Minna Canth - Suomen Valkonauhaliitto · Valkonauha 1/2016 Valkonauha Suomessa: vastuuta sinusta ja minusta vuodesta 1896 Väliverhon tuolle puolen Niskalenkki LASISESTA LAPSUUDESTA

Valkonauha1/2016

Valkonauha Suomessa: vastuuta sinusta ja minusta vuodesta 1896

Väliverhon tuolle puolen

Niskalenkki LASISESTA LAPSUUDESTA

Minna Canth -herkkä, hellä ja hehkuvainen

Valkonauhan 110 vuoden matka preerialta Savoon

2 Valkonauha Valkonauha 3

SISÄLTÖ

Pääkirjoitus 3

Valkonauhan 110 vuoden matka preerialta Savoon 4

Työ ja sen tekijä 11

Oulun Valkonauhan toimintaa 12

Valkonauhatyön puurtajia 13

Lapsuus päihteiden varjossa 14

Väliverhon tuolle puolen 16

Matkakertomus Meksikosta 18

Minna Canth 22

Kirjaviisaat 27

Heippa sitten isä 28

Tarinoiden voima ja voimattomuus 30

Niskalenkki lasisesta lapsuudesta 33

PuheenjohtajaVankilalähetti Salme EloVarapuheenjohtajatTM Hannele NykänenPankkivirkailija (eläk.) Tuulikki PerhoPääsihteeriPastori Irja EskelinenToimistosihteeriNina Hurtamo

Liiton ylläpitämätValkonauhan Kotipesä HelsingissäLiisankatu 27 A 3, 00170 Helsinkipuh. 091351 268Opiskelijakoti HelsingissäSnellmaninkatu 27 D 18, 00170 HelsinkiSuur-Helsingin Valkonauha ry:n ylläpitämäLiisankoti Luotsikatu 4 E, 00160 Helsinki

Suomen Valkonauhaliitto – Förbundet Vita Bandet i Finland r.y.Liitto on vuonna 1905 perustettu kristillisyhteiskunnallinen naisjärjestö, joka toimii yksilöiden, perheiden ja yhteiskunnan hyväksi. Liitto on jäsenenä World´s Woman´s Christian Temperance Unionissa. Liitto ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia. Pankkiyhteys: Danske Bank IBAN:FI98 8000 1100 0623 23

Valkonauha 1/2016

Julkaisija: Suomen ValkonauhaliittoToimituksen osoite:Liisankatu 27 A 3, 00170 Helsinkipuh. 091351 268www.suomenvalkonauhaliitto.fiirja.eskelinen@suomenvalkonauhaliitto.fiPäätoimittaja: Salme EloToimitussihteeri: Irja EskelinenToimituskunta: Tuulikki Perho, Pia Soidinmäki, Marja Kariluoto, Tarja Heino, Hannele NykänenTaitto: Anne Tervahauta / Kuvitella

Lehti ilmestyy 4 numeronaTilaushinta 15 euroa vskPainopaikka: Eräsalon Kirjapaino Oy, Tampere

ISSN-L 0355-7219, ISSN 0355-7219 (painettu)ISSN 2242-0045 (verkkojulkaisu)Kannen kuvat: Pixabay

Pääkirjoitus

”A nnetaan anteeksi, ystävät, annetaan anteeksi. Siinä on voimaa, siinä on paljon voimaa.” Näin alkavaa laulua ehdotetaan melko usein vankilassa hengellisissä tilaisuuksissa laulettavaksi. Se on

aina yhtä pysäyttävä ja kolahtaa sisimpään.

Anteeksianto on joka päivä ajankohtainen asia. On kipeitä kokemuksia väärin-kohtelusta. Kun on keskusteltu, kumpi on helpompaa, pyytää vai antaa anteeksi, melkein jokaiselle jälkimmäinen on vaikeampaa. Joskus loukkaukset ovat jää-neet vuosikausiksi mieleen. Ei vaan millään tahdo päästä niiden muistelemises-ta eroon.

Anteeksiantamaton mieli on otollinen maaperä katkeruudelle, tuo kalvava, myös itselleni tuttu tunne, joka vahingoittaa koko ihmistä. Vaikka tiedostaa, miten se sitoo ja rajoittaa elämää, sen otteesta irrottautuminen tuntuu mah-dottomalta. Eikä tilannetta suinkaan helpota, jos sallii itsellensä asenteen: ”Mi-nulla on oikeus olla katkera, minua on loukattu, en anna ikinä anteeksi.” Täl-lainen mielenlaatu turmelee eniten omaa sisintä. Mutta vaikuttaa se myös toi-siin ihmisiin.

”Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan ar-moa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet.” (Hepr.12:14–15)

Raamatussa on monessa kohtaa syntiemme anteeksisaamisen ehtona, että me myös annamme anteeksi lähimmäisillemme.

Anteeksianto on tahdon asia; annan anteeksi, koska itse-kin olen saanut vastaanottaa Jumalan armon Jeesuksessa Hänen sovitustyönsä kautta.

”Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen ai-hetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin an-takaa tekin.” (Kol.3:13)

SALME ELOpuheenjohtaja

Anteeksianto

ANNE

TERV

AHAU

TA


K uopion kaupun-ginteatterissa esi-tetään Sofi Ok-

sasen upeaa näytelmää ”Kun kyyhkyset katosivat”. Yhtenä juonteena näytelmässä on loh-tu ja pako, joita haetaan päih-teistä.

Katsojaa naurattaa, kun upseeri täyttää konjakkilasin auliisti yhä uudelleen. Hän-tä mielistelevä Edgar humal-tuu huomaamattaan. Katsojaa naurattaa, mutta mille katso-ja nauraa. Mille minä nau-ran toisten joukossa? Sille, et-tä tuollaisia ne ovat. Ne, joilta oman elämän hallinta katoaa. Ne, jotka ovat päihteiden vie-tävissä.

Ja katsojaa itkettää, mutta miksi katsoja itkeekään. Miksi

minä itken toisten kanssa, kun Juudit elämänsä mielen kadot-taneena alkoholisoituu. Hän ei osaa eikä jaksa enää puolus-tautua. Vallanpitäjien koneis-to musertaa hänen henkensä, sielunsa ja viimein ruumiin-sakin

Katsojan nauru muuttuu itkuksi ja lopulta sääliksi. Ke-nelle tahansa voi käydä niin, kun elämältä katoaa mieli, kun tilalla on vain lohduton tyhjyys.

Tämän seminaaripäivämme avaus on otsikoitu sanoilla Pyhä päihde. Pyhä merkitsee jotakin varoen lähestyttävää, salaperäistä pelkoa herättävää ja samalla puoleensa vetävää, kiehtovaa ja rakastettavaa. Py-

hä ymmärretään voimaksi, jo-ka ei ole ihmisen hallittavissa ja joka on ihmisen yläpuolella. Päihteillä on ollut kaikis-sa kulttuureissa tällaisia py-

Valkonauhan 110 vuoden matka PREERIALTA SAVOON

Kuopion Valkonauha juhlisti pitkää histo-riaansa sekä työn että

juhlan merkeissä 12.2. Koko päivän kestänyt seminaari jär-jestettiin Kuopion kaupungin-talon juhlasalissa. Suurta salia tarvittiinkin, sillä osanotta-jia oli lähes 100. Kauniin salin käyttölupa ajanmukaisilla tek-nisillä varustuksilla oli Kuopi-on kaupungin lahja juhlival-le yhdistykselle. Seminaaris-sa etsittiin vastauksia keskei-siin kysymyksiin: Käydäänkö työyhteisöissä päihdepelejä? Miten monimutkainen saira-us on päihderiippuvuus? Voi-ko tähän sairauteen vaikuttaa yhteiskunnan ratkaisuilla?

Päivän aloitti lääninrovas-ti Jaana Marjasen avauspuhe, josta jatkoi ELL, teol.yo. Lau-ra Siponmaa Alkoholi ja ar-

vot -teemalla. Erityisopettaja, työnohjaaja Matti Nikula an-toi tietoa ja kokemusta Päih-depeleistä työyhteisössä, LL, päihdelääkäri Antti Loima-lahden tarkastelukulma tar-josi tietopaketin Päihderiip-puvuudesta päihdelääketie-teen silmin, YTT, yliopiston-lehtori Taru Kekoni paneutui aiheeseen Kannabiksenkäyt-täjä viranomaisen luukulla ja päivän päätti LTT, professori Olli-Pekka Ryynänen pohti-malla Yhteiskunnan ratkaisu-ja päihderiippuvuuteen.

Kuopion Valkonauhan hal-litus ja kaikki vastuunkantajat (ja tukijoukot) olivat mukana päivän toteutuksessa ja olikin hienoa katsella yhteishengen ja yhteistyön voimaa. Yhdis-tyksen puheenjohtaja Hanne-le Nykänen antoikin useaan

otteeseen kiitosta Valkonau-han väelle yhteisen tekemi-sen hyvästä hengestä. Semi-naarin juonsi yhdistyksen va-rapuheenjohtaja Anne Paulo-Tuovinen.

Upea päivä huipentui jä-sentilaisuuteen Alavan kirkol-la, jossa aloitettiin Jaana Mar-jasen ja kirkkomuusikoiden johtamalla vesperillä. Illan kuluessa juhlaväki sai nauttia kanttori Joona Sarasteen ja Tintti Tinkalan sekä pastori-viulisti Salla Tyrväisen mah-tavista musiikkiesityksistä. Valkonauhan matkaa Ameri-kan preerialta Kuopioon seu-rattiin Irja Eskelisen ja Han-nele Nykäsen kuvakertomuk-sen myötä. Kuopion kaupun-gin tervehdyksen iltaan toi johtaja Heli Norja.

LÄÄNINROVASTI JAANA MARJANENKuopion Valkonauha ry:n 110-vuotisjuhlaseminaarin avaus Kuopion kaupungin-talolla 12.2.2016

Pyhä päihdeViina naurattaa ja itkettää, viihdyttää ja tuo suunnatonta tuskaa.

Kaupungintalon juhlasali täyttyi kiinnostuneista kuulijoista.

Vas. yhdistyksen uusi kunniajäsen Leena Vaasto. Kukittajana oli Anneli Sikanen.

Valkonauhasisaret olivat luoneet juhlalleen kauniit puitteet ja van-kan sisällön.

{

Kuopion Valkonauha ry 110 vuotta 12.2.2016

Illan aikana saatiin myös ohjelmaan yllätysnume-ro. Yhdistys kutsui vuosina 1992–2015 Kuopion Valko-nauhan puheenjohtajana toi-mineen Leena Vaaston kun-niajäsenekseen.

Kiitos Kuopion Valkonau-han vastuunkantajille teke-mästään työstä. Kaikki mu-kanaolijat saivat mukaan-sa monenlaista matkaeväs-tä ja uskon, että onnistuneen

juhlapäivän tulokset kanta-vat yhdistyksen työtä uudel-la vuosikymmenellä.

Juhlaseminaarin alustuk-set ovat luettavissa sekä Kuo-pion Valkonauhan kotisivuil-la (www.kuopionvalkonauha.fi) että Suomen Valkonauha-liiton kotisivuilla (www.suo-menvalkonauhaliitto.fi)

IRJA ESKELINENKuvat ANNI YLÖNEN

TUIJA

HYT

TINE

N


Gripenbergistä tuli 1907 en-simmäisen suomalaisen edus-kunnan kansanedustaja, joka keskittyi ajamaan naisten ja lasten oikeuksia sekä edistä-mään raittiusasiaa. Aleksan-dran sisar oli kuopiolainen Elisabeth Stenius, jonka per-heessä Aleksandra asui ennen kuin muutti Helsinkiin 1884.

Elisabeth Stenius puolestaan oli tuolloin Kuopion naisasi-ain johtohahmo. Kun Min-na Canth muutti Kuopioon keväällä 1880, alkoi hän etsiä hengenheimolaisia. Steniuk-sesta tuli yksi ”Kuopion in-telligenssinaisten” jäsenistä. He itse kutsuivat ryhmäänsä ”viitosiksi”. Canthin ja Sten-iuksen lisäksi viitosiin, kuu-luivat Selma Backlund, Lydia Herkman ja Elisabeth Ing-man. Siis sama Ingman, joka perusti käsityökoulun Toiva-laan. Ingmanista tuli Kuopion Valkonauhan ensimmäinen puheenjohtaja. Voin helposti kuvitella, kuinka nuo ystävyk-set istuivat Minnan salongis-sa keskustelemassa naisasiois-ta ja raittiusasioista. Aleksan-dra Gripenberg siis asui Kuo-piossa neljä vuotta yhtä aikaa ”viitosten” kanssa. Ja ehkä-pä myöhempinä vuosina mo-ni ajatus kirposi Aleksandra Gripenbergin kirjeistä sisarel-leen, joita hän lähetti maail-manmatkoiltaan ja eduskun-nasta. Canthin perheessä nais-asia, heikommista huolehti-minen ja kristillisyys olivat vahvasti läsnä. Niinpä Minna Canthin pojan tyttärestä Au-ne Canthista tuli myös valko-nauhanainen. Hän toimi ak-

tiivisesti Valkonauhaliitossa ja järjesti mm. lasten kesäleirejä.Tanskalainen valkonauha-lähettiläs, tohtorinna Elisa-bet Selmer vieraili Suomessa 1895 ja 1896 pitäen esitelmän myös Kuopiossa. Myöhem-pinä vuosina Selmer oleske-li usein Suomessa saaden pal-jon ystäviä eri puolilta maata. Selmer muutti pysyvästi Suo-meen asettuen asumaan Viva-moon 1918 yhdessä Stråhlen sisarusten ja Karin af Björ-kestenin kanssa.

Suomessa valkonauha-aate rantautui aluksi Turkuun, jon-ne perustettiin 1896 ”Ehdotto-masti raitis kristillinen naisyh-distys”, jonka nimeen Valko-nauha liitettiin joitakin vuosia myöhemmin. Tampereella val-konauhayhdistys aloitti 1902. Suomen Valkonauhaliitto pe-rustettiin 1905. Ensimmäisten Valkonauhayhdistysten toi-minnan perustana oli viisi asi-aa: 1. täysraittiuden edistämi-nen, 2. siveellisyystyö, 3. nais-ten yhteiskunnallisten oikeuk-sien ajaminen, 4. nuorisonkas-vatustyö ja 5. rauhanaate.

Kuopiossa oli ensimmäinen valkonauhakokous 3. loka-kuuta 1905. Yhdistys järjes-täytyi kuitenkin virallisesti vasta kun Maria Stenroth kä-vi Kuopiossa esitelmämatkal-la 12. helmikuuta 1906. Siis ta-san 110 sitten. Kuopion Valko-nauhayhdistys päätti aloittaa työnsä samoin kuin muutkin Suomessa olevat yhdistykset eli siveellisyystyöllä. Ensim-mäisen toimintavuoden jäl-keen jäseniä oli 40.

Ensimmäisinä vuosina rahaa kerättiin mm. lankaa kehrää-mällä, puuvillakangasta ku-tomalla, käsitöitä tekemäl-lä sekä järjestämällä myyjäi-siä ja iltamia. Sen lisäksi yh-distys otti velkaa, jotta 1909 saatiin avattua Rajalan Val-konauhakoti. Sammakkolam-men rannalla, suunnilleen ny-kyisen Rajalan koulun paikal-la ollut turvakoti tarjosi suo-jan ”kodittomuuden pimei-siin polkuihin sortuneille” ja kaupunkiin tulleille, lanke-amisvaarassa olleille tytöille sekä uutta elämää aloittaville langenneille naisille, jollaisia olivat mm. vankilasta vapau-tuneet. Rajalassa hoidettiin karjaa, viljeltiin maata, kivet-tiin peltoja, kudottiin matto-ja ja tikattiin täkkejä. Vuoden 1909 aikana Rajalassa oli 23 hoidokkia. Tuolloin Kuopion Valkonauhan jäsenmäärä oli jo kivunnut yli sataan. Raha-pulan takia Rajalan toimin-ta kuitenkin lakkautettiin ke-väällä 1913.

hän piirteitä. Suhtautuminen päihteisiin on ollut kaksija-koista. Sen taustalla on pitkä kulttuurihistoria, myös kris-tinuskon historia.

Viini on kuulunut sekä juu-talaiseen että kreikkalaiseen, koko Välimeren alueen elä-mään. Vanhan testamentin mukaan viini on Jumalan lah-ja, vuorenrinteiden hedelmä, josta saa nauttia kohtuullises-ti. Hellenismi arvosti kohtuul-lisuutta, vaikka kaikki juoma-tavat Dionysos-juhlineen ja symposiumeineen eli juomin-keineen eivät kestäisi päivän-valoa. Uudessa testamentis-sa ei viinin nauttimista kielle-tä, mutta apostoli Paavali va-roittaa juopumisen synnistä. Kirkon historiasta taas tie-dämme, että eurooppalaisissa luostareissa on tuotettu par-haat oluet, viinit ja väkevät-kin viinat.

Kaksijakoisuus on sulautunut yleiseen suomalaiseen ajatte-luun ja vahvistunut 1800-lu-vulla, jolloin raittiusliike ja uskonnolliset herätysliikkeet

löysivät toisensa. Ne saivat paljon hyvää aikaan yhdes-sä ja erikseen, kun raittiudes-ta tuli hyve. Samalla ambiva-lentti suhtautuminen erityi-sesti viinaan vahvistui. Mo-ralisointi vaikutti ja vaikuttaa juuri päinvastoin kuin toivo-taan.

Siksi päihteet ovat edelleen tabu, josta ei saisi puhua. Se on tabu, jota peljätään ja ra-kastetaan niin kuin katekis-muksen Jumalaa.

Ja jumalaksi päihteet voivat tulla varsinkin silloin, kun ne alkavat hallita elämää, tuotta-vat kärsimystä erityisesti lapsil-le ja lopulta vievät työn, omai-suuden ja terveyden, läheiset ih-miset ja elämän mielen.

Kuopion Valkonauhayhdis-tys on työskennellyt erityises-ti naisten raittiuden ja päih-teettömyyden hyväksi yh-tä pitkään kuin suomalaisel-la naisella on ollut äänioikeus. Kumpikin on äärimmäisen arvokasta.

Hyvät Kuopion Valkonauhan 110-vuotisseminaariin osal-

listujat, tänään me tartumme siihen, mistä on vaikea puhua, Siihen, mikä pyhässä päih-teessä itkettää ja naurattaa, kiehtoo ja kietoo. Koetamme katsoa tunteiden ja tapojen taakse. Koetamme ymmär-tääkin mutta emme silittele, emme hyssyttele emmekä pai-jaa. Ennen kaikkea koetam-me löytää uusia näkökulmia ja puhua rohkeasti siitä, mikä monesti koetaan tabuna.

Ajattelen, että me tarvitsem-me suomalaisessa yhteiskun-nassa uudenlaisia näkökul-mia raittiuteen. Sellaisia nä-kökulmia, joissa unohdamme moralisoinnin ja ylemmyy-dentunteet. Siksi kysymme tänään lukuisien asiantunti-joiden avulla, miten osaisim-me tukea toisia ja toisiam-me päihteettömyyteen, auttaa ymmärtämään oman elämän suunnaton arvo ja näkemään elämän kaikki värit ilman päihdehuuruja.

JAANA MARJANEN

Kuinka lausuttiin Kuopion Valkonauhan perustamissanat?

PUHEENJOHTAJA HANNELE NYKÄSEN puhe yhdistyksen 110-vuotis-juhlassa 12.2.

K uinka syntyi Kuo-pion Valkonau-ha? Millaisia kes-

kustelujen puroja tarvittiin ennen kuin yhdistys perus-tettiin? Kuka tapasi ja kenet? Ketkä olivat kirjeenvaihdos-sa? Amerikkalainen valko-

nauhalähettiläs Mary Leavitt kävi Suomessa maailmanym-pärimatkallaan 1890 ja tapa-si muun muassa Aleksandra Gripenbergin, jota hän ku-vasi sanoilla ”voimakas, sel-vämietteinen, levollinen hen-ki, muistuttaa aavaa merta.”

Kolme vuotta aiemmin Alek-sandra Gripenberg oli vie-raillut Englannissa ja Yhdys-valloissa, jossa hän osallistui naisasiainkokouksiin ja tapa-si myös valkonauhaliikkeen keskeisimmän hahmon Fran-ces Willardin. Aleksandra

{



Voitin arpajaisissa

A rvonta suoritettiin niihin aikoihin kun perintötekijät ja per-

hesuhteet jaettiin. Arpajais-voittona sain parisataa on-nellista nousuhumalaa, maa-ilmaa syleileviä teinikännejä, kesäiset saunakaljat ja eläin-lääkäriopiskelijoiden pirtu-boolibileet. Ilman omaa ansio-ta sain ongelmattoman suh-teen alkoholiin, ja nautin siitä vilpittömästi vuosikausia.

Jotkut näkevät koko elämän, alkoholilla tai ilman, erilais-ten uhkapelien pelaamisena. Osallistuttava on, riskejä on otettava ja takkiin tulee väis-tämättä. Karuudessaan tämä vertaus on jotenkin osuva-kin. Hienoimmat ja tärkeim-mät asiat tuntuvat kätkevän kääntöpuolelleen loputtomia

haavoittumisen mahdolli-suuksia. Rakkauden hinta on suru, suuren rakkauden hin-ta lähes ylitsepääsemätön, ei-kä alttiiksi asettumatta pääse kiinni siihen, mikä elämässä on hienointa. Joskus on pan-tava kaikki peliin ja toivotta-va parasta.

Voitin arpajaisissa, joissa mo-net häviävät. Jotkut terveyten-sä, toiset perheensä ja työpaik-kansa.

Elämän uhkapeleissä tappiot näyttävät kasautuvan. Ne joil-la on kehnoimmat pelimer-kit saavat epäreiluimmat ase-telmat. Hyvät kortit saaneilla on varaa ottaa suurempia ris-kejä. Alkoholiarpajaistenkin voittoarvat osunevat useam-min niille, jotka ovat vähem-

män vammautuneet. Päihteet moninkertaistavat tappiot ja lisäävät siviiliuhrien määrää. Näissä päihdepeleissä yhteis-kunta painottaa nopat. Päih-teiden hinnalla ja saatavuu-della, hoidon saatavuudella ja yleisellä asenneilmapiiril-lä vaikutetaan siihen, kuinka paljon uhreja syntyy.

vinnut käydä pankkisetiä ju-tuttamassa, ainakaan vielä.

110 vuodessa on paljon muut-tunut. Enää ei vaadita Valko-nauhan jäseniltäkään täys-raittiutta ja siveellisyystyökin on jäänyt vähän vähemmäl-le huomiolle. Sata vuotta sit-ten naiset eivät käyttäneet al-koholia oikeastaan lainkaan. He vain kärsivät miesten juo-pottelusta. Sadassa vuodessa naiset ovat siinäkin suhtees-sa saavuttaneet tasa-arvon ja juovat nykyään melkein kuin miehet. Naisten alkoholisoitu-minen vaikuttaa perheisiin ja

yhteiskuntaamme huomatta-vasti vahingollisemmin kuin miesten juominen, koska hoi-va- ja kasvatusalat ovat edel-leen hyvin naisvaltaisia. Nais-ten alkoholisoitumisen lisään-tyminen heikentää toisista huolehtimista sekä perheissä että yhteiskunnassa. Saam-me siis edelleen tehdä täysin voimin samaa työtä kuin 110 vuotta sitten.

Kuopion Valkonauhan ensim-mäisessä vuosikertomuksessa oli kauniilla käsialalla kirjat-tuna ”Näinä kuukausina on Valkonauha koettanut pahuu-

den teiltä pelastaa viisi tyttöä. Sekin on usein tuntunut vai-kealta, mutta tässäkin olemme saaneet nähdä, että ei mikään ole mahdotonta Jumalalle.”

Sitä työtä siis jatkamme ja toi-vomme, että työllämme on siunausta. Ja siihen työhön kutsumme myös kaikkia teitä mukaan. Voisimmeko me ny-kyajan valkonauhanaiset olla kuin Aleksandra Gripenberg: voimakkaita, selvämietteisiä ja levollisia.

HANNELE NYKÄNEN

Vuonna 1911 oli aloitettu las-tenkellojen soitto. Iltaisin ka-duilla liikkuville ja leikkivil-le lapsille ilmoitettiin kirkon-kelloja soittamalla, että oli ai-ka mennä kotiin. Lapsista huolehtimisen lisäksi vuosi-sadan alun valkonauhanaiset jakoivat ompeluoppia, vierai-livat kaupungin syfilissairaa-lassa ja valvoivat elävien ku-vien etiikkaa ja moraalia. Yk-si suurimmista alkuvuosien saavutuksista oli ensimmäisen naispoliisin saaminen Kuopi-oon tammikuussa 1912. Viisi vuotta myöhemmin naispolii-seja saatiin kuusi lisää. Vuon-na 1914 turvakoti perustettiin uudelleen senaatin ja Kuopion valtuuskunnan tuella. Turva-koti ehti toimia vuoden ja nel-jä kuukautta ennen kuin so-ta alkoi. Sodan jälkeen perus-tettiin yölähetys ja yöpartiot kaduille naispoliisin avuksi. Myös työnvälitystoiminta al-koi kun perheisiin välitettiin palvelusväkeä.

1917 Kuopiossa järjestettiin Valkonauhaliiton kongressi. Järjestettiin myös ompeluko-kouksia, uintikursseja, pallo-pelejä ja urheilua. Yhteistyötä tehtiin Rouvasväen yhdistyk-sen, Raittiusseuran, NNKYn, sos.dem. naisjärjestön, nais-liiton ja naismiliisin kanssa. 1923 maailmanliiton sihtee-ri Agnes Slack ja USAn tie-teellisen liiton sihteeri Cora Frances Stoddard vierailivat Kuopiossa. Seuraavana vuon-na perustettiin nuorisokerho. 1930 -luvulla aloitettiin salo-kylälähettien toiminta, koti-sisartoiminta ja työ naisvan-

kien parissa. Naisten yömaja perustettiin 1939 osoitteeseen Tulliportinkatu 23, jossa se toimi aina vuoteen 1954 saak-ka. Talvisodan sytyttyä koti oli ilmavartiolottien käytös-sä. 1940-luvulla majoitettiin myös siirtolaisia ja paneudut-tiin heidän henkiseen huol-toonsa. Yömajassa varattomat asuivat ilmaiseksi ja muilta perittiin pieni maksu.

60-luvulla toiminta oli vil-kasta: tehtiin retkiä, järjestet-tiin kutsuiltoja, pidettiin as-kartelukerhoja ja toimitettiin joulupaketteja vähävaraisille. Vankilavierailut, seurakun-taillat ja hartauksien pito oli-vat myös tuon ajan toimintaa. Vuosikymmenten varrella on järjestetty myös monenlaisia kursseja, kokouksia ja neuvot-telupäiviä.

Vahvoja ja vaikuttavia nai-sia on Kuopiosta löytynyt ai-na. Ensimmäisen puheenjoh-tajan Ingmanin johdolla ostet-tiin Rajalan tila ja perustettiin turvakoti, vaikka yhdistys oli tuolloin toiminut vasta kak-si vuotta. Melkoista rohkeutta ja aktiivisuutta vaatinut hanke aikana, jolloin naisten asema yhteiskunnassa oli aivan toi-nen kuin nykyään. 60-luvul-la talous- ja kirjanpitotaitaja, prokuristi Meri Vepsäläinen toimi Kuopion yhdistykses-sä ja myös Valkonauhaliiton puheenjohtajana. Hänen joh-dollaan ostettiin huoneisto ja perustettiin Valkonauhakoti päiväapulaisille. Valkonauha-kotia oli perustamassa myös Lastenlinnan ylihoitaja Mar-

jatta Räisänen, jolle koti oli sydämen asia loppuun asti.

Yhdistyksemme kunniajä-sen Maire Kiiski, joka ei va-litettavasti päässyt juhlaam-me mukaan, liittyi yhdistyk-seemme vuonna 1961 ja teki yli 40 vuotta valkonauhatyötä. Maire toimi Kuopion yhdis-tyksessä monessa roolissa ja myös Suomen Valkonauhalii-ton hallituksessa. Maire tun-nettiin siitä, että hän piti lan-gat käsissä. Ja niinpä 1964 yh-distys osti RAYn avustuksella ja NNKYn takaamalla laina-rahalla huoneiston Vuorika-tu 35:stä päiväapulaiskodiksi. Myöhemmin sama huoneisto toimi naisopiskelijoiden opis-kelijakotina, kunnes se myy-tiin ja rahoilla ostettiin kaksio Haapaniemeltä vuokra-asun-noksi.

Maire itse totesi minulle van-hoja aikoja muistellessaan, et-tä ”joskus joutui käymään pankkisetiä jututtamassa”. Valkonauhakoti ja siellä asu-neet tytöt tulivat hänelle hy-vin tutuiksi, kun hän kävi säännöllisesti heitä jututta-massa vuokrien keruun ohes-sa. Toinen kunniajäsenem-me Marjatta Kinnunen teki myös pitkän työn yhdistyk-sessä. Ja täällä tänäänkin pai-kalla oleva Leena Vaasto, jo-ka vuosi sitten siirsi viestika-pulan meille nuoremmille 23 vuotta kestäneen puheenjoh-tajuuden jälkeen. Näitä naisia saamme kiittää siitä, että Kuo-pion Valkonauha on olemassa ja voi hyvin. Meidän nykyis-ten hallituslaisten ei ole tar-

ELL ja TEOL.YO. LAURA SIPONMAAN puhe yhdistyksen 110-vuotis-juhlassa 12.2.


{


Kuopion Valkonauhan sihteeri esittäytyy

Olen Anni Ylönen, 29-vuotias ihminen Savosta. Asun Kuo-

piossa puolisoni ja hänen jäl-kikasvunsa kanssa. Opiske-len sosiaalityötä neljättä vuot-ta Itä-Suomen yliopistossa, ja aloitin juuri graduni tekemi-sen. Päihderiippuvuudet ja niiden hoito sekä yhteiskun-nan päihdeasenteet ja -po-litiikka ovat kiinnostaneet minua teini-ikäisestä lähti-en: seuraan julkista keskus-telua aiheesta, hyödynnän ai-heeseen liittyvät koulutukset ja keskustelutilaisuudet sekä suoritin opintoihini liittyvät harjoittelut päihdehuollossa.

Viime vuoden huhtikuussa olin naisten päihteiden käyt-töön liittyvässä keskusteluti-laisuudessa kirjastolla. Tör-mäsin tapahtumassa Anneen, jonka kasvot muistin muusta järjestötoiminnasta. Rupesim-me keskustelemaan aiheesta ja vähän sen sivusta, ja Anne kertoi minulle Kuopion Val-konauhan toiminnasta, jossa hän itse on varapuheenjohta-jana. Olin aikaisemmin kuul-lut Valkonauhan nimen, mut-ta muuten en tuntenut järjes-töä ollenkaan. En myöskään ollut aktiivisesti etsinyt päih-dealan järjestöjä Kuopiosta, sillä opiskelu, osa-aikainen työ ja muu elämä veivät suu-rimman osan ajastani ja ener-giastani. Kuitenkin viime ke-väänä opiskeluvuoden urakan

ollessa loppusuoralla totesin Annen esittämään kokouskut-suun, että miksipäs ei – voin ainakin käydä tutustumassa toimintaan.

Jo ennen ensimmäistä ko-kousta varoiteltiin, että minua pyydettäisiin sihteeriksi. En-simmäinen kokous meni mu-kavasti, ja kun sihteerin tehtä-vät sekä tietokoneella näpytte-ly olivat jo minulle tuttua niin suostuin saman tien sihteerik-sikin. Nyt olen ollut toimin-nassa siis vajaan vuoden mu-kana, ja sinä aikana olen ollut kokousten lisäksi yhdistyksen retkillä ja tapahtumien suun-nittelussa mukana – olemme käyneet mm. tutustumassa naisten päihdehoitokotiin ja Valamon luostariin, ja helmi-kuussa meillä oli 110-vuotis-juhlaseminaari.

Kuopion Valkonauhassa on melko tiivis ydinporuk-ka, joka kokoontuu noin ker-ran kuukaudessa. Minun roo-lini yhdistyksessä on kokous-ten pöytäkirjojen kirjoitta-minen ja muita tietokoneisiin liittyviä tehtäviä, esimerkik-si jäsenrekisterin ylläpito ja esitteiden puhtaaksikirjoi-tus. Olen hyvin järjestelmälli-nen, joten nämä tehtävät luon-nistuvat minulta hyvin. Olen myös iloinen siitä, että vaik-ka tulin toimintaan kylmil-tään mukaan ja olen vasta jon-kin aikaa ollut yhdistyksessä, myös minun ajatuksiani ja eh-dotuksia kuullaan ja otetaan huomioon.

Vaikka uskonkin ihmisen elämää suurempiin asioihin, en ole uskonnollinen tai har-joita uskontoa millään lail-la. Tämän tein selväksi muille hallituksen jäsenille jo ensim-mäisessä kokouksessa, ja he hyväksyivät asian. Vastaavas-ti minä hyväksyn yhdistyksen kristillisen luonteen, eikä se ole minulle ongelma niin kau-an kuin omia arvojani kunni-oitetaan. Olen yhdistyksessä mukana sen päihteidenkäyt-töä ennaltaehkäisevän tehtä-vän vuoksi, mutta toki myös useat kristilliset arvot, kuten lähimmäisenrakkaus ja hei-kompien huomioiminen, so-pivat omaan arvomaailmaani.

ANNI YLÖNEN

Työ ja sen tekijätVoitin arpajaisissa. Niissä, joissa monet voittavat ja use-at häviävät. Jossain vaihees-sa alkoi tuntua pahalta oman voiton lunastaminen. Yhä häi-ritsevämmäksi kävi tietoisuus siitä, että tämän minun haus-kanpitoni kääntöpuolella kuo-lee, kärsii ja vakavasti vam-mautuu ihmisiä.

Usein peräänkuulutetaan ar-vokeskustelua. Olenkohan ai-nut, jota tämä ahdistaa. Arvo-puheessa kuuluu jokin kova-na kalahteleva sivuääni. Ar-vot taipuvat liian usein lyö-mäaseiksi, rajalinjoiksi ja arvoasteikoiksi. Arvoihin ve-doten rakennetaan ahtaita karsinoita ja suljetaan ihmi-siä ulkopuolelle. Olisiko löy-dettävissä arvo, jota ei voisi suunnata toista ihmistä vas-taan? Voisiko päihdekeskus-telua käydä nojaten arvoihin, joilla ei voi etsiä syyllistä tai leimata?

Valkonauhaliiton toiminnan perustana ovat kristilliset ar-vot. Valkonauhatyö perustuu Kultaiseen sääntöön: ”Kaik-ki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heil-le.” Tämä periaate tunnetaan kaikissa suurissa uskonnois-sa ympäri maailmaa, ja se on myös kristinuskon ydintä. Kultaisen säännön keskeisin olemus on nähdäkseni myö-tätunto.

Myötätunto, kompassio, tar-koittaa sitä että ihmiskohta-lot ovat perustavalla tavalla kietoutuneet yhteen. Ihmis-elämän ihmeellinen hienous

ja lohduton kärsimys on jaet-tua. Myötätunto ylittää raja-linjat ja murtaa jaon meihin ja heihin. Se ei rajaa ulkopuolel-le ja erottele karsinoihin, vaan rakentaa siltoja ja laajentaa lä-himmäisten piiriä. Kyky tun-tea toisen ihmisen rinnalla on suuri lahja, ja omassa kärsi-myksessään kohdatuksi tule-minen voi muuttaa koko elä-män.

Me kaikki olemme osallisia ihmisyyteen kuuluvasta ki-vusta. Kaikki me haavoitum-me, ennemmin tai myöhem-min, useimmat meistä myös siinä välissä. Oma kipu voi ohjata ymmärtämään toisen haavoja. Avata silmät sille, että kärsivä lähimmäinen on jäsen yhdessä ja samassa Kristuksen ruumiissa. Ja Paavalin sanoin: Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet.

Niissä arpajaisissa voitin, mis-sä arvottiin suhde päihteisiin. Monissa muissa elämän ris-kinotoissa olen hävinnyt. Vä-lillä niin pahasti, ettei siitä enää meinattu nousta. Osu-maa otin edestä ja takaa, ja tappioita tuli oikein Taivaan Isän kädestä. Niihin aikoihin absolutismini oli tullut jo ta-vaksi. Tämä on ehkä suuri siu-naus. En tiedä, olisiko voitto-arpani yltänyt niihin syvyyk-siin.

Oikeasti en usko arvontoihin, en yleensäkään satunnaisuu-teen tai merkityksettömiin sattumiin. Silti arpajaismeta-fora mielestäni havainnollis-taa hyvin sitä, miten monet

asiat ovat lahjaa ja saatu ilman omia ansioita. Se muistuttaa minua myös siitä, että voisin itse olla sen ihmisen asemas-sa, joka on joutunut päihtei-den kanssa vaikeuksiin.

Tässä kohtaa tulee arpajais-metafora tiensä päähän. Juu-ri tämä, siis ihmisten välinen yhteys ja toisen asemaan aset-tuminen, puuttuu vertauk-sesta ja tekee siitä pätemättö-män. Todellisuudessa emme ole sokean sattuman armoil-la, vaan elämme keskinäisten vuorovaikutusten verkostos-sa. Voimme aktiivisesti puut-tua asioiden kulkuun ja jakaa voittomme ja tappiomme. Sii-hen meitä kutsutaan ihmisinä ja kristittyinä.

Kristillisen raittiustyön yksi voimavaroista on sen ääneen-lausuttu sitoutuminen kristil-liseen elämänkatsomukseen: elämä kaikkinensa on lahjaa. Jokainen ihminen on luotu Ju-malan kuvaksi. Lähimmäises-sä kohtaan itsensä Kristuksen. Tähän yhteiseen ihmisyyteen, yhteen Kristuksen ruumiiseen ja taakkojen jakamiseen sitou-dumme. Myötätuntoon, soli-daarisuuteen ja keskinäiseen kunnioitukseen. Kärsimys-tä ja elämän epäoikeudenmu-kaisuutta, sitä pelimerkkien jakautumisen epätasaisuutta, tuskin pystymme poistamaan. Silti sitä on hellittämättä yri-tettävä vähentää. Siksi, että elämä näyttää sarjalta arvon-toja mutta ei ole sitä.

LAURA SIPONMAA


12 Valkonauha Valkonauha 1312 Valkonauha

Helka Huopainen – Valkonauha-aktiivi Lappeenrannasta

Lappeenrantalainen Helka Huopainen osallistuu vielä 90 vuoden ikäisenä ak-tiivisesti Lappeenrannan Valkonauhayh-

distyksen kuukausikokouksiin. Helka on ollut myös tänä vuonna mukana palvelutalon virkis-tyskäynneillä. Helkan elämässä ikioma mieli-harrastus on ollut laulu. Laulu oli myös aasin-siltana Helkan liittymisessä Valkonauhatoi-mintaan.

– Vapaaehtoiskeskus Kuutin Kulmassa oli juus-tokutsut ja olin jo pois lähdössä, kun ovessa törmättyäni yhdistyksen puheenjohtaja Rit-va Keräseen, totesi tämä että Helka takaisin ja mentyäni hänen luokseen puhuimme jäse-nyyden alkavaksi. Taustalla hänellä oli var-maan ajatus minun lauluharrastuksesta, jota olin harrastanut Lappeenrannan Liike- ja Vir-kanaisten yhdistyksen kuorossa ja myöhemmin Lappeenrannan Naislaulajissa, muistelee Helka tuloaan Valkonauhatoimintaan.

Helka oli perustajana vuonna 1949 toimintansa aloittaneessa Lappeen-rannan Naislaulajissa. Oman työelä-mänsä hän on tehnyt kokonaisuu-dessaan Lappeenrannan kaupun-gin palveluksessa. Ensin työpaik-kana oli Kansanhuolto, jonka polt-toainetoimiston toimipaikaksi tuli myöhemmin Jaakkolan kirkon tilat. Sieltä toiminta siirtyi satamaan. To-sin Helka sanoo, että nimi Polttoai-netoimisto oli huono, koska toimis-to myi vain halkoja, mutta polttoai-nettahan ne halotkin olivat.

Sitten Helkan työpaikaksi tuli hal-kojen myynnin lisäksi kaupungin

satamatoimisto, jossa hän myi kaupungin ve-nepaikat veneilijöille. Työelämässä ollessaan Helka oppi toimistotöiden tehtävät hyvin ja laaja-alaisesti niin, että kun Satamatoimistos-sa oli talvella hiljaista, siirtyi hän sen ajaksi eri toimistoihin, joista yksi oli kaupungin rahatoi-misto.

– Tein siellä reviisoorinkin töitä, naurahtaa Helka.

Vuonna 1960 hän siirtyi kaupungin vesilaitok-selle, jossa palveli lappeenrantalaisia 24 vuot-ta. Yhteensä hänelle tuli työvuosia ennen eläk-keelle siirtymistä 39 vuotta. Helka Huopainen on syntynyt 15.3.1925. Lappeenrannan Valko-nauhayhdistykseen hän liittyi vuonna 1.7.2007. Hän pitää sen toiminnasta ja osallistuu mielel-lään sen tapahtumiin.

KEIJO MARTIKAINEN

Lappeenrantalainen Helka Huopainen on yli 90-vuotias valko-nauhalainen.

Valkonauhatyön puurtajia

OULUN VALKONAUHAN TOIMINTAA

Saimme vuodelle 2015 ns. Toimin-tatonnin, jolla olemme järjestäneet monenlaista eri-ikäisiin oululaisiin

kohdistuvaa toimintaa. Järjestimme ke-väällä kaksi ja loppuvuodesta kaksi mu-siikkitapahtumaa, joissa esiintyjinä olivat Oulun konservatorion nuoret opiskelijat. He olivat iältään 6–13-vuotiaita ja soitti-mina olivat piano kahdella tai neljällä kä-dellä soittaen, viuluja, huiluja ja käyrä-torvia. Tilaisuuksiin osallistuivat yleisö-nä palvelutalojen asukkaat, heidän omai-sensa, valkonauhalaiset sekä lasten musii-kinopettajat ja tietysti muut paikalla joko työnsä tai kiinnostuksensa vuoksi olleet kansalaiset.

Lapset valloittivat esityksillään yleisönsä ja meidät kaikki. Oli liikuttavaa katsella miten asukkaat eläytyivät musiikin mu-kana ja muistelivat tuttuja kappaleita ja ja miten leikittiin esimerkiksi laulua ”Kas kuusen latvassa oksien alla” silloin kun he olivat lapsia ja nuoria. Osassa paikkoja oli ohjelmassa myös yhteistä musisointia ja yhteislauluja.

Toiminnassa oli mukana yhteensä 27 soit-tajaa, jotka saivat pienen stipendin osal-listumisestaan konsertin toteuttamiseen. Tilaisuuksissa oli yleisöä noin 30–40 hen-kilöä/tilaisuus eli yhteensä noin 150. Yh-teyshenkilönä Oulun konservatoriosta oli Samuli Seppänen.

Iloitsemme saamastamme hyvästä palaut-teesta, joista päällimmäisiksi nousivat:

Lapset saivat esiintymiskokemusta, pientä jännitystä ja pienen palkkion.

Opettajat kiittivät esiintymismahdolli-suuden antamisesta lapsille.

Yleisönä mukana olleet nauttivat ja toi-vottivat tervetulleiksi uudelleen.

Me toiminnasta vastaavat iloitsimme vanhusten onnellisista katseista ja musii-

Vas. Matias Aho, Inari Nissilä, Marius Niska-kangas, Kiia Vaara, Kaika Niskakangas, Arttu Nevala.

kin antamasta ilon tunteesta ja tarjoamis-ta muistoista.

Kiitos Toimintatonnille, Raha-automaat-tiyhdistykselle, Oulun konservatoriolle ja kaikille Teille, jotka kannoitte vastuuta toiminnan onnistumisesta!

MARITTA PIETILÄ-HOLOPAINENOulun Valkonauha ry puheenjohtaja

Kuvat SAULI ORBINSKI

Vas. Arja Vuori ja Eine Lindén kiittämässä kon-sertin esiintyjiä.


LAPSUUS päihteiden varjossa

Päihteidenkäyttö lastensuojeluperusteenaVanhempien päihteidenkäyttö on yksi keskeisistä lastensuojeluperusteista. On-gelman vakavuutta lisää se, että usein ei ole kyse pelkästä vanhemman päihteiden-käytöstä, vaan käyttäessään päihteitä van-hempi herkästi laiminlyö lapsen tarpeet. Laiminlyönnin riski on erityisen suuri, jos äiti ei hallitse päihteidenkäyttöään ja asettaa omat tarpeensa lapsen tarpeiden edelle.

Lastensuojelun asiakkaina on perheitä, joissa vanhemmat jättävät vauvaikäisen tai leikki-ikäisen lapsen yksin kotiin lähti-essään ravintolailtaa viettämään. Toisaal-ta lapsen tarpeiden huomioimista ei voi-da taata myöskään silloin, jos vanhemmat ovat kotona päihtyneinä.

Myös käsitys siitä, millainen toiminta on lapselle hänen ikänsä huomioiden so-pivaa, voi olla vanhemmilta hukassa. Lap-sen päihteidenkäyttö voi olla yhtenä las-tensuojeluperusteena jo pienillä koululai-silla tai alle kouluikäisillä lapsilla. Tämä ei tapahdu välttämättä vanhempien tie-tämättä, vaan vanhempi voi jopa tarjota lapselle alkoholia. Päihteitä käyttävä van-hempi voi myös pyytää alakouluikäistä lasta seurakseen ravintolaan.

Puuttuva lapsuusVanhempien käyttäessä päihteitä lapsi ei usein saa olla lapsi. Puuttuva lapsuus näyttäytyy paitsi aikuisen hoivan ja huo-lenpidon puutteena myös lapsen liikku-misena nuoruuden sfäärissä jo varhaisi-na ikävuosina. Ajan viettäminen kaverei-den kanssa kadulla ei välttämättä ole on-gelma. Sen sijaan lapsen varhainen päih-teidenkäyttö, seksisuhteet ja rikoksiin syyllistyminen ovat aina merkki lapsen terveen ja tasapainoisen kehityksen vaa-rantumisesta.

Aina puuttuva lapsuus ei näyttäydy ongelmakäyttäytymisenä. Lapsi voi olla myös näennäisesti pärjäävä. Hän voi huo-lehtia itsestään ja sisaruksistaan ja mah-dollisesti myös vanhemmistaan jo varhai-sista elinvuosistaan lähtien. Lisäksi lapsen tehtävänä voi olla vanhemman auttami-nen päihteidenkäytön salailussa.

Lapsi, joka ei saa olla lapsi, käyttäytyy itseään vanhemman tavoin niin hyvässä kuin pahassakin. Tämä ei kuitenkaan tar-koita, että hänestä olisi tullut ”iso” sen ai-emmin kuin hänen ikätovereistaankaan. Jos lapsi ei saa olla lapsi, jäävät kasvuiän kehitystehtävät herkästi vaille riittävää ratkaisua. Tällöin myös kypsä aikuisuus voi jäädä saavuttamatta. Ehkäpä näin on käynyt myös hänen vanhemmilleen ja he ovat kykenemättömiä antamaan lapsel-leen sitä, mitä ilman ovat itse kasvuaika-naan jääneet.

Selviytymisen mahdollisuudet

Nuoruus on toinen mahdollisuus. Nuo-ruusiässä aiemmin vaille riittävää ratkai-sua jääneet kehitystehtävät nousevat usein pintaan. Tässä vaiheessa nuorella on mah-dollisuus myös niiden ratkaisuun, jos hän saa kasvulleen tukea.

Sosiaalinen tuki on avainasemassa eri-laisista vaikeista elämänkokemuksista, kuten vanhempien päihteidenkäytöstä, selviytymisessä. Riittää, kun lapsella tai nuorella on edes yksi välittävä aikuinen.

Välittävä aikuinen voi olla toinen van-hemmista. Perheen elämä voi jatkua suh-teellisen normaalina isän juomisesta huo-limatta, niin kauan kuin äiti jaksaa. Vä-littävä aikuinen voi olla myös mummi, kummi tai naapuri tai lapsen työssään kohtaava ammattilainen.

Aikuisen tehtävänä on riittävän hoi-van ja huolenpidon tarjoaminen lapselle niin, että lapsi saa olla lapsi. Aikuisen yh-tenä tehtävänä, ehkä tärkeimpänä, on toi-von ylläpitäminen lapsen elämässä. Toi-voa ylläpitäessään ja lapsen peilinä toimi-

essaan aikuisen on nähtävä ja autettava myös lasta itseään näkemään nykyi-set ja tulevat mah-dollisuudet. Elämä jatkuu vaikeista ko-kemuksista huoli-matta.

ANNA-LIISA LÄMSÄ

Teksti pohjautuu Kasvatustieteen väitös-kirjatutkimukseen Tuhat tarinaa lasten ja nuorten syrjäytymisestä – Lasten ja nuor-ten syrjäytyminen sosiaalihuollon asiakir-jojen valossa. Oulun yliopisto. Acta Uni-versitatis Ouluensis E102. 2009.

Kaikki lapset eivät saa olla lapsia. Pienimpien lasten kohdalla on yleensä kyse lapsen jäämisestä vaille aikuisen riittävää hoivaa ja huolenpitoa. Hieman vanhempi lapsi voi puolestaan joutua kantamaan vastuita, jotka eivät hänelle hänen ikänsä huomioiden kuuluisi.


Väliverhon tuolle puolen – toivo kantaa surussakin

S uru on kutsumaton vieras. Meis-tä jokainen joutuu sen joskus vas-taanottamaan, sillä suru on myös

osa elämää. Voimme surra erilaisia asi-oita, muitakin kuin kuolemaan liitty-viä. Ihmiseen on istutettu tuntemisen ky-ky ja tunteittemme kirjo avaa meille tä-män maailman moninaisuuden. Kuiten-kin menetyksen suru on yksi vaikeimpia asioita, joita ihminen joutuu kohtaamaan. Suru koskettaa, syvälle sydämeen.

Kuolema pysäyttää aina, silloinkin kun suru ei ole vain meidän omaamme. Kun kuulemme onnettomuudesta tai surem-me sodan uhreja, saa yhteinen ihmisyy-temme meidät tuntemaan kollektiivista surua. Otamme myös aidosti osaa, tun-nemme myötätuntoa ja osaamme samais-tua, kun läheisemme suree menetystään. Silti rakkaan ihmisen poismeno viiltää ki-peimmin – tietenkin, sillä suru on pait-si yhteistä, myös äärettömän henkilökoh-taista.

Vaikka läheisen kuolemaan olisi osan-nut varautua, se voi todeksi tullessaan olla sittenkin muuta kuin kuvitelmamme. Eh-kä aluksi voi olla vaikea edes tajuta, että nyt tapahtunut on tosiasia: Yksi aikakau-si on vääjäämättömästi takana. Tämän ihmisen elämä on nyt päättynyt. Mene-tyksen lopullisuus voi tuntua raastavalta. Emme näe rajan toiselle puolelle. Kuole-man tuntemattomuus voi saada mielem-me myllerrykseen.

Suru ei katoa hetkessä. Tuota kutsuma-tonta vierasta ei voi määrätä lähtemään. Tultuaan se asuu aikansa. On siis suostut-tava siihen, että suru viipyy vierellämme.

Matka surun tielläRuotsalainen piispa Martin Lönnebo on sanonut, että on vain yksi tie pois surusta, ja sen tien nimi on Suru.

Surun tietä kulkevan voi olla hyvä tie-tää, mitä matkalla on odotettavissa. Tieto ei vie kipua pois, mutta se voi auttaa ym-märtämään, mistä surussa on kyse.

Jos siis kuljet surun tietä, anna itsellesi aikaa. Tulet kulkemaan erilaisissa maas-toissa, läpikäymään erilaisia vaiheita. An-na itsellesi lupa tuntea juuri niitä tuntei-ta, mitä kullakin hetkellä koet. Voit eh-kä ajatella, että tuska ei tule hellittämään, tai voit ajatella, että olet päässyt jo pahim-man yli – ja seuraavassa hetkessä tunnet-kin toisin. Surun tunteet ja ajatukset kul-kevat usein aalloissa, tai pyörteissä. Ne se-koittuvat ja ovat arvaamattomia, ja vievät voimia. Jos vain voit, ole kärsivällinen ja itsellesi lempeä. Sinun ei huoli myöskään ajatella, että vain tietynlaiset tunteet oli-sivat sallittuja. Ei toki, sureva voi tuntea myös esimerkiksi vihaa, pettymystä, kat-keruutta tai raivoa – se kaikki on osa su-run pyöritystä. Uskalla myös itkeä – tai rukoilla, huutaa, hakata tyynyä – mikä sinulle onkin kanava päästää tunteitasi esiin.

Olet varmastikin kuullut surutyös-tä. Sana voi ärsyttääkin sinua – ikään kuin surusta voisi työtä tekemällä pääs-tä eroon! Kuitenkin suru on työtä, aina-kin siinä mielessä että se vaatii valtavas-ti voimia. Jossakin vaiheessa voi tuntua hyödylliseltä myös pyrkiä käsittelemään surun kokemuksia tietoisemminkin. Voit vaikkapa kirjoittaa tai maalata. Monet kiittävät sururyhmiä, joita monet järjes-töt ja seurakunnat järjestävät. Kokemus-ten jakaminen sururyhmässä voi olla ta-vattoman merkityksellistä.

Toivon ja lohdutuksen JumalaRaamattu kertoo rakastavasta Jumalasta. Myös surun keskellä Jumala on lähelläsi, tietämättäsikin. Hänen sylissään saat le-vätä. Hänelle saat purkaa kaikki tuntosi.

Psalminkirjoittaja rukoilee: Jumala, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastum-me. Ps. 80:3

Vaikka sinun olisi vaikea ottaa sanoja-ni vastaan, haluaisin silti pyytää: älä kiellä elämästäsi valoa, iloa ja toivoa. Ehkä se ei tunnu mahdolliselta juuri nyt. Mutta sen aika tulee vielä. Älä sulje ovea, kun valo pyrkii sisään!

Jo tämän elämän hyvissä asioissa, kau-neudessa, hyvyydessä tai myötätunnos-sa saamme aavistaa Jumalan iankaikkis-ta todellisuutta. Jumalan omin olemus on rakkaus. Syvimmillään olemme saaneet maistaa sitä kokemassamme läheisyydes-sä, ystävyydessä ja rakkaudessa. Siksi, sa-latulla tavalla, on kaipauksessamme mu-kana myös lohdutus: me ikävöimme, kos-ka rakastimme. Kaipauksessamme tämä rakkaus on yhä läsnä!

Kristilliseen uskoon kuuluu väkevästi usko siihen, että kaikki ei ole tässä. Vaik-ka emme näe rajan taakse, meillä on toivo rakkaittemme jälleennäkemisen ilosta. Se kuuluu meille Jumalan suuresta rakkau-desta ja Kristuksen ylösnousemuksen voi-masta.

Jeesus sanoi: Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja us-koo minuun, ikinä kuole. Joh. 11:25–26

Kerran väliverho nou-see. Meidät viedään elä-män veden lähteille, ja Jumala pyyhkii silmis-tämme kaikki kyyneleet.

MARJAANA KANERVATM, kouluttaja


Matkakertomus MEKSIKOSTA

Sain elokuussa 2015 tilaisuuden vierailla toistamiseen Meksi-kossa. Edellisen ker-ran olin siellä pa-

ri vuotta sitten. Kouluaikainen ystäväni Marja-Leena on asu-nut siellä noin 40 vuotta mek-sikolaisen miehensä kanssa, heillä on yksi tytär. Sain kutsun heidän tyttärensä vihkiäisiin ja hääjuhlaan. Olin enemmän kuin innostunut päästä näke-mään sikäläistä hääperinnettä.

Meksiko on suurten vastakoh-tien maa. On paljon erittäin hy-vin toimeentulevia ihmisiä ja toisaalta paljon köyhyyttä ja ri-kollisuutta. Korostan, että tuon kirjoituksessani esiin vain sei-kat, joita näin, kuulin ja koin. En myöskään halua ottaa liiem-mälti kantaa epäkohtiin, kos-ka en ole perehtynyt tarpeeksi Meksikon yhteiskuntaelämään.

Perheen isä Carlos on eläin-lääkäri ja hänellä on pieneläin-klinikka, jossa työskentelee kymmenkunta ihmistä. Hän

täyttää ensi vuonna 70 vuotta ja edelleen lähtee aamulla työ-hön kahdeksaksi, käy myöhäi-sellä lounaalla kotona n. klo 15.00 ja palaa työpaikalleen ta-kaisin tullakseen kotiin illalla noin puoli yhdeksän aikoihin. Näin hän tekee myös lauantai-na! Eikä hän ole aikeissakaan jäädä eläkkeelle!

Perheellä on myös maapaikka puolen tunnin ajomatkan pääs-sä kaupunkikodista. Siellä oli paljon eläimiä, lehmiä, lampai-ta, hevosia, sikoja, kukkoja, ka-noja, kaloja jne. Marja-Leenan työ oli myös siellä, hän kutsui sinne koululaisia tutustumaan eläimiin. Arvatenkin se oli elä-mys suurkaupungissa asuville lapsille. He saivat myös seurata hautomossa eri lintulajien mu-nien kehittymistä. Nyttemmin hän on luopunut työstään ja suurin osa eläimistä on myyty, ne jatkavat elämäänsä samassa tehtävässä muualla.

Meksikossa ei juuri ole sosi-aaliturvaa, tapasin paljon van-

huksia, jotka ansaitakseen elan-tonsa olivat esim. kaupan kas-salla pakkaamassa asiakkaiden ostoksia ja toivoivat saavansa muutaman kolikon palkkiok-si. Oma lukunsa ovat iäkkäät naiset, jotka erittäin taidokkai-ta käsitöitä myydessään saavat toimeentulonsa. He ovat hyvin iloisia, nöyriä naisia myynti-kojunsa takana, eivätkä tyrky-tä, mutta kylläkin ystävällises-ti ja huolella pakkaavat ostetut tuotteet. Jo viime kerralla tu-lin kotiin laukku täynnä upei-ta tyynynpäällisiä, pöytäliinoja ja myös kaunista keramiikkaa.

Ihmiset Meksikossa ovat to-della ystävällisiä, spontaaneja

ja värikkäitä persoonia, joiden kanssa on helppo tulla toimeen. Tapasimme enimmäkseen kut-sujaperheen ystäviä ja sukulai-sia, ja he osasivat hyvin englan-tia, toisin kuin kaupoissa ja ka-duilla, joista oli tosi vaikea löy-tää englannin kielen taitoisia. Asuimme siis Meksiko Cityssä, suurkaupungissa, jossa on noin 20 miljoonaa asukasta.

Liikenne on aivan omaa luok-kaansa, välimatkoja ei koskaan kerrota kilometreinä, vaan mi-ten kauan aikaa menee autolla liikuttaessa paikasta toiseen. Ja aika todella vaihtelee, aina on varattava tarpeeksi aikaa eh-tiäkseen, koska milloinkaan ei tiedä ruuhkasta. Ylipäätään ai-na on vilkasta, Meksiko City ei koskaan nuku.

Korruptio on Meksikossa jo-kapäiväistä ja siihen törmäsim-me mekin retkillämme. Kerran olimme autonkuljettajan kyy-dissä, ja poliisi pysäytti meidät, koska kuljettaja teki U-kään-nöksen väärässä paikassa. Ys-täväni odotteli rauhassa ja ker-toi, että tuo poliisi pelaa aikaa saadakseen vaikkapa 100 pesoa (n. 6 euroa), jonka hän voi pan-na omaan taskuunsa ja sakkoa ei kirjoiteta. Tällä kertaa hän ei saanut pesojaan. Kyseessä oli pieni ja harmiton esimerkki

Ihmiset Meksikossa ovat ystävällisiä, spontaaneja ja värikkäitä persoonia, joiden kanssa on helppo tulla toimeen.

Kuvassa kaupungin vilskettä ja paikallista pienyrittäjyyttä.

PAUL

A KU

PIAS

PAUL

A KU

PIAS


lapsensa. Myöskään mitään tu-kia ei ole, joten nuoret pääsään-töisesti asuvat kotonaan opiske-lun ajan. Vuokrat ovat todella korkeita, eikä varsinkaan nuo-rilla ole niihin varaa.

Saimme tutustua myös Meksi-kon historiaan, johon Maya-in-tiaanien kulttuuri on vahvasti vaikuttanut. Antropologisessa museossa on paljon saviruuk-kuja, patsaita ja maalauksia, joi-ta on löytynyt heidän asuinsi-joiltaan. Vanhat pyramidit ovat myös häkellyttävä kohde. Frida Kahlon museota ei pidä unohtaa Meksikossa vierailles-sa. Hänen kotinsa on museona, siellä on paljon hänen töitään. Hänen suhteensa Diego Rive-raan oli todella dramaattinen, siitä on museossa myös tekstejä ja valokuvia. Historiasta ja kult-tuurista pitäisi ehkä kirjoittaa ihan oma tarinansa!

Katolinen kirkko on Meksi-kon suurin uskontokunta. Tä-män saimme todeta myös pääs-tessämme osallisiksi sikäläisis-tä häistä. Kihlapari ei asu ennen vihkimistä yhteisessä asunnos-sa, vaan kumpikin kotonaan. Vasta vihkimisen jälkeen muu-tetaan yhteiseen kotiin. Vihki-seremonia oli erittäin kosket-tava ja kesti noin tunnin. Oli paljon musiikkia ja kuorolau-lua. Meille niin tutun korintti-laiskirjeen 13 luvun lisäksi lu-ettiin Vanhasta Testamentista 1.Mooseksen kirjan luvusta 2 jakeet 18–24, sekä Johanneksen evankeliumin luvusta 15 jakeet 12–16. Lukijoina oli sukulaisia ja ystäviä. Pappi puhui pitkään ja mukana oli myös ehtoollisen sakramentti, johon osallistui-

vat vihkiparin lisäksi katoliset vieraat. Välillä nuoripari kulki Neitsyt Marian kuvan eteen ku-martamaan.

Ehkä suurimman vaikutuksen minuun tekivät rukoukset, jot-ka myös luettiin. Niissä kiitet-tiin Pyhän Hengen antimista ja pyydettiin Kristuksen läsnä-oloa. Uudelle avioparille Ailil-le ja Miguelille pyydettiin, et-tä Jumala olisi heidän kanssaan, vahvistaisi heitä rakkaudessaan ja sitoumuksessaan, kunnes he yhdessä saavuttavat iankaik-kisen elämän. Lisäksi rukoil-tiin, että Herra siunaisi heidän rakkautensa, antaisi heille har-kintaa ja arviointikykyä kotin-sa hoidossa ja menestystä lasten kasvatuksessa. Pyydettiin, että kristinusko olisi mukana hei-dän perhe-elämässään. Muis-tettiin myös heitä, jotka eivät tänään ole läsnä, mutta elävät meidän sydämessämme, iso-vanhempia ja perheitä, jotka ovat olleet tukipylväitä elämäs-sämme. Lopuksi vielä tähän ta-paan: ”Me rukoilemme Herra, kaikille läsnäolijoille, läheltä ja kaukaa, turvallista kotimat-kaa. Rukoilemme, että he ovat lähempänä Sinun rakkauttasi ja haluavat osallistua valtakuntasi rakentamiseen. Pyydämme siu-nausta köyhille, sairaille ja kär-siville ja heille, jotka eivät vie-lä tunne Sinua tai ovat kauka-na Sinusta.”

Nuorelle vihkiparille toivotaan sitoutumista, harkintakykyä ja pyydetään, että kristinusko oli-si mukana heidän perhe-elä-mässään. Tällä tavoin tulin va-kuuttuneeksi siitä, että näi-den eväiden avulla nuoret to-

della pysyvät liitossaan ja teke-vät kaikkensa sen säilymiseksi. Minulle olikin jo kerrottu, että Meksikossa ei juuri ole avioero-ja. Tiedän, että katolinen kirk-ko ei sallikaan avioeroa ja vih-kitoimituksessa korostetaan liiton elinikäisyyttä ja sitä, että yhteisen kodin eteen pitää teh-dä työtä.

Kirkosta siirryttiin juhlapaik-kaan, joka oli upeasti koristel-tu valkoisin kukin ja kynttilöin. Ruokailun aikana viulunsoit-tajat kulkivat pöytien lomas-sa ja esittivät tunnelmallista musiikkia. Myöhemmin alkoi tanssi. Paikalliset osaavat ot-taa ilon irti ja jaksavat tanssia. Humalaisia ei ollut, vaikka tar-jolla oli koko ajan samppanjaa. He myös halailevat ja suukot-televat paljon. Tässä olisi meil-le jäyhille suomalaisille paljon opittavaa, toki se ilo myös tart-tui meihinkin.

Perhe on Meksikossa todella tärkeä. Tätä on korostanut ys-tävänikin, joka kokee olevansa juuriltaan suomalainen, mut-ta koti on siellä, missä perhe! Hän oli nuori mennessään siel-lä naimisiin, mutta on sitkeästi ja sisukkaasti tehnyt työtä per-heensä eteen ja saanut onnelli-sen elämän. Olen etuoikeutettu, kun olen saanut tutustua hänen elämäänsä ja kokea sitä ystä-vyyttä ja läheisyyttä, jota meil-lä jo kouluaikana oli. Ajan myö-tä se on vain vahvistunut. Olen myös iloinen saadessani hänet vieraakseni taas kerran koti-Suomeen.

PAULA KUPIAS

lahjonnasta, jota suomalainen ystäväni yrittää mahdollisuuk-sien mukaan kitkeä.

Ikävän asian kuulimme erääl-tä sukulaiselta, joka työskente-lee pohjoisosan pienessä kau-pungissa valtion toimessa yrit-

täen saada syrjäytynyttä nuo-risoa jaloilleen. Sielläkin pienet noin 12-vuotiaat pojat unel-moivat nopeasta rikastumises-ta ja siihenhän huumepomoilla on vastaus. He opettavat nämä lapset ampumaan ja paadutta-maan mielensä ja sitä kautta so-

luttautumaan rikolliseen ja vaa-ralliseen, mutta myös onnistu-essaan rahallisesti rikkaaseen elämään.

Meksikossa opiskelu on myös erittäin kallista. Vain varakkaat vanhemmat voivat kouluttaa

Kirjoittaja Paula Kupias on äärimmäisenä oikealla ylhäällä oik.puoleisessa kuvassa.Paula sai osallistua paikalliseen hääjuhlaan kauniissa katedraalissa.


kirjailija ja kauppias – herkkä, hellä ja hehkuvainen

Minnan henki Kuopion yllä. Tajusin-ko ollenkaan Minna Canthin merkitystä juostessani päähenkilön mukaan nimet-tyä katua 50-luvulla Kuopion Yhteiskou-luun? Minna Canthin muotokuva oli ollut kunniapaikalla vuonna 1898 vihityn uu-den koulutalon juhlasalissa. Koulu oli toi-minut jo seitsemän vuotta, kun nikkari-tyylinen puukoulu valmistui. Sitä koulua kävin minäkin kahdeksan vuotta. Myö-hemmin Minnan kuva oli siirretty reh-torin kansliaan ja saliin asetettu suur-miesten kipsipäitä seinähyllyille. Minun kouluaikanani kouluissa yleensä vallitsi vanhoillinen henki, mutta yhteiskoulus-sa tyttöjen ja poikien kohtelu oli tasa-ar-voista. Olimme jotenkin tietoisia Minnan osuudesta koulumme historiassa. Vaikka Canthin tyttäret oli laitettu ruotsinkie-liseen kouluun, hän alusta asti toimi in-nolla suomalaisen yhteiskoulun hyväksi lehtikirjoituksin, lahjoituksin sekä johto-kunnan jäsenenä. Hän avusti koulun va-rainhankintaa lahjoittamalla Hän on Sys-mästä -huvinäytelmän (julk. 1893) esitys-oikeudet yhteiskoululle.

Minnan toinen rooli, kauppiaana, on säilynyt kuopiolaisten tietoisuudessa näi-hin päiviin asti, onhan Kanttila, Canthin kauppahuoneen rakennus, edelleen pys-tyssä. Muistan käyneeni äidin kanssa siel-lä ostoksilla. Liisa-tätini sai tästä kaupas-

ta ostaa itsensä Minnan alushameen, kun vihkipukuun ei saatu mistään alushame-kangasta sodan jälkeen.

Henkilöhistoriaa. Ulrika Wilhelmiina Johnson syntyi Tampereella 19.3.1844. Isä oli ottanut Johnsonin sukunimekseen tul-tuaan töihin Finlaysonin tehtaalle ja ylen-nyt siellä työnjohtajaksi. Molemmat van-hemmat olivat maalta, mutta Minna kat-seli koko elämänsä ajan maailmaa kau-punkilaisen silmin. Vuonna 1850 perhee-seen syntyi poika Gustaf, Gusti, ja 1852 tytär Augusta. Minna, Miinu, oli varhais-kypsä lapsi, luki jo 5-vuotiaana, lauloi vir-siä ja säesti itseään virsikanteleella. Perhe oli aloittanut sosiaalisen nousun.

Miinun ollessa 8-vuotias, hänen isäl-leen tarjoutui tilaisuus lähteä lankakau-pan hoitajaksi. Perhe muutti Kuopioon luodakseen uuden elämän nousevan por-variston ehdoilla. Kuopio oli kehittyvä pikkukaupunki. Synnynnäisen porvaris-ton erotti keskiluokasta kielellinen railo. Oikeat porvarit puhuivat ruotsia. Miinu oli aloittanut koulun jo Tampereella teh-taalaisten lasten ruotsinkielisessä koulus-sa. Kuopiossa hän kävi Snellmanin työ-läistyttöjen koulua ja siirtyi sitten Sol-danin mamsellien muodikkaaseen kou-luun. Tämän jälkeen hänet hyväksyttiin Valtion ruotsinkieliseen kouluun, joka oli

tarkoitettu ”säätyisten” tyttärille. Käsitöi-den lisäksi opittiin saksaa, ranskaa ja ve-näjää. Minnaa pidettiin koulussa älykkö-nä.

Pari vuotta koulun lopettamisen jäl-keen Miinu vietti kotona ajatellen omaa tulevaisuuttaan. Oli suunnitelmia opetta-jan urastakin. Myös avioliitto oli nuorelle naiselle varteenotettava vaihtoehto. Nuo-ruusvuosinaan Minna saavutti seuraelä-mässä suosiota miellyttävällä käytöksel-lään, mutta itse hän kuvasi, miten melan-kolia vuorotteli huvitusten kanssa. Tis-kin taakse hän oli liian hieno, vaikka oli tyttösenä käynyt kaupassa auttelemassa. Koulutus oli valmistanut hänet vain sää-tyläisrouvaksi.

Jyväskylään ja naimisiin. Kun Miinu oli 19-vuotias, kävi niin onnellisesti, että Jy-väskylään oltiin perustamassa opettajase-minaaria, jonka johta-jaksi tuli itse Uno Cyg-naeus. Minna matkus-ti Jyväskylään elokuussa 1863 seminaarin pääsy-kokeisiin ja aloitti sama-na syksynä opinnot se-minaarissa. Täällä etu-nimi muuttui Minnak-si. Avajaispuheessa Cyg-naeus sanoi: ”Nuoren tytön henkiselle elämäl-le on varmaan hyvin ja-lostavaa pyrkiä niin suu-riarvoiseen päämäärään kuin työhön kansan hy-väksi, mikäli se on hä-nen vallassaan.” Op-pikirjoja ei vielä ollut, mutta opettajat alkoivat niitä laatia. Opetuskieli oli suomi.

Naisopiskelijoiden moraalia varjeltiin tarkasti. He eivät saaneet tavata miesopis-kelijoita ilman esiliinaa. Mutta miesopet-tajia Cygnaeus ei voinut vahtia. Minna Johnson oli sievä ja solakka. Häneen ihas-tui lehtori Ferdinand Canth, joka aloit-

ti sitkeän piirityksen. Seuraavana syksy-nä Minna keskeytti opiskelun. Hän pohti ehkä jo avioliittoa. Isän vävyehdokas oli rikas kauppias, sillä isä tarvitsi varakasta vävyä velkojensa takaajaksi. Minna ei eh-kä ollut vielä sisäistänyt Cygnaeuksen aat-teita ja kutsumusta opettajan työhön. Fer-dinand jatkoi Minnan taivuttelua. Kihla-us julkaistiin pääsiäisenä 1865. Vihkimi-nen tapahtui Kuopiossa 17.9.1865. Minna palasi Jyväskylään 21-vuotiaana lehtorin rouvana.

Lehtorin rouva. ”Eräs totuus on nyt mi-nulle selvänä: minun tuli olla miehelle-ni alamainen. Tämän ymmärsin niin ra-dikaalisesti, etten ensimmäisinä vuosina koskaan lausunut omaa mielipidettä, vaan mieheni tahto oli minulle lakina kaikes-sa.” Minna on kertonut rangaisseensa it-seään kansakouluaatteen pettämisestä.

Hän synnytti ”ran-gaistus-vuosinaan” kuusi lasta: Anni 1866, Elli 1868, Hanna 1870, Maiju 1872, Jussi 1874 ja Pekka 1876. Nuorin tytär Lyyli syntyi v. 1880, 7 kuukautta isän kuoleman jälkeen.

Lehtori Canthia on pidetty tylynä miehe-nä, mutta perheelleen hän oli rakastava ja hellä. Perhe souteli ja kalasteli yhdessä. Ta-louden turvaamiseksi Canth teki oppikirja-työtä sekä toimitti Jy-väskylän ainoaa sano-malehteä, Keski-Suo-mea. Sen lisäksi, että Minna oli itse opetel-

lut kaikki taloustyöt, hän avusti lehtityös-sä kirjoittaen raittiudesta, naiskasvatuk-sesta ja kansanvalistuksesta. Kirjoitukset olivat hehkuvaisia ja ärsyttivät lukijoita. Minna alkoi kirjoittaa kertomuksia nimi-merkeillä Wilja ja Teppo. Näistä kirjoi-

Minna Canth

Minna ja Johan Ferdinand Canth.


tuksista koottuna ilmestyi hänen esikois-teoksensa Novelleja ja kertomuksia v.1878. Kirjoittamisen hehku oli syttynyt. Lehtori Canth oli yhteiskunnallisesti aktiivinen. Hänet valittiin kirkkoväärtiksi ja kun-nanvaltuutetuksi. Nälkävuosien 1867– 68 aikana ja myöhemminkin Canth toi-mi väsymättä vaivaishoitotoimikunnassa. Myös Minnan aatemaailma avautui vähä-osaisten auttamiseen.

Vaikeudet alkavat. Canthit olivat raken-nuttaneet oman talon v. 1869. Siinä oli kahdeksan huonetta, lasiveranta ja kyök-kipuutarha, jota lehtori itse hoiti. Katovuo-det v. 67–68, jolloin kauppa ei käynyt, oli-vat järkyttäneet myös Johnsonien talou-den Kuopiossa ja Minnan isä teki varari-kon v. 1873. Vain lehtori Canthin takaus pelasti talon ja tontin, jotka siirtyivät hä-nen omistukseensa. Augusta-sisar jatkoi lankakauppaa. Minnan isä oli pahasti al-koholisoitunut, sairasteli ja kuoli 1877. Au-gusta oli mennyt naimisiin ja muuttanut Helsinkiin. Hän sairastui ja kuoli saman vuoden joulukuussa. Canthin novelli Leh-tori Hellmanin vaimo (1890–1892) kuvaa ilmeisesti sisaren kohtaloa, ehkä Minnan omiakin tuntemuksia avioliitosta.

Minna kirjoitti kesällä 1878, että elä-mä tuntuu niin suloiselta - kumma kyl-lä, vaikka hyvin tiedän ja syvästi tunnen, kuinka muuttuvaista, puuttuvaista ja ka-toovaista kaikki täällä on. Aavistus to-teutui surullisella tavalla. Lehtori Canth sairastui vakavasti. Hän lähti Helsin-kiin tapaamaan sisätautien erikoislääkä-riä, jonka mielestä tauti ei ollut vakavaa. Kun sairaus paheni, pyysi Canth vaimo-aan katsomaan itseään ”tule, Minnaseni, minulla on niin ikävä sinua”. Minna eh-ti miehensä sairasvuoteen ääreen. Ferdi-nand Canth kuoli 13.7.1879. Avioliitto oli kestänyt 14 vuotta. Nyt Minna oli leski, kuuden lapsen äiti, joka odotti seitsemättä lasta. Omaa toimeentulon mahdollisuutta ei ollut. Isä ja sisar olivat kuolleet ja Kuo-pion kauppaa hoiti vanha äiti ja holtiton-

ta elämää viettävä veli Gusti. Lapsi syn-tyi seitsemän kuukautta isänsä kuoleman jälkeen. Synnytys oli vaikea ja Minnan psyykkinen tila häilyvä. Palvelijan ja van-himpien tyttärien avulla hän selvisi tuhoi-sista painajaisista.

Takaisin Kuopioon. Minna tajusin talo-udellisen tilanteensa. Lesken eläke ei tu-lisi riittämään, sillä velkaa oli Jyväskylän ja Kuopion taloista maksamatta. Minna tunsi vain yhden ammatin. Se oli kauppi-aan ammatti. Ennen lapsen syntymää hän oli järjestänyt Jyväskylän talon myynnin ja kirjoittanut valmiiksi näytelmän Mur-tovarkaus, jonka lähetti Suomalaisen teat-terin johtajalle Kaarlo Bergbomille. Mat-ka Kuopioon tehtiin kolmella reellä ja se kesti kolme päivää. Veli Gusti oli tullut perhettä hakemaan. Lapset selvisivät mat-kasta terveinä, mutta Minna itse oli hyvin heikossa kunnossa Kuopioon tultaessa.

”Jonkin verran olen jo ehtinyt kotiutua uuteen kotiini, ja jos Jumala suo terveyttä ja voimia, toivon saavani ahkeruudella ja huolellisuudella meidän toimeentulomme suhteen huolettoman tulevaisuuden. Ai-on ottaa liikkeen haltuuni ja ruveta har-joittamaan kauppaa suuremmassa mitas-sa”, Minna kirjoitti jo huhtikuussa ystä-välleen Lilli Leinbergille. Hän uudisti täy-dellisesti puodin kirjanpidon ja solmi uu-sia, luotettavia kauppasuhteita. Kuopion kotiin kuului kaksi taloa. Alemmassa ra-kennuksessa oli lankapuoti ja kolme huo-netta, ”yläpuolella” keittiön lisäksi kaksi huonetta. Kolmen vuoden jälkeen saatiin omaan käyttöön vuokralla ollut iso huo-ne, josta tuli kuuluisa Minnan salonki. Myyjät ja palvelijat kuuluivat talon yllä-pitoon, ruokapöytään kävi päivittäin jo-pa 17 henkeä. Olojen vakiinnuttua Min-naa kutsuivat yhteiskunnalliset riennot ja oma kirjoittaminen.

Yhteiskunnallisia rientoja ja aatteita. Muutaman vuoden sisällä Minna liittyi moniin aatteellisiin yhdistyksiin, mm.

Suomalaiseen Seuraan, Kuopion Isän-maalliseen Yhdistykseen, jopa Kuopi-on Työväenyhdistykseen. Hän oli kanta-va voima johtokunnissa. Naisen aseman parantamiseksi Minna Canth oli vaatinut tyttöjen koulutuksen uudistamista, mut-ta miehen kanssa tasaveroiseksi toimi-jaksi hän ei naista halunnut. Minna löy-si samanhenkisiä ystäviä. Huumoriakaan ei puuttunut, kun ystävättäret kirjoittivat Tikka-lehteä, jonka motto oli ”Sitä puu-ta puskeminen, johon kiinni kytkettynä”.

Minna Canthin toiminta keskittyi eri-tyisesti koulutukseen. Yhteiskoulun lisäk-si hän oli perustamassa Kuopion käsityö-koulua (1884) ja Kuopion kauppakoulua (1887), jonka johtokunnassa toimi kuo-lemaansa asti. Omien lasten koulutus oli hänelle sydämen asia. Tytöistä vain nuo-rin, Lyyli, pääsi ylioppilaaksi yksityisop-pilaana lyseosta ja opiskeli Helsingin yli-opistossa, muut tyttäret suorittivat opin-toja tyttökoulun suoritettuaan tai meni-vät naimisiin. Jussi-poika tuotti äidilleen huolta, sillä maatalouskoulun jälkeen hän yritteli maanviljelystä, oleskeli Ameri-kassa, mutta lopulta otti Canthien kaup-pahuoneen hoitoonsa. Kauppa toimi Min-nan kuoleman jälkeen toiminimellä Min-na Canthin Perilliset. Nuorempi poi-ka Pekka valmistui diplomi-insinöörik-si Hannoverissa, työskenteli Tampereella, eikä osallistunut kauppahuoneen toimin-taan Kuopiossa. Elli-tytär opiskeli vaih-toehtolääketiedettä Saksassa, mutta pa-lasi Kuopioon äitinsä tueksi. Lasten opis-kelu tuotti huolta ja rahanmenoa äidille. Onneksi kauppaliike tuotti ja kirjoituksis-ta tuli tekijänpalkkioita.

Monet Canthin lapsista perheineen oli-vat asettuneet Kuopioon tai lähiympäris-töön. Suuri suku kokoontui Kanttilaan ja Minna sai nauttia myös lastenlapsis-ta. Kauppiasperinteiden lisäksi Canthit harrastivat kirjallisuutta, hallitsivat usei-ta kieliä, eräät soittivat pianoa, lauloivat, kirjoittivatkin. Tässä on mainittava Jussin tytär Aune Canth, joka oli kiinnostunut

uskonnoista, mutta syvästi kristittynä toi-mi Suomen Valkonauhaliitossa ja järjesti lasten kristillisiä kesäleirejä.

Minnan salonki. Kun talon suurin huo-ne oli saatu omaan käyttöön, siitä muo-dostui kulttuurihenkilöiden kokoontu-mispaikka. Tyttäret ja lyseon pojat pe-rustivat Oras-seuran, jossa keskusteltiin uusista aatteista. Kuopiossa näitä ”pulla-baaleja” pidettiin moraalittomina, jotka vaaransivat nuorison siveellisyyden. An-karin vastustaja oli piispa Johansson. Val-takunnallisesti Minnan ajamat uudet aat-teet aikaan saivat jopa häneen kohdistu-vaa herjausta. Minna vaipui välillä syvään masennukseen.

Kulttuurihenkilöitä koko valtakun-nasta ja ulkomailtakin vieraili Minnan salongissa. Tutustuminen Juhani Ahoon v.1883 oli käänteentekevä kokemus, sil-lä Aho rohkaisi häntä kirjailijana. Kuver-nööri Järnefeltin perhe oli hyvin suomen-mielinen ja Elisabeth-rouva vieraili aluk-si tiheään salongissa, mutta Ahosta tuli erottava tekijä heidän välilleen. Merkittä-viä vieraita olivat Järnefeltien nuoriso, Je-an Sibelius, Pekka Halonen ja Erkon vel-jekset. Mutta kaikista tärkeimpiä olivat Emilie ja Kaarlo Bergbom Suomalaisesta teatterista. Kun Bergbom vietti pari kuu-kautta Kuopiossa, kirjoitti Minna: ”Olen nauttinut sanomattomasti yhdessäolos-ta tri Bergbomin kanssa. Eläkööt kaikki intelligentit miehet.” Minna oli rakastu-nut ja teatteri tarvitsi uutta ohjelmistoa. Bergbom kannusti häntä näytelmien kir-joittamiseen.

Kirjoittaminen ja teokset. Minnan kir-joittaminen tapahtui sohvapöydän ää-ressä, edessä mustepullo ja kynä. Näytel-mät seilasivat teatterin ja kirjailijan välil-lä korjattavina, sillä kaksoiskappaleita ei ollut. Myöhemmin Minna oppi käyttä-mään kalkkeeripaperia. Huvinäytelmien jälkeen suuret aatteet ja yhteiskunnalliset kysymykset alkoivat muotoutua novel-


leiksi ja näytelmiksi. Minna oli itse tutus-tunut köyhien elämään vaivaistaloissa ja vankilassa. Omista kokemuksista kaupas-sa muotoutui kansanomainen kielenkäyt-tö kansannäytelmiin. Itse koettu mielen-terveyden horjuminen antoi pohjaa näy-telmien naiskohtaloille.

Näytelmät Työmiehen vaimo ja Kovan onnen lapsia sekä novelli Köyhää kansaa kuvaavat, miten vaikeat olosuhteet ajavat ihmisen epätoivoisiin tekoihin. Sylvi-näy-telmään hän sai aiheen tosielämästä, kun nuori nainen murhasi 18 vuotta itseään vanhemman aviomiehen. Näytelmä joh-ti vaatimuksiin naisen avioliittoiän nosta-misesta. Teoksissaan Canth haluaa osoit-taa, että jokaisella on vastuu oikeudenmu-kaisuudesta ja tasa-arvosta. Kärsivä ihmi-nen ei ole toisaalla, vaan lähellä. Canth kirjoitti kymmenen täyspitkää näytel-mää, 1-näytöksisiä näytelmiä, kymmeniä novelleja, kertomuksia ja lehtiartikkeleita.

Väsymys voittaa. Vuosi ennen kuole-maansa Minna kirjoitti Emilie Bergbo-

mille, että tänä talvena hän ei ole elänyt ensinkään. Paitsi sydänvikaa, hän oli po-tenut influenzaa ja reumatismia. Kesä-kuun alussa hän kuitenkin jaksoi mat-kustaa Naantalin kylpylään, kävi Tam-pereella liikeasioissa ja Turussa tuttavi-aan tapaamassa. Elli-tytär matkusti hake-maan äidin kotiin. Matkan jälkeen Minna sai ahdistuskohtauksen ja hänen vointin-sa vaihteli päivittäin. Kirjoittaminen oli edelleen Minnan mielessä, mutta voimat vähenivät.

Toukokuun 12. päivänä 1897 Minna sai kohtauksen, eivätkä tohtorit Johansson ja Valmari voineet häntä pelastaa. Minna Canth haudattiin toukokuun 15. päivänä vuonna 1897. Suomalaisen teatterin sep-pelenauhassa luki: Synnyinmaasi muis-toissa elät niin kauan kuin elää Suomen taide.

MARJA RYSÄOulun Valkonauhan jäsen

Palstalla lukijat esittelevät merkitykselliseksi kokemiaan teoksia.

Kirjaviisaat

Journalisti, pitkään Kotilieden päätoimittaja-na työskennellyt Leeni Peltonen kuvaa teok-sessa inhimillisesti ja avoimesti kymmenien vuosien painia unettomuuden kanssa. Unetto-muus on yleinen vaiva, mutta samalla siitä kär-sivä leimautuu helposti. Se on jotenkin hävettä-vä vaiva ja ristiriidassa nykyajan ihmisihanteen kanssa, johon kuuluvat pärjäävyys, tehokkuus ja voimakas stressinsietokyky.

Kyseessä on ansiokas teos sekä henkilökohtai-sena kuvauksena unettomuuden taakasta että asiatietoa unettomuudesta kokoavana tietopa-kettina. Ehkä parasta Leeni Peltosen teokses-sa on sen antama toivon näkökulma. Unetto-muuteen on tarjolla apua. Sen kanssa voi sel-viytyä kun oppii ymmärtämään ”vihollisen” luonteen.

Joulukuussa 2015 julkaistu Unettomuuden Käypä hoito -suosituksen päivitys ohjaa, suo-rastaan velvoittaa, käyttämään entistä laajem-min kognitiivis-behavioraalisia menetelmiä unettomuuden hoidossa. Unettomuus luoki-tellaan nykyisin itsenäiseksi sairaudeksi, unet-tomuushäiriöksi, kun se aikaisemmin nähtiin vain oireena. Lääkkeetöntä hoitoa olisi tärke-ää olla tarjolla kaikille, asuinpaikasta riippu-matta. Terveyskeskusten tulisi järjestää tällais-ta matalan kynnyksen hoitoa, jonka vaikutta-vuus tiedetään ja tunnustetaan.

Herkkäunisuus on myös arvokas ominaisuus. Ihmiskunnan historiassa herkkäuniset ovat vaaran yllättäessä taanneet muiden turvalli-suuden. Edelleenkin poikasen henkiinjäämi-selle on tärkeää, että emo (äiti) herää, kun lap-si tarvitsee häntä.

Leeni Peltonen tiivistää unettomuuden myön-teisiä puolia:

Yöllä on aikaa miettiä, sillä on asioita, joita voi miettiä vain yölläYöllä ajatukset tiivistyvät ja kirkastuvatValvomalla saa lisätunteja vuorokauteenKun on hereillä varhain, ehtii valmistautua seuraavaan päivään ja miettiä edellistä päivääYöllä tulee tehdyksi listoja asioista, koska pelkää unohtavansa ne päivän kiireessäValvoja lukee tarkasti aamun lehden ja nukahtamisen toivossa kirjaa, jota ei muuten ehkä lukisi Valvoja tutustuu itseensäJos hyvin käy, hän näkee aamun sarastuksen

Leeni Peltonen: VALVOMO, KUINKA UNETON OPPI NUKKUMAAN, Otava 2016

TAMPEREEN VALKONAUHAN SEMINAARI

Teema: Anteeksianto ja katkeruudesta vapautuminenAika: Lauantaina 9.4. klo 11–15

Luennoitsijat: Minna ja Veli-Pekka Joki-ErkkiläPaikka: Satamakatu 16 D 79/Tampereen Valkonauha ry

Seminaari on maksuton – vapaaehtoinen kahviraha. Lisätietoja seminaarista ja muuhun yhdistyksen toimintaan liittyvästä

antaa puheenjohtaja Salme Elo, puhelin 040 411 0774.

IRJA ESKELINEN

Huonounisen selviytymisopas


Tilanteet voi laskea yhden kä-den sormin. Sitten tapahtui jotain ja välit katkesivat uu-destaan. Aika rankkaa tai eh-kä niin vain kuului mennä. Aikaa kului ja ihmiset van-henivat. Ehkä me kumpikin asettelimme arvoja ja rajallis-ta aikaa uuteen asentoon.

Matka loppuu aikanaanMuutama vuosi sitten kuulin, että isäni oli sairastunut ja et-tä hänen elämänsä päivät al-kaisi olla luetut. Sairauden oi-reet eivät edenneet aivan siinä vauhdissa kun olin ajatellut. Liikkuminen hidastui ja voi-mat heikkenivät. Hän oli koko ikänsä tehnyt asioita käsillään ja nyt voimien vähetessä te-keminen alkoi vähentyä. Mi-nusta tuntui että vuorovaiku-tus alkoi toimia, jos otin huo-mioon että isyyttä voi odottaa vain kohtuudella. Ehkä myös omat lapseni niin minusta ajattelevat. Yhteys oli välil-lemme syntynyt uudestaan.

Kymmenisen vuotta sitten hän tarjosi minulle syntymä-päivälahjaksi messukäynnin. Messujen teemana oli Teolli-suusautomaatio. Minä kasva-tuksen ja sosiaalialan ihmi-senä teollisuusautomaation messuilla? Ilman muuta ha-lusin lähteä. Messujen sisältö oli keskeinen osa hänen elä-määnsä. Työstökoneet, hie-nomekaaniset askelmoottorit, ferriittisauvat ja mittarijouset. Asioita, joita nyt ei ihan jokai-sen ihmisen kotoa löydy. Siel-lä me kuljimme ja kuulimme alan uutuuksista. Osalla osas-toista oli tietysti tuttuja, oli-han isäni ollut niin pitkään alalla. Mikäs siinä oli itsekin

päästä tutustumaan alan uu-tuuksiin, en jaksanut paljas-taa, että en ollut insinööri. Jaksoin kuunnella ja näinhän miten isäni ihmisten kans-sa keskusteli. Hän oli pidet-ty työyhteisössä ja aina valmis auttamaan. Vielä eläkkeellä ollessa hän oli käynyt paik-kailemassa. Osaaminen ei ol-lut kadonnut.

Ilta oli vaihtunut yöksi. Isä-ni nukkui ja minä juttelin hä-nelle. Sovimme veljeni kanssa, että palaamme aamulla. Hän oli hyvissä käsissä Lohjalla. Ajoin yön pimeydessä kotiin Helsinkiin. Olimme muut-tamassa lähipäivinä. Koti oli täynnä pahvilaatikoita. Uni tuli heti, mutta katkesi pu-helinsoittoon. Isäni oli nuk-kunut pois. Lähdimme velje-ni kanssa ajamaan kohti Loh-jaa. Liikennettä ei ollut muu-tamaa vastaantulijaa lukuun ottamatta. Autossa oli kaksi hiljaista miestä. Olimme me-nossa isämme luokse. Muiste-limme matkalla miten olimme viimeisenä elinkuukautena auttaneet häntä arkisissa toi-missa. Syöttäneet, siirtäneet tuoliin istumaan, nostaneet sängystä ja auttaneet wc-reis-suilla. Osat olivat vaihtuneet. Enää ei vaihdettu meidän vaippoja tai laitet-tu poikia päiväu-nille. Elämä eteni kohti loppua. Lu-sikka ei taipunut suuhun ja nielemi-nen oli ollut tus-kallista. Isän sor-mien pihtiote oli säilynyt loppuun asti. Teknikko mi-kä teknikko.

Kahdenkeskistä aikaa

Saavuimme sairaalan pihal-le ja menimme osastolle. Sän-gyssä makasi hiljainen mies. Sielu oli jo lähtönsä tehnyt. Vain maallinen oli jäljellä. Sii-nä olin isäni kuolinvuoteen vieressä. Mittalaitteet ja muu tekniikka oli viety pois. Läs-nä oli vain hiljaisuus. Hiljai-suus oli rauhallisella mielellä. Tätä hetkeä oli osattu odottaa. Olisihan se ollut hyvä jos oli-si voinut olla paikalla lähdön hetkellä. Isäni oli hoitajan sa-nojen mukaan nukkunut rau-hallisesti pois. Kivut eivät ol-leet kiusana.

Oli aika jättää hyvästit. Sängyn vierellä ei seisonut katkeruus, viha tai anteeksi-antamattomuus. Ihmisiä täs-sä oltiin, minä siinä vieressä ja hän siinä sängyssä. Onneksi en ollut kadottanut häntä ko-konaan. Inhimillistä tuhlaus-ta oli tietysti olleet ne päivät, jolloin olimme olleet tahol-lamme. Ihmisiä olimme mo-lemmat omine heikkouksi-nemme. En ollut ajatellut, mi-tä hänelle viimeisiksi sanoiksi sanoisin? Olisi ollut niin pal-jon sanottavaa. Muut olivat jo huoneesta poistuneet. Olim-me kahden, pysähdyttävä het-

ki. Otin kiinni la-kanan reunasta. ”Heippa nyt sitten isä”, siirsin laka-nan hitaasti hänen kasvojensa päälle ja kosketin hänen kättänsä. Tiemme olivat eronneet.

ARI INKINENKehitysjohtaja

N oin kaksi vuotta sitten istuin isä-ni sairaalavuoteen

vieressä Lohjan aluesairaalas-sa, osastolla josta ei usein pa-lata omaan maalliseen kotiin. Isäni terveys oli romahtanut vakavan sairauden seuraukse-na. Olimme tulleet aamupäi-vällä ambulanssilla Numme-lan terveyskeskuksen vuode-osastolta. Elintoiminnot oli-vat kulkemassa kohti loppua. Ambulanssin siniset vilkkuvat huomiovalot heijastuivat har-maasta moottoritien penkas-ta ja liikennemerkeistä. Mat-kaa olin tehnyt kuin unessa. Ambulanssi kiiti moottoritie-tä ja isäni makasi takana. Tai-val tuntui ikuisuudelta. Ulko-na oli loskainen harmaa päivä.

Saavuimme sairaalaan ja isäni otettiin sisään. Mitään ei ollut tehtävissä, elintoiminnot viestivät että viimeisiä päiviä mennään. Lääkäri kysyi mi-

nulta, elvytetäänkö, jos tilan-ne vaatii? Se oli ehkä havah-duttavin kysymys minkä olin elämässäni kuullut.

Päivä oli kääntynyt iltaan. Olimme läheisten kanssa vuo-rotelleet läsnäoloa. Oli minun vuoroni ja istuin siinä sairaa-latekniikan ja isäni kanssa kahden. Hän oli jo ehkä siinä vaiheessa ihan jossain muual-la. Käden puristukseen hän ei enää jaksanut reagoida. Pala-sin ajatuksissani lapsuuteen. Isä oli tekniikan ammattilai-nen, mittarit, mittalaitteet ja sairaalalaitteet ja tutkimus-laitosten tekniikka hänen työ-tään. Olin ollut hänen muka-naan työkeikoilla. Milloin oli korjattu elektromikroskoop-peja tai jotain ohjaustekniik-kaa. Selailin mielikuviani ja muistelin tilanteita. Muistan hänen katseensa ja hetket jol-loin olisin ollut jo valmis läh-temään kotiin, mutta työt oli-

vat vielä kesken ja vika löytä-mättä. Nyt oltiin siinä, letku-jen, tipan ja sairaalahuoneen neutraalin puhtauden kanssa. Isä ja poika sekä muistot.

Työn sankaritMuistot eivät muodostaneet hyvää katkeamatonta ketjua. Oli vuosia, jolloin emme ol-leet missään tekemisissä. Van-hempieni ero oli muuttanut elämääni ja suhdetta isään. Tunsin suunnatonta katke-ruutta ja mielipahaa. Isäni ei ollut kokemukseni mukaan kotihiirulainen. Työllä oli hä-nen elämässään suuri merki-tys. Omat lapset saattoivat olla kyllä hänen mielessään, mutta käytännössä hän ei sitä osoit-tanut. Jossain vaiheessa nuo-ruutta ajattelin, että isäni oli minulle kuollut ja olin poista-nut hänet elämästäni. Luopu-minen oli tehty ja ajattelin et-tä kyllä siihen tottuu? Ehkä to-tuinkin.

Eräänä päivänä hän soitti ja kertoi silloiselle vaimolle-ni, että täällä puhelimessa on miehesi isä. Kotiin tullessa-ni kuulin soitosta. En muista mitä tunsin, mutta soitto johti siihen että tapasimme. Näim-me silloin tällöin ja kävimme jopa isoisäni luona niin että mukana oli oma poikani. Iso-isääni muistan nähneeni elä-mässäni muutaman kerran.

Kirjoittajan isä uittaa hevosta 1950-luvun lopulla.

isäHeippa sitten


A lkuun tarvitaan jo-kin pääsiäiseen so-piva tarina, kun tä-

mä on pääsiäisnumero. Kävi-sikö vanha kertomus samma-kosta ja aasista?

Poikajoukko nappasi katuojas-ta kiinni sammakon. He alkoi-vat kiusata eläintä. Samma-kon jalkoja venyteltiin ja si-tä heiteltiin kivillä ja tönittiin kepeillä, että se saatiin loik-kimaan. Sammakko ei jak-sanut loikata niin pitkälle ja niin usein kuin pojat olisivat halunneet. Silloin pojat huu-sivat sille ja tökkivät taas ke-peillä ja heittivät lisää hiek-kaa sen päälle. Eläinparka ei päässyt rääkkääjiään pakoon.

Sammakko oli aivan henkito-reissaan, kun pojat kuulivat jonkun lähestyvän tien mut-kan takaa. Pojat pinkaisivat pakoon metsän reunaan ja jäi-vät katselemaan, kun vanha aasi veti perässään raskaita kärryjä. Kärryjen pyörä kulki tien urassa, jossa sammakko-kin makasi. Kohta kärrynpyö-rä litistäisi sammakon.

Juuri kun aasi tuli samma-kon kohdalle se teki rajun ny-käisyn. Aasi ponnisti voiman-sa äärimmilleen ja riuhtai-si niin, että kärrynpyörä nou-si pois tieurasta ja sammakon henki säästyi. Kärryjä ohjasta-nut mies meinasi pudota kär-rynsä kyydistä. Palkaksi te-ostaan aasi sai vihaisen ruos-

kaniskun ajajalta, joka ei ym-märtänyt miksi hänen aasinsa tempoi ja mutkitteli.

Useimpien tarinankertojien mukaan tarinoita ei pidä lii-kaa selittää. Niin se onkin. Jo-kainen kuulee tarinassa vä-hän eri asioita. Eri kertomuk-set jäävät eri tavalla mieleen ja kuulijan mielialasta ja elä-mäntilanteesta riippuen jokai-nen näkee ja kuulee vähän eri asioita. Siinä mielessä tarinat ovat niin kuin muukin taide. Osa pitää osa ei, joku jää tyh-jäksi ja toinen kokee suuren elämyksen. Aasin ja samma-konkin jälkeen luulen, että pi-tää vähän ihmetellä, miksi sa-noin sen liittyvän pääsiäiseen.

Vastaisin heti jos osaisin. Mi-nusta se kertoo jotakin Vapah-tajasta.

Kirjoitin Heli Pruukin kanssa parin vuoden aikana kaksi ta-rinakirjaa. Idea kirjoihin syn-tyi yhteisellä opiskelujen mat-kalla. Heli oli ennenkin koon-nut ja kirjoittanut tarinakir-joja ja minulla oli omia tari-navarastoja. Olin kerännyt kertomuksia ja tarinoita muis-tiin menneiden vuosien pape-rialmanakkojen reunaan ja käyttänyt niitä uudelleen pu-heissa ja saarnoissa.

Ennen television ja radion keksimistä, ennen kirjapaino-taitoakaan ihmiset kertoivat toisilleen tarinoita. Kaikenlai-set sattumukset, todet ja epä-todet, vaihtoivat omistajaa il-tanuotioilla. Päivän työn uu-vuttamat ihmiset kokoontui-vat samoille tulille ja kertoivat toisilleen tarinoita. Näin on tapahtunut kaikkialla maail-massa, myös suomalaisten sa-vupirteissä.

Tarinoita on hyvin karkeasti lajiteltuna kolmea laatua. Mo-net vanhimmat kertomuk-set ovat luonteeltaan opetta-via tarinoita. Yleensä lapsia kasvattavat tarinat ovat olleet pelottavia ja niissä on uhan-nut käydä tai käynytkin to-si huonosti, jos lapsi ei ole to-

tellut vanhempiaan tai on ol-lut itsekäs ja ahne. Vanha ta-rina kertoo nuoresta tytöstä, joka kohtasi mukavan, mutta lipevän miehen. Mies sai kau-niilla lupauksillaan tytön yök-si sänkyynsä. Lopulta tyttö al-koi odottaa lasta ja petollinen mies häipyi uusiin seikkailui-hin. Näillä kertomuksilla yri-tettiin opettaa ja kasvattaa asi-oissa, joista oli vaikeaa suo-raan puhua. Näin on vuosi-tuhansia varoiteltu tyttöjä ka-talista miehistä. Tarinasta on satoja versioita.

Toinen tarinoiden laji on hoi-tavat tarinat. Näitä kerrottiin jos kuitenkin varoituksista ja opetuksista huolimatta elä-mässä kävi huonosti. Toinen tarina kertoo siitä, miten nuo-ri tyttö vastasyntyneen lapsen kanssa meinasi paleltua kyl-mään metsään. Joka paikas-sa pelokas ja hädissään ole-va tyttö käännytettiin vihai-sena pois ovelta. Viimein löy-tyi hyvin pienen majan, tum-ma ja pelottava ovi, jota tyttö viimeisillä voimillaan kolkut-ti. Kun tyttö virkosi, hän ym-märsi tulleensa hyvien ihmis-ten luo, jotka hoitavat tyttöä ja hänen lastaan. Nämä vaa-timattomat ihmiset pelastivat tytön ja uskollinen ystävyys sai alkunsa. Näillä kertomuk-silla yritettiin lohduttaa vas-toinkäymisiin joutuneita ih-

misiä ja rohkaista muita lä-himmäisen rakkauteen. On-han sitä aina jotenkin selvit-ty ja elämä kuitenkin kantaa.

Kolmas tarinoiden laji on hauskojen tai ajanvietetari-noiden ryhmä. Aina on ker-rottu hauskoja, rasvaisia, kak-simielisiä ja mukaviakin ke-peitä juttuja. Se on tiedetty jo pitkään, että aika ja elämä ku-luu parhaiten, kun joku kertoo mukavan kaskun ja ilo yhdis-tää. Nauru parantaa ja sekin tiedetään, että hän joka osaa nauraa itselle, saa nauraa pal-jon.

Tarinoiden ja kertomusten voima tulee parhaiten esille Raamatun kertomuksissa ja tarinoissa. Raamatun kerto-muksia ei lyö laudalta mikään. Parhaat tarinat on kerrottu ja kuultu miljoonia kertoja. Sil-ti niihin löytyy aina uusia sy-vyyksiä ja ulottuvuuksia. Tuh-laajapojan tarina tai synti-sen naisen kivittäminen, eivät unohdu tai tyhjene, vaikka ne kuulisi sata kertaa.

Joillekin tarina-sana tarkoit-taa samaa kuin satu. Siis jota-kin lapsellista, epäuskottavaa ja ei todellista. Hyvään tari-naan kuuluu joskus sekin, että on vähän vaikeaa erottaa tari-nan todenperäisyyttä. Jossa-kin mielessä koko kysymys sa-

arinoiden voima ja voimattomuusT


tujen, tarinoiden ja kertomus-ten aitoudesta ja todenperäi-syydestä on turhaa. Jokainen kertomus, joka jää elämään jonkun sydämeen, muuttuu ihmiskunnan yhteisen tari-navaraston aarteistoksi. Siel-tä niitä ammennetaan ja ker-rotaan uudelleen ja uudelleen eri verisoina. Ne ovat aina ku-via jostakin ihmisen elämään kuuluvasta tai heijastavat sitä. Siinä mielessä kaikki tarinat ovat aina kokonaan totta.

Raamatun kertomus kuvaa, miten eräs mies tunkeili ute-liaana katsomaan mitä tapah-tui, kun kuolemaan tuomitut vangit raahasivat hartioillaan teloituspuita kohti Golgataa. Yhtä äkkiä yksi tuomittu ri-kollinen luhistui taakkansa alle. Häntä ruoskittiin, pot-kaistiin kylkeen ja käskettiin

nousemaan ylös. Kun sotilaat tajusivat, että roisto oli niin väsynyt, että ruoskiminen ei enää auttanut, he nappasivat teloitusta seuraamaan tulleen uteliaan miehen kantamaan teloituspuuta. Pienen hetken tuo mies sai olla pelastamassa maailman Vapahtajaa, joka oli rääkätty jo melkein voimatto-maksi vainoojiensa toimesta.

Eihän siellä Raamatussa ihan noin lue. Olen kerran kuvitel-lut Simonin olleen tuollainen vanha aa-si. Uskonelämän sy-vyyksissä on paljon selittämätöntä. Ih-misen elämässäkin, varsinkin sen syvis-sä kuopissa ja krii-seissä on myös pal-jon selittämätöntä. Siksi parhaat ker-

tomukset eivät aina avaudu järjellä. Niitä maistellessa voi kuulla kaikuja jostakin omaa itseä suuremmasta.

Pääsiäisen iloa kaikille. Suu-rin kertomus on vapauttava. Voima on suurimpien voimat-tomuudessa.

MARKKU ORSILAKirjoittaja on perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi Sei-

näjoelta. Vapaa ajalla ja töis-sään hän kerää

ja kertoo tari-noita. Niissä jos-

kus eksytään ja erehdytään. Ta-rinoissa on mu-

kavampaa ek-syä kaksin kuin

yksin. Siksi tari-noita kannattaa

jakaa.

Niskalenkki lasisesta lapsuudesta

Lapsuuden kokemukset alkoholin varjossa vai-kuttavat aikuisuudessa

arkeen monin eri tavoin. Se, miten ihminen näkee ja kokee ympäröivän maailman, toi-mii suhteessa toisiin ihmisiin ja odottaa muiden toimivan suhteessa itseen, rakentuu pit-kälti omien kokemusten kaut-ta. Lapsuuden vaikutus aikui-suuden kokemuksiin on kiis-taton. Kohtaloa lapsuus ei kui-tenkaan sanele.

Lapsuudesta kumpuavia vaikeuksia voi työstää kohtaa-malla ne avoimesti. Mennei-tä tapahtumia ei voi muuttaa, mutta nykyhetkessä elämistä voi helpottaa. Usein paras ta-pa on avoin keskustelu omis-ta tunteista ja ajatuksista luo-tettavien ihmisten kanssa. Tä-mä voi olla ystävä, sukulainen tai ammattiauttaja. Osa ihmi-sistä hyötyy kokemusten jaka-misesta ryhmässä, osa taas ha-luaa käydä asioita läpi maala-ten, kirjoittaen tai vaikka mu-siikin kautta.

Miten lapsuus näkyy aikuisuudessa?Vaikean lapsuuden seurauk-sia voivat olla tunne omasta

arvottomuudesta sekä vaikeus luottaa itseen, toisiin ihmisiin ja elämään yleensä. Toisaal-ta moni haastavan lapsuuden läpikäynyt kokee saaneensa myös paljon vahvuuksia koke-mustensa kautta. Monet ovat kuvailleet itseään aikuisiäl-lä esimerkiksi hyviksi organi-soimaan asioita sekä kuuntele-maan ja ottamaan muut huo-mioon. Monet ovat myös eri-tyisen hyviä keksimään rat-kaisuja erilaisiin tilanteisiin.

Asioista puhuminen ja nii-den jakaminen on tärkeätä. Lapsuudessa kaltoin kohte-lua kokeneet ihmiset kärsivät usein arjessaan ahdistavista ja jopa pelottavista oireista. Näi-den hankaluuksien ymmärtä-minen voi olla vaikeaa myös läheisille. Usein alkoholisti-perheen lapsilla on tunne, että kukaan muu ei voi ymmärtää eikä kokea samanlaista. Tässä auttaa usein vertaistuki, toi-sen samaa kokeneen ihmisen läsnäolo ja tunteiden ja koke-musten jakaminen.

Ihmissuhteet puntarissaAlkoholistin lapsen voi aikui-senakin olla vaikea rakastaa itseään terveesti. Myös puo-

lisoon luottaminen ja kiinty-minen on usein vaikeaa. Hy-väksynnän tarve on suuri ali-kehittyneen itsetunnon takia. Voinko aikuisena löytää ihmi-sen, joka välittää ja haluaa pi-tää minusta huolta pyyteettö-mästi? Lapsena muodostetaan käsitys siitä, millainen on tär-kein ihmissuhteemme ja mi-ten tärkein ihminen huomi-oi tarpeemme. Toisinaan pa-risuhteen ongelmatilanteiden taustalla on lapsuuden pet-tymysten, pelkojen ja riittä-mättömyyden tunteiden pul-pahtaminen esiin. Avoin kes-kustelu ja kuunteleminen ovat keskeisen tärkeitä parisuh-teenkin onnistumiselle. Loh-dullista on myös, että korjaa-via kokemuksia on mahdol-lista saada koko elämän ajan, ja aikuinen parisuhde tarjoaa tähän oivan mahdollisuuden. Omia kiintymysmalleja ja tur-vattomuuden kokemuksen ai-heellisuutta voi oppia tiedos-tamaan, kyseenalaistamaan ja ymmärtämään. Myös omassa vanhemmuudessa lapsuus nä-kyy voimakkaasti. Vanhem-pana voi kuitenkin oppia ky-seenalaistamaan opitut mal-lit. Voi tehdä toisin kuin omat

SONJA SYKÄRI

VALKONAUHAN KANSAINVÄLINEN KONGRESSI

Valkonauhan maailmanliiton jäsenistö kokoontuu kansain-väliseen kongressiin 18.–24.8.2016 Kanadan Ottawaan.

Kongresseja on järjestetty tätä ennen jo 39 kertaa. Osanottajamaksu henkilöltä jaetussa 2 hh huoneessa

täysihoidolla on 1410 CAD ja 1 hh 2056 CAD.

Mikäli olet lähdössä omakustanteisesti kongressiin, kannattaa ottaa yhteyttä liiton toimistoon p. 09-1351 268

tai [email protected].


vanhemmat, ja luoda lapseen turvallisen ja kiintymykselli-sen suhteen. Avun ja tuen ha-keminen on vahvuutta. Näin saa myös itselleen paremman ja nautittavamman vanhem-muuden.

Entäs omat vanhemmat?Moni joutuu aikuisena poh-timaan suhdetta omiin van-hempiinsa, myös isovenhem-pina. Onko humalassa oleval-la isovanhemmalla oikeus ta-vata lapsenlapsiaan? Lapsen oikeus turvallisiin kasvuoloi-hin on aina kaikkein tärkein asia. Kannattaa mahdollistaa ainakin lyhyet tapaamiset si-ten, että isovanhempien sel-vyydestä voi olla varma. Vali-tettavasti joskus yhteydenpito on katkaistava. Ihannetilan-teessa ratkaisujen tekemisessä voi käyttää apuna ystäviä tai ihmisiä, joilla on samoja ko-kemuksia.

Lasinen lapsuus, Sirpaleinen mieli A-Klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -hanke pureutuu van-

hempien alkoholinkäytön ai-heuttamiin riskeihin lapsen kasvulle ja kehitykselle. Vuo-sien 2012–2015 aikana to-teutettu hanke ”Lasinen lap-suus Sirpaleinen mieli” yh-disti päihde-ja mielenterveys-osaamista järjestöyhteistyönä Mielenterveyden keskusliiton ja Suomen mielenterveysseu-ran kanssa myös alkoholistien aikuisten lasten hyödynnettä-väksi. Hankkeen viesti on, et-tä koskaan ei ole liian myö-häistä saada apua. Erityisen tärkeäksi on noussut tuentar-peen tunnistaminen ja avun-hakemiseen kannustaminen. Nykyhetkessä on mahdollista löytää omat vahvuutensa se-kä voimavaransa ja luoda it-selleen oman näköisensä, tyy-dyttävä elämä – ei pelkästään lapsuudesta huolimatta, vaan myös sen ansiosta.

– Tukea on saatavilla ja sitä kannattaa hakea. Alkoholisti-en aikuisten lasten käytettä-vissä on monenlaisia palvelui-ta: vertaisryhmiä ja ammatti-apua, niin kasvokkain kuin verkossakin. Tietoa aihepii-

ristä saa myös useilta netti-sivuilta ja kirjallisuudesta, sa-noo Laura Barck Mielenterve-yden keskusliitosta.

www.lasinenlapsuus.fi Facebook: pullopostia lapsuu-desta -ryhmä

Kuntoutussuunnittelija Laura Barck, Mielenterveyden keskusliitto, p. 050 400 7605 [email protected]

Hanke päättyy, yhteistyö jatkuu. Projektiryhmään kuuluvat (vasem-malta oikealle) Minna Ilva, Jan-ne Takala, Laura Barck ja Marika Ketola.

Laura Barck

KOKOUSKUTSUKutsu Suomen Valkonauhaliitto - Förbundet Vita Bandet i Finland r.y:n sääntömääräiseen KEVÄTKOKOUKSEEN, joka pidetään liiton toimistolla lauantaina 16.4.2016 osoite Lii-sankatu 27 A 3, 00170 Helsinki alkaen klo 13.00. Kevätkokouksen tehtävänä on päättää liiton sääntöjen 5.§:ssä mainitut kevätkokoukselle kuuluvat asiat.

Tervetuloa osallistumaan myös ennen virallista kokousta pidettävään seminaariin.

Teema: Valkonauhatyö – yhteistyötä ja työniloaPaikka: Suomen Valkonauhaliiton toimisto, Liisankatu 27 A 3Kouluttaja: Marjaana Kanerva, TM Marjaana Kanerva työskentelee Seurakuntaopis-to Agricolassa arjen kristillisyyden kouluttajana sekä suunnittelijana erilaisissa kirkon elämää koskevissa hankkeissa. Hän on kirjoittanut lukuisia mm. Raamattua, uskonelä-mää, rukousta ja hiljaisuutta käsitteleviä oppimateriaaleja, artikkeleita ja kirjoja. Erilaisia teoksia yhdistävä näkökulma on uskon ja elämänkysymysten pohdinta.

OHJELMAKlo 9.00–9.50 Seminaarikahvit Klo 10.00–10.10 Tervetulotoivotus, puheenjohtaja Salme EloKlo 10.00–11.45 Marjaana Kanervan osuus, joka alkaa alustuksella liittyen teemaan Työnilo ja työssä jaksaminen sisältäen myös vuorovaikutteisen osuudenKlo11.45–12.00 Seminaarin palautteen anto ja kokoava keskustelu Klo 12.15–13.00 KokouskahvitusKlo 13.00– Liiton sääntömääräinen kevätkokous

OULUN VALKONAUHA järjestää SEMINAARIN

Lapsuus päihteiden varjossa – Päihteiden käytön vaikutukset lasten ja nuorten sekä perheiden elämään

LAUANTAINA 9.4.2016 KLO 11.00–15.00 Heinätorin seurakuntatalolla Aleksanterinkatu 71.

Luennoitsijana kasvatustieteen tohtori Anna-Liisa Lämsä.

Vapaa pääsy! Ilmoittautuminen 09-1351 268.

Eläviä SANOJA

O len paennut siunauksen käsiä ja ryntäillyt kauas, milloin mihinkin etsimään rakkautta! Tämä on

minun elämäni suuri murhenäytelmä ja niin monien muidenkin, joita olen vaelluksellani kohdannut. Jollakin tavoin olen tullut kuuroksi äänelle, joka kutsuu minua rakkaaksi pojaksi, olen lähtenyt pois siitä ainoasta paikasta, jossa voin tuota ääntä kuunnella, olen lähtenyt pois epätoivoisesti toivoen, että jostakin muualta voisin löytää sen, mitä en enää ole osannut löytää kotoa.

Yhä uudestaan, jo ennen kuin huomaankaan, luiskahdan takaisin johonkin vanhaan loukkuun. Huomaan pohtivani miksi joku on loukannut minua, hylännyt minut tai jättänyt minut liian vähälle huomiolle. Tiedostamattani haudon jonkun toisen menestystä, omaa yksinäisyyttäni tai sitä, millä tavoin maailma käyttää minua hyväkseen. Näinä kasvavien riippuvuuksien aikoina olemme hortoilleet etäälle Isämme kodista.

Katsellessani Rembrandtin maalausta nuoremman pojan paluusta näen nyt, että siinä on paljon enemmän kuin vain armahtava ele kohti tottelematonta lasta. Minusta näyttää nyt että nämä kädet ovat aina olleet ojennettuina – silloinkin, kun ei ole ollut mitään olkapäitä, joilla ne olisivat levänneet. Jumala ei ole milloinkaan vetänyt käsivarsiaan pois, ei koskaan vetänyt takaisin siunaustaan. Mutta Isä ei ole voinut pakottaa poikaansa pysymään kotona. Hän ei ole voinut tyrkyttää pakolla rakkauttaan. Rakkaus itse on päästänyt pojan löytämään oman elämänsä, vaikka tuossa vapaudessa on piillyt elämän kadottamisen riski. Mutta Isä etsii minua kaiken aikaa käsivarret levällään saadakseen minut takaisin…

HENRY NOUWEN teoksessa Kotiinpaluu – Kohtaaminen erään maalauksen kanssa (Kirjapaja 2004)

Teoksessa käydään vuoropuhelua Rembrandtin teoksen Tuhlaajapojan paluu kanssa.

Rembrandt 1668

Documents

Minna Canth - Suomen Valkonauhaliitto · Valkonauha 1/2016 Valkonauha Suomessa: vastuuta sinusta ja minusta vuodesta 1896 Väliverhon tuolle puolen Niskalenkki LASISESTA LAPSUUDESTA