1
Pakkausmateriaaleja tuottava Plastiroll Plastiroll valmistaa kompostoituvia paperi- ja kartonki- pohjaisia pakkausmateriaaleja sekä biohajoavia pakkaus- kalvoja ja pusseja. Yritys on perustettu vuonna 1983 ja työllistää yli 80 henkilöä kahdessa tuotantolaitoksessa Ylöjärvellä, Länsi-Suomessa. Plastirollin asiakkaat soittavat vaihteeseen esimerkiksi tilatakseen tuotteita. Vaihdetta hoitaa vain yksi ihminen, jonka työnkuvaan kuuluu muitakin tehtäviä vaihteen- hoidon lisäksi. Vaihde ei siis saa sitoa häntä työpöydän ääreen. Paikkariippumaton mobiilivaihde “Työtehtäväni eivät ole työpisteeseen sidottuja, joten joka paikassa toimiva mobiilivaihde on tavoitettavuutemme perusta”, kertoo vastaanottovirkailija Anu Rekola. Nyt hän voi hoitaa muut työtehtävänsä missä päin toimis- torakennusta tahansa tai vaikka tehtaalla ja samalla ohjata vaihteeseen tulevia puheluita kännykän avulla. Paikkariip- pumaton ratkaisu toi myös kustannushyötyjä eikä sido enää fyysisiä laitteita, kun puheluliikenne välittyy nettiä pitkin. Tarve: Ratkaisu: Edut: Puhelinvaihde mukana vaikka tehtaalla Pakkausmateriaaleja valmistava Plastiroll otti käyttöön Soneran mobiilivaihteen. Nyt vaihteenhoitaja ei ole enää sidottu työpisteeseensä vaan voi ohjata puheluita mistä tahansa. Pakkausmateriaaleja valmistava Plastirollin vaihdejärjes- telmä oli vanhentunut, eikä siihen saanut enää varaosia tai järjestelmätukea. Lankaliittymiä haluttiin karsia myös säästösyistä. Plastiroll Vastaanottovirkailija voi hoitaa puhelinvaihetta matkapuhelimesta eikä ole sidottu työpisteeseensä. Nyt hän voi hoitaa työtehtäviään eri puolella taloa ja samalla ohjata vaihteeseen tulevia puheluita eteenpäin. Plastirollin vaihdepalvelu on nyt selkeä ja varma. Kustannukset pienenivät mobiilivaihteeseen siirtymi- sen myötä ja laitetukea on tarjolla mikäli sitä tarvitaan. Mobiilivaihe ei sido enää fyysistä rautaa tai laitteita, vaan liikenne on mobiilia ja IP-pohjaista kun puhelut välittyvät nettiä pitkin. Vuonna 1983 perustettu Plastiroll valmistaa kompostoi- tuvia pakkausmateriaaleja sekä biohajoavia pakkauskal- voja ja pusseja. Vuodesta 1997 Plastiroll on valmistanut biohajoavia pusseja ja pakkauskalvoja Bioska- tuotemerkillä ja on alan markkinajohtaja Suomessa. Tutustu tarkemmin palveluratkaisuihin osoitteessa www.sonera.fi/yrityksille | Lisätietoa saat myös numerosta 0200 18818 (ma–pe 8–16.30) blogit.sonera.fi twitter.com/Sonera_B2B linkedin.com/company/sonera facebook.com/SoneraYrityksille Tuottavuus Työhyvinvointi Asiakaskokemus Kestävä kehitys Toimistoviestintäpalvelut > Mobiilivaihde

Puhelinvaihde mukana vaikka tehtaalla - Plastiroll - asiakascase - Sonera

  • Upload
    sonera

  • View
    327

  • Download
    3

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Pakkausmateriaaleja valmistava Plastiroll otti käyttöön Soneran mobiilivaihteen. Nyt vaihteenhoitaja ei ole enää sidottu työpisteeseensä vaan voi ohjata puheluita mistä tahansa. Tutustu muihin asiakastarinoihin: http://bit.ly/1qYh3j5

Citation preview

Page 1: Puhelinvaihde mukana vaikka tehtaalla - Plastiroll - asiakascase - Sonera

Pakkausmateriaaleja tuottava PlastirollPlastiroll valmistaa kompostoituvia paperi- ja kartonki- pohjaisia pakkausmateriaaleja sekä biohajoavia pakkaus- kalvoja ja pusseja. Yritys on perustettu vuonna 1983 ja työllistää yli 80 henkilöä kahdessa tuotantolaitoksessa Ylöjärvellä, Länsi-Suomessa.

Plastirollin asiakkaat soittavat vaihteeseen esimerkiksi tilatakseen tuotteita. Vaihdetta hoitaa vain yksi ihminen, jonka työnkuvaan kuuluu muitakin tehtäviä vaihteen- hoidon lisäksi. Vaihde ei siis saa sitoa häntä työpöydän ääreen.

Paikkariippumaton mobiilivaihde“Työtehtäväni eivät ole työpisteeseen sidottuja, joten joka paikassa toimiva mobiilivaihde on tavoitettavuutemme perusta”, kertoo vastaanottovirkailija Anu Rekola. Nyt hän voi hoitaa muut työtehtävänsä missä päin toimis-torakennusta tahansa tai vaikka tehtaalla ja samalla ohjata vaihteeseen tulevia puheluita kännykän avulla. Paikkariip-pumaton ratkaisu toi myös kustannushyötyjä eikä sido enää fyysisiä laitteita, kun puheluliikenne välittyy nettiä pitkin.

Tarve:

Ratkaisu:

Edut:

Puhelinvaihde mukana vaikka tehtaallaPakkausmateriaaleja valmistava Plastiroll otti käyttöön Soneran mobiilivaihteen. Nyt vaihteenhoitaja ei ole enää sidottu työpisteeseensä vaan voi ohjata puheluita mistä tahansa.

Pakkausmateriaaleja valmistava Plastirollin vaihdejärjes-telmä oli vanhentunut, eikä siihen saanut enää varaosia tai järjestelmätukea. Lankaliittymiä haluttiin karsia myös säästösyistä.

Plastiroll

Vastaanottovirkailija voi hoitaa puhelinvaihetta matkapuhelimesta eikä ole sidottu työpisteeseensä. Nyt hän voi hoitaa työtehtäviään eri puolella taloa ja samalla ohjata vaihteeseen tulevia puheluita eteenpäin.

Plastirollin vaihdepalvelu on nyt selkeä ja varma. Kustannukset pienenivät mobiilivaihteeseen siirtymi-sen myötä ja laitetukea on tarjolla mikäli sitä tarvitaan. Mobiilivaihe ei sido enää fyysistä rautaa tai laitteita, vaan liikenne on mobiilia ja IP-pohjaista kun puhelut välittyvät nettiä pitkin.

Vuonna 1983 perustettu Plastiroll valmistaa kompostoi-tuvia pakkausmateriaaleja sekä biohajoavia pakkauskal-voja ja pusseja. Vuodesta 1997 Plastiroll on valmistanut biohajoavia pusseja ja pakkauskalvoja Bioska- tuotemerkillä ja on alan markkinajohtaja Suomessa.

Tutustu tarkemmin palveluratkaisuihin osoitteessa www.sonera.fi/yrityksille | Lisätietoa saat myös numerosta 0200 18818 (ma–pe 8–16.30)

blogit.sonera.fi twitter.com/Sonera_B2B linkedin.com/company/sonera facebook.com/SoneraYrityksille

Tuottavuus Työhyvinvointi Asiakaskokemus Kestävä kehitysToimistoviestintäpalvelut > Mobiilivaihde