiksi tunnemme nii-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4482


den alkuperänä olevat yhteiskunnat ja koemme myösemotionaalista läheisyyttä niissä eläviin ihmisiin.(Näin on riippumatta siitä, tunnemmeko todella näitäyhteiskuntia realistisesti, vai ovatko mediakulttuurissavälittyvät mielikuvat fiktiivisiä.) Ruandan, Bamin taiDarfurin tapahtumat olisivat liikuttaneet ihmisiäenemmän, jos noissa paikoissa eläviin ihmisiin olisiollut kulttuurinen yhteys. Sen sijaan länsimaissa ta-pahtuvat pienetkin katastrofit saavat valtaisasti huo-miota. Aasian tsunamistakin kantautui tietoa suosi-tuilta loma-alueilta pian reaaliaikaisesti, kun taas yli-voimaisesti pahimmin kärsineestä Indonesian Acehistakuultiin tietoja vasta neljä päivää tapahtuneen jälkeen.

Brittisanomalehti The Guardian pohti helmikuussa 2003uutisoinnin logiikkaa ja painotuksia tuolloin ajankohtaisel-la esimerkillä, jonka voi antaa opiskelijoille pohdittavaksi.Tuona helmikuisena viikonloppuna seitsemän lasta kuolilumivyöryssä Kanadassa, seitsemän afrikkalaista turvapai-kanhakijaa hukkui laivan upotessa Espanjan rannikolla jaseitsemän astronauttia menehtyi avaruussukkula Colum-bian tuhoutuessa. Mikä näistä sai ylivoimaisesti enitenuutisaikaa ja -tilaa? Mikä perustelee median valintoja?

Olennaisempaa kuin maantieteellinen etäisyys onkulttuurinen etäisyys, kuten on helppo todeta opiske-lijoiden kanssa esimerkiksi tutkimalla karttapalloamittanauhalla. Jos halutaan saada aikaan kosmopoliit-tista tunnetta, tarvitaan tutustumista muihinkin kuineuroamerikkalaiseen kulttuuriin. Ilman muiden kult-tuurien tuntemusta globaali välittäminen ei voi saadavoimaa ruohonjuuritasolla. Poliittisilla ja taloudellisil-la teoillamme vaikutamme jatkuvasti kaukaisiin ihmi-siin planeetan eri puolilla. Jotta vastuu vaikuttamisentuloksista kasvaisi, ihmisten pitäisi kiinnostua vaiku-tusten kohteina olevista ihmisistä ja kulttuureista.

Sama pätee myös eurooppalaisuuteen: ellei kulttuu-rivaihto Euroopan maiden välillä lisäänny, ei euroop-palaisuudesta voi tulla emotionaalisesti koetun identi-teetin lähdettä, eivätkä eurovaalitkaan ala kiinnostaa.Suomessa on käyty EU-debattien yhteydessä hyvinvähän keskustelua eurooppalaisen kulttuurin tai iden-titeetin merkityksestä (toisin kuin monissa muissamaissa). Kiinnostus on suuntautunut lähes yksin-omaan lyhyen aikavälin pragmaattisiin aiheisiin, talou-teen ja maatalouteen, nettosaantiin tai -maksamiseen.Missä määrin opiskelijat mieltävät itsensä ”eurooppa-laisiksi”, ja mitä se heille tarkoittaa? Onko Euroopanunioni todellakin ”yhteisö”? (Eurooppalaisen identi-teetin pohdinnasta on ilmestynyt laaja teemakokonai-suus lehdessä Niin & näin 2/2004.)

Maailman pienentyessä ja tekojemme ulottuessayhä kauemmas kansainvälistyminen ja kulttuuriensekä alueiden välinen kosketus olisivat tärkeämpiäkuin koskaan. Kansainvälisyyskasvatuksella on pitkät

perinteet, mutta aihe on koulussa sivuraiteilla. Lisäksise suuntautuu tavallisesti kielenopetuksen kautta ang-loamerikkalaisiin ja eurooppalaisiin yhteyksiin, jotensuurin osa maapallon kansoista ja kulttuureista jää hy-vin vähälle, monien nuorten kohdalla mediakulttuurinvaraan. Nykyisistä kansainvälisyyskasvatuksen aloit-teista katso esimerkiksiwww.kansainvalisyyskas-vatus.net. (Ks. myös jäljem-pänä osio ”Globaalista oikeudenmukaisuudesta” jamm. maailmankansalaisen kypsyyskokeesta.)

Kulttuuriperintöopetuksen yksi idea on, että pienet kult-tuuriset merkit (musiikki ja rytmit, arkkitehtuuri tai vaikkavain asumismuodot, ihmisten eleet ja ilmeet jne.) välittä-vät viestejä kokonaisesta elämänmuodosta. Tällöin neavaavat maailmankuvaamme jollekin uudelle. Kurssin ai-kana jokin teema voitaisiin käsitellä niveltämällä se kult-tuuriperintöopetukseen. Tällainen voisi olla esim. museo-tai muu vierailu, kirjallinen aineisto tai jonkin muun kuinangloamerikkalaisen elokuvan katsominen. Ideana ontällöin ohjeistaa opiskelijat seuraamaan jonkin tälle kurs-sille kuuluvan teeman esiintymistä annetussa aineistossa(esim. valtasuhteet, yhteisöllisyyden muodot, luontosuhdejne.). Ks. myös Dialogi 2:n opettajan aineisto, s. 54–55.

Talous (s. 143–159)

Talous edellyttää aina ihmisten välisiä suhteita. His-toriassa elinkeinojen muutos ja vuorovaikutus kulttuu-rin kanssa ovat vaikuttaneet yhteisöjen muuttumiseen,kuten opiskelijat todennäköisesti muistavat. Heitä voitoki muistuttaa metsästyksen ja keräilyn, nomadisminja karjatalouden sekä maanviljelyn historiasta ja niidenmukanaan tuomista erilaisista yhteisömuodoista. Mo-dernisaation aikaisia muutoksia käsiteltiin puolestaantoisessa pääluvussa.

Eräs tapa jäsentää taloudellisia suhteita on oppikir-jassa mainittu Braudelin jako kolmeen tasoon. Jos ta-louden käsitteen ulkopuolelle jätetään ne toiminnot,joissa ihminen tekee työtä vain omien tarpeidensa jaitsesäilytyksen vuoksi, tällöin ainakin kaikki yhteisö-muodot, joissa on ollut jonkinlaista vaihdantaa ja työnja-koa, ovat jo taloutta sanan varsinaisessa merkityksessä.

Filosofian historiassa ensimmäinen kokonaisesitystaloudesta on Aristoteleen teoksessa Politiikka. Senensimmäinen kirja käsittelee enimmäkseen juuri koti-taloutta ja kreikan termiä oikonomia, joka on Politiikankäännöksessä suomennettu ’tilayhteisöksi’. (Historial-lisesti tämä on osuva käännös, kuvaavampi kuin esi-merkiksi oppikirjassa käytetty ”kotitalous”, joka viittaasamaan asiaan.) Aristoteles antaa tilayhteisölle keskei-sen paikan yhteiskuntaa käsittelevässä tutkimukses-saan, koska hän katsoo sen yhteiskunnan luonnollisek-si ytimeksi, jonka ympärille kaikki muu on kehittynyt.

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4483


”Päivittäisiä tarpeita varten luonnostaan muodostu-nut yhteisö on tilayhteisö, johon kuuluvia Kharondaskutsuu leipäkumppaneiksi ja kreetalainen Epimenideskotipalstalaisiksi. Ensimmäinen useampien tilojenmuodostama yhteisö, jonka tehtävänä on muidenkinkuin jokapäiväisten tarpeiden tyydyttäminen, on kylä.Luonnollisin kylä näyttäisi olevan eräänlainen tilayh-teisön siirtokunta, jonka ovat perustaneet lapset ja lap-senlapset, joita eräät kutsuvat rintamaitoveljiksi. – –

Useiden kylien muodostama täydellinen yhteisö onkaupunkivaltio, sikäli kuin se on niin sanoaksemmesaavuttanut kokonaan itseriittoisuuden rajan. Se onsyntynyt itse elämän turvaamista varten, mutta se onolemassa hyvää elämää varten. (Politiikka, s. 8. Ks.myös aineisto nro 37.) Aristoteles ei käsittele nomadi-sia yhteisömuotoja vaan pitää varsinaisen yhteiskunnanperusmallina kreikkalaista kaupunkivaltiota, polista.

Taloudenhoito tarkoittaa Aristoteleelle kaikkea val-taa, jota tilan isäntä käyttää tilallaan aviopuolisona, isä-nä, orjien omistajana ja suhteessa kiinteään ja irtai-meen omaisuuteen. Aristoteleelta voi helposti poimiatekstiotteita, jos haluaa tarkastella opiskelijoiden kans-sa varhaista filosofista näkemystä taloudesta. Omai-suuden hoitoa, kauppaa ja rikastumista käsittelevätPolitiikan ensimmäisen kirjan luvut 8–11. Niissä esi-tetään mm. Aristoteleen (ja monien aikansa kreikka-laisten) tunnettu varauksellinen näkemys rahalla ta-pahtuvan kauppavaihdon epäluonnollisuudesta ja ri-kastumisen taipumuksesta muuttua välineestä pää-määräksi. Sellaista se on ylittäessään ne ”luonnolliset”tarpeet, jotka tyydytetään tilayhteisön taloudenhoidonkautta: ”Kuten sanoimme, rikkauden hankkimistaitoaon kahta lajia, kaupankäyntiä ja taloudenhoitoa. Ta-loudenhoito on välttämätöntä ja arvostettua. Kaupan-käynti perustuu pelkkään vaihtoon ja on oikeutetustipaheksuttua. Se ei ole luonnonmukaista, vaan perus-tuu toisten hyväksikäyttöön. Täydestä syystä vihataankoronkiskontaa, koska siinä tuotto saadaan itse rahas-ta eikä siitä asiasta, jota varten raha on otettu käyttöön.Raha syntyi vaihdon välineeksi, mutta korko kasvat-taa itse rahaa. Korkoa kutsutaan rahan jälkikasvuksi,sillä kaikkien olentojen jälkeläiset ovat vanhempiensakaltaisia, ja korko on rahasta syntynyttä rahaa. Siksitämä on kaikista rikastumistavoista luonnonvastaisin.”(Politiikka, s. 23.)

Aristoteles puolustaa tilayhteisöjen omavaraista-loutta yhteiskunnan tukirankana, osin ilmeisesti vas-tustaakseen aikansa rikastuvan kauppiaskunnan (jaesim. laivanvarustajien) lisääntyvää valtaa. Nykyaikaanmennessä talous on muuttunut kuitenkin niin perus-teellisesti, että luonnollisuuden kriteerillä ei ole juurikäyttöä taloudellisessa argumentaatiossa, ja harva tu-lee miettineeksi rahatalouden tai kaupankäynnin filo-sofista oikeutusta.

Toisella tapaa aihetta voidaan viritellä esimerkiksi mietti-mällä yhdessä, mitä kaikkia sosiaalisia suhteita kuvaa-via käsitteitä talouteen liittyy. Esiin voivat nousta mm.– vaihto, kaupankäynti, markkinat– työ, työnjako– yhteistyö, kilpailu– yritys, yhdistys, osuuskunta– osakkuus, kumppanuus. (Latinan sana societas tar-

koittaa molempia ja on myös romaanisten kielten yh-teiskuntaa tarkoittavien termien kantasana.)Tämän jälkeen voidaan miettiä, millaisia mielikuvia liitäm-

me näihin käsitteisiin ja mitä käsitteet ja mielikuvat mah-dollisesti taloudesta ja elämänmuodostamme kertovat.

Talouspoliittiset aatteet: ”yhteismaantragedia” (s. 144–146)

Eräs pysyvä kiistanaihe talousteoreettisessa keskuste-lussa on liittynyt oletuksiin ihmisen perusluonteesta.Niin sanottu uusklassinen taloustiede – suuri osa ta-loustieteen valtavirrasta – on perustunut rationaalisentoimijan oletukselle, joka tunnetaan myös termillähomo economicus. Tällainen taloudellisen toimijan mal-litapaus on omaa etuaan järkevästi laskelmoiva valit-sija, joka punnitsee (tietojensa rajoissa) panos–hyöty-suhteita ja pyrkii maksimoimaan saatavansa. Oletuk-sessa on monta aspektia:– Ihmisiä tarkastellaan yksilöinä pikemminkin kuin

riippuvuussuhteissa toisiinsa.– Ihmisten oletetaan pyrkivän maksimoimaan hyötynsä.– Ihmisten välinen vuorovaikutus (talouden alueella)

hahmotetaan keskinäiseksi kilpailuksi.

Klassinen taloustiede kehittyi yhtä jalkaa utilitarisminkanssa ja läheisessä yhteydessä sopimusteorioihin.Hobbesin ja Locken näkemykset luonnontilasta jasiirtymisestä yhteiskuntasopimuksen piiriin ovat ol-leet keskeisiä taloustieteellisiäkin lähtökohtia. JohnStuart Mill on ollut sekä tärkeimpiä utilitarismin ettäkansantaloustieteen klassikoista. Luonnontilan meta-forasta kumpuavat ajatukset ihmisten välisistä kon-flikteista ja kilpailusta, yksityisomistuksesta keskeise-nä yksilöllisenä tavoitteena ja oikeutena sekä sopimus-järjestelmän välttämättömyydestä rauhan tilaa jaomistusoikeuksia takaamassa. Utilitarismi puolestaanon vaikuttanut perinteisen taloustieteen tyypillisenämoraaliteoriana juuri siksi, että siinä voidaan yksilöntavoitteellisuus nähdä hyödyn maksimoinnin kautta.

Rationaalisen toimijan oletus on ollut vahva, vaik-ka sitä ei varsinaisesti ole pystytty todentamaan esi-merkiksi historiallisissa, vertailevissa tai empiirisissätutkimuksissa. (Homo economicuksen kritiikistä ks.esim. Jan-Otto Andersonin ja Pekka Pihlannon artik-kelit Niin & näin -lehden 2/2002 talousteemassa.)

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4484


Eräs tunnettu tutkimus on perustunut peliteoreettiseenkokeeseen, jota voi testata myös opiskelijoiden kanssa.Koeasetelmaan kuuluu– kaksi osallistujaa– jaettavissa oleva todellinen panos (tutkijan lahjoittama

rahasumma, makeisia tms.).Toinen osallistujista on ehdottaja, joka voi tarjota toi-

selle 0–100 % kokonaissummasta, toinen on vastaanot-taja, joka joko hyväksyy tai hylkää tarjouksen. Jos vastaan-ottaja hyväksyy tarjouksen, molemmat saavat osuutensa,jos hylkää, kumpikaan ei saa mitään.

Jos kumpikin toimisi täydellisen taloudellisen rationaa-lisuuden mukaan, tarjoaja tarjoaisi vain hiukan yli 0 pro-senttia summasta, ja vastaanottaja hyväksyisi tarjouk-sen. Tällöin tarjoaja maksimoisi oman saatavansa ja vas-taanottaja asetetussa tilanteessa samoin (hylätessääntarjouksen hän ei saa mitään, joten olisi järkevämpääottaa edes vähän kuin ei mitään). Tästä logiikasta poike-ten monien eri kulttuurien piirissä tehdyissä tutkimuksis-sa on kuitenkin todettu, että tarjottu summa liikkuu taval-lisesti 40–50 prosentin paikkeilla.

Yhdessäkään yhteiskunnassa koehenkilöt eivät toimi-neet ainoastaan taloudellisen rationaalisuuden mukaan,mutta käyttäytymiserot korreloivat jossain määrin vallitse-van yhteiskunnan talouskäsitysten kanssa. Tästä voi pää-tellä, ettei homo economicusta universaalisti ole olemas-sa eikä talouden rakenteita voi perustaa oletuksen va-raan. Kulttuuri sen sijaan vaikuttaa siihen, millaisiksi ih-misten taloudellinen ajattelu ja arvostukset kehittyvät.Klassista liberalismia ei voi perustella sillä, millainen ih-minen on luonnostaan (kuten klassikot itse olettivat) –mutta klassisen liberalismin mukainen kapitalistinen ta-lous kehittää ihmisissä kapitalistista ajattelua.

Koe tuo esiin, miten taloudelliseen valintaan – jopaäärimmilleen yksinkertaistetuissa ja hyvin informoi-duissa tilanteissa – vaikuttavat myös muut harkinnanmuodot kuin oman edun maksimoiminen. Miksi ih-miset tarjoavat paljon enemmän, kuin olisi välttämä-töntä? Tyypillisten selitysten mukaan ihmiset toisaal-ta liittävät taloudellisiin valintoihin moraalin ja soli-daarisuuden periaatteita, vaikkei tämä olisi taloudelli-sesti kannattavinta, toisaalta ihmiset eivät usko mui-den toimivan puhtaan taloudellisen rationaalisuudenperusteella (he esim. epäilevät, että jos tarjottu summaei ole riittävä, vastaanottaja hylkää sen kateuttaan taityytymättömyyttään, koska tällöin tarjoajakaan ei saamitään).

Taustalla vaikuttaa tuttu inhimillinen oletus sosiaa-lisen toiminnan (myös talouden) vastavuoroisuudesta:ihmiset olettavat toisten toimivan heitä kohtaan (hy-vässä ja pahassa), kuten he toimivat näitä kohtaan.Koska ihmiset tietävät, etteivät he itse toimi puhtaastitaloudellista etua ajatellen, he osaavat päätellä, ettei-vät myöskään toiset toimi niin. Samalla yhteistoimin-

nan ja yhteisen edun koetaan olevan monessa tapauk-sessa yhtä tärkeitä tai tärkeämpiä kuin yksityinen etuja luottamusta pidetään epäluottamusta parempana.Luottamus puolestaan syntyy yhteistoiminnasta, vas-tavuoroisuudesta ja kommunikaatiosta eli siitä, ettäihmiset voivat viestiä toisilleen, mitä haluavat, mihinpyrkivät ja mitä arvostavat. Onkin todettu, että kom-munikaation lisääminen voi olla tehokkaimpia keino-ja talouteen liittyvien yhteiskunnallisten ja ekologistenongelmien kohtaamisessa. (Tästäkin näkökulmasta voipalata aikaisempaan väitteeseen, jonka mukaan kosmo-poliittisen etiikan kehittymisessä avainasemassa olisikulttuurinen yhteys toisissa oloissa eläviin ihmisiin.)

Esimerkki rationaalisen valinnan oletuksen ongel-mista ei kerro rationaalisuuden puuttumisesta vaan sii-tä, että ihmisten todellinen rationaalisuus on laajaa jamonikriteeristä. Eikä laajennetunkaan rationaalisuu-den käsitteen avulla tavoiteta kuin osa ihmisten talou-dellisesta toiminnasta. Viime aikoina on uudelleenkiinnostuttu mm. varhaisemmista sosiologisista ja antro-pologisista tutkimuksista, joissa rationaalisen toimijanmyyttiä puretaan esimerkiksi osoittamalla tuhlauksentai lahjojen antamisen yhteisöllinen merkitys monissaheimokulttuureissa.

Taloustiede pitää kiinni oletuksesta paljolti siksi,että se kuitenkin kertoo edes jotain taloudellisen toi-minnan luonteesta (esim. yritysten toimintaa on jomahdollista ennakoida sen kautta hieman paremminkuin yksittäisten ihmisten valintoja) eikä laajempi ra-tionaalisuus ole mallinnettavissa tilastollisen ja mittaa-van tutkimuksen käyttöön – mitä valtaosa taloustie-teestä on ollut. Realistisempiakin rationaalisuudenmalleja on pyritty rakentamaan, mutta niistä tulee yh-täältä liian mutkikkaita ja toisaalta nekään eivät tavoi-ta toiminnan tilanne- ja kulttuurisidonnaisuutta.

Taloustiede on hyödyntänyt usein peliteoreettisiamalleja, joissa tutkitaan hyödyn jakautumista ja yksi-löllisiä valintoja rajatilanteissa. Yksi niistä on oppikir-jan ”yhteismaiden tragedia”, jonka alkuperä on tosinekologisessa ajattelussa. (Ks. myös peliteoreettisista ti-lanteista edellä.) Se on peräisin yhdysvaltalaisen Gar-rett Hardinin esseestä ”Tragedy of the Commons”(1968), jossa hän pyrki selvittämään ekologisten on-gelmien historiallista alkujuurta. Hardinin mukaanselityksenä oli yksityisomistuksen puuttuminen: ilmanyksityisomistuksen ideaa kaikki ”laitumen” (yhteistenresurssien, luonnonvarojen) käyttäjät pyrkivät vapaa-matkustajiksi ja lopputuloksena on kaikkien tappio.Aineistona (nro 70) on Olli Tammilehdon kriittinennäkemys Hardinin väitteestä. Tammilehto tuo esiinoppikirjassa mainitun historiallisen seikan: päinvas-toin kuin Hardin oletti, yhteismaita on pääsääntöises-ti käytetty säästeliäästi ja järkevästi ennen yksi-tyisomistuksen kehittymistä.

Oppikirjassa yhteismaiden tragediaa käytetään ha-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4485


vainnollistamaan arkkityyppistä näkemystä kapitalis-tisesta ja sosialistisesta taloudesta. (Kummastakaan eitietenkään ole olemassa puhdasta muotoa, vaan reaa-litaloudet ovat sekoituksia.) Tarkastelun voi yhdistääedellisen pääluvun kuvaukseen ideologioista ja niidenperusoletuksista.

Vertaus on äärimmilleen yksinkertaistettu (ja teo-riakirjallisuudessa sen käsittely on paljon mutkik-kaampaa), mutta se toimii tässä keskustelun avaajana.Sen kautta myös havaitaan, miten nykyinen, moni-mutkainen globalisoitunut talous ei vastaa klassisen li-beralismin optimitilannetta (jossa tarkastelun kohtee-na on ollut suljettu kansantalous tai paljon yksinker-taisempi kansainvälinen kauppa kuin nykyään) eikäsen paremmin ole hallittavissa keskitetyllä suunnitte-lutaloudella. Tällä hetkellä taloudellisen toiminnanvaikutuksista ei palaudu riittävästi tietoa eivätkä rik-kaimmat toimijat joudu ottamaan tietoa vakavasti:ympäristö- ja haittaverot tai palkka- ja sosiaalikustan-nukset ovat kehitysmaissa alhaiset länsimaisten yritys-ten maksukykyyn nähden. Sama pätee kuluttajiin: län-simaisille kuluttajille tuotetut tavarat ovat hyvin hal-poja, joten niitä ostettaessa hinta ei enää ole missäänsuhteessa kulutuksen ekologiseen kestävyyteen. ”Rik-kaimmat karjanomistajat” voivat ehdyttää koko laitumen.

Talousteoreettisesta kirjallisuudesta katsomusope-tuksen taustaksi sopii esimerkiksi uudehko kokoelmaMoraalitalous (toim. Kauppinen), jonka artikkeleissakoetetaan tarkastella taloutta moraalin ja politiikannäkökulmista. Verkossa ovat Helsingin yliopiston so-siologian laitoksen järjestämän laajan Talous ja yhteis-kuntateoria -luentosarjan luentotiivistelmät sekä kaik-ki luennot äänitiedostoina (yllä esitetty peliteoreetti-nen esimerkki on otettu Uskali Mäen luennosta):www.valt.helsinki.fi/sosio/tyt/ (→ Verkkoluennot).

Kriittisistä sävyistään huolimatta Weber myös ar-vosti kapitalismin ja protestanttisen eetoksen henkeä.Ne olivat mahdollistaneet maailmanhistoriassa poik-keuksellisen tuottavuuden, jolla kyettiin elättämäänenemmän ihmisiä kuin millään aikaisemmalla talous-muodolla. Näin ajatteli myös Marx, joka ei ollut talou-dellisen kasvun kriitikko, kuten toisinaan kuvitellaan.Weberin pelkona oli se, että kapitalismin ja byrokratiankylmä välineellinen järki valtaisi koko elämänmuotom-me ja ajaisi muunlaiset maailmankuvat ja -katsomuksetahtaalle. Marx puolestaan kritisoi sitä, ettei taloudelli-nen hyvinvointi jakautunut oikeudenmukaisesti.Omana aikanaan he eivät vielä voineet täysin nähdäkolmatta, yhä tärkeämmäksi noussutta huolenaihetta:talouden ekologisia vaikutuksia. Välineellisen ajattelunylivalta, syvenevä taloudellinen eriarvoisuus sekä eko-loginen tuhoisuus ovat talousjärjestelmän suurimmatongelmat.

Työyhteiskunta (s. 147–148)

Työn lopun utopia (s. 151)

Työyhteiskunta tarkoittaa palkkatyön määrittämää ta-loudellista järjestelmää, joka leimaa koko sosiaalistaelämää – ei pelkästään työtä vaan myös vapaa-aikaa,ihmiskuvaa, ikäkausia, sosiaalista verkostoa, perhettä,sosialisaatiota jne. Teollistuminen ja työn rakenne-muutos palkkatyöksi mullistivat koko vanhan Euroo-pan. Nyt myöhempi rakennemuutos, jälkiteollinenyhteiskunta ja globalisaatio ovat mullistaneet uudel-leen työelämän perustukset. Epätyypillisestä työstä ontullut tyypillistä, talouskasvun ja työllisyyden yhteys ontaittunut, ja työtä koskevat katsomukset ovat murrok-sessa. Tämä tulee vaikuttamaan radikaalisti niin yh-teiskunnan makrorakenteisiin kuin yksilöiden arjenmikrokokemuksiin.

Oman aikamme utopiattomuus kuvastuu siinä, ettävielä 1970- ja 80-luvuilla esitettiin aktiivisesti vaihto-ehtoja työyhteiskunnalle. Palkkatyön yhteiskunnannähtiin jo tuolloin olevan kriisissä, vaikka työttömyyt-tä silloisten kriisien oloissa ei ollut edes sen vertaa kuinnyt normaalitilanteessa. Nykyisin muutokseen asen-noidutaan usein alistuneesti ja hyväksyen välttämättö-myysretoriikka tai työolosuhteiden huononeminen.Työntekijöiden autonomian heikentäminen, pätkä-työläisyyden ja uudelleenkouluttautumisen leimaamajatkuva joustavuus (ei siis rakenteiden joustavuus –kuten pitäisi olla – vaan yksilöiden joustavuus), vaki-oksi muuttunut rakenteellinen työttömyys, työtahdinkiristäminen tuottavuusvaatimusten vuoksi ja ammat-tiyhdistysliikkeiden heikkeneminen ovat kaikki tulleetosaksi normaalitilannetta.

Kriitikoita syytetään kärjistämisestä ja liioittelusta.Indikaattoreiden mukaan näyttäisi kuitenkin pitävänpaikkansa, että palkkatyöläisten asema monilla aloillaon nyt keskimäärin heikompi, työtahti kovempi jatyöttömyys korkeammalla kuin 70- ja 80-luvuilla.Edellisten vuosikymmenten positiivisten ehdotusten(kansalaispalkka, negatiivinen tulovero, työn jakaminen,työajan lyhentäminen jne.) ja työyhteiskunnan jälkeis-ten mallien utooppisen hahmottelun korvasi 90-luvullapelkkä toivomus siitä, että muutostahti hidastuisi.

Aiheesta on suomeksi julkaistu runsaasti laadukastakirjallisuutta. Richard Sennettin Työn uusi järjestys onmaailmanmaineen saavuttanut moraalihistoriallinentutkimus siitä, miten työelämän murros on muuttanutihmisten persoonallisuudelle, moraalille ja sosiaalisillesuhteille asettuvia vaatimuksia. Sennettin kirja onenemmän kuin tarina työstä, se on aikalaisanalyyttinenja mukaansatempaava kuvaus nykyajan keskeisistä di-lemmoista. (Ks. myös kirjan arvio, Niin & näin -lehti4/2002.) Kirjan perussanoma on, että nykytalous rik-koo aiemman palkkatyön johdonmukaisuuden ja pit-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4486


käjänteisyyden. Tämä heijastuu ihmisten sosiaalisiinsuhteisiin (mm. jatkuvasti vaihtuvat työ- ja asuinpai-kat), oman elämän hallintaan ja luonteen kehitykseen:elämää ja arkea jäsentävä fragmentaarinen työ varaapaikan vain fragmentaariselle persoonallisuudelle jamoraalille. Elämänhallinta tulee vaikeammaksi. Jousta-vuutta ja jatkuvaa muutosta vaativa yhteiskunta hävit-tää myös pitkäjänteisyyden ja sitoutumisen eettisenmerkityksen. Muutos ei vaikuta vain tapaamme kokeatyö vaan koko moraaliimme ja elämäämme.

Suomessa Julkusen, Nätin ja Anttilan Aikanyrjäh-dys. Keskiluokka tietotyön puristuksessa raportoi tutki-muksista, joissa selvitettiin ns. tietotyötä tekevän aka-teemisen keskiluokan työaikoja ja kokemuksia työn jamuun elämän yhteensovittamisesta. Erityisen paljonhuomiota ovat saaneet työterveyslääkäri Juhani Sep-päsen Hullu työtä tekee sekä historioitsija Juha SiltalanTyöelämän huonontumisen lyhyt historia. Seppäsen väit-teistä yksi on se, että jatkuvasti kasvava kulutus ja senmuuttuminen eräänlaiseksi pakoksi ajaa ihmiset teke-mään enemmän työtä. Päädytään oravanpyörään, jo-hon kukaan ei oikeastaan haluaisi, jos pysähtyisi ky-seenalaistamaan tilannetta. Vetävästi kirjoitetussa kir-jassa Seppänen pyrkii kyseenalaistamaan monet muut-kin arkiajattelun selviöt – palkkatason määräytymises-tä kiireeseen ja työn merkitykseen ihmiselle. Siltalanteos on tutkimusaineistoihin perustuva katsaus siihen,mitä talouden ja työn murros on saanut aikaan.

Siltalan teos on hyvä esimerkki ns. yhteiskunnalli-sesta metatutkimuksesta, jossa hyödynnetään aiemmintehtyjä empiirisiä ja tilastollisia tutkimuksia. Yhteis-kuntatutkimus ei voi osoittaa välttämättömyyksiä taiehdottomia totuuksia. Yksittäiset ihmiset voivat kokeaoman työnsä täysin erilaisena kuin tilastollinen keski-arvo. Makrotasolla tutkimukset osoittavat kuitenkintendenssejä, jotka kertovat muutoksen suunnista eli sii-tä, minne keskimäärin ollaan menossa.

Työaiheen käsittelyn tueksi on ohessa kaksi muutakinaineistoa. Toinen (nro 71) on luettelo erilaisista arvoistatai merkityksistä, joita eri aikoina on yhdistetty työhön.Toinen (nro 72) on kahden tekstiotteen moniste, johon onpoimittu Marxin ja oppikirjan mainitseman André Gorzinnäkemyksiä työn tulevaisuudesta.

Gorzilta suomennetussa kirjassa Eläköön työttömyys!(s. 78–83) on myös nykyään harvinaislaatuinen yritys:Gorz on rohjennut esittää uuden utooppisen kuvauksensiitä, millainen hänen visioimansa uusi yhteiskunta voisiolla (”Yksi utopia muiden mahdollisten joukossa”). Kos-ka kuvaus on arkea ja politiikka sekoittava sekä sopivanlyhyt, sen voi helposti monistaa, ja sitä voi käyttää kurs-silla integroimaan utopian ja työn teemat. Vastaavaa ai-neistoa tarjoaa Gorzin hengenheimolaisen Ivan Illichinsuomennettu kirja Oikeus hyödylliseen työttömyyteen.

Aineiston Marx-lainauksesta näkyvät hyvin hänenajattelunsa pääpiirteet:– Kaiken lähtökohtana ovat ohittamattomat luonnon

välttämättömyydet: ihmisen on tavalla tai toisellatyydytettävä perustarpeensa (ruoka, suoja, turvalli-suus jne.).

– Näiden tarpeiden tyydyttämisen muotona on kai-kissa yhteiskunnissa ja talous- ja tuotantomuodois-sa työ, joka on näin elämän perusta.

– Välttämättömyyksien ohjaamaa työtä tehdessäänihminen jää kuitenkin epävapaaksi, koska ollessaansidottu välineelliseen ja ulkoamäärättyyn työhön,hän ei kykene toteuttamaan vapauttaan ja kehittä-mään inhimillisiä mahdollisuuksiaan.

– Työn ja talouden toteutumista ei siis pidä jättää so-keiden voimien (”markkinavoimien”) armoille, vaanse pitää ottaa rationaalisen inhimillisen suunnitte-lun piiriin (tähän kykenee omasta yhteiskunnalli-sesta asemastaan ja yhteiskunnan kehityksestä tie-toinen, yhteiskunnallistunut ihminen).

– Työ pitää suunnitella ja järjestää siten, että se parhai-ten vastaa ihmisen perusluontoa ja antaa mahdolli-suuksia toteuttaa inhimillisiä kykyjä monipuolisesti.

– Myös kaikkein parhaiten ihmisluontoa vastaava työon sekin vielä välttämättömyyden valtakuntaa: vält-tämättömän työn osuutta ihmisen elämässä on siispyrittävä systemaattisesti vähentämään, jotta jääyhä enemmän aikaa todelliselle vapaudelle eli itsen-sä kehittämiselle ja itseisarvoisissa tiloissa olemiselle.

– Inhimillisen hyvän tavoittelussa keskeinen ele-mentti on näin työajan lyhentäminen.

Näistä lähtökohdista osan myös Gorz hyväksyy. Hänkirjoittaa kuitenkin aikana, jolloin täystyöllisyys on ohija työn kriisi näyttää väistämättömältä. Hänen mu-kaansa muutos ei enää ole idealismia vaan pakko: onvalittava työttömyysyhteiskunnan ja vapaa-ajan yh-teiskunnan väliltä.

Lainaukset tarjoavat lähtökohdan pohtia yhä edel-leen taloudellisissa ja poliittisissa keskusteluissa pil-kahtelevia ihanteita sekä työn luonnetta. Onko idea-lismia ajatella, että ihmiset kokevat itsensä vapaiksi jasuuntautuvat itsensä kehittämiseen työaikansa ulko-puolella? Onko niin sanotusta vapaa-ajasta tullut uusivälttämättömyyksien valtakunta, joka tuottaa uusiastressaantumisen syitä: huoltaa ihmissuhteita, huoleh-tia terveydestä, harrastaa oikeita asioita, viihtyä par-haansa mukaan, olla hyvä kuluttaja ja tehdä ”kulutus-työtä” kansantalouden nostattamiseksi? (Ks. seuraavaalaluku.) Onko perusteltua, että työ on paitsi välttä-mättömyys myös elämänsisältö?

Työtä on kuitenkin monenlaista. Monet opiskelijateivät koskaan pääse toivomalleen opintouralle ja senjälkeiseen ihannetyöhönsä. Nuorille tämä on kiperim-piä omaan tulevaisuuteen, arvoihin ja ihanteisiin liit-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4487


tyviä kysymyksiä, joten sitä voi käsitellä perusteellises-tikin. Harvat asiat vaikuttavat yhtä voimakkaasti tulevai-suuteen kuin nuoruusiässä tehtävät opinto- ja ammatti-valinnat.

Onko niillä, jotka viihtyvät työssään ja kokevat senmielekkääksi, oikeus olettaa, että muutkin kokevat sa-moin? Työttömyys koetaan stigmaksi, joka on raskassekä sosiaalisesti että taloudellisesti, joten ihmiset yrit-tävät yleensä hakeutua johonkin työhön, vaikka eivätsiitä pitäisikään. (Yhä enemmän on näkyvissä se, ettätällaiseen asemaan joutuvat työmarkkinoiden syrjimätmaahanmuuttajat, jotka joutuvat vastaanottamaan vä-hiten haluttuja työtehtäviä.) Jos osa työstä on vasten-mielistä tai vastentahtoisesti tehtyä, miksi valtiolla oli-si oikeus pakottaa ihmiset tekemään työtä? Pitäisiköihmisillä olla oikeus vastikkeettomaan toimeentuloon(esim. ns. kansalaispalkka) jo siksi, että he ovat synty-neet tähän valtioon?

Mitä mieltä opiskelijat ovat työajan lyhentämisenihanteesta? Entä miten työajan lyhentämiseen yleisestiyhteiskunnassa nykyään suhtaudutaan? Viimeksi mai-nitulle keskustelulle saa empiiristä taustaa erilaisia työ-aikamalleja kartoittavasta kirjasta Julkunen & Nätti,Työn jakaminen – moraali, talous, politiikka. Kirja onhyvä katsaus työn jakamisen (ja työajan lyhentämisen)nykyaikaisiin perusteisiin ja niihin yrityksiin, joitamaailmalla tähän suuntaan on tehty, sekä esteisiin, joi-ta hanke kohtaa.

Askeetti ja hedonisti (s. 148–150)

Kansalainen vai kuluttaja? (s. 151–152)

Monet ovat skeptisiä arvioidessaan koulun mahdolli-suuksia kuluttajakasvatuksessa. Kulutustottumuksetopitaan kotona, osin jo ennen kouluikää, ystäväpiiris-sä sekä median opastuksella. Koulun yksittäiset oppi-tunnit unohtuvat nopeasti, ainakin verrattuna arjenvaikuttajien pysyvyyteen ja toistuvuuteen. Kestävintäkuluttajakasvatusta koulu kykenisi toteuttamaan erilai-sina projekteina (kierrätys, energiansäästö, reilun kau-pan tuotteet jne.), jotka ulottuisivat koko koulun arki-päivään yksittäisten oppituntien infoväläysten sijasta.

Kriittisten kuluttajien kasvattaminen on niin mit-tava tehtävä, että kovin pienillä panostuksilla ei paljoaaikaan saada. Tämän voi päätellä siitä, miten kaukanatavoitteista ollaan. Yhä edelleen enemmistö suomalai-sista kuluttajista on valmis maksamaan samasta val-misteesta enemmän mielikuvien vuoksi: merkkituot-teiden hinnat voivat olla monta kertaa korkeampiakuin täsmälleen samojen tuottajien valmistamissa sa-moissa tavaroissa, jotka on pakattu kauppaketjujenomien halpabrändien kuoriin. Kuluttaja maksaa täl-löin lisää muun muassa mainonnasta – joka saa hänetostamaan kyseisen tuotteen! Sen sijaan harva maksaa

enemmän ostaakseen eläin- tai ihmisystävällisillä me-netelmillä tuotettuja tai vähemmän luontoa kuluttaviatuotteita. Luomutuotteiden tai reilun kaupan mainos-budjetit ovat vähäiset, ja niiden kysyntä on sen mu-kaista.

Kulutuskritiikkiä on esitetty etenkin seuraavilla pe-rusteilla:– Kulutuksen kasvu on ekologinen ongelma (luonnon-

varojen ja energian liikakulutus, saasteet, jätteet).– Kulutuksen rakenteet varsinkin halpatuotannossa

ovat haitallisia köyhemmille maille (myös kulutuksenekologiset haitat kohdistuvat lopulta voimakkaimminköyhimpiin, jotka vähiten kykenevät suojautumaan).

– Kuluttaminen välineellistää tarpeita, haluja ja ihan-teita sekä sosiaalisia suhteita.

– Kulutuskulttuuri heikentää perinteisiä arvoja ja elä-mänmuotoja, ja latistaa kulttuurisia eroja ja perinteitä.

– Kuluttamisen ja valmistuotteiden keskeisyys elä-mäntavassa ja -arjessa vahingoittaa lasten persoo-nallisuuden ja luovuuden kehitystä.

Kaikista väitteistä ei tarvitse olla yhtä mieltä ajatellak-seen, että kulutukseen perustuvan elämäntavan rajoit-teita tai vaihtoehtoja olisi hyvä etsiä. Onko kuluttami-nen sitten aina ja kokonaan epäekologista ja ratkaisu-na vain elämänmuodon täydellinen muutos? Näinajattelevat nykymenon kovimmat kriitikot Pentti Lin-kolan tapaan. Ajatus kulutuskulttuurin lakkauttami-sesta ei liene realistinen. On mahdoton kuvitella, ettäsuomalaiset yhdessä palaisivat maaseudulle ja 1930–40-luvuista muistuttaviin kyläyhteisöihin tai vielä var-haisempaan aikaan omavaratalouksineen. Sen sijaanvoi kysyä, onko kulutuksen jatkuvalle kasvulle tehtävis-sä jotakin. Samoin voi miettiä, miten suuria eroja ku-lutuksen muodoissa voi olla. Valmistuotteissa on huo-mattavia eroja muun muassa– valmistustavan– luonnonvarakulutuksen ja ekologisten vaikutusten– kuljetus- ja kauppaprosessien– tuotteiden kestävyyden, korjattavuuden ja kierrätet-

tävyyden– niiden valmistuksen aikaisten työolojen välillä.

Ongelmana on, etteivät erot näyttäydy juuri miten-kään asiakkaalle, joka kykenee kaupan tarjoamien tie-tojen perusteella usein vertailemaan vain hintaa. Vaa-tii omaa aktiivisuutta selvittää enemmän tuotteidentaustoja – mihin ihmisillä ei voi olettaa olevan arjes-saan kovin paljon aikaa. Olisikin tärkeää kehittää jär-jestelmiä, joilla kaupat ja valmistajat velvoitettaisiinvälittämään enemmän vertailukelpoista informaatiotatuotteiden mukana.

Luonteva kulutusta koskeva päätelmä olisi seuraa-vanlainen: tehdään vähemmän töitä ja vietetään enem-män vapaa-aikaa mieluummin ihmisten kuin tavaroi-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4488


den parissa. Tavarakauppa on ekologisesti raskaintakulutusta. Se myös työllistää vähän verrattuna palve-luihin, joita usein tuotetaan pienyrityksissä. Esimerk-kejä löytyy arjesta. Olisi ekologisesti parempi mennäparturiin kuin ostaa hiustenleikkuulaite kotiin. Olisiekologisesti parempi mennä kuntosalille kuin ostaakuntopyörä kotiin. Tämän tajuaa jo välineiden käyttö-asteesta. Teräslaitteeseen, joka seisoo 23 ja puoli tun-tia vuorokaudesta nurkassa, on satsattu paljon luon-nonvaroja ja energiaa.

Käsitteellä ekotehokkuus (ks. oppikirjan tehtävä 7s. 181) kuvataan pyrkimystä tuottaa samalla luonnon-varojen ja energian käytöllä enemmän hyötyä. Tämätarkoittaa esimerkiksi palveluorientoitunutta taloutta:jokaisen ei ole tehokasta omistaa yksityisesti kaikkiatarvitsemiaan laitteita, vaan niiden käytön tehokkuut-ta voidaan lisätä esim. vuokra- tai osaomistuspalveluil-la. Kulutuspäätöksiin vaikuttavat toki monet asiat. Voiolla hyviä perusteita ostaa mieluummin kuntopyörä.Ekologisesti katsoen on kuitenkin ongelma, että Suo-meenkin on levinnyt kulutusrakenne, joka suosii tava-roiden runsautta ja eristäytymistä koteihin tavaroidenpariin.

Tuotteiden ekologisia vaikutuksia tutkitaan esim.MIPS-, ekologinen jalanjälki - ja ekologinen selkä-reppu -laskennoilla. Näitä ja muuta ekotehokkuuteensekä luonnonvarakulutuksen arviointiin liittyvää esi-tellään selkeästi Suomen luonnonsuojeluliiton sivuil-la: www.sll.fi (→ Toiminta → Kulutus ja jäte).

Kuluttajan oppaita löytyy lisäksi esimerkiksi seuraa-vista paikoista:– Kuluttajavirasto: www.kuluttajavirasto.fi (Ks. esim.

Opettajalle tai Kuluttajalle ja Ostajan oppaat →

Eko-opas)– Kuluta harkiten: www.rauhanpuolustajat.fi (→ Ku-

luta harkiten)– Kansalaisjärjestöjen ja kirkon Ruoka-aika-kampanja:

www.ruoka-aika.net– Reilun kaupan edistämisyhdistys:

www.reilukauppa.fi– Luonto-liiton kampanjat ja oppaat:

www.luontoliitto.fi (→ Toiminta; ks. mm. Älä ostamitään -päivä ja Nuukuusviikko)

– Luterilaisen kirkon vastuuviikkojen kotisivut:www.evl.fi/kua/vastuuviikko/ (ks. ruokaostoskirja)

– Co-op American yhteen keräämiä kuluttajavalistuk-sen muotoja Yhdysvalloissa: www.coopamerica.org

– Vastamainoksia ja -kampanjoita tekevän Adbuster-sin sivut: adbusters.org/home/.

Yksityiselämässä kulutus koetaan tavallisesti vapaa-aikaan liittyväksi ilmiöksi. Tämänkin vuoksi on paikallaanpysähtyä pohtimaan työn merkityksen rinnalla vapaa-ajanmerkitystä ihmisen elämässä ja sosiaalisissa suhteissa.Yksinkertaisimmillaan voidaan esimerkiksi luetteloida

yhdessä tai ryhmissä piirteitä, jotka koetaan yhtäältä työnja toisaalta vapaa-ajan käsitteisiin kuuluviksi.

Hyvin todennäköisesti käsitteiden merkityksissä ansioi-den hankkiminen lasketaan tärkeimmäksi piirteeksi työs-sä, vapaa-ajassa taas jonkinlaisen osan saa niiden kulut-taminen. Opiskelijat myös pitänevät työtä pakkona ja va-paa-aikaa nimensä mukaisesti vapautena.

Filosofi Lauri Mehtonen kyseenalaistaa vakiintuneentulkinnan vapaudesta ja pakosta: ”Viedäkseni tarkas-telua eteenpäin teen kaksi naiivia vastakysymystä.Voimmeko millään mielekkäällä tavalla ymmärtäätyön ja vapauden liittyvän toisiinsa? – – Voimmekoymmärtää missään järkevässä mielessä joutilaisuudenolevan pakonomaista, vastakkaista vapaudelle?

Se että näillä kysymyksillä voi sukeltaa juutalais-kreikkalais-kristillisen kulttuurin syviin vesiin, paljas-tuu nopeasti kolmella huomiolla. Ensinnäkin Vanhantestamentin syntiinlankeemuksen vaikutuksia formu-loidaan seuraavasti: miehen on otsansa hiessä hankit-tava elantonsa ja naisen on kivulla synnytettävä. Kar-kotus paratiisista oli karkotusta joutilaisuudesta työ-hön. Toiseksi Uudessa testamentissa Paavali konsep-tuaalisena intellektuellina formuloi meille kaikille niintutulla tavalla: joka ei työtä tee, hänen ei syömänkäänpidä. Luonnollisesti Paavalin sana ei kohdistu niille,jotka eivät tee työtä vaan niille, joiden tehtävänä olitehdä työtä. Sivunmennen sanoen: Paavalin formu-loinnin löydämme parituhatta vuotta myöhemmin –tosin vailla lähdeviittausta – marxilais-leniniläisissäoppikirjoissa. Kolmanneksi muistakaamme historial-lisesta eilisestä erilaiset protestanttisen etiikan työnuudelleenartikuloinnit maallisen asketismin, maail-man sisäisen asketismin ja kilvoittelun alueeksi.”

Mehtosen mukaan on perusteita ajatella, että myösvapaa-ajasta on tullut kulttuuristen pakkojen aluetta.Merkittävin kulttuurinen pakko on kulutuskulttuuriinosallistuminen. Vain hyvin harva pääsee kulutuksenvälttämättömyyksien ulkopuolelle, koska kulutuskult-tuuri muokkaa vääjäämättä halujamme ja persoonalli-suuttamme syntymästämme asti. Tässä suhteessa va-paa-ajan viettämisen kulttuurinen ja sosiaalinen muu-tos on ollut radikaali.

1900-luvulle asti tavalliset huvittelumuodot olivatihmisten sosiaalista toimintaa. Kokoonnuttiin yhteenseurustelemaan, tanssimaan, esittämään näytelmiä taipelaamaan seurapelejä. Toisinaan joku kertoi tarinoitatai luki ääneen romaaneja ja novelleja. 1900-luvun alku-vuosikymmeninä tilalle alkoi tulla yhä enemmän kau-pallisia vaihtoehtoja: ravintoloita, konserttihalleja jarahapelikeskuksia. Itse esitettyjen näytelmien tilalletulivat valkokankaalle massayleisön eteen heijastetutkuvat, joiden tuottamisesta tuli 1900-luvun suurinviihdebisnes.

Samaan aikaan alkoi käsityötaidon heikkeneminen.

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4489


Kaupasta ostettavat esineet olivat tietysti houkuttele-via verrattuna arkisiin käsityövalmisteisiin – vaikkameistä asia voi tuntua päinvastaiselta nyt, kun käsityötovat puolestaan muuttuneet harvinaisuudeksi ja teh-dasvalmisteisuus arkiseksi. Käsintehdyt puulelut eivätsäilyttäneet lumovoimaansa kaupan värikkään tarjon-nan rinnalla. Eksoottinen muovi aloitti maailmanval-loituksensa, jonka aikana se on sittemmin täyttänytkodit ja kaatopaikat.

Kaatopaikkojen täyttyminen kertoo jotain keskeis-tä kulutusyhteiskunnasta: valmistuotteiden käyttöikäoli alusta asti vastaavia kotitekoisia lyhyempi. Syntyikertakäyttötuotteiden luokka. Koska näiden ainekse-na käytettiin muovia, seurasi erikoinen tilanne. Tuot-teet olivat kuoreltaan kestäviä, mutta haluttavuudel-taan ja mekaanisilta osiltaan lyhytikäisiä. Kaatopai-koille kuskataan maailmassa päivittäin miljoonia ton-neja kestävää, maatumatonta ja tuhoutumatonta ma-teriaalia, koska muoti tai tekniikan kehitys on syystätai toisesta ajanut tuotteiden ohi.

Suomessa kulutuskulttuuriin siirryttiin monia muita länsimai-ta myöhemmin. Syynä tähän oli pitkään säilynyt asutus-ja elinkeinorakenteen maatalousvaltaisuus. Maaseudul-la perinteinen elämänmuoto ja esimerkiksi itse tehdyt tar-vikkeet, leikkikalut ja koristeet olivat arkipäivää paljonkaupunkeja pidempään – ja ovat osin edelleen. Muutoson ollut nopeutuvaa. Useimpien opettajien ikäluokan lap-suus poikkeaa suurestikin nykyisten lukiolaisten lapsuu-desta, ja vielä jyrkempi on ero nykylapsiin nähden. Tätäasiaa voidaan opiskelijoiden kanssa miettiä kunkin lap-suutta muistelemalla ja verraten tietoihin nykylasten elä-mästä: millaisia leikkejä ja välineitä on ollut? Miten aikaakulutettiin? Miten ajankäyttö on jakaantunut eri toimienja välineiden parissa? Mistä muutokset kertovat? Millai-sia vaikutuksia muutokset saavat aikaan lapsissa, kas-vussa ja yhteiskunnassa? Aihe on merkittävä, koska lap-suuden sosialisaatiomuotojen muutos vaikuttaa suures-ti siihen, millaisia persoonallisuustyyppejä ja sosiaalisiasuhteita tulevaisuudessa on olemassa.

Aika ajoin herää kaupallisen kulutuskulttuurin kritiik-kiin yhdistyvää nostalgista paluuta käsityökulttuurin jaihmisten vapaan yhteisöllisyyden ihanteisiin. Tyypilli-siä esimerkkejä tästä nuorison keskuudessa ovat olleet1960-luvun hippikausi Yhdysvalloissa tai 1970–80-lukujen taitteessa Euroopassa esiinnoussut vaihtoehto-kulttuurien kirjo, joka ylsi punkkulttuurista aina vih-reän liikkeen syntyyn. Näissäkin liikkeissä kulutusta jatyötä koskevat käsitykset kulkevat käsi kädessä: toisenmuuttuessa myös toinen muuttuu.

Maailma yhtiöiden vallassa?( s. 154–156)

Yhtiövallan kritiikki lisääntyi 1990-luvun aikana –yhtiöiden vallan kasvaessa. Siitä on suomennettu vii-me vuosina useita lukukelpoisia kirjoja, joista osa onmaltillisten tai jopa konservatiivisten kirjoittajien tuo-toksia. Chomskyn ja Kleinin teosten ohella voi maini-ta esimerkiksi seuraavat kirjat: saksalaisen Spiegel-lehden toimittajien Hans-Peter Martinin ja HaraldSchumannin Globalisaatioloukku sekä taloustieteenprofessorin David C. Kortenin Maailma yhtiöiden val-lassa ja sen jatko-osa Elämä kapitalismin jälkeen sekätaloustieteen professorin Michel Chossudovskyn Köy-hyyden globalisaatio. Myös sijoituskapitalismin teoree-tikot ja tukijat ovat kirjanneet epäkohtia ja kritisoineetnykytilannetta. Tunnetuimpia heistä ovat maailmanrikkaimpiin kuuluva sijoittaja George Soros (Kansain-välisen kapitalismin kriisi) ja taloustieteen nobelisti Jo-seph Stiglitz (Globalisaation epäkohdat).

Kriittinen mutta tasapainoinen ja laaja tietopakettion Jaana Airaksisen Maailmankauppaa kaikille. Se sisäl-tää paitsi kattavan kokonaiskuvan maailman talousti-lanteesta ja linkki- ja kirjallisuusvihjeitä, myös runsaastitieto-, tiivistelmä- ja tilastomateriaalia kätevinä tietois-kuina, joita voi monistaa opiskelijoille jaettavaksi.

Internet on nykyään täynnä sivuja, jotka tarkastele-vat kansainvälisen talouden ja kaupan epätasaisestijakaantunutta valtaa ja tarkkailevat jättiyritysten ja ta-lousjärjestöjen toimien vaikutuksia. Näkökulmia asiaanlöytyy useimmilta edellä tai jäljempänä luetelluilta glo-balisaatiota, taloutta tai kehitystä käsitteleviltä sivuil-ta:– Maailma.net: www.maailma.net (→ Kansainvälinen

talous)– eurooppalainen CEO, seuraa mm. Brysselissä EU:n

päätöksentekoon vaikuttavaa yrityslobbausta:www.corporateeurope.org

– Bretton Woods Project, pääasiassa brittiläisten kan-salaisjärjestöjen ja tutkijoiden projekti, jossa seura-taan Maailmanpankin ja IMF:n toimien vaikutuk-sia maailmassa: www.brettonwoodsproject.org

– brittiläinen Ethical Consumer:www.ethicalconsumer.org

– Britanniassa toimiva CorporateWatch: www.corporatewatch.org

– Yhdysvalloissa toimiva CorpWatch: www.corpwatch.org

– tunnettu yhdysvaltalainen Institute for Policy Stu-dies; tutkimuksia, joissa korporaatioiden kasvua jatoimintaa kuvataan havainnollisesti: www.ips-dc.org(→ Projects / Global Economy → esim. Top 200:The Rise of Corporate Global Power).

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4490


Viimeksi mainitun raportin luvut suhteuttavat korporaati-oita maailmatalouteen (vastaavia vertailulukuja myös kir-joissa Maailman tila ja Suomi sekä Maailmankauppaakaikille). Opiskelijoille voi antaa tehtäväksi etsiä tietoaverkkosivuja apuna käyttäen. Raporteista voi tiivistääesimerkiksi seuraavia tietoja:– Suuryritysten koko taloudellisina toimijoina on häm-

mästyttävän suuri. Noin puolet maailman 100 suurim-masta taloudesta on yrityksiä ja vain toinen puoliskovaltioita (kun verrataan yritysten liikevaihtoa ja valtioi-den kansantuotetta).

– Jos jätetään laskuista kymmenen suurinta valtionta-loutta, 200 suurimman korporaation yhteenlaskettu lii-kevaihto on suurempi kuin kaikkien muiden maailmanvaltioiden kansantuote yhteensä.

– 200 suurinta korporaatiota vastaavat yli 25 prosen-tista koko maailman yhteenlasketusta bruttokansan-tuotteesta.

– Maailman 200 suurimmasta yrityksestä noin 80 onyhdysvaltalaisia ja 40 japanilaisia.

– Kymmenen suurimman yrityksen joukossa on useitaöljy- ja autoyhtiöitä (Ford, Shell, Exxon, DaimlerChrys-ler, Toyota jne.). Liikevaihdoltaan kaikkein suurin yrityson pitkään ollut yhdysvaltalainen General Motors.

Lukujen valossa ei ole ihmeellistä, että yritysten talou-dellinen valta ja niiden vaikutusvalta poliittiseen pää-töksentekoon herättävät keskustelua. Voi miettiä, mis-tä yhtäällä kertoo ja mihin toisaalla vaikuttaa omassaelämänmuodossamme (niin ulkopolitiikassa, verotuk-sessa kuin kaupunkisuunnittelussa jne.) esimerkiksi se,että öljy- ja autoyhtiöt ovat erittäin suuria ja kansanta-louksia heiluttavia taloudellisia toimijoita. Monet yri-tykset ovat taloudellisilta voimavaroiltaan paljon suu-rempia kuin maat, joissa ne toimivat. Tämä pätee eri-tyisen hyvin Afrikkaan sekä maailman köyhimpiinmaihin. Tämä selittää myös, miksi esimerkiksi monil-la luonnonvaroja (öljy, kaivostoiminta jne.) etsivilläyrityksillä on valtaa vaikuttaa hallituksiin.

Monet länsimaiset hallitukset käyvät eräänlaistapuolustustaistelua, jossa tehdään vähitellen myönny-tyksiä sen pelossa, että yritykset siirtävät tuotantoaanmuualle. Käytännössä tämä merkitsee verotuksen (yk-silö-, yritys- ja osakeverotuksen) keventämistä, julki-sen sektorin leikkaamista ja suoraa rahallista tai lain-säädännöllistä tukea yritysten toiminnalle.

Valtionyritysten yksityistämistä tai talouden laa-jempaa vapauttamista valtion sääntelystä on yleensävaadittu talouden tehokkuuden lisäämiseksi sekä senvuoksi, että vapaat markkinat kohdentavat resurssitoptimaalisesti. Kilpailu pitää huolen siitä, että tarjontaseuraa kysyntää ja hyödykkeitä saadaan sinne, missäniitä eniten tarvitaan. Samaa perustetta käyttävät ne,joiden mielestä maailmankaupan vapauttaminen koi-tuu juuri köyhimpien eduksi.

Kokonaan ilman tarpeellisia hyödykkeitä jäävätkuitenkin ne, joilla ei ole varaa maksaa lainkaan – vaik-ka tarve juuri heidän keskuudessaan on suurin. Samal-la lisääntyneen kaupan hyötyjen jakautumiseksi kaikil-le kansalaisille edellytetään vahvaa mutta korruptoitu-matonta hallintoa, pyrkimystä taata peruspalveluitakaikille valtion toimesta, toimivaa verotusjärjestelmääja niin edelleen. Sen sijaan köyhimpien asema heikke-nee usein myös absoluuttisesti mitattuna maissa, joi-den ulkomaankauppa lisääntyy mutta tuloerot kasva-vat ja hyvinvointi kasaantuu vähäiselle eliitille. Taval-laan siis talouden vapautumisesta ja tehostumisestahyötyvät eniten ne, jotka asuvat maissa, joissa talous onsuhteellisen voimakkaasti säädeltyä ja kansalaisten jul-kiset edut ovat taattuja.

Ongelman käsittely ei ole yksinkertaista, koska onvaikeaa löytää indikaattoreita, joiden avulla selvittää,miten muutokset vaikuttavat ihmisten elinolosuhtei-siin. On selvää, ettei bruttokansantuotteen kasvu riitätämän kuvaamiseen. Lisääntynyt BKT tarkoittaa jos-kus vain sitä, että aiemmin omavaraisuudessa tai viral-lisen talouden ulkopuolella eläneitä ihmisiä siirtyybruttokansantuotteen mittareiden piiriin. Vaikka hei-dän resurssinsa ja elinolosuhteensa heikkenisivät,näyttää muutos kansantulomittarilla myönteiseltä ke-hitykseltä. Dilemmaa koettaa purkaa Olli Tammileh-don teos Yhden taalan kysymys – globalisaatio ja köyhyys-kiista. Hyviä käytännönläheisiä katsauksia arkitodelli-suuteen maailman eri puolilla on teoksessa Köyhdyte-tyt – ihmiskunnan epävirallinen enemmistö.

Yritystoiminnan muodoista ja päämääristä voidaan kes-kustella esim. siten, että opiskelijat keräävät lehdistä ai-hetta koskevia juttuja ja analysoivat niiden sisältöä. Mil-laisia tavoitteita, moraalisia velvoitteita, ihanteita tai ra-joitteita yritysten toiminnassa voi päätellä olevan juttujenperusteella?

Talouden vapauttamisen perusteena käytetty taloudentehostumisen argumentti on pohjautunut siihen, että yri-tysten katsotaan toimivan tehokkaimmin silloin, kun nevoivat tavoitella omaa itsekästä etuaan ilman valtion oh-jailua ja väliintuloja. Rationaalisen taloudellisen toimijanoletus viedään tällöin yritystasolle. Ei ole kuitenkaan yhtäyksiselitteistä yrityksen etua. Yritystä voi johtaa esimer-kiksi joko omistajien, asiakkaiden tai työntekijöiden etuaensisijaisesti tavoitellen (tai miksei myös yhteistä kollek-tiivista tai ekologista hyötyä silmällä pitäen). Myös yritys-muodot ovat tässä suhteessa erilaisia: riittää, kun vertai-lee vaikkapa yksityisyrittäjää, perheyritystä, pörssiyhtiötäja osuuskuntaa toisiinsa.

Puhdas taloudellinen harkinta ilman muita vaikuttaviatekijöitä on lähimpänä silloin, kun omistajat ja työntekijätovat erillään ja omistaminen perustuu vapaasti liikutelta-viin sijoituspääomiin, kuten pörssiyhtiöissä. Kaikissa yh-teiskunnissa myös kulttuuriset arvostukset vaikuttavat

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4491


siihen, millaista yritystoimintaa pidetään ihanteellisena,joten tästäkään syystä täysin puhdasta taloudellista ra-tionaalisuutta ei ole olemassa ilman sitä kehystäviä mo-raalisia ja poliittisia katsomuksia.

Valtionyhtiöt ovat olleet käytännön esimerkki suun-nittelutalouden ja vapaan talouden vastakkainasette-lussa käydyissä kiistoissa. Niiden yksityistämistä onvaadittu toiminnan tehostamisen tarpeella. Yksityistä-minen ja valtion vetäytyminen ovat olleet keskeinenosa uusliberalistista talouspolitiikkaa, joka eteni vauh-dilla ensin Britanniassa ja Yhdysvalloissa 1980-luvullaja levisi sittemmin muualle. Yleisradioyhtiöitä, pankki-ja vakuutuspalveluita, tele-, posti-, lento-, linja-auto- jaraideliikennettä, alkoholitehtaita, terveyspalveluita,koulutusta ja muuta mahdollista yksityistettiin.

Selvästikin johonkin on vedettävä rajoja sen suh-teen, mitä valtion kannattaa itse tuottaa ja mikä voi-daan jättää vapaille markkinoille. On helppo huoma-ta, että tietyillä aloilla valtion monopoli olisi tarpee-ton, mahdoton tai tehoton. Joillain toisilla aloilla yksi-tyistäminen voi johtaa katastrofeihin, kohonneisiinkustannuksiin ja järjestelmän sekavuuteen usean itse-näisen toimijan luodessa omaa infrastruktuuriaanpäällekkäisesti. Tunnettuja esimerkkejä ovat Britanni-an onnettomuusaltis raideliikenne ja Yhdysvaltain ter-veydenhoitojärjestelmä, joka on kansalaista kohti las-kettuna maailman kallein eikä silti pysty tarjoamaanmuiden länsimaiden veroista terveydenhuoltoa kaikil-le. Myös koulujen yksityistäminen herättää kovaa kri-tiikkiä, ja esimerkiksi posti- ja telepalveluiden tavoi-tettavuutta pidetään monissa maissa sellaisena kansa-laisoikeutena, jota ei voi kokonaan jättää markkinoi-den varaan. Monessa asiassa rajat ovat kuitenkin jat-kuvassa liikkeessä, ja esimerkiksi Suomessa keskustel-laan jatkuvasti mm. julkisen liikenteen, terveyden-huollon ja alkoholikaupan alueella siitä, kuinka paljonja missä suhteessa palveluita tuotetaan yksityisesti jajulkisesti.

Brendan Martinin teos Kenen etu? Yksityistäminenja julkisen sektorin uudistaminen tarkastelee yksityistä-mistä maailmanlaajuisesti. Suomessa teemaa on pitä-nyt puheenvuoroissaan esillä professori Raija Julku-nen. Julkusen näkemyksiin voi tutustua vaikka hänensuomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan käännekohtaa1990-luvulla tarkastelevassa teoksessaan Suunnan-muutos. 1990-luvun sosiaalipoliittinen reformi Suomes-sa. Yksi Julkusen puheenvuoroista on Internetissä:www.ennenjanyt.net/4-01/julkunen.htm.

Yksityistämisestä ja julkisista palveluista käytävää kes-kustelua voi motivoida monista näkökulmista. Se tuoesiin talouden ja politiikan suhteen: millainen toiminnanja vallan tasapaino niiden välillä on tai pitäisi olla? Kes-kustelu muistuttaa oppikirjassa aiemmin tehdystä kolmi-

jaosta valtioon, talouteen ja kansalaisyhteiskuntaan. Kan-salaiset ovat palvelujen nauttijoita, mutta tuottaako val-tio vai yksityinen talouselämä palvelut paremmin? Millai-sia keinoja kansalaisilla on vaikuttaa valtioon ja talou-teen? Miten valtio ja yritykset saavat selville kansalais-ten tarpeet?

Asiaan liittyvät myös ihmisoikeudet eli TSS-oikeuksienkattavuus ja se, miten ne taataan. Viime kädessä kaikkilaajenee pohdintoihin oikeudenmukaisuudesta ja hyvästäyhteiskunnasta. Esimerkiksi liikenteen, terveydenhuollon,alkoholikaupan ja koulutuksen esimerkkejä käyttäen voijohdattaa opiskelijat konkretisoimaan omia käsityksiääntoivottavista ja negatiivisista yhteiskunnallista kehitys-kuluista.

Globaali oikeudenmukaisuus(s. 157–159)

Koko pääluvun kannalta suositeltavin taustalukemistoon Tieto-Finlandian voittanut kirja Maailman tila jaSuomi (toim. Anu Kantola ym.). Tietoteos on onnis-tuttu kirjoittamaan poikkeuksellisen havainnolliseksija mukaansatempaavaksi, vaikka aihe on mitä vakavin.Kirjassa käsitellään kattavasti maailman tilaa mm.maailmantalouden, ympäristön, konfliktien, ihmisoi-keuksien sekä yleisten kehityskysymysten näkökul-masta. Aineistoina on runsaasti taulukoita ja tilastoja,joita voi käyttää opetuksen apuna. Lisäksi kirja opas-taa suureen määrään lisälähteitä kirjallisuudessa jaInternetissä. Hyödyllisiä ovat myös edellä mainittu JaanaAiraksisen Maailmankauppaa kaikille, samoin jo aiemminsuositeltu Juha Sihvolan Maailmankansalaisen etiikkasekä Olli Tammilehdon Maailman tilan kootut selitykset.

Oppikirjassa mainittua kiistanalaista kysymystäväestönkasvusta käsitellään monissa lähteissä. Eräs sellai-nen on Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen julkai-sema verkkokirja väestötieteestä: www.valt.helsinki.fi/sosio/vaesto/. (Kirjassa on muutamia muitakin kurssinkannalta kiinnostavia jaksoja, mutta väestökehitystäkäsittelee viimeinen eli kahdeksas luku.) Väestönkas-vu oli nopeimmillaan 1960- ja 70-luvuilla yli 2 pro-senttia vuodessa, ja se on sen jälkeen laskenut. 1980-luvulla kasvu oli keskimäärin 1,7 ja 2000-luvun alussan. 1,2 prosenttia vuodessa. Tätäkään määrää ei voi vä-hätellä. Se on lukemattomien ongelmien taustalla, jarajattujen resurssien planeetalla jo entuudestaan mo-nilukuisen ihmisväestön kasvu on ongelmallista. Eri-tyisesti paikallisilla ympäristöongelmilla ja köyhyydel-lä on usein suora suhde liian nopeaan väestönkasvuun.

Toisaalta väestönkasvun osuutta ongelmien synnyt-täjänä ei pidä myöskään paisutella. Kuten kirjassa to-detaan, ruokaongelmien syynä ei yleensä ole väestön-kasvu vaan ruoantuotannon ja -jakelun vääristymä.Kaikkein tavallisimpia tekijöitä nälänhätien taustallaovat valtioiden epädemokraattisuus ja yksisuuntaiset

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4492


valtasuhteet, joiden vallitessa kansalaisilla ei ole mah-dollisuutta saada hätäänsä kuuluville, vaikuttaa vallan-pitäjien toimintaan tai saattaa heitä vastuuseen. Mo-nesti myös kansainvälinen yhteisö on katsonut läpisormien hallintojärjestelmiä, jotka omalla toiminnal-laan aiheuttavat nälänhätiä – etenkin jos kyseessä onollut ideologinen tai taloudellinen liittolainen, tärkei-den luonnonvarojen lähde tai käänteisesti suurvaltapo-liittisesti täysin yhdentekevä valtio. (Aihetta käsitteleeFrances Moore Lappén ym. tutkimus 12 myyttiä maa-ilman nälästä sekä samojen tutkijoiden varhaisempitunnettu perusteos Ruokaa kaikille.)

Maailmanlaajuisten ongelmien (ilmastonmuutos,luonnonvarojen käyttö, saasteet) kannalta hankalintaon väestönkasvun yhdistyminen tuotannon ja kulutuk-sen kasvuun. Tämä ilmiö taas on voimakkaimmillaanlänsimaissa. On tavallista ajatella, että ongelmat ovatniin sanotussa kolmannessa maailmassa (eli kaukana),siinä missä länsimainen korkea elintaso ei ole ongel-ma vaan ihanne. Niillä, joilla on eniten valtaa, on val-taa myös määritellä, mitä pidetään ongelmana. Voi-daan jo ennakoida, että Kiinan ja Intian (sekä mm.Brasilian) mahdollinen elintason nousu tulee mullis-tamaan tapamme ajatella globaaleja ongelmia.

Näkemyksiä maailmanlaajuisesta oikeudenmukai-suudesta ja hyvinvoinnista on mahdoton irrottaa glo-baaleista valtasuhteista. Oppikirjassa luetellaan hyvinepätasaisesti jakautuneen vallan aspekteja:– teknologinen ylivoima– luonnonvarojen käytön hallinta (Myös köyhempi-

en valtioiden luonnonvarat tai vähintään luonnon-varojen käyttö eli jatkojalostus ovat useimmissa ta-pauksissa länsimaisten yritysten hallussa.)

– sotilaallinen valta, aseteknologia ja -kauppa (Yh-dysvallat on maailman suurin aseiden myyjä, senaseteollisuus vastaa yli 40 % kansainvälisestä ase-kaupasta, Venäjä on toinen suuri aseiden viejä, jatietenkin maat ovat myös suurimmat ydinasevallat.)

– median ja tietoliikennevirtojen hallinta (kulttuuri-nen globalisaatio ja kulttuurinen valta)

– taloudellinen valta ja pääomat. (Varakkailla mailla onpaitsi eniten puhdasta pääomaa, suurin bruttokan-santuote ja suurimmat yritykset, myös eniten puhe-ja päätösvaltaa kansainvälisissä rahoituslaitoksissa.)

Vielä keskittyneemmältä valta näyttää, kun katsotaan,kuka varakkaiden maiden sisällä hallitsee mainittujaresursseja ja vallan lähteitä. Myös demokraattisissa val-tioissa poliittiset, taloudelliset ja kulttuuriset eliitit (pi-kemmin kuin kyseisten valtioiden kansalaiset kollek-tiivisesti) voivat päättää mainittujen resurssien käytös-tä. Kun tähän yhdistetään globalisaatio eri muodois-saan ja maailmanlaajuiset riippuvuussuhteet, on ole-tettavaa, ettei yhtä paljon valtaa ole minään aikaisem-pana aikakautena keskittynyt yhtä harvoille kuin nyt.

Samalla resurssien uusjakoon olisi yhä suurempitarve. Myöskään varallisuus- ja hyvinvointierot eivätkoskaan ole olleet yhtä suuret kuin nyt. Lisääntynyttävaltaa ja resursseja ei ole kyetty käyttämään ongelmienratkaisemiseen. Länsimaisten ihmisten on jopa vaikeauskoa, että valtaisan talouskasvun aikakausi on mer-kinnyt käytännössä elinolosuhteiden taantumista mo-nin paikoin. Kehitysyhteistyötä tekevien järjestöjen jaapua tarvitsevien maiden on ollut vastaavalla tavallavarmasti vaikea uskoa, että valtaisasta talouskasvustahuolimatta edes yksinkertaisimpien köyhyysongelmienratkaisemisesta ei ole kyetty sopimaan.

Globaalien erojen tasoittamiseksi suunnatuistahankkeista tällä hetkellä laajin ja näyttävin koostuuYhdistyneiden kansakuntien millenium- eli vuositu-hattavoitteista. YK:n vuosituhatjulistus on sen jäsen-maiden, YK-järjestöjen ja kansainvälisten rahoituslai-tosten allekirjoittama sopimus kansainvälisen yhteis-työn pelisäännöistä. Se annettiin vuonna 2000 ko-koontuneen YK:n 55. yleiskokouksen päätöslauselma-na. Vuosituhatjulistus kokoaa kattavasti kansainvälisenyhteisön sitoumuksia ihmisoikeuksien ja kestävän ke-hityksen globaaliin toteuttamiseen, ja sen kirjaamiensitoumusten pohjalta on koostettu kahdeksankohtai-nen ja osin melko tarkkaan määritelty lista konkreet-tisista tavoitteista, jotka pyritään lähivuosina saavutta-maan. Samanlaiset tavoitteet ovat olleet jo aiemminYK:n toiminnan taustalla, mutta nyt ne on saatu en-simmäisen kerran yhtenäiseksi periaateohjelmaksi, jol-le antaa painoa yleiskokouksen hyväksyntä.

Erityistä merkitystä on sillä, että julistuksen kauttatavoitteisiin ovat sitoutuneet kaikki YK:n jäsenmaatsekä lisäksi kansainväliset rahoituslaitokset, joilla onkeskeinen asema köyhimpien maiden velka- ja talous-järjestelyissä. Aineistona (nro 73) on luettelo näistäkahdeksasta vuosituhattavoitteesta. Koko vuosituhat-julistus ja tietoa sen solmimisesta, taustoista, toteutu-misesta ja muusta globaaliin kehitykseen liittyvästälöytyy alla olevien sivujen kautta:– vuosituhattavoitteita ja kehityshankkeita koordinoi-

van YK:n kehitysohjelman kotisivu: www.undp.org– UNDP:n suomenkieliset sivut: www.fi.undp.dk– vuosituhatkokouksen kotisivut:

www.un.org/millennium/– vuosituhatjulistus Suomen YK-liiton sivuilla:

www. ykliitto.fi/mdg/– yksityiskohtaisempi jäsennys vuosituhattavoittei-

den indikaattoreista: millenniumindicators.un.org/– YK-liiton kouluille suuntaama verkkokurssi aihees-

ta: www.ykliitto.fi/mdg2003/– Suomen YK-liiton verkkoaineistot:

www.ykliitto.fi/aineisto/– perustietoa kehityksestä ja oikeudenmukaisuudesta

YK-liiton sivuilta: www.ykliitto.fi/yktieto/ (→ väli-otsikko Sosiaalinen kehitys ja oikeudenmukaisuus)

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4493


– Kirkon ulkomaanavun kansainvälisyysaiheiset sivutYhteinen maailmamme:www.yhteinenmaailmamme.net

– Suomen kehitysmaatoimittajien sivusto Maailman-sivu, globaaleja uutisia ja journalismia:www.maailmansivu.fi

– Eldis, useiden kansainvälisten yhteistyökumppa-neiden ylläpitämä ajantasainen tietokanta kehitys-kysymyksistä: www.eldis.org (Sivusto on massiivi-nen, ja kun se vielä linkittyy muihin keskeisiin tie-dontuottajiin, maailman tila hahmottuu tietokan-nan kautta hyvin.)

– Kehitystutkimuksen tietosolmu id21: www.id21.org(sisältää erityisen laajan linkkilistan, ks. Links)

– köyhien maiden velkaongelman hoitamista eli käy-tännössä maksukyvyttömien maiden velkojen an-teeksi antamista ajanut Jubilee 2000 -liike:www.jubilee2000uk.org

– oppikirjassa mainittu Maailman sosiaalifoorumi:www.forumsocialmundial.org.br (Uudenlainen glo-baali kansalaisjärjestöjen yhteenliittymä, joka kokoon-tuu vuosittain. Kolmesti foorumi on pidetty PortoAlegressa Brasiliassa, josta koko idea on lähtöisin, javuonna 2004 se kokoontui Intian Mumbaissa.)

– tietoa Suomen sosiaalifoorumista: www.prodemokratia.net/suomensosiaalifoorumi/.

(Ks. myös edellä linkkivihjeet lukuun ”Globalisaatio”.)

”Maailmankansalaisen kypsyyskoe” on YK-liiton koordinoi-ma, kaikille oppilaitostasoille avoin opiskelukokonaisuus,jonka voi integroida eri aineiden opetukseen. Kokeen muo-dot ovat varsin vapaasti varioitavissa, mutta rakenteellises-ti koe koostuu oppimispäiväkirjasta, tutkimusosuudesta,tiedon jakamisesta ja itsearvioinnista. Pääosin se edel-lyttää itsenäistä tai ryhmätyöskentelyä, mutta kokeen si-sällöt ja tehtävämuodot voi ottaa käyttöön myös muussaopetuksessa, vaikka ei varsinaista kypsyyskoetta hyödyn-täisikään. Kokeen teema-alueet sopivat hyvin juuri tähänkurssiin. YK-liiton sivuilla on opas kokeen toteuttamiseensekä opettajille että opiskelijoille, työ- ja toimintaehdotuk-sia sekä tausta-aineistoja: www.ykliitto.fi/maakansa/.

Globaaleja eroja voi hahmottaa muun muassa hyvin-voinnin käsitteen kautta: mistä hyvinvointi koostuu,kuinka hyvinvointi maailmassa jakautuu, mitä sen ta-voittaminen edellyttää ja millaisia muutoksia vaadit-taisiin, jotta hyvinvointi leviäisi? Minkälaista kehitys-tä hyvinvointi edellyttää? Entä mikä on taloudellisenelintason ja hyvinvoinnin välinen suhde? Hyvinvoin-nin käsite tarvitsee taustakseen myös kehityksen aja-tuksen kriittistä tarkastelua (ks. jakso kestävästä kehi-tyksestä oppikirjassa ja myöhemmin aineistossa). Kes-tävän kehityksen tavoitteena on paitsi ekologinen kes-tävyys, myös kasvun kohdentaminen sinne, missä sitäeniten tarvitaan. Liian usein kehityksestä puhutaan it-

sestäänselvyytenä ja länsimainen kulutusyhteiskuntanähdään ihanteena, jota kohden ”kehitysmaiden” pi-täisi kehittyä.

Yhteiskuntasuunnittelu on paljolti kiinnittynyt hy-vinvoinnin käsitteeseen, joka on kiteytynyt kuvaamaankeskeisiä yhteiskunnallisia päämääriä. Voidaan ajatel-la, että esimerkiksi kaikkien ihmisoikeuksien tasainentoteutuminen kaikkialla maailmassa tarkoittaisi juurihyvinvoinnin maksimoimista. Suomessa hyvinvoinninsisällön tunnetuin teoreettinen muotoilu tulee sosio-logi Erik Allardtin teoksesta Hyvinvoinnin ulottuvuu-det, jossa tutkitaan myös empiirisesti hyvinvoinnin to-teutumista Pohjoismaissa. Allardtin tutkimuksessa jayleisemminkin 1970-luvulla, jolloin hyvinvoinnin kä-site sai suosiota, sen pohjaksi tehtiin kaksi erottelua:– Hyvinvointi – onnellisuus: Hyvinvointi on objektii-

visempi ja määräytyy tarpeentyydytyksen asteesta.Perustarpeiden tyydyttymättä jääminen tarkoittaahuonoja olosuhteita. Onnellisuus on puolestaansubjektiivinen kokemus, jonka täyttymistä hyvin-vointi ei voi taata vaikka pyrkiikin sitä tukemaan.

– Elintaso – elämänlaatu: Elintaso koostuu aineelli-sista resursseista. Se takaa aineellisten tarpeidentyydyttymisen. Elämänlaatu viittaa puolestaan so-siaalisiin ja itsensä toteuttamisen tarpeisiin, joidentyydyttymistä ei voi taata aineellisilla resursseilla.Kokonaisvaltainen hyvinvointi merkitsee sekä elin-

tason että elämänlaadun riittävää tasoa, ihmisen ai-neellisten, sosiaalisten ja itsensä toteuttamisen tarpei-den tyydyttymistä. Koska onnellisuus on subjektiivi-nen kokemus, ei kokonaisvaltainen hyvinvointikaanole tae siitä, että ihminen tuntisi itsensä onnelliseksi.

Koska bruttokansantuote todettiin riittämättömäksihyvinvoinnin kuvaajaksi, YK otti vuonna 1990 käyt-töön ”Inhimillisen kehityksen indeksin”, joka on yri-tys asettaa maailman valtioita järjestykseen sen mu-kaan, miten hyvin ne toteuttavat tiettyjä kehityksellekeskeisiä seikkoja. Indeksissä tällaisiksi on nostettukansanterveys, tiedonsaanti ja riittävä elintaso. Käytän-nön indikaattoreina niistä käytetään1) eliniänodotetta2) väestön saavutettua koulutustasoa3) todellista henkeä kohden laskettua kansantuotetta.

Kuten indikaattoreita ja raportteja koordinoiva YK:nalajärjestö korostaa, kehitystä ja hyvinvointia ei tavoi-teta kunnolla edes näillä mittareilla. Tärkeätä olisi ot-taa huomioon esimerkiksi valtion sisäisten tuloerojensuuruus, sukupuolten tasa-arvo ja mahdollisuudet, tur-vallisuus, ympäristön laatu sekä kansalaisten osallistu-minen poliittiseen järjestelmään, mutta monista mais-ta ei ole saatavissa vertailukelpoista tietoa, joka voitai-siin kääntää mittariksi.

Joka tapauksessa Inhimillisen kehityksen indeksin

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4494


(HDI) mukainen valtioiden arviointi poikkeaa BKT:nantamista tuloksista ja ero olisi vielä suurempi, josmyös muita mainittuja tekijöitä voitaisiin ottaa huo-mioon tilannetta arvioitaessa. HDI:n rinnalla on käy-tössä Inhimillisen köyhyyden indeksi (HPI), joka mit-taa sitä, kuinka paljon valtiossa on siedettäväksi mää-ritetyn hyvinvointirajan alapuolelle jääviä. Tavallaanmittari osoittaa, kuinka suuria ovat erot ihmisryhmienvälillä. Pohjoismaat ovat perinteisesti sijoittuneet kär-keen HDI-taulukossa, mutta vielä selvemmin niidenasema korostuu koko väestön hyvinvointia painotta-vassa HPI-taulukossa, koska monet suhteellisen hyvinkehitysindeksillä sijoittuvat maat (esim. Australia, Ir-lanti, Britannia, USA) putoavat köyhyysindeksissäalemmas melko suuren köyhien määrän vuoksi.– Ks. indeksiä ja kehitysyhteistyötä koordinoivan

YK:n kehitysjärjestön UNDP:n suomenkieliset si-vut: www.fi.undp.dk. (Sivuilla on mm. perustiedotindeksistä, valtioiden asema sen perusteella, vuosit-tain vaihtuvalla teemalla julkaistavat Inhimillisenkehityksen vuosiraportit sekä muita alueellisia jateemallisia raportteja.)

– Raportteja ja tilastoja löytyy englanninkieliseltäpääsivulta: hdr.undp.org/ (→ Statistics → Get data→ Data by indicator/table → ks. esim. taulukotHDI:stä ja HPI:stä sekä tuloeroista).

– Ks. myös Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen sivut:www.kepa.fi/teemat.

Aineistona (nro 74) on Allardtin esittämä nelikenttä käsit-teiden suhteista. Samassa aineistossa kerrataan myössosiaalipsykologi Abraham Maslow’n tunnettu tarvehierar-kia. Oppikirjassa (s. 163) mainitaan hyvinvoinnin sisällöksi– riittävä elintaso (aineelliset tarpeet)– sosiaalinen turvallisuus (inhimilliset sosiaaliset suh-

teet ja turvattu yhteiskunnallinen asema)– elämän mielekkyys (mahdollisuus itsensä toteuttami-

seen työssä ja vapaa-ajalla).Tässä tiivistyvät samalla Allardtin ja Maslow’n teoriat.

Vastaava Allardtin käyttämä, Pohjoismaisessa hyvinvoin-titutkimuksessa tavallinen kiteytys hyvinvoinnin ulottu-vuuksista on kulkenut usein englanninkielisenä hokema-na ”Having, Loving, Being”.

Luonto (s. 161–174)

Jää opettajan harkinnan varaan, kuinka paljon luon-toon ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä ehditään kä-sitellä. Opetussuunnitelmassa mainitaan ekologisenoikeudenmukaisuuden teema, minkä lisäksi oppikir-jassa on katsottu luontoaihe tärkeäksi useasta muusta-kin syystä:– Globaaleja haasteita ei voi tarkastella ilman ekolo-

giaa, joten kaikki nykyiset ihanteet ja utopiat yhteis-

kuntien tulevaisuudesta joutuvat ottamaan kantaamyös yhteiskuntien luontoasenteisiin.

– Maailmankansalaisuuden idea ja kaikki nykyisetkansalaisuuden ihanteet ovat tavalla tai toisella si-doksissa luontoon ihmisen elinympäristönä.

– Nykyinen ympäristökysymys on seurausta eurooppa-laisesta modernisaatiosta, katsomuksellisesta, kult-tuurisesta ja taloudellisesta muutoksesta ja sen seu-rauksena kehittyneestä sosio-ekonomisesta elämän-muodosta.

– Luonnolla on aina ollut keskeinen sija inhimillisissäkatsomuksissa (uskonnoissa, filosofioissa, maailman-kuvissa), ja nykyaikana luonto on tullut erityisen voi-makkaasti myös poliittisten katsomusten asiaksi.

Yhteisöllisyys ja luonto liittyvät kiinteästi yhteen myösriippumatta yllä luetelluista seikoista. Jokaisella yhtei-söllä on luonnonympäristönsä, jonka tarjoamat resurs-sit ja synnyttämät uhat ovat muokanneet yhteisöä.Tässä mielessä luonnolla on suuri poliittinen ja kulttuu-rinen merkitys. Luonnon olosuhteet ovat vaikuttaneetja kietoutuneet kulttuurin muotoihin, yhteisön valta-suhteisiin ja perinteisiin. Luontoa ja kulttuuria, ympä-ristöä ja yhteisöä on mahdoton irrottaa toisistaan.

Samalla luonnon käsittäminen on aina yhteisöllistäja tulkinnallista. Kuten oppikirja esittää, luonto tuleeaina kulttuurin ja katsomusten tulkitsemaksi, ja luon-tokäsityksemme vaikuttavat näkemyksiin yhteisönmahdollisuuksista ja ihanteista. Luonto itse ei kerro,miten se pitäisi nähdä tai arvottaa. Se asettuu tulkituk-si jossain katsomuksellisessa kehyksessä tai perspektii-vissä, johon vaikuttavat lukemattomat asiat: uskonnot,ideologiat, tiede, media, talous, kulloinkin hallitsevatinhimilliset intressit jne.

Yksi mahdollinen tapa jäsentää luonto-osion käsittelyä jaluontokäsitysten yhteisöllisyyttä on antaa opiskelijoille it-senäiseksi tai ryhmätehtäväksi perehtyminen jonkin va-litsemansa yhteisön luontokäsityksiin ja -suhteeseen.Valittavia yhteisöjä voivat olla varhais- tai alkuperäisyhtei-söt eri mantereilla, historialliset aikakaudet ajattelutapoi-neen (Kreikka, Rooma, keskiaika, renessanssi, uusi aika,valistus, romantiikka jne.), uskontokunnat (islam, kristin-usko, hindulaisuus, buddhalaisuus, jainalaisuus, kiinalai-set ja japanilaiset uskontoperinteet jne.) tai yhtä hyvinjonkin nykyajan yhteisön tai yhteiskunnan luontosuhde.

Erinomainen johdatus luonnon ja yhteiskunnan nivel-tymiseen on Hailan ja Lähteen toimittama kokoelmaLuonnon politiikka. Teknisempi ja käytännön esimerk-kien kautta etenevä teos Ympäristöpolitiikka (toim.Haila ja Jokinen) tarjoaa sekin valaisua luonnon jaympäristön poliittisiin merkityksiin.

Luonnon politiikka -teokseen on suomennettu Ray-mond Williamsin tunnettu käsitehistoriallinen essee

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4495


luontokäsityksistä. Vaikka luonnonilmiöt tieteen tut-kimuskohteina ja ihmisen kokemuksissa ovat kaikkeamuuta kuin yksi yhtenäinen kokonaisuus, on aatehis-toriassa ollut tyypillistä hahmottaa ne juuri sellaisena,Luontona isolla alkukirjaimella. Luontoa on käytettyperustelemaan monenmoisia uskonnollisia, poliittisia taiihmiskuvia koskevia käsityksiä ”luomakunnasta”, ”luon-nonoikeudesta” ja ”luonnontilasta” ”ihmisluontoon”.

Williams tähdentää, että luonnon prosessit ovataina enemmän kuin inhimilliset näkökulmat niihin.Luonto ilmenee ja vaikuttaa lukemattomilla eri tavoil-la ja tasoilla. Luonnon käsite on myös kaikkia yksit-täisiä näkökulmia laajempi siten, että se ulottuu mik-rosta makroon (koko kosmos) ja tulevaisuudesta men-neisyyteen (luonnonhistoria, planeettojen synty). Wil-liams ei tutki, mitä luonto todella ja pohjimmiltaan on,vaan kuvaa, millaisiin tarkoitusperiin luontokäsityksiäon käytetty. Hänen mukaansa luontoa koskevat väit-teet ovat yhä uudelleen kääntyneet kohti ihmistä, toi-mineet väitteinä ihmisestä ja yhteiskunnasta. William-sin esseestä on tekstikatkelma aineistona (nro 75).

Samassa kokoelmassa myös Yrjö Hailan essee tar-kastelee luontoa koskevia metaforia (joista oppikirjas-sa on maininta s. 162), etenkin ”erämaan” ja ”villinluonnon” kieli- ja mielikuvastoa. Koska luonto onkaikkia käsitteellistyksiä monimuotoisempi, sitä onyritetty tehdä käsitettäväksi sulkemalla se jonkin muu-ten tutun metaforan sisään. Antiikin kreikkalaisilleluonto (fysis tai kosmos) oli organismi tai harmonia, jo-hon ihminenkin kuului. Monissa kreikkalaisissa myy-teissä se oli myös menneisyyteen kadotettu yltäkylläi-syyden kulta-aika, paimenrunoelmien Arkadia. Kris-tinuskossa se on Jumalan luomakunta tai syntiinlan-keemuksen jälkeen viettelevä synnin valtakunta, muttaennen sitä ja ylösnousemuksen jälkeen uudelleen puu-tarhan kaltainen rauhan tyyssija ja paratiisi. Uudellaajalla ja valistuksessa luonto nähtiin yhä useamminkoneena, esimerkiksi kellon tapaisena suurena ratasto-na, jossa kaikki liikkuu tiettyjen sääntöjen mukaisesti.Sittemmin luonnon prosesseja on hahmotettu myöskaaoksen metaforan kautta. Toisinaan se on koettu vi-holliseksi ja pelottavan arvaamattomaksi voimaksi, toi-sinaan taas suojaksi ja elämän antajaksi. Välillä ihmi-nen on asettanut tavoitteeksi luonnon hallitsemisen,välillä elämisen sovussa tai harmoniassa sen kanssa.Samoin poliittisessa filosofiassa luonto on ollut yhtähyvin väkivaltainen sotatila (Hobbes), rauhanomainenyhteistyön verkosto (Locke) kuin alkuperäinen ja vie-raantumaton, ihanteellinen villiyden tila (Rousseau).

Mikään metafora ei tietenkään ole sinänsä oikea, muttaoppikirjassa mainittujen ”erämaan” (cowboy-ajattelu) ja”avaruuslaivan” metaforien tapaan kannattaa kysyä, mil-laiseen ajatteluun ja toimintaan erilaiset metaforat ohjaa-vat. Millaisia ovat metaforien seuraukset? Millaisia seu-

rauksia pitäisi tavoitella? Opiskelijoille voi antaa tehtäväk-si keksiä mahdollisimman monta luontoa kuvaavaa me-taforaa tai analogiaa, ja tämän jälkeen voidaan yhdessämiettiä, millaiseen luontosuhteeseen ja ihmisen toimin-taan ne johtavat.

Luonnonympäristöt ovat olleet aina erottamattomas-sa suhteessa yhteisömuotoihin. Luonnon politiikka-teoksen toimittajat toteavat kuitenkin ympäristöky-symyksen tuoneen luonnon poliittisuuden esille uusil-la tavoilla:1) Luontoa koskevien käsitysten tulo nykyisille poli-

tiikan areenoille liittyy niin sanottuun ympäristöhe-rätykseen eli tapahtumasarjaan, ”jonka tuloksenaympäristöstä tuli 1900-luvun viimeisen kolman-neksen aikana poliittisten kamppailujen kohde jakasvualusta”.

2) Edellisen perusteella ja ympäristöherätyksen institu-tionalisoituessa kehittyi ympäristöpolitiikka julkisenvallan toiminta-alana (ympäristöhallinto, ympäris-tönsuojelu, ympäristöä koskevan päätöksenteon pää-määristä ja keinoista käytävät poliittiset kiistat).

3) Ympäristökeskustelu on noussut näkyvästi julkisuu-teen. Media on toiminut ympäristöstä käytävienkamppailujen areenana, ja sen lisäksi kansalaistenkeskinäistä julkisuutta pyrkivät luomaan myös kan-salaisjärjestöt tarjotakseen valtajulkisuudesta riip-pumattoman areenan keskustelulle.

Ympäristön ja luonnon käsitteet kannattaa erottaa.Ympäristö on selvästi tilallinen käsite, joka viittaa jon-kin kokijan, toimijan, subjektin tai yhteisön ympärilläolevaan. Luonto on sen sijaan koko todellisuuden lä-päisevä käsite, joka on – kuten mainitussa Williamsinesseessäkin todetaan – saavuttanut myyttiset mitat jaollut yksi eurooppalaisen ihmisen maailmankuvanydinkäsitteistä. Aineistossa (nro 76) on jäsenneltynäkäsitteiden välisiä eroja.

Kestävä kehitys (s. 163–166)

Kestävästä kehityksestä ei ole vaikea löytää opetusma-teriaalia. Koska käsitteestä on nyttemmin tullut ylei-nen kattokäsite kaikille hyville tavoitteille, joita viral-liset toimijat asettavat, on vaikea päästä perille siitä,mitä kaikkea kestävä kehitys on ja mikä ei olisi sitä.Brundtlandin komission alkuperäisen raportin kestä-vä kehitys (joka tosin sekin on melko väljä) oli jokatapauksessa paljon rajatumpi asia kuin nykyinen käsit-teen käyttö.– Esimerkiksi Opetushallituksen kestävän kehityksen

verkkopalvelu käsittelee aihetta laaja-alaisesti:www.edu.fi/teemat/keke/. (Ks. etenkin Teemat: lin-kin takaa löytyy aihealueittain jaettu mittavakokoelma oppi- ja opetusmateriaaleja, valmiita teh-täviä ja tausta-aineistoja.)

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4496


– Yleisradion ja OPH:n etälukion Kestävä kehitys -opintokokonaisuuteen kuuluu verkkomateriaaliasekä radio- ja TV-ohjelmia:www.oph.fi/etalukio/keke.html.

– Ympäristöhallinnon sivut: www.ymparisto.fi(→ Kestävä kehitys)

– YK:n kestävän kehityksen osasto:www.un.org/esa/sustdev/

– Agenda 21 on YK:n, hallitusten ja muiden osallis-tujien toimintasuunnitelma, johon sitoutuminenasettaa (yhdessä mm. Rion konferenssin ilmastoso-pimuksen ja muutamien muiden sopimusten kans-sa) nykyiset kestävän kehityksen tavoitteet:www.un.org/esa/sustdev/documents/agenda21/

– Lisätietoa löytyy myös eri organisaatioiden sponsoroi-masta sivustosta Sustainable Development Gateway:www.sdgateway.net.

Opiskelijoille voi antaa tehtäväksi kestävän kehityksenidean ja sisällön täsmentämisen. Siitä löytyy runsaastikuvauksia toisten aineiden oppikirjoista, opetussuunnitel-masta, kotikunnan strategiasta, Suomen valtion poliitti-sista ja hallinnollisista tavoitejulistuksista, puolueiden taijärjestöjen periaateohjelmista sekä esimerkiksi YK:n si-vuilta. Samalla voi huomata, että ongelmana on käsitteenmuuttuminen sitä epämääräisemmäksi ja epäkonkreetti-semmaksi, mitä laajemmin ja yleisemmin sitä käytetään.

Monien kehityskriitikoiden ja ympäristötutkijoidenmukaan nykypuhe kestävästä kehityksestä ei tarkoitamuuta kuin jatkuvaa kasvua, ja he pitävätkin sitä täy-sin riittämättömänä tavoitteenasetteluna ongelmiinnähden. Sen sijaan tarvittaisiin kasvun hidastamista,pysäyttämistä tai kääntämistä laskuun ainakin kaikillataloudellisilla mittareilla. Tämä on ollut muun muassaPentti Linkolan näkemys jo vuosikymmenten ajan.

Eri suunnilta kehityskriittistä pohdiskelua ovat har-joittaneet monet muutkin filosofit, kuten Suomessaesimerkiksi Thomas Wallgren useissa teksteissään sekäuseat kirjoittajat tuoreessa kirjassa Kehityksen filosofiaja etiikka (toim. Gylling), josta löytää hyviä lisäluke-mistoja myös opiskelijoille. Katsomusopetukseen ke-hityskritiikin teemat soveltuvat erinomaisesti, koskane avaavat moneen suuntaan kysymyksiä globaalistatulevaisuudesta, kulttuurieroista, sivilisaation ja yhtei-söjen luonteesta, etiikasta ja politiikasta.

Yleinenkin kehitysoptimismi on kokenut kolauk-sen jo kauan sitten. Silti kehityksen käsitteeseen sisäl-tyy edelleen lähes aina positiivinen arvolataus. Samaanaikaan se tarkoittaa yleensä nimenomaan teknologistaja taloudellista muutosta, kuten esimerkiksi teknolo-gian muotojen ja tehokkuuden sekä taloudellisen tuo-tannon kasvua. Millä perusteella näiden ajatellaan ole-van kehitystä myös normatiivisesti? Mikä tai kukaasettaa kehityksen päämäärät? Kysymysten kautta pa-

lataan antropologian aiheisiin ja muun muassa kult-tuurien ja yhteisömuotojen vertailuun. Millä perus-teella ylipäätään jotakin yhteiskuntaa tai elämäntapaakutsutaan toista kehittyneemmäksi?

Olipa kestävän kehityksen käsitteestä mitä mieltätahansa, on selvää, ettei kehitys ole ollut kestävää edesvaatimattomilla indikaattoreilla. Oppikirjassa luetel-laan mahdollisia selityksiä siihen, miksei positiivisiamerkkejä ja muutosta toiminnassa tahdo näkyä. Nä-kemykset ovat peräisin Tammilehdon kirjasta Maail-man tilan kootut selitykset. Kirja antaa runsaasti ajatte-lemisen aihetta ja avaa monia yllättäviä näkökulmiayhteiskuntaan. Internetistä löytyy kirjan täydennettyavausluku, jossa Tammilehto esittää synkeän kuvansakehityksen nykytilasta: gamma.nic.fi/~otammile/MIT-HYV.htm.

Oppikirja muistuttaa, miten olennaista on miettiävalintojen vaihtoehtojen hahmottamista: millaisia toi-mintamahdollisuuksia näemme edessämme ja missävalossa? Miksi toiset valinnat ja toimintatavat hallit-sevat, vaikka tiedämme ja arvotamme ne haitallisiksi?Kirjassa mainittu mahdollisuuksien avaruus riippuukatsomuksista ja vallasta. Näemme ne mahdollisuudet,jotka omaksumiemme katsomusten perusteella ovatolemassa. Kyseessä on siis sama ilmiö, joka yleisesti-kin vaikuttaa katsomuksissa, maailman perspektiivi-sessä havaitsemisessa ja ideologioissa.

Kuten aina katsomuksissa, mahdollisuuksien ha-vaitsemiseen vaikuttavat sekä tieto (maailmakuva) ettäarvostukset. Toisinaan uusi tieto avartaa ratkaisevastikäsityksiä siitä, mikä on mahdollista ja millaisia valin-toja voidaan tehdä. Samoin voi käydä, kun kehitetäänuutta teknologiaa, joka tuo aikaisemmin tuntematto-mia välineitä tarjolle. Vielä tietoa useammin mahdol-lisuuksien havaitsemista määrittävät omaksutut arvos-tukset ja oletukset omista ja muiden ihmisten toiveistaja preferensseistä. Monesti ei kuitenkaan ole kyse senparemmin tiedosta tai tiedon puutteesta kuin arvoistatai preferensseistäkään vaan yksinkertaisesti tottu-muksista, käytännöistä, rakenteista ja instituutioista,jotka priorisoivat tiettyjä tapoja nähdä toiminnan olo-suhteet ja mahdollisuudet. Mitä vakiintuneempi jokintapa, käytäntö tai instituutio on, sitä vaikeampaa onnähdä sen tuolle puolen – riippumatta siitä, millaistatietoa on tarjolla ja millaisia arvostuksia haluammeedistää.

Katsomusopetuksen kannalta havainto on tärkeä,koska se tuo hyvin konkreettisesti esiin, miten toimin-taamme eivät välttämättä ohjaa tieto eivätkä arvostuk-set vaan yksinkertaisesti tottumukset ja rakenteet, jois-ta emme ole edes tietoisia. (Teema on kirjassa esillä s.70–71.) Kysymys on siitä, kuinka paljon osaamme ir-taantua vakiintuneista toiminta- ja ajattelutavoista jatulla tietoiseksi niistä. Vasta sen jälkeen voimme muut-taa niitä.

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4497


Ajattelun ja toiminnan itsestäänselvyyksiin on vii-tattu myös ”valtapiirin” käsitteellä. Kunakin aikana onvallinnut tiettyjä argumenttien ja toiminnan oikeutta-misessa keskeisiä näkökulmia, jotka syystä tai toisestakoetaan toisia tärkeämmiksi. Kristinuskon valtapiiri onollut hyvin vaikutusvaltainen etenkin ennen moderni-teettia mutta monesti myös sen aikana. Uskonnollinenvaltapiiri ylipäätään on eri puolilla maailmaa edelleenhyvin vahva tekojen ja valintojen oikeuttaja. Tieteen taiteknologian valtapiiri eli näkökulma on hallinnut mo-nissa myöhemmissä kysymyksissä. Kansallisuusajatte-lua ja nationalismia voi pitää valtapiirinä, jolla on omatunnettu historiansa ja huippukautensa ja edelleen ve-toava voimansa. Eräänä – joskin hyvin keskeneräisenä– menestystarinana voi pitää sitä, miten ihmisoikeudet(ja oikeusajattelu yleisemminkin) ovat onnistuneet le-viämään ja tulemaan hyväksytyiksi omana valtapiiri-nään, jolla voidaan perustella lainsäädäntöä, sopimuk-sia, kansainvälistä toimintaa kehitysavusta rauhantur-vaamiseen ja humanitaarisiin interventioihin.

Ekologisten ongelmien kannalta on ongelmallista,ettei ekologinen ajattelu ole onnistunut vakiinnutta-maan asemaansa samalla tavoin. Vaikka on olemassamittavaa kansallista ja kansainvälistä ympäristöpoli-tiikkaa ja median sekä kansalaisjärjestöjen ylläpitämääkeskustelua aiheesta, ei ole muodostunut itseoikeutet-tua ja vahvaa ekologista valtapiiriä, joka suuntaisi toi-mintaa. Saman voi sanoa globaalista oikeudenmukai-suudesta. Kehitysapu ei juuri kasva, eikä luonnonsuo-jeluun satsata riittävästi suhteessa tarpeisiin. Ympäris-töverojen nostaminen tuntuu vaikealta. Ympäristöys-tävällisten tuotteiden ja reilun kaupan myynti on mar-ginaalista. Ekologia tai globaali oikeudenmukaisuuseivät toisin sanoen ole nousseet riittävän vahvaksi nä-kökulmaksi jäsentääkseen sen paremmin yksilöidenkuin hallintojärjestelmienkään toimintaa. Ongelmanavoi olla se, että ne ovat laajuudessaan ja moninaisuu-dessaan vaikeasti hahmotettavissa vahvaksi oikeutus-rakenteeksi tai näkökulmaksi. Lähimmäksi on ehkäpäässyt tieto ilmastonmuutoksesta koko maailmaakoskettavana ongelmana – mutta senkin käsittelyssäedistys on ollut vähäistä.

Ylivoimaisesti näkyvin oman aikamme valtapiiri jaoikeutusnäkökulma on edelleen talous. Sillä on käytös-sään ylittämätön etu: mahdollisuus operoida yhdenainoan ja kaikkia yhdistävän välineen kautta, joka onsamalla sekä kaikkialla pätevä mittari että ihmiskun-nan voimakkain symboli – raha. Ekologialla tai glo-baalilla oikeudenmukaisuudella ei ole mitään vastaa-vaa etua puolellaan, kun yksilö tai kokonainen valtiosuorittavat harkintaa yksittäisen ostopäätöksen tai toi-mintapolitiikan tasolla.

Keskustelua voi herättää siitä, uskovatko opiskelijat, ettätällainen valintoja ohjaava mekanismi tai symboli joskus

kehittyisi. Mitä tarvittaisiin, jotta ekologian ja globaalinhyvinvoinnin valtapiirin tai näkökulman merkitys kasvaisi?Voiko jokin luontoon liittyvä symboliikka yhdistää ihmisiäyhtä voimakkaasti, kuin lippu ja kansallislaulu aikanaanja yhä vieläkin ovat yhdistäneet kansalaisia kansallisval-tion taakse? Onko mahdollista kehittää jokin hintaa vas-taava mittari, jolla kaupassa tarjottavien tuotteiden kes-tävyyttä globaalisti ja sosiaalisesti tai ekologisesti voi-daan vertailla? Vai löytyykö yhdistävä tekijä vasta suurenmittaluokan ympäristökatastrofista, joka havahduttaaasettamaan asioita uuteen perspektiiviin?

Tämän päivän laajin ympäristöuhka on ilmastonmuu-tos, joka saa aikaan jo nyt peruuttamattomia haittojaja aiheuttaa ehkä tulevaisuudessa juuri sellaisia mitta-via katastrofeja, jotka vaikuttavat koko maailman ym-päristöasenteisiin. Silloin voi olla kuitenkin jo myö-häistä tehdä muutoksia, joten ilmastonmuutokseenpitäisi reagoida nyt. Vajavaisetkin kansainväliset yri-tykset ovat edenneet tahmeasti (esim. Kioton sopimusja sen ratifioiminen). Ilmastonmuutokselle ja sen tor-junnalle omistettuja nettisivuja on useita:– kansalaisjärjestöjen yhteissivu: www.ilmasto.org– Maan Ystävien ilmastokampanja:

www.maanystavat.fi/ilmasto/– kansainvälinen ilmastotutkijoiden yhteisjärjestö

Intergovernmental Panel on Climate Change (Hal-litustenvälinen ilmastopaneeli): www.ipcc.ch

– brittiläinen Global Commons Institute:www.gci.org.uk/

– Vaihda virtaa – vihreän sähkön edistämiskampanja:www.vaihdavirtaa.net.

Syväekologinen julistus (s. 166–167)

Filosofi Arne Naessilta ei ole suomennettu teoksia,mutta ainakin kahdessa esseessä syväekologian peri-aatteet tulevat selkeästi eritellyiksi: ”Syväekologinenliike – joitakin sen filosofisia puolia” (teoksessa Ympä-ristöfilosofian polkuja) sekä ”Pinnallinen ja syvällinen,pitkän aikavälin ekologialiike” (teoksessa Ympäristö-filosofia).

Naessin käynnistämään syväekologiseen liikkeeseenon liittynyt joukko filosofeja, kirjailijoita ja aktivistejaeri puolilta maailmaa. Suomesta syväekologiseen ajat-teluun liitetään tavallisesti myös Pentti Linkola, jonkaajattelutapa ja retoriikka ovat kuitenkin kärjekkyydes-sään hyvin erilaisia Naessin maltilliseen filosofiseentyyliin verrattuna. Naessia ja Linkolaa vertailee OlliTammilehto artikkelissa ”Miksi Arne Naess ei oleNorjan Pentti Linkola?” (Niin & näin -lehti 1/2003).

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4498


Elonkehän kansalaisuus (s. 167–169)

Osallisuus – luonto yhteisönä (s. 170–173)Ympäristöetiikan tasot (s. 170)

Kestävä kehitys on ihmiskeskeistä, antroposentristäajattelua, koska siinä ympäristönsuojelun lähtökohta-na on resurssien säästäminen tuleville ihmissukupol-ville. Tämä näkökulma hallitsee ympäristöpolitiikkaa.Antroposentrisessä ajattelussa luonto saa arvonsa ih-misen kautta: se on arvokas ihmisen elinympäristönäja resurssien varantona.

Muun muassa filosofi Juhani Pietarinen on käsitel-lyt ekologisessa etiikassa tunnettua jakoa ihmiskeskei-seen ja luontokeskeiseen ympäristöetiikkaan. Edellisestähän erottaa utilistisen eli hyötyajatteluun perustuvanluontoasenteen (luonto on merkityksellinen ihmisenhyödyntämisen resurssina), mystisismin, jossa päämää-ränä on ihmisen intuitiivinen ja henkinen yhteys luon-toon, sekä humanistisen etiikan, jossa päämääränä onihmisen täydellistyminen oman luontonsa mukaisestija tätä päämäärää tuetaan muokkaamalla luontoa ih-misen kehityksen kannalta suotuisammaksi elinympä-ristöksi. Luontokeskeiseen etiikkaan (jota Pietarinenkutsuu myös biosentriseksi) kuuluvat pääsuuntauksi-na sentientismi (tuntokykyisten olioiden kunnioittami-nen) ja vitalismi (johon Pietarinen sisällyttää oppikir-jan termeistä sekä holismin että biosentrismin).

Pietarisen essee aiheesta on julkaistu muun muassateoksessa Ympäristönsuojelu ja yhteiskunta (toim. Joki-nen ym.). Suppeampi versio siitä löytyy elämänkatso-mustiedon 10-vuotisjuhlakirjasta Arvot, hyveet ja tieto.Essee taustoittaa hyvin ympäristöasenteita sekä tässäpäivässä että aatehistoriallisesti mutta ei ole täysin joh-donmukainen tavassaan jakaa käsitykset kategorioihin.Oppikirjaan on valittu hieman erilainen jäsentely. (Kä-sitteiden sekoittumista kannattaa siis välttää, jos Pie-tarisen jaottelu on entuudestaan tuttu.)

Oppikirjan jaottelu on siis seuraava:– antroposentrismi: ihmiskeskeisyys (Vain ihmisellä

on itseisarvoa.)– sentientismi: tuntoisuuskeskeisyys (Tuntoisilla ja

tiedostavilla olioilla on itseisarvoa.)– biosentrismi tai vitalismi: elämäkeskeisyys (Kaikki

elolliset olennot ovat itsessään arvokkaita.)– holismi: kokonaisvaltaisuus. (Luonnon kokonaisuu-

della ja sen säilymisellä on suurempi arvo kuin yksit-täisillä eliöillä.) Ks. jaottelusta aineistot nro 77 ja 78.

Samaa jakoa käytetään myös Kotkavirran ja Nyyssö-sen filosofian oppikirjassa Ajatus – etiikka, joka sisäl-tää muutenkin hyödyllistä tausta-aineistoa tälle kurs-sille. Teoksessa ympäristöeettisten lähtökohtien seli-tykset ovat tosin paikoin vajavaisia. Oppikirjaan neli-jako on valittu siksi, ettei kaikkia ei-ihmiskeskeisiä

asenteita voi yksinkertaistaen nimetä luontokeskeisik-si. Esimerkiksi sentientismi ei ole sen paremmin ih-mis- kuin luontokeskeinenkään, vaikka Pietarinen las-kee sen jälkimmäiseen kategoriaan. Kaksijakoisuustuottaa turhan jyrkän ihmis–luonto-dualismin. Pieta-risen jaossa ei myöskään tule esiin olennainen eroluonnon kokonaisuutta ensisijaisena pitävän (ja yksit-täisten eliöiden elämän sille alistavan) holistisuuden jakaikkia yksittäisiä eläviä olentoja itseisarvoisena pitä-vän biosentrismin välillä.

Nelijaossa on kiinnostavaa, että jokaiselle näkemyk-selle on varteenotettavia perusteita, mutta mikään niis-tä ei yksinään tunnu olevan täysin johdonmukainen taitoimivan loppuun saakka uskottavasti. Asenteidenvertailu on hedelmällinen keskustelunaihe.

Näiden neljän pääluokan mukaisia katsomuksialöytyy yhtä hyvin historiasta ja eri uskonnoista kuinnykyisestä ympäristöfilosofisesta keskustelusta. Ympä-ristöfilosofian eri suuntaukset esittäytyvät suomennos-kokoelmissa Ympäristöfilosofian polkuja (toim. Uurti-mo ja Jaaksi) ja Ympäristöfilosofia (toim. Oksanen jaRauhala-Hayes). Luontokäsityksiä filosofian histori-assa ja aatehistoriassa tarkastelee kokoelma Luonnonluonto (toim. Kotkavirta). Uskonnon luonto (toim. Pe-sonen) sisältää puolestaan artikkeleita eri uskontojentavasta määrittää ihmisen ja luonnon suhde, joskinvalikoima on hajanainen.

Länsimaisen ajattelun valtavirta on ollut varsin ih-miskeskeinen verrattuna moniin muihin kulttuureihin.Tätä on tavallisesti selitetty kahdella tekijällä. Ensin-näkin kristinuskoa sen länsieurooppalaisissa muodoissaon pidetty kaikkein ihmiskeskeisimpänä uskontona.Toisekseen luonnontieteen syntyvaiheelle oli tyypillistäsubjekti–objekti-dualismi. Luonto ajateltiin ihmisestäerilliseksi tutkimisen kohteeksi, jonka suhteen ihmi-sellä ei ollut erityisiä velvollisuuksia tai tarvetta varo-vaisuuteen. Asenteen pohjusti kristinusko, joka olinostanut ihmisen muun luomakunnan yläpuolelle javähentänyt luontoon aiemmin liitettyä voiman ja py-hyyden symboliikkaa. Kun uskonnon oikeuttamaluonnon herruus yhdistyi aikaisempaa paljon tehok-kaampiin välineisiin ja uuteen tietoon, jolla luontoasaatettiin muokata, sai alkunsa luonnon ja eläintenhyväksikäytön kausi, joka on vasta 1900-luvulla aset-tunut vakavasti kyseenalaiseksi.

Tätä aatehistoriallista tulkintaa on toki myös kriti-soitu. On muun muassa esitetty, että kristinuskossa onaina vaikuttanut kiista kahden asenteen välillä, joistatoista voi kutsua herruusnäkemykseksi ja toista tilanhoi-tajuusnäkemykseksi. Jälkimmäisen mukaan ihminen onmuun luonnon yläpuolella mutta eettisen ymmärryk-sensä vuoksi myös vastuussa Jumalalle teoistaan luon-toa kohtaan. Luonto ei kuulu ihmiselle vaan Jumalal-le, ja ihmisen asema on toimia tilanhoitajana. Ihantee-na olisi tällöin luonnosta huolehtiminen parhaalla ta-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:4499


valla, kuten tilanhoitaja tekee tilallaan. Kristinuskossaon myös ollut vähemmistöön jääneitä virtauksia, jois-sa luonnolle on annettu erityistä arvoa, esitetty perus-teluja eläinten sielullisuuden puolesta, puhuttu kaik-kien olioiden kumppanuudesta (Fransiscus Assisilai-nen) tai kieltäydytty eläinten hyväksikäytöstä.

On kuitenkin selvää, että kristinusko eroaa paljonsellaisista uskonnoista kuin hindulaisuudesta tai jai-nalaisuudesta, kelttiläisestä luonnondruidien uskon-nosta tai Amerikan ja Australian alkuperäiskansojenajattelusta, tai animismin ja panteismin muinaisista tainykyisistä versioista. Samalla kristinuskon vaikutuslänsimaiseen kulttuuriin ja sitä kautta maailman nyky-tilaan on modernisaation aikakaudella ollut muita us-kontoja suurempi. Osaltaan selityksiä ympäristökrii-siin on etsittävä myös kristinuskon aatehistoriasta.Kristinuskon luontosuhteen erilaisia tulkintoja käsitel-lään mm. Ympäristöfilosofia-kirjan ensimmäisessä lu-vussa sekä Uskonnon luonto -kirjassa, erityisesti HeikkiPesosen artikkelissa ”Kristinusko ja ympäristökriisin’syylliset’”.

Luontoon liittyvät eettiset kysymykset ovat olleetajankohtaisesti pinnalla lähinnä kahdesta syystä: ym-päristöongelmien ja ympäristönsuojelun vuoksi sekäeläinten oikeuksien näkökulmasta. Jälkimmäinen mai-nitaan oppikirjassa filosofi Tom Reganin näkemystenkautta. Reganilta on suomennettu artikkeli ”Eläintenoikeuksien puolesta” (Ympäristöfilosofian polkuja), jos-ta saa kuvan keskustelukentästä muutenkin. Reganiatunnetumpi eläinoikeusteoreetikko on filosofi PeterSinger, joka on esiintynyt niin tässä kuin muissakinsoveltavan etiikan aiheissa provosoijana ja vakiintunei-den näkemysten kyseenalaistajana. Singeriltä on suo-mennettu eläinoikeusliikkeeseen vaikuttanut kirja Oi-keutta eläimille, johon kirjailija Eeva Kilpi on kirjoitta-nut esipuheen. Singerin perusargumentti on siinä, ettävaikka ihmis- ja luontokuvamme on muuttunut täy-dellisesti luonnontieteellisen tiedon myötä (evoluutio-teoria, molekyylibiologia, neurotutkimuksen ja lääke-tieteen kehitys jne.), ei tiedon lisääntyminen ole vai-kuttanut eettisiin näkemyksiin juuri mitenkään.Olemme Singerin mukaan oikeastaan (osin tietoisestija osin tiedostamattamme) kieltäytyneet ajattelemastaloppuun saakka omien uskomustemme seuraukset.Singer yhdistää ajattelussaan kaksi varsin tavallistalähtökohtaa, naturalismin (luonnontieteellisen ja bio-logisen tiedon) sekä utilitaristisen etiikan, joiden yh-distämisestä ei voi hänen mukaansa seurata muutakuin useiden muidenkin eläinlajien moraalisen arvontunnustaminen. Kattavan kuvan Singerin tuotannosta jaajattelusta saa Internetistä: www.petersingerlinks.com.

Suomessa teemaa ovat käsitelleet monet filosofit.Erityisesti voi suositella tuoreen ja erittäin laajan ko-konaiskatsauksen alan keskusteluun tarjoavaa filosofiElisa Aaltolan kirjaa Eläinten moraalinen arvo. Biologin

näkökulman asiaan tuo hiljattain Tieto-Finlandia-palkinnon ehdokkaana ollut dosentti Jussi ViittalanInhimillinen eläin, eläimellinen ihminen. Viittala liittyyniihin, joiden mielestä ihmisen ja muiden eläinten sa-mankaltaisuus ei merkitse ihmisarvon heikkenemistä(vaan vain eläinten arvokkuuden vahvistumista). Viit-talan näkemys on, että yksinkertaistava jyrkkä jako tie-dostavaan ihmiseen ja vaistomaiseen eläimeen on kult-tuurinen jäänne, jota biologinen tutkimus ei enää tue.Viittalan tapaan eläinoikeusajattelijat ovat perustelleeteläinten oikeuksia jatkeena ihmisoikeuksien puolusta-miselle. Kysymys on kiinnostava elämänkatsomustie-don kannalta, koska oppiaineen keskeisiin eettisiinlähtökohtiin on kuulunut ihmisoikeusajattelu. (Ks.myös edellä jakso ihmisoikeuksista.)

Millä ihmisoikeudet perustellaan? Kysymyksenhaastavuus syntyy siitä, että ihmisoikeudet eivät puo-lusta lajia vaan jokaista yksilöä. Jos ne halutaan perus-tella, perusteeksi on löydyttävä jotain, mikä koskettaakaikkia yksilöitä, ei vain lajia keskimäärin tai kokonai-suudessaan. Voidaan ajatella, että vain ihmisillä onsymbolista kieltä ja kulttuuria, mutta tällöin liikutaanjuuri lajin tasolla, eikä kukaan oleta, että symbolisenkielen tuottamiseen kyvytön yksilö olisi ilman ihmis-oikeuksia. Yksinkertaisimmillaan voidaan ajatella, ettäoikeudet kuuluvat yksilölle vain siksi, että tämä kuu-luu ihmislajiin. Oikeuksille ei tällöin annettaisi muutaperustelua kuin kuuluminen tiettyyn biologiseen lajiin.Eettisesti perustelun ongelmana on yksilötasolta kat-sottuna sattumanvarainen diskriminointi. Tällaistanäkemystä ovat eläinoikeusajattelijat rotuja mielival-taisesti erottelevaan rasismiin verraten kutsuneetspesismiksi. Lajiin perustuva argumentti ei riitä: olisiselitettävä, mikä tekee jokaisen ihmisyksilön kaikkiamuita eläinyksilöitä arvokkaammaksi.

Tämän jälkeen ei edessä olekaan kuin ongelmia.Lajien biologinen samankaltaisuus johtaa siihen, ettävaikuttaa mielivaltaiselta vetää lajiraja ihmisen ja kaik-kien muiden lajien välille. Biologisesti katsottuna ni-säkkäistä on paljon pidempi matka kaloihin kuin ih-misistä muihin nisäkkäisiin – toisista kädellisistä pu-humattakaan. Mihin raja sitten pitäisi vetää, jos jokai-nen rajanveto on yhtä mielivaltainen? Päädytään pe-rustelujen kaltevalle pinnalle, koska aina löytyy yksit-täistapauksia, jotka osoittavat jokaisen yleistyksentarkkaan katsottuna virheelliseksi. Kalteva pinta onsekä antroposentrismin että muiden eettisten lähtö-kohtien ongelma (kuten oppikirjassa s. 172–173 tode-taan). Juuri nykyisen etiikan epävarmuus ja avoimuustekee siitä kiinnostavaa: etiikka on latautunut uudel-leen kysymyksillä, joihin ei näytä olevan lainkaan sel-laisia itsestään selviä vastauksia, joita vielä sata vuottasitten saatettiin olettaa olevan olemassa.

Ottipa eläinten oikeuksiin tai ympäristöetiikkaanminkä kannan tahansa, näyttää selvältä, että suurim-

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:44100


maksi osaksi julkinen keskustelu on vasta alussa. Ku-ten oppikirjassa todetaan, parhaillakin eettisillä argu-menteilla on merkitystä vain, jos ne ovat vaikutuksel-lisia. Toisaalta parhaita eettisiä argumentteja ei löydyilman laajaa julkista keskustelua. Tällä tavoin etiikka japolitiikka kietoutuvat yhteen. Ollakseen vireitä molem-mat tarvitsevat kansalaisten aktiivisuutta sekä avointa jakriittistä julkista tilaa, jossa keskustelua käydään.

Samaan tapaan kuin yhteiskuntasopimusta nykyäänpidetään ajatuskokeena, jonka avulla hyvän yhteiskun-nan pelisääntöjä pohditaan, voidaan ajatella luontoso-pimuksen ideaa ajattelun apuvälineenä: millainenluontosopimus tulisi solmia ihmiskulttuurien ja kokomuun planeetan ja elollisen välillä, jotta voisimme kut-sua tilannetta eettisesti oikeaksi ja oikeudenmukaisek-si? Vastauksia voi kysyä opiskelijoilta: millä tavoin mui-hin eläimiin, luontoon ja ympäristöön suhtautuvaa ih-miskuntaa he pitäisivät ihanteena? Oppikirjassa mainit-tu käsite on tullut tunnetuksi ranskalaisfilosofi MichelSerresin samannimisestä kirjasta Luontosopimus.

Aineistossa (nro 79) on keskustelun pohjaksi ote TomReganin artikkelista. Sen lopussa kysytään myös, mitenja mihin vetäisimme eettisen rajan olioiden välille. Rajan-vetämisen vaikeutta voi havainnollistaa piirtämällä kalvol-le tai taululle janan, jonka toiseen päähän laitetaan esi-merkiksi sana “kivi” (ei-orgaaninen materia) ja toiseenääripäähän sana “ihminen” tai “minä”. Janalle voi myössijoittaa aineistossa lueteltuja olioita ja eliöitä. Janaa eitietenkään voi ajatella biologisena kuvauksena eliökun-nasta, mutta sen kautta voi pohtia olioiden erilaisuutta jasamankaltaisuutta sekä niiden eettistä arvoa. Jos ote-taan riittävän suuri mittakaava, esimerkiksi koko eliökun-ta, silloin kädelliset lajit ovat biologisesti käytännöllisestikatsoen yhtä ihmisen kanssa. Muutkin nisäkkäät ovathyvin monin tavoin aivan samankaltaisia kanssamme.

Idea on, että jokainen sijoittaa tavalla tai toisella johon-kin kohtaan rajan, joka erottaa moraalisesti itseisarvoi-set oliot niistä, joilla vastaavaa itseisarvoa ei ole. Itseis-arvoisten olioiden kohtelussa otamme huomioon moraa-liset näkökohdat vahvemmin kuin muiden kohdalla. Voi-daan esimerkiksi kysyä, mihin vedetään raja olioiden vä-lille, joita saa ja joita ei saa surmata tai vahingoittaa.Harmaan sävyt tulevat heti eteen. Joku löytää tilanteita,joissa olisi itse valmis sallimaan myös ihmisten vahingoit-tamisen. Toisaalta moni ajattelee, että jopa puiden taimuiden kasvien tarpeeton vahingoittaminen on moraali-sesti väärin.

Samaa asiaa voi lähestyä toiselta suunnalta: mitä eliö-lajia voi kohdella pelkkänä välineenä muiden päämäärientoteuttamiseksi? Mitkä eliöt tai eläimet ovat oikeutettujaomiin intresseihinsä ja tarpeisiinsa – ilman että ihminenestää niiden toteutumisen omien päämääriensä vuoksi?Mielipiteitä asiasta on kaikilla. Näkemysten perustelemi-nen osoittautuu yleensä huomattavan vaikeaksi.

Asetelma mutkistuu entisestään, jos etsitään erityis-tapauksia lajitasoa yksilöllisemmin. Onko esimerkiksi ole-massa sellaisia täysin elottomia kappaleita, kuten kiviä,joille annetaan tai pitäisi antaa erityinen arvo ja joita eisaa tuhota? (Niitä on paljon: uhrikivet, hautakivet, monu-mentit, suojellut luonnonkohteet.) Voiko hiekkarannallaolla moraalista merkitystä? Mistä moinen merkitys tulee?Onko se ihmisten kulttuurisesti antama merkitys vai onkoluonnonpaikoilla tai -kokonaisuuksilla itsenäistä arvoa?Näin päädytään uudelleen luontoeettisten katsomustenperustyyppeihin.

Puiden kohtaaminen (s. 173–174)

Erazim Kohákin näkemyksiin voi tutustua artikkelis-sa ”Puille puhuminen” (teoksessa Ympäristöfilosofianpolkuja). Kohák puoltaa kokemuksellista näkökulmaaekologiseen etiikkaan. Hän ei tarkoita sillä tunteen-omaista tai mystistä suhdetta luontoon. Kohákin mu-kaan maailman voi perustellusti nähdä persoonien ko-konaisuutena, jossa jokaisella olevalla on oma elämä,intressipiiri ja sisäinen arvonsa kunnioituksen kohtee-na sinänsä, ilman että tähän liittyy mystiikkaa tai sie-lullisuutta. Hänen ajattelunsa liittyy dialogisen koh-taamisetiikan (Buber, Levinas) perinteeseen, kutenoppikirjasta käy ilmi.

Ero ei tällöin ole rationaalisuudessa vaan puhumi-sen tavoissa ja niiden seurauksissa. Laajempi oteKohákin esseestä on ohessa (aineisto 80). Se on esi-merkki biosentrisestä luontokäsityksestä, jossa kaikel-la elävällä on arvoa sinänsä. Esseestä voi kriittisestilukien havaita myös biosentrisen ajattelun ongelmia.Yksi niistä on vaikeus erotella organismeja hyödyllisiinja haitallisiin. Jos jokaisella elävällä olennolla on kun-nioitusta herättävää arvoa itsessään, miten pitäisi suh-tautua niihin eläimiin tai organismeihin, jotka uhkaa-vat ihmisen elämää? Onko ihmisellä oikeus tuhotapetoeläimiä asutustensa reuna-alueilta tai loisia omas-ta kehostaan? Ilmeisesti on vastattava myönteisesti.Tarvitaan siis vielä muutakin kuin ajatus kaikkien elä-vien olentojen itsearvoisuudesta, jotta toiminnalle voi-daan antaa suuntaa.

Sama ongelma on aina tiedostettu vanhoissa biosent-risissä ajatteluperinteissä, kuten jainalaisuuden tapaisis-sa intialaisissa elämän kunnioittamisen uskonnoissa.Niiden ehdottoman väkivallattomuuden (ahimsa) ihan-netta on mahdoton toteuttaa täydellisesti: mikro-skooppisen pieniä mikrobeja sekä vähän suurempiahyönteisiä tuhoutuu hengitysvirrassamme, kävelles-sämme tai syödessämme. Jainalaiset ovatkin omaksu-neet ”vähimmän mahdollisen väkivallan” periaatteen.

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:44101


Kenen tulevaisuus (s. 175–180)

Tulevaisuus on tahdon asia (s. 179–180)

Oppikirjan viimeiset alaluvut eivät enää avaa uutta asiaa.Ne tiivistävät kirjan ydinsanoman eli kannustavatopiskelijoita havaitsemaan positiivisesti omat toiminta-mahdollisuutensa. Vaikuttamista on kaikkialla. Kaik-kein laajimmalle levinnyt vaikuttamisen tapa on se,jota ei juuri koskaan mielletä vaikuttamiseksi: toimiakuten aina ennenkin. Kuten Calvino-lainaus (s. 132)toteaa, voimme opetella olemaan välittämättä maail-man menosta tai sitten voimme harjoittaa tarkkaavai-suuttamme sen tunnistamisessa, mikä tässä kaikessaon hyvää – ja tukea sitä. Molemmilla tavoilla vaiku-tamme ihmisiin, yhteiskuntaan ja maailmaan.

Muistutuksena muuttuneesta maailmasta ja moraa-lis-poliittisesta asetelmasta on aineiston (nro 81) kuvaetiikan kehistä. Siinä missä varhaisemmilla aikakausil-la ihmisen eettisen vastuun ulottuvuus oli pääasiassalähimmäisissä (sekä mahdollisesti Jumala-suhteessa,jota suhtautuminen lähimmäisiin heijasti), etiikan ra-jat ovat laajenneet modernisaation myötä: ensin usei-den ihmisten muodostamaan yhteiskuntaan, sittenvaltioiden välisiin suhteisiin ja koko ihmiskuntaan,nyttemmin myös luontoon ja tulevaisuuteen. Syyt tä-hän ovat ilmeisiä. Toimintamme vaikutukset ulottuvatnykypäivänä laajemmalle, syvemmälle ja ajallisestikauemmaksi kuin koskaan ennen. Eettisen harkinnanon laajennuttava samassa suhteessa.

Oppikirja yrittää osaltaan vakuuttaa, että jos havait-semme arkipäiväisen elämämme jatkuvana vaikutta-misena läheisiin tai kaukaisiin toisiin ihmisiin, yhteis-kunnan käytäntöihin ja rakenteisiin, talouden virtauk-siin ja luonnonympäristöihin sekä koko planeettaan,niin huomaamme olevamme aktiivisia vaikuttajia jopa

ilman omaa tahtoamme vaikuttaa. Vaikutusvalta ei olekaukana politiikan sfääreissä vaan siinä arkipäivässä jaelämässä, jonka jaamme toisten kanssa. Tätä kuvaavatviimeiset opetusaineistot (nro 82), joissa on vertausku-vallisesti esitettynä suppea ja laaja käsitys vaikuttami-sesta ja vallasta.

Emme vaikuta vain päättäjien valintaan ja sitä kaut-ta valtiolliseen valtaan, vaan välittömästi asioihin jatoisiin ihmisiin ympärillämme. Valta ja vaikuttamineneivät jäsenny vain hierarkioiksi vaan myös verkostoik-si. Verkostomaisesti tekojemme vaikutukset ja niidenheijastukset jatkavat kulkuaan yhä kauemmaksi meis-tä. Globalisaation myötä vaikutukset yltävät meilletäysin vieraisiin paikkoihin ja teknologioiden kehityk-sen jälkeen toimintamme jäljet seuraavat kaukaiseentulevaisuuteen. Positiivisesti ajatellen jokainen myön-teinen yritys muuttaa toimintaa eettisesti kestäväm-mäksi heijastelee samalla tavoin. Jos tekojamme ja elä-mäntapaamme muuttamalla vaikutamme arkisiin käy-täntöihin ja lähimmäisiimme, on hyvä syy olettaa, ettänäiden vaikutusten seuraukset heijastuvat samalla ta-voin yhä pidemmälle tekojen ja ihmissuhteiden ver-kostoissa. Monet muutosprosessit ovat alkaneet silläyksinkertaisella tavalla, että joku on toiminut esimerk-kinä lähipiirinsä muille ihmisille, joiden kautta esi-merkki on levinnyt laajemmalle.

Toiveikkuudelle on perusteita, vaikka aika suosiikyynisyyttä. Jos yhteiskunnan säännöt, käytännöt, ta-vat ja rakenteet ovat yhteistä tuotostamme, silloin neovat myös jokaisen yksittäisen ihmisen tekoa. Nemuuttuvat, jos muutamme toimintaamme. Kaikkienmeihin suunnattujen odotusten, viestien, mainosten,ohjauksen, houkutusten ja painostuksen keskellä eivain ole helppoa ottaa haltuunsa omaa toimintaansa jasen motiiveja. Kaikkein vaikeinta voikin olla vaikuttaaitseensä.

26494601_Dialogi_43_102 16.6.2005, 09:44102

TAMMI OPPIMATERIAALIT 103

Kielen dialogisuus

Yksilöstä yhteisöön AINEISTO 1

”Puhunta rakentuu kahden ihmisen välille, ja el-lei todellista keskustelukumppania ole, puhujaolettaa sellaiseksi henkilön, joka on hänenoman sosiaalisen ryhmänsä ns. normaali edus-taja. Sana on suunnattu keskustelukumppanille:kuuluu hän samaan sosiaaliseen ryhmään taiei, on asemaltaan ylempi tai alempi, on hän pu-hujan kanssa läheisissä sosiaalisissa suhteissatai ei ole. Abstraktia keskustelukumppania, ns.ihmistä sinänsä ei voi olla; hänen kanssaanmeillä ei olisi yhteistä kieltä, ei kirjaimellisessaeikä kuvaannollisessa mielessä.

Jokaisen ihmisen sisäisellä maailmalla ja ajat-telulla on oma vakaa sosiaalinen kuulijakuntansa,

jonka ilmapiirissä hänen sisäiset perustelunsa,sisäiset motiivinsa, arvostuksensa ym. rakentuvat.

Itse asiassa sana on kaksipuolinen akti. Sitämäärää yhtä paljon kenelle se on kuin se kenense on. Sanana se on nimenomaan puhujan jakuulijan välisen suhteen tuote. Jokainen sana il-maisee ’yhtä’ suhteessa ’toiseen’. Sanassamuotoilen itseni toisen näkökulmasta, viime kä-dessä yhteisöni näkökulmasta. Sana on silta mi-nun ja toisten välillä.”

Valentin Volo‰inov, Kielen dialogisuus.Suom. Tapani Laine.

Mitä tarkoittaa väite kielen dialogisuudesta?

Voiko yksilö keksiä uuden kielen yksinään? Voiko yksilö muuttaa olemassa olevaa kieltäyksinään?

Onko myös ajattelu dialogista eli suuntaammeko ajattelummekin ikään kuin toisille todellisilletai kuvitteellisille ihmisille? Jos näin on, miettikää keitä mielessä pitäen rakennatte japerustelette maailmankatsomustanne.

26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45103

TAMMI OPPIMATERIAALIT104


Ksenofanes jumalista

”Kuolevaiset luulevat, että jumalat syntyvät, että niillä on vaatteet ja ääni ja kal-taisensa muoto.

Jos härillä ja hevosilla tai leijonilla olisi kädet ja jos ne osaisivat piirtää jatyöstää ainesta kuten ihmiset – hevoset piirtäisivät hevosen näköisiä jumalia jaleijonat leijonan näköisiä jumalia, ruumiiltaan itsensä kaltaisia.

Etiopialaiset kuvittelevat jumaliensa olevan mustia ja lyttänenäisiä. Traakia-laisten jumalat ovat punahiuksisia ja sinisilmäisiä.”

Ksenofanes, fragmentit 14–16. Suom. Mika Saranpää, Niin & näin 2/96.

Ksenofanes, esisokraattinen filosofi, joka eli antiikin Kreikassa 570–470 eaa,tunnetaan aikalaistensa käsityksiä kritisoineena filosofisena humoristina.

Mitä mieltä olette Ksenofaneen väitteestä?Miksi arvelette hänen esittäneen sen?

26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45104


Luontokokemuksia

istuudunjalat ristissäjään katsomaan

työntelen sanat poisajatuksetmuistottunnot

että luontoäänethajut

suoraan läpi

– –

ollaja unohtaaettä on

Nils-Aslak Valkeapää, Aurinko, isäni. Suom. P .Sammallahti.

Mitään siellä ei ole pahaa eikä hyvää,inhottavaa ei tunneta ollenkaan,pedonkin jäljet lumessa kauniit ovatsamaten kuin ovat riekon siipien piirrothangella, josta se rätisten lentoon lähti.Nälkään ja kylläisyyteen, pakoon, lepoontänne on koostunut hämärä tunto: olen– tai ehkä: ollaan – muttei kuulunut täältäkoskaan vielä ihmisen syntymähuuto: minä!

Aaro Hellaakoski, Sarjoja.


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45105



Subjektiton kokemus

Kun erällä ollaan, on eränkävijän unohdettava oma yksittäinen, itsekäs ja pyy-teellinen olevaisuutensa, se mitä hän on ja se että hän on. Haltioituneeseenluonto- tai taidekokemukseen liittyy tietty itsensäunohtaminen ja -hukkaaminen,joka vasta on edellytyksenä subjektin takana olevan olemisen vainuamiselle.Hellaakosken sanoma ’ollaan’ on kummallinen subjektiton ja objektiton, henkilö-tön ja esineetön, passiivinen yhteys ja läheisyys, oleminen ilman ja ennen meta-fysiikkaa – se on kuin olla ja unohtaa että on. – –

’Ollaan’ on alkukantainen ja väkevä sana, sillä se osoittaa kielessä olevanmahdollisuuden toisenlaiseen kokemukseen, siihen kokemukseen, jossa vallit-see subjektille tuntematon läheisyys ja yhteys. Se, mikä tai joka sanoo ’ollaan’,ei voi olla yksilö. Yksilöinä ja yksiköidyllä kielellä meidän on mahdottoman vai-kea sanoa tai olla olemista muuten kuin hiljaisuudella. ’Ollaan’ ollaan samassamielessä kuin ajatteleminen on ajateltavan ja ajattelevan erottamatonta läheisyyt-tä ja yhteyttä, niiden yhteinen tapahtuminen ja tämän tapahtumisen kokeminen.

Tere Vadén, ote teoksesta Ajo ja jälki.

26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45106


Sosiaalinen verkosto

Kuvaa oma sosiaalinen verkostosi. Olet itse kuvion keskiössä. Sijoita sektorei-hin itsesi ympärille toiset ihmiset sitä lähemmäksi keskiötä, mitä tärkeämpiähe ovat sinulle. Voit myös erotella henkilöt sukupuolten mukaan symboloimallamiehet esimerkiksi rastilla ja naiset ympyrällä. Voit vielä yhdistää ihmiset vii-voin, jos he tuntevat toisensa hyvin.

Perhe ja suku Ystäväpiiri

Harrastukset Koulu tai työ


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45107


Sosiaalinen pääoma

Määritelmiä

”Sosiaalinen pääoma on niiden resurssien kokonaisuus, joita yksilöllä tai ryh-mällä on sosiaalisten verkostojensa perusteella. Sosiaalinen pääoma edesaut-taa yksilön tai ryhmän tavoitteiden toteutumista.”

Pierre Bourdieu

”Sosiaalinen pääoma tarkoittaa niitä sosiaalisen rakenteen ulottuvuuksia, jotkatekevät yksilöiden ja ryhmien välisen vuorovaikutuksen helpommaksi ja tiiviim-mäksi. Näitä ulottuvuuksia ovat muun muassa yksilöiden ja ryhmien välinenluottamus, yhteiset pelisäännöt ja sosiaaliset verkostot, jotka helpottavat vuoro-vaikutusta ja tehostavat toimintakykyä.”

Robert Putnam

Luottamuksesta ja vastavuoroisuudesta sekä myönteisistä sosiaalisista suh-teista on alettu käyttää nimitystä sosiaalinen pääoma.

Sitä pidetään suotuisana esimerkiksi demokratian, yhteiskunnan turvallisuu-den ja taloudellisen toiminnan kannalta. Tutkimustulosten mukaan monipuolisetsosiaaliset verkostot vahvistavat myös hyvinvointia ja jopa yksilöiden terveyttä.

Sosiaalisen pääoman mittareina on pidetty seuraavia:1. kansalaisosallistuminen

➙ yhdistykset, harrastukset, aktiivinen kansalaistoiminta2. kansalaisvaikuttaminen

➙ kansalaisten kyky vaikuttaa päätöksiin3. sosiaaliset verkostot

➙ lähiyhteisöjen vireys ja yhteisöjen antama tuki4. näkemys elinympäristöstä

➙ kokemus asuinympäristön turvallisuudesta ja miellyttävyydestä5. vastavuoroisuus, luottamus ja sosiaalinen koheesio

➙ ihmisten tunne keskinäisestä luottamuksesta ja jaetuista arvoista.

Konkretisoikaa sosiaalisen pääoman käsitettä keksimällä esimerkkejä siitä,miten se rakentuu. Millaisessa yhteiskunnassa sosiaalista pääomaa on runsaasti?


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45108


KohtaamistilanneUuden yksilön ilmestyessä joukkoon muut taval-lisesti ryhtyvät hankkimaan hänestä tietoa taisoveltamaan tietämystä, jota hänestä ehkä en-nalta on kertynyt. Heitä kiinnostavat tulokkaanyleinen sosio-ekonominen asema – ts. hänensyntyperänsä, kasvatuksensa, kotiolonsa,taloudellinen tilansa jne. – hänen oma käsityk-sensä itsestään eli minäkuvansa, hänen asen-teensa heitä kohtaan, hänen pätevyytensä, luo-tettavuutensa ja muut sen kaltaiset seikat. Jos-kus ihmiset näyttävät keräävän tällaista tietout-ta melkein vain sen itsensä vuoksi, mutta taval-lisesti sen kokoamiseen on ilmeisen käytännölli-siä syitä. Tulokasta koskeva tietous auttaa muitaarvioimaan tilannetta ja samalla sitä, mitä tulo-kas heiltä odottaa ja mitä hänestä on odotetta-vissa. Sen perusteella he voivat pyrkiä käyttäyty-mään niin, että uusi jäsen puolestaan vastaaheidän toivomallaan tavalla.

Tarvitsemaansa tietoa läsnäolijat voivat saa-da monista lähteistä ja sitä välittämässä on mo-nia viestimiä. Jos tulokas on havainnoijille entuu-

destaan outo, he voivat poimia viitteitä hänenulkomuodostaan ja esiintymisestään soveltaak-seen häneen aikaisempia kokemuksiaan suurinpiirtein samantapaisista yksilöistä tai – mikävielä merkitsevämpää – soveltaakseen häneentodentamatta käytettyjä ajattelun kaavoittumia,ts. ennakkoluuloihin ja yleistyksiin perustuviajäykkiä ja summittaisia käsityksiä. Kokemukses-taan he myös voivat olettaa, että tietynlaisestasosiaalisesta tilanteesta on todennäköisesti ta-vattavissa aivan tietynlaisia yksilöitä. He voivattukeutua tulokkaan omiin puheisiin tai hänenhenkilöllisyyspapereihinsa tai vastaaviin asiakir-joihin. Jos he entuudestaan tuntevat hänet taik-ka tietävät hänestä edes jotakin, he voivat läh-teä käyttäytymispiirteiden yleispätevyydestä japysyvyydestä ja siltä pohjalta ennustaa hänenkäyttäytymistään sillä hetkellä ja vastedes.

Ote teoksesta Erving Goffman, Arkielämän roolit.

Kirjatkaa ylös yhdessä mahdollisimman monia sellaisia piirteitä, joihin kiinnitetään huomiotauuden ihmisen kohtaamistilanteessa.Millaisten seikkojen varassa teemme päätelmiä toisten olemuksesta, taustasta ja luonteesta?Miksi kiinnitämme huomion näihin asioihin?


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45109


Sosiaalinen esitystilanneSosiaalinen järjestelmä määritellään paikaksi,jota havainnolta rajoittavat kiinteät esteet ja jos-sa säännöllisesti ilmenee luonteenomaista toi-mintaa. Olen edellä ehdottanut vaikutelmienhallinnan aspektia tarkastelukulmaksi, mistä jo-kaista sosiaalista järjestelmää hedelmällisestipäästään tutkimaan. Järjestelmän seinien sisäl-lä toimii esitysryhmä, jonka jäsenet ovat ryhty-neet yhteistyöhön esittääkseen yleisölleen sovi-tun tilanteenarvioinnin.

Tähän kuuluu kuva omasta ryhmästä, käsi-tys yleisöstä ja olettamuksia siitä etiikasta, jotakohteliaisuuden ja moitteettomuuden säännötvaativat ylläpitämään. Ryhmän toiminta-alue jä-sentyy usein tausta-alueeksi, missä rutiini val-mistellaan esittämiskuntoon, ja julkialueeseen,missä näytös esitetään. Pääsyä kummallekinalueelle valvotaan ja säännöstellään, jotta ylei-sö ei pääsisi näkemään taka-alalle eivätkä ulko-puoliset tunkeutuisi esitykseen, jota heille ei oletarkoitettu. Ryhmän jäsenten keskuudessa tut-tavallisuus vallitsee, yhteenkuuluvuus pyrkii ke-hittymään vahvaksi ja esityksen onnistumisenkannalta keskeisiä salaisuuksia uskotaan toisil-le ja pidetään ulkopuolisilta salassa.

Esittäjien ja yleisön välillä on voimassa sa-naton sopimus, jonka mukaan kumpikin osa-puoli toimii aivan kuin ryhmien kesken vallitsisitietty määrä vastakkaisuutta ja tietty määrä yk-situumaisuutta. Tavallisesti, mutta ei aina, yksi-

mielisyyttä tähdennetään ja oppositioasennettavaimennetaan. Tästä syntyvää työyksimielisyyttäuhkaa ensi kädessä se asenne yleisöön, minkäesittäjät katsojien poissa ollessa pyrkivät tuo-maan ilmi, ynnä se huolellisesti kontrolloitu linja-rikko viestintä, jota esittäjät viljelevät katsojiennähden ja kuullen.

Myös ristiriitarooleja hahmottuu: jotkut yksi-löt, jotka näennäisesti ovat ryhmäkumppaneitatai katsojia tai sivullisia, saavat tietoonsa infor-maatiota esityksestä ja pääsevät ryhmään luo-maan suhteita, jotka eivät ole näennäisiä ja jot-ka mutkistavat esityksen toteuttamista. Joskusnäytöstä häiritsevät tai järkyttävät tahattomateleet, hairahdukset tai kohtaukset, jotka saatta-vat kyseenalaiseksi tai uhkaavat kumota yllä-pidetyn tilannearvioinnin.

Ryhmän mytologia käsittelee mielihalustanäitä kriisitilanteita ja kertoo niistä sankaritaruja.Edelleen niin esittäjät kuin katsojat ja sivulliset-kin pyrkivät kaikki erityistoimin turvaamaan näy-töksen kulun joko karttamalla häiriötekijöitä jakorjaamalla väistämättömien häiriöiden seurauk-sia taikka antamalla toisille tilaisuuksia siihen.

Varmistaakseen näille erityistekniikoille sovel-tamisedellytykset esitysryhmä pyrkii jäsenikseenlöytämään uskollisia, kurinalaisia ja harkitseviayksilöitä ja yleisökseen tahdikkaita katsojia.

Ote teoksesta Erving Goffman, Arkielämän roolit.

Goffman kuvaa sosiaalista toimintaa esityksen ja teatterin vertauskuvin. Osa väitteistä on helpostioivallettavia, mutta joitain kohtia on hankalampi ymmärtää. Koittakaa konkretisoida kuvausta etsi-mällä arkisesta elämästä esimerkkejä, joissa Goffmanin kuvaamat piirteet toteutuvat. Kirjoittakaajohonkin tuttuun tilanteeseen sopiva kuvaus, joka noudattaa niitä.


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45110


Tulkintakehykset elämän teatterissaolen humalainen häirikkö tai voin vaikka olla tulos-sa lyömään vanhaa vihamiestäni.

– –Kehysten ylläpidon yksi perusmekanismi on vali-koiva havaitseminen. – Kehyksen ylläpitoon liittyvävalikoiva havaitseminen tarkoittaa sitä, että vuoro-vaikutuksen osapuolet valitsevat huomionsa koh-teeksi vain tilanteen ne piirteet, jotka ovat kehyk-sen kannalta relevantteja. Lääkärinkierto sairaala-ympäristössä tarjoaa melko tutun esimerkin: kier-rolla olevat lääkärit keskittyvät havainnoissaan japuheessaan potilaan fyysiseen tilaan ja sen erilai-siin indikaattoreihin. Se, mikä jää tämän ’lääketie-teellisen kehyksen’ ulkopuolelle jää vaille huomio-ta tai tekemättä: esittäytymiset, potilaan mielessäehkä liikkuvat kysymykset, potilaan elämän sosiaa-liset ulottuvuudet ja niin edelleen.

Arkielämässä ihmiset usein vaihtavat kehystä:esimerkiksi sairaalassa työntekijät joutuvat alatisiirtymään eri lailla kehystetyistä tilanteista toisiin.Goffmanin tutkimat säännönmukaisuudet kehys-ten välisissä suhteissa liittyvät kuitenkin useimmi-ten erilaisiin kehysten päällekkäisyyksiin. Tapahtu-man ensisijainen kehys voidaan sijoittaa ikäänkuin toisen kehyksen sisään.

Kehysten päällekkäisyyttä voi tarkastella esi-merkiksi tatterissa: näyttämöllä on yhdellä tavallakehystetty tapahtuma (vaikka päivällinen); tämäensisijainen kehys on sijoitettu toisenlaisen, teatte-riesitys-kehyksen sisään. Muita esimerkkejä ovaterilaisten sosiaalisten tapahtumien harjoituksetsekä pelit ja seremoniat. Näissä kaikissa yksi ta-pahtuma (ensisijainen kehys) on ikään kuin toisenosa. Goffmanin mielestä arkielämä on täynnä eritavoin limittäisiä ja risteäviä kehyksiä.”

Ote artikkelista Anssi Peräkylä, ”Erving Goffman – Sosiaa-lisen vuorovaikutuksen rakenteet”,

teoksessa Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjiä, toim.Hänninen, Partanen & Ylijoki.

Sosiaalinen havaitseminen jatulkinnat toisten aikomuksista

Sosiaalipsykologi Erving Goffmanin (1922–1982)kehysanalyysi käsittelee vuorovaikutustilanteidentulkinnan ja niiden toiminnallisen organisaationmonikerroksisuutta.

Kehysanalyysin lähtökohta on se intuitiivisesti-kin vakuuttava väittämä, jonka mukaan kaikki ta-pahtumat, joihin osallistumme (tai joita seuraam-me) tarvitsevat jonkin perustavan ymmärtämisenavaimen, perustavan vastauksen kysymykseen’mitä tässä on tekeillä’. ’Kehys’ tarjoaa tuon perus-tavan vastauksen. Goffman viittaa Gregory Bate-soniin ja tämän havaintoihin saukoista: saukoilla(niin kuin varmaan monilla muillakin eläimillä) tö-niminen voi olla ’leikkiä’ tai ’tappelua’. Tönimisenkohteeksi joutuvan saukon on ’kehystettävä’ osak-seen tullut tönäisy, jotta se voisi osallistua alkavaantoimintoon adekvaatilla [sopivalla] tavalla: joko tap-pelumielessä tai leikkimielessä. Saukot osaavat teh-dä eron kahden eri kehyksen välillä, ja ne osaavatmyös liukua yhdestä kehyksestä toiseen.

Kehysanalyyttisten havaintojensa pohjaksiGoffman erotti toisistaan kaksi perustavaa laatuaolevaa kehystyyppiä: luonnolliset ja sosiaaliset ke-hykset. Luonnolliset kehykset viittaavat luonnon-voimaisiin, tahdosta riippumattomiin tapahtumiin,sosiaaliset kehykset taas ihmisten valitsemiin ja yl-läpitämiin tapahtumiin. Jos vaikka joudun ole-maan hississä tai täydessä bussissa fyysisesti lä-hellä toista ihmistä tilanpuutteen vuoksi, läheinenläsnäolo perustuu luonnonvoimien – paikan rajalli-suuden – asettamiin ehtoihin. Läheisyys tulkitaanja koetaan tämän luonnollisen kehyksen kautta.Mutta jos tulen lähelle toista bussipysäkillä ilmantuonkaltaista ulkoista pakkoa, tilannetta tulkitaanjonkin sosiaalisen kehyksen perusteella: voin ollatulossa kättelemään tai halaamaan ystävääni tai

Millaisia kehyksiä koulussa on? Onko opettajilla ja opiskelijoilla erilaisia kehyksiä?Mitkä kehykset sopivat yhteen, mitkä saattavat olla ristiriidassa keskenään?


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45111


Kreikkalainen myytti ihmisten välisestä vetovoimasta

Platonin dialogissa ”Pidot” pohditaan rakkaudenolemusta ja ajatusta rakkauden ”parillisuudes-ta” kuvitetaan humoristisella kertomuksella ih-misten ”esihistoriasta”:

”Nyt on ihmisiä kahta sukupuolta, miehiä janaisia, ennen oli kolmea. Kolmannessa suku-puolessa oli puolet miestä, puolet naista, eikäsiitä ole enää jäljellä kuin nimi. Ennen aikaanoli androgyyni, miesnainen, todella olemassa yh-tenä sukupuolena, jossa oli miestä ja naistakumpaakin yhtä paljon. – – Sitten olivat kaikkiihmiset vartaloltaan pyöreitä kuin pallot, selkäja kyljet olivat yhtä lailla kuperat. Käsiä heillä olineljä ja jalkoja saman verran. Pyöreässä niskas-sa oli kahdet vastakkaiset, aivan samannäköi-set kasvot ja niillä yksi yhteinen päälaki. Korviaoli kahdet, sukuelimiä samoin. – – Tällainenolento saattoi kulkea kumpaan suuntaan halusi

pystyssä niin kuin nytkin, mutta pinkaistessaanjuoksuun se kieppui ympäri kädet ja jalat suori-na kuin kärrynpyörää heittäen.”

Ihmiset kehittyivät kuitenkin niin näppäriksija kyvykkäiksi, että jumalat alkoivat kokea hei-dät uhkaksi itselleen. Lopulta ylijumala Zeussaa ajatuksen: ”Minä halkaisen heidät joka iki-sen keskeltä kahtia. Sillä tavalla heistä tuleeheikompia ja samalla heistä on enemmän hyö-tyä meille, kun heidän lukumääränsä kasvaa.”Halkaisusta syntyy puoliskojen ikävä toisen luo.Kertoja Aristofaneen suulla Platon jatkaa: ”Näinvanhaa perua on siis ihmisissä rakkaus toisiin-sa. Se pyrkii palauttamaan entisen ykseyden jasaattamaan ihmisen ennalleen tekemällä kah-desta yhden kokonaisuuden.”

Platonin tarina dialogista ”Pidot”, Teokset, osa III.

Platonin ajan kreikkalaisten käsitys seksuaalisuudesta oli avara, kuten voi päätellä tarinanseurauksista: vain androgyynien alkuihmisten puoliskot etsivät partneriaan vastakkaisestasukupuolesta, muut ovat naisia etsimässä naisia, tai miehiä etsimässä miehiä. Joka tapauksessarakkaus (eros) käsitettiin ihmisten väliseksi vetovoimaksi, ja se oli kaikissa suhteissa tasapainonetsimistä, paluuta alkuperäiseen yhteyden tilaan.

Mitä mieltä olette Platonin myytistä?Mitä muita myyttejä ihmisten ’parillisuudesta’ keksitte?


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45112


Ilmapiirikysely

Arvioi asteikolla 1–10, kuinka hyvin piirteet kuvaavat ryhmän ilmapiiriä. Ympäröi valitsemasi arvo.

vallankäytöltäänautoritaarinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 demokraattinen

jäsenten välisiltä suhteiltaanhierarkkinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 tasavertainen

viestinnältääntorjuva 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 avoin

normeiltaanjyrkkä 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 salliva

yleisilmapiiriltäänjännitteinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 rento

__________________________ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 __________________________

__________________________ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 __________________________

__________________________ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 __________________________


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45113


Ryhmä ja joukko

Joukolle tyypillistä– satunnaisuus, hetkellisyys– rajojen epämääräisyys (toisinaan hyvin suuri koko)– organisaation ja vallankäytön jäsentymättömyys– epävirallisuus– yhteisten normien puuttuminen

Ryhmälle tyypillistä– kestää aikaa muodostua– selvät rajat (myös rajattu koko; osallistujat tietävät, ketkä kuuluvat)– rakenne usein jäsentynyt (roolit, työnjako, johtajuus, vastuu)– voi olla virallinen– normeja olemassa (esim. sääntöjä)

Joukosta ryhmäksi– Yhteinen tavoite jäsentyy, kommunikaatio lisääntyy.– Roolit erottuvat, usein myös johtaja.– Yhteenkuuluvuuden tunne lisääntyy.– Konformistisuus voi lisääntyä.

Etsikää esimerkkejä joukoista ja ryhmistä. Miettikää eroja yksilön näkökulmasta:miten eri tavoin ryhmä ja joukko vaikuttavat yksilön ajatteluun ja toimintaan?


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45114


Normit

Keksikää erilaisia normeja ja sijoittakaa ne koordinaatistoon.

Voimakkuus +

Virallisuus +


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45115


Kenen syy, kuka vastaa?

Arvioikaa seuraavien väitteiden pätevyyttä.

– Suomen presidentti vastaa ulkopolitiikasta yhdessä valtioneuvoston kanssa.– Hallitus on vastuussa työttömyydestä.– Televisio on vastuussa lasten ja nuorten väkivaltaisuudesta.– Yhdysvaltain presidentti on vastuussa sotavankien pahoinpitelystä Irakissa.– Yritys on vastuussa irtisanomiensa ihmisten hyvinvoinnista.– Olemme kaikki vastuussa tuotantoeläinten hyvinvoinnista.– Kuluttaja on vastuussa tuotteiden eettisyydestä.– Nykyiset päättäjät ovat vastuussa tulevaisuudesta.– Kasvattajat ovat vastuussa tulevaisuudesta.– Yksilö on vastuussa teoistaan.


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45116


Ohikulkijana13.11.

Koiran kidutuksen väliinolisi pitänyt mennä

Jos minä, 23-vuotias nainen, olisinjoutunut todistamaan koiran pa-hoinpitelyä Messukylänkadulla, enolisi voinut olla puuttumatta rikok-seen. Henkeni uhalla, sairaalaa taivankilaa pelkäämättä, olisin tehnytkaikkeni estääkseni tämän epävar-man raukan tekoset. Siitä on kysy-mys, jos pönkittää valtaansa viatontaluontokappaletta hyväksikäyttäen.

Häpeä myös sinä, ’avuton’, voi-maton, pelokas silminnäkijä. Etköolisi voinut puuttua asiaan suulli-sesti, kutsua lisäapua, yleensä herät-tää huomiota, ja sen jälkeen soittaaeläinsuojeluviranomaiselle tai edespoliisille. Eläimen hätä kuuluu myösvirkavallalle.

Onko hyvä mieli muistella tu-kehtuvaa koiraa? Sinun saamatto-muutesi takia koira kärsii vieläkin,kuten myös sadat eläinystävät.

Pelkkä keskustelun herättäminenei riitä. Pitäisi olla rohkeutta tehdäkäytännössä asioille jotain.

Selväntekijä

Koiran omistajalle keppiä

Luin kauhuissani yleisönosastossanimimerkki Silminnäkijän kerto-musta koiran hakkaamisesta Mes-sukylänkadulla.

Ihmettelen, miksi et yrittänyt es-tää tätä tapahtumasta. Sinun olisipitänyt huutaa ja soittaa poliisille.Ei yhtään helpota koiran oloa kir-joittaa yleisönosastossa monen päi-vän päästä.

Kauhistuttaa ajatuskin, mitä koi-ra joutuu kärsimään silloin kunmuut eivät näe. Tällainen koiran-omistaja pitäisi laittaa samalla ta-valla naruun ja antaa kepin viuhua.Puuttukaa hyvät ihmiset asiaan,kun näette tällaista.

Entä missä ovat eläinaktivistit?Tässä olisi todellista työsarkaa, et-tei tarvitse kiduttaa tarhaansa tottu-neita turkiseläimiä kylmässä, pak-kasessa ja nälässä kuoliaaksi. Jakaikki maaseudun navetat saisimyös tarkistaa, sillä niin paljon onlaiminlyöntejä sielläkin päin.

Silmä silmästä

6.11

Omistaja rääkkäsi koiraaraivon vallassa Messukylän-kadulla

Koiranomistaja, joka raivon vallas-sa hakkasit mustaa koiraasi torstai-na 21. lokakuuta Messukylänkadul-la, löit kepillä ja nyrkillä, kuristitvoimakkaasti kurkusta kaksin käsinkoirasi maatessa peloissaan henkeähaukkoen kadulla.

Lopuksi kiristit kaulapannan niintiukalle, ettei koirasi pystynyt kun-nolla kävelemään eikä hengittä-mään.

Miksi rääkkäät viatonta ja puo-lustuskyvytöntä eläintä? Koirasi eiymmärrä tarkoitusperiäsi vaan kär-sii. Eläimillä on tunteet ja oikeudethyvään ja väkivallattomaan elämään.Miksi olet hankkinut koiran kunhenkinen kapasiteettisi ei riitä senkasvattamiseen ja huolehtimiseen?

Silminnäkijä

Sosiaalipsykologiassa on tarkasteltu paljon ns. ohikulkijan dilemmaa.Miksi auttaminen on toisinaan vaikeaa?Mikä vaikuttaa auttamishalukkuuteemme?Onko olemassa moraalinen auttamisvastuu?Entä onko tekemättä eli auttamatta jättäminen (passiivisuus, omissio) yhtä vakavamoraalinen rikkomus kuin aktiivinen vahingonteko?


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45117


Auttamisvastuu

Miksi autetaan tai jätetään auttamatta?

Auttaminen on normatiivinen velvollisuus. Onolemassa kirjoitettuja sääntöjä, joissa tiettyjäihmisiä velvoitetaan tietyissä tilanteissa autta-maan muita. Esimerkiksi T‰ernobylin ydinvoimala-palon sammuttajiksi määrätyt sotilaat uhrasivattai ainakin vaaransivat henkensä. Estonia-on-nettomuuden uhrien pelastamiseen osallistuivatmonet ammattiauttajat, kuten meripelastusyksi-köt. Jokaisella autoilijalla on velvollisuus auttaatieliikenneonnettomuuksissa. Säädökset velvoit-tavat auttamaan riippumatta siitä, mitä auttajaajattelee itsestään ja apua tarvitsevasta. Autta-matta jättäminen on sanktioitua eli siitä seuraarangaistus.

Ihmiset auttavat myös vapaaehtoisesti. Heluovuttavat verta, tekevät elintestamentteja, jär-jestävät hyväntekeväisyystilaisuuksia ja osallis-tuvat niihin, antavat rahaa sotainvalideille, Pu-naisen Ristin toimintaan tai AIDS-apuun, ottavatkummilapsia köyhistä maista.

Auttamistutkimuksissa on käytetty esimer-kiksi seuraavanlaisia tilanteita: valekoehenkilöasetetaan uhriksi kadulle, ja sen jälkeen seura-taan, miten ohikulkijat reagoivat. Reagointi hätä-tilanteeseen riippuu selvästi silminnäkijöidenmäärästä siten, että nopeimmin ja todennäköi-simmin uhria auttaa yksin paikalle saapuva.Mitä enemmän silminnäkijöitä on paikalla, sitäkauemmin kestää, ennen kuin tilanteessa ruve-taan toimimaan. Tämä johtuu siitä, että tilan-teen tulkinnassa otetaan huomioon myös mui-den läsnäolo.

Tilannetta voidaan tulkita monella tavallaväärin, mikä voi johtaa auttamatta jättämiseen.Monien tutkijoiden mielestä auttaminen ei kui-tenkaan perustu järkeilyyn ja oikeanlaiseen tul-kintaan, vaan sen taustalla on kyky tuntea em-patiaa uhria tai ylipäänsä avun tarpeessa ole-vaa kohtaan. Tätä väitettä tukee muun muassase tosiasia, että itsen kanssa samankaltaisiaautetaan useammin kuin muita. Voidaankin ky-syä, johtaako vaurauden lisääntyminen siihen,että hyvinvoiviin ryhmiin kuuluvat eivät kykenetuntemaan empatiaa puutteessa eläviä kohtaan.

Seuraavat kaksi periaatetta selittävät autta-mista: Yleisen sosiaalisen vastuuntunnon nor-min mukaan ihmisten tulisi auttaa niitä ihmisiä,jotka ovat riippuvaisia heidän avustaan. Yleensäsiis odotetaan, että avuntarpeen havaitsemises-ta ja kyvystä auttaa pitäisi seurata avunanto.Lapsia kasvatetaan tällaiseen ajatteluun jo pie-nestä pitäen, ja sosialisaatioprosessissa tämäperiaate sisäistetään oman toiminnan ohje-nuoraksi. Ihmisten välillä on kuitenkin suuriaeroja siinä, miten he ovat säännön sisäistäneetja miten he sitä soveltavat. Auttamistilanteissavaikuttaa myös vastavuoroisuuden periaate. Au-tetaan joko siksi, että itsellä on kokemuksia au-tetuksi tulemisesta, tai odotetaan, että vastaa-vasti saadaan apua tarvittaessa. Tällainen ajatte-lu soveltuu hyvin yhteen sen kanssa, että ihmisil-lä on tarve uskoa oikeudenmukaiseen maail-maan – siihen, että oikeus toteutuu.


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45118


Auttaminen ja vaihtoteoria

Auttamistakin voidaan arvioida vaihtoteorian elikustannus–hyöty-analyysin pohjalta, kuten muu-takin toimintaa. Auttamisen kustannuksena voi-daan pitää esimerkiksi ajan menetystä, joka olierään tutkimuksen mukaan yleisin syy, miksimuita ei autettu. Muita syitä jättää auttamattaovat esimerkiksi auttamiseen liittyvät vaarat, tai-tojen puute tai stressi. Auttamisesta koituvanahyötynä, palkintona, voidaan pitää itsetunnon

kohoamista ja muilta mahdollisesti saatavaatunnustusta. Vaihtoteoria auttaa jäsentämäänepäitsekkääseen käyttäytymiseen liittyviä tekijöi-tä, mutta se ei selitä epäitsekästä käyttäytymistä.

Anja Riitta Lahikainen & Anna-Maija Pirttilä-Backman,Sosiaalipsykologian perusteet.


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45119


Sosialisaatio

Vastaus kysymykseen ”mitä sosialisaatiossa tapahtuu?” on samalla vastaussiihen, miksi yhteisöitä ylipäätään on olemassa:1.Yhteisön on kyettävä tyydyttämään jäsentensä biologiset perustarpeet:

ravinto, turvallisuus, suoja.2.Yhteisön on kehitettävä roolijako: valtasuhteita, työnjako.3.Yhteisöllä on oltava yhteinen kieli.4.Yhteisöllä tulee olla riittävän yhtenäinen maailmankuva ja arvojärjestelmä.5.Yhteisön jäsenten välillä pitää olla emotionaalista vetovoimaa ja

yhteenkuuluvuuden tunnetta, jotta sen kiinteys eli koheesio säilyy.6.Yhteisöllä on oltava normeja, joihin jäsenten odotetaan sopeutuvan sekä

keinoja kontrolloida ja sanktioida poikkeavaa käyttäytymistä.

Sosialisaatio on prosessi, jonka kautta nämä yhteisön olemassaolon edellytyk-set välitetään uusille sukupolville.

Pyrkikää luetteloimaan kohta kohdalta,a) millaisessa muodossa mainitut tehtävät nyky-yhteiskunnassa toteutuvatb) millaisin tavoin sosialisaatio kussakin asiassa tapahtuu.


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45120


Sosiaalisuus ja biologiaSosiobiologiasta käydyssä ja mieliä kiihdyttä-neessä keskustelussa on usein unohdettu yk-sinkertaiset pääasiat. Ensinnäkin, tiukkaa näyt-töä sosiobiologisten periaatteiden toimimises-ta on suhteellisen vähän. Siitä huolimatta onselvää, että mentäessä käyttäytymisen syy-seurausketjua alaspäin, törmäämme ennenpitkää joihinkin teknisiin mekanismeihin, jotkatekevät käyttäytymisen mahdolliseksi. Näillämekanismeilla, ainakin yksilön fyysisen raken-teen tasolla, on oltava biologinen ja geneettinenpohja. Tässä mielessä sosiobiologia on päteväselitys.

Sosiaalisen käyttäytymisen ja sosiaalisuu-den käsitteiden välille on kuitenkin tarpeentehdä selvä ero. On eri asia puhua sosiaalisuu-den ja sosiaalisen käyttäytymisen biologisestaperustasta. Sosiaalisuudella, ryhmissä elämi-sellä, on epäilemättä biologinen, perinnöllinen,perusta. Mikään eliölaji ei keksi sosiaalistaelintapaa jokaisessa sukupolvessa uudestaan.Sosiaalisten lajien yksilöillä on synnynnäisetedellytykset, voidaan ehkä puhua jopa tarpees-ta, elää sosiaalisessa yhteisössä. Tästä ei kui-tenkaan seuraa, että sosiaalisen käyttäytymi-sen eri muodot välttämättä voitaisiin johtaaperintötekijöistä. Siirtyessämme sosiaalisuu-den käsittelemisestä sosiaalisen käyttäytymi-sen käsittelyyn siirrymme samalla yleisestäerityiseen.

Informaatioteoreettiset tarkastelut ovat vas-ta viime aikoina, sosiobiologian jälkeen, alka-neet lähestyä ehkä jopa realistisella tavalla niitämekanismeja, joilla käyttäytyminen saadaan ai-kaan. Ne viittaavat ympäristön ja oppimisen suu-reen merkitykseen. Vasta näiden periaatteidenselviämisen jälkeen meidän on ehkä mahdollistaymmärtää, miten tuo oppiva ja ympäristöään ha-vainnoiva järjestelmä on rakentunut ja mikä onperinnöllisten mekanismien rooli tuon koneistonlopputuotteessa, käyttäytymisessä.

Erityisen tärkeää on tajuta, että luonnossatavallisten ratkaisujen ei tarvitse olla hyviä yh-teiskunnassa. Tämä varaus unohtuu yllättävänusein. Vaikka pystyisimmekin osoittamaan, ettäluonnonvalinta on johtanut tiettyihin ihmisen so-siaalisiin käyttäytymispiirteisiin, se ei vähimmäs-säkään määrin velvoita ihmistä järjestämäänyhteiskuntaansa noiden sääntöjen mukaan. Ku-kaan ei ole esittänyt päteviä perusteita sille,miksi olisi toivottavaa järjestää ihmisyksilöidenväliset suhteet samalla tavoin kuin esimerkiksisosiaalisissa laumoissa elävät gorillat tekevät.Sen sijaan on täysin mahdollista, että meidänon kasvatuksen alalla tehtävä huomattavastienemmän töitä, jos haluamme järjestää asiattoisin kuin ne ehkä ’luonnostaan’ järjestyisivät.

Ote artikkelista Laihonen, Haila & Haukioja,”Sosiobiologia ja ihminen”, teoksessa Kulttuurieläin –

ihmistutkimuksen biologiaa.


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45121


Modernin yhteiskunnan ja yksilön jäljillä AINEISTO 19

YhteiskuntasopimusLuonto on tehnyt ihmiset niin yhtäläisiksi ruu-miin ja mielen kykyjen suhteen, että vaikka jos-kus löytyy joku, jolla on selvästi vahvempi ruu-mis tai nokkelampi mieli kuin toisella, kaikenkaikkiaan ero ihmisten kesken ei kuitenkaanole niin suuri, että yksi ihminen voisi sen nojallavaatia itselleen mitään etua, jota toinen ei voisiyhtä hyvin tavoitella. Sillä ruumiinvoiman puo-lesta heikoimmallakin on tarpeeksi voimaa tap-paakseen vahvimman, joko salaisella juonellatai liittoutumalla toisten kanssa, jotka ovat sa-massa vaarassa kuin hän itse.– –Tästä kykyjen yhtäläisyydestä seuraa, että toi-veet päämääriemme saavuttamisesta ovat yhtä-läiset. Jos siksi jotkut kaksi ihmistä haluavat sa-maa asiaa, mitä he eivät kuitenkaan voi molem-mat saada, heistä tulee viholliset, ja pyrkies-sään päämääräänsä (joka on ensi sijassa hei-dän oma elossa pysymisensä ja joskus vain hei-dän nautintonsa) he koettavat tuhota tai alistaatoisensa. Ja tämä saa aikaan, että siellä, missähyökkääjällä on pelättävänään vain yhden ihmi-sen oma voima, on todennäköistä, että jos jokupitää hallussaan otollista paikkaa ja istuttaa,kylvää tai rakentaa sille, niin voi odottaa toistentulevan yhteisvoimin syrjäyttämään hänet ja vie-mään häneltä, ei vain hänen työnsä hedelmätvaan myös hänen henkensä tai vapautensa. Jahyökkääjä on puolestaan vastaavassa vaarassa.

Ja tässä keskinäisessä epäluottamuksessaei kukaan ihminen voi hankkia turvaa järkeväm-min kuin varustautumalla: siis hallitsemalla vä-

kisin tai vehkeilyllä kaikkia joita voi, kunnes hänei enää näe muuta voimaa, joka riittäisi vaaran-tamaan hänet.– –

Eikä ihmisillä ole mitään iloa (vaan päinvas-toin paljon harmia) toistensa seurasta, jos mi-kään valta ei pysty tekemään vaikutusta heihinkaikkiin. Sillä jokainen katsoo, että hänen kump-paninsa pitäisi arvostaa häntä samalla tavallakuin hän itse arvostaa itseään.– –Löydämme siis ihmisluonnosta kolme pääasial-lista riidan syytä. Ensimmäinen on kilpailu, toi-nen epäluottamus, kolmas turhamaisuus.

Kilpailu saa ihmiset hyökkäämään hyödynvuoksi, epäluottamus turvallisuuden vuoksi, tur-hamaisuus maineen vuoksi. Ensimmäisessä ta-pauksessa ihmiset käyttävät väkivaltaa päästäk-seen kanssaihmisten persoonan, vaimojen, las-ten ja karjan herroiksi; toisessa tapauksessapuolustautuakseen; kolmannessa joutavuuksienvuoksi, sellaisten kuin sana, hymy, eriävä mieli-pide tai mikä tahansa muu aliarvioinnin merkkijoko suoraan heidän henkilöään kohtaan tai vä-lillisesti heidän sukulaisiaan, ystäviään, kan-saansa, ammattiaan tai nimeään kohtaan.

Tästä ilmenee, että silloin kun ihmiset elävätilman yhteistä valtaa, joka pitää heidät kaikkikurissa, he ovat siinä tilassa, jota sanotaan so-daksi; sodassa, jota kaikki käyvät kaikkia vas-taan.– –

26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45122


Kaikki mikä aiheutuu sota-ajasta, jolloin jokai-nen ihminen on jokaisen vihollinen, kaikki sesiis aiheutuu myös ajasta, jolloin ihmiset elävätilman muuta turvaa kuin minkä heidän oma voi-mansa ja kekseliäisyytensä heille hankkii. Sellai-sessa olotilassa ei ole sijaa yritteliäisyydelle,koska sen hedelmä on epävarma; ei siis myös-kään maanviljelystä; ei merenkulkua eikä merit-se tuotavien tavaroiden käyttöä; ei kunnollisiarakennuksia; ei kulkuneuvoja eikä laitteita voi-maa vaativiin kuljetuksiin; ei tietoa Maan pin-nasta; ei käsitystä ajasta; ei taiteita; ei oppia; eiyhteisöjä; ja mikä pahinta, vallitsee ainainenpelko ja väkivaltaisen kuoleman vaara; ja ihmi-sen elämä on yksinäinen, kurja, häijy, raaka jalyhyt.– –Voidaan kukaties ajatella, ettei koskaan ole ol-lut sellaista aikaa eikä sotatilaa kuin tämä, jauskon, ettei sellaista koskaan olekaan ollut ylei-sesti kaikkialla maailmassa. Mutta on moniapaikkoja, joissa nykyisinkin eletään niin. Sillä

monissa paikoissa Amerikassa villeillä kansoillaei ole lainkaan mitään hallitusta, paitsi pientenperheiden hallitus, jonka sopu riippuu luonnolli-sista himoista. Ja he elävät tänäkin päivänä sil-lä raa’alla tavalla, josta puhuin. Joka tapaukses-sa se elämäntapa, mihin ihmiset, jotka aikai-semmin ovat eläneet rauhallisen hallituksenalaisina, yleensä sisällissodassa rappeutuvat,osoittaa, millainen elämäntapa olisi, ellei olisimitään yhteistä valtaa pelättävänä.– –Ne passiot, jotka taivuttavat ihmisiä rauhaan,ovat kuoleman pelko, sellaisten asioiden halu-aminen jotka ovat kunnollista elämää vartenvälttämättömät, ja toivo saavuttaa niitä omallayritteliäisyydellä. Ja järki ehdottaa käytännöllisiärauhan periaatteita, joista ihmiset saattavatpäästä yhteisymmärrykseen.

Ote teoksesta Thomas Hobbes,Leviathan eli kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan aines,

muoto ja valta, luku XIII. Suom. Tuomo Aho.

Miten arvioisitte Hobbesin näkemystä?

Millaisia perusteita Hobbesilla on olettaa luonnontila sotatilaksi?

Miten arvioitte kuvausta ihmisluonnosta?Voiko sitä soveltaa jollain tavalla nykypäivään?


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45123


Yhteisön alkuperästä”Muutamat niistä kirjoittajista, jotka ovat yrittä-neet tunnistaa ihmisluonnosta sen alkuperäisetpiirteet ja osoittaa eron luonnon ja ihmisen ai-kaansaannosten välillä, ovat esittäneet ihmisenalkutilassa pelkän eläimellisen tunnevoimanhallitsemana. He ovat kuvanneet ihmisen kuinhänellä ei olisi mitään hänet pedoista erottaviamielenkykyjä, ei mitään poliittista yhteisyyttä, eikeinoja ymmärtää tuntemuksiaan, eikä edessellaisia ymmärryksen ja tunteen muotoja, joitaääni ja ele ovat niin omiaan ilmaisemaan. Toisetovat kuvanneet luonnontilan sotatilaksi, jota liet-soo kilpailu eduista ja vallasta, jossa jokainenyksilö kilpailee muita vastaan, ja jossa kanssaih-misen läsnäolo on vain uuden kamppailunmerkki. – –

Halu valaa perusta omalle kannalle – – onantanut aihetta monille villeille oletuksille. Ihmi-sen monien ominaisuuksien joukosta valitsem-me yhden tai muutaman, joiden perustalle ra-kennamme teorian, ja näin rajaamalla oman ku-vauksemme siihen, millainen ihminen muka olijossakin kuvitteellisessa luonnontilassa, jätäm-

me tyystin huomiotta sen, millaisena ihminenon aina esiintynyt omien havaintojemme puit-teissa ja historian tiedoissa. – –

Kun sekä varhaisimmat että tuoreimmatkertomukset mistä tahansa maailmankolkastakuvaavat ihmiset aina kokoontuneina joukoiksija kunniksi; ja yksilön aina liittyneenä kiintymyk-sellään johonkin ryhmään, vaikka onkin mahdol-lisesti toista vastaan; harjoittamassa muistin jaennakoinnin kykyjään; tottuneena viestimäänomista tunteistaan, ja halukkaana ymmärtä-mään toisten tunteita – silloin nämä seikat onhyväksyttävä kaiken ihmistä koskevan pohdin-tamme alustaksi. – –

Ihmistä on tarkasteltava osana ryhmiä, kos-ka siten hän on aina elänyt... ja jokainen tästäaiheesta tehtävä ajatuskoe on tehtävä suhtees-sa kokonaisiin yhteiskuntiin eikä suhteessa yk-sittäisiin ihmisiin.”

Ote teoksesta Adam Ferguson, An Essay on the Historyof Civil Society, 1767.

Ferguson halusi kritisoida oletuksia yhteiskuntaa edeltäneestä ’luonnontilasta’.Miten ymmärrätte Fergusonin kritiikin ja miten tiivistäisitte hänen oman näkemyksensä?


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45124


Käsiteverkko aiheesta ”modernin yhteiskunnan synty”

➙ Täydentäkää verkkoa täsmentämällä väitteitä tai jatkamalla avoimia kohtia.➙ Miettikää, mikä merkitys muutoksilla on yksilöiden elämän, maailmankuvien

tai yhteisöllisyyden kannalta.

Kaupankäyntija teollisuuskehittyvät.

Rahatalousyleistyy.

Porvariston jaammatinharjoittajienesiinnousu.

Uudet keksinnötedistävätteollisuutta.

MODERNINYHTEISKUNNANSYNTY

Väestölisääntyy.

Hallintoatehostetaan.

Poliisia jaoikeuslaitostakehitetään.

Väestölaskennataloitetaan.

Reformaatio jauudet aatteetleviävät.

Kansallis-valtioiden ideamuotoutuu.

Maailman-katsomukset jamaailmankuvatyksilöllistyvät.

Tiede jatekniikkakehittyvät.

Kirjapainotja kansankieletkirjakielenäyleistyvät.

Muuttokaupunkeihin.


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45125


Moderni yhteiskunta ja yksilöllistyminen

MODERNIN YHTEISKUNNANOMINAISPIIRTEITÄ

kaupungistuminen ➙

rahatalous ➙

kaupankäynti, kapitalismi ➙

maailmankuvien ja katsomustenmoninaistuminen ➙

– ➙

– ➙

– ➙

YKSILÖLLISTYMISEN OSATEKIJÖITÄ

irtautuminen tiiviistäkyläyhteisöllisyydestä

yksityisen omaisuuden merkityksenkorostuminen

työntekijän liikkuvuus jatyötehtävien eriytyminen

maailmankatsomustenyksilöllistyminen

Täydentäkää kaaviota.


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45126


Sosiologisen metodologian peruskäsitteitä

sosiologia➙ socius (lat.) ’kumppani, ystävä’; logos (kreik.) ’oppi, järki’➙ yhteiskuntatutkimus

metodologia➙ methodos (kreik.) ’tie (jonnekin)’, logos (kreik.)➙ menetelmäoppi

positivismi➙ positive (ransk.) ’varma, myönteinen’➙ tieteenfilosofia, joka korostaa kaikkia tieteiden yhteistä metodologiaa

sekä tieteellistä tietoa yhteiskunnan kehityksen ohjaajana

nomoteettinen➙ nomos (kreik.) ’laki’➙ lainomainen selittäminen

idiografinen➙ eidos (kreik.) ’idea, ajatus’➙ yksittäisten käsitysten tarkastelu

kausaalinen➙ causa (lat.) ’syy’➙ syy–seuraus-suhteeseen perustuva selitys

teleologinen➙ telos (kreik.) ’päämäärä’➙ tavoitteellisuuteen perustuva selitys


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45127


Eettinen relativismi

Edward Westermarck, antropologia ja eettinenrelativismi

välin hän oli hankkinut omakoh-taista antropologista tietoa seuraa-malla Marokossa berberien tapojaja uskomuksia kaikkiaan yhdeksänvuotta. Myös virka vaihtui Helsin-gistä Turkuun, kun Åbo Akademiperusti 1919 filosofian professuurin.Siitä virasta Westermarck jäi eläk-keelle samana vuonna kuin EthicalRelativity ilmestyi.

Suomalaista filosofiaa hallitsisaksalainen perinne Westermarckinopiskelu- ja tutkimusvuosina. Eri-tyisesti Kant ja Hegel valoivat us-koa järjen mahdollisuuksiin. Uskot-tiin, että yleisesti päteviä ja objektii-visia moraalitotuuksia on olemassaja rationaalinen ajattelu auttaa mei-tä löytämään niitä. Myös Mooreesitti vuosisadan alussa, että moraa-lisista totuuksista puhuminen onperusteltua: moraalinen hyvyys,’hyvä’ sellaisenaan, on olemassameidän käsityksistämme, asenteis-tamme ja tunteistamme riippumat-ta. Mooren mukaan hyvyyden ole-mus opitaan tuntemaan erityisenmoraalisen intuition avulla.

Westermarck asettui jyrkkäänvastarintaan eettiseen universalis-miin ja objektivismiin nähden. Hänei pitänyt ajatusta yleisesti pätevienja käsityksistämme riippumatto-mista moraalisista totuuksista pe-rusteltuna. Hän huomautti, etteiintuitioon vetoaminen missään ni-messä riitä. Intuitio voi antaa meil-le kyllä varmuuden elämyksen jon-kin asian ehdottomasta totuudesta,mutta mikä takaa, että elämys on

oikea, että se paljastaa aidon totuu-den? Ihmisten, vieläpä alan asian-tuntijoina esiintyvien moraalifilo-sofienkin intuitiothan lyövät jatku-vasti toisiaan korville. Ja järkeen ve-toaminen tuottaa saman tuloksen:tähän mennessä ei ole päästy yksi-mielisyyteen kaikkia koskevista eh-dottomasti oikeista arvoista ja niitänoudattavista periaatteista, vaikkajärkeä on yritetty käyttää ainakinkaksituhatta vuotta.

Westermarck tekee selvän johto-päätöksen: mikään objektiivisuu-teen vetoava eettinen teoria kutenhedonismi, utilitarismi, rationalis-mi tai intuitionismi ei kykene puo-lustamaan kantaansa tyydyttävästi.Kun lisäksi otetaan huomioon ih-misten moraalikäsityksissä vallitse-vat suuret erot, on varsin vähän us-kottavaa, että olisi mitään yleisestipäteviä moraalitotuuksia. Tässä onhyvä huomauttaa varsin tavallisestavirhepäätelmän vaarasta. Käsitystenerimielisyydestä ei tietenkään seu-raa, että ehdottomia moraalitotuuk-sia ei voisi lainkaan olla. Wester-marck ei tee tuota virhettä, sillä hänmyöntää, ettei hän pysty aukotto-masti kiistämään moraalisten to-tuuksien olemassaoloa. Eettistä ob-jektivismia ei ole mahdollista ku-mota lopullisesti kuten ei todistaa-kaan. Mutta hän halusi osoittaa,että moraalikäsityksiä koskevat tosi-asiat tekevät eettisestä objektivis-mista kovin epäuskottavan opin jaettä objektivismin pohjalta on vai-kea selittää, miksi ihmisten moraa-

Moraalitutkimuksen jättiläiseksiEdvard Westermarckin tekee eri-tyisesti hänen moraalikäsitysten al-kuperää, kehitystä ja luonnetta kos-kevat tutkimuksensa. Vuosina 1906ja 1908 ilmestynyttä kaksiosaistateosta The Origin and the Develop-ment of Moral Ideas voidaan pitäähänen päätyönään. (Ensimmäinenosa julkaistiin suomeksi lähes 30vuoden viiveellä 1933 nimellä Mo-raalin synty ja kehitys.) Kirja on yk-sinkertaisesti kansainvälinen klas-sikko. Siihen on koottu valtava ai-neisto monenlaisten yhteisöjenasenteita ja käytäntöjä, suhtautu-mista sellaisiin asioihin kuin mur-haan, verikostoon, orjuuteen, lau-peuteen, altruismiin, rehellisyyteen,askeettisuuteen sekä kuolleisiin jayliluonnollisiin olentoihin. Aineis-toon tukeutuen Westermarck puo-lusti relativismin nimellä tunnettuamoraalifilosofista ajattelutapaa. Kir-ja herätti heti kiivasta keskustelua,useimmat johtavat filosofit ja yhteis-kuntatieteilijät Cambridgen kuului-sasta filosofista Georg Edward Moo-resta lähtien tutkivat ja kommentoi-vat siinä esitettyjä ajatuskulkuja.

Westermarck valmisteli tunnus-omaiseen tapaansa vastauksiaanpitkään ja huolellisesti. Runsaat 30vuotta myöhemmin ilmestyneessäkirjassa Ethical Relativity (1932)hän käsittelee perusteellisesti Moo-ren, Hastings Rashdallin ja WilliamMcDougallin esittämää kritiikkiä jatäsmentää samalla omia eettistä re-lativismia koskevia kantojaan. Tällä


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45128


likäsitykset poikkeavat edelleen, tu-hansien vuosien kuluttuakin, suurestitoisistaan.

Westermarck halusi rakentaamoraaliteorian tieteelliselle pohjal-le, ja parhaaksi lähtökohdaksi hänkatsoi lajin säilymisen periaatteen.Pyrkimys lajin säilymiseen on tuot-tanut meille tietynlaisen tavan suh-tautua toisiin ihmisiin sekä luonnonmuihin olioihin. Me vastaammehyväksyvällä tunteella sellaisiin te-koihin ja muihin kohteisiin, jotkatuottavat mielihyvää, sillä siitä onmeille etua esimerkiksi ystävien jaliittolaisten hankkimisessa. Tuskanja mielipahan aiheuttajiin vastaam-me torjunnalla ja paheksuvalla tun-teella, ja se auttaa meitä välttämäänhaitallisia ja vaarallisia asioita.

Moraalissa on kysymys hyväksy-misen ja paheksumisen tunteistasellaisissa tilanteissa, joissa tekoa taitoimintaa arvioidaan puolueetto-masti, siis kohteeksi joutuvien hen-kilöiden erityisistä ominaisuuksistariippumatta, ja teon herättämä tun-ne koetaan yleiseksi sillä tavalla, ettämuutkin yhtyisivät siihen samassatilanteessa. Moraalisesti hyvänä pi-täminen perustuu hyväksymisentunteelle, ja moraalisesti oikeana taivelvollisuutena pitäminen torjumi-sen tunteelle.

Tähän on lisättävä heti, etteiWestermarck edusta sellaista naiiviaemotivismia eli moraalin tunneteo-riaa, jonka mukaan moraalikäsityk-set ovat pelkkiä tunteiden osoituk-sia. Hän piti selvänä, että moraali-seen arviointiin, vaikka se perustuu-kin retributiivisiin, tietyllä tavallapalautteellisiin tunteisiin, kuuluumyös tiedollinen osuus. Onhan ainaotettava huomioon toimintojen tar-koitukset ja vaikuttimet ja arvioita-va seurauksia. Siksi todellisuuttakoskevat uskomukset vaikuttavathyvin oleellisella tavalla moraalikä-sitysten sisältöön, kuten uskontojentutkiminen hyvin selvästi osoittaa.

Westermarck myöntää myös sen,että tietoon perustuvan harkinnanlisääntyminen lähentää samallamoraalikäsityksiä toisiinsa. Hän ei

kuitenkaan usko, että joskus saavu-tettaisiin täydellinen yksimielisyys,sillä samatkin uskomukset synnyt-tävät ihmisissä toisistaan poikkeaviamoraalisia tunteita. Niin käy siitähuolimatta, että taipumus altruis-miin, hyväntahtoiseen ja huolehti-vaan kiinnostukseen toisista, onmeissä synnynnäistä. Kulttuuri jayksilölliset kokemukset vaikuttavatnimittäin voimakkaasti siihen, mi-ten taipumus altruismiin pääseeesille. Westermarck sanoo, että alt-ruististen tunteiden voimakkuudenvaihtelu ’tulee aina estämään sen,että säännöt olisivat läheskään yh-denmukaisia, ja jättämään niidenyhdenmukaisuuden äärimmäisenepätäydelliseksi’.

Miksi sitten käsitys yleispätevis-tä moraalitotuuksista elää sitkeästi,vaikka antropologinen ja historial-linen aineisto tuo vakuuttavasti esil-le, että moraalikäsityksille on omi-naista vain yksi yhteinen piirre, nii-den vaihtelevuus? Westermarck se-littää asian objektivoinnin ilmiöllä.Meillä on taipumus siirtää omiatuntemuksiamme kohteisiin: kunsusi herättää meissä pelon tunteen,ajattelemme että susi on pelottava –että pelottavuus on suden ominai-suus. Samalla tavalla sanomme hui-jaamista vääräksi ikään kuin vääryysolisi huijaamistoiminnan ominai-suus, vaikka kysymys on meissäesiintyvästä paheksumisen tuntees-tamme. Objektivointia vahvistavatkulttuurin piirissä vallitsevat yleisettavat ja auktoriteettien vaikutus.

John Mackie, hyvin vaikutusval-tainen englantilainen filosofi, pitääWestermarckin selitystä äärimmäi-sen tärkeänä, sillä se vie hänen mie-lestään pohjan kaikilta yrityksiltä,joissa eettistä objektivismia perus-tellaan moraalikielen käytöllä. Hä-nestä Westermarck on tajunnutmoraali-ilmausten oleellisen luon-teen, ’toisin kuin useimmat niistänykyfilosofeista, jotka korostavatmielellään moraalikielen käytön tut-kimisen tärkeyttä’, Mackie sanoo.

Westermarck hylkää eettisen ob-jektivismin, sen että käsityksistäm-

me ja tunteistamme riippumatto-mia moraalitotuuksia olisi olemas-sa. Mutta samalla hän hyväksyy kyl-lä puheen moraaliarvostelmien ob-jektiivisuudesta. Hän hyväksyy sen,että kun moraaliarvostelmia teh-dään, niiden uskotaan kuvaavan to-dellisuutta ja väittävän siitä jotain.Väite, että koetulosten tahallinenmuuttaminen on väärin, perustuuajatukseen, että sellaisen toiminnanvääryys on tosiasia eikä muuksimuutu. Toisaalta Westermarck kui-tenkin sanoo, ettei moraalisia tosi-asioita ole; usko niihin on virheelli-nen ja perustuu pelkästään objekti-voinnin luomaan harhaan. Tästäseuraa se kummallisen tuntuinenjohtopäätös, että kaikki moraaliar-vostelmat ovat virheellisiä. JohnMackie kutsuu tätä selitystä moraa-likäsitysten objektiivisuudelle ’vir-heteoriaksi’ ja kannattaa sitä. Wes-termarckia voidaan hyvällä syylläpitää filosofisesti varsin mielenkiin-toisen virheteorian isänä.

Virheteoria ei väitä, että kaikkimoraalikäsitykset olisivat eettisestivääriä, se sanoo vain, että ajatus nii-den objektiivisuudesta on virheelli-nen. Westermarck pitää tiukastikiinni kannastaan, että moraali pe-rustuu retributiivisille tunteille, jot-ka syntyvät luonnonvalinnan tulok-sena ja joiden ilmenemistä ihmistensosiaalinen toiminta säätelee. Bio-logian ja kulttuurin vaikutuksestaon mahdotonta päästä eroon. Se eionnistunut hänen mielestään edesKantilta, sillä tämän ’otaksutuissajärjen määräyksissä emotionaalinentausta tulee esille kaikkialla’. Eetti-sen relativismin oleellinen etu onsiinä, että se vastaa objektivismiahuomattavasti paremmin empiirisiätosiasioita ja selittää niitä uskotta-valla tavalla, ja juuri sitä Wester-marckin mielestä tieteelliseltä mo-raaliteorialta tulee odottaakin. Kunetiikka ymmärretään tieteeksi, senpitää selvittää, mitä pidetään oikea-na ja mitä tarkoittaa se, että jotainpidetään oikeana, eikä tutkia sitä,mikä jossain objektiivisessa ja ehdot-tomassa merkityksessä on oikein.


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45129


Kulttuurioptimismietteivät ne perustu olemassaoleviintosiasioihin’.

Relativistista tunneteoriaa onsyytetty myös moraalia ja kokokulttuuria rappioittavasta vaikutuk-sesta. Hastings Rashdall kirjoittivuosisadan alussa, että se on ’kohta-lokas ihmiskunnan syvimmille hen-gellisille vakaumuksille ja korkeim-mille pyrkimyksille’. Puoli vuosisa-taa myöhemmin Stuart Penn sanookirjassaan Westermarckista, että tä-män oppi on ’sekä tuhoisa että va-hingollinen etiikalle, kun ymmär-rämme tämän näkemyksen seurauk-set’. Penn näkee seurauksena mo-raalisen kaaoksen. Syytösten takanaon ajatus, että relativistin on hyväk-syttävä eri kulttuureissa kehittyneettavat valikoimatta, sellaisetkin kuinihmissyönti, leskien polttaminen,orjuus, vihollisten kiduttaminen janatsien hirmutyöt. Meillä erityises-ti Sven Krohn on tuominnut eetti-sen relativismin kulttuurin rappionilmentymänä.

Vastauksessaan Westermarck ve-toaa rationaalisen ajattelun ja har-kinnan lisääntymiseen. Tieteellä jasuurilla yksilöillä on ihmisten mo-raalisia käsityksiä valistava vaikutus.Tieteellisen tiedon lisääntyminenhävittää todellisuutta koskevia vää-riä uskomuksia, ja suuret yksilötpystyvät osoittamaan puutteelli-suuksia ja vääristymiä yleisissä mo-raalikäsityksissä. Hän näkee moraa-lisen valistumisen johtuvan ’ole-massaolevien tosiasioiden tuntemi-sesta tai huomioonottamisesta’. Va-listumiseen kuuluu lisäksi se, ettäaltruistiset tunteet kehittyvät kos-kemaan ihmiskuntaa yhä laajem-min. Tämä Westermarckin vastausosoittaa, ettei hän edusta sellaista

relativismia, joka panisi hyväksy-mään mihin tahansa yhteisöllisiinkäytäntöihin ja tapoihin perustuvanmoraalin. Arvostelijat ovat ymmär-täneet hänen teoriansa väärin.

Lisäksi Westermarck kääntää ar-vostelun päälaelleen: ’Jos ihmisettodella saataisiin vakuuttumaan sii-tä, ettei mitään ehdotonta moraalinmittapuuta ole, he tulisivat ehkähiukan suvaitsevammiksi omissa ar-vosteluissaan ja taipuvammiksikuuntelemaan järjen ääntä.’ Eetti-nen relativismi itse asiassa edistäämoraalista valistuneisuutta, eikä tu-hoa sitä, kuten vastustajat väittävät.

Westermarckin käsitys moraali-sen valistuksen lisääntymisestä pe-rustuu luonnollisesti hänen henki-lökohtaiseen vakaumukseensa. Hänoli kulttuurioptimisti. Mutta opti-mismia sen enempää kuin pessimis-miäkään ei ole mahdollista osoittaaoikeaksi. Se valitaan, tai se syntyyitse kussakin ympäristön ja kulttuu-rin tuotteena. Westermarck eli ai-kana, jolloin tieteen kehittymiseenliitettiin edistyksellisyyden tunnus-merkki. Hän uskoi jopa, että tiedepystyy löytämään ’eettisen tietoi-suuden lait’, joiden avulla pystym-me ohjaamaan tietoisuutta ’siihensuuntaan, johon sen toiveittemmemukaan tulee kehittyä’. Toiseenmaailmansotaan johtanut kehitysEuroopassa ei ehtinyt horjuttaa hä-nen valistusoptimismiaan ainakaansikäli kuin se ilmenee kirjallisessatuotannossa, eivät myöskään sellai-set teknologian kehityksen seura-ukset, jotka nykyisin horjuttavatmonien uskoa tieteen siunaukselli-suuteen. Moraalirelativisti kuoli op-timistina 1939.

Westermarckin esittämä eettisenrelativismin puolustus herätti alus-ta alkaen kiivasta arvostelua, ja kes-kustelu jatkuu edelleen.

Tavanomaisimman syytöksen mu-kaan relativismi johtaa täydelliseensubjektiivisuuteen: jokainen saatehdä minkä näkee hyväksi tai oike-aksi, koska yleisiä normeja ei ole.Tämä syyte on virheellinen, ja Wes-termarck torjuu sen epäröimättä.Westermarckin mukaan moraali-tunteet kuuluvat ihmisen lajityypil-lisiin piirteisiin, joten kaikissa kult-tuureissa esiintyy samankaltaisiamoraaliperiaatteita: alkukantaisenheimon tuomio oman yhteisön jä-senen aiheettomasta surmaamisestaja länsimainen käsitys yleisistä ih-misoikeuksista perustuvat samaantaipumukseen kokea altruismintunteita. Useimmat moraaliperiaat-teet ovatkin nimenomaan yhteisönkuten heimon tai yhteiskunnan taivaikkapa ihmiskunnan kaikille jäse-nille yhteisiä, ja niiden yleisyydenmäärää se kulttuurimuoto, jossa nemuodostuvat. Relativismi kiistääainoastaan ihmisten käsityksistä jatunteista täysin riippumattoman ob-jektiivisen moraalin olemassaolon.

On myös muistettava, että Wes-termarck asettaa moraalisille tun-teille erityisvaatimuksia. Ne eivätole mitä tahansa ihmisten kokemiamieltymyksen ja vastenmielisyydentunteita, vaan niiden tulee täyttääpuolueettomuuden ja yleistettävyy-den vaatimukset. Lisäksi vielä tie-don karttuminen lähentää ihmistenkäsityksiä toisiinsa ja poistaa sub-jektiivisuutta, sillä ’kukapa ennak-koluuloton ihminen ei voisi ollamuuttamatta katsantotapojaan, joshän on kerran vakuuttunut siitä,


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45130


Kristinusko ja moraalidassa kehittyneen moraalitajunkanssa, oppi pelastumisesta uskonkautta johtaa moraaliseen laimin-lyöntiin, ja sakramentteja koskevatopit perustuvat vähäaasialaisiin jakreikkalaisiin mysteereihin.

Westermarck kiistää kirjassa, ettäkristinusko olisi johtanut moraali-seen edistykseen, ja perustelee kan-taansa hänelle tunnusomaiseen ta-paan hyvin monipuolisen aineistonpohjalta. Siitä lähtien kun kristin-uskosta tuli Euroopan valtioidenvaltauskonto, se on menettänyt voi-mansa sotien estämiseen. Kristilli-nen kirkko on hyväksynyt kuole-manrangaistukset mutta tuominnutitsemurhat, kun terve moraalitajuajattelee päinvastoin. Se on hyväk-synyt vääräuskoisten verisen vai-noamisen ja rangaissut julmasti tie-teellisen totuuden esittäjiä. Kristil-linen moraali on jäänyt hampaatto-maksi myös häikäilemättömän ka-pitalistisen kilpailun ja mam-monanpalvonnan sekä orjuudenvastustamisen suhteen. Kirkon su-kupuolimoraali on ollut ahdasmie-

Westermarckin viimeiseksi suur-työksi jäi kristinuskon oppien vai-kutuksia tarkasteleva kirja Christia-nity and Morals, joka ilmestyi teki-jän kuolinvuonna (suomeksi 1984nimellä Kristinusko ja moraali). Sepäättää Westermarckin nuorenaaloittaman uskonnonkritiikin. Hänoli johtanut perustamisvuodesta1905 lähtien Prometheus-nimistäyhdistystä, joka sanoutui irti kris-tinuskon keskeisistä opeista ja ajoiuskonnonvapauden toteuttamista.

Jeesuksen etiikka tarjoaa Wester-marckille esimerkin moraalisistatunteista, joiden perustana on voi-makas altruismi ja järkevä harkinta.Kun se esittää elämän tavoitteeksihenkilökohtaisen onnen, pelastuk-sen, johon pyrkiminen motivoi oi-keiden tekojen tekemiseen, kysy-mys on, Westermarckin huomaut-taa, egoistisesta hedonismista. Paa-valin opit saavat osakseen rajun ryö-pytyksen Kristinusko ja moraali-kirjassa: oppi perisynnistä perustuualkukantaiseen käsitykseen synnistäaineellisena tartuntana ja on ristirii-

listä ja naisen alemmuutta mieheennähden on pidetty luonnollisenaasiana, ja ’välinpitämättömyys eläin-ten kärsimyksiä kohtaan on ollutkristillisen Euroopan yleisen mieli-piteen luonteenomaisena piirteenäihan viime aikoihin asti’.

Westermarck esittää johtopää-töksensä kiertelemättä: ’On väitet-ty, että – – ihmissuvun kaikki hyveja hyvä käyttäytyminen saavat kiit-tää synnystään kristillistä uskontoa,että se on ollut Euroopan moraali-sen kehityksen päälähteenä. Olentutkinut sitä vaikutusta, joka kris-tinuskolla on ollut sekä moraaliinyleensä että sosiaalisen ja moraali-sen elämän eri haaroihin, ja pääty-nyt toisenlaisiin johtopäätöksiin.’

Westermarck pysyi johdonmu-kaisesti tieteellisessä vakaumukses-saan. Sen on täytynyt vaatia suurendinosaurin voimia.

Ote artikkelista Juhani Pietarinen,”Edvard Westermarck – moraali-

filosofian dinosauri”,Tieteessä tapahtuu 7/97.


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45131


Marxin dialektinen historiakäsitys

Historia etenee yhteiskuntamallista toiseen taloudellisissa suhteissatapahtuvien muutosten kautta. Muutoksen saavat aikaan tuotantovälineidenkehittyminen ja yhteiskuntaluokkien väliset ristiriidat (dialektiikka).

1. Alkukommunismi

2.Orjanomistajayhteiskunta➙ Ristiriita: orjat vs. orjanomistajat.

3. Feodalismi➙ Ristiriita: maaorjat ja talonpojat vs. maanomistajat.

4. Kapitalismi➙ Ristiriita: työläiset (proletariaatti) vs. omistava luokka (porvaristo,

pääoma).

5. Proletariaatin diktatuuri sosialismi➙ Pääoma ja tuotantolaitokset sosialisoidaan työväenluokan johtamalle

valtiolle.

6. Kommunismi➙ Valtio lakkautuu, ja kaikki omistus muuttuu yhteisomistukseksi.

Lopullisesti vasta kommunismi tuottaa yhteiskunnan, joka on vapaa riistosta javieraantuneisuudesta. Kukin voi toteuttaa työssä ja koko elämässään itseäänparhaiten itselleen sopivilla tavoilla.


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45132


Perusta ja ylärakenne

”Elämänsä yhteiskunnallisessa tuotannossa ihmiset astuvat määrättyihin,välttämättömiin, tahdostaan riippumattomiin suhteisiin, tuotantosuhteisiin,jotka vastaavat heidän tuotantovoimiensa määrättyä kehitysastetta.

Näiden tuotantosuhteiden kokonaisuus muodostaa yhteiskunnan taloudelli-sen struktuurin, reaalisen perustan, jota vastaan kohoaa juridinen ja poliittinenylärakenne ja jota vastaavat määrätyt yhteiskunnalliset tietoisuudenmuodot.Materiaalisen elämän tuotantotapa on ehtona sosiaaliselle, poliittiselle ja henki-selle elämänprosessille ylipäätään. Ihmisen tietoisuus ei määrää hänen yhteis-kunnallista olemistaan, vaan hänen yhteiskunnallinen olemisensa määrää hä-nen tietoisuutensa.”

Teoksesta Karl Marx, Poliittisen taloustieteen kritiikki.

Käsitteistöä

– tuotantomuoto/-tapa = tuotantovoimat + tuotantosuhteet– tuotantovoimat = tuotantovälineet (teknologia), luonnonresurssit

(maa, raaka-aineet) ja ihmisten työ– tuotantosuhteet = tuotantotavan määrittämät suhteet ihmisten välillä

(esim. orjanomistajien ja orjien tai porvariston ja työväestön välillä) sekäihmisten ja tuotantovälineiden välillä

– yhteiskunnallinen tietoisuuden muoto = ideologia ja aatteet

Onko mielestänne totta, että ihmisen yhteiskunnallinen oleminenmäärää ihmisen tietoisuutta ja että yhteiskunnan materiaalinen perustamäärää aatteiden kehityksen?Keksittekö konkreettisia myötä- tai vastaesimerkkejä?


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45133


Benjamin Franklin

Hyveeni

Kohtuullisuus: Älä syö tylsistymiseen saakka; älä juo humaltumiseen saakka.Vaiteliaisuus: Puhu vain hyödyttääksesi muita tai itseäsi; vältä juoruilevaa keskustelua.Järjestys: Anna kaikille asioillesi oma paikkansa; anna kaikille toimillesi oma aikansa.Päättäväisyys: Päätä tehdä se, mitä sinun pitää; tee epäröimättä se, mitä päätät.Säästäväisyys: Älä käytä rahaa muusta syystä kuin tehdäksesi hyvää muille tai itsellesi;älä tuhlaa mitään.Työteliäisyys: Älä haaskaa aikaa; käytä kaikki aikasi johonkin hyödylliseen;karsi pois kaikki tarpeettomat toimet.Vilpittömyys: Älä loukkaa olemalla petollinen; ajattele vilpittömästi ja rehellisesti;jos puhut, puhu suoraan.Oikeudenmukaisuus: Älä vahingoita ketään tekemällä väärin tai olemalla tekemättä sitä,mikä on velvollisuutesi.Maltillisuus: Vältä äärimmäisiä reaktioita; siedä itseesi kohdistuvia loukkauksianiin pitkälle kuin soveliasta.Siisteys: Älä suvaitse mitään siivottomuutta ruumiissasi, vaatteissasi tai asunnossasi.Rauhallisuus: Älä anna tavallisten tai vääjäämättömien sattumien tai vahinkojen häiritämielenrauhaasi.Siveys: Käytä sukupuolisuuttasi vain harvoin, vain terveyden vaalimiseksi tai jälkeläistensaamiseksi, älä koskaan tylsyyteen, heikkouteen tai omaksi tai toisen ihmisen rauhantai kunnian loukkaamiseksi.Nöyryys: Jäljittele Jeesusta ja Sokratesta.

Päiväohjelmani

klo 5–8 Nouse, peseydy ja lausu aamurukous. Suunnittele päiväjärjestysja aseta tavoitteet päivälle. Jatka käsillä olevaa tutkielmaa, ja syö aamiainen.Kysy: Mitä hyvää teen tänään?

klo 8–12 Työskentele.klo 12–14 Lue tai käy läpi tilejäsi, ja lounasta.klo 14–18 Työskentele.klo 18–22 Laita tavarat paikoilleen. Syö illallinen. Musiikkia tai viihdykettä, tai keskustelua.

Arvioi kulunutta päivää.Kysymys: Mitä hyvää olen tehnyt tänään?

klo 22–5 Nuku

Ote teoksesta Benjamin Franklin, Autobiography.


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45134


Weber: Kapitalismin henkiYksi nykyajan kapitalistisen hengen eikä vain sen,vaan koko nykyajan kulttuurin rakennusosa onrationaalinen käyttäytyminen ammattikutsumus-aatteen perustalla. Edellä käsitellyn aineiston pi-täisi osoittaa, että se on syntynyt kristillisen as-keettisuuden hengestä. Nyt havaitaan selvästi,että Franklinin tutkielman ’kapitalismin henkenä’kuvatun mielenlaadun olennaiset elementit ovatjuuri niitä, jotka edellä on todistettu puritaanisenammattiasketismin sisällöksi. Vain uskonnollinenperustelu oli Franklinilta jo hävinnyt.

Ei ole uusi ajatus, että modernissa ammatti-työssä on askeettisia piirteitä. Rajoittuminen eri-koistuneeseen ammattityöhön ja sen edellyttämäluopuminen ihmisyyden faustisesta kaikinpuoli-suudesta ovat ylipäänsä arvokkaan toiminnanedellytyksiä nykymaailmassa. Siispä ’teko’ ja ’itse-kieltäymys’ määrittävät toisensa nykyään väistä-mättä molemminpuolisesti. Tämän porvarillisenelämäntyylin, kun se haluaa olla juuri tyyliä eikätyylittömyyttä, askeettisen perusaiheen on myösGoethe halunnut meille elämänviisautensa suu-ruudessa opettaa Vaellusvuosissaan ja siinä elä-män päätöksessä, minkä hän antoi Faustille. Hä-nelle tämä tietoisuus merkitsi itsekieltäymyksenjäähyväisiä täyden ja kauniin inhimillisyyden ajal-le, eikä se aika tule länsimaisen kulttuurikehityk-sen kulussa toistumaan sen enempää kuin Atee-nan kukoistuksen aika olisi toistunut vanhallaajalla. Puritaani halusi olla ammatti-ihminen, ny-kyihmisen täytyy olla sitä. Sillä askeesin siirtämi-nen munkinkammioista ulos ammattielämään jase, että maailmansisäinen siveellisyysvaatimustuli hallitsevaksi, auttoi osaltaan nykyaikaisen,mekaanis-koneellisen tuotannon teknisiin ja talou-dellisiin edellytyksiin sidotun talousjärjestyksenmahtavan kosmoksen luomista. Tämä talousjär-jestys määrittää nykyään kaikkien eikä vain talou-den ammateissa toimivien yksilöiden elämäntyy-lin ja lisäksi vastustamattomalla pakolla. Ihminensyntyy koneistoon, ja meno jatkuu ehkä siihensaakka, kunnes viimeinenkin sentneri fossiilistapolttoainetta on hehkunsa hehkunut.

Baxterin mielestä tuli huolen maallisista tava-roista olla pyhien harteilla kuin ’ohuen manttelin,jonka voi joka hetki heittää pois’. Mutta kohtaloteki manttelista teräksenlujan kotelon. Askeetti-suus otti tehtäväkseen maailman uudelleenraken-tamisen ja maailmassa vaikuttamisen. Tämänmaailman ulkonainen tavara sai lisääntyvän ja lo-pulta väistämättömän ylivallan ihmisistä. Näin eiollut tapahtunut koskaan aikaisemmin historiassa.Nykyään askeettisuuden henki on karannut –lopullisestiko, kuka tietää? – tästä kotelosta. Jokatapauksessa voittoisa kapitalismi ei tarvitse enäätätä tukea. Se lepää mekaanisella perustalla.

Myös sen nauravan perijättären, valistuksen,ruusuinen tunnelma näyttää lopullisesti häipy-neen. ’Ammattivelvollisuuden’ ajatus satuttaa ny-kyelämää menneiden aikojen uskonnollisten usko-musten haamuna. Missä ’kutsumuksen täyttämis-tä’ ei suoraan voida liittää korkeimpiin kulttuuriar-voihin – tai missä sitä ei päinvastoin täydy tunteamyös subjektiivisesti yksinkertaisena taloudellise-na pakkona – siellä yksilö nykyään enimmäkseenluopuu sen selittämisestä. Suurimman vapautensaalueella, Yhdysvalloissa, uskonnollis-eettisestämerkityksestään riisuttu voitontavoittelu on nyky-ään taipuvainen liittymään puhtaasti kilpailullisiinintohimoihin. Ne leimaavat sen melko usein kuinurheiluhenki. Kukaan ei vielä tiedä, kuka mainitus-sa kovassa kotelossa asuu tulevaisuudessa jaonko tämän tavattoman kehityksen lopussa ilmes-tyvä aivan uusia profeettoja vai tapahtuuko vanho-jen ajatusten ja ihanteiden mahtava jälleensynty-minen. Vai onko sittenkin, ellei kumpikaan näistäennustuksista toteudu, seurauksena eräänlainenkouristuksenomainen itsensä-tärkeänäpitämisenkoristama mekanisoitu kivettyminen. Siinä tapauk-sessa voisi tämän kulttuurikehityksen ’viimeisissäihmisissä’ toteutua sanonta: ’Spesialistit ilmanhenkeä, nautintoihmiset ilman sydäntä: tämä ei-mikään kuvittelee nousseensa koskaan aikaisem-min saavuttamattomalle ihmisyyden asteelle.

Ote teoksesta Max Weber, Protestanttinen etiikka ja kapi-talismin henki. Suom. Timo Kyntäjä, 1990 (1904–1905).


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45135


Durkheim: kollektiivinen tietoisuus

ulkoiset, näkyvät symbolitja rituaalit; lait ja kirjoitetut

normit; instituutiot

yksilöllinen tietoisuus;tunne yhteisöön kuulumisesta

ja sitoutumisesta

kollektiivinen tietoisuusja kollektiiviset representaatiot

(arvot, normit)


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45136


Yhteiskunnan osajärjestelmät Parsonsin mukaan

Yhteiskunnan säilymisen edellytykset

1. Aineellisten tarpeiden tyydyttäminen

2. Toiminnan koordinointi

3. Sosiaalinen koheesio(emotionaalinen kiinteys janormien yhtenäisyys)

4. Jatkuvuuden takaaminen,sosialisaatio

Tehtäviä toteuttavat instituutiot

➙ Talous

➙ Politiikka

➙ Oikeuslaitos, kulttuuri, uskontoja media

➙ Kasvatus ja koulutus


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45137


Yhteiskuntatutkimuksen peruskysymyksetC. Wright Millsin mukaan

1) Yhteiskunnan rakenne– Mikä on tutkitun yhteiskunnan rakenne kokonaisuutena?– Mitkä ovat sen osatekijät ja niiden suhde?– Kuinka se eroaa muista yhteiskunnista?

2) Historiallinen muutos– Mihin tämä yhteiskunta sijoittuu ihmiskunnan historiassa?– Mitkä ovat muutoksen mekanismit?– Mitkä ovat aikakauden erityispiirteet, joilla se eroaa muista ajanjaksoista?

3) Yksilöllisyys– Millaiset ihmistyypit ovat vallitsevina kyseisenä aikakautena kyseisessä

yhteiskunnassa?– Millaiset ihmistyypit ovat tulossa vallitseviksi?– Miten ihmisiin vaikutetaan heidän persoonansa ja luonteensa

muokkaamiseksi?


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45138


Mills: Vapaus yhteiskunnassa?ponnistelemaan pystyäkseen vapauden edellyt-tämään järkevään ajatteluun ja toimintaan.

Millaisissa olosuhteissa ihmiset haluavat va-pautta ja kykenevät toimimaan vapaasti? Millai-sissa olosuhteissa ihmiset tulevat halukkaiksi jakykeneviksi kantamaan vapauden heille asetta-maa vastuuta ja näkemään sen mielellään suo-ritettuna itsensä uudistamisena eikä taakkana?Ja kielteisesti ilmaistuna: Voidaanko ihmisetsaada haluamaan sitä, että he muuttuvat iloisik-si roboteiksi?

Eikö juuri meidän aikanamme tule ottaahuomioon mahdollisuus, että ihmismieli yhteis-kunnallisena ilmiönä saattaa rappeutua laadul-taan ja kulttuuriselta tasoltaan ja että kuiten-kaan monet eivät huomaisi tätä teknologistenkojeiden valtavan lisääntymisen tähden? Eikötämä ole järkevää ajattelua vailla olevan järki-peräisyyden yksi merkitys? Eikö tämä ole ihmi-sen vieraantumisen ja järjen vapauden puuttu-misen yksi merkitys? Kojeiden lisääntyminenkätkee nämä merkitykset. Ne jotka käyttävätnäitä välineitä eivät ymmärrä niitä. Ne jotkakeksivät niitä eivät ymmärrä paljoa muuta. Juurisiksi teknologian määrää ei voi yksiselitteisestikäyttää ihmisen kehityksen ja kulttuurin edistyk-sen mittana.

Jonkin ongelman muotoilu edellyttää siihenliittyvien arvojen ja näitä arvoja uhkaavien tekijöi-den esittämistä. Sillä juuri tärkeinä pidettyjä ar-voja – kuten vapautta ja järkeä – uhkaavat teki-jät ovat yhteiskuntatutkimuksen kaikkien merkit-tävien ongelmien, julkisten kiistakysymysten jayksityisten huolien välttämätön moraalinen ydin.

Ote teoksestaC. Wright Mills, Sosiologinen mielikuvitus (1959)

Vapaus ei ole vain mielihalujen toteuttamistaeikä se ole vain mahdollisuutta valmiiden vaih-toehtojen valitsemiseen. Vapaus on ennen muu-ta käytettävissä olevien valintojen muotoilemis-ta, niistä väittelemistä ja sitten valinnan suorit-tamista. Juuri tästä syystä vapautta ei voi olla il-man, että järkevä ajattelu saa suuremman mer-kityksen ihmiskunnan asioiden hoidossa. Järjenyhteiskunnallinen tehtävä on sekä yksilön elä-mänhistoriassa että yhteiskunnan historiassa va-lintojen muotoileminen ja inhimillisen päätöksen-teon mahdollisuuksien lisääminen historiaan vai-kutettaessa. Ihmiskunnan tulevaisuus ei ole vainjoidenkin muuttujien ennustamista. Tulevaisuuson sitä mitä päätetään, luonnollisesti historiallis-ten mahdollisuuksien rajoissa. Mutta nämä mah-dollisuudet eivät ole lukkoon lyötyjä. Nykyaikananiiden rajat näyttävät todella avarilta.

Tämän lisäksi vapauden ongelmassa on ky-symys siitä, kuinka ihmiskunnan tulevaisuuttakoskevat päätökset tehdään ja kuka ne tekee.Organisatorisesti kysymys on oikeudenmukai-sesta päätöksentekokoneistosta. Moraalisestikysymys on poliittisesta vastuuntunnosta. Intel-lektuaalisesti kysymys on siitä, mitä mahdollisiatulevaisuuksia ihmiskunnalla nykyään on. Muttavapauden ongelman olennaiset puolet eivät ny-kyään koske vain historian luonnetta ja raken-teellista mahdollisuutta vaikuttaa avoimella pää-töksenteolla sen kulkuun. Ne koskevat myös ih-misluontoa ja sitä, että vapauden arvoa ei voidajohtaa ’ihmisen olemuksesta’. Vapauden perim-mäinen ongelma on iloisen robotin ongelma, jase tulee nykyään esille tässä muodossa, koskaon käynyt ilmeiseksi, että kaikki ihmiset eivätluonnostaan halua olla vapaita ja että kaikki ei-vät halua tai kykene, kuten asia saattaa olla,

Mitä oletatte yllä tarkoitettavan ”iloisella robotilla”? Entä mihin voisi viitata ”järkevää ajatteluavailla oleva järkiperäisyys”?Teksti on useiden vuosikymmenten takaa. Miten hyvin se mielestänne sopii nykyaikaan?


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45139


Postmoderni elämäKaikki näyttää näinä aikoina liittoutuneen

kaukaisia päämääriä, elämänprojekteja, pysyviäsitoumuksia, ikuisia liittoja ja muuttumattomiaidentiteettejä vastaan. Enää ei voi suunnitellatulevaisuutta pysyvän työpaikan eikä edes am-matin tai taitojen varaan. Voi nimittäin lyödävaikka vetoa siitä, että ennemmin tai myöhem-min työpaikka katoaa, ammatti muuttuu niin et-tei sitä voi enää entisekseen tunnistaa, ja kyvyil-le ei enää tunnu löytyvän käyttöä. Opiskelijathuomaavat pian, että heidän kyvyilleen ei olekysyntää edes niin pitkäksi aikaa kun niidenomaksuminen kestää. Tulevaisuutta ei voi ra-kentaa myöskään kumppanuuden tai perheenvaraan: tänä ’kelluvien rakkauksien’ aikanakumppanuus kestää juuri niin kauan kun mo-lemmat osapuolet pysyvät tyytyväisinä. Suhtee-seen sitoudutaan jo alusta alkaen ’toistaiseksi’,ja tämän päivän syvä kiintymys saattaa vain sy-ventää huomisen pettymyksiä.

Zygmunt Bauman, “Moraali kontingenssin aikakaudella”,kirjassa Postmodernin lumo, suom. Jyrki Vainonen.

Postmoderni elämä on kuin elämää kaupungis-sa, missä liikenne ohjataan päivittäin uusille rei-teille ja katujen nimiä vaihdetaan etukäteen il-moittamatta. Saatavilla oleva kartta ei takaasitä, että etsitty talo todella löytyisi kävelykadunpäästä, eikä valittu reittikään välttämättä johdaenää haluttuun suuntaan. Tästä aiheutuva piinatuntuu kuitenkin perusteettomalta, koska urbaa-nin mielenkiinnon poukkoilu paikasta toiseen ai-heuttaa luultavasti sen, että määränpään viehä-tys katoaa matkan aikana. Tuollaisessa kaupun-gissa on parempi olla suunnittelematta pitkiä,aikaa vieviä retkiä. Mitä lyhyempi matka, sitä to-dennäköisemmin se tehdään, ja sitä vähemmänuhkaa pettymys lopussa. Järkevä henkilö välttääpitkäaikaisia sitoumuksia ja kauas suuntautuviatutkimusmatkoja. Järkevä postmoderni henkilöei halua rakentaa identiteettiään teräksestä jabetonista, vaan taistelee kynsin hampain aina,kun hänen identiteettinsä yritetään määritellä’pysyväksi’. Modernissa maailmassa oli järkevääryhtyä pyhiinvaeltajaksi ja elää elämänsä niinkuin siinä olisi kyse pyhiinvaellusmatkasta. Post-modernissa maailmassa on puolestaan järke-vää heittäytyä kulkuriksi tai turistiksi, tai ainakinesittää jommankumman roolia.

Onko Baumanin kuvaus postmodernista nyky-yhteiskunnasta mielestännepositiivinen vai negatiivinen?Entä onko se liioiteltu vai todenmukainen?Kuvaako se kaikkien ihmisten, joidenkin ihmisten vai ei kenenkään elämää?


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45140


Yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutus

uusintavat tai muuttavatyhteiskunnan rakenteita.

YHTEISKUNTA YKSILÖT

muokkaa yksilöidentietoisuutta ja taipumuksia.


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45141


de Condorcet’n paradoksi

Kuvitelkaa äänestystilanne, jossa on– kolme valitsijaa: Liisa, Matti ja Jaana– samoin kolme vaihtoehtoa: A, B ja C.

Valitsijat asettavat vaihtoehdot paremmuusjärjestykseen näin:– Liisa: A on parempi kuin B, joka on parempi kuin C.– Matti: B on parempi kuin C, joka on parempi kuin A.– Jaana: C on parempi kuin A, joka on parempi kuin B.

➙ Jokainen vaihtoehto saa yhtä hyvät sijoitukset.

Jos äänestys etenee parlamentaariseen tapaan esitysten eli vaihtoehtojenvastakkainasettelussa tapahtuvana äänestyksenä, tilanne on seuraava:– Jos äänestetään ensin A vastaan B, A voittaa, koska se on kahdesti edellä.– Jos äänestetään ensin B vastaan C, B voittaa.– Jos äänestetään ensin C vastaan A, C voittaa.

➙ Tuloksen ratkaisisi siis mielivaltaisesti se, missä järjestyksessä äänestysetenee.

Voiko äänestysparadoksia ratkaista? Miten politiikassa tai yhteiskunnassapitäisi mielestänne toimia, jos päädytään vastaavanlaiseen tilanteeseen?


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45142


Arvosubjektivismia ei ole

ITahdot tai et, kuulut yhteiseen merkitysten maailmaan.Minulle se riittää relativismin kumoamiseen.

IIIhmiset jakavat maailman kukin tavallaan, ja kielen jossa voi vakuuttua toisenerilaisuudesta.Elämä on tulvillaan yhteisiä asioita. Vain niiden ansiosta Sinun erilaisuutesi, onmerkityssuhde minun erilaisuuteeni nähden.

IIIJokainen järkevä ihminen pitää sopimisen mahdollisuutta parempana kuin tilaa,jossa sopimuksia ei voi tehdä.Jos näin ei olisi, yhteisö olisi mahdoton. Heimoja ei olisi.

IVJokaisella on lupaamisen käsite. Jotkut ovat luottamisen arvoisia. Nämä arvot ovatvälttämättömiä, jotta ihminen olisi mahdollinen.

VArvoja ei voi vertailla mielessä, vaan kielessä.Toisen vapautta ei saa loukata.Arvosubjektivismia ei ole.Tai jos onkin, se on mielenkiinnoton, likinäköinen filosofia.

Martti Kuokkanen, ”Arvosubjektivismia ei ole”, Niin & näin 4/96.


26494601_Dialogi_103_143 16.6.2005, 09:45143


Aristoteles valtiostaOn selvää, miksi ihminen on enemmän val-

tiollinen olento kuin mikään mehiläinen tai muulaumaeläin. Kuten sanoimme, luonto ei tee mi-tään turhaan. Eläimistä vain ihmisellä on kykypuhua. Pelkkä ääni voi tosin ilmaista tuskaa jamielihyvää, ja sen vuoksi muillakin eläimillä onääni. Niiden luonto on kehittynyt siihen pistee-seen, että ne voivat aistia tuskaa ja mielihyvääja ilmaista sen toisilleen. Puhekyky sen sijaanon edullisen ja haitallisen sekä oikean ja vääränilmoittamista varten. Ihmiselle on ominaista mui-hin eläviin olentoihin verrattuna se, että vain hänhavaitsee hyvän ja pahan, oikean ja väärän jamuut niiden kaltaiset asiat. Tällaisten olentojenyhteisöistä tulee tilayhteisöjä ja kaupunkivaltioita.– –Kaikilla on luonnostaan pyrkimys tämänkaltai-seen yhteisöön, mutta se, joka ensimmäisenämuodosti valtion, oli erittäin suuri hyväntekijä.Aivan kuten ihminen on täydellistyneenä elävis-tä olennoista paras, siten hän lain ja oikeudenulkopuolella ollessaan on kaikista huonoin. Vää-rämielisyys on aseistettuna turmiollisinta. Ihmi-nen on syntyjään varustettu asein, joita pitäisikäyttää käytännöllisen järjen ja hyveen mukai-sesti. Niitä voi kuitenkin käyttää myös aivanpäinvastaisiin päämääriin. Siksi ihminen ilmanhyvettä on mitä julkein ja moukkamaisin olento,joka on miltei toivoton hekumallisuudessaan jamässäilynhalussaan. Valtiolliseen elämään kuu-luu kuitenkin oikeudenmukaisuus. Oikeus onnäet valtiollisen yhteisön järjestys, ja oikeuden-mukaisuus on perusta sille, mikä on oikein.

Ote teoksesta Aristoteles, Politiikka, I kirja.

Poliiittinen todellisuus AINEISTO 37

I. 1.Voimme nähdä, että jokainen valtio on eräänlai-nen yhteisö ja että jokainen yhteisö on syntynytjonkin hyvän aikaansaamiseksi, sillä kaikki toi-mivat pitäen silmällä sitä, minkä luulevat hyväk-si. Koska kaikki yhteisöt tähtäävät johonkin hy-vään, täydellisin ja muut itseensä sisällyttäväyhteisö tähtää selvästi korkeimpaan ja täydelli-simpään hyvään. Tätä yhteisöä kutsumme val-tioksi ja valtiolliseksi yhteisöksi. – –

I. 2.– – Useiden kylien muodostama täydellinen yh-teisö on kaupunkivaltio, sikäli kuin se on niinsanoaksemme saavuttanut kokonaan itseriittoi-suuden rajan. Se on syntynyt itse elämän tur-vaamista varten, mutta se on olemassa hyvääelämää varten. Siksi jokainen kaupunkivaltio onolemassa luonnostaan, jos kerran niitä edeltä-neetkin yhteisöt olivat, sillä kaupunkivaltio onsitä edeltävien yhteisöjen päämäärä. Luontotaas on päämäärä, sillä sitä, miksi kukin asia lo-pulta kehittyy, sanomme tuon asian luonnoksi –oli sitten kyse ihmisestä, hevosesta tai tilayhtei-söstä. Edelleen, päämäärä ja se, mitä tarkoitus-ta varten jokin on, ovat parasta. Itseriittoisuuson sekä päämäärä että parasta.

Näiden seikkojen perusteella on selvää, ettäkaupunkivaltio kuuluu luonnostaan olemassaoleviin asioihin ja että ihminen on luonnostaankaupunkivaltiossa elävä olento [zoon politikon].Se, joka on valtion ulkopuolella luontonsa takiaeikä sattumalta, on joko kelvoton ihminen tai ih-mistä voimakkaampi, siis sellainen, jonka Ho-meroskin moittien sanoi olevan veljeä, lakia, ko-tiakin vailla.

Luonnoltaan tällainen ihminen on myös soti-mista himoitseva, kuten yksinäinen nappulatammipelissä.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46144


Aristoteles kansalaisen hyveistä

Poliittinen todellisuus AINEISTO 38

Edellä esitettyyn liittyy läheisesti ongelma, onkohyvän miehen ja hyvän kansalaisen hyvettä pi-dettävä samana vai ei. Jos tätä asiaa on tutkitta-va, on ensin muodostettava yleiskäsitys kansalai-sen hyveestä. Sanomme kansalaisen olevan yh-teisön jäsen, samoin kuin merimieskin on. Kulla-kin miehistön jäsenellä on kuitenkin eri tehtävä:yksi on soutaja, toinen on perämies, kolmas ontähystäjä ja neljännellä on jokin muu nimitys. Sel-västi kullekin heistä kuuluvan hyveen täsmällisinkuvaus on kussakin tapauksessa erilainen. Kui-tenkin on myös kaikkiin heihin soveltuva yhteinenkuvaus. Heidän kaikkien tehtävänään on merimat-kan turvallisuudesta huolehtiminen. Jokainen mie-histön jäsen pyrkii siihen.

Samoin, vaikka kansalaisetkin ovat erilaisia,heidän tehtävänsä on yhteisön turvallisuudestahuolehtiminen, ja valtiomuoto on tämä yhteisö.Siksi kansalaisen hyve on välttämättä määriteltä-vä suhteessa valtiomuotoon. Jos kerran on usei-ta eri valtiomuotoja, ei selvästikään voi olla vainyhtä hyvän kansalaisen hyvettä, joka olisi täydel-linen hyve.– –Valtio koostuu erilaisista osista, aivan kuten elä-vä olento koostuu sielusta ja ruumiista, sielu jär-kevästä ja haluavasta osasta, kotitalous miehes-tä ja vaimosta, omaisuus isännästä ja orjasta.Samoin valtio koostuu kaikista näistä ja lisäksimonista muista eri lajeihin kuuluvista erilaisistaosista. Siksi kaikkien kansalaisten hyve ei voiolla sama, kuten ei kuoronjohtajan ja tavallisenkuoron jäsenenkään hyve voi olla sama.– –Kuitenkin arvostetaan kykyä hallita ja olla hallit-tuna. Ansioituneen kansalaisen hyve lienee juurikyky hallita ja olla hallittu asianmukaisella taval-la. Jos väitämme, että hyvän miehen hyve onhallitsijan hyve ja hyvän kansalaisen hyve sekähallitsijan että hallitun hyve, nämä molemmat

eivät liene samassa mielessä arvostettuja. Hal-litsijan ja hallitun tulee oppia eri asioita, ja kan-salaisen on osattava ne molemmat ja oltavaniistä molemmista osallinen.– –[O]n olemassa vallan laji, jonka mukaan halli-taan samaa sukua olevia ja vapaita. Tätä kut-summe valtiolliseksi vallaksi. Hallitsijan on opit-tava sitä olemalla hallittuna. Esimerkiksi ratsu-väen komentajan on ensin palveltava ratsumie-henä, ja sotapäällikön sotamiehenä, komppani-an päällikkönä ja pataljoonan komentajana. Sik-si sanotaankin osuvasti, että ei voi hallita hyvin,ellei osaa totella. Vaikka hallitsijan ja hallitun hy-veet ovat erilaiset, hyvän kansalaisen on opitta-va kykeneväksi hallitsemaan ja olemaan hallit-tuna. Kansalaisen hyve on juuri sitä, että ym-märtää vapaita koskevan vallan molemmistanäkökulmista.

Hyvälle miehellekin kuuluvat nämä molem-mat, vaikka hallitsijan kohtuullisuus ja oikeuden-mukaisuus on toisenlaista. Hallitun mutta va-paan hyvän miehen hyve, esimerkiksi oikeuden-mukaisuus, ei selvästikään ole aina sama, vaanse saa eri muotoja sen mukaisesti, kuin tämämies hallitsee ja on hallittu. Siten myös naiselleja miehelle kuuluva kohtuullisuus ja miehuulli-suus ovat eri asioita. Mies vaikuttaisi pelkurilta,jos hän olisi vain niin miehuullinen kuin nainen,ja nainen taas olisi lörpöttelijä, jos hän olisi pu-heissaan vain sen verran pidättyvä kuin hyvämies. Taloudenhoidossakin miehellä ja naisellaon eri tehtävä: miehen tulee hankkia omaisuut-ta, naisen tulee pitää siitä huolta. Hallitsijan ai-noa erityinen hyve on harkintakyky; muut hyveetnäyttävät olevan yhteisiä hallituille ja hallitsijoille.Hallitun hyve ei ole harkintakyky vaan tosi mieli-pide. Hallittu on huiluntekijän kaltainen, muttahallitsija huilunsoittajan.

Ote teoksesta Aristoteles, Politiikka, III kirja, 4. luku.

Miten ymmärrätte Aristoteleen kuvauksen kansalaisen hyveistä? Millaiseksi ajatteletteAristoteleen näkemyksen antiikin Ateenan ihannekansalaisesta?Mitä ”kansalaishyveet” tarkoittavat tänään? Onko sanalla edelleen jokin merkitys?Millaisia ihannekansalaisen kuvia nykykulttuuri pitää sisällään? Entä millaiseksi itsekuvaisitte hyvän kansalaisen tämän päivän maailmassa?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46145



Cicero kansalaishyveistä15. – – Kaikki, mikä on moraalisesti hyvää, onperäisin jostakin näistä neljästä: sen pohjanaon joko totuuden tuntemus ja sen taitava sovel-taminen, tai pyrkimys inhimillisen yhteiskunnanylläpitämiseen, mihin kuuluu myös että kukinsaa osansa ja että sopimuksia uskollisesti nou-datetaan, tai ylevän, lannistumattoman mielensuuruus ja voima, tai järjestyksen ja kohtuudennoudattaminen kaikissa teoissa ja sanoissa,seikka johon maltti ja itsehillintä perustuvat. – –

20. Kolmesta [jälkimmäisestä] kohdasta taas onlaajin merkitys sillä, johon perustuu ihmisten vä-linen kanssakäyminen ja niin sanoakseni elä-män yhteys. Siinä on kaksi osaa: oikeudenmu-kaisuus, jossa loistavimpana pääsee ilmene-mään hyve – tämän perusteella annetaan ’kun-non miehen’ [vir virtutis] nimitys –, ja siihen liit-tyvä aulius hyvän tekemiseen, jota sopii nimit-tää myös hyväksi tahdoksi tai anteliaisuudeksi.Oikeudenmukaisuuden ensimmäinen tehtävä onvalvoa, ettei kukaan vahingoita toista paitsi joshänelle on tehty vääryyttä, ja toinen, että kukinsuhtautuu yhteisomaisuuteen kuin yhteiseen javain yksityisomaisuuteen kuin omaansa. – –

22. Koska, kuten Platon on sattuvasti kirjoitta-nut, emme ole syntyneet vain itseämme varten,vaan osaa olemassaolostamme vaatii itselleenisänmaa, osaa ystävät, ja koska – stoalaistenajatusta seurataksemme – kaikki maan tuotteeton luotu ihmisten käyttöön, kun taas ihmisetsyntyvät ihmisiä varten, voidakseen olla hyödyk-si toinen toiselleen, niin meidän tulee tässäkohden seurata luontoa kuin opasta ikään, edis-tää yhteistä hyvää tekemällä palveluksia toinentoisillemme ja antamalla ja ottamalla vastaansekä kyvyillämme, teoillamme ja varoillamme lu-jittaa ihmisten välisiä siteitä.

23. Oikeudenmukaisuuden perustana on luotet-tavuus, joka merkitsee, että lupaukset ja sopi-mukset pitävät paikkansa ja vastaavat totuutta.Ja vaikka tämä ehkä jostakusta vaikuttaa hie-man väkinäiseltä, uskaltautukaamme silti jäljit-

telemään stoalaisia, jotka innokkaasti tutkivatsanojen alkuperää, ja uskokaamme luotettavuu-den (fides) saaneen nimityksensä siitä, että seasia tapahtuu (fit), mikä on sanottu (dictum).

Epäoikeudenmukaisuutta on kahta lajia. Toi-seen syyllistyvät ne, jotka tekevät vääryyttä, toi-seen ne, jotka eivät pelasta vääryyden uhrejasiltä, vaikka voisivat. Sillä sen, joka vihapäis-sään tai jonkin mielenkuohun vallassa käy epä-oikeudenmukaisesti toisen kimppuun, voi sanoanostavan kätensä toista yhteiskunnan jäsentävastaan, mutta se, joka ei torju eikä vastustavääryyttä vaikka voisi, on yhtä syyllinen kuin joshän hylkäisi vanhempansa, ystävänsä tai isän-maansa.

24. Ne vääryydet, jotka tehdään tahallaan, va-hingoittamismielessä, ovat usein lähtöisin pelos-ta: se, joka suunnittelee toisen vahingoittamista,pelkää muussa tapauksessa joutuvansa itse joi-hinkin ikävyyksiin. Useimmiten ihmiset kuitenkinlähtevät vääryyden tielle saadakseen jonkinkiihkeän halunsa täytetyksi; tähän vikaan onsuurin osuus ahneudella. – –

26. Syynä siihen, että ihmiset houkuttuvat unoh-tamaan oikeudenmukaisuuden vaatimukset, onuseimmiten joutuminen vallan-, kunnian- ja mai-neenhimon valtaan. Sillä Enniuksen sanoilla”Liittoa ei luotettavaa, valaa tunne kuninkuus”on yleisempääkin merkitystä. Jokaisella alalla,joka on sen luontoinen, että siinä ei useampivoi päästä loistamaan, syntyy näet tavallisestiniin ankara kilpailu, että on perin vaikea säilyt-tää ’luotettava liitto’. Tämän on juuri osoittanuttodeksi Gaius Caesarin häpeämättömyys. Hän-hän kumosi kaikki jumalien ja ihmisten lait saa-vuttaakseen sen, mitä oli harhakuvitelmissaanitselleen kaavaillut: ylimmän vallan. Tässä onvalitettavaa se, että kunnian, vallan, mahdin jamaineen himoa esiintyy useimmiten juuri kaik-kein suurisieluisimmissa ja loistavalahjaisimmis-sa miehissä. Sitä enemmän on varottava hairah-tumasta tässä kohden. – –

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46146



Miten tiivistäisitte Ciceron näkemyksen hyveellisestä (virtus) ihmisestä eli ’kunnon miehestä’ja niistä esteistä, joita hyveellisyyden tiellä voi olla?Millaista olisi kuvauksen mukainen hyveellisyys nyky-yhteiskunnassa?

28. Siihen velvollisuuden pakoiluun, joka ilme-nee muiden puolustamisen laiminlyöntinä, onyleensä useampia syitä. Joko ei tahdota joutuatoisten vihoihin tai halutaan välttyä vaivannäöl-tä ja kustannuksilta, tai sitten esteenä ovat vä-linpitämättömyys, laiskuus ja saamattomuus taiomat harrastukset ja toimet, niin että annetaansellaisten jäädä oman onnensa nojaan, joita vel-vollisuus vaatisi suojelemaan. Näin ei ilmeisestitäysin pidä paikkaansa se mitä Platon sanoo fi-losofeista, nimittäin että he ovat oikeamielisiä,koska käyttävät aikansa totuuden tutkimiseensekä halveksivat ja pitävät arvottomana kaikkeasitä, mikä on useimmille ihmisille kiihkeän ta-voittelun ja katkerien taistelujen kohteena. Hei-dän kohdallaan näet tosin tulee täytetyksi toi-nen oikeamielisyyden laji, nimittäin että he eivätvahingoita ketään tekemällä vääryyttä, mutta hehairahtuvat toisessa suhteessa: oppimisintonsavallassa he unohtavat ne, joita heidän pitäisi

suojella. Platonin arvelun mukaan he eivät osal-listu valtiolliseen elämäänkään muuten kuin pa-kosta. Tämän kuuluisi kuitenkin tapahtua va-paaehtoisesti, sillä oikeakin teko on hyveellinenvain jos se on tapahtunut vapaasta tahdosta.

29. On myös sellaisia, jotka tahtovat varjellaomaisuuttaan tai jollakin tavoin vieroksuvat mui-ta ihmisiä ja siksi sanovat pitävänsä huolenvain omista asioistaan; näennäisesti he eivättee kenellekään vääryyttä. He tosin välttävät toi-sen epäoikeudenmukaisuuden lajeista mutta te-kevät itsensä syypäiksi toiseen: he hylkäävät in-himillisen yhteiselämän, sillä he eivät lainkaanuhraa sille kiinnostustaan, vaivannäköä eivätkävarojaan.

Ote teoksesta Cicero, Velvollisuuksista.Suom. Marja Itkonen-Kaila.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46147



Machiavelli valtiotaidosta ja tasavallasta

Mutta koska pyrin kirjoittamaan sellaista, mikäolisi ymmärtäväiselle lukijalle hyödyksi, katsonettä on tarkoituksenmukaista tuoda esiin todel-lisuudessa vaikuttavat asiat sellaisina kuin neovat eikä kuvitella niitä. Monet ovat haaveilleetsellaisista tasavalloista ja ruhtinaskunnista, jol-laisia todellisessa elämässä ei ole koskaan tun-nettu. Mutta elämä on niin etäällä ihanteista,että se, joka pyrkii todellisuuden ohittaen pel-kästään ihanteisiin, päätyy pikemminkin perika-toon kuin päämääräänsä. Jos ihminen pyrkiiaina tekemään oikein, hän jää väärintekijöidensankassa joukossa väkisinkin tappiolle. Mikäliruhtinas haluaa säilyttää asemansa, hänen täy-tyy opetella toimimaan olematta hyvä ja käyttä-mään sitten tätä taitoaan tarpeen mukaan.

– – Tiedän jokaisen myöntävän, että olisi erit-täin ilahduttavaa, jos ruhtinaassa yhtyisivät kaik-ki ne edellä mainitut ominaisuudet, joita voidaanpitää hyvinä. Ihminen on kuitenkin luotu sellai-seksi, että hänellä ei voi olla niitä kaikkia eikähän pysty tuomaan niitä vapaasti esiin. Siispä hä-nen pitää vain toimia niin viisaasti, että häntä eipäästä syyttämään sellaisista paheista, jotka voi-sivat käydä hänen asemalleen vaarallisiksi. Vaa-rattomampiakin paheita hänen on kyllä syytäkarttaa, jos suinkin voi, mutta elleivät ne ole väl-tettävissä, hänen ei kannata pitää niistä niinsuurta lukua. Hänen ei myöskään kannata kar-tella huonoa mainetta, mikäli hänen on vaikeasäilyttää asemansa turvautumatta joihinkin pa-heisiin. Jos näet tutkimme asioita perusteellises-ti, löydämme niistä aina sellaisia, jotka näyttäväthyviltä mutta voivat viedä ihmiset perikatoon. Toi-set taas näyttävät pahoilta mutta voivat johdat-taa turvallisuuden ja hyvinvoinnin olotilaan. – –

Ruhtinaalle on siis hyödyksi näytellä arme-liasta, uskollista, lempeää, vilpitöntä ja hurskasta,mutta hänen tulee olla siinä määrin itsensä her-ra, että hän tarpeen tullen voi ja osaa menetellämyös päinvastoin. On siis otettava huomioon,

että ruhtinas, ja uusi ruhtinas eritoten, ei voi nou-dattaa kaikkia niitä hyveitä, jotka tuottavat ihmi-sille hyvän maineen. Jotta hän voisi säilyttää ase-mansa, hänen on useinkin pakko toimia vastoinuskollisuuden, armeliaisuuden, inhimillisyyden jauskonnon lakeja. Siksi hänellä pitää olla sellai-nen luonne, että hän on valmis kääntymään sin-ne, minne onnen tuulet ja suhdanteiden vaihtelutosoittavat. Hän ei, kuten jo sanoin, saa aiheettom-asti poiketa hyveiden tieltä, mutta tarpeen tullenhänen on osattava kulkea paheidenkin polkuja.– –Ruhtinaan tulee lisäksi esiintyä lahjakkuuksiensuosijana; hänen on autettava kyvykkäitä mie-hiä ja annettava arvoa eri alojen taitajille.Lisäksi hänen on rohkaistava kansalaisiaan har-joittamaan luottavaisina ammattiaan, on se sit-ten kaupankäynti, maanviljely tai mikä muutoimiala tahansa. Kukaan ei saa luopua pelto-jensa parantelusta siksi, että pelkää menettä-vänsä ne, eikä kukaan saa verojen pelosta jät-tää kaupan avaamista silleen. Ruhtinaan onpäinvastoin pyrittävä palkitsemaan niitä, jotkahaluavat olla näissä toimissa, ja yleensä kaik-kia, jotka jollakin tavoin tahtovat kohentaa hä-nen kaupunkinsa tai valtionsa oloja. Lisäksi ruh-tinaan tulee vuosittain sopiviksi katsominaanajankohtina viihdyttää kansaansa juhlilla jateatteriesityksillä. Ja koska jokainen kaupunkijakaantuu ammattikuntiin ja muihin osakoko-naisuuksiin, hänen on otettava huomioon nämäyhteenliittymät ja käytävä joskus ystävällisyyttäja anteliaisuutta osoittaen niiden kokouksissa.– –Kansanruhtinaaksi pääseminen edellyttää jokorahvaan tai ylimysten tukea. Kaikissa kaupun-geissa on näet nämä kaksi ryhmittymää, joihinjakaantuminen johtuu siitä, että rahvas ei tahdoolla ylimysten käskyvallan ja sorron alaisena jaylimykset puolestaan pyrkivät pitämään rahvaankomennossaan ja sortamaan sitä. – –

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46148



Ylimysten avustamana kohonnut ruhtinas onasemaansa vakiinnuttaessaan suuremmissavaikeuksissa kuin kansan valitsema hallitsija.Hänellä on näet ympärillään monia mahtimie-hiä, jotka katsovat olevansa hänen vertaisiaanja joita hän siksi ei voi käskeä eikä kohdellamielensä mukaan. – – Ylimyksiä ei lisäksi voityydyttää tasapuolisesti, tekemättä toisille vää-ryyttä, mutta kansan suhteen tämä onnistuu.Kansalla on näet kohtuullisemmat tavoitteetkuin ylimyksillä: ylimyksethän pyrkivät sorta-maan, mutta kansa pyrkii ainoastaan pääse-mään sorrosta. Lisäksi ruhtinas ei voi koskaantuntea oloaan turvalliseksi, jos kansa suhtautuuhäneen vihamielisesti, sillä hänellä on ylivoimavastassaan. – – Kokoavasti totean, että kansankiintymys on ruhtinaalle välttämättömyys: jos sepuuttuu, hän on avuton vastoinkäymisten kohda-tessa. – – Niinpä viisaan ruhtinaan onkin kehitet-tävä vallankäyttönsä sellaiseksi, että hänen ala-maisensa tuntevat sekä myötä- että vastoinkäy-misissä tarvitsevansa valtiolaitosta ja hallitsijaan-sa. Silloin he pysyvät hänelle aina uskollisina.

Otteet teoksesta Machiavelli, Ruhtinas.Suom. Aarre Huhtala.

II.2.Harkitessani mistä johtuu, että vanhalla ajalla[Kreikka ja Rooma] kansat rakastivat enemmänvapautta kuin nyt, luulen sen johtuvan samastasyystä, joka nykyään tekee ihmiset voimatto-mammiksi. Uskon sen olevan meidän vanhanajan kasvatuksesta eroavan kasvatuksemme,mikä eroavaisuus taas perustuu uskontommeerilaisuuteen. Sillä kun meidän uskontomme onosoittanut totuuden ja oikean tien, annetaanmaailman kunnialle sen johdosta vähemmän ar-voa. Pakanat sen sijaan antaen maailman kun-nialle suuren arvon ja pitäen sitä korkeimpanahyvänä olivat toiminnassaan rohkeampia. – –

Meidän uskontomme on ylistänyt enemmännöyriä ja kontemplatiivisia ihmisiä kuin aktiivi-sia. Se on asettanut korkeimmaksi hyväksi nöy-ryyden, luopumisen ja kaiken inhimillisen hal-veksumisen. Tuo toinen asetti korkeimmalle suu-risieluisuuden, ruumiillisen voiman ja kaikenmuun, mikä on omiaan tekemään ihmisistä ur-

hoollisia. Ja jos meidän uskontomme vaatii sinul-ta voimaa, tarkoittaa se sitä, että pystyt enem-män kärsimään kuin toimimaan voimakkaasti.Tämä elämäntapa näyttää tehneen maailmanheikoksi ja saattaneen sen rikollisten saaliiksi,jotka turvallisin mielin ovat voineet tehdä, mitätahtovat huomatessaan, miten ihmisten suurienemmistö päästäkseen paratiisiin pyrkii pikem-min sietämään loukkauksia kuin kostamaan ne.

III. 28.Tasavalta ilman arvossapidettyjä kansalaisia eivoi säilyä eikä se voi hallita itseään mitenkäänhyvin. Toisaalta arvonanto kansalaisia kohtaanon syynä yksinvaltaan tasavalloissa. Haluttaessajärjestää tämä asia on tarpeen laatia sellaisetsäädökset, että kansalaisilla on sellainen arvon-anto, mikä hyödyttää eikä vahingoita kaupunkiaja sen vapautta. Sen vuoksi on tutkittava tapoja,joilla saavutetaan arvonantoa. Niitä on kahden-laisia: julkisia ja yksityisiä. Julkinen keino on,kun antamalla hyviä neuvoja ja toimimalla pa-remmin yhteiseksi hyväksi saavutetaan arvon-antoa. Tähän kunniaan on kansalaisille avattavatie määräämällä palkintoja neuvoista ja teoistaniin että he saavuttavat kunniaa ja tyydytystä.Näin puhtain ja yksinkertaisin keinoin hankittuarvonanto ei koskaan ole vaarallinen. Mutta mil-loin arvonantoa hankitaan yksityisin keinoin,mikä on toinen mainittu tapa, on se erittäin vaa-rallista ja täysin vahingollista. Yksityisiä keinojaovat palvelukset tälle tai tuolle yksityiselle lai-naamalla rahoja, naittamalla tyttäriä, suojele-malla viranomaisia vastaan ja jakamalla saman-laisia yksityisiä suosionosoituksia, joilla hanki-taan kannattajia. Ne antavat siten suosiota saa-vuttaneelle rohkeutta ryhtyä turmelemaan tapo-ja ja rikkomaan lakeja. Sen vuoksi hyvin järjes-tetyn tasavallan on tehtävä suosion tavoittelemi-nen julkisin keinoin mahdolliseksi, mutta yksityi-sin keinoin mahdottomaksi. Näin Rooma menet-teli, kun se sääti valtion hyväksi toimineen pal-kinnoksi triumfit ja kaikki muut kunnianosoituk-set, jotka se jakoi kansalaisilleen. Niiden vahin-goksi, jotka pyrkivät valtaan erilaisilla tekosyilläyksityisin keinoin, se sääti syytemahdollisuuden.

Otteet teoksesta Machiavelli,Valtiollisia mietelmiä, 1531.

Mihin Machiavelli mielestänne tähtää ohjeillaan? Ovatko ohjeet sovellettavissa nykypäivään?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46149



Vapauskäsityksiä

Individualistinen vapauskäsitys (esim. liberalistit): yksilö on vapaa, ellei hänentoiminnalleen ole ulkoisia esteitä. (negatiivinen)

Voluntaristinen vapauskäsitys (esim. Aristoteles): yksilö on vapaa jos hänen tah-tonsa on vapaa eikä sille ole ulkoisia tai sisäisiä esteitä. (positiivinen)

Rationalistinen vapauskäsitys (esim. Kant): yksilö on vapaa, jos hänen tahtonsaon vapaa ja se noudattaa järjen perusteita. (positiivinen)

Yhteiskunnallinen vapauskäsitys: yksilöt ovat vapaita, jos he elävät yhteiskun-nassa, joka on vapaa ja demokraattinen, jolloin he voivat osallistua yhteiskun-nan hallitsemiseen. (negatiivinen)

Kriittinen yhteiskunnallinen vapauskäsitys / käsitys yhteiskunnallisesta autono-miasta: yksilöt ovat vapaita, jos he elävät yhteiskunnassa, joka on vapaa ja de-mokraattinen, ja he ovat tietoisia yhteiskunnallisista olosuhteista ja mahdolli-suuksista sekä itseensä kohdistuvan vaikuttamisen muodoista. (positiivinen)

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46150



Vapauden muotoja

Liberalismi on painottanut mm. seuraavia vapauksien alueita:– perustavat yksilölliset vapausoikeudet: oikeus elämään ja

koskemattomuuteen– poliittiset vapaudet: esim. ilmaisunvapaus ja yhdistymisvapaus– taloudellinen vapaus: vapaus omistaa, ansaita, käydä kauppaa

ja solmia sopimuksia– kulttuuriset vapaudet: elämäntavan, uskonnon tai katsomuksen

ja arvojen vapaus.

➙ Liberalismin eri versioissa nämä painottuvat vaihtelevasti.

Millaisia ristiriitoja vapauden muotojen välille voi tulla?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46151



Julkisuus: julkinen keskustelu ja mielipide”Porvarillinen julkisuus voidaan nähdä ennenmuuta julkison (Publikum) muodostavien yksi-tyishenkilöiden piiriksi. Se syntyi, kun yksityis-henkilöt alkoivat vaatia julkisuuden irrottamistaesivallan sääntelevästä otteesta, jotta he voisi-vat haastaa esivallan julkiseen väittelyyn tava-ranvaihdon ja yhteiskunnallisen työn sopivistayleisistä kanssakäyntisäännöistä. Periaatteessayksityistyneenäkin tuo maailma oli julkisesti tär-keä. Tämän poliittisen mittelön väline – julkinenjärkeily eli pohtiva julkinen keskustelu – on eri-tyislaadussaan vailla historiallista esikuvaa.”

Jürgen Habermas, Julkisuuden rakennemuutos.

”Kansalaiset kokonaisuudessaan (the public)muodostavat oikeuden, joka on arvokkaampikuin kaikki tribunaalit yhteensä. Ihmiset voivattoki uskotella uhmaavansa sen vaatimuksia taipitää sen mielipiteitä horjuvina ja keskenäänniin ristiriitaisina, että ne kumoavat ja hävittävättoisensa; silti jokainen tuntee, että huolimattamahdollisista erehdyksistään tuo oikeus on lah-jomaton, että se pyrkii herkeämättä valista-maan itseään, että siihen sisältyy kansan kokoviisaus ja oikeudenmukaisuus, että se päättäävaltiomiesten kohtaloista ja että sen langetta-mia tuomioita ei voi kiertää.”

Jeremy Bentham, An Essay on Political Tactics.

”Politiikassa on milteipä joutavaa sanoa, ettänykymaailmaa ohjaa yleinen mielipide. Ainoa ni-mensä veroinen valta on massojen valta ja halli-tusten valta niin pitkälti kuin ne asettuvat mas-sojen pyrintöjen ja vaistojen työkaluiksi. – –Vielä suurempi uutuus on se, etteivät massatomaksu mielipiteitään kirkon tai valtion arvo-henkilöiltä, julkisilta johtajilta tai kirjoista, vaanheidän puolestaan ajattelevat miehet ovat pal-jolti heidän kaltaisiaan, miehiä, jotka hetken

mielijohteesta puhuttelevat heitä tai puhuvatheidän nimissään sanomalehdissä.”

John Stuart Mill, Vapaudesta.

”Mitä lähempänä ihmiset ovat samanlaisuudenyhteistä tasoa, sitä vähemmän heillä on taipu-musta uskoa sokeasti kehenkään henkilöön taimihinkään luokkaan mutta sitä valmiimpia heovat luottamaan massaan. Näin yleisestä mieli-piteestä tulee kasvavassa määrin maailman val-tiatar. – – Yleisellä mielipiteellä on demokratiois-sa outo mahti. – – Se ei käytä suostuttelua edis-tääkseen uskomuksiaan, mutta se ajaa ideoi-taan jonkinlaisella kaikkien mielen paineella,joka kohdistuu musertavasti kunkin yksilön ajat-teluun. Näin se saa ne uppoamaan ihmistensielun sisimpään.”

Alexis de Tocqueville, Demokratia Amerikassa.

”Kun kulttuurista keskusteleva julkiso muuttuisitä kuluttavaksi yleisöksi, poliittisesta julkisuu-desta aikoinaan erottunut kirjallinen julkisuusmenetti erityisluonteensa. Joukkoviestinnän le-vittämä ’kulttuuri’ on näet yhdentävää kulttuu-ria. Se yhdentää tiedonvälityksen ja julkisenkeskustelun journalistiset muodot psykologisenkaunokirjallisuuden kirjallisiin muotoihin tuot-taen näin human interestin vaatimaa viihdettäja ’pulmaneuvontaa’. Samalla se on niin jousta-vaa, että se pystyy sulattamaan itseensä ainek-sia mainonnasta ja jopa toimimaan itse erään-laisena huippusloganina, jollainen – ellei sitä joolisi – olisi suhdetoimintatarkoituksessa voituhyvinkin keksiä palvelemaan status quota. Julki-suus lähenee tehtäviltään mainontaa. Mitä tii-viimmin se saadaan valjastettua politiikan ja ta-louden propagandavälineeksi, sitä epäpoliitti-semmaksi se kokonaisuudessaan käy.”

Jürgen Habermas, Julkisuuden rakennemuutos.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46152



Habermas kuvaa teoksessaan julkisuuden historiallista muutosta kriittisesti. Ensimmäinenlainaus kuvaa 1700-luvun valistusaikaa ja viimeinen lainaus 1900-luvun massajulkisuutta.Habermas nimittää ’julkisoksi’ vapaiden kansalaisten aktiivista valistunutta keskusteluajulkisuudessa. ’Yleisöllä’ hän tarkoittaa ihmisiä medioiden (passiivisina) vastaanottajina.Filosofit Bentham, Mill ja Tocqueville puolestaan esittävät näkemyksensä julkisuuden jayleisen mielipiteen merkityksestä politiikalle.

Miten kirjoittajat suhtautuvat julkisen keskustelun luonteeseen? Millaisia piirteitä tuodaan esiin?

Miten julkinen keskustelu nykyaikana mielestänne toimii? Missä se toteutuu?Kuvaako nykyjulkisuutta paremmin ’julkiso’ vai ’yleisö’?Entä mitä julkinen tai yleinen mielipide mielestänne nykyään tarkoittaaja mikä on sen poliittinen merkitys? Mitä tarkoittaa mielipidevalta?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46153



Oikeudenmukaisuus ja ansiotOnko oikeudenmukaista, että osuustoiminnalli-sessa teollisuusyrityksessä lahjakkuus ja taitooikeuttavat suurempaan palkkaan? Kielteistävastausta voidaan perustella sanomalla, ettäkun ihminen tekee parhaansa, hänen kuuluusaada yhtä paljon kuin muut, eikä häntä voi oi-keudenmukaisesti asettaa muita huonompaanasemaan sellaisesta syystä, joka ei ole hänenomassa vallassaan. Muita kyvykkäämmät ihmi-set saavat jo luonnostaan enemmän kuin riittä-västi, kun he herättävät ihailua ja saavat henki-lökohtaista vaikutusvaltaa ja sisäistä tyydytystä.Pitäisikö tähän vielä lisätä suurempi osuus ma-teriaalisesta hyvinvoinnista? Eikö yhteiskunnanpitäisi oikeudenmukaisuuden nimessä pikem-minkin korvata vähemmän lahjakkaille etujenansaitsematon epätasainen jakautuminen kuinkärjistää sitä?

Vastakkaista näkemystä voi puolustaa sillä,että yhteisö saa enemmän tehokkaalta työnteki-jältä. Koska hänen palveluksensa ovat hyödylli-sempiä, yhteisö on velvollinen maksamaan hä-nelle suuremman palkan. Hänen panoksensayhteisön yhteiseen tulokseen on muiden panos-

ta suurempi, minkä takia olisi eräänlaista ryös-tämistä, jos hänen vaatimukseensa suurem-masta korvauksesta ei myönnyttäisi. Mikäli hänsaa vain saman verran kuin muutkin, häntä voi-daan oikeutetusti vaatia tuottamaan vain sa-man verran kuin muutkin, mikä hänen suurem-man tehokkuutensa vuoksi vaatii häneltä vä-hemmän aikaa ja ponnistusta. Kuka voi ratkais-ta näiden vastakkaisten oikeudenmukaisuudenperiaatteiden konfliktin?

Tässä esimerkissä oikeudenmukaisuudellaon kaksi puolta, joita on mahdotonta sovittaayhteen harmonisesti, ja kaksi kiistelijää on valin-nut vastakkaiset näkökulmat. Yksi korostaa sitä,mitä yksilön pitäisi oikeudenmukaisesti saada,ja toinen sitä, mitä yhteisön pitäisi oikeudenmu-kaisesti saada. Kummankin näkökulmasta omakanta vaikuttaa vastaansanomattomalta. Minkätahansa valinnan niiden välillä täytyy olla oikeu-denmukaisuuden kannalta täysin mielivaltainen.Vain yhteiskunnallinen hyöty voi ratkaista, kum-paa näkemystä tulee suosia.

John Stuart Mill, Utilitarismi.

Mill ajattelee ratkaisun löytyvän vain siten, että arvioidaan eri vaihtoehtojen seurauksiayhteiskunnan kokonaishyödyn kannalta ja valitaan se, joka suuressa mittakaavassa tuottaaenemmän onnellisuutta useammille (= utilitaristinen etiikka).

Mitä mieltä olette itse? Kumpaa kantaa kannattaisitte oikeudenmukaisempana?Entä kumpi tuottaisi mielestänne enemmän kokonaishyötyä?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46154



Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaKuvitelkaamme, että on olemassa niin sanottualkutilanne. Alkutilanteessa on koolla joukko ih-misiä, joiden tehtävänä on valita pelisäännöt yh-teiskunnalle, jossa he elävät. – – Alkutilanteenajatellaan tapahtuvan niin sanotun tietämättö-myyden verhon takana. Tietämättömyyden verhokarsii valitsijoilta tiedon heidän omista ominai-suuksistaan: pitkähkö mustahiuksinen mies jalyhyehkö vaaleahiuksinen nainen eivät tiedä,ovatko he lyhyitä vai pitkiä, tumma- vai vaalea-hiuksisia, miehiä vai naisia. He eivät myöskääntiedä omaa uskontoaan, eivät omaa ihonväriään,eivät sosiaalista asemaansa, eivätkä lahjojaanja taipumuksiaan. Rawlsin omin sanoin sanottu-na heiltä on karsittu kaikki tieto moraalisestimerkityksettömistä asioista: tietämättömyydenverho on tehnyt tyhjäksi ’onnettaren mielivaltai-suudet’. Näin ollen valitsijat joutuvat valitse-maan periaatteet vain ’yleisen tiedon’ valossa.He esimerkiksi tietävät, että asemista ja tehtä-vistä sekä taloudellisesta vauraudesta vallitseekova kilpailu ja että yhteiskunnallisten laitostentoimintaperiaatteet ratkaisevat sen, minkälaisinominaisuuksin varustetut ihmiset saavat ase-mat, tehtävät ja vaurautta. – –

Tavallaan Rawlsin teoriassa ei itse asiassa olekysymys paljon muusta kuin lasten mehukesteiltätutun ajatuksen pukemisesta uuteen muotoon: selapsi, joka saa leikata kakun osiin, ei saa tietäämonentenako hän saa valita oman kakunpala-sensa, ja tästä syystä kakunpaloilla on taipumusmuodostua kohtuullisen samankokoisiksi. – –

Yhteiskunnan toimintaa säätelemään tarkoi-tetut periaatteet, joihin alkutilanteessa Rawlsinmukaan päädyttäisiin, ovat seuraavat kaksi.

Ensimmäinen periaate: Kullakin henkilölläon oltava yhtäläinen oikeus suurimpaan sellai-seen perusvapauksien järjestelmään, joka onyhteensopiva muiden ihmisten samanlaisen pe-

rusvapauksien järjestelmän kanssa.Toinen periaate: sosiaaliset ja taloudelliset

erot on järjestettävä niin, että1) ne liittyvät kaikille avoimiin asemiin ja

tehtäviin2) niiden voidaan olettaa koituvan myös yh-

teiskunnan huono-osaisten eduksi.

Ensimmäistä periaatetta voidaan kutsua yhtä-läisten vapauksien periaatteeksi ja toisen peri-aatteen ensimmäistä osaa yhtäläisten mahdolli-suuksien periaatteeksi ja sen toista osaa ero-tai differenssiperiaatteeksi.

Käytännössä periaatteiden soveltaminentarkoittaisi länsimaisen markkinatalouteen pe-rustuvan hyvinvointiyhteiskunnan muodostamis-ta. Ilmeisesti 1980-luvun alkupuolen Ruotsi oliyhteiskunta, joka pitkälti oli järjestynyt yhtäläis-ten vapauksien, yhtäläisten mahdollisuuksien jaeroperiaatteen mukaisesti. Yhtäläisten vapauk-sien periaatteen kunnioittaminenhan tarkoittaayksinkertaisesti sitä, että kaikille kansalaisilleannetaan tavanomaisissa länsimaisissa perus-tuslaeissa mainitut vapaudet: uskonnonvapaus,kokoontumisvapaus, sananvapaus ja niin edel-leen. Yhtäläisten mahdollisuuksien periaatetaas sanoo, että kaikille kansalaisille on taatta-va yhtäläinen koulutus ja muut sosiaaliset etuu-det, jotka vaikuttavat haluttujen asemien saa-vuttamiseen: asemia ei saavuteta syntyperän,vaan reiluissa olosuhteissa tapahtuvan kilpailunkautta. Ja eroperiaate merkitsee sitä, että jaet-taessa yhteiskunnallisia hyödykkeitä epätasai-sesti tämän epätasaisen jaon täytyy lopulta ollamyös vähemmän saavien edun mukaista. Esi-merkiksi lääkäreille on järkevää maksaa kohtuul-lisen korkeaa palkkaa, koska näin lääkäreiksihakeutuu päteviä henkilöitä, ja pätevät lääkärit ovattietenkin kaikkien ihmisten kannalta hyvä asia.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46155



Lyhyesti sanottuna kahden periaatteen so-veltaminen käytäntöön tarkoittaisi sitä, että yh-teiskunnassa on toki sekä rikkaita että köyhiä,mutta ei kovin rikkaita eikä kovin köyhiä, ja ettärikkaus perustuu henkilön omiin ansioihin, eionnekkaaseen sattumaan. – –

Näyttää siltä, että sosiaalinen oikeudenmu-kaisuus edellyttää suurempia tulonsiirtoja va-rakkailta ihmisiltä huono-osaisille kuin mihinolemassa olevissa yhteiskunnissa on totuttu.Sellaista kansalaisten kohtelemista, joka salliijoidenkin hyvinvoinnin lisääntymisen ilman pon-

nistuksia tai erityislahjoja ja joka tekee samallamahdottomaksi joidenkin toisten hyvinvoinnin li-sääntymisen heidän ahkeruudestaan tai lahjak-kuudestaan huolimatta, ei voida pitää reilunatoimintana. Hyvinvoinnin jakautumisessa tulisinäkyä sekä erot yksilöiden kyvyissä että piittaa-minen kaikista yhteiskunnan jäsenistä, eivät on-nettaren oikut.

Ote teoksesta Juha Räikkä, Oikeudenmukainen yhteis-kunta. Johdatus yhteiskuntafilosofiaan.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46156



Ihmisoikeuksien luettelo

Vapausoikeuksia ja poliittisia oikeuksia ovat– syrjinnän kielto– oikeus elämään– orjuuden kielto– kidutuksen kielto– oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin– mielivaltaisen pidätyksen kielto– yksityiselämän suoja– liikkumisen vapaus– oikeus turvapaikkaan– oikeus kansalaisuuteen– oikeus solmia avioliitto– omaisuuden suoja– ajattelun, uskonnon ja omantunnon vapaus– mielipiteen- ja sananvapaus– kokoontumis- ja yhdistymisvapaus– oikeus osallistua maansa hallintoon.

TSS-oikeuksia ovat– oikeus riittävään elintasoon– oikeus ruokaan– oikeus asuntoon– oikeus terveydenhuoltoon– oikeus työhön– oikeus lepoon ja vapaa-aikaan– oikeus opetukseen– oikeus sivistyselämän ja kulttuurin tuotteisiin.

Lisäksi on olemassa ns. kollektiivisia oikeuksia:– kansojen itsemääräämisoikeus– oikeus kehitykseen– oikeus puhtaaseen ympäristöön.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46157



Arvoristiriitoja 1

Muslimityttö ei saa pukeutua kaapuunbrittikoulussa

Helsingin Sanomat 16.6.2004Annamari Sipilä

Lontoo. Muslimitytöllä ei ole oikeut-ta pukeutua koko vartalon peittä-vään pitkään kaapuun, jos julkisenkoulun pukeutumissääntö ei asuasalli, brittiläinen oikeusistuin päättitiistaina.

Tuomioistuimen päätöksen mu-kaan koululla on oikeus rajoittaaoppilaittensa pukuvalintoja. Rajoi-tukset voivat edistää koulun moni-kulttuurista ilmapiiriä. – –Tyttö ei suostunut asunvaihtoon,vaan väitti määräyksen sotivan hänenuskonnonvapauttaan vastaan ja vie-vän häneltä oikeuden koulutukseen.

Koulu taas puolusti määräyksiäpitkien helmojen turvallisuusvaa-roilla. Toinen peruste kiellolle oli,että perinteisen asun käyttö voi ja-kaa muslimitytöt keinotekoisestikahteen eriarvoiseen ryhmään: ta-vallista parempiin muslimeihin jamuihin.– –Oikeusjutun keskiöön joutuneenkoulun oppilaista muslimeja on 80prosenttia.

Tiistainen päätös on ennakkota-paus uskonnollisesta pukeutumises-ta brittikouluissa.

Ranskassa parlamentti on kieltä-nyt näkyvät uskonnolliset tunnuk-set kouluissa. Näihin kuuluvat myöshuivit.

Monissa brittikouluissa käytetään koulupukua. Miten arvioisitte tilannetta, jossa vastakkain ovatkoulun vaatimus oppilaiden yhdenveroisesta pukeutumisesta ja oppilaan vetoomus oman uskon-tonsa mukaisesta asusta?

Ranskassa on valtion ja uskontojen perustuslailliseen erillisyyteen vedoten kielletty tuomasta näky-viä uskonnollisia symboleita valtiolliseen kouluun. Kielto on koskenut kaikkia uskontokuntia. Kiel-lolla on väitetty olevan positiivinen vaikutus kulttuuriryhmien keskinäiseen suvaitsevaisuuteen. Mi-ten arvioisitte valtion oikeutta rajoittaa uskonnollisten tunnusten käyttöä?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46158



Arvoristiriitoja 2

26.8.2004Lehdistötiedote, Jyrki J. J. Kasvi

Suojelupoliisissa paljastunut tele-tunnistetietojen väärinkäyttö on va-roittava esimerkki siitä, millaisiariskejä hallituksen esittämään tele-yhteyksien seurantarekisteriin liit-tyy. Teletietojen summittainen ke-rääminen lisäisi vastaavien vää-rinkäytösten riskiä ja vaarantaisikansalaisten yksityisyyden suojan.Suomen hallitus on asettunut polii-siviranomaisten tukemana kannat-tamaan Irlannin ja Iso-Britannianehdotusta, jonka mukaan tele- jaInternet-operaattoreiden tulisi tal-lentaa sähköisen tietoliikenteentunnistetiedot viranomaisten käyt-töä varten.

Tällaisesta teleyhteyksien seu-rantajärjestelmästä olisi enemmänhaittaa kuin hyötyä. Siitä ei olisiapua kuin amatööririkollisten jäljit-tämisessä, sillä sähköinen viestintäon helppo salata ja piilottaa niin et-

tei kukaan ulkopuolinen edes huo-maa, että viestejä on liikkeellä saatinäe kuka viestii kenelle ja mitä.

Sen sijaan tavallisten kansalaistenyksityisyyden suojalle teleyhteyksienseurantarekisteri olisi merkittävä uhka.

– Rekisterin perustaminen tar-koittaisi käytännössä samaa kuin se,että Suomen Posti velvoitettaisiinkirjaamaan ylös jokaisen postikor-tin ja kirjeen lähettäjä ja vastaanot-taja sekä lähetysaika.

Vakavinta hallituksen esityksessäon kuitenkin se, että esitetty järjes-telmä kohtelisi kaikkia kansalaisiamahdollisina rikollisina. Tällä het-kellä viranomaisten harjoittamatekninen seuranta kohdistuu vainrikoksesta epäiltyihin henkilöihin.Sen sijaan seurantarekisteriin koot-taisiin kaikki tiedot meidän kaikkientietoliikenteestä.

Hallituksen seurantarekisteriäkoskevassa kannanotossa todetaanmyös, että puhelin- ja sähköpostilii-kenteen tunnistetietojen lisäksi tal-

lennettaisiin tiedot tietoverkkojentiedonsiirtoprotokollien käytöstä.Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä,että operaattorit keräisivät viran-omaisia varten tiedot mm. siitä,millä Internet-sivuilla me käymme.

Kasvi ihmettelee, mihin näitä tie-toja on tarkoitus käyttää? Kuka ta-kaa ja miten, ettei kerättäviä tietojakäytetä väärin? Viime vuosina onpaljastunut useita tapauksia, joissaviranomaistietokantoja on käytettyväärin, esimerkiksi tietojärjestelmänkäyttäjän naapurien tai sukulaistentietojen urkkimiseen. Viimeksi kes-kiviikkona paljastui, ettei edes Suo-jelupoliisissa piitata siitä, miten yk-sityisiä kansalaisia koskevia tietojasaa kerätä ja mihin niitä saa käyttää.

– Vanha hokema, kuka valvoovalvojia? on tietoyhteiskunnassa en-tistäkin ajankohtaisempi, sillä uusiteknologia tarjoaa viranomaisilleaiempaa tehokkaammat välineet val-voa kansalaisia. Samalla myös vää-rinkäytösten riski kasvaa.

Kansanedustaja Jyrki Kasvi tuomitsee teletunnistetietojensummittaisen keräämisen

Viranomaisille vaaditaan nykyään usein tehokkaampia valvontaoikeuksia yksityisten ihmistenelämään. Yhdysvaltain viranomaisille on myönnetty vuoden 2001 terrori-iskun jälkeen erityisenlaajoja oikeuksia. Yhdysvaltojen tietoliikennesatelliiteilla on myös mahdollista seurata langaton-ta viestintää kaikkialla maailmassa. Turvallisuuteensa vedoten Yhdysvallat on kieltänyt kaikkial-la maailmassa sellaisten signaalien salausjärjestelmien käytön, joita sen tiedusteluelimet eivätkykene purkamaan.

Miten arvioisitte yksityisyyden suojan heikentämistä turvallisuuden lisäämisen tai rikollisuudenehkäisyn perusteella?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46159



Arvoristiriitoja 3

STT, toukokuu, 2003

Saksan sisäministeriön tutkimuk-sen mukaan uusnatsien propagan-daa levittävien Internet-sivujenmäärä on kolminkertaistunut vuo-desta 1999. Verkkosivujen määränousi 330:sta noin 1 000 sivuunvuoteen 2003 mennessä.

Uusnatsit ovat myös varmista-neet sivujen näkyvyyden tärkeim-

missä hakupalveluissa. Näin ollenhe voivat levittää esimerkiksi revi-sionistista tulkintaansa toisesta maail-mansodasta niin, että osa sivuillakävijöistä (esim. lapset ja nuoret)saattaa kuvitella väitteitä historialli-seksi tiedoksi. Uusnatsien sivuillaon mm. kiistetty juutalaisten kan-sanmurha ja Saksan syyllisyys toi-sen maailmansodan aloittamiseen.– –

Natsipropagandan levittäminenon kielletty Saksan laissa. Siihenomistetut Internet-sivut suljetaanviranomaisten toimesta, jos ne ovatsaksalaisen palvelimen ylläpitämiä.Palvelinten ylläpitäjiin otetaan yh-teyttä ja sivustojen sulkemiseen pyri-tään myös muissa maissa toimiviensivujen kohdalla.

Uusnatsien järjestöt ovat laissa kiellettyjä myös Ranskassa. Vuonna 2000 huomiota herätti ranska-laistuomarin määräys, joka vaati yhdysvaltalaista Internet-palvelujen tarjoajaa Yahoota estämäänranskalaisilta verkkosurffareilta pääsyn uusnatsien sivuille. Miten arvioitte sananvapauden rajojatässä tapauksessa? Onko valtioilla oltava oikeus rajoittaa viestintää Internetissä?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46160



Arvoristiriitoja 4

Koulujen lakkautus leviämässä lukioihinja ammatillisiin oppilaitoksiin

lutuksen uudelleen organisoitumis-ta, sanoi Lindroos.

Syynä ikäluokan pieneneminen

Syynä opinahojen lakkautuksiinovat väestöennusteet, joiden mu-kaan peruskouluikäisten määrä las-kee reilusti tulevina vuosina.

Lindroosin mukaan vuoteen2010 mennessä koko maassa perus-opetuksen puolella oppilasmäärälaskee noin 60 000 lapsella. Kunentistä pienempi oppilasjoukkopäättää peruskoulun, ei kaikkiin lu-kioihin ja ammatillisiin oppilaitok-siin riitä oppilaita.

Taustalla vaikuttaa myös vilkasmuutto syrjäseuduilta kaupunkeihin.

Lakkautusten ja yhdistämistenseurauksena Suomessa saattaa tu-levaisuudessa toimia useampia suurialukioita. Valtaosassa lukioista opiske-lee tänä päivänä 100–300 oppilasta.

– Tulee varmaan olemaan myössuuria yksiköitä. Niiden vahvuus onse, että ne pystyvät tarjoamaan hyvinlaajasti valinnaisuutta. Toisaalta jois-sakin yhteyksissä nähdään, että nii-den ympärillä toimii pienempien lu-kioiden verkosto, Lindroos kertoi.

Lakkautuksia myös kaupungeissa

Koulujen lakkauttamiset ja yhdistä-miset alkavat yleistyä myös kaupun-

geissa, sillä tähän saakka ne ovatkirpaisseet lähinnä syrjäkyliä.

– Suurin osa viime vuosina lak-kautetuista tai yhdistetyistä kou-luista on ollut pieniä ala-asteenkouluja. Nyt näyttää siltä, että kes-kustelu on tullut kaupunkeihin,Pirhonen pohti.

– Vaikka haja-asutusalueilla ontehty kouluverkkosaneerauksia, niintämä kysymys on useilla haja-asutus-alueillakin vielä edessä. Mutta tule-vaisuudessa asia tulee varmasti vieläenemmän koskemaan kaupunki-alueita, Lindroos ennakoi.

Peruskoulujen lakkauttamiset jayhdistämiset näyttävätkin käänty-neen nousuun. Tilastokeskuksentuoreesta oppilaitostilastosta ilme-nee, että vuonna 2003 lakkautettiin41 ja yhdistettiin kaikkiaan 25 pe-ruskoulua. Vuonna 2004 peruskou-luja lakkautettiin tai yhdistettiinreilusti enemmän, kerrottiin Tilasto-keskuksesta.

Lakkauttamissuunnitelmat he-rättävät herkästi vastarintaa ja kii-vasta keskustelua. Pirhosen mukaantärkeintä on, että alueen asukkaitakuullaan ennen päätöksiä.

– Koulujen lakkauttamisia onmennyt aika ajoin kumoonkin, kunon unohdettu kuulemis- ja vireillä-olon ilmoittaminen.

Pienten koulujen lakkauttamista perustellaan säästösyillä ja taloudellisella tehokkuudella sekäsuurten yksiköiden muilla eduilla.Toisaalta sitä vastustetaan esimerkiksi viitaten siihen, ettäpienissä koulussa on tiiviimpi yhteisö ja lähikouluihin on lyhyempi koulumatka. Pieniä koulujapuolustetaan myös asuinyhteisöjen toiminnallisina keskuksina.

Miten arvioisitte asiaa eri näkökulmista? Millaisiin arvoihin voi eri ratkaisuja perusteltaessa vedota?

STT 13.3.2005Anu Vaalama-Ask

Koulujen lakkauttaminen alkaa lä-hivuosina koskea myös lukioita jaammatillisia oppilaitoksia. Viimevuosina on lakkautettu lähinnä ala-asteen kouluja. Toinen uusi ilmiö onse, että lakkauttamiset alkavat yleis-tyä myös kaupungeissa.

– Näköpiirissä on, että seuraa-vaksi joudutaan siirtymään toisenasteen oppilaitosverkon pohtimi-seen. Perusopetuksessahan on lakan-nut viime vuosina melkoinen määräkouluja, sanoi johtaja Eeva-RiittaPirhonen opetusministeriöstä.

Esimakua on saatu muun muassaLahdessa, jossa pohditaan kahdenlukion lakkauttamista. Myös Hel-singissä on väläytelty yhden lukionlakkauttamista.

Opetushallituksen pääjohtaja Kir-si Lindroos kannustaa kuntien päät-täjiä pohtimaan toisen asteen oppi-laitosten tulevaisuutta. Valttikortiksihän nostaa alueellisen yhteistyön.Yhteistyötä kannattaisi viritellä luki-oiden, ammatillisen koulutuksen jaaikuiskoulutuksen välille.

– Tilannetta on katsottava jo nyt,koska nyt on mahdollisuus hallit-tuun rakennemuutokseen. Kehitystulee ehdottomasti merkitsemäänlukioiden määrällistä vähentymistäja varmasti myös ammatillisen kou-

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46161



Arvoristiriitoja 5

EY:n tuomioistuimen ennakkopäätös:Miesvaltaisella alalla saa suosia naisia nimityksissä

Helsingin Sanomat 12.11.1997Anna Paljakka

Bryssel. Euroopan yhteisöjen tuo-mioistuimen mukaan naishakijoillevoi antaa etusijan niiden alojen ni-mityksissä, joilla naiset ovat ali-edustettuina. Tällöin ei kuitenkaansaa sulkea mieshakijoiden ylentä-mistä pois.

Jos tällainen ”positiivisen syrjin-nän” laki on voimassa jossakin EU:njäsenmaassa, se ei ole ristiriidassayhteisön oikeuden kanssa, päättiEY-tuomioistuin tiistaina. Tuomio-

Mitä mieltä olette ”positiivisen syrjinnän” periaatteesta? Miten sitä perustellaan?Millaisilla aloilla ja millaisten ryhmien kohdalla sitä mielestänne voitaisiin käyttää Suomessa?

Westfalenin osavaltio. Lähes neljävuotta sitten Marschall haki kaupun-kinsa koulukeskuksen toimeen, jokaolisi merkinnyt hänelle ylennystä.

Nimittäjä kuitenkin ilmoitti, ettätoimen saa Marschallin naispuoli-nen kilpahakija. Osavaltion virka-mieslainsäädännön mukaan naisilleon annettava etusija, jos heitä tietynura-alueen viroissa on vähemmänkuin miehiä, tietysti sillä varauksel-la, että hakijat ovat yhtä soveltuviaja kyvykkäitä ja heillä on sama am-mattikokemus.

istuin katsoi, että vaikka eri sukupuol-ta olevat kaksi hakijaa ovat yhtä päte-viä, se ei yksinään merkitse sitä, ettäheillä olisi yhtäläiset mahdollisuudet.

”Ylennettäessä miehille annetaanusein etusija yhtä päteviin naisiinnähden miesten hyötyessä naisenasemaan ja kyvykkyyteen kohdistu-vista ennakkoasenteista ja stereo-tyyppisistä käsityksistä”, sanotaantuomioistuimen ratkaisussa.

Ennakkoratkaisuasiassa olivat vas-takkain Hellmut Marschall -nimi-nen miesopettaja ja hänen työnan-tajansa, saksalainen Nordrhein-

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46162



Yhteiskunnallisten arvojen tasapainotteluEn tahdo väittää yksilönvapauden olevan libe-raaleimmassakaan yhteiskunnassa ainoa taiedes tärkein yhteiskunnallisen toiminnan mitta-puu. Pakotamme lapset käymään koulua emme-kä salli julkisia teloituksia. Kummassakin tapauk-sessa kiistatta rajoitetaan vapautta. Perustelem-me näitä rajoituksia siten, että pidämme tietä-mättömyyttä tai sivistymätöntä kasvatusta taijulmia huveja tai kiihokkeita vahingollisempanameille kuin niiden ehkäisemiseen tarvittavaa va-pauden rajoittamista. Tällainen arvio vuoros-taan riippuu siitä, miten määrittelemme hyvänja pahan, toisin sanoen moraalisista, uskonnolli-sista, älyllisistä, taloudellisista ja esteettisistäarvoistamme, jotka puolestaan nivoutuvat käsi-tykseemme ihmisestä ja hänen olemuksensaperusvaatimuksista. – –

Joka vastustaa sensuuria tai henkilökohtais-ta moraalia sääteleviä lakeja, koska pitää niitäsietämättöminä henkilökohtaisen vapaudenloukkauksina, katsoo sellaisten lakien kieltämättoiminnot ihmisten perusluonteisiksi tarpeiksihyvässä (tai millaisessa tahansa) yhteiskunnas-sa. Tällaisten lakien puolustaminen taas merkit-

see sellaisen näkemyksen kannattamista, ettei-vät kyseiset tarpeet ole olennaisia tai ettei niitävoida tyydyttää uhraamatta joitakin arvoja, jotkaovat tärkeämpiä – jotka tyydyttävät syvempiätarpeita – kuin henkilökohtainen vapaus. Arvo-jen tärkeysjärjestyksen määrittämiseen käyte-tään tällöin perusteita, joita ei pidetä puhtaastisubjektiivisina vaan joiden julistetaan olevan ob-jektiivisia jossakin mielessä – kokemuspohjai-sesti tai apriorisesti.

Yksilön tai kansan vapaus elää haluamal-laan tavoin joudutaan asettamaan vastakkainniiden vaatimusten kanssa, joita seuraa monis-ta muista arvoista – niistä keskeisimpiin kuulu-nevat yhdenvertaisuus, oikeudenmukaisuus,onni, turvallisuus ja yleinen järjestys. Tästä syys-tä vapaus ei voi olla rajatonta. [Tämä perustuu]yksinkertaisesti siihen, että oikeudenmukaisuu-den periaatteiden kunnioittaminen tai törkeänepäoikeudenmukaisen kohtelun herättämä hä-peä on ihmiselle yhtä keskeistä kuin vapauden-halu.

On väistämättä eikä vain satunnaisesti totta,että emme voi saada kaikkea.

Ote Isaiah Berlin esseestä, ”Kaksi vapauden käsitettä”.Teoksessa Vapaus, ihmisyys ja historia.

Suom. Timo Soukola.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46163



Poliittisten mielipiteiden kartta

Poliittisten kysymysten paljouden ja monimutkaisuuden vuoksi mikään yksittäi-nen jako ei enää riitä kuvaamaan mielipide-eroja. Alla on esimerkki siitä, mitenniitä voi yrittää kartoittaa ääripäästä toiseen usealla erilaisella akselilla suhtau-tumisessa...

yhteisöllisyyteenindividualismi________________________________________________kollektivismiyksilöllisyys aina ensisijaista yhteisöllisyys tärkeää

yhteiskunnalliseen muutokseenkonservatiivisuus _____________________________________________radikalismihidasta / ei lainkaan nopeaa/mullistavaa

monikulttuurisuuteenja vallitseviin arvoihintraditionalismi, konservatiivisuus ______________________________liberaalisuusperinnearvojen yhtenäisyys tärkeää yksilöiden arvovapaus tärkeää

valtiolliseen valtaansentralismi, autoritaarisuus______________________________________anarkismivahva ja keskitetty valtiovalta ei lainkaan valtiovaltaa

yksityisomaisuuteenkommunismi_____________________(sosialismi)___________________kapitalismiyhteisomistus valtionomistus vain yksityisomistusta

valtion ja talouden suhteeseensosialismi__________________________________________________uusliberalismivaltio päättää taloudesta talous täysin irti valtiosta

Etsikää historiasta tunnettuja ajattelijoita tai aatteellisia johtajia ja sijoittakaaheidät akseleille. Yhtä hyvin on mahdollista etsiä ja sijoitella historiassa vallinneitayhteiskuntia ja valtioita. Entä miten sijoittuisivat esim. nykyinen Suomen valtioja yhteiskunta tai Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat? Pyrkikää sijoittamaan myös omatnäkemyksenne akseleille.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46164



Kansanliikkeen kehitys

On esitetty, että liike kehittyy seuraavasti:1) yhteiskunnallinen kriisi

➙ On yksilöitä, jotka kokevat, että heitä tai heidän arvostamaansa asiaauhkaa kriisi.

2) kriisin tuominen julkisuuteen➙ Yksilöt alkavat puhua kriisistä julkisuudessa yrittäen vaikuttaa päättäjiin;

huomataan, että monet muut ajattelevat samoin.

3) protestin esittäminen➙ Päättäjiä, jotka eivät reagoi kriisiin, aletaan kritisoida.

4) protestin voimistaminen➙ Protesti saa useita käytännön muotoja (lakot, mielenosoitukset,

kampanjat, yhdistysten perustaminen); yhä useammat kansalaisetkuulevat protestista.

5) ideologian kokoaminen ja ilmaiseminen➙ Protestille alkaa muotoutua yhteiskunnallinen katsomus (ideologia);

liikkeessä mukana olevat muotoilevat yhdessä katsomuksen sisältöä.

6) laajentumisvaihe➙ Katsomusta pyritään levittämään julkisuuteen; perustetaan lehtiä ja muita

tiedotusmuotoja; liike tulee riippuvaisemmaksi mediasta.

7) organisoituminen➙ Edetään kohti järjestäytymistä; tarvitaan osin ammattimaisia työntekijöitä;

liike voi saada esim. rekisteröidyn puolueen muodon.

8) institutionalisoituminen➙ Liikkeestä tulee pysyvä osa yhteiskuntaa; spontaanisuus ja radikaalisuus

vähenee; liikkeeseen osallistumisesta voi tulla ammatti ja ura joillekin.

– Vain osa liikkeistä etenee näin, osa jää aikaisempaan vaiheeseen taihajoaa jossakin vaiheessa.

– Osallistujien kannalta liike voi myös menettää viehätystään senjärjestäytyessä ja institutionalisoituessa.

Mitä esimerkkejä tästä prosessista keksitte?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46165



Vallan käsitehistoriaa

Suomen kielessä valta on (sanojen ’ruhtinas ja ’kuningas’ tapaan) germaaninenlainasana, jonka johdannaisia ovat mm. ’valtava’, ’valtaisa’, ’vallanhimoinen’,’väkivaltainen’, ’vallaton’, ’valtoimenaan’, ’valtakunta’ ja ’valtio’. Nykysaksan sa-nan Gewalt kanssa samaa juurta lienee ruotsin befalla (’käskeä’, ’vallita’; vrt.’vallesmanni’). Saksan Macht on suomen ’mahti’ (vrt. ’mahtava’, ’mahtailla’,’mahtipontinen’), kun taas Herrschaft on ’herruus’.

Latinan verbi posse merkitsee ’kyetä’ ja ’osata’, josta on johdettu potere(’kykenen’), potens (’kykenevä’), potentia (’kyky’, ’mahdollisuus’) ja potestas(’valta’, ’mahti’). Samaa juurta on suorituskykyä, valtaa ja voimaa ilmaiseva eng-lannin power, vastaavasti suomen ’potenssi’ ja Esa Saarisen viljelemä ’poweri’.

Valta herruutena (eng. power over) on tapana ymmärtää suhdekäsitteeksi:jollakin henkilöllä on joidenkin resurssien tai asemansa vuoksi valtaa joissakinsuhteissa joidenkin henkilöiden yli. Tällaisen herruuden alalajit vaihtelevat pa-kottamisesta ja väkivallasta suostutteluun ja houkutteluun. Sen sijaan valta suo-rituskykynä (eng. power to) ei välttämättä sisällä viittausta toisiin ihmisiin, silläse on jonkin henkilön kykyä tehdä joitakin tekoja tai saada aikaan asiaintiloja.

Ilkka Niiniluoto, teoksessa Mitä on valta?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46166



Valta

Yhteiskunnallinen valta on valtaa jossakin suhteessa ja kontekstissa.➙ Kehen nähden jokin valta pätee?➙ Missä asiayhteydessä tai paikassa valta pätee?

(Esim. kuninkaan valta on suhteessa alamaisiin ja oman valtion puitteissa,ei päde toisiin maihin ja niiden kansalaisiin.)

Valta voi olla ja on yhä useammin persoonatonta.➙ Valta ei tarvitse nimettyä ja tunnettua vallankäyttäjää. (Sitä voi käyttää

esim. anonyymi instituution edustaja, kuka tahansa tuomari, poliisi jne.)➙ Voi sanoa, että myös esim. laeilla ja sopimuksilla on valtaa: ne ohjaavat

ja rajaavat niille alistettua toimintaa.

Valta voidaan käsittää laajasti myös voimana tai kykynä vaikuttaa asioihinja ilmiöihin.

➙ Esim. tahdon valta ihmisessä, valta oman itsen käyttäytymisen suhteen(esim. kurinalaisuus).

➙ Ihmisellä on valta vaikuttaa luontoon (teknologia ym.).➙ Kaikki valta ei ole välttämättä yhteiskunnallista.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46167



Yhteiskunnallisen vallan alueita

Valtiollinen valta– lainsäädäntövalta– toimeenpanovalta– tuomiovalta

Taloudellinen valta– omistaminen ja varallisuus– sijoittaminen– kuluttaminen

Ideologinen valta, kulttuurinen valta ja mielipidevalta– kulttuuri– media– uskonnot, katsomukset ja aatteet

Pakkovalta (yleensä toimeenpano- ja tuomiovallan osa-alue)– oikeuslaitos– poliisi– armeija

➙ Kun kaikki yllä mainitut vallan alueet hallitaan saman järjestelmäntai hierarkian puitteissa, puhutaan totaalisesta vallasta (totalitaarisetvaltiot, diktatuurit).

Yhteiskunnallisiin instituutioihin liittyvien vallan alueiden lisäksi on myöspienemmän mittakaavan sosiaalista valtaa esim. läheisvuorovaikutuksessa:

– lähipiirissä, perheessä– pienyhteisöissä– välittömässä ympäristössä.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46168



Vallan muotoja tai toimintatapoja

Vallan toiminta-alueiden lisäksi voidaan tehdä monia muita luokitteluja.

Miten valtaa saadaan? Esim.– karismalla (henkilökohtainen vaikutusvalta, persoonalliset ominaisuudet)– tradition kautta (peritty ja perinteisiin perustuva valta)– laillisesti eli legitiimisti (sopimusten ja lakien määrittämä valta)– asiantuntijuuden avulla (perustuu tieteelliseen tai muunlaiseen

eksperttiyteen)– varallisuuden kautta– vaikutustaitoja hallitsemalla (yhteiskunnallinen taitotieto,

esim. poliittinen luku-, puhe- ja kirjoitustaito).

Mitä vallankäytön muotoja on? Esim.– käskyvalta (toisiin kohdistuvat määräykset)– päätäntävalta (hallintopäätökset, sopimusvalta eli valta solmia

sopimuksia ym.)– äänestysvalta (vaalit, parlamentarismi)– suostutteleva ja ohjaava valta (mahdollisesti asiantuntijavaltaa

ja ”valistamista”, mutta myös mainontaa ja markkinointia,mielikuvien luomista)

– mielipidevalta– fyysinen vallankäyttö (väkivalta ja sillä uhkaaminen, sotilaallinen valta)– taloudellinen valta.

➙ Vallankäyttö on dynaaminen eli jatkuvasti muuttuva sosiaalisen elämänpiirre: lopullista luetteloa vallankäytön muodoista ei voi olla olemassa.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46169



Vaikutuskeinoja

Laillisia– vaikuttaminen lähipiirissä– esimerkkivaikuttaminen– mielipidevaikuttaminen– osallistuminen tapahtumiin ja mielenosoituksiin– osallistuminen järjestöjen, kansalaisliikkeiden ja puolueiden toimintaan– vapaaehtoistyö– osallistuminen lähidemokratian toimintaan (esim. oppilaskuntatoiminta,

kaupunginosatoiminta, kansalaisaloitteet)– osallistuminen organisaatioiden hallintoon (yritykset, yhdistykset)– kuluttajavaikuttaminen (ostopäätökset, boikotit) ja muu taloudellinen

vaikuttaminen (myös lahjoitukset, keräykset)– äänestäminen– asettuminen ehdolle vaaleissa (esim. kunnanvaltuusto, eduskunta,

europarlamentti)

LaittomiaVäkivallattomia

– kansalaistottelemattomuus (lakko, valtaukset, yhteistyöstäkieltäytyminen)

– sabotaasi (aineellisen omaisuuden tai työvälineiden vahingoittaminen)

Väkivaltaisia– terrorismi

Mitä muita vaikuttamiskeinoja keksitte? Onko vaikuttaminen aina myösvallankäyttöä? Vai onko se vallankäyttöön vaikuttamista?

Käänteisenä instituutioiden (parlamentarismi, byrokratia, talous)vallalle kansalaisaktiivisuutta on toisinaan kutsuttu vastavallaksi.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46170



Suomen perustuslaki 11.6.1999/731

Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67§:ssä määrätyllä tavalla, säädetään:

1 lukuValtiojärjestyksen perusteet

1 §ValtiosääntöSuomi on täysivaltainen tasavalta.

Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö tur-vaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edis-tää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.

Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien tur-vaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi.

2 §Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaateValtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunuteduskunta.

Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan jaelinympäristönsä kehittämiseen.

Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassaon noudatettava tarkoin lakia.

3 §Valtiollisten tehtävien jako ja parlamentarismiLainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta.

Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jä-senten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.

Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistui-mina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46171



Perustuslaki ja suomalaisetSuomen perustuslain toisen pykälän mukaan’valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jotaedustaa valtiopäiville kokoontuva eduskunta’.Valtiovallan alkuperä on kansassa, mutta tuonvallan käyttö on delegoitu kansan edustajille elikansanedustajille. Saman lainkohdan toinenmomentti jatkaa: ’Kansanvaltaan sisältyy yksi-lön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnanja elinympäristönsä kehittämiseen’. Nyt ei olepuhe kansalaisesta ja valtiovallasta, vaan yksi-löstä ja kansanvallasta. ’Jokaisella on oikeus lu-paa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielen-osoituksia sekä osallistua niihin’, määritelläänpuolestaan 13:ssa pykälässä. Kaksi sitä edeltä-vää pykälää takaavat ’jokaiselle’ uskonnon jaomantunnon vapauden (11 §) sekä sananva-pauden (12 §).

Suomen perustuslaissa kansanvalta ei tar-koitakaan vain delegoitua valtiovaltaa, vaanmyös välittömämmin kansan valtaa. Tämä de-mokratian kaksoismerkitys nousee esille 20:ssapykälässä: ’Vastuu luonnosta ja sen monimuo-toisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstäkuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä tur-vaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympä-ristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympä-ristöään koskevaan päätöksentekoon.’

Jälkimmäinen momentti viittaa edustukselli-seen demokratiaan, kun edellinen puolestaantuo esille jokaisen ihmisen omakohtaisen vas-tuun. Vastuun voi kantaa luonnollisestikin vain

se, jolla on mahdollisuus valita eri vaihtoehtojenväliltä. Toisen momentin mukaan julkisen vallantehtävänä on turvata tämä mahdollisuus, eikäsuinkaan rajoittaa sitä. Suomen perustuslainmäärittelemä ihannekansalainen ei olekaanvain vaaleihin osallistuva ehdokas tai äänestäjä,vaan ihminen joka pyrkii myös muulla tavoin toi-mimaan ympäristönsä parhaaksi. Kun tämä yh-distetään perusoikeudet turvaaviin lainkohtiin,voidaan päätellä että perustuslain mukaanomakohtainen toiminta esimerkiksi ympäristön-sä hyväksi on kansan valtaa, vaikka valta ei täs-sä yhteydessä viittaakaan välittömästi valtioval-taan, joka sekin kuuluu kansalle. Jos demokra-tia ei tarkoita vain edustuksellista demokratiaa,eikä kansanvalta vain valtiovaltaa, niin mikseimyös välitön kansalaistoiminta luonnon, ympä-ristön ja kulttuuriperinnön suojelemiseksi voisiolla perustuslain suojaa nauttivaa politiikkaa?Ainakaan Suomen perustuslaki ei asetu tämänpolitiikan ja demokratian laajan tulkinnan es-teeksi. – –

Kapea ja yksipuolinen perustuslain tulkintajohtaa siihen harhakäsitykseen, että kansan-valta tarkoittaa tasavallassamme vain kansallekuuluvaa valtiovaltaa ja kansanvaltaisuus viittaalähinnä eduskunnan (tai kunnanvaltuustojen)toimintaan. Tämä ei ole perustuslain esprit’nmukaista.

Ote teoksesta Mikko Lahtinen, Ihminen, poliittinen eläin.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46172



Rangaistusten oikeudenmukaisuudestaOn esimerkiksi ihmisiä, jotka sanovat, että onepäoikeudenmukaista rangaista ketään varoitta-vana esimerkkinä muille ja että rangaistus onoikeudenmukainen vain, jos sen tavoitteena onrangaistun oma hyvä. Toiset ovat täysin päinvas-taista mieltä ja väittävät, että täysi-ikäisten ih-misten rankaiseminen heidän omaksi hyväkseenon hirmuvaltaa ja epäoikeudenmukaista, silläjos todella tähdätään heidän omaan hyväänsä,kenelläkään ei ole oikeutta sanella heille sen si-sältöä; sen sijaan heitä voidaan oikeudenmukai-sesti rangaista muille koituvan pahan ehkäise-miseksi, missä on kyse oikeutetun itsepuolus-tusoikeuden soveltamisesta.

Robert Owen puolestaan väittää, että kaikkirankaiseminen on epäoikeudenmukaista, koskarikollinen ei ole itse muokannut omaa luonnet-taan. Kasvatus ja ympäristö ovat tehneet hänes-tä rikollisen, eikä hän ole niistä vastuussa. Kaik-ki nämä mielipiteet ovat äärimmäisen uskotta-van tuntuisia. Niin kauan kuin asiaa käsitelläänvain kysymyksenä oikeudenmukaisuudesta eikäkaivauduta oikeudenmukaisuuden taustalla ole-viin periaatteisiin, joihin sen arvovalta perustuu,yhtäkään näistä päätelmistä ei voida kumota.

Itse asiassa ne kaikki kolme perustuvat tosiksihyväksyttyihin oikeudenmukaisuuden sääntöihin.Ensimmäinen vetoaa siihen, että on räikeän epä-oikeudenmukaista valita yksi ihminen ja uhratahänet ilman hänen omaa suostumustaan muidenihmisten hyödyn edistämiseksi. Toinen perustuuyleisesti tunnustettuun näkemykseen, jonka mu-kaan itsepuolustus on oikeudenmukaista kuntaas epäoikeudenmukaista on pakottaa ihminenmukautumaan muiden käsityksiin hänen omastahyvästään. Owenilainen puolestaan vetoaa siihenhyväksyttävään periaatteeseen, jonka mukaanon epäoikeudenmukaista rangaista ketään sel-laisesta, mikä ei ole hänen vallassaan.

Nämä [kiistat] ovat todellisia vaikeuksia, janiiden on aina tunnustettu olevan sellaisia. Ih-miset ovat keksineet monia keinoja pikemmin-kin niiden välttämiseksi kuin voittamiseksi. Vält-tääkseen kolmanteen periaatteeseen sisältyvänvaikeuden he ovat keksineet niin sanotun va-paan tahdon. On kuviteltu, ettei voi olla oikeu-denmukaista rangaista ihmistä, jonka tahto onjossakin inhottavassa tilassa, ellei sen oletetatulleen tuohon tilaan täysin ilman edeltävien syi-den vaikutusta. Muiden edellä mainittujen vai-keuksien välttämisessä suosituin keino on ollutkuvitelma joskus tuntemattomassa menneisyy-dessä tehdystä sopimuksesta, jolla kaikki yhteis-kunnan jäsenet sitoutuivat noudattamaan lake-ja ja suostuivat siihen, että lakien rikkojia ran-gaistaan. Näin he antoivat lainsäätäjille oikeu-den rangaista heitä joko heidän omaksi hyväk-seen tai koko yhteiskunnan hyväksi. – –

Vaikka kansalaisten rankaiseminen hyväk-syttäisiinkin oikeutetuksi, keskustelu rikosten jarangaistusten asianmukaisesta suhteesta tuosilti esille lukuisia keskenään ristiriitaisia käsi-tyksiä oikeudenmukaisuudesta. Tässä kysymyk-sessä mikään periaate ei tyydytä alkukantaistaja välitöntä oikeudenmukaisuuden tunnettayhtä hyvin kuin lex talionis: silmä silmästä jahammas hampaasta. Vaikka tätä juutalaisen jaislamilaisen lain periaatetta ei Euroopassa käy-tännössä sovelleta, monet uskoakseni salaa kai-paavat sitä. Silloin kun rikoksentekijän kohtaa-ma rangaistus on sattumalta samanlainen kuinhänen uhrilleen aiheuttamansa vahinko, yleises-ti ilmaistu tyytyväisyyden tunne osoittaa, kuinkaluonnollista on kokea tällainen samalla mitallamaksaminen hyväksyttäväksi. Monien mielestäoikeudenmukaisuus rikosten rankaisemisessatarkoittaa sitä, että rangaistus on oikeassa suh-teessa rikokseen. Tällä he tarkoittavat, että ri-

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46173



koksen pahuuden aste (mitataanpa se minkäkriteerin avulla tahansa) määrää tarkasti ran-gaistuksen ankaruuden. Kysymyksellä, miten an-kara rangaistus tarvitaan pelottamaan ihmisetkyseisestä rikoksesta, ei sen sijaan heidän mie-lestään ole mitään tekemistä rangaistuksen oi-keudenmukaisuuden kanssa. Toisille taas tämänäkökulma on kaikki kaikessa. He katsovat, että

olipa ihminen syyllinen millaiseen rikkomukseentahansa, ei ole oikeudenmukaista, että toiset ih-miset aiheuttavat hänelle enemmän kärsimystäkuin mitä tarvitaan estämään häntä toistamas-ta rikostaan ja muita jäljittelemästä sitä.

Ote teoksesta J. S. Mill, Utilitarismi, 1861/2000. Suom.Saastamoinen, Sajama & Järvenpää.

Miten tiivistäisitte Millin mainitsemat kannat rangaistuksiin?

Millin mukaan tässäkin tapauksessa ainoa tapa ratkaista rangaistusten oikeudenmukaisuus onniiden punnitseminen utilitaristisen periaatteen varassa: se, mikä tuottaa eniten kestävää jalaadultaan arvostettavinta onnellisuutta useammille, on siis kokonaisuuden kannalta paras.Miten itse perustelisitte rangaistusten oikeutuksen?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46174



Sodasta rauhaan: kansainvälisen yhteistyön keinot

Ennaltaehkäisy: Tiedonhankintaa, valvontaa ja diplomatiaa. Ei edellytä YK:nvaltuutusta, vaan voi tapahtua esim. alueellisten yhteistyöjärjestöjen kautta.

Rauhanturvaaminen: YK:n tai jonkin alueellisen yhteistyöjärjestön kutenETYJin valtuuttama operaatio, jonka käynnistäminen edellyttää osapuolten suos-tumusta. Voimankäyttö on sallittua vain itsepuolustukseen.

Laajennettu rauhanturvaaminen: Kuten yllä, mutta lisäksi rauhanturvaajatvoivat käyttää voimaa esimerkiksi hätäavun toimittamiseksi tai siviiliensuojaamiseksi.

Humanitaarinen interventio eli väliintulo: Kuten yllä, mutta ei edellytä konfliktinosapuolten suostumusta. Perustuu YK:n peruskirjan VII lukuun, joka salliiintervention, jos maailmanrauha on uhattuna.

Rauhaan pakottaminen: Kuten yllä. Operaatio, jossa rauha ja turvallisuuspalautetaan tarvittaessa asevoimin. YK voi valtuuttaa operaatiotatoteuttamaan alueellisen järjestön (NATOn) tai tilapäisesti kootun sotajoukon(kuten ensimmäisessä Persianlahden sodassa).

Teoksesta Anu Kantola ym., Maailman tila ja Suomi.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46175



Kansakunnan ideamisten välisistä suhteista. Mutta mitä tarkal-leen? Juuri siinä arvoitus piileekin.

Historioitsijamme on jo lukenut Walter Bage-hotia, joka kuvasi 1800-luvun historiaa ’kansa-kunnan rakentamiseksi’, mutta joka myös ym-märsi lisätä: ’Tiedämme mitä se on, kun sitä eikysytä, mutta emme voi kovinkaan nopeasti se-littää tai määritellä sitä.’ Tämä voi olla totta Ba-gehotille ja myös meille, mutta ei ulkoavaruu-desta saapuneille historioitsijoille, sillä näiltäpuuttuvat ihmisille ominaiset kokemukset, jajuuri ne näyttävät tekevän ’kansakunnan’ ideas-ta niin vakuuttavan.

Ote teoksesta Eric Hobsbawm, Nationalismi. Suom.Sedergren, Träskilä & Kunnari.

Oletetaan, että eräänä päivänä ydinsodan jäl-keen kuolleelle Maa-planeetalle laskeutuu histo-rioitsija ulkoavaruudesta. Hän saapuu selvittä-mään kotigalaksinsa mittalaitteiston rekisteröi-mää pientä, kaukaista katastrofia. Tämä miestai nainen – pidättäydyn arvailemasta minkä-laista maapallon ulkopuolisen maailman fysiolo-ginen uusintaminen on – käy läpi maapallon kir-jastoja ja arkistoja, jotka ovat säilyneet, koskakehittyneen ydinteknologian aseet suunniteltiintuhoamaan ihmisiä eikä niinkään omaisuutta.Asiaa tutkittuaan tarkastelija päättelee, etteiMaan inhimillisen historian kahtasataa viimeis-tä vuotta voida käsittää ymmärtämättä termiä’kansakunta’ (nation) ja siitä johdettua sanas-toa. Termi näyttää ilmaisevan jotakin tärkeää ih-

Miten vastaisitte ”ulkoavaruuden historioitsijalle”? Mistä ’kansakunnassa’ on kysymys,ja mitä se tarkoittaa?

Mitä ja millaisia ovat ne ihmisten kokemukset, jotka tekevät kansakunnan ideasta vakuuttavantuntuisen?

Missä kansakunta nykyään näkyy (esim. Suomessa)? Miten tunnetta kansaan kuulumisestapidetään yllä?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46176



Sirpaloitumiseen ajaudutaan, kun yksilöt alka-vat nähdä itsensä yhä atomistisemmin, toisin il-maisten kiinnittävät yhä vähemmän huomiotaheitä muihin kansalaisiin yhdistäviin suuriin ta-voitteisiin ja uskollisuuden kohteisiin. Edelleensaatetaan tuntea yhteisten hankkeiden luomaayhteenkuuluvuutta muttei enää koko yhteiskun-taan vaan tiettyihin alaryhmiin, kuten paikallis-yhteisöön, etniseen ryhmään, tietyn uskonnontai ideologian kannattajakuntaan tai tiettyyneturyhmään.

Osittain sirpaloitumisen aiheuttaa myötätun-non siteiden höltyminen, osittain tila ruokkii it-seään sitä mukaa kuin kansalaisaloitteet epä-onnistuvat. Mitä sirpaloituneempi parlamentaa-risen demokratian äänestäjäkunta on, sitäenemmän kukin äänestäjä kohdistaa poliittisenaktiviteettinsa oman ryhmittymänsä tavoitteidenajamiseen – – ja sitä vaikeampi on värvätäenemmistöä koko yhteiskuntaa koskevan ohjel-man tai politiikan tueksi. Syntyy yhä uskotta-vammalta näyttävä käsitys, ettei äänestäjäkun-ta kokonaisuutena kykene puolustautumaanvaltion musertavaa mahtia vastaan; tehokkaastiorganisoitu ja kiinteä ryhmittymä voi kylläkinsaada jotain aikaan, mutta ajatus kansanenemmistöstä muotoilemassa ja toteuttamassayhteistä hanketta alkaa näyttää utopistiselta janaiivilta. Niinpä tällaiset hankkeet jäävät sik-seen. Jo heikkenemään käynyt myötätunto mui-ta kansalaisia kohtaan vähenee entisestään,kun kokemukset yhteisestä toiminnasta jäävätsaamatta, ja toivottomuuden tunne saa yrittämi-senkin näyttämään ajan haaskaukselta. Juuritällainen suhtautuminen tietenkin tekee ponnis-telun toivottomaksi, ja noidankehä on syntynyt.– –

Sirpaloituneeksi on katsottava yhteiskunta,jonka jäsenien on yhä vaikeampi kokea yhteis-

kuntansa poliittista järjestelmää omaksi yhtei-sökseen. Samastumisen heikkeneminen saat-taa johtua atomistisesta asennoitumisesta, jokasaa yksilöt suhtautumaan yhteiskuntaan puh-taan välineellisesti. Samastumattomuus kuiten-kin myös kärjistää sirpaloitumista, koska yhtei-sen tuloksellisen toiminnan puuttuminen saa ih-miset keskittymään vain omiin asioihinsa. – –

Tarkastelun tässä vaiheessa näemme sirpa-loitumisen edistävän atomismia muullakin ta-voin. Koska ainoa tehokas vastatoimi markkina-talouden ja byrokraattisen valtion atomisoivanja välineellistävän paineen torjumiseksi on lujanyhteisen päämäärän hyväksyttäminen aktiivisenkansalaistoiminnan avulla, sirpaloituminen riis-tää meiltä mahdollisuudet vastustaa tuota pai-netta. Jos kulttuurissamme menetetään kykymuodostaa poliittisesti toimintakelpoisia enem-mistöjä, joudutaan ajopuuksi virtaan, joka vieyhä pidemmälle atomismiin ja välineellisyyteen.

Vastarinnan politiikka perustuu demokraatti-seen kannanmuodostukseen. Elitismiin viehätty-neistä teknokulttuurin puolestapuhujista poike-ten meidän tulee käsittää, että vakava yritysosallistua aikamme kulttuuritaisteluun vaatii de-mokraattiseen valtuutukseen perustuvan politii-kan puolustamista. – –

Entä miten sirpaloitumista vastaan sittenvoidaan taistella? Tehtävä ei ole helppo, eikämitään yleispäteviä ohjeita voida antaa. Keinoton keksittävä kulloisenkin tilanteen mukaan.Sirpaloituminen on kuitenkin pahenemassa sii-hen mittaan, etteivät ihmiset enää samastu po-liittiseen järjestelmäänsä vaan heidän yhteisöönkuulumisen tunteensa siirtyvät toisaalle, jollei-vat näivety olemattomiin. Samoin sirpaloitumis-ta ruokkii ihmisten kokemus kyvyttömyydestävaikuttaa poliittisesti. Kärjistävä vaikutus on mo-lemminpuolinen: poliittisesta järjestelmästä vie-

”Sirpaloitumista on vastustettava”

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46177


raantuneita kansalaisia on vaikea innostaaosallistumaan, ja voimattomuuden tunne pa-hentaa vieraantumista. Noidankehä uhkaa, mut-ta myönteinenkin vaikutusketju on mahdollinen.Menestyksekäs kansalaistoiminta voi antaa tun-teen toimivasta kansanvallasta ja vahvistaa sa-mastumista poliittiseen järjestelmään.

Onko siis menestys tie menestykseen?Tämä pitää paikkansa, mutta toteamus ei vieläauta kovin pitkälle. Voimme sentään päätellä vä-hän enemmänkin. Voimattomuuden tunteen tär-keimpiä syitä on tietoisuus siitä, että meitä hal-litsee kaikilla elämänalueilla vaikuttava, keski-


tetty ja byrokraattinen valtio. Kuten Tocquevillenäki, tunne voimattomuudesta voidaan poistaapurkamalla vallan keskittyminen. Niinpä vallanhajauttaminen federalistisen järjestelmän ta-paan, erityisesti itsehallinnollisten yksikköjenmerkitystä korostavan subsidiariteettiperiaat-teen mukaisesti, voi olla hyvä keino elävän kan-sanvallan palauttamiseksi. Valtaa tulee siirtääyksiköille, jotka niiden jäsenet jo ennestään ko-kevat omiksi yhteisöikseen.

Ote teoksesta Charles Taylor, Autenttisuuden etiikka.Suom. Timo Soukola.

Mikä on Taylorin perussanoma?

Pätevätkö väitteet myös suomalaiseen yhteiskuntaan?Entä Taylorin ratkaisuehdotus?

Mitä olisi Taylorin peräämä menestyksekäs kansalaistoiminta?Millaisia toteutuneita esimerkkejä siitä keksitte?

Mitä voisivat olla nykypäivänä kaikkia kansalaisia yhdistävät suuret tavoitteettai uskollisuuden kohteet?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46178



Utopian lajeja

Utopiakirjallisuuden edeltäjiä– menneisyyteen jääneen Kulta-ajan kuvitelmat (esim. antiikin mytologia,

Raamatun alkuparatiisi Eedenin puutarha)– paimenidylli eli arkadia (esim. roomalainen runous)– milleniaaliset visiot eli Tuhatvuotisen valtakunnan odotus (esim.

esikristillisyys ja milleniaaliset liikkeet myöhemmin)– yltäkylläisyyden maan tai laiskureiden maan (Cockaygne) parodiset

kuvaukset kirjallisuudessa ja kuvataiteessa (keskiajalla ja renessanssissa)

Varsinaisen utopiakirjallisuuden muotoja– paikkautopiat (saavuttamattomassa paikassa, esim. saarella olevat

fiktiiviset valtiot)➙ tavoitteena etenkin kritisoida vallitsevaa yhteiskuntaa antamalla sille

vertailukohta– aikautopiat (etäiseen tulevaisuuteen sijoitetut ihannevaltiot)➙ kritiikin lisäksi toisinaan ajatus utopian saavutettavuudesta

tulevaisuudessa

Utopiakuvaukset ovat voineet painottaa joitain seuraavista piirteistä:– yhteisomistusta (kommunismia tai sosialismia)– yhteiskunnallista tasavertaisuutta, esim. sukupuolten välillä (egalitarismia)– luonnontieteen ja teknologian edistystä, tiedevaltaisuutta– uskonnollista hallintoa (teokratiaa)– tehokkaisiin suurkaupunkeihin keskittymistä– pienyhteisö- ja puutarhakaupunki-ihannetta edellisen kritiikkinä– ekologista yhteisöä ja elämänmuotoa– keskitettyä hallintoa (sentralismia)– hajautettua hallintoa (anarkismia).

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46179


Rajallinen vai rajaton maailma AINEISTO 67

Tulevaisuuden tutkimuksen lähtökohtia

Tulevaisuudentutkimuksen perustajiin kuuluvan Wendell Bellin mukaan tulevai-suutta voidaan tutkia tiettyjen tässä päivässä vallitsevien tekijöiden perusteella,joita ovat

1) ihmisten nykyiset käsitykset ja odotukset mahdollisesta tulevaisuudesta2) ihmisten oletukset todennäköisimmistä tulevaisuuden tapahtumista3) ihmisten nykyiset preferenssit eli intressit, tavoitteet ja arvostukset sekä

heidän tulevaisuutta koskevat suunnitelmansa4) ihmisten väliset sopimukset ja olemassa olevat velvollisuudet5) tieto olennaisista tähänastisista kehityskuluista menneisyydestä

nykyhetkeen.

➙ Tutkimuksen tarkoitus on selvittää näistä saatavaa tietoa ja arvioida senpohjalta mahdollisia tai todennäköisiä tulevaisuuden kehityskulkuja.

➙ Tulokset kuvataan usein ns. skenaarioina, jotka ovat perusteltujakuvauksia mahdollisesta tulevaisuudesta ja syistä, jotka tästä päivästäjohtavat siihen.

Mitä skenaarioita tiedätte? Missä skenaarioita tai tulevaisuudentutkimustavoidaan käyttää? Hahmotelkaa ryhmissä lyhyesti yksi mahdollinen tulevaisuus-skenaario, jonka kohteen voitte valita vapaasti. Koittakaa käyttää Bellinluettelemia metodisia lähtökohtia.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46180



Monikulttuurinen yhteiskunta

5 Myyttiä monikulttuurisesta yhteiskunnasta kumottuina

1) Monikulttuurisuus ei heikennä kansalaisten sitoutumista yhteisiin asioihin.

➙ Ihmisillä on aina monikerroksinen identiteetti, jonka osia voivat olla sekä valtionkansalaisuus että kuuluminen johonkin kulttuuriryhmään. Myönteinen monikulttuurisuushelpottaa niiden yhteensovittamista.

2) Monikulttuurisuus ei synnytä konflikteja kulttuuriryhmien välille.

➙ Konfliktien syynä ovat harvoin arvoja kulttuurierot. (Taloudelliset, alueelliset jayhteiskunnalliset syyt ovat tavallisia.) Myönteinen monikulttuurisuus ehkäiseefundamentalismia, joka lietsoo konflikteja.

3) Monikulttuurisuus ei ole este ihmisoikeuksille tai demokratialle.

➙ Ihmisoikeuksia (tai naisten tai lasten oikeuksia) voidaan puolustaa minkä tahansakulttuurin piirissä. Monikulttuurisuus lisää kulttuurien välistä arvokeskustelua.

4) Monikulttuurisuus ei hidasta demokratian tai hyvinvoinnin kehitystä.

➙ Yhtenäiskulttuuristen ja monikulttuuristen valtioiden välillä ei ole mitään empiiristä eroakehitysmahdollisuuksien suhteen.

5) Kulttuurien välillä ei ole pysyviä eroja niiden kehityskyvyn tai demokraattisuuden suhteen.

➙ Kaikissa kulttuuriperinteissä on esiintynyt sekä rajoittunutta ja autoritaarista ettädemokraattista vallankäyttöä. Kaikkien kulttuurien suopeutta demokratialleja ihmisoikeuksille voidaan tukea.

Kulttuurista vapautta ja myönteistä monikulttuurisuutta voidaan tukea– takaamalla kaikille ryhmille mahdollisuus poliittiseen osallistumiseen– takaamalla uskonnonvapauden toteutuminen– takaamalla oikeusjärjestelmän moniarvoisuus ja tasapuolisuus– vahvistamalla useiden äidinkielten asemaa valtiossa– vähentämällä kansanryhmien välisiä sosioekonomisia eroja.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46181



Monikultuurisuus

Monikulttuurisuus voi tarkoittaa1) omaksi kulttuuriryhmäkseen erottuvien kansanryhmien yhteiseloa– Suomessa merkittäviä historiallisia vähemmistöjä ovat saamelaiset,

romanit, tataarit sekä ruotsin- ja venäjänkieliset ryhmät.– Suuria uusia vähemmistöjä ovat mm. vietnamilaiset ja somalialaiset.➙ Kulttuurin määrittely ei ole yksiselitteistä: olennaista on, miten ryhmä

ja yksilö itse itsensä haluaa määritellä. (Painotusta voi saada esim.kansallisuus, etninen tausta, kieli, uskonto tai kulttuuriperinteet.)

2) kulttuurivaikutteiden monilähtöisyyttä.– Suomalainen yhteiskunta on historiallisestikin kooste monista

kulttuureista (käännyttäminen kristinuskoon, reformaatio, ruotsalaisuus,venäläisyys sekä muut ulkoiset vaikutteet kieleen, katsomuksiin jakulttuurisiin tapoihin jne.).

– Nykyisin voimakkaimmat kulttuurivaikutteet eivät tule vähemmistöryhmiltätai maahanmuuttajilta vaan

a) euro-amerikkalaisessa tiede- ja sivistyselämässä tapahtuvastavuorovaikutuksesta

b) yleisestä länsimaisesta korkeakulttuurista (kirjallisuudesta, taiteesta,klassisesta musiikista jne.)

c) ylikansallisesta viihdekulttuurista (pääosin anglo-amerikkalaisesta).

Onko suomalaisella kulttuurilla alkuperää? Mitä nykykulttuurissa on mielestännejäljellä suomalais-ugrilaisten heimojen elämänmuodosta?

Yksipuolistuuko maailmankulttuuri? Jos niin on, mitä haittoja siinä näette?Miten yksipuolistumista vastaan voisi toimia?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46182


Yhteismaiden tragedia


Ympäristönsuojeluajatteluun, jossa yhteisomistusja ilmaiset hyödykkeet nähdään keskeiseksi ongel-maksi, on vaikuttanut paljon amerikkalaisen eko-login Garrett Hardinin vuonna 1968 ilmestynyt es-see “The Tragedy of the Commons” (Yhteismaidentragedia). Esseen nimestä on tullut käsite.’Commons’ viittaa yhteismaiden lisäksi kaikkiinmuihin yhteisessä käytössä oleviin resursseihin,kuten ilmakehään.

Hardinin ja hänen monien seuraajiensa mu-kaan ihmiset tuhoavat liikakäytöllä väistämättäyhteiset resurssit. Jokaisen käyttäjän kannattaalisätä resurssin hyödyntämistä, koska hän saalisäyksen hyödyn kokonaan itselleen, mutta hai-tat jakautuvat kaikkien kannettavaksi. Hardinkäyttää esimerkkinään yhteismaalla karjaansalaiduntavaa heimoa: kunhan sodat, ryöstöt jataudit vain hellittävät, jokainen paimen pyrkiiluonnostaan lisäämään karjansa määrää, kun-nes laidun on tuhottu.

Kun yhteisalueiden käytön kehitys nähdääntällaisena, on luonnollista etsiä ratkaisua yksi-tyistämisestä, valtion luomista saastutusoikeuk-sien markkinoista tai saastuttamisen markkina-hintoja jäljittelevästä veropolitiikasta. Ihmistenitsekkäät pyrkimykset huolehtia omaisuudes-taan, hyötyä sen myynnistä tai välttää verojasaataisiin palvelemaan ympäristönsuojelua.

Ongelma Hardinin ja kumppaneiden loogi-sesti kauniissa kehitelmässä on se, että yhteis-alueiden todellinen historia näyttää yleensä ol-leen päinvastainen: yhteismaita on aikaisemminkäytetty ekologisesti järkevällä tavalla, ja niidentuhoutuminen on alkanut yksityisomistuksen ja’markkinatalouden’ eli oikeammin kapitalisminlevitessä. Tämä tapahtumakulku on toistunutympäri maailmaa – esimerkiksi Englannissa jaPohjois-Amerikassa kauan sitten, Panamassa jaSaamenmaassa hiljattain. Parastaikaa se on ta-pahtumassa mm. Intiassa ja Thaimaan luoteis-osassa. Esimerkiksi Intiassa käytetään vieläkin

kylien hallinnassa olevia yhteismaita ekologises-ti järkevästi toisin kuin valtion alueita.

Miten tämä on mahdollista?Hardin ei esseessään tuo esiin muuatta tär-

keää seikkaa: ihmiset eivät toimi vain yksilöinäoman edun tavoittelun ja ulkoisen pakon ohjaa-mina vaan myös aitoina yhteisöinä. Edes Hardi-nin ja meidän ’eriskunnassamme’ eivät perheensisäiset eivätkä monet muutkaan ihmissuhteetperustu pääasiallisesti ulkoisen hyödyn maksi-mointiin. Epäitsekäs käyttäytyminen on yleistäja itse asiassa välttämätöntä myös talouden or-ganisaatioiden sisällä. Ääriesimerkki voi selvit-tää asioita: harvoja poikkeuksia lukuun ottamat-ta ihmiset eivät murhaa toisiaan, vaikka se olisitaloudellisesti erittäin kannattavaa ja vaikka heolisivat varmoja, etteivät jää teostaan kiinni.

Yhteismaita, kalavesiä ja monia muita yhtei-siä resursseja on käytetty yhteisöinä eikä yksi-löinä. Yhteisön arvot, normit, tavat, perinteet jamyytit ovat ohjanneet luonnonvarojen ekologi-seen käyttöön. Nämä yhteisöt eivät tietenkäänaina ole olleet mitään harmonisia idyllejä. Nor-mien tulkinnasta on riidelty, ja omaa etuaan yh-teismaiden kustannuksella tavoittelevia yksilöitäon esiintynyt kuten meillä murhaajia. Yhteis-aluejärjestelmissä on ollut kuitenkin toimivatkonfliktien ratkaisumenetelmät. Lopputuloksenaon ollut se, että yhteisiä alueita on yleensä käy-tetty ekologisesti suhteellisen järkevästi.

Edelleenkin käyttäjien muodostamien yhtei-söjen hallitsemilla yhteisillä resursseilla on joil-lakin alueilla ja aloilla suuri merkitys. Esimerkik-si puolet maailmassa syötävästä kalasta saa-daan rannikkojen pieniltä yhteismerialueilta.

Kapitalismi on levitessään rappeuttanut yh-teisöllisiä kulttuureita ja normijärjestelmiä. Tilal-le se on tuonut yksilöllisen ahneuden siunaavianormeja. Vasta tällöin on syntynyt Hardinin ’yh-teismaiden tragedia’.

Ote teoksesta Olli Tammilehto, Maailman tilan kootut selitykset.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46183



Työn merkityksiä

Työ on1) keikka (interruption), välttämätön paha, poikkeus normaalirytmistä,

jotta saadaan riittävästi rahaa muun elämän jatkamiseen

2) homma (job), lyhytkestoinen, pätkittäinen ja satunnainenkin ansionhankkiminen

3) ammatti (occupation, profession), johon on harjaannuttu ja jonkaharjoittaja saa tyydytystä ammattitaidostaan

4) ura (career), kehittyvä ja etenevä reitti parempiin ja vastuullisempiintehtäviin

5) kutsumus (vocation, calling), oman minuuden toteuttamista ja velvollisuus,jota ei voisi vaihtaa toiseen

6) elämäntehtävä (mission), koko elämää hallitseva omistautuminen työlle.

Teoksesta Reijo Wilenius, Ihminen ja työ.

Mikä näistä kuvaa parhaiten omaa käsitystänne työn merkityksestä?Miten suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa yleisesti työhön suhtaudutaan?Millaisiin töihin käsitykset liittyvät?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46184


Työstä


täisi johtaa meitä unohtamaan, että työn lak-kauttaminen ja ajan vapauttaminen ovat yhtävanhoja teemoja kuin työ itse. Siinä merkityk-sessä kuin sen nykyisin ymmärrämme ei työtäole aina esiintynyt: se ilmaantui kapitalistien japroletaarien myötä. Tänään se tarkoittaa toimin-taa, jota teemme1) jonkun toisen hyödyksi2) vaihtaen toimintamme palkkaan3) palkanmaksajan asettamien muotojen ja

aikataulun mukaan4) sellaisia päämääriä varten, joita emme itse

ole valinneet. Kauppapuutarhuri tekee ’työtä’;pihamaalla sipuleitaan viljelevä lapsi harjoit-taa vapaata toimintaa.

Nykyään työ tarkoittaa ensisijaisesti toimintaa,josta maksetaan. Termit työ ja työpaikka ovattulleet vaihdettaviksi keskenään: ’työ’ ei oleenää jotakin mitä me teemme vaan jotakin mitämeillä on. Sanomme ’etsiä työtä’ tai ’luoda työ-tä’ samassa merkityksessä kuin ’etsiä työpaik-kaa’ tai ’luoda työpaikkoja’.

Väkinäinen, ulkoa määräytynyt, toisten sää-telemä heteronominen toiminta, työ, näyttääsitä etsivien enemmistöstä ja enemmistöstä nii-tä, joilla sitä ’on’, sellaisen ajan myynniltä, jonkakohteella on vähän merkitystä: me olemmetyössä ’Peugeotilla’ tai ’Boussacilla’ emmekä’tehdäksemme’ vaatteita tai autoja. Meillä ’on’hyvä tai huono työ, kummin vain, riippuen siitäkuinka paljon ansaitsemme, ja vasta toissijai-sesti tehtävien luonteen ja niiden suorittamiseh-tojen mukaan. Meillä voi olla ’hyvä’ työpaikkasotatarviketehtaassa ja ’huono’ työpaikka terveys-keskuksessa.

Työ ei ole vapautta, koska sekä palkan-ansaitsijan että hänen työnantajansa työ ovatvain keinoja rahan ansaitsemiseksi, eivät toi-

”Vapauden valtakunta alkaa tosiasiassa vastasiitä, missä lakkaa sellainen työ, joka on puut-teen ja ulkoisen tarkoituksenmukaisuuden mää-räämä; tämä on asian luonteen takia varsinai-sen materiaalisen tuotannon tuolla puolen. Ku-ten villin on kamppailtava luonnon kanssa tyy-dyttääkseen tarpeensa, säilyttääkseen ja uusin-taakseen elämänsä, niin on myös sivistyneen ih-misen tehtävä kaikissa yhteiskuntamuodoissaja kaikkien mahdollisten tuotantosuhteiden val-litessa. Ihmisen kehityksen myötä laajeneetämä luonnonvälttämättömyyden valtakunta,koska hänen tarpeensa laajenevat; mutta sa-malla laajenevat niitä tyydyttävät tuotantovoi-mat. Vapaus tällä alueella voi olla vain sitä, ettäyhteiskunnallistunut ihminen, yhteen liittyneettuottajat rationaalisesti säätelevät tätä ainek-senvaihtoaan luonnon kanssa, saattavat sen yh-teisölliseen valvontaan sen sijaan, että se hallit-sisi heitä sokeana mahtina; suorittavat sen vä-himmällä voimankäytöllä ja sellaisten ehtojenvallitessa, jotka eniten kunnioittavat ja vastaa-vat heidän ihmisluontoaan. Silti tämä säilyyaina välttämättömyyden valtakuntana. Sen tuol-la puolen alkaa inhimillisten voimien kehitys,joka on oma tarkoituksensa, vapauden tosi val-takunta, joka voi kuitenkin puhjeta kukoistuk-seensa vain tuon välttämättömyyden valtakun-nan ollessa sen perustana. Perusehtona on työ-päivän lyhentäminen.”

Ote teoksesta Karl Marx, Pääoma III, 1887.

”Täystyöllisyys kuten koko kaupallisen tuotan-non rajoittamaton kasvu ovat tulleet pelkäksivälivaiheeksi nykyisessä taloushistoriassa.Olemme saapuneet työn lakkauttamisen aika-kauteen. Sen seikan, että kapitalismin kriisi an-taa tälle asialle onnettomuuden muodon, ei pi-

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46185


mintaa, jolla on itsenäinen päämäärä. Totta kaikaikki työ, jopa työ liukuhihnalla, edellyttää, ettätyöläiset panevat siihen jotakin itsestään: jos hekieltäytyvät, kaikki pysähtyy. Mutta samaan ai-kaan työn organisaatio tekee tyhjäksi, tukahdut-taa tämän tehtaan toiminnan kannalta välttä-mättömän työn. Tämän vuoksi ajatus, että mei-dän on vapauduttava työssä eikä vain työstä –työstä eikä vain työssä – on yhtä vanha kuinpalkkatyö itse. Työn lakkauttaminen – palkkatyönlakkauttaminen: nämä kaksi asiaa merkitsevätsamaa työväenliikkeen herooisella kaudella. – –

Työn lakkauttaminen ei merkitse, että lak-kautettaisiin tarve ponnisteluun, halu toimin-taan, rakkaus taitoon, tarve työskennellä yhdes-sä muiden kanssa ja tehdä itsensä hyödylliseksiyleisölle. Vastakohtana tälle työn lakkauttami-nen on etenevää, eikä koskaan täydelliseksi tu-levaa, sen välttämättömyyden lopettamista, ettäme löydämme itsemme ostamassa oikeutta elä-miseen (mikä käytännössä merkitsee samaakuin oikeus palkkaan) myymällä aikaamme,omaa elämäämme.

Työn lakkauttaminen ja arjen vapauttami-nen: ajan vapauttaminen siten, että yksilöt voi-vat itse hallita ruumistaan, omia puuhiaan, toi-mintaansa koskevia valintoja, päämääriään jatöitään, ovat pakottavia tarpeita. Tarpeessa teh-dä työtä vähemmän ei ole tarkoituksena ’levätäenemmän’ vaan ’elää enemmän’ eli saada mah-dollisuus tehdä itselleen monia asioita, joita ra-halla ei voi ostaa ja jopa osa niistä, joita sillä ny-kyisin voi ostaa. – –

Työn lakkautuminen on jo käynnissä olevaprosessi ja se näyttää olevan kiihtymässä. Riip-pumattomat tutkimuslaitokset ovat arvioineet,että ilman työpäivän pituuden ja toiminnan pää-


määrien ja luonteen juuriin menevää muutostaautomaatio tulee kymmenessä vuodessa lakkauttamaan neljästä viiteen miljoonaa työpaik-kaa jokaisessa Länsi-Euroopan kolmesta tär-keästä teollisuusmaasta. Nykyisen kriisin ja tek-nologisen vallankumouksen yhteydessä on täy-sin mahdotonta luoda uudestaan täystyöllisyyttämäärällisellä taloudellisella kasvulla. Kysymyson pikemminkin kahdesta vaihtoehtoisesta ta-vasta hallita työn lakkautumista: näistä toinenjohtaa työttömyysyhteiskuntaan, toinen vapaa-ajan yhteiskuntaan.

Työttömyysyhteiskunta on jatkuvasti synty-mässä silmiemme edessä: toisaalla pysyvästityöttömien kasvava joukko, toisaalla suojattujentyöläisten aristokratia ja, näiden välissä, työttö-myysvaarassa olevien työläisten toimeentulonsasuhteen vaarassa oleva proletariaatti suoritta-massa vähiten ammattitaitoa vaativia ja vähitenkiitollisia tehtäviä.

Vapaa-ajan yhteiskunta sen sijaan ilmaan-tuu näkyviin vain nykyisen yhteiskunnan raoissaja sen vastakohtana: se perustuu periaattee-seen, että ’jokainen työskentelee vähemmän jaharjoittaa enemmän itsemääräytyvää toimin-taa’. Toisin sanoen, niiden kesken jaettu työ, jot-ka haluavat työskennellä, lakkaa olemasta jokai-sen henkilön yksinomainen tai päätoimi: päätoi-mi voi olla itsemääräytyvä toiminta tai ryhmätoimintoja, joita ei harjoiteta rahan takia, vaanmielenkiinnon, huvin tai meidän niistä löytä-mämme hyödyn vuoksi.

Työn lakkauttamisen käsittely ja yhteiskun-nallinen hallinta ovat tulevien vuosikymmentenkeskeisiä poliittisia kysymyksiä.”

Ote teoksesta André Gorz, Eläköön työttömyys! (1982)

Mitä Marx ja Gorz pyrkivät sanomaan? Onko heidän välillään eroa?Miten arvioisitte nykyhetken näkökulmasta heidän näkemyksiään?

Mitä mielestänne tarkoittaa termi hyvä työ?Kuuluuko kaikille ihmisille oikeus hyvään työhön?Entä millainen yhteiskunnan pitäisi olla, että jokaisella olisi siihen mahdollisuus?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46186



YK:n vuosituhatjulistuksen tavoitteet

1. Äärimmäisen köyhyyden ja nälän puolittaminen– alle dollarilla päivässä elävien ihmisten määrän puolittaminen vuoteen

2015 mennessä– nälkää kärsivien määrän puolittaminen vuoteen 2015 mennessä

2. Peruskoulutuksen ulottaminen kaikille

3. Sukupuolten tasa-arvon edistäminen ja naisten aseman parantaminen– tasa-arvo peruskoulutuksessa vuoteen 2005 mennessä ja kaikessa

koulutuksessa vuoteen 2015 mennessä

4. Lapsikuolleisuuden vähentäminen– alle 5-vuotiaiden kuolleisuuden vähentäminen kahdella kolmasosalla

vuoteen 2015 mennessä

5. Äitiyskuolleisuuden vähentäminen– vähentäminen 3/4 vuoteen 2015 mennessä

6. Aidsin, malarian, tuberkuloosin ja muiden tautien leviämisen hidastaminen

7. Ympäristön kestävän kehityksen turvaaminen– kestävän kehityksen periaatteiden yhdistäminen kansalliseen politiikkaan

ja luonnon voimavarojen ehtymisen pysäyttäminen– puhdasta juomavettä vailla olevien määrän puolittaminen vuoteen 2015

mennessä– vähintään 100 miljoonan slummiasukkaan elinolosuhteiden parantaminen

vuoteen 2020 mennessä

8. Globaali kumppanuus– edellyttää avunsaajamailta hyvää hallintoa ja avunantajamailta mm.

kehitysavun lisäämistä, syrjimättömän kauppa- ja rahoitusjärjestelmänluomista ja velkahelpotuksia

Mitä mieltä olette tavoitteista kokonaisuudessaan? Entä yksittäisistä tavoitteistaja niiden mahdollisuudesta?Valitkaa muutamia tavoitteista ja pyrkikää selvittämään (esim. YK:n Internet-sivujen avulla), miten niiden toteuttaminen edistyy.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46187



Hyvinvoinnin ulottuvuudet

Tarpeet voi luokitella kolmeen kategoriaan:1) elintaso (having)2) yhteisyyssuhteet (loving)3) itsensä toteuttamisen muodot (being).

Abraham Maslow’n ns. tarvehierarkiassa näitä vastaavat➙ fysiologiset perustarpeet➙ turvallisuus➙ rakkaus (luottamus, lojaalisuus)➙ arvonanto (toisilta tuleva tunnustus, tunne omasta

korvaamattomuudesta)➙ itsensä toteuttaminen (elämän kokeminen tavoitteelliseksi,

mielekäs työ ja harrastukset).

Elintaso

Elämänlaatu

Hyvinvointi

aineettomiin ja persoonattomiinresursseihin perustuva tarpeen-tyydytys

ihmisten välisiin, yhteiskunnalli-siin, ihmisten ja luonnon suhtee-seen sekä itsetoteutukseen pe-rustuva tarpeentyydytys

Onnellisuus

subjektiiviset tunteet jakokemukset elämänaineellisista elinehdoista

subjektiiviset tunteet jakokemukset suhteestaitseen, toisiin, yhteis-kuntaan ja luontoon

Teoksessa Erik Allardt, Hyvinvoinnin ulottuvuudet.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46188



Luontokäsityksistämista kulttuureista on jäänyt todisteita siitä,mitä nykyään kutsuisimme luonnon hengiksi tailuonnon jumaliksi. Näiden olentojen uskottiinruumiillistavan itsessään tuulen, meren, metsäntai kuun tai ohjaavan niitä. Kristinuskon tulkinto-jen paineessa olemme tottuneet kutsumaannäitä jumalia tai henkiä pakanallisiksi. Ne olivatjumaluuden erilaisia ja muuttuvia ilmentymiäennen kuin yksi tosi Jumala paljasti itsensä /ilmestyi. Mutta samaan tapaan kuin monoteis-min ilmaantuminen merkitsee olennaista kään-nettä uskonnon alueella, on myös yhden ja yhte-näisen Luonnon ilmaantuminen olennainenkäänne ihmisten suhteessa fyysiseen todellisuu-teen. – –

Itse Luonnosta, kuten ihmiset oppivat siitäpuhumaan, tuli jumalatar, pyhä Äiti. Tällöin olisyntynyt jotain, joka oli varsin etäällä tuulen,meren, metsän ja kuun hengistä. Sitäkin tär-keämpää on, että tällä yksittäisellä, abstraktillaja usein myös henkilöidyllä prinsiipillä, joka pe-rustui ihmisten suhteisiin fyysiseen todellisuu-teen, oli tietenkin myös (jos ilmaisu sallitaan)kilpailija, nimittäin yksittäinen, abstrakti ja hen-kilöity uskonnollinen olento, monoteistinen Ju-mala. Näiden kahden välisen vuorovaikutuksenhistoria on mittava. Keskiaikaisessa oikeaoppi-sessa läntisessä maailmassa muotoiltiin yleinenkaava, joka sisälsi kummankin yksittäisyyden:Jumala on ensimmäinen absoluutti, mutta Luon-to on hänen palvelijansa ja edustajansa. Kutenmonissa muissakin sopimuksissa myös tässäsuhde säilyi ristiriitaisena. – –

Törmäämme eräissä vakavissa esityksissämutta useimmiten ennen muuta populaareissaväittelyissä ja nykyaikaisissa retorisissa muo-doissa jatkuvasti sellaisiin väittämiin kuin ’Luon-to on...’ tai ’Luonto osoittaa...’ tai ’Luonto opet-taa...’. Tältä pohjalta puhujat voivat sitten tarkoi-tusperiensä mukaisesti sanoa milloin mitäkin.

Keskeinen pulma näkyy jo käsitteen ’luonto’ yk-siköllisessä muodossa. Käsittääkseni kyseessäon tietyn laadun tai ominaisuuden määritelmä,josta sitten reaalisessa kielenkäytössä tuleetiettyjen oletusten perusteella tietty maailmaakoskeva kuvaus. – –

On itse asiassa todisteita siitä, että – – kä-sitteen historiallisesti varhaisin käyttötapa olisisen – – merkitys jonakin tietyn olion luontaise-na ja olemuksellisena laatuna – – (ihmisluonto,luonne). Latinassa voitiin puhua natura rerumis-ta ja rajata ’luonto’ koskemaan olennaisinta laa-tua (luonto, luonne), johon sitten voitiin lisätäerilaisia olioiden määreitä. Mutta jo latinassasanaa ’natura’ alettiin käyttää itsenäisesti ilmai-semaan yleistä merkitystä – maailman olemuk-sellista perustaa. Monet varhaisimmista luontoakoskevista spekulaatioista näyttävät olleen tä-hän tapaan fysikaalisia, mutta niiden taustallaon ollut oletus siitä, että fysikaalisten tutkimus-ten edetessä voitiin tosiaan löytää joitakin ole-muksellisia, myötäsyntyisiä ja viime kädessämuuttumattomia todellisuuden lakeja. – –Kyseessä on yksi idealistisen ajattelun muoto.Luonnosta etsittiin tiettyä olemuksellista periaa-tetta. Olioiden ja elollisten prosessien moninai-suus saatettiin sitten ajatuksellisesti järjestäätietyn yksittäisen olemuksen tai prinsiipin – yksi-köllisen Luonnon – ympärille.

Olemme niin tottuneita kyseiseen abstraktioon– onhan se ollut nimellisesti olemassa jo yli kak-si vuosituhatta –, että emme välttämättä ainaymmärrä, mihin kaikkeen se meidät sitoo. Olioi-den ja elävien prosessien todellisen moneudenyksiköllistä nimeä voidaan hyvällä tahdolla pitääneutraalina, mutta usein se tuottaa alusta lähti-en tietynlaisen idealistisen, metafyysisen tai us-konnollisen tulkinnan, joka saa hallitsevan ase-man. Tämä on erityisen selvää, kun katsommenimen myöhempää historiaa. Monista aikaisem-

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46189


’Luonto on...’ – mitä? Kynsin ja hampain käytä-vää veristä kamppailua. Säälimätöntä taisteluaolemassaolosta. Yhteiseen hyvään johtava kes-kinäisten riippuvuuksien järjestelmä. Keskinäi-sen riippuvuuden ja yhteistyön esikuva.

’Luonto on’ mitä tahansa näistä asioistaaina siitä riippuen, mitä prosesseja otamme tar-kasteltavaksi. Luonto on ravintoketju, jota hainja tiikerin hahmot olennoivat. Luonto on tilasta,valosta ja ilmasta kamppailevia viidakon kasve-ja. Luonto on pölyttäjiä (mehiläisiä ja perhosia),symbioosissa eläviä kasveja tai loiseläjiä. Luon-to on myös raadonsyöjä, populaatioiden koon jatarjolla olevan ravinnon säätelijä. Maailmammenykyisessä, usein fysikaaliseksi nähdyssä kriisis-sä monet seuraavat hyvinkin tiiviisti uusimpiaraportteja, jotka ovat lähtöisin sellaisten ihmis-ten kynistä, jotka ovat päteviä tarkkailemaannäitä erityisiä prosesseja ja vaikutuksia, olento-ja ja olioita, tekoja ja seurauksia. Olen valmisuskomaan, että jotkut syntyvistä yleistyksistäovat osuvampia kuin toiset ja saattavat edustaatoisia parempaa tapaa tarkastella prosesseja,joissa myös me ihmiset olemme osallisina jajoista meidän voi sanoa olevan riippuvaisia. Mi-nun on kuitenkin pakko sanoa, että tuntisin ole-vani paremmin perillä todellisesta tilanteesta,jos suurella taidolla ja huolella tehtyjä havainto-ja ei niin vikkelästi koottaisi yksittäisiksi lausu-miksi, jotka koskevat olemuksellisia, myötäsynty-


isiä ja muuttumattomia piirteitä, siis yhden jayhtenäisen luonnon periaatteiksi. En ole päteväpuhumaan näistä prosesseista itsestään, muttakun kuulen, että luonto on säälimätöntä ole-massaolon taistelua, voin meille kaikille yhtei-sen kokemuksen pohjalta ajatella perhosta, jakun kuulen, että luonto on viime kädessä keski-näisen hyötymisen järjestelmä, voin ajatellapyörremyrskyä. Intellektuellien armeijat voivatkäydä yhä uudelleen toistensa kimppuun varus-tautuneina tuolla tai tällä esimerkillä, muttaitse olen taipuvainen pohdiskelemaan sitä, mil-laisia vaikutuksia on heidän yhteisesti omaksu-mallaan ajatuksella yksittäisestä ja olemukselli-sesta luonnosta, jolla on kutakuinkin pysyvät jakeskenään yhteensopivat lait. Juuri tässä huo-maan myös pohtivani koko laajuudessaan sitä,minkä sanomisella aloitin: että luontokäsityk-siin sisältyy poikkeuksellisen suuri määrä inhi-millistä historiaa. Luontoa koskevien käsitystenmuodossa väitellään ymmärtääkseni usein ih-mistä koskevista käsityksistä, eikä tällöin olekyse pelkästään ihmisestä yleensä tai ihmises-tä viime kädessä, vaan ihmisistä yhteiskunnas-sa ja itse asiassa myös käsityksistä, jotka kos-kevat erilaisia yhteiskuntia.

Ote Raymond Williamsin esseestä ”Luontokäsitykset”.Suom. Mikko Lehtonen. Teoksessa Luonnon politiikka.

Mikä on mielestänne Williamsin ydinsanoma?Millaisiin käsityksiin puhe luonnosta yksiköllisenä, yhtenäisenä kokonaisuutena johdattaa?Keksittekö nykypäivänä tyypillisiä väitteitä, joita luonnon olemuksesta tehdään?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46190



’Luonto’ ja ’ympäristö’Ympäristö ja luonto eivät merkitse samaa.

Ympäristö:➙ jokin mikä ympäröi➙elinympäristö, yksilön tai yhteisön ympäristö, nykyään usein merkityksessä

koko ihmiskunnan ympäristö (mittakaava määräytyy keskipisteen perusteella).– Luonnonympäristö tarkoittaa yleensä ihmisen tai yhteisön elinehtoja määräävien

aineellisten tekijöiden kokonaisuutta (sekä eloton materia että elolliset organismit).

Luonto:➙ jokin mikä on kaikkialla➙olemassaolon perustana olevien prosessien kokonaisuus.– Luonto viittaa toisaalta koko kaikkeuteen (kosmos), toisaalta ihmisen

luontoon ja luontoon ihmisessä (mittakaava mikrosta makroon).

Käsitteiden merkitykset ovat vaihdelleet histori-allisesti paljon, mutta ympäristö on termeistäuudempi. Luonto on ollut aina maailmankuvanydinkäsitteitä.

Luontokäsitykset ovat riippuvaisia kulttuuris-ta. Yhtä ainoaa tyhjentävää näkemystä luonnos-ta ei ole.

Eräs katsomusperinne on ollut luonnon ja kulttuu-rin vastakkainasettelu: ”Länsimaisen historian-filosofian piirissä vaikutusvaltainen käsitys onollut, että luonto on kulttuurin ulkopuolinen ra-joite ja ehto. Tällaisen käsityksen mukaan histo-riallisen kehityksen ydin on vapautuminen luon-non pakoista. Luonnon tapahtumien ehdotto-muus ja peruuttamattomuus on motivoinut käsi-tystä lonnosta ’välttämättömyyden valtakuntana’.

Luonnon on oletettu muodostavan erillisen todel-lisuuden alueen, joka on inhimilliselle maailmal-le vastakkainen. Jälkimmäiselle olennaista oninhimillinen vapautuminen: ensiksi vapaus inhi-millisen yksilön toiminnanvapautena ’luonnollis-ta’ vaistomaisuutta vastaan, toiseksi vapausmuuntaa elämisen ehtoja luonnon antamaavälttämättömyyttä vastaan, ja kolmanneksi pyr-kimys kohti vapautta siinä merkityksessä, ettäomalakisesti syntynyt ja kontrolloimaton ympä-ristö voidaan saattaa kasvavassa määrin inhi-milliseen hallintaan. Viimeisin näistä käsityksis-tä sai ilmauksensa esimerkiksi Hegelin ja Mar-xin historianfilosofiassa.”

Yrjö Haila & Ville Lähde, teoksessa Luonnon politiikka.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46191



Ympäristöeettisten asenteiden perusmalleja

Pohtikaa mahdollisimman tarkkaan, mitä seurauksia kullakin ajattelutavalla on.Voitte myös koettaa selvittää, kuka tai ketkä edustavat mainittuja ajattelutapojafilosofiassa, aatehistoriassa tai uskonnoissa.

Sentientismi– Kaikki tuntevat ja tiedostavat oliot

on otettava moraalisesti huomioon.– Päämääränä on esim. tuskan ja

kärsimyksen välttäminen jahyvinvoinnin lisääminen.

Biosentrismi– Elämä sinänsä ja kaikki elolliset

oliot ovat arvokkaita.– Hyvää on elävien olioiden elämän,

intressien ja tarpeiden kunnioit-taminen.

Antroposentrismi– Vain ihmisellä on itseisarvoa– Ihmisen arvo perustuu esimerkiksi

Jumalaan (sielu), järkeen tai muuhunerityispiirteeseen.

– Ihmisen hyvä on korkein hyvä.

Holismi– Koko luonto tai planeetta järjestelmänä

(esim. biosfääri) on arvokas ennenyksilöolioita.

– Hyvää on esim. se, mikä lisää kokonai-suuden elinvoimaa ja moninaisuutta.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46192



Ympäristöeettisten asenteiden ongelmia

– Antroposentrismin on vaikea perustella, miksi pitäisi suojella sellaistaluontoa tai sellaisia eläimiä, joilla ei ole välitöntä arvoa ihmisille. Jos maail-massa on jäljellä vain yksi ihminen, voiko hän halutessaan tuhota planeettaaydinräjäytyksillä, niin paljon kuin haluaa, ilman että tämä olisi moraalinen on-gelma? Voiko eläintä vapaasti pahoinpidellä, jos kukaan ihminen ei pidä sitämoraalisesti ongelmallisena?

Entä miten ihmisoikeudet perustellaan? Jos ne perustuvat tietoon ihmi-sestä luonnollisena olentona tarpeineen ja tuntemuksineen, eivätkö samatpäätelmät päde muihin samanlaisiin eläimiin? Joutuuko antroposentrismikiistämään, että ihminen on yksi eläin- ja nisäkäslaji muiden joukossa?

– Biosentrismin ongelmana on se, että eliölajien ja -yksilöiden välille on pakkotehdä eroja: emme selvästikään halua pitää tuhohyönteisten ja bakteerien oi-keutta elämäänsä yhtä vahvana kuin omaamme. Elämä edellyttää kuolemis-ta, kuten energian nauttiminen ravintona tarkoittaa toisten eliölajien tuhoutu-mista. Jos kaiken elämän suojeleminen ei ole mahdollista, katoaako biosent-rismiltä pohja kokonaan?

– Sentientismi joutuu tekemään vaikeita rajanvetoja: mitkä lajit ovat siten tun-toisia, että niillä on arvoa tai oikeuksia sinänsä? Voimmeko edes saada tie-toa esim. kalojen tai matelijoiden tietoisuudesta? Voiko näitä lajeja käyttäähyväkseen, jos se tapahtuu niiden lajityypillisen elämän mukaisesti ja kivutto-masti surmaten?

– Holismissa on mietittävä, millä tavoin kokonaisuuden arvo perustellaan.Miksi luonnon prosesseilla ja kokonaisuuksilla olisi enemmän arvoa kuinniillä yksilöolioilla, jotka siinä elävät? Saako yksittäisiä eliöitä tuhota kokonai-suuden vahvistamisen nimissä? Päteekö tämä myös ihmisiin?

Perehtykää argumentteihin syvemmin jonkin ympäristöfilosofisen kirjan kautta.(Esim. Aaltola, Eläinten moraalinen arvo, Oksanen & Rauhala-Hayes, Ympäristö-filosofia tai Vilkka, Ympäristöetiikka.) Ottakaa selvää, miten kysymyksiin onpyritty vastaamaan.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46193



Oikeusnäkemys on uskoakseni rationaalisestityydyttävin moraaliteoria. Se ohittaa kaikki muutteoriat siinä, miten se valaisee ja selventää toi-siimme kohdistuvien velvollisuuksien perustaaja ihmisen moraalin alaa. Tässä sillä on parhaatargumentit ja perustelut puolellaan. Tietysti, josolisi mahdollista osoittaa, että vain ihmisetmahtuvat sen moraalin piiriin, olisi kaltaisenihenkilön, joka uskoo eläinten oikeuksiin, pakkoetsiä uutta teoriaa muualta.

Mutta yritykset rajoittaa oikeusnäkemys vainihmisiin voidaan osoittaa rationaalisesti vailli-naisiksi. On totta, että eläimiltä puuttuu moniaihmisten ominaisuuksia. Ne eivät voi lukea, las-kea korkeampaa matematiikkaa, rakentaa kirja-hyllyä tai laittaa baba ghanoushia. Mutta eivätpysty monet ihmisetkään, emmekä me silti sano(eikä pidäkään sanoa), että näillä ihmisillä ontämän vuoksi vähemmän itseisarvoa ja vähäi-sempi oikeus kunnioittavaan kohteluun kuinmuilla. Yhtäläisyydet niiden ihmisten välillä, joil-le sisäinen arvo selkeästi kuuluu, merkitsevättässä eniten, eivät heidän välisensä erot (esi-merkkinä vaikka tätä artikkelia lukevat ihmiset).Tärkein, perustavin yhtäläisyys on yksinkertai-sesti tämä: jokainen meistä on omaa elämään-sä kokeva subjekti. Olemme tietoisia olentoja,joille oma yksilöllinen hyvinvointi on tärkeää riip-pumatta siitä, olemmeko hyödyllisiä toisille ihmi-sille. Me haluamme asioita, me uskomme asioi-hin ja tunnemme, muistamme ja odotammeasioita. Ja kaikki nämä elämämme ulottuvuudet,mukaan lukien nautinto ja kipu, ilo ja kärsimys,tyytyväisyys ja turhautuminen, meidän olemassa-olomme tai ennenaikainen kuolemamme, nämäkaikki vaikuttavat sen elämän laatuun, jonkame yksilöinä elämme ja koemme. Koska samoinon myös niiden eläinten kohdalla, jotka merkit-sevät meille jotain (kuten esimerkiksi ne, joita

Tom Regan: Eläinten oikeudetsyömme tai metsästämme), myös nämä eläimettulee nähdä elävinä ja kokevina subjekteina,joilla on itseisarvo.

On niitä, jotka vastustavat ajatusta eläintenitseisarvosta. ’Vain ihmisillä on tällaista arvoa’,he vakuuttavat. Kuinka tätä kapea-alaista näke-mystä voidaan puolustaa? Väitämmekö, ettävain ihmisillä on vaadittava älykkyys tai autono-misuus tai järki? Kuitenkin on monia ihmisiä,jotka eivät täytä näitä kriteerejä, mutta joilla jär-kevästi katsotaan olevan arvoa siitä huolimatta,miten hyödyllisiä he ovat muille ihmisille. Väi-tämmekö, että vain ihminen kuuluu oikeaan la-jiin, Homo Sapiensiin? Mutta tämähän on tör-keää lajisortoa. Sanotaanko sitten, että kaikillaihmisillä – ja vain ihmisillä – on kuolematon sie-lu? Siinä tapauksessa vastustajiemme on help-po iskeä takaisin. Itse en missään tapauksessavastusta ajatusta kuolemattomista sieluista.Henkilökohtaisesti toivon todella, että minullaon sellainen. Mutta en perustaisi näkemystänikiistanalaisesta eettisestä kysymyksestä vielä-kin kiistanalaisempaan kysymykseen siitä, ke-nellä tai millä on kuolematon sielu. Tällä tavoinei nousta suonsilmästä, vaan upotaan syvem-mälle sinne takaisin. Järkevästi ajatellen on pa-rempi ratkaista moraalisia kysymyksiä tekemät-tä enempää kiistanalaisia oletuksia kuin on tar-peen. Kysymys itseisarvosta ratkaistaan ratio-naalisemmin, jos emme ota mukaan ajatustakuolemattomista sieluista.

No, jotkut ehkä sanovat, että eläimillä on it-seisarvoa, tosin vähemmän kuin meillä. Jälleenkerran voidaan osoittaa, että tältä näkökannal-ta puuttuu rationaalinen oikeutus. Mihin perus-tuisi se, että meillä on enemmän itseisarvoakuin eläimillä? Niiden järjen, autonomisuudentai älyn puutteeseen? Näin on vain, jos olemmehalukkaita tekemään saman päätelmän sellaisten

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46194


ihmisten kohdalla, jotka ovat samalla tavoin va-javaisia. Mutta ei ole totta, että sellaisilla ih-misillä – esimerkiksi kehitysvammaisella lapsel-la tai mielisairaalla – on vähemmän itseisarvoakuin sinulla tai minulla. Emme myöskään voi ra-tionaalisesti kannattaa ajatusta, että heidän lail-laan elämää kokevilla eläimilläkin on vähemmänitseisarvoa. Kaikilla, joilla on itseisarvoa, on sitätasavertaisesti, olkoot he ihmisiä tai eivät.

Itseisarvo kuuluu siten tasavertaisesti niille,jotka ovat elämää kokevia subjekteja. Kuuluukose muille – kiville ja joille, puille ja jäätiköille,esimerkiksi – emme tiedä ja emme ehkä kos-kaan saa tietää. Mutta sitä meidän ei tarvitse-kaan tietää, jos vetoamme eläinten oikeuksienpuolesta. Meidän ei esimerkiksi tarvitse tietää,kuinka monet ihmiset ovat äänestyskelpoisiaensi presidentinvaaleihin mennessä tietääksem-me, olenko minä äänestyskelpoinen näissä vaa-leissa. Samaten meidän ei tarvitse tietää, monil-lako yksilöillä on itseisarvo, ennen kuin tiedäm-me, että joillakin on. Mitä tulee eläinten oikeuk-siin, meidän täytyy tietää, ovatko eläimet, joitakulttuurissamme säännöllisesti esimerkiksi syö-dään, metsästetään ja käytetään laboratoriois-sa, elämää kokevia subjekteja. Ja tämän me tie-dämme. Me tiedämme, että monet – miljardit –näistä eläimistä ovat esitetyssä mielessä elämää


kokevia subjekteja ja omistavat täten itseisar-von, jos se meilläkin on. Ja siten löytääksemmeparhaan teorian velvollisuuksista toisiammekohtaan meidän täytyy tunnustaa tasavertainenarvomme yksilöinä. Järki – ei tunteellisuus, eitunne – pakottaa meidät tunnustamaan näideneläinten yhteisen itseisarvon ja tämän myötäniiden yhtäläisen oikeuden kunnioittavaan koh-teluun. – –

Teoria, joka on eläinten oikeuksien peruste-lun takana, osoittaa, että eläinoikeusliike onosa ihmisoikeusliikettä, ei sen vastainen liike.Teoria, joka rationaalisesti perustelee eläintenoikeudet, perustelee myös ihmisoikeudet. Sitenne, jotka kuuluvat eläinoikeusliikkeeseen, ovatmukana kamppailussa ihmisoikeuksien varmis-tamiseksi esimerkiksi naisille, vähemmistöilletai työläisille. Eläinoikeusliike on veistetty samas-ta moraalisesta puusta kuin ihmisoikeusliike.

Piirrettyäni oikeusnäkemyksen karkeat suun-taviivat voin sanoa, miksi sen seuraamuksetmaataloudelle ja tieteelle, muiden muassa, ovatsekä selvät että peräänantamattomat.

Ote esseestä Tom Regan,”Eläinten oikeuksien puolesta”. Suom. Ville Lähde.

Teoksessa Ympäristöfilosofian polkuja.

Mitä mieltä olette Reganin perusteluista? Mikä on niiden vahvuus?Entä missä näette ongelmia?

Ketkä ovat ”omaa elämäänsä kokevia subjekteja”? Onko koomapotilas sellainen?Entä nukkuva ihminen? Koomassa oleva eläin?

Miten vetäisitte rajan niiden välillä, joita kohtaan meillä on eettisiä velvollisuuksiaja joita kohtaan sellaisia ei ole? (Kivi, metsä, ruusu, puisto, hyttynen, kala, sisilisko,hiiri, koira, simpanssi, ihminen?)Voidaanko raja vetää?

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46195


Puille puhuminen


Jos otamme vakavasti ajatuksen rauhanomai-sesta ihmis- ja ei-ihmisluonnon yhteiselosta –vaikka vain ihmisten säilymisen vuoksi – meidänei ole ainoastaan kysyttävä, miten teemme sen,mitä ikinä teemmekin, vaan meidän on kysyttä-vä myös, mikä on tekemisen ja tavoittelemisenarvoista. Emme tarvitse ainoastaan teknologistavaan myös moraalista ekologiaa.

Näin käytettynä termi moraali on jonkinlai-nen arkaaismi, ja se viittaa sanan 1700-luvunkäyttötapaan. Tällöin termillä viitattiin kokonais-valtaisesti ihmisen vapaudenalaisiin tekoihin. Ai-van erityisesti sanalla viitattiin korkeimpaan hy-vään summum bonumiin, ihmisenä olemisentärkeimpään päämäärään. Sen mukaan meidäntulisi ekologisissa pohdinnoissamme kysyä: mis-tä elämässämme tällä maapallolla on kyse? Ala-ti kiihtyvästä kulutuksestako?

Nykyisessä ekologisessa keskustelussa ei olekäytössä sopivaa termiä, joka tarttuisi suoraantähän laajaan kysymykseen ja veisi sen edellyttä-män kokonaisvaltaisen vastauksen luo. Termisyväekologia ei käy, koska se viittaa johonkinspesifimpään. Syväekologian mukaan nykyistenongelmien ytimessä on ihmisen vieraantuminenoman luontonsa syvyydestä. Tämä vieraantumi-nen on syntynyt modernisuuden myötä. Ympäröi-vän luonnon huono kohtelu on sekä oire ettäseuraus tästä vieraantumisesta. – –

Syväekologinen lähestymistapa saattaa ollapätevä, mutta myös muut näkökulmat ovat mah-dollisia. Voisimme väittää, että ongelmana on ih-misten vieraantuminen ympäröivästä luonnostaaivan konkreettisessa, otteen menettämisenmielessä. Kävelemme asfaltilla, emme maalla,katsomme ylös neonvaloihin, emme tähtikirk-kaalle taivaalle, tartumme muoviin, emme elä-vään puuhun. Kyse – – [olisi] elävästä luonnos-ta, johon meidän tulisi löytää siteemme uudel-

leen. Pitäisikö meidän puhua ’luonnollisesta’ekologiasta?

Entäpä jos vieraantumisemme – jos siitä to-della on kyse – koskeekin vieraantumista kult-tuurisesta perinnöstämme? Tällöin kyse olisikulttuuristen siteidemme kadottamisesta anka-ran konsumeristisen hyökkäyksen keskellä.Tulisiko meidän siis puhua ’kulttuurisesta’ eko-logiasta? – –

Kaikkein sopivinta olisi, jos voisimme käyt-tää termiä moraalinen sen 1700-luvun mieles-sä. Koska emme voi, ehkäpä termi filosofinenekologia kattaa syvän, naturalistisen ja kulttuu-risen orientaation ja erottaa ne teknologisestaekologiasta.

Filosofinen ekologia on huomattavasti van-hempaa perua kuin tekninen ekologia. Kanta-isikseen se voisi esittää roomalaisen runoilijanVergiliuksen tai renessanssikirjailija Petrarcan.Joissain tapauksissa, kuten Rachel Carsonin va-roituksessa torjunta-aineiden ylikäytöstä, filo-sofinen ekologia kannusti merkittävien teknis-ekologisten edistysaskeleiden ottoon. Silti filoso-fisen ja teknologisen ekologian juuret ovat toi-sistaan poikkeavat. Tekninen ekologia luotiinvastaukseksi ’edistyksen’ synnyttämälle uhalle.Uhka puolestaan juontui omasta ahneudestam-me ja tuhlailustamme. Esimerkiksi ensimmäi-nen Rooman klubin raportti Kasvun rajat 1972varoitti pääasiassa siitä, että luonnon resurssi-en ryöstökäyttö vaarantaa hyvinvointimme. Sitävastoin filosofinen – tai moraalinen – ekologiasyntyi aikana, jolloin luonto vielä näytti ehtymät-tömältä ja väsymättömältä. Se syntyi kauhustahäikäilemätöntä luonnon hävitystä kohtaan jasäälistä ei-ihmissukulaistemme, metsien jaeläinten, suurta hätää kohtaan. Sen perustanaoli järkytyksen sekainen havainto, että juuri ih-miset saavat aikaan tämän hädän ja hävityksen.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46196


– –Edellä on kuvattu filosofisen tai moraalisen

ekologian kahdet juuret. Toinen juurista on sentunnustaminen, että ei-ihmisolento ei ole pelk-kää materiaa, vaan sillä on elämä, arvo ja omaintressipiirinsä. Toinen juurista on järkytys: miltämeidän aivan tavallinenkin ei-ihmisluonnon koh-telu näyttää, kun käsitämme tuon luonnon ole-van kokonaisuudessaan osa keskusteluyhtei-söämme. Näiden juurien myötä puille puhumi-nen on kaikille erilaisille filosofisen tai moraali-ekologian suunnille yhteinen piirre. Ja siksi en-simmäinen asia, jonka filosofi puulle sanoo on’Olen pahoillani’.

Vähemmän eriskummallisesti voisimme sa-noa, että Fransiskus Assisilaisesta EmanuelRádlin kautta Gary Snyderiin ja Annie Dillardiinsaakka kaiken filosofisen ekologian yhteinenpiirre on kokemuksellisuus. Näille kirjoittajilleluonto ei ole teoreettinen käsite vaan jotain,jota lähestytään ja joka kohdataan suoraan,kanssa-olevana kaikessa välittömässä läheisyy-dessään, empatian, ei ainoastaan manipulaa-tion objektina.

On kuitenkin painotettava, että tässä ei olekyse tunteellisen ja järkiperäisen lähestymista-van vastakkainasettelusta. Tätä nykyä vallitse-vassa asemassa oleva antroposentrinen luonto-asenne ei ole luonteeltaan vain tiukan rationaa-linen. Yhtä vähän katsomistavassa on kyse tunteis-ta niin, että se rakentuisi ihmisten ylivoimasuus-tunteen ja ei-ihmisluonnon absurditeetin ja arvo-neutraliteetin tunteiden varaan, joille järki sittenhakee rationaaliset perustelut. Käänteisesti, filo-sofisessa tai moraalisessa ekologiassakaan eiole kyse vain joistain ’tunteista’, vaan myös jär-kiperäisestä reflektiosta, joka koskee ihmisiä jaheidän paikkaansa kosmoksessa. Peruserossaei ole kyse tavasta, jolla filosofiset ekologit teo-retisoivat maailmaa, vaan tavasta, jolla he koke-vat luonnon ja itsensä sekä rationaalisesti ettäemotionaalisesti. Filosofiset ekologit jakavatkeskenään henkisen kokemuksen ihmisenäolosta ja luonnosta. Tämä kokemus ei ole lähtöi-sin siitä maailmasta, joka yhtäältä koostuu etu-oikeutettujen buberiaanisten ’Sinujen’ yhteisös-tä ja toisaalta äänioikeudestaan riistettyjen ’nii-den’ ja ’noiden’ ympäristöstä, vaan kokemus on


lähtöisin huomioonottavaisesta keskusteluyhtei-söstä.

Tässä amerikkalaisten personalistien sanan-parsi ”maailma on henkilöiden yhteisö” osuusuoraan asian ytimeen. Personalisteille henkilöon tekninen termi. Se ei ole vain synonyymiHomo sapiens sapiens -lajin jäsenelle vaan pi-kemminkin nimitys tietynlaiselle olemisen tavalle.Henkilöä vastaavan t‰ekin kielen sanan ’osoba’etymologia on paljonpuhuva. ’O sobe’ tarkoittaaoliota omana itsenään. Puhua oliosta persoona-na tarkoittaa sen tunnustamista olioksi, jolla onoma elämä, oma intressipiiri, oma sisäinen ar-vonsa ja arvo kunnioituksen kohteena sinänsä.

Latinankielinen ilmaisu persona tarkoitti ai-kanaan naamiota, joka kertoi katsojille sen roo-lin, jota näyttelijä esitti. Persoona on olento, jol-la on oma rooli, intressimaailma ja oma kunnioi-tuksen vaade. Persoona, henkilö on viime kä-dessä olento, joka on kunnioituksen arvoinenomana itsenään. Sanonta, että ’eläimet ovatpieniä persoonia turkisliiveissä’ ei tarkoita, ettäeläimet ovat pikku ihmisiä, homunculi, vaan ettähe ovat henkilöitä, kunnioituksen arvoisia olen-toja. Avain olemisen ja arvon ymmärtämiselle eiole Ihminen, Homo mensura. Elämä itse, kaikenolevan autonominen oleminen, on merkityksenja arvon lähde. Koko maailma on arvostuksenarvoisten olentojen yhteisö. Ihminen, H. sapienssapiens -lajin jäsen osoittaa kunnioitustaan ta-vallisesti puhumalla. Siten on verraten sopivaapuhua puulle, vaikkei puu vastaakaan sanoinvaan lajilleen ominaisella tavalla.

Sen tunnustaminen, että kaikki elämä ja ole-vainen sekä kantaa että luo arvoa ympärilleen,ei ole tunteellisen mystisismin asia. Sillä on sel-keä merkitys. Arvo liittyy subjektiin, ja ihmiset ei-vät ole ainoita subjekteja. Kaikki elävät olennotovat subjekteja. Ne ovat kokonaisuuksia, joillaon oma elämä ja elämän tarkoitus. Tällaisilleolennoille elämä on hyvä, kamppailemisen ar-voinen asia. Tässä on elämän sisäinen arvo jasyy sille, miksi elämää pitäisi kunnioittaa: se py-hittää itse itsensä.

Ja enemmänkin, koska elämä on hyvä, kaik-ki mikä pitää sitä yllä ja elättää tätä sisäistä ar-voa, on johdannaisesti, välineellisesti hyvää jaon sen vuoksi kunnioituksen arvoista. Niinpä

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46197


edes ruoho ei ole pelkkää res extensaa, vaillamuita ominaisuuksia kuin ulottuvaisuus. Se onhyvää omana itsenään, ja se elää elääkseen jakasvaakseen. Tämän lisäksi sillä on välineellinenarvo, sikäli kuin se elättää metsän ja vainioideneläimiä. Meillä ei koskaan ole oikeutta tuhotatai tuhlata sitä. Emme voi ikinä käyttää sitävälinpitämättömästi, sen hyödyntäminen vaatiieettistä oikeutusta. Näin nähtynä ja ymmärretty-nä maailma ei ole vain raakamateriaalien varas-to. Se on arvolatautunut ja merkityksellisesti jär-jestetty, koska se on ’henkilöiden’ yhteisö. Tällätavoin koetussa maailmassa on paikkansa niinteknisellä kuten myös filosofisella – tai sananarkaaisessa merkityksessä moraalisella – eko-logialla. – –

On problemaattista puolustaa antroposent-rismiä tai biosentrismiä väittämällä, että jompi-kumpi on ’tosi’, uskollinen peilikuva todellisuu-desta an sich. Todellisuudella itsessään abstra-hoituna kaikesta kokemuksesta ei voi olla mi-tään merkitystä. Merkitys on suhteesta syntyväätodellisuutta. Kokevat subjektit ovat luontainenosa sitä, mitä todellisuus on – jopa ’itsessään’.Ihmisillä on yhdistämisen tehtävä ja mahdolli-suus tehdä se joko suvereeneina raakamateri-aalivaraston haltijoina tai asukkaina kunnioituk-sen arvoisten olentojen yhteisössä. Kun valit-semme jommankumman, emme valitse totuu-den ja virheellisyyden välillä. Me valitsemmekahden puhumisen tavan väliltä, joko sen, jokahoivaa ja ylläpitää elämää tai sen, joka vahin-goittaa ja tuhoaa sitä. Maailma ja paikkammemaailmassa eivät ole merkityksellisiä tai merki-tyksettömiä, ennen kuin valitsemme puhumisentavan. Maailmasta ja paikastamme siellä tuleemerkityksellisiä vasta metaforien ja puhumisentapojen prismassa. Metaforat ja puhumisen ta-vat määräävät sen, mikä meidän mielestämmenäyttää luonnolliselta ja mitkä toiminnan tietjärkeviltä.

Tällainen tulkinta yksinkertaistaa olennai-sesti kysymystä ihmisen paikasta kosmoksessa.Hedelmättömät väittelyt siitä, ovatko ihmiset to-dellisuudessa sen tai tämänkaltaisia, häviävät.Turhiksi muuttuvat myös väittelyt siitä, onkomaailma ’todella’ mekaanisessa liikkeessä olevienosien aggregaatti vai kunnioittavan oleskelun


yhteisö. Eteemme tulee toisenlainen kysymys:minkälainen ihmisten ja maailman puhumisentapa, minkälainen yhteys, todennäköisimminjohtaa kestävään ja tyydyttävään ihmisten ole-misen tapaan rauhassa maailman kanssa?Kuinka meidän tulisi puhua puille, kuinka mei-dän tulisi kohdella puita, muita eläimiä ja toi-siamme, jotta me kaikki voisimme elää ja elääsovussa? Vastaus kysymykseen toivottavista pu-humisen tavoista näyttää aivan yhtä yksiselittei-seltä, kuin vastaus kysymykseen todellisuudentosi olemuksesta oli epämääräinen. – –

Puhumisen tapamme muokkaavat niin ha-vaitsemisen kuin toimimisen tapojamme. Tiedäm-me, kuinka tuhoisaksi tapa puhua yli-ihmisestäja alemmasta rodusta osoittautui ihmisiä koske-vassa kanssakäymisessämme. Ei ole mitäänsyytä olettaa, että asia olisi toisin suhteessam-me muuhun luontoon. – –

Voimme johdonmukaisesti hylätä objektivoi-van puhumisen tavan, voimme puhua ei-ihmis-persoonista ’biomekanismien’ sijaan. Voimmepuhua jaetusta elämän ympäristöstä ekosystee-mien sijaan. Voimme sanoa, että eläimet ovatpieniä persoonia turkiskauhtanoissa. Se ei olesen tarkempi tai epätarkempi kuvaus kuin puhebiomekanismeista. Kuitenkin se luo ympärillem-me melko erilaisen todellisuuden, jolla päinvas-toin kuin ihmiskeskeisen metaforan konstituoi-malla todellisuudella, on jonkinlainen kestäväntulevaisuuden toivo.

Edellä sanotun mukana voimme lopulta pa-lata alkuperäiseen kysymykseemme: mistä pu-hutaan, kun filosofi puhuu puun kanssa. He ei-vät vaihda aktuaalista informaatiota, mutta ei-vät he myöskään Santayanan tavoin koristeleoletetun ankaraa todellisuutta runollisilla kouke-roilla. Todellisuus itse ei ole karkea eikä runolli-nen; ehkä se on kumpaakin tai ehkä se ’itses-sään’ ei ole mitään. Totuus, kuten Jaspers onosoittanut jo kauan sitten, on kommunikaatiossa.

Puulle puhumisen mieli on kommunikaatios-sa, yhteydessä. Tunnustamalla puun osaksi kes-kusteluyhteisöämme, me muokkaamme toimiaja asenteita. Lakonisen metaforan (puut ovatmykkiä ja persoonattomia biomekanismeja) mu-kaiset toimet ja asenteet ovat vieneet meidätekologisen katastrofin partaalle. Nyt tarkoituksena

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46198


on luoda puhumisen tapa, joka olisi uskollinenihmisille, maailmalle ja rauhassa asumisen teh-tävälle. Ajatuksena on luoda puhumisen tapa,


joka olisi totta ei-kuvaavassa hyvän olemisenmielessä. Tämä, lopultakin, on se totuus, jostafilosofi puhuu puun kanssa.

Ote artikkelista Erazim Kohák, ”Puille puhuminen”.Suom. Yrjö Uurtimo.

Mitä tarkoittaa suomen sana ’henkilö’?Mistä sana on peräisin ja miten ymmärrätte sen merkityksen?

Kohákin mukaan yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa siitä, millainen todellisuus on, ei ole.Sen vuoksi on tärkeää miettiä, millaisen todellisuutta koskevan kuvaus- ja puhetavanvalitsemme: se ohjaa arvoja, asenteita ja toimintaamme.Mitä mieltä olette väitteestä?

Keksikää mahdollisimman monta erilaista tapaa puhua luonnosta (eläimistä, metsästä,kasveista, koko planeetasta tms.) ja tutkikaa, millaisia eroja niissä on asenteidenja arvojen suhteen.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46199



Etiikan kehiä

1) lähimmäisetiikka (läheiset ihmiset)2) yhteiskuntaetiikka (hyvän yhteiskunnan kysymykset, demokratia,

kaikkien hyvinvointi jne.)3) globaali etiikka (rauha, ihmisoikeudet, globaali oikeudenmukaisuus

ja hyvinvointi jne.)4) luonto-, ympäristö- ja ekologinen etiikka (velvollisuudet luontoa kohtaan,

luonnon ja eläinten oikeudet jne.)5) tulevaisuusetiikka (vastuumme tulevaisuudesta ihmissukupolville,

luonnolle ja koko planeetalle)

➙Toimintamme vaikutukset ovat yhä laajemmalle ulottuvia,joten myös eettisen harkinnan on ulotuttava laajemmalle kuin ennen.

lähimmäiset

yhteiskunta

ihmiskunta

luonto

tulevaisuus

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46200



Vaikuttamisen verkostot

päättäjät

”kansalaiset”

vaikuttaminen

vallankäyttö

Suppea näkemys vaikuttamisesta ja vallasta– Yksilöt voivat äänestämällä vaikuttaa päättäjien valintaan.– Päättäjät käyttävät valtaa, joka määrää asioiden kulun.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46201



Kirjassa Ympäristöfilosofian polkuja.

Laaja näkemys vaikuttamisesta ja vallasta– Vaikutussuhteita ja keinoja on kaikkialla.– Valtasuhteet ovat monensuuntaisia.– Vaikuttamisen alueita ja muotoja on useita (politiikka, talous, lähipiiri,

järjestöt, media jne.).– Yksilöt ja yhteisöt vaikuttavat toisiinsa ja nämä edelleen eteenpäin

laajenevissa verkostoissa.– Kuka tahansa voi olla esimerkkinä muille.– Kaikki toiminta vaikuttaa, myös sellainen, jota ei mielletä tietoiseksi

vaikuttamiseksi ja jonka seuraukset pitävät yllä vallitsevaa tilannetta.

26494601_Dialogi_144_202 16.6.2005, 09:46202

26494601Dial_ope_ka.fh8 16.6.2005 09:52 Page 1

TAMMIOppimateriaalit

K 17.07ISBN 951-26-4946-2

9 789512 649464

YHTEISKUNNALLISEN OPETUKSENAINEISTO

www.tammi.fi/oppimateriaalit